26.3.2017

Life (2017) - Arvostelu

 Arvostelussa Life (2017)

Rikkinäinen Mars-luotain päätyy Kansainväliselle avaruusasemalle, jossa astronautit huomaavat luotaimen tuoneen mukanaan tuntemattoman ja nopeasti kehittyvän eliön.

Traileri

Genre: Sci-Fi / Trilleri
Ohjaus: Daniel Espinosa
Käsikirjoitus: Rhett Reese, Paul Wernick
Päätähdet: Jake Gyllenhaal, Ryan Reynolds, Rebecca Ferguson, Ariyon Bakare, Hiroyuki Sanada
Kesto: 104 min.

"We´re looking at the first proof of life beyond Earth."

Odotukset, vangitsevuus ja teema


Lifen alkuperäinen julkaisupäivä oli siellä toukokuun loppupuolella, mutta se luonnollisestikin halusi välttää joutumasta Pirates of the Caribbeanin jalkoihin. Ison budjetin sci-fi leffoja on viime aikoina riittänyt esimerkiksi Arrivalin, Rogue Onen ja Passengersin johdolla, mutta Lifen trillerin ja jopa kauhun alle niputetut ominaisuudet herättänevät katsojan mielenkiintoa. Varmastikin monen suunnitelmissa on ollut käydä katsomassa Life lämmittelynä myöhemmin tänä vuonna ilmestyvälle Alien: Covenantille. Se oli myös minunkin kirjoissani se optimi. Saada siis kokea tunnelmallinen ja alienmainen jännäri.

Life pyrkii olemaan mahdollisimman realistinen ja se leikittelee skenaariolla mitä jos jokin Mars-luotain löytäisi planeetalta yksinkertaisen yksisoluisen organismin. Täten sen ensimmäinen etappi olisi todennäköisesti päätyä Kansainväliselle avaruusasemalle tutkittavaksi. Kaikki tämä voisi periaatteessa tapahtua minä hetkenä hyvänsä ja tuo realismi tekikin elokuvasta sinänsä varsin mielenkiintoisen. Katsomiskokemus oli sanalla summattuna epätasainen. Välillä meno oli niin intensiivistä, että käsi puristui huomaamatta nyrkkiin ja välillä ihmeteltiin selvästikin itseään älykkäänä pitävän elokuvan typeriä käänteitä.

19.3.2017

Beauty and the beast (2017) - Arvostelu

 Arvostelussa Beauty and the beast / Kaunotar ja hirviö (2017)

Kaunis Belle lähtee etsimään kadonnutta isäänsä ja kohtaa kauhistuttavan Hirviön, joka elää yksin valtavassa linnassa elävien antiikkiesineiden ympäröimänä.

Traileri

Genre: Fantasia / Musikaali
Ohjaus: Bill Condon
Käsikirjoitus: Stephen Chbosky, Evan Spiliotopoulos
Päätähdet: Emma Watson, Dan Stevens, Chris Evans, Ewan McGregor, Josh Gad, Ian McKellen
Kesto: 129 min.

"Give her a dashing, debonair smile"

Odotukset, vangitsevuus ja teema


Kaunotar ja hirviö on tutkijoiden mukaan 4000 vuotta vanha kansantarina, joka päätyi kirjojen ja kansien väliin ensimmäisen kerran 1700-luvun puolivälin paikkeilla Ranskassa. Tarinasta on luonnollisesti lukuisia erilaisia versioita, joista suosituin lienee Jeanne-Marie Leprince de Beaumontin versio, joihin nämä Disneyn tuotokset pohjautuvat.

Elokuvaversioita tarinasta on tehty useita. Ranskalaislegenda Jean Cocteau puuhasi ensimmäisen mainittavan vuonna 1946 ja tuon elokuvan alkuteksteissä hän kuuluisasti pyysi katsojiltaan lapsenkaltaista uskoa siihen, että elokuvassa esitetyt asiat olisivat mahdollisia. Tästä versiosta suoritettiin uudelleenfilmatisointi 2014 ranskalaisten ja saksalaisten toimesta. En ole sitä vielä kyennyt katsomaan, mutta sitä moitittiin esimerkiksi tyhjäksi kuoreksi. Ja sitten on tietenkin se Disneyn animaation kultavuosien (89-97) tuotos vuodelta 1991, joka oli kaikilla mahdollisilla mittareilla suuri menestys. Se on jopa Disneyn paras animaatio ja samoissa sfääreissä sen kanssa kykenevät pyörimään vain Leijonakuningas, sekä Wall-E.

