Don't Breathe (2016) - Arvostelu

Nuorisokolmikko murtautuu sokean sotaveteraanin taloon, mutta vanhus ei olekaan avuton.

Genre: Trilleri / Kauhu
Ohjaus: Fede Alvarez
Käsikirjoitus: Fede Alvarez & Rodo Sayagues
Päätähdet: Stephen Lang, Jane Levy, Dylan Minnette, Daniel Zovatto

Kesto: 88 min.

"There's nothing a man can do once he accepts the fact that there's no god."

Olin odottanut tätä elokuvaa melko innokkaasti. Sillä oli hyvä keskiarvo IMDB:ssä ja se oli saanut myös kriitikoilta ihan kelvollisia arvosanoja. Itseasiassa voisi sanoa että hyviä arvosanoja kauhuleffalle. Tekijäporukan ydin on vastannut aiemmin vuoden 2013 Evil Deadista. Siinä oli samat tuottajat Sam Raimi ja Rob Tapert, sama naispääosa Jane Levy ja sama ohjaus, sekä käsikirjoitus. Sekä tietysti ennen kaikkea paperillahan tämä juoni on aivan mahtava. Lähinnä ainoa mietintämyssyn arvoinen ongelma piili siinä, että miten repäiset tuosta premisestä kokonaisen elokuvan. Tai no, ei sekään mietityttänyt oikeastaan ennakkoon, sillä oletin leffan sisältävän kosolti alkuvalmisteluja ja samalla tehtäisiin päähahmoja katsojalle tutuksi. Mutta elokuva etenikin itsepintaisella pikavauhdilla suoraan kohti niitä herkullisia hetkiä ja päätti loppupuolella yrittää puristaa itsestään vielä lisää vauhtia ja shokkiarvoa kovin mielikuvituksettomalla ja yllätyksettömällä käänteellä.

Hyvää 

Taitavaa ohjausta. Tuntuu että Etelä-Amerikan miehet hallitsevat tämän liikkuvalla kameralla tyylittelyn. Mennään pitkiä aikoja ilman leikkauksia ja jahti etenee pitkälti reaaliajassa. Lisäksi ei käytetä mitään shakycamia, vaan ohjaaja on selvästi fundeerannut katsojan saavan parhaan kokemuksen kun hän tietää koko ajan missä mennään. Tuo liikkuva kamera ja pitkät otokset alleviivasivat aika täydellisesti talon labyrinttimaisia ja ahtaita käytäviä, sekä loi pienimuotoista klaustrofobista tunnelmaa. Toisaalta zoomaaminen pelkkiin objekteihin on helvetin ärsyttävää, koska tällöin katsoja tietää niiden olevan merkityksellisiä jossain kohtaa elokuvaa. Se nimenomaan pienentää yllätyselementtiä, etenkin jos sitä objektia käytetään heti pian perään. Miksei näitä voi hoitaa hienovaraisemmin enää nykyään. Se ettei monissakaan elokuvissa ole enää nykyään mitään turhaa, tekee niistä liiankin ennalta-arvattavia. Jos siihen pelkkään moukariin vaivaudutaan zoomaamaan, niin joku sitä nyt kyllä tulee käyttämään. Tai jos juonellisesti heitetään vaan joku ihmeellinen lanka tiskiin, niin ei sitä tehdä turhaan.

Audiovisuaalinen maailma on mukaansatempaava ja käsi puristunee katsojalla nyrkkiin ainakin jossain kohtaa. Paljon pimeitä ja ahtaita käytäviä. Talo vaikuttaa sisältäpäinkatsoen välillä linnakkeelta kun junnut yrittävät jokaisesta mahdollisesta paikasta luikahtaa karkuun. Välillä piiloudutaan ja yritetään olla liikkumatta kuin kauhupeleissä konsanaan kun sokea terminaattori ilmestyy jonkun kulman takaa puolijuoksua ja painelee käytävässä ohi. Narisevia lattioita, askelia, hengityksen ääniä ja tietenkin myös paljon puhdasta hiljaisuutta. Taustalla vielä tarvittaessa vinkuu semmoinen perinteinen uhkaa henkivä musa.

Jonkin aikaa elokuvassa molemmat osapuolet menivät kiehtovalla harmaalla alueella moraalin suhteen. Junnut varastavat rahaa, koska he haluavat lähteä laman kurimuksessa olevasta Detroitista Kaliforniaan paremman tulevaisuuden perässä. He ovat tietoisia laeista ja varovat varastamasta kerralla yli 10 000 dollarin arvosta tavaraa, koska jos tuo määrä ylittyy ja he jäävät kiinni, niin kyseessä on vakava varkaus josta voi heilahtaa jopa yli 10 vuotta häkkiä. Toisaalta nuorten kohdalla sympatiapisteet laskevat heti elokuvan alussa kun junnut samalla rikkovat paikkoja ja jos nyt oikein muistan enkä sekoita toiseen elokuvaan, niin kovispoika päätti kusaista matollekin. Veteraanilla puolestaan oli jenkkien ja Michiganin osavaltion lain mukaan täysi oikeus tuossa tilanteessa käyttää myös sitä "lethal forcea", eli toisin sanoen on lupa ampua tunkeilijat. Mutta tältäkin puolelta karistetaan aika pika pikaa katsojan sympatiat pois.

