29.8.2016

Doria etsimässä (2016) - Arvostelu

Ohjaus: Andrew Stanton, Angus McClane
Kässäri: Andrew Stanton, Victoria Strouse
Kuvaus: Jeremy Lasky
Musiikki: Thomas Newman
Genre: Animaatio, seikkailu
Julkkari: 26.8.2016
Valmistusmaa: USA
Kesto: 97 min.
Päärooleissa: Ona Kamu, Tom Pöysti, Pertti Sveholm, Sampo Kovalainen, Jukka Puotila, Anna-Maija Tuokko
Ikäraja: 7

Lähtökohdat ja odotukset

Pixar on vuosien varrella kehkeytynyt animaation saralla synonyymiksi laadulle. Kypsille ja näteille elokuville, jotka edustavat kaikin puolin alansa terävintä kärkeä toimien jopa suunnannäyttäjinä. Lafkalla on vain kaksi selkeästi heikompaa leffaa CV:ssään oikeasti heikko Autot 2 ja sitten mielikuvitukseton Kunnon dinosaurus. Sitten on vielä omissa kirjoissani väliinputoajana Ötökän elämää mikä oli kyllä nätti, mutta mielestäni loppupeleissä hieman köyhä ja persoonaton. Monsters University on vielä näkemättä. Sattumoisin nuo heikommat pätkät ovat syntyneet sen jälkeen kun Disney osti Pixarin. Oston jälkeen on ainakin selvää, että Pixar on luonut elokuvia kiihtyvään tahtiin ja suunnitelmallisesti. Eli tarkoitus on tehdä joka vuosi yksi elokuva ja joka toinen vuosi tämä tehtävä elokuva on jatko-osa. Syntyykö sitten enää sitä vanhaa laatua samaan malliin kun lähdetään pakottamaan asioita, mutta bisnes on bisnestä.

Doria etsimässä on jatko-osa Nemoa etsimässä -elokuvalle, mikä on Pixarin kaikkien aikojen menestyselokuvia, joten saappaat ovat isot täytettäviksi ja odotukseni olivat isot. Ja ennakkoon ajatellen riskiä otetaan siinä, että sivuhahmo astuu nyt pääosaan. Se on ehkä viehättänyt katsojaa sen rajatun ajan, mitä se oli alkuperäisessä elokuvassa läsnä, mutta nyt sen sitten pitäisi oikeasti herättää katsojassa tunteita ja vangita mielenkiintomme 1,5 tunniksi. Toki siinä on enemmän potentiaalia työntää hyvä elokuva ulos, koska Dorin tarina on jäänyt suuremmilta osin kertomatta. Puhumattakaan jo valmiista kohdeyleisöstä kun edellinen osa toimi parhaana markkinointina. Mutta leffahistoriasta löytyy esimerkkejä epäonnistumisista. Animaation puolella en esim. itse pitänyt Saapasjalkakissa -elokuvasta, jolla lypsettiin Shrek-franchisen nimellä vielä viimeiset roposet katsojilta kun oli selvää, ettei itse Shrekia ja Aasia saada enää kankaalle. Leffan alussa vielä nauratti ja viihtyi, mutta lopulta hahmo ei vain kestänyt valokeilan paistetta kovinkaan pitkään ja käsi hakeutui kelausnapille.


Käsikirjoitus ja dialogi 7-

Andrew Stanton on Pixarin vanhaa kaartia, joka on ollut ekasta Toy Storysta lähtien mukana ja hän myös ohjasi, sekä oli yksi kolmesta käsikirjoittajasta Nemoa etsimässä -elokuvassa. Kumpikaan näistä kahdesta muusta kaverista ei ole Dorissa mukana, vaan uutta verta tuo uusi nimi Victoria Strouse. 1999 Victoriasta odoteltiin jotain ja naisella itsellä oli haluja käsikirjoittaa, ohjata ja näytellä itse, mutta ainakin leffa CV on hyvin ohut toistaiseksi. Käsikirjoituksiin ei kai vain ole napattu kiinni, vaikka jotain on jopa ollut mukana näissä Black List -listauksissa. Mutta nyt hän on ilmeisesti jonkun suosioon noussut Disneylla, sillä Strouse rustaa myös tulevan live action Helinäkeiju -elokuvan käsikirjoitusta. Victorian isä on säveltäjä Charles Trouse, joka on esimerkiksi tuttu musikaalista Annie.

