16.3.2016

Dumbo (1941)

Koska kaksi edellistä Disneyn animaatiota eivät olleet vielä tuottaneet voittoa, vyö vedettiin tarkoituksella tiukille Dumbon kohdalla. Dumbo kustansi nykyrahassa "vain" 13 miljoonaa dollaria, eli se oli halvin kaikista Disneyn animaatioista. Ja niinpä se sitten tuottikin jo 40 miljoonaa ensimmäisellä teatterirundillaan, mikä oli enemmän kuin Pinokkio ja Fantasia olivat tuoneet yhteensä tuossa vaiheessa. Budjetti näkyy tietysti myös kankaalla, sillä elokuvassa ei vilisi erityisiä yksityiskohtia, hahmot pysyvät simppeleinä ja joissain vauhtikohtauksissa muuttuvat todella, todella yksinkertaisiksi ja taustat on tehty vesiväreillä.

Dumbon tarina syntyi Helen Abersonin kynästä ja Harold Pearlin kuvittamana lastenkirjaa/lelua varten, joka tunnettiin nimellä roll-a-book. Dumbon tarina on kasattu samoista aineksista kuin Petteri Punakuono, joka on käsittääkseni tarinoista vanhempi. Molemmilla hahmoilla on jokin erityispiirre, joka erottaa ne lajitovereistaan ja jonka vuoksi hahmot kokevat aluksi naljailua, sekä syrjintää. Leffa myös alkaa mielenkiintoisesti kun haikarat toimittavat äideille lapsia. Ei ole ilmeisesti tietoa, mistä ja kuinka vanha tämä laajalti levinnyt kansantarina oikein on.

Alunperin Walt ei olisi halunnut tehdä tätä elokuvaa, mutta animaattorit houkuttelivat hänet mukaan kelkkaan toimittamalla joka aamu yhden tarina-arkin palasen hänen pöydälleen. Lopulta mielenkiinto heräsi ja Dumbosta kaavailtiin ensialkuun puolen tunnin lyhytelokuvaa, mutta tarinaa laajennettiin 64 minuuttiin. Disneyn levittäjä RKO Radio Pictures ei tuosta kestosta oikein pitänyt, vaan he yrittivät taivuttaa Disneyn joko lyhentämään leffaa lyhytelokuvan mittoihin, pidentämään kesto 70 minuuttiin, tai että Dumbo julkaistaisiin "B-rainana". Eli tuohon aikaanhan oli yleistä, että teattereissa järjestettiin tuplanäytöksiä, joissa isoa elokuvaa "lämmitteli" usein halvemmalla tuotettu ja tasoltaan keskinkertaisehko B-luokan elokuva.

Mutta Disney piti päänsä ja Dumbo julkaistiin A-luokan rainana ja siitä tuli yksi Disneyn koskettavimpia elokuvia. Ei sentään tarvinnut vetistellä, mutta suru ja myötätunto kävivät kyllä visiitillä pariinkin otteeseen. Eittämättä voimakkain kohtaus on kun Dumbon äiti suojelee lastaan tätä kiusaavilta ja pilkkaavilta ihmislapsilta, mutta sitten saa palkakseen raippaa ja joutuu eristykseen, jolloin Dumbo jää yksin. Dumbo puolestaan on animoitu kuten Figaro, eli koko kroppa on käytössä tunteiden ilmaisuun ja söpöysmittari heiluu jatkuvasti punaisella.

Alkuperäisessä tarinassa Dumbon kaverina oli punarinta, mutta elokuvaanhan hänen kaverikseen muutettiin Timotei Hiiri. Mikä on taas osaksi vitsi, koska kansantarinoiden mukaan eleffantit pelkäävät hiiriä. Leffa leikittelee myös Pienen pieni veturi -sadulla/laululla. Elokuvassa olevat mustat korpit taas esitetään mustina ihmisinä. Osan pienemmistä rooleista hoitivat mustat näyttelijät, mutta parissa avainroolissa oli kuitenkin valkoinen näyttelijä. Yksi näistä oli Samu Sirkan ääni, eli Cliff Edwards. Tästäkin ajan myötä nousi polemiikkia, että miksi korpit esitetään mustina, vaikka korpit ovat elokuvan ainoat sympaattiset ja ymmärtäväiset hahmot Dumboa kohtaan. Minulla oli muuten vähän vaikeuksia pysyä korppien aksentin perässä. Timotein New Yorkin aksentti sen sijaan ei tuottanut vaikeuksia.

Dumbo voitti Oscareissa parhaan sävellyksen palkinnon, sekä pääsi parhaassa laulussa ehdolle kappaleella "Baby Mine".

Iso korvainen elefantti sai kunnian olla ensimmäinen Walt Disneyn klassikko, joka julkaistiin videokasetilla. Tämä tapahtui 1981 kun kasetti tuotiin videovuokraamoihin. Yleisölle ostettavaksi se saapui puolestaan vuotta myöhemmin.

Jo elokuvan aikalaiset pitivät leffaa arvioissaan sydämellisenä pikkutarinana, joka pitää sisällään aimo annoksen huumoria ja viehkeitä eläinhahmoja. Tuo onnistuu ansiokkaasti myös summaamaan omat ajatukseni elokuvasta. Elokuvaa olisi katsonut vielä vähän pidempäänkin, mutta toisaalta tällä kestolla se pitää katsojan täysin otteessaan ja jättää sopivasti haluamaan vielä vähän lisää. Tosin onneksi näistä elokuvista ei ole jatko-osia tehty, sillä alkuperäisistä voisi samalla hävitä se pieni ripaus taikaa ja ainutlaatuisuutta, mitä ne pitävät sisällään. Dumbo on siis kaiken kaikkiaan kuten päähahmonsa; suloinen, sympaattinen ja kallisarvoinen.


812

15.3.2016

TV-tarjonta 17.3 - 23.3

Torstaina Liv esittää klo 21.00 Steve Buscemin ohjaaman elokuvan Interview - Yllätysten yö. Siinä Buscemi itse näyttelee pääroolissa poliittista journalistia, jonka ura on laskussa. Tästä johtuen hän sitten joutuukin alentavalle komennukselle tekemään henkilökuvaa saippuasarjan tähdestä, jota esittää Sienna Miller. Elokuva edustaa samansuuntaista tyyliä kässärinsä rakenteen puolesta kuin esimerkiksi Carnage ja vaikkapa Hateful Eight. Eli elokuvassa melko pian Buscemin ja Millerin hahmot löytävät tiensä näyttelijättären asunnolle, jossa ilta jatkuu neljän seinän sisällä varsin moninaisissa merkeissä. Eli tätä myötä framille joutuvat vahvasti käsikirjoitus, sekä näyttelijät. Omien muistikuvieni mukaan se kesti tämän koettelemuksen kelvollisesti ja täten olen sen seiskaksi luokitellut.