Joten jälleen on ihmeteltävä miksi tehdä uusintaversio elokuvasta, jonka tasoa on täysin mahdotonta ylittää. Nämä aiemmat Tuhkimot, Pahattaret, Panit jne. vielä ymmärtää, koska ne eivät olleet ikonisesta statuksestaan huolimatta ihan täysosumia. Mutta toisaalta onhan siinä ihan hyvät perusteet kun lähdetään tekemään live action -versiota animaatioelokuvasta. Se on sitten eri asia pitäisikö näitä suuria klassikkoja jollain tavalla vaalia mittaamattoman arvokkaina jalokivinä. Disney tosin antoi tähän oman näkemyksensä jo 90-luvulla VHS:n myötä kun se tuotti surkeita B-tason halpoja jatko-osia suurille klassikoille. Mutta kyllähän tämä minuakin ennakkoon kiinnosti ja kunhan yllettäisiin edes lähelle alkuperäistä, niin enempää ei voisi vaatia. Mutta ei se kopiointi ja nojailukaan helppoa ole. Odotuksissa oli sama hauska ja romanttinen tarina pienellä twistillä, sekä luonnollisesti lihaisampi tarina kun elokuva on hieman yli 40 minuuttia animaation alkuperäisversiota pidempi.

13.3.2017

Saattokeikka (2017) - Arvostelu

Arvostelussa Saattokeikka (2017)


Elämälle vihainen Veikko palkkaa nuoren Kamalin kuskikseen päästäkseen mökille juhannuksen viettoon.

Traileri

Genre: Komedia / Draama / Kotimainen
Ohjaus: Samuli Valkama
Käsikirjoitus: Khadar Ahmed, Samuli Valkama
Päätähdet: Heikki Nousiainen, Noah Kin, Mikko Nousiainen, Saga Sarkola
Kesto: 78 min.

"Tulette tänne ja viette meidän naiset."

Saattokeikka on prikulleen sellainen kuin traileri antaa odottaa. Kömpelö ja mielikuvitukseton, mutta hyvää tarkoittava ja ihan viihdyttävä. Itselleni tuli trailereista myös mieleen, että näinköhän se yrittää hieman ratsastaa viime vuosien ruotsalaisten Mies, joka rakasti järjestystä ja näiden 101-vuotias -elokuvien, sekä Mielensäpahoittajan suosion vanavedessä. Toki näistä vain 101-vuotiaan ykkösosa oli eräänlainen road-movie.

Räppäri Noah Kin esittää 17-vuotiasta Kamalia, jonka perhe on monikulttuurinen. Hänen oikea isänsä asuu kuitenkin nykyään Nairobissa ja hänen luokseen Kamal mielisi karata, mutta hänellä ei ole rahaa lentolippuun. En sitten tiedä miten alaikäinen pääsee ulkomaille ilman kirjallista suostumusta huoltajilta. Ansaitakseen rahaa Kamal alkaa jakaa mainoksia, jonka kautta hän törmää Heikki Nousiaisen esittämään Veikkoon. Veikon vaimo on kuollut melko hiljattain ja hän asuu kerrostalossa, jonka asukkaista yhdenkään nimi ei ole kantasuomalainen, minkä kamera meille näyttää rappukäytävässä. Kuten ruotsalainen Ove, myös Veikko on ennen kaikkea vihainen elämälle ja kenties etunenässä sitä kautta kumpuavat myös hänen rasistiset puheensa. Mutta noh, Veikkokin haluaa tietenkin kesänä ja juhannuksena mökille, joten hän tarjoaa täysi-ikäiseksi luulemalleen Kamalille merkittävää rahasummaa kyydistä sinne. Ei muuta kuin kohti seikkailuja ja sattumuksia.