Doria etsimässä on oikeastaan tasan samanlainen elokuva kuin Nemoa etsimässä. Lähimuistinmenetyksestä kärsivä Dori joutuu leffan alussa eroon vanhemmistaan ja etsintä alkaa. Sitten hypätään eteenpäin ja Dori joutuu eroon Nemosta, sekä tämän isästä. He alkavat etsiä Doria, joka etsii vanhempiaan ja jälleen ihmisilläkin on näppinsä pelissä. Eli ei mitään uutta, vaan vanha konsepti käytössä ja on selvää mitä lopussa tulee tapahtumaan. Eikä valitettavasti edes se matka muodostu mitenkään unohtumattomaksi. Särmää on laskettu avausosasta, jossa "näimme" Nemon äidin kuoleman, sekä mm. pelottavia haikaloja. Tämä elokuva on turvallinen, tylsä ja laskelmoitu. Komediaakaan ei ole liikoja. Ilmeisesti jatkuvasti höpöttävän Dorin itse kuuluisi olla päähauskuuttaja.

Näyttelijät ja roolihahmot 6,5

Katsoin suomenkielisen version ja minun mielestäni Dori on lähinnä ärsyttävä pälpättäjä. Sen kai pitäisi olla höpsö ja suloinen, mutta 1,5 tuntia hänen seurassaan on liikaa. Toki en ole koskaan ollut tälläisen Woody Alleniin kallellaan olevan komedian suurin fani. Täten en usko, että Ellen DeGeneres Dorin äänenä olisi huomattavasti elokuvan tasoa parantanut, joskin hänen hieman matalampi äänensä olisi ollut ehkä kevyempi korvilleni. Sekä hän teki kyllä erittäin huomaamattoman hyvää työtä jo avausosassa.

Doria yritetään piristää, ja onnistutaankin, uusilla sivuhahmoilla. Näistä mieleenpainuvin on Hank-tursas, jota suomenkielisessä versiossa esittää hyvin Pertti Sveholm. Suomiversiossa meillä on Paula Vesala, ainakin amerikkalaiset saavat Sigourney Weaverin. Ja onhan tuo alkuperäiscast jälleen kovaa luettavaa ja vanhoja ääniä täydentävät mm. Ed O'Neill, Diane Keaton, Idris Elba, Dominic West, Eugene Levy, Ty Burrell, Bill Hader, Kate McKinnon ja Willem Dafoe.

Audiovisuaalinen kokemus 7+

En oikein pidä liiallisesta äänillä kikkailusta. Välillä mutistaan heikommalla volyymilla, jolloin joutuu jo tosissaan kuuntelemaan, että saa selvää. Etenkin kun musiikki tuntui vähän työntyvän taustalta esiin liiankin kovana puheen yli. Sitten vielä kun action pärähtää käyntiin, niin saman hahmon ääni on ihan eri sfääreissä ja kutittelee korvavaikkuja. Tässä sitä harrastettiin oikein urakalla suomiversiossa ainakin. Eihän tuommoisen ainakaan heikosta äänimiksauksesta luulisi johtuvan.

Totutusti leffa on nätti kuin mikä ja 3D:nä varmasti vielä näyttävämpi. Mutta en tiedä näyttääkö se siltikään selkeästi paremmalta kuin Nemo, joka on kuitenkin tehty jo 2003. Eka Ice Agehan tehtiin 2002 ja se oli kaukana Nemon tasosta hahmojen ollessa kulmikkaita ja animaationkin jättäessä toivomisen varaa. Joten Pixar oli tosiaan tuolloin kehityksen etunenässä ja ehkä jopa johtaen sitä. Toki japanilaisetkin osaavat tietokoneanimaation nimittäin 2005 ilmestynyt Final Fantasy 7: Advent Childen Complete on edelleen hetkittäin jopa käsittämättömän kaunis ja realistinen. Mitä nyt leffa ei oikein auennut kun en ko. peliä ole pelannut ikinä. Mutta siis onko enää hirveästi varaa parantaa animaation jälkeä ylipäänsä? Miksi amerikkalaiset isot studiot eivät ole kiinnostuneita tekemään enemmän reaalimaailmaan sijoittuvaa animaatiota? Kyllä sieltä nyt lapsillekin saisi materiaalia. Ehkei täällä lännessä ole kuitenkaan niin isot markkinat tälläisille ei-lapsille sopiville animaatioille. Joten Grave Of The Firefliesin kaltaiset teokset, jotka viimeistään todistavat animaation olevan tosissaan otettavaa taidetta joka voi koskettaa, jäävät syntymättä. Siitä on hetki vierähtänyt kun on leffan ansiosta väännetty itkua vielä 5-10 minuuttia sen loppumisenkin jälkeen. Animaatioissa sitä ei ollut tapahtunut edes lapsena.