Vuorokauden kuluttua samalla kellonlyömällä sekä Ava, että Yle Teema tarjoavat kenties vielä vähän laadukkaampaa tavaraa. Ava esittää Steve McQueenin mielestäni jopa parhaan elokuvan Shame. Siinä Michael Fassbender loistaa pääosassa erittäin järjestelmällisenä ja tyylikkäänä erakkona, joka on seksiaddikti. Hahmossa on hieman jotain samaa kuin Pat Batemanissa. Hyvin kylmäkiskoinen, omaa statusta ja empatiakyky on lähes olematon. Murhaajaa hahmosta ei kuitenkaan kehkeydy, mutta Fassbenderin hahmon rutiinit kuitenkin järkkyvät kun sisko saapuu odottamattomalle ja pitkälle vierailulle.

Teema puolestaan tarjoaa kiinalaisen elokuvan vuodelta 2013, Synnin kosketus. Elokuva koostuu neljästä tarinasta, jotka sijoittuvat moderniin Kiinaan ja  näiden tarinoiden yhteinen nimittäjä on satunnainen väkivalta. Elokuva oli ehdolla Cannesin elokuvafestivaaleilla parhaaksi elokuvaksi ja voitti parhaan käsikirjoituksen kategorian. En ole elokuvaa nähnyt, mutta pidän erityisesti useita tarinoita yhteenkietovista elokuvista, joten odotan mielenkiinnolla. Jos tämä leffa kolahtaa, niin suosittelen etsimään käteen viime vuonna julkaistun argentiinalaisen elokuvan Wild Tales, joka pyörii saman aihealueen ympärillä. Sillä erotuksella, että Wild Tales on mustaa komediaa parhaimmillaan. Synnin kosketus puolestaan taitaa mennä enemmän pelkäksi draamaksi.

Elokuvateatteri


Perjantaina ensi-iltojaan nauttii kolme elokuvaa. Ensimmäinen, Katseeseen kätketty, on Hollywood-versio muutaman vuoden takaisesta parhaan ulkomaisen leffan Oscar -voittajasta. Se on tullut jo aikapäiviä sitten ulos jenkkilässä, eikä vähemmän yllättäen ole saanut osakseen kovin suurta suitsutusta.

Toinen puolestaan on Kung Fu Panda 3 ja siitä varmaan rustailen jotakin. Olen jo mainion ykkösosan katsonut, sekä vähemmän hyvän kakkosenkin kärsinyt.

Ja kolmantena on erittäin mielenkiintoiselta vaikutta italialainen neo-noir elokuva Suburra, joka käsittelee järjestäytyneen rikollisen, sekä poliitikkojen välisiä yhteyksiä ja suhmurointeja.

Viikon päästä keskiviikkona taas nähdään itketäänkö Chris Nolanin, tai Christian Balen perään, vaiko molempien. Vai onko käsillä eeppinen supersankarielokuva kun Batman ja Teräsmies jakavat saman valkokankaan. Mukana menossa on ties keitä muita, olen yrittänyt vältellä. Zack Snyder ohjaa ja Ben Affleck debytoi Batmanina. Hmm. Kaikkia on mahdoton miellyttää. Katsotaan mitä tuumitaan kun leffa on nähty.

Fantasia (1940)



Helmiä sialle. Olen kahdesti tätä nyt yrittänyt katsoa tässä vuosien varrella ja molemmilla kerroilla sormi lipsui kelausnapille. Toki kun ajattelee, että kaikki nuo efektit ovat käsin piirrettyjä, niin onhan se ihan vaikuttavaa ajatustasolla. Mutta monet elokuvan osioista eivät vain jaksa enää ainakaan tämän modernin katsojan mielenkiintoa ja huomiota kahlita, vaan ajatukseni karkasivat monesti aivan muihin asioihin. Toisaalta Fantasia on jakanut muidenkin mielipiteitä. Jotkin listaavat sen kaikkien aikojen top-10 animaatioihin ja toisille se on yksi yliarvostetuimpia elokuvia ikinä.
Mikki ja Yen Sid.

Fantasia on Disneyn kolmas pitkä elokuva ja ainoa yhtiön animaatio, joka ylittää kestossaan kaksi tuntia. Alunperin Disneyn oli tarkoitus tehdä lyhytelokuva tästä kuuluisasta Velhon oppipoika kohtauksesta, mutta sen kustannusten noustessa saatiin idea kietoa se osaksi elokuvaa, joka sisältää klassisen musiikin tahtiin tehtyjä animaatiopätkiä. Halvaksi ei toki tullut tämä elokuvakaan, sillä se maksoi nykyrahassa 38,5 miljoonaa dollaria ja en tiedä sisältääkö se leffan näyttämiseen liittyneitä kuluja. Nimittäin Fantasia oli ensimmäinen monikanavaisella tilaäänellä esitetty elokuva ikinä. Alkuperäisen kopion äänet nauhoitettiin Fantasoundina, joka oli tätä nimenomaista elokuvaa varten kehitelty menetelmä, jossa äänet nauhoitettiin kahdeksalle eri soundtrackille. Esitettäessä elokuvaa tyypillinen Fantasound äänijärjestelmä piti sisällään kolme kaiutinta valkokankaan takana, sekä 65 kaiutinta ripoteltuna näiden kolmen muun seinän taakse. Joten sanomattakin on selvää, että menetelmä oli liian kallis ja työläs. Walt Disney visioi myös, että leffan aikana teattereihin suihkutettaisiin erinäisiä parfyymeja lisäämään aistikkuutta. Ideasta luovuttiin ennenkaikkea koska ei tiedetty miten vanhat tuoksut saataisiin tuuletettua aina pois uusien tieltä.

Ja kun nyt ääniin hieman takerruttiin, niin Fantasia oli myös ensimmäinen elokuva, joka esitettiin yleisölle digitaalisen äänen kera. 1985 Los Angelesin Century Cityn Plitt Century Plaza teatteri tykitti ääniraidan Digital Ready HPS-4000 soundsystemilla.
Sunflower

Itse ääniraidan Disney uudelleennauhoitti 1982 uudelleenjulkaisua varten, koska alkuperäinen Leopold Stokowskin johtaman Philadelphian orkesterin alkuperäinen ääniraita kuulosti ikääntyneeltä ja melodisesti rajoittuneelta. Mutta 1990 50-vuotisjuhlajulkaisua varten alkuperäinen ääniraita palautettiin ja se korjattiin niin hyvin kuin mahdollista. Kaikissa tuon jälkeen julkaistuissa versioissa on alkuperäinen soundtrack. Ja sen pystyy myös havaitsemaan tarkasti kuunneltaessa, sillä tuota jälkimmäistä valituksen aihetta ei ole saatu korjattua. Vaikken erityisen herkkäkorvainen olekaan, mutta pitkä penni tuli upotettua silti laadukkaisiin kuulokkeisiin. Ei ole naapureillakaan nokankoputtamista, eikä volyymissa tarvitse säästellä.

