Kunnon Dinosaurus (2016) - Arvostelu

Tausta on nättiä.

Disneyn ja Pixarin aika jälkeen kekseliään Inside Outin (varma Oscar) korkattiin siis Kunnon dinosauruksella. Oma katsomishistoriani on kovin suppea piirroselokuvien osalta ja ehdottomasti joku päivä täytyy ryhdistäytyä. Ongelmana vain on se striimauspalveluiden kannalta, että jossain on yksi leffa ja toinen leffa on muualla; eli missään ei tunnu olevan isoa kasaa läheskään kaikkia merkittäviä animaatioita/piirrosleffoja. Sekä nuo tuppaavat säilyttämään fyysisissä kaupoissa hintansa varsin ylväästi. Mutta kovastihan tämä toi mieleen Leijonakuninkaan ripauksella Dumboa, joskin on tarkennettava heti ettei yltänyt kuitenkaan em. tasolle. Siihen päälle läsnä oli mielenkiintoinen, hieman sellainen western/wild frontier -leffojen tunnelma tyyliin Jeremiah Johnson. Eli pitkiä aikoja ollaan hiljaa ja mennään luonnon, sekä sanattoman viestinnän kautta. Ja sitten on vielä eräskin leffa kuin Maa aikojen alussa...

Akkarista luin, että tekijätiimi oli hakenut innostusta reissaamalla muistaakseni Wyomingin ja Länsi-Virginian luonnossa. Ilmeisesti oli kaunista, koska leffan luonto/taustat on mallinnettu erittäin eläväiseksi ja välillä tuntui 3D:nä kuin olisi katsonut lasien läpi toiseen maailmaan. Hetkittäin sitä jopa unohti katsovansa animaatiota, vaan äityi luulemaan ihan perinteiseksi leffaksi.

Juonen suhteen leikitellään ajatuksella, että mitä olisi tapahtunut jos asteroidi miljoonia vuosia sitten olisikin mennyt maan ohi ja dinot täten jääneet henkiin. Päähahmomme on dinoperheen kolmas lapsi, arka ja kaikkea pelkäävä Arlo. Leffassa dinosaurukset ovat kuin ihmisiä, eli esim. tämä dinoperhe viljelee maata ja taas vastaavasti ihmiset ovat periaatteessa kuin koiria/susia. Juoni tosiaan muistutti noita kahta em. piirrosklassikkoa, eli Arlo joutuu käänteiden kautta omilleen, tapaa ystävällisiä ja vähemmän ystävällisiä hahmoja, sekä oppii ylittämään pelkonsa. Perinteistä Disney-settiä kuten myös jatkuvasti läsnä oleva musiikki.

Leffa ei sovi ihan pienimmille lapsille, koska se kuvaa elämää villin luonnon keskellä ja

Pientä esimerkkiä sivuhahmokaartista.

täten ei täysin peittele elämän raadollisuutta. Tai tylymmin muotoiltuna perusasioita. Se sisältää samaten muutamia melko jännittäviä kohtauksia, eivätkä kaikki hahmot ole aina kovin suloisia. Ameriikoissa leffa pokkasi PG-ikärajan, eli ei alle 10-vuotiaille ilman vanhempien suostumusta. Suomessa leffa pokkasi ikärajan 7.

Mutta mitäs olin tästä itse mieltä... Mielestäni tämä oli paluu siihen peruskonseptiin. Sama tarina, eri ympäristössä. Lainasi muutamat kohtaukset vähän liiankin suoraan. Leijonakuninkaan katsoneet varmasti todellakin huomaavat ne, vaikka ko. leffa olisi viimeksi katsottuna joku 15 vuotta sitten kuten täällä. Päähahmollakaan ei ollut oikein mitään positiivista ominaisuutta omiin silmiini, ärsyttävyyttä vain alleviivasi se että tuon hahmon ääninäyttelijän kaikki tekeminenkin oli vielä miksattu jotenkin hennon ja ujon kuuloiseksi. Yksinkertaisesti summattuna yksinkertainen tarina, hahmot. Huumoria on hieman, mutta ei mahdottomasti ja se on pitkälti fyysistä komediaa. Leffasta löytyy kuitenkin parikin timanttista hetkeä kuten T-Rexien ison pomon pari stooria, sekä esim. psykedeelinen kohtaus pilaantuneiden marjojen kera.

Leffa on ollut tuotannossa kuutisen vuotta, julkaisu on lykkääntynyt pariinkin otteeseen, sekä ohjaajakin on vaihtunut siinä matkalla. En voi puhua miten lapset elokuvan kokevat, voisin kuvitella että nauttivat. Paljon fyysisiä sattumuksia, normaalia intensiivisempää jännitystä ja kiva viesti. Mutta näin aikuisena ja tuhansia, tuhansia leffoja vyön alla, niin tämä ei nyt vain toiminut sisällön osalta, vaikka tekninen puoli onkin eittämättä kovaa tasoa. Paljon oli taas sellaista vähän päätöntäkin sekoilua ja melskettä. Sekä sitten leffa ikäänkuin loppui vähän seinään vailla mitään kunnollista kliimaksia. Ehkä muutenkin crescedomme vähän yski. Kun ajauduttiin kauas kotoa, niin oikein missään vaiheessa ei ollut tietoa kuinka kaukana oltiin ja kuinka paljon lähemmäs aina tultiin.

★★★☆☆