Huonoa

Ei vaan pysty välittämään hahmoista. Ryöstöporukan pojat on täysiä vahanukkeja. Molemmat tietenkin tykkää tytöstä ja perinteisen asetelman mukaan toinen pojista on kiltti ja toinen taas on kovis. Siinä pitkälti kaikki. Eikä liikaa hurraamista ole tytönkään persoonassa. Leffan alussa pikaisesti näytetään millaisessa tilanteessa tyttö elää, hän haluaa paremman tulevaisuuden itselleen ja pikkusiskolleen. Jos olette Eminemin 8 Milen katsoneet, niin siskokset elävät aika vastaavassa tilanteessa. Äiti on valkoista roskasakkia, joka asuu trailerissa/pienessä talonrotiskossa ja istuu vain sohvalla mies kainalossa tuijottamassa televisiota. Oletettavasti vielä kännissä. Isosisko sitten yrittää toimittaa äidin virkaa pikkusiskolleen. Eli tytön kohdalla on yritystä, mutta se olisi vaatinut aikaa enemmän kuin yhden pikakohtauksen. Junnujen näyttelijätkään eivät onnistu paikkaamaan kässärin vajavuuksia. Tekeminen ei ole huonoa eritoten Jane Levylla, muttei kenties riittävän hyvääkään.

Veteraanin talo on kuin linnake ja sekin selviää pian miksi. Se syy olisi pitänyt jättää kokonaan pois, tai vaihtaa se jollain tavalla sympaattisempaan. Nimittäin tuo syy tekee vanhuksesta selvän pahiksen, jota tuon jälkeen voi enää sympata. Siihen saakka kun mentiin ryöstäjien ja vanhuksen osalta vielä jossain määrin harmailla moraalin alueilla heidän tekemistensä suhteen. Oli myös selvää, että kun myllyt aloiteltiin noin aikaisessa vaiheessa, että jokin "matto jalkojen alta" -temppu tullaan näkemään. Ja se oli kovin mielikuvitukseton ja odotettu. Papasta olisi ollut viilailtavissa elokuvan hyviskin omalla perverssillä tavallaan ilman tuota käännettä. Ja se olisi jatkanut tuota harmaiden moraalien teemaa ja tarjonnut todella kovan, sekä kiehtovan ajatusleikin oikeanlaisella lopetuksella.

Paperilla leffan idea on erittäin hyvä ja kuumottava, mutta siitä on haastavaa rakentaa kokoillan elokuvaa. 1,5 tuntia pelkkää kuurupiiloa rajatussa ympäristössä kuulostaa raskaalta ja sitä se onkin. Kun vanhus yhtäkkiä ilmestyy viidettä kertaa juuri kun yksi junnuista on pääsemässä ulos, niin ei voi kuin pyöritellä päätä. Juoni ja jännitysmomentit on kaikki muodostettu kaavalla "kun mikään ei onnistu". Auto? Ei ole avaimia. Ovi? Lukossa. Puhelin? Ei kenttää. Katsoja väsyy tälläisiin halpoihin yllätyksiin ja jossain vaiheessa ei enää jaksa välittää ja olla mukana. Myöskään yhteen asiaan elokuva ei täysin vastannut käsikirjoituksessaan. Mikseivät junnut iskeneet papalta tajua kankaalle? Eritoten ensialkuun oli useitakin loistavia mahdollisuuksia. Sokea kun oli, niin kohteiden tarkka sijainti oli usein vähän hakusessa. Aamupuurot oli veteraani kuitenkin syönyt, joten papua riitti ja välillä kuvioissa toki oli asekin mukana. Mutta tilaisuuden tullen ylivoimalla vaan päälle. Yksi jos jää kuristettavaksi, niin eiköhän jo toinen saa kohtuu rauhassa pamauttaa valot sammuksiin.

Tuomio

Ihan ekana tämä on hieman jälleen enemmän trilleriä kuin kauhua. Oli isot odotukset ja pettymys oli aika karvas. Puolitoistatuntia pitkälti juonetonta paniikintunnetta. Ehkä minä vain olen jo näillä leffamaileilla tunteeton paskiainen, joka ei automaattisesti pysty eikä jaksa välittää jokaisesta hahmosta tuosta vain. Niistä pitää luoda ihmismäisiä, ei niiden tarvitsisi olla edes sympaattisia. Junnuilla on liian vähän tarttumapintaa tarjolla. Veteraanilla olisi ollut about riittävästi, mutta hahmon kohdalla tehtiin mielestäni väärä valinta halvan shock valuen lisäämiseksi. Siinä kohtaa myös leffan taso alkoi valua alaspäin. Hienot lähtökohdat premisen puolesta, mutta lopputulos ei kuitenkaan ole mitään järin erikoista.

Näyttely 6,5
Audiovisuaalinen elämys 8

Juoni/käsikirjoitus 6
Odotukset, vangitsevuus ja teema 7
Uudelleenkatseluarvo 6
Legenda-arvo 5
Viihde 7
★★★☆☆

IMDB

Muita samanlaisia elokuvia: Á l'intérieur, Hush, Olkikoirat, Funny Games (1997), Panic Room