Noidan oppipojan lisäksi Fantasia pitää sisällään muutaman muunkin maineikkaan kohtauksen. Siellä esimerkiksi kuvataan maailman syntyä, jossa viivytään pitkä tovi ansiokkaasti mallinnettujen dinosaurusten seurassa. Sen jälkeen tuleva musiikkikohtaus puolestaan yhdistelee Beethovenia, sekä kreikkalaista mytologiaa ja se piti sisällään Sunflower -nimisen naiskentaurin, joka on mustaihoisen tytön, sekä aasin risteytys. Kohtauksessa Sunflower toimii eräänlaisena palvelijana muita naiskentaureja kohtaan. Joten luonnollisesti, tosin vasta 1960, alkoi tulla syytöksiä, että hahmo on rasistinen paitsi ulkonäöltään, niin myös toiminnaltaan/rooliltaan. Disney painoi paniikkinappulaa ja Sunflowerin kohtaus poistettiin koko elokuvasta 1969. Kunnes 50 vuotisjuhlajulkaisuun nämä kohtaukset palautettiin, mutta Sunflower rajattiin piiloon ja siinä mallissa on pysytty tähän päivään saakka. Mutta etsivä toki löytää vallan helposti tämän alkuperäisen ja sensuroimattoman kohtauksen internetistä.
Chernabog

Elokuvan päättää pelottava ja vaikuttava Yö autiolla vuorella. Siinä paholainen nimeltä Chernabog herää keskiyöllä ja manaa ylös haudoistaan erinäisiä pahoja henkiä. Henget sitten tanssivat yötaivaalla kunnes enkelikellon kumahdukset ajavat ne tiehensä ja yö joutuu väistymään aamun kajastaessa jne. Se on todellakin vaikuttava edelleen ja en ihmettele, että säännöllisesti Disney on saanut vanhemmilta valituskirjeitä koskien tätä kohtausta. Ja käsittämättömästi tämän lopputuloksena kohtaus oli jopa poistettu kun Fantasia ensimmäistä kertaa julkaistiin videokasetilla, mutta luonnollisesti se palautettiin takaisin elokuvaan pikapikaa.

Fantasia jakoi jo 1940 arvostelijoiden mielipiteitä ja se oli aika iso floppi rahallisesti. Jälleen toki toinen maailmansota oli osasyynä, mutta edes Yhdysvalloissa kaikki teatteriketjut eivät suostuneet enää esittämään elokuvaa myöhempinä vuosina. Kunnes vuonna 1969 kun elokuva uudelleenjulkaistiin jälleen teatterikiertoon, elokuvan psykedeeliset kuvat herättivät uuden sukupolven kiinnostuksen ja Fantasia menestyi, sekä sen maine ja arvostus kasvoi. Vuoden 1991 videokasettijulkaisu rikkoi myyntiennätyksiä (mm. 9,25 miljoonaa ennakkotilausta) ja Fantasia onkin telineisiin jäämisensä jälkeen ehtinyt tuottamaan 76,5 miljoonaa dollaria.


7


14.3.2016

Pinocchio (1940)

Cliff Edwards aka Ukulele-Ike
Tähti toiveen toteuttaa, toivoa näin kaikki saa, unelmasi suurimmat se aikaan saa. Tällä Oscar-palkitulla laululla alkaa tarina Pinokkiosta, yksinäisen sepän veistämästtä puunukesta, joka herää henkiin ja jonka hartain toive on muuttua ihka oikeaksi pojaksi. Alkuperäinen tarina on italialaisen Carlo Collodin käsialaa vuodelta 1883. Toisin kuin Lumikki, niin tarina oli hyvin yksityiskohtainen ja Pinokkio oli alunperin varsin epäinhimillinen kiusankappale, joka koki traagisen lopun ketun ja kissan käsittelyssä. Joten Disney muokkasi hahmoja, sekä tarinaa heille sopivampaan suuntaan ja alkuperäisessä tarinassakin esiintyneen sirkan roolia kasvatettiin merkittävästi. Lumikissa kääpiöt toistivat sattumalta parikin kertaa vanhaa englantilaista kiertoilmausta kirosanalle, eli "Jiminy Cricket", joka nykyään tunnetaan Samu Sirkan englanninkielisenä nimenä.

Elokuvan alkuperäinen budjetti arvioitiin jälleen kunnioitettavasti alakanttiin. Arvio kun oli nykyrahassa n. 8,5 miljoonaa dollaria ja lopulta se maksoi 42 miltsiä. Jännitetään missä vaiheessa alkaa budjettiarviot pitää kutinsa... Tuolla hintalapulla elokuva oli yksi aikansa kalleimpia.

Hintalapun tosin ymmärtää elokuvaa katsoessa. Ruotsalainen Gustaf Tenggren ensinnäkin palkattiin vastaamaan elokuvan eurooppalaisesta yleisilmeestä. Ruudulla näkyi paljon, paljon enemmän erinäisiä yksityiskohtia Lumikkiin verrattuna ja nähtiin jopa useampi "kamera-ajo", sekä leffan alussa yksi kappale Disneyn lyhytanimaatioissa usein nähtyjä POV-kuvakulmia. Eli katsoja näki hahmon silmien läpi saman, minkä hahmo itse näki. Ymmärtääkseni elokuvassa oli myös ensimmäistä kertaa mukana erillinen efekteistä vastaava animaattoritiimi, joista yksi rypäs käytti esimerkiksi kokonaisen vuoden työstäessään elokuvan vesiä.

Richard Percy "Dickie" Jones
Ääninäyttelijäksi puolestaan pestattiin ensimmäinen tähti kun Samu Sirkan ääneksi valittiin Cliff Edwards, jonka tunnetuin kappale Pinokkion avaavan When you wish upon a starin ohella on Singin' in the rain. Pinokkion ääninäyttelijäksi haluttiin lapsi ja roolin sai 12-vuotias lapsinäyttelijä Dickie Jones, joka myöhemmällä urallaan profiloitui B-luokan westernien tähtenä. Keiju ja Geppetto puolestaan muokattiin myös ulkonäöllisesti muistuttamaan ääninäyttelijöitään, eli Evelyn Venablea, joka on salaa varmasti kaikille tuttu, sekä saksalaista Christian Rubia.


Evelyn Venable toimi Columbia Picturesin vanhan logon mallina
Itse elokuva sisältää jälleen Lumikin tapaan paljon opetuksia ja moraaliarvoja. Kuten että lasten on käytävä koulua, ei saa valehdella ja oikotietä onneen ei ole. Sen sijaan aavistuksen hätkähdyttävää nykysilmin on se, että elokuvassa poltettiin sikareita ja juotiin oletettavasti olutta. Eivätkä suinkaan vain aikuiset hahmot, vaan myös Pinokkio ja tuhmasti käyttäytyvät lapset harrastivat samaa "Pleasure Islandilla". Nykyäänhän tupakoiminen on kohtuu harvinaista ihan aikuistenkin elokuvissa. En vain oikein muista miksi. Onko se vain muodostunut kirjoittamattomaksi säännöksi, että jos ei ole välttämätöntä, niin älkää hei viitsikö. Vanhoissa leffoissa on vuoroin tupakkia ja vuoroin drinkkiä kädessä. Toki tupakin pitkäaikaisista terveysvaikutuksista ei ollut tietoa ja drinkki oli eräänlainen statuksen, sekä sivistyneisyyden kuvaamisen väline.