No onko se nyt katsomisen arvoinen? 7

Doria edeltää Oscar-ehdokkaalta haiseva lyhytanimaatio Piper, joka on erittäin hyvä. Vaikkakin sekin on tarina joka on erilaisessa muodossa kuultu ja katsottu useasti. Välillä pitkinä ja välillä lyhyinä elokuvina.

Dori ei tarjoa mitään isoja mieleenjääviä hetkiä, muttei se myöskään tarjoa mitään huonoa. Se on turvallinen ja liian tarkkaan laskelmoitu rahasampo, josta puuttuu sydäntä ja ripaus mielikuvitusta.

Samantyyppisiä elokuvia

25.8.2016

Lemmikkien salainen elämä (2016) - Arvostelu

Ohjaus: Yarrow Cheney, Chris Renaud
Kässäri: Cinco Paul, Ken Daurio, Brian Lynch, Simon Rich
Musiikki: Alexandre Desplat
Genre: Animaatio/Perhe/Komedia
Julkkari: 5.8.2016
Valmistusmaa: USA/Japani
Kesto: 87 min
Rooleissa: Paavo Kerosuo, Stan Saanila, Roope Salminen, Hanna Kaila, Timo Torikka, Sanna Stellan, Heljä Heikkinen, Jani Alkio, Peter Pihlström, Juhani Rajalin, Petrus Kähkönen, Joonathan Kettunen, Riku Nieminen
Ikäraja: 7

Lähtökohdat ja odotukset

Pidin eritoten ensimmäisestä trailerista, missä vain kuvattiin mitä lemmikit tekevät ollessaan yksin kun omistajat ovat töissä. Joten odotin nokkelaa, fiksua ja kypsää animaatiota kuten oikeastaan aina toivon. Elokuva on myös maailmanlaajuisesti kaikkien aikojen tuottoisin ei-Disneyn elokuva ohittaen aiempaa ykköspaikkaa pitäneen Kung Fu Pandan. Myös Suomessa se on vetänyt hyvin yleisöä ja kukapa ei pitäisi tälläisestä lemmikkejä käsittelevästä elokuvasta, joiden hahmoista varmasti löytyy samoja piirteitä kuin siitä omasta karvapallosta. Eli odotukset olivat korkealla ja olisin mielelläni halunnut nähdä alkuperäisellä ääninäyttelyllä, sillä siellä on aikamoinen kasa suosittuja koomikoita äänirooleissa. Mutta se ei ole valitettavasti mahdollista oikein ikinä, ellen jaksa odottaa DVD-julkaisua.


Käsikirjoitus ja dialogi 5,5

Leffa sijoittuu New Yorkiin ja voin vain kuvitella millaista slangia, sekä aksentteja se sisältää. Se on nimittäin ainakin selvää, ettei se ole kovinkaan nätisti tai hauskasti siirtynyt kankealle kotimaiselle. Varmasti aika tekemätön paikka elokuvan kääntäjälle kun takuulla alkuperäisen charmi koostuu jo suurelta osin puhetyylistä ja kielestä. Käsikirjoitus on taas sitä nykylapsien värikyllästettyä adhd-meininkiä, jossa on kauhea vauhti ja kaaos päällä. Lapset nyt ei varmaan kyllästy, mutta aikuiselle tuo aivoton sähellys käy aika turruttavaksi. Harmi tosiaan kun eka traileri antoi odottaa erityylistä elokuvaa ja itse liputan sen puolesta, että oikeasti hyvä animaatioelokuva ei katso sitä onko katsojana lapsi vai aikuinen, vaan molemmat nauttivat siitä. Ei toki aina välttämättä täysin samoista elementeistä. Tältä vuodelta Zootropolis on ollut tälläinen elokuva. Toki sijaa on myös Ice Agenkin kaltaiselle hauskalle ja aivottomalle viihteelle. Lemmikkien salainen elämä tosiaan vain onnistui olemaan aivotonta viihdettä vailla erityisen mainittavaa hauskuutta. Liekö tosiaan kadonnut käännöksessä. Ehkä joskus katsoa alkuperäinen, jos aukeaa mahdollisuus. Montakohan kertaa tuo gag on nähty, että joku säikähtää ja luikauttaa ulos jotain.

