Haikarat (2016) - Arvostelu

Haikarat ovat siirtyneet vauvojen toimittamisesta tuottavamman bisneksen pariin. Mutta eräänä päivänä yksi vauvatilaus pääsee erheellisesti läpi ja vastuussa olevat Junior-haikara, sekä ihmistyttö Orpo-Tuuli yrittävät viedä vauvatoimituksen huomaamatta perille, etteivät he saisi kenkää.

Genre: Animaatio / Komedia
Ohjaus: Nicholas Stoller, Doug Sweetland
Käsikirjoitus: Nicholas Stoller
Päätähdet: Andy Samberg, Katie Crown, Kelsey Grammer, Jennifer Aniston, Ty Burrell / Antti Lang, Hanna Mönkäre, Markus Backman, Jonna Tervomaa, Peter Kanerva

Kesto: 87 min.

Haikarat rustannut ja ohjannut Stoller on väsännyt muutamia kelpo komedioita kuten Naapurit, Yes Man, Keikkaa pukkaa ja Taalat taskuun Dick & Jane. Toki sitten löytyy myös Naapurit 2, Gulliverin matkat, Sex Tape ja Zoolander 2, jotka eivät onnistu yltämään edes keskinkertaisiksi komedioiksi ja osa on jopa kivuliaan huonoja. Mutta viime vuosilta löytyy lupaavia näyttöjä siitä kuinka viihdyttävä ja hyvällä tavalla sekopäinen leffa saadaan aikaiseksi kun nämä aikuisten komedioita kirjoittavat kaverit sukeltavat animaation pariin. Näistä harvoista esimerkeistä etunenässä mieleen tuleekin Hotel Transylvania ja eritoten sen kakkososa, mitä puhtaampaa "aivot narikkaan" -viihdettä saa hetken etsiä.

Ennakkoon en odottanut kovinkaan paljon tältä elokuvalta, mikä johtui hieman Lemmikkien salaisen elämän jättämistä arvista. Olin nähnyt Haikaroista vain yhden lyhyen trailerin, josta lähinnä selvisi hullun uniikki idea ja sekopäiset tilanteet. Epäilin, että mitenhän näistä aineksista saadaan toimiva elokuva aikaiseksi. En näköjään ajatellutkaan riittävästi laatikon ulkopuolelta.

Hyvää

Ensimmäiseksi Haikarat sisältää sitä perinteistä Looney Tunesmaista huumoria, joka on myös tietoisesti riittävän tyhmää, turboahdettua ja posketonta onnistuakseen naurattamaan ja viihdyttämään katsojaa. Kirjaimellisesti katsojaa pommitetaan jatkuvasti minuutti per. vitsi tahdilla, jolloin pakostakin jokin toimii. On perinteisiä vitsejä ja on niin tyhmiä, sekä epäuskottavia vitsejä ja tilanteita, että nekin aiheuttavat naurua tai vähintäänkin iloista virnuilua katsojassaan. Vitsien vaikutusta terästetään heittämällä sisään paljon ilmeitä ja eleitä. Esimerkiksi pääosan haikara on saatu yllättävänkin ilmeikkääksi ja vekkuliksi kaveriksi. Vastapainona vähäeleisemmän huumorin saralla pulu, joka on tosin elokuvan vähiten toimiva hahmo. Vastaavasti kun muutamia englanninkielisiä arvosteluja olen silmäillyt, niin siellä tuota roolia hehkutetaan, jonka hoiti standupkoomikko Stephen Kramer-Glickman. Joten kenties käännöksessä on kadonnut jotain.

Viihtyvyyttä lisää hyvä ääninäyttely, eritoten Hanna Mönkäre Orpo-Tuulin roolissa. En tiedä johtuuko vitsien käännöksestä, mutta osa niistä olisi voinut jäädä toimimattomaksi ilman paitsi hahmojen rikasta elehdintää, niin myös poikkeuksellisen hyvää dubbausta. Orpo-Tuulille on kirjoitettu yksi elokuvan tähtihetkiä kun hahmo alkaa luoda villisti erilaisia versioita itsestään kuin Robin Williamsin Henki konsanaan Aladdinissa! Tai siis Vesku Loiri on ehkä osuvampi vertaus kun suomidubbia käsitellään, koska molemmat ääninäyttelyssään joutuneet kuitenkin alkuperäisen jalanjälkiä kulkemaan ja täyttämään.