Christian Rub
Pinokkion tullessa levitykseen, se sai erinomaisia arvioita ja oli ensimmäinen elokuva, joka voitti Oscarin sekä parhaasta laulusta, että parhaasta sävellyksestä. Mutta sen riemumarssia ulkomaille rajoitti toinen maailmansota, mikä vaikeutti ja katkoi jakeluyhteyksiä Eurooppaan, sekä Aasiaan. Eikä toki Ameriikassakaan normikansalla liikaa täytettä lompakosta löytynyt. Pinokkio alkoi tuottaa voittoa vasta viisi vuotta julkaisunsa jälkeen, mutta nyttemmin se on ehtinyt pitkässä juoksussa jo tuottaa 84 miljoonaa dollaria.

Pinokkiosta tuskin voisi puhua mainitsematta elokuvan söpöä kissanpentua Figaroa, joka oli myös Walt Disneyn suosikkihahmo. Joten Minni Hiiren spanieli sai tehdä tilaa kissimirrille, joka sitten pääsi esiintymään erinäisiin lyhytanimaatioihin ja jonka voi edelleen tavata säännöllisen epäsäännöllisesti sarjakuvista, sekä Disney Channelin tuotoksista.


Figaro
Olen tämän pari kertaa lapsena nähnyt ja pelkäsin tuolloin valaskohtausta siinä määrin, etten sitä yksin suostunut katsomaan. Tekijät olivat myös pari jabia näyttelijöitä kohtaan heittäneet sekaan hyvässä hengessä. Kettuhan totesi ensin Pinokkiolle tyyliin, ettei sinun tartte koulua käydä, koska sinusta tulee näyttelijä. Mutta myöhemmin kun Pinokkio ymmärsi tulleensa petkutetuksi, hän totesi että näyttelijöidenkin pitää käydä koulussa. Toisen jabin vähemmän yllättäen ehdin jo unohtaa, vaikka katsoin leffan juuri äsken.

Pinokkio on kaikkinensa valloittava, lämmin ja Lumikkia synkempi moraalinen tarina, joka myöskin kuuluu jokaisen elokuvaystävän yleissivistykseen. Tekniseltä toteutukseltaan se on selvästi ummikonkin silmin Lumikkia parempi, sekä tarina on kaikkineen kypsempi ja tavallaan hieman kokonaisempikin. Mutta jostain syystä en vain saa siitä siltikään Lumikkia parempaa. Ehkä pieni väsy iski siinä kun siirryttiin muusta tarinasta hieman irralliselta ja turhan uskomattomalta tuntuvaan valasosaan, vaikka nyt onkin sadusta kysymys ja juoneen toisaalta kuuluu jo henkiin herännyt puinen marionettinukke, sekä puhuva sirkka ja muuta uskomatonta. Toisaalta se kohtaus oli kuitenkin niin vaikuttavasti toteutettu, että ymmärrän samalla täysin miksi sen pitää olla mukana, eikä tilalle oltu kehitelty mitään muuta. En usko että tälläkään kertaa säilyivät kaikki istuimet kuivina.

8

13.3.2016

Lumikki ja seitsemän kääpiötä (1937)

1934 Walt Disney Productions julkisti New York Timesille, että valmisteilla on yhtiön ensimmäinen koko illan elokuva, Lumikki, joka perustuu Grimmin veljesten 1812 julkaistuun saksalaiseen satuun. Budjetiksi arvioitiin ennakkoon 250 000 dollaria, mikä oli kymmenkertainen summa normaaliin lyhytelokuvaan verrattuna ja nykyrahassa mitattuna kunnioitettavat 4 miljoonaa dollaria. Lopullisen budjetin arvioitiin paisuneen kuitenkin n. 1,5 miljoonaan dollariin, mikä vastaa nykyrahassa sellaista kevyttä 24 miljoonaa dollaria. Itse elokuvahan oli ensimmäinen cel -animoitu kokoillan leffa ikinä ja elokuvateollisuus piti hanketta hulluutena. Elokuvan ei uskottu ikinä valmistuvan ja että Disney todennäköisesti uppoaisi hullun hankkeensa mukana. Kertoman mukaan Disney joutui panttaamaan talonsakin rahoittaakseen elokuvan.

Lucille La Verne
Kerro, kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin. Näillä vuorosanoilla paha kuningatar avaa tarinamme. Kuningattaren ja valeasussa olevan kuningattaren äänityöstä vastasi aikanaan nimekäskin näyttelijätär Lucille La Verne, jonka taidon ja laadun kuuli erotti hyvin pelkällä korvatuntumalla, sekä asiasta ennakkoon tietämättömänä. Äänen muuttaminen karheammaksi kuningattaren valeasuista vanhaa noitaa varten onnistui kuulemma helposti, sillä yli 60-vuotiaan tähden tarvitsi omien sanojensa mukaan ottaa vain tekohampaat pois suustaan.

Adriana Caselotti
Eräänä päivänä kuningattaren jälleen kysyessä ken on maassa kaunehin, kuvastin vastasikin yllättäin: Lumikille jaan, kaikkein lumoavimman, kauneimman ja ihanimman neidon arvon päällä maan! Tästä Lumikin äitipuoli, eli kuningatar, ei pitänyt vaan hän käski metsästäjää viemään Lumikin metsään ja surmaamaan tämän. Ensimmäiset luonnokset Lumikista olivat enemmän Betty Boopin näköisiä seksikkäitä tytteleitä, mutta Disney hylkäsi nämä luonnokset ja lopulta Lumikista tehtiin nykyinen, klassisen kaunis 14-vuotias prinsessa. Kasvoiltaan ja eritoten hiustyyliltäänhän tuo kovasti muistuttaa tuon ajan geneeristä näyttelijätärtä. Lumikin äänenä toimii Adriana Caselotti, jonka Walt Disney pestasi kuuleman mukaan niin ankaralla sopimuksella, ettei hän voinut laulaa enää missään muussa elokuvassa. Tämä siksi, koska Disney halusi Lumikin äänestä ainutlaatuisen. Niin myös kävi ja Caselotti nähtiin enää vain pikkuruisessa roolissa Wizard of Ozissa, sekä Martinisin laulajana jouluklassikossa Ihmeellinen on elämä.

Lumikki aneli henkensä puolesta, eikä metsästäjä pystynyt surmaamaan tätä suloista tyttöä, vaan päästi tämän pakosalle. Lumikki juoksi sysipimeään metsään, jossa pimeydestä tuijottavat silmät jahtasivat häntä ympäriinsä ja Lumikki joutui pakokauhun valtaan. Tämä kohtaus oli aikanaan legendan mukaan niin pelottava, että esimerkiksi maineikas Radio City Music Hall New Yorkissa joutui säännöllisesti vaihtamaan penkkejä uusiin, koska lapset laskivat alleen.