Näyttelijät ja roolihahmot 6+

Mitä näistä nyt animaatioissa sanoisi, eritoten kun ei toivoakaan ole suomalaisia ääniä yhdistää noihin nimiin. Hahmot on aika helposti unohdettavia ja paha, söpö pupu on heikkoa vastakohtahuumoria. Kehutaan, että suomalainen ääninäyttely on mielestäni erittäin hyvää tasoa ja joskus jopa onnistuu ylittämään alkuperäisen, mikä on valtava komplimentti. Tarjoaisin esimerkkinä ehkäpä Hotelli Transylvaniaa, jossa alkuperäisessä Adam Sandlerin johdolla vedetään kliseisillä "Dracula -äänillä", jotka eivät tuo mitään lisäarvoa tai persoonallisuutta elokuvaan. Myös Ice Agen kohdalla nautin ihmeellisen paljon tästä viimeisimmästä osasta, mikä oli eka suomeksi dubattuna katsomani versio sarjasta. Edellinen osa oli aika kestämätön ja tämä nelonenkaan ei kovin hyviä arvosteluja ole kerännyt, mutta itse pidin huomattavasti keskimääräistä enempi. Sanoisin että syy on kotimaisen käännöksen.

Ja yleensä on myös etu se, että suomalaisia ääniä en ainakaan minä juuri koskaan tunnista, joten tällöin keskitytään hahmoon. Eikä että siellä se Johnny Depp menee liskona aavikolla. Toki välillä alkuperäisissä nähdään ihan historiallisiakin suorituksia. Vaikka Vesku Loiri oli ihan loistava suomalainen korvike Aladdinissa Hengeksi, niin Robin Williamsin suoritus on silti animaation historian hauskin ja ehkä paraskin, koska se on täydellisesti räätälöity hänelle. Samoihin sfääreihin yltää yksi maailman ikonisimmista äänistä James Earl Jones Mufasana. Sitten on vielä poikkeuksellinen Eddie Murphy Mulanissa ja Shrekeissä. Listaa voisi jatkaa pitkään. Ehkä ajan takaa sitä, että alkuperäinen on aina se tekijöiden visio, mutta ei dubbauksia sovi todellakaan yhtään väheksyä. Esim. japsianimaatioiden suhteen nostan ainakin rehellisesti käden pystyyn ja sanon, että englantilaisdubit toimivat paremmin koska en ymmärrä japania ja sen dialektiikkaa, jolloin painotukset, sanojen sisältämät tunnelataukset ja muut hienoudet vyöryvät pääosin ohi ja tarina ei välttämättä nouse samoihin sfääreihin kuin enkkudubilla.

Audiovisuaalinen kokemus 7-

Nykyanimaatioissa ja miksei elokuvissakin on aika hämmästyttävän paljon pop-musiikkia mukana ja Desplatin sävellykset soljuivat aika huomaamattomasti siellä kaiken kovaäänisen mökän seassa mukana. Elokuvassa oli pari aika pelottavaa kohtausta ja ei varmaan hirveästi jäänyt varaa kovempaan ikärajaan, mikä olisikin sitten ollut varmasti katastrofi, jonka ei olisi annettu tapahtua. Se on hieman hämmentävää kun samalla elokuva oli tosiaan aika vahvasti ja yksipuolisesti lapsille suunnattu yksinkertaisen tarinansa ja vaisun komediansa puolesta. Kamerassa ja miljöössä ei ollut mitään erityistä, vaan ihan perussetillä mentiin kaikinpuolin. Värejä ja yksityiskohtia oli, hahmot pörröisiä ja söpöjä. Animaatiokin oli hyvää, mutta jonkinlaista persoonallisuutta ja vangitsevuutta tästä kaikesta puuttui. Tämän kirjoitettuani aloin miettiä Pinokkion kissimirriä, Dumboa, Bambia ja mietin, että olenko nähnyt tietokoneanimaatiossa sellaista vastaavaa liikkeen pehmeyttä ja viettelevyyttä mitä käsin saatiin aikaan. Enpä tiedä. En usko, joskin voi olla että unohdan jotain nyt pahasti. Mutta nyt sellaiselle jäykkyyden poistajalle olisi jokatapauksessa ollut tilausta. Jokin noissa tietokoneanimoiduissa hahmoissa on, ettei ihan se viimeinen askel rakastumisessa hahmoihin toteudu... Pixar tosin manipuoloi niin taitavasti kaikkea muuta mahdollista Wall-E:ssä, että laatikkomainen robotti sulatti täysin sydämen. Wally, Eva...