Me vahingossa vauvan... Onko tämä paha?

Haikaroissa pidetään hauskaa nykymaailman menolla. Esimerkiksi työelämä ja sen urakeskittyneisyys, sekä sen kliseisen pinnallinen tiimihenki saavat kyytiä. Unohtamatta myöskään kiireisyyttä ja teknologiaa/kehitystä. Varsinaisena elokuvan kantavana teemana toimii tietenkin perhe.

Ihmishahmot ovat sitä perushuttua, jossa on tikkumainen kroppa ja isot raajat, sekä eritoten pää. Sen sijaan elokuvan eläinhahmot ovat valloittavia, halattavia, pehmoisia ja eläväisiä, sekä kaikkia muita söpöjä adjektiiveja. Nämä, sekä elokuvan rikas värimaailma luovat toimivan kontrastin elokuvan melko uniikille huumorille, josta vanhemmat katsojat pystyvät poimimaan ilahduttavia ja hyvin hienovaraisia vivahteita siitä millaisista elokuvista Stoller on paremmin tunnettu.

Huonoa

Jos haemme suurennuslasilla jotain virheitä, niin elokuva on harmittavan lyhyt. Toisaalta kun kyseessä on aika puhdas vauhtikomedia vailla sen kummempia ominaisuuksia, niin kesto on juuri sopiva ja katsoja ei ehdi alkaa väsyä tai turtua. Samaten ehkä siihen olisi jotain sisältöä voinut yrittää kietoa sisään, mutta siinä olisi taas vaarana halpa päälleliimauksen tuntu. Haikarat onnistuu nykyisessä käsikirjamaisessa ja mutkattoman onnellisessa lopetuksessaan ihan kivasti. Joten en oikeastaan keksi mitään huonoa sanottavaa. Elokuva on valinnut millainen se haluaa olla ja se on onnistunut siinä hyvin. Toki ehkä tämä tietyllä tapaa kertoo sitten elokuvan materiaalin kapeudesta kun kyllähän aina luulisi jäävän edes jotain pientä, josta valittaa. Ehkä myös tämän saman olisi vielä voinut pystyä ripauksen paremmin tekemään. Tosin olen erittäin kiinnostunut katsomaan tämän myös alkuperäisellä ääninäyttelyllä, sillä Stoller kuulemma antoi paljon improvisaation varaa näyttelijäkaartilleen ja siellä on hauskoja kavereita kuten Andy Samberg, sekä Key & Peele jne.

Mmmm... karkkimaisia värejä.

Tuomio

Haikarat on se söpö ja sekopäinen seikkailu, mikä Lemmikkien salaisen elämän piti ja mitä se yrittikin epätoivoisesti olla. Hieman ihmetyttää arvostelijoiden napautus elokuvasta puhtaana nykyaikaisen ADHD-sukupolven elokuvana, koska sitä se ei ole. Ainakaan siinä negatiivisessa mielessä kuin tuon termin mieltää. Vaan mielestäni juuret ovat siellä Looney Tunesin huumorissa (leffan tuottaja Warner Bros. Animation), mikä oli lyhytanimaatioiden kulta-aikaa ja sehän alkaa jo sieltä 1930-luvulta. Mutta suosittelen, tästä pitää takuulla koko perhe. Logiikka toki kannattaa muistaa unohtaa teatterinovelle ja ei kai kukaan sitä voi vaatia tälläiseltä elokuvalta? Mielestäni elokuva itse määrittää sen missä valossa sitä tulisi tarkastella.

Näyttely 8
Audiovisuaalinen elämys 7,5

Juoni/käsikirjoitus 8,5
Lähtökohdat ja teema 7
Uudelleenkatseluarvo 7,5
Legenda-arvo 6,5
Viihde 8,5
★★★★☆

IMDB

Muita samanlaisia elokuvia: Hotel Transylvania 2, Lego Elokuva, Poutapilviä ja lihapullakuuroja, Itse ilkimys 2, Paavo Pesusieni elokuva