Lopulta Lumikki löysi metsän siimeksestä pienen punaisen mökin, jossa asustelivat 7 kääpiötä, joilla ei alkuperäisessä sadussa ollut nimiä tai erilaisia persoonallisuuksia. Mutta olennainen osa animaatiota oli ja on edelleen komedia, joten jo alusta asti oli selvää, että kääpiöt vastaisivat elokuvassa siitä puolesta. Yksi kääpiöistä nimettiin Dopeyksi (suomiversiossa Vilkas), vaikka enemmistö vastusti nimen käyttöä, koska se oli liian moderni sana klassiseen ja ajattomaan tarinaan. Mutta kun Disney perusteli nimenkäyttöä sillä, että jo Shakespearen teksteissä esiintyi tuo kyseinen sana, niin nimi hyväksyttiin ja Disney sai tahtonsa läpi. Myöhemmin tuo perustelu sitten paljastui käteväksi valheeksi.

Prinssille puolestaan kaavailtiin alunperin suurempaa roolia kuin mitä hänelle lopulta tuli, mutta animaattoreilla oli vaikeuksia saada animoitua tämä hahmo luonnollisesti ja siksi prinssin rooli tarinassa on niin kovin pieni. Pisti myös silmiini, että prinssillä oli ihmeen naismaiset kasvot ja oli samansuuntaista näköä Lumikin kanssa.

Disney-studio, Burbank
Lumikki oli ensimmäinen elokuva, jonka soundtrack julkaistiin myös musiikkialbumina ja luonnollisesti myös oheiskrääsää tuotettiin alusta saakka. Viikon kuluttua julkkarista Disney ja Lumikki olivat Time-lehden kannessa ja suitsutusta tuli ympäriinsä. Sergei Eisenstein esim. nimesi elokuvan kaikkien aikojen parhaaksi ja elokuva oli kansainvälinen hitti. Rahaa tuli niin maan penteleesti ja elokuva oli vuoden verran kaikkien aikojen tuottoisin pätkä, kunnes Tuulen Viemää vei sen tittelin. Leffan tuotoilla Disney rakennutti Kaliforniaan Burbankin studiot. Oscareissa ei myöskään ollut vielä parhaan animaation kategoriaa, joten leffa sai ehdokkuuden vain parhaasta musiikista. Vuotta myöhemmin asia korjattiin myöntämällä Disneylle elokuvasta erikois-Oscar elokuvateollisuuden eteenpäinviemisestä. Tuolloin puheiden pituutta ei vielä säännelty, joten Disney puhui 25 minuuttia ja kertoi yhtiön seuraavasta elokuvasta, Pinokkiosta. Ja yleisö kuunteli kertoman mukaan lumoutuneena.

Visailijoita kiinnostanee, että parhaan animaation Oscar -kategoria perustettiin vasta 2001. Vasta tuolloin järjestäjätaho katsoi, että alalla on riittävästi kilpailua. Tuohon sisältyi kuitenkin sellainen reunaehto, että jos jonain vuonna animaatioita julkaistaan vähemmän kuin 8 kappaletta, niin tuona vuonna Oscaria ei jaeta tässä kategoriassa. Ja siitähän ei ole enää pelkoa, eikä pysti ole jäänyt koskaan jakamatta. Ensimmäisen vei Shrek, toisen legendaarisen Hayo Miyazakin legendaarisen Studio Ghiblin legendaarinen Henkien kätkemä.

Sen sijaan lyhyen animaation Oscaria on jaettu jo vuodesta 1932 saakka. Disney vei ensimmäiset 8 putkeen ennen kuin MGM:n The Milky Way katkaisi putken. Kategorian eka Oscar -voittaja oli Silly Symphonies -sarjaan kuulunut Flowers and Trees.

Mutta palataksemme Lumikkiin, niin kyseessä on klassikko ja elokuva, jonka jokaisen elokuvaharrastajaksi itseään nimittävän henkilön tulee nähdä. Vuoden kuluttua elokuva täyttää 80-vuotta ja silti alkuperäinen versio ei maistunut juurikaan vanhalta. Ja näissä uusissa julkaisuissahan on ainakin värit vahvempia ja ties mitä muuta, joten niissä varmasti vielä vähemmän aika näkyy. Kun katsoin noita 1920 ja 1930 -luvun lyhytanimaatioita, niin ehdottomasti yllätyin alkuperäisen jäljen olevan noin hienoa. Ja kun jo mainitsin soundtrackista aiemmin, niin varmasti lähes jokainen ihminen tuntee biisin "Ain laulain työtäs tee". Eikä yhtään hassumpi ollut myöskään tämä kääpiöden laulu kun he ovat kaivoksessa kaivamassa timantteja. Mikä klik-klik-klik se suomeksi nyt olikaan, muuta en muista siitä. Ikinä en ollut elokuvaa nähnyt siis kokonaan, mutta muistan joskus nähneeni osia siitä.

Aina välillä saa katsoa elokuvan, jonka historiallinen arvo, tärkeys ja poikkeuksellisuus maistuvat vahvana. Arvostelen kuitenkin aina katsomani tekeleet ennenkaikkea nykykatsojan näkökulmasta. Silti elokuva oli hauska, hieman koskettava ja ennen kaikkea vaikuttava. Sanoisin että omaan ikuisesti elokuvasta vahvat muistikuvat. Sen verran vaikuttavasti kuvat oli sommiteltu ja sen verran valtavaa statusta elokuva kantaa. Ja ne tähänastiset tulot tästä elokuvasta ovat Box Office Mojon mukaan ja inflaatio mukaanlaskettuna 948,3 miljoonaa dollaria. Näillä elokuva on kaikkien aikojen kymmenenneksi tuottoisin. Ei uponnut Disney ei.

8+

11.3.2016

Nykyanimaation synty ja oman katseluprojektin alku

Tässä on mainiosta archive.orgista (sisältää leffoja joiden tekijänoikeudet ovat vanhentuneet tai ovat muuten vaan public domainia) tullut katseltua varhaisia lyhytanimaatioita 1920 - 1940 luvuilta lämmittelyksi ennen kuin sukellan kunnolla Disneyn tuon ajan lyhytanimaatioihin, sekä koko illan elokuviin. Lumikkihan on ensimmäinen Disneyn tuotos, sekä ylipäänsä eka kokonaan käsin piirretty elokuva ja se julkaistiin 1937. Tuolta nettisaitilta löytyi yksi ensimmäisistä animaatioista Windsor McCrayn Gertie The Dinosaur v. 1914. Siihen oli yhdistetty löysä tarina ja luonnollisesti simppelisti piirretty dinosaurus.

Betty Boop
1910 -luvun loppupuolella lyhytanimaatioista kasvoi ihan varteenotettava bisnes, sillä näitä lyhyitä, yleensä 6-10 minuutin animaatiopätkiä esitettiin leffateattereissa ennen varsinaisia elokuvia. Nämä olivat tietenkin vielä mykkäanimaatioita kuten elokuvatkin. Alalle kehkeytyi hiljalleen kova kilpailu näistä "lämppärin" paikoista teattereihin ja samalla animaatioala meni harppauksittain eteenpäin. 1914 John Bray perusti omaa nimeään kantaneen studion ja oli hetken aikaa kehityksen kärjessä selluloiditekniikkansa ansiosta. 1915 Max ja David Fleischer ajoivat ohi omalla rotoscoping -tekniikallaan  ja tämä kaksikko loi 1920-luvulla useita menestyksekkäitä lyhytanimaatiosarjoja kuten Betty Boop ja Kippari-Kalle. 1920 Otto Messmer puolestaan loi Felix The Catin, josta tuli ensimmäinen "hittisarja".