No onko se nyt katsomisen arvoinen? 6

Jos olisin katsonut kotona, niin en olisi jaksanut loppuun saakka. Lapset tosin tuntuivat tykkäävän, joten tämä on kai aikuisten näkökulmasta sitä materiaalia, joka on vain kestettävä. Ainakin saa rentoutua vajaan 1,5 tuntia ja kääntää aivot ohoville. Toki jos ei ole koko aikaa varaa, tai aikaa käydä leffoissa, niin eiköhän huomenna ensi-iltansa saava Doria etsimässä ole huomattavasti laadukkaampi ja kypsempi tuotos.

IMDB, Wikipedia, Metacritic


Samantyyppisiä elokuvia

Bodom (2016) - Arvostelu

Ohjaus: Taneli Mustonen
Kässäri: Mustonen & Aleksi Hyvärinen
Kuvaus: Daniel Lindholm
Musiikki: Panu Aaltio
Genre: Kauhu
Julkkari: 19.8.2016
Valmistusmaa: Suomi/Viro
Kesto: 85 minuuttia
Rooleissa: Nelly Hirst-Gee, Santeri Helinheimo Mäntylä, Mikael Gabriel, Mimosa Willamo
Ikäraja: 16





Lähtökohdat ja odotukset

Mitään mistään ennakkoon lukeneena luulin elokuvan ensin kertovan suoraan 1960 tapahtuneista Bodomjärven murhista ja ajattelin että onpas rohkea veto. Jopa kyseenalainen näillä leveysasteilla, vaikka olisikin kuinka rutiinia isossa maailmassa. Mutta näin ei ollutkaan, vaan elokuvassa neljä nykyajan nuorta lähtee telttailemaan Bodomjärvelle rekonstruktioidakseen vuoden 1960 tapahtumat. Toki leffan tarkka tapahtuma-aika on pidetty ajattomana ja kankaalla ei näyttänyt vilahtavan kännyköitä ollenkaan.

Bodom pitää/mainostaa itseään kauhuelokuvana ja vielä tarkemmin kyseessä on slasher-elokuva. Eli leffa jossa murhaaja paloittelee/viiltelee kylmäksi useamman hahmon kissa-hiiri hengessä. Tämän kauhuleffan alalajin kuuluisimpia edustajia ovat Painajainen Elm Streetilla ja Halloween.


Minulla ei ollut oikein mitään odotuksia elokuvan suhteen. Näin leffan posterista näyttelijäkaartin ja ainoa tuttu nimi oli Mikael Gabriel, jonka tiesin jopa olevan räppäri. Bodom oli myös ensimmäinen näkemäni suomalainen kauhuelokuva ja muutenkin olen nähnyt olemattoman määrän kauhuleffoja. Parhaillaan katselen animaatioita edelleen ja kun olen ne saanut tiirattua, niin sitten on tarkoitus pilata yöunet ja siirtyä kauhun pariin. Tosin olen sen verran monta leffaa nähnyt, etten ihan tosta vaan enää pysty eläytymään ruudulla näkyvään maailmaan.

Käsikirjoitus ja dialogi 6-

Dialogi ei vaikuta tönköltä, vaan tuntuu pääosin sopivan hahmojen ja näyttejöiden suihin ja soljuu parissa kohtaa jopa erittäin luonnollisesti. Kässärin suhteen tuntuu, että elokuvasta olisi ollut lypsettävissä enemmän jännitystä ja ympäristöä olisi pitänyt käyttää paremmin hyväksi. Asun itse metsän laidalla ja en pidä pimeästä. Aina iltalenkillä hämärässä lähes pelottaa katsoa sinne puurajan taa pimeään. En oikeastaan välitä metsän keskellä lenkkeillä edes päivänvalossa. Joten olin tavallaan täysin sopivaa kohdeyleisöä leffan ympäristön puolesta, mutta ympäristö ei oikein lisännyt kauhun tunnetta, vaan jos mahdollista niin se vähensi sitä ainakin noiden juoksukohtausten osalta. Elokuva jäi kaipaamaan enemmän jännitystä ja säikäytyksiä.