Mutta sitten tuli ääni ja tämäkin elokuvateollisuuden haara mullistui. 1923 pieni studio nimeltä Laugh-O-Grams teki konkurssin ja sen omistaja Walt Disney (toinen perustajajäsen oli Ub Iwerks) perusti uuden studion Los Angelesiin. Disney-yhtiö aloitti kohtuu vaatimattomasti tuottamalla komedisia lyhytanimaatioita Alice -nimisestä tytöstä. Mutta 1928 animaation maailma koki mullistuksen kun Disney julkaisi Höyrylaiva Villen, mikä oli kolmas lyhytelokuva, jossa seikkaili pallokorva nimeltä Mikki Hiiri. Tämä piirretty oli ensimmäinen lajiaan, jossa oli synkronoitu ääniraita efekteineen ja klassisen musiikin kera. Mikä sitten sementoitui pitkälti myöhempienkin Disney-leffojen musiikkityyliksi. Tästä hetkestä lähtien aiemmat toimijat näkivät käytännössä vain Disneyn perävalot, vaikka Kippari-Kalle ja Mikki Hiiri taistelivatkin vielä melko tiukasti esitysajasta teattereissa. Fleischerien tuotokset olivat edelleen ainakin välillä jopa teknisesti parempiakin ja tarinat kypsempiä kuin Disneyn, mutta lopulta Hollywoodin Hays-koodi riisui Fleischerit aseista. Nimittäin heidän animaatioissaan oli sellainen aikuinen, aika tuhmakin tyyli/alavire. Yhdessä Betty Boop (seksikäs bimbo) -pätkässä Betty saa ulkonäkönsä vuoksi töitä, mutta pian johtaja alkaakin harrastaa seksuaalista häirintää. Pätkä löytyy tuolta archive.orgista. Toisaalta Disneyn pätkissä taas riitti jatkuvasti jotain kekseliästä tapahtumaa ja ne olivat erittäin eläväisiä, sekä omasivat sellaisen pirteän tyylin, eikä ollut hiljaisia hetkiä. Kun Disneyn budjetit paisuivat, Fleischerit yrittivät viimeisenä keinona tehdä pari kokoillan elokuvaa, mutta ne floppasivat ja he jättivät yhtiön. Yhtiö jäi tuottamaan edelleen animaatioita, mutta Disneyn kilpailijoiksi heistä ei enää ollut.

Haastajia Disneylle kuitenkin puski 1933 jälleen kun Warner Bros. perusti animaatiojaoston ja siellä animaattoreille annettiin enemmän vapauksia kuin Disneylla. Ensimmäinen Warnerin ja Looney Tunesin tähti oli pieni musta poika nimeltä Bosko, joka ratkaisi ongelmia lähinnä tanssimalla ja soittamalla. Pian kiintotähden paikan kuitenkin veivät Väiski Vemmelsääret, Elmerit, Repe Sorsat, Speedy Gonzalez, Kelju K. Kojootti & Maantiekiitäjä, Pepe Le Pew jne. Jälleen archive.orgista löytyy yksi parhaimpia piirrettyjä ikinä Merrie Melodies - A Corny Concerto. Ei ole mikään yllätys, että Warner Bros. viimein 1942 syöksi Disneyn vallasta. Tosin vain lyhytelokuvien saralla. Pitääpä ehkä lähteä seuraavaksi metsästämään näitä lyhytpätkiä/elokuvia. Sitten joskus. Sääli, että nämä ovat kadonneet tyystin televisiosta.

Pääosin nuo lyhytanimaatiot olivat samanlaisia kuin normileffatkin. Eli kun ääni tuli mukaan, niin oli luonnollista että leffoissa lauleltiin. Juonet olivat olemattomia, sekä monissa oli kovin paljon sellaisia hieman kuolleita hetkiä. Kuitenkin jo tuolloin oli havaittavissa samanlaisia komedian keinoja kuin edelleenkin on käytössä. Eli esim. hahmot muuttivat vaikkapa muotoaan, tai joku eläin saattoi yhtäkkiä poistua turkistaan yms. Kippari-Kalle tosin vaikutti hyvinkin mielenkiintoiselta ja olen toki noita lapsenakin nähnyt useamman. Kuten tänään katsomani Ali Baba ja 40 rosvoa. En muistanutkaan Kippari-Kallen olevan noin kova mutisija. Tekstiä tuli kuin Marx-veljesten komediassa.

Katsellaan missä kohtaa ehdin Lumikin korkkaamaan, varmasti ihan lähiaikoina. Archive.orgissa on paljon mielenkiintoista sälää ja minulta löytyy myös useampi Disneyn lyhytelokuva tuolta 1930-1950 -luvuilta. Mutta en tiedä pystynkö noista lyhytelokuvista mitään kummempaa kirjoittamaan. Taidan vain katsella niitä aina silloin tällöin tässä näiden kokoillan animaatioiden välissä.

10.3.2016

Viikon leffakatsaus 10.3 - 16.3

Jep, se animaatioleffojen katsominen tulee alkamaan ja yritän kenties kaikesta raapustella edes vähän, vaikka sekin menee jo työn puolelle. Olen hyvin innoissani, että pääsen katsomaan näitä. Ensimmäistä kertaa ikinä, olen valinnut katsottavani "vapaasti". Aiemmin olen seurannut vain TV:stä tulevia elokuvia, uusia DVD-julkaisuja, katsellut Netflixistä yms, tai sitten teatterista. Siihen päälle vielä se on sukellus paitsi tuntemattomaan, myös lapsuuteen. En ole nähnyt juuri ollenkaan animaatioita, mutta lukuisat noista ovat niminä tuttuja ja muutamat olen lapsena katsonut. Eritoten odotan Leijonakuningasta ja katson kaiken nimenomaan alkuperäisillä ääninäyttelijöillä. Sellaista vaihtoehtoa ei ollutkaan 90-luvulla kaseteissa.

Tänään torstaina Nelonen tarjoaa kello 22.00 toimintaelokuvien yhden suurimmista kun eetteriin työntyy vuodelta 1995 Michael Mannin Heat - ajojahti. Pääosissa vain Al Pacino, sekä Robert De Niro, mutta talenttia riittää törkeä määrä pienempiinkin rooleihin aina Ted Levinesta ja Danny Trejosta Natalie Portmaniin, sekä Jon Voightiin. En edes aio esitellä juonta, ei ole tarve. Sen sijaan luettelen quoteja. A guy told me once, "Don't let yourself get attached to anything you are not willing to walk out on in 30 seconds if you feel the heat around the corner". ---- You can bang my wife if she wants you to. You can lounge around here on her sofa in her ex-husbands dead-tech post-modernistic bullshit house, if you want to. But you don't get to watch my fucking television set! ---------- Who? who? What are you? A fucking owl?

Perjantaina puolestaan 22.45 Mainostelevisio 3 tarjoaa Alexander Paynen leffan nimeltä Sideways, joka joko kolahtaa, tai sitten ei kolahda. Olen katsonut sen kertaalleen ja aion katsoa joskus toisenkin, koska minulle kävi jälkimmäisellä tavalla. Lähtökohta elokuvalla on se, että omaan elämäänsä pettyneet ja keski-ikää lähestyvät miehet lähtevät kaksin reissuun kiertämään Kalifornian viinitiloja. Eli ei se ainakaan mikään teinileffa ole, joten kenties nyt kun ekasta näkemästä on tullut usea vuosi lisää vyötärölle, niin voisi pystyä paremmin ymmärtämään ja samaistumaan. Tai sitten ei. Mutta kun näkee ihmisiä, jotka tuosta ovat todella pitäneet, niin sitä ajattelee väkisinkin että pakko siinä on jotain spesiaalia olla. Eikä olisi eka kerta kun minulta menee jotain ohi.

Tiistaina kello 23 Nelonen tarjoaa peräti toisen kerran tällä viikolla jotain katsomisen arvoista. Timanttinen ja perinteinen toimintaelokuva From Paris With Love, jossa on simppeli juoni mutta paljon menoa, sekä meininkiä. Kalju ja tuuhean goateen omaava John Travolta jättää jälkeensä ison kasan terroristeja kun on estettävä terrori-isku Pariisissa.

Leffateattereissa ensi-illoissa ovat Outolintu -sarjan Uskollinen. Eurooppalainen elokuva A Bigger Splash, sekä suomidokkari Sota ja mielenrauha, joka käsittelee Suomen sotien vaikutuksia koko kansakunnan mentaliteettiin. Elokuvan ääniraita koostuu ääneen luetuista kodin ja rintaman välillä lähetellyistä kirjeistä, sekä päiväkirjamerkinnöistä ja välissä nähdään myös nykyhetkessä kuvattuja ihmisten intiimejä kertomuksia. Ruudulla puolestaan pyörii 1940-luvun arkistomateriaalia, josta osa on ennennäkemätöntä.

Historianhavinaa

Eilen 9.3.1994 ensi-iltaansa vietti sellainen kohtuu pienen budjetin elokuva kuin Neljät häät ja yhdet hautajaiset. Leffan kirjoitti mm. Mustaa kyytä, sekä Mr. Beania käskirjoittanut Richard Curtis. Leffasta tuli suuri kansainvälinen hitti ja sen miespääosassa ollut, vielä melko tuntematon näyttelijä tuuhean hiuspehkonsa ja änkytyksensä kera, valloitti lukuisten katsojiensa sydämet. Ja osaltaan määritti millainen on romcom elokuvan miesnäyttelijä. Hugh Grantin hahmoissa tyypillistä oli se, että huolimatta kaikesta eteen tulevasta, hahmot säilyttävät positiivisen asenteen ja optimismin. Sekä Grant miesnäyttelijänä pystyy tuomaan valkokankaalle poikkeuksellista lämpöä ja vilpitöntä onnea. Unohtamatta pientä komediaa. Oman genrensä suurin mielestäni. Vaikka hahmot olivatkin samasta puusta veistettyjä ja 90-luvun jälkeen on tullut välillä aikamoista tuubaa 2-3 poikkeusta lukuunottamatta.

6.3.2016

Zootropolis (2016) - Arvostelu

Kyseessä on Disneyn animaatioelokuva ja tekijätiimin kädenjälki on ollut aiemmin nähtävissä mm. elokuvissa Big Hero 6 ja Frozen - Kaksin karkuteillä. Itse aion viimeinkin ryhtyä tuumasta toimeen ja alkaa kahlaamaan Disneyn elokuvia läpi alusta asti, sekä kovasti olisi houkutusta yrittää jotain niistä kirjoitellakin. Mikä toki taas veisi paljon enemmän aikaa. Toisaalta olisi hienoa tutustua pintaa syvemmältä ja lukea elokuvien teosta, sekä siitä miten ne otettiin vastaan ja veivät piirroselokuvia eteenpäin, sekä miten Disney kehittyi ja kasvoi siinä mukana.

Mutta Zootropolikseen palatakseni se on täydellinen elokuva lapsille ja aikuisille. Se kertoo ja opettaa yhteiskunnasta, sekä ennakkoluuloista ja tasa-arvosta. Zootropoliksen miljöönä toimii sivistynyt maailma, jossa ei ole ihmistä nähtykään, vaan sen asukaskunta koostuu yksinomaan eläimistä. Ja nämä eläimet elävät kuin ihmiset, eli kulkevat kahdella jalalla pukeissa ja ovat osa toimivaa, modernia nyky-yhteiskuntaa.

Bunny Hopps on pieni ja innokas pupu, joka elää maalla ja haaveilee olevansa ensimmäinen lajinsa edustaja, josta tulee poliisi. Kaikki sanovat ettei Bunnysta tule ikinä poliisia, koska puput on luotu enemmänkin maanviljelöiksi. Bunny ei kuitenkaan lannistu vaan lähtee poliisikouluun ja valmistuu vuosikurssinsa priimuksena. Hänen komennuspaikakseen määrätään suurkaupunki Zootropolis ja jälleen hänen on murrettava samat ennakkoluulot kuin jo poliisikoulussa. Kaikki muut Zootropoliksen poliisit ovat kokoluokkaa iso petoeläin/kasvissyöjä, joten pieni Bunny määrätään "oman turvallisuutensa" vuoksi lappuliisaksi. Siellä hän törmää Nick Wilde -nimiseen kettuun, joita kaikki lajit, mutta eritoten jänikset, pitävät epäluotettavina. Eikä tämäkään kettu osoittaudu ensisilmäyksellä poikkeukseksi, sillä hän ansaitsee elantonsa huijaamalla. Bunny kuitenkin tarvitsee Nick-ketun apua selvittääkseen kaupungissa vellovaa mystisten katoamisten sarjaa.

Ja tuo mysteeri on jälleen erittäin fiksua luokkaa, josta päästäisiin suoraan iänikuiseen luonto vs. kasvatus vastakkainasetteluun. Kypsän ja 48 tuntia leffasta isosti lainatun tarinan lisäksi aikuisia viihdyttää myös useammat elokuvaviittaukset aina Kummisedästä, Breaking Badiin ja halutessaan näkee myös pientä viittausta esim. Poliisiopistoon, tai Full Metal Jacketiin. Itse nautin, hymyilin sekä nauroin säännöllisesti koko elokuvan keston ajan. Vaivasin päätäni myös kovasti kuka laulaja tuossa oli roolissa, koska suomidubissakin se taisi laulaa alkuperäisellä kielellä ja tyyli oli erittäin tuttu. Shakirahan se oli, jonka olemassaolon aina välillä unohtaa kun hän ei hirveästi lööpeissä paistattele. Arvostan.