Isoin töksähdys elokuvassa on leffan puolivälissä tuleva halpa käänne, jonka kohdalla sanoin hiljaa mielessäni itselleni "ei helvetti". Me tiedetään jo, että siellä hilluu ulkopuolinen. Miksi siitä sopasta ei oteta kaikkea mahdollista irti, vaan sitä pitää sekoittaa turhalla ja hahmoihin nähden epäuskottavalla draamalla. Tehkää siitä oma leffa (ruotsalaiset toki ehti jo vähän lievemmissä määrin 1998) älkääkä alkako liikaa hämmentämään. Nyt tuntui kun leffa olisi vaihtunut kesken kaiken toiseen ja se rikkoi tunnelman karkeasti satuttaen huipennuksenkin fiilistä.

Näyttelijät ja roolihahmot 6

En kovinkaan tiiviisti seuraa suomileffaa, joten kaikki näyttelijät olivat minulle tuntemattomia uusia kasvoja. Kaikki kuitenkin selviytyivät rooleistaan ihan rutiininomaisesti ja kukaan ei jäänyt hyvässä, tai pahassa mieleen. Paljon enemmän minulla on hampaankolossa turhan yksiulotteisista hahmoista. Se aika mitä käytettiin tuohon salkkari-tason draamaan, olisi voinut käyttää myös tekemään hahmoista moniulotteisempia ja näin niistä olisi voinut välittääkin. Nyt en ensinnäkään muista roolihahmojen nimiä kuin että jompikumpi tytöistä taisi olla Ida (blondi?) ja että Gabriel näytteli perinteistä kauhuleffojen kulmakiveä "jockia"/urheilijamachoa. Blondi oli haavoittuva, toinen poika outo nörtti ja toinen tyttö se suosittu, mutta hieman ilkeäkin lyyli. Eli melkein kuin"näin kirjoitat kauhuleffan"-käsikirjasta.

Audiovisuaalinen kokemus 7+

Juostiin steadicamilla valitettavan avarassa ja valoisassa metsässä, käytiin veden alla sukeltelemassa ja sitten oli pakkomiellettä sisäänrummuttava takaumakohtaus, joka oli ihan kiva. Musiikki oli aika yksinkertaista perustuen vahvasti bassoääniin ja syntentisaattoriin, mutta se ajoi asiansa hyvin nostaen katsojan pulssia. Elokuva alkoi ihan vaikuttavasti ja eritoten loppu oli kerrassaan poikkeuksellisen hyvä ja vahva! Teatteri täyttyi ahdistuksesta ja hädästä, kankaalla näkyi irrallisia kuvia ja aina välissä ruutu oli kokonaan musta. Ikäänkuin yritettäisiin herätä pahasta unesta. Jäi mieleen useaksi päiväksi. Vastaavasti mielestäni noista ryteikköjuoksuista puuttui intensiteetti ja jännitys. En ole tyytyväinen niihin oikeastaan millään tasolla. Liikaa valoa (kesäyö on toki valoisa, mutta taiteelliset vapaudet), liikaa tilaa ja ei oikein mitään kautta synny paniikinomaista hädäntunnetta.

No onko se nyt katsomisen arvoinen? 6+

Mielestäni kannattaa käydä katselemassa, vaikka se onkin hieman kaksijakoisia fiiliksiä aiheuttava. Yksi vieressäni poistunut henkilö totesi kavereilleen, että olipas paska. Vastaavasti muutama muu poistui kyynelsilmin ulos. Ja minä ymmärrän nämä molemmat näkökannat. Tässä on huonoa ainesta ja hukattua potentiaalia, mutta myös vastapainoksi tässä on onnistuneita ja jopa vaikuttavia ratkaisuja.

IMDB, Helsingin Sanomat, Episodi, Ilta-Sanomat, HBL, Wikipedia

Samantyyppisiä elokuvia


Antichrist, Eden Lake, Haute Tension, Deliverance, Fucking Åmål (teini-iän pakkomielteisyys)