Pienet kauneusongelmat onnistuin kuitenkin elokuvasta bongaamaan. Leffa toistaa tuota samaa tasa-arvo, sekä voit olla mitä tahansa haluat -viestiään koko rahalla. Mutta samalla sen maailma on sellainen, että katsoja pystyy sieltä kätevästi näkemään vain haluamansa asiat ja täten vahvistamaan omaa maailmankuvaansa. Negatiivisesti ajateltuna siis tässä maailmassa ovat esim. vain vahvat eläimet vallankahvassa. Lisäksi elokuvassa puhutaan aina kuinka luonto loi siitä lajista semmoisen ja semmoisen. Kaikki eläimet myös pitkälti näyttävät ainakin osan stereotypioistaan toteen elokuvan aikana. Mutta noh, jos joku haluaa aivopestä lapsensa tiettyyn maailmankuvaan ja asenteisiin, niin eipä sillä ole merkitystä vaikka em. asiat olisi huolellisemmin muotoiltu. Oltaisiin saatu vain vähemmän viihdyttävä elokuva, josta olisi puuttunut huumoria. Sitäpaitsi lapsi taitaa olla tässä kohtaa aikuista viisaampi siten, että näkee eläimet vain eläiminä.

Mutta kaikkinensa elokuva täyttää laadukkaan animaation tunnusmerkit täydellisesti. Siinä ei ole mitään aivotonta koheltamista. Se sisältää opetuksia ja on siis kasvattava kokemus. Siinä on huumoria. Löytyy älykäs, sekä kypsä juoni. On sympaattiset ja valloittavat hahmot, sekä suomeksikin erittäin toimiva ääninäyttely. Tämän kaiken seurauksena elokuvasta pitävät taatusti niin lapset kuin vanhemmatkin. Olisiko jo tässä vuoden paras animaatio? Vähintäänkin Top-3 kamaa.

8+

2.3.2016

Viikon leffakatsaus 3.3 - 9.3

Perjantaina TV5 näköjään näyttäisi ainakin omasta mielestäni sietämättömän typerän ja huonon elokuvan. Nimittäin Seis! Tai mamma ampuu. On kahdenlaisia huonoja elokuvia. Niitä joiden huonoudelle voi sentään nauraa ja sitten on niitä, joiden olemassaoloa voi vain ihmetellä. Ja hajota siihen, että tässäkin tapauksessa varmaan kaikki paitsi studio tienasivat hyvät rahat. Vai tienaakohan sekin hitaasti mutta varmasti kun leffa täälläkin pyörii televisiossa. Maailmassa on vikaa.

Torstaina Foxilta 21.55 pääsee seuraamaan Jeff Bridgesin Oscar-suoritusta elokuvassa Crazy Heart. Se kertoo alkoholisoituneesta entisestä countrytähdestä Bad Blakesta, jonka tähti on sammunut, rahat ryypätty ja kaikki ihmiset ovat kadonneet miehen ympäriltä. Blake kiertää autollaan esiintymässä erinäisissä pikkupaikoissa, useimmiten baareissa, ja hän on päissään 24 tuntia vuorokaudesta jos vain mahdollista. Elämään olisi saatava muutosta, tai muuten se ei tule jatkumaan pitkään ja mikäpä motivoisi paremmin kuin rakkaus. Vai riittääkö sekään selättämään tätä sairautta.

Lauantaina Teemalta klo 22.34 tarjoillaan kulttileffa Two-Lane Blacktop. Leffa on ehtaa Americanaa. Se on road-movie joka kertoo kahdesta miehestä, jotka ajelevat halki Yhdysvaltojen harmaassa vuoden 1955 Chevroletissa etsien autoja, joiden kanssa voisivat ottaa kiihdytyskisaa. Tai mopopoikien sanoen lähteä viivalta. Toinen herroista on mekaanikko ja toinen tietenkin kuski. Leffa on hieman kuin nelipyöräinen Easy Rider.

Ja Subilta sunnuntaina 21.00 tarjotaan IMDB:n elokuvien Top-250 listan sijalta yksi löytyvä Shawshank Redemption, eli käsittämättömästi suomennettuna Rita Hayworth - avain pakoon. Tim Robbinsin esittämä pankkiiri joutuu vankilaan rikoksesta, johon hän sanoo olevansa syytön. Leffa seuraa pankkiirin sopeutumista uuteen ympäristöönsä, Shawshankin vankilaan ja sitä miten hän ansaitsee hiljalleen muutamien vankien kunnioituksen ja löytää jopa hyvän ystävän. Eikä siinä suinkaan kaikki. Joten jos tämä timantti ei ole katsottuna, niin sunnuntaina voi sitten arvioida onko tämä "kaikkien aikojen paras elokuva" kuten tuo lista periaatteessa väittää. Lista muodostuu IMDB:n käyttäjien antamista arvosanoista ja tällä hetkellä leffan keskiarvo on 9,3 / 10. Itse heitin elokuvaa ysillä, mutta minulla on oma erikoinen näkemykseni noihin arvosanoihin, jossa kympin pitää olla aikalailla täydellinen elokuva ja vielä lisäksi aiheuttaa jotain isoja tuntemuksia henkilökohtaisella tasolla. Tämä ei jälkimmäistä ole lunastanut parista katsomiskerrasta huolimatta.

Ensi-ilta elokuvat


Perjantaina 4.3 debytoi jälleen useampi pätkä. Aloitetaan todennäköisesti vaatimattomimmasta. Coenin veljesten Hail, Caesar! Staroja riittää niin maan penteleesti ja leffa sijoittuu elokuvanteon maailmaan, sekä komediaakin pitäisi löytyä. Traileri ei vain ole vakuuttanut ja siitä on välittynyt vahva fiilis, että idea on ollut ihan hyvä, mutta auto on suistunut pahemman kerran tieltä. Ei ole suunnitelmissa käydä teatterissa katsomassa.

Sitten samalta päivältä löytyy animaatioelokuva Zootropolis - Eläinten kaupunki, jonka tekijätiimi on sama kuin esim. elokuvissa Big Hero Six ja Frozen. Animaatio on blind spottini, joten en ole noita kahta nähnyt. Vielä. Suunnitelmissa olisi sivistää itseä jossain vaiheessa. Traileri oli varsin kypsä ja hillitty, eikä se oikein paljastanut elokuvasta sen kummempia. Arvostelua on luvassa tässä puolen viikon sisään.

Ja kaksi viimeistä tapausta ovat Oscar -ehdokas ja Oscar -voittaja. Animaation puolella ehdokkaana oli aikuisten animaatio Anomalisa, joka yhdistelee live actionia ja animaatiota. Se kertoo miehestä, joka on elänyt ja elää mielestään tylsän harmaata ja tapahtumaköyhää elämää. Hän on sosiaalisesti sulkeutunut ja ei oikein innostu mistään. Kunnes tämä kaikki tietenkin muuttuu.

Son of Saul on tämä toinen tapaus ja sehän voitti parhaan ulkomaisen pystin. Se on komedia (not), jossa sukellamme kahdeksi päiväksi Saul Auslanderin elämään, joka on vanki Auschwitzissa ja jonka tehtävänä on koota vangit kaasukammioihin. Sen jälkeen on tilat puhdistettava ja huolehdittava ruumiskasasta, sekä jälkeenjääneistä tavaroista. Siinä lähtökohdat, muuta en spoilaa.