11.3.2017

Kong: Pääkallosaari (2017) - Arvostelu

 Arvostelussa: Kong Pääkallosaari (2017)

Joukko tiedemiehiä ja sotilaita lähtee kartoittamaan tutkimatonta Tyynenmeren saarta, joka kätkee sisäänsä jos jonkinlaisia otuksia.

Traileri

Genre: Seikkailu / Toiminta
Ohjaus: Jordan Vogt-Roberts
Käsikirjoitus: Dan Gilroy, Max Borenstein, Derek Connolly ja John Gatins (tarina)
Päätähdet: Samuel L. Jackson, Tom Hiddleston, Brie Larson, John C. Reilly, John Goodman
Kesto: 118 min.

"Is that a monkey?"

Odotukset, vangitsevuus ja teema


Ei, vaan kyseessä on hitchcockmaisesti blondien perään oleva ihmisapina (ape), joka on valkokankaan suurin legenda mitä hirviöihin tulee. Ensimmäisen kerran "maailman kuningas ja kahdeksas ihme" heräsi henkiin vuoden 1933 kauhuelokuvassa pelastaen RKO:n vararikolta ja mahdollisti 8 vuotta myöhemmin osaltaan Citizen Kanen syntymisen. Kyseessä on jo kaiken kaikkiaan seitsemäs jälkeläinen tälle alkuperäiselle King Kongille. Kuten Carl Denham totesi "koko maailma maksaa nähdäkseen tämän". Sitä teoriaa myös Pääkallosaaren tuottanut Legendary Entertainment testaa, sillä he haluavat luoda "Monsterversen". Eli tuoda valkokankaan ikonisimmat hirviöt samaan elokuvaan ja tämä kohtaaminen tapahtuu 2020, mutta sitä ennen edessä on vielä ainakin yksi Godzilla-elokuva. Japanilaisethan toki ovat tämän kohtaamisen fantasioineet jo 60-luvun b-rainassa ja siellä näille monsterielokuville löytyykin pitkät perinteet. Näitähän nykyään kopioidaan lännessäkin Sharknadojen ja vastaavien myötä.

4.3.2017

Logan (2017) - Arvostelu

Arvostelussa: Logan (2017)
Dystooppishenkisessä lähitulevaisuudessa Logan huolehtii ikääntyneestä tohtori X:stä piilopaikassa lähellä Meksikon rajaa.

Traileri

Genre: Toiminta / Sci-Fi
Ohjaus: James Mangold
Käsikirjoitus: Scott Frank, James Mangold, Michael Green
Päätähdet: Hugh Jackman, Patrick Stewart, Dafne Keen, Boyd Holbrook
Kesto: 137 min.

"Nature made me a freak. Man made me a weapon. And God made it last too long."

Odotukset, vangitsevuus ja teema 


Elokuva on Hugh Jackmanin viimeinen kerta Wolverinena, se oli jo aikoja sitten selvää kaikille. Tämä on myös ilmeisesti Patrick Stewartin viimeinen kerta Professori Charles Xavierina. Näyttelijä itse mainitsi sen ohimennen samalla sohvalla istuneen Jackmanin yllätykseksi The Graham Norton Show'ssa viikko takaperin. Onhan se pitkä aika kun ykkösosasta on jo 17 vuotta. Tuona aikana Jackman on näytellyt Wolverinea 10 kertaa ja Stewart Xavieria seitsemästi. Se on toki selvää, että molemmat hahmot nähdään edelleen mukana universumin elokuvissa. On vain löydettävä uudet näyttelijät ja veikkailu käy kuumana aina Jake Gyllenhaalista Kit Harringtoniin. Täytettävät saappaat ovat valtavat ja jos sieltä vaikkapa juuri joku Harrington päätetään niihin suoraan sujauttaa, niin siitä ei kyllä tule yhtään mitään. Jackman asetti riman niin korkealle, että siinä olisi kokeneellakin leffatähdellä sovittelemista.

Itse X-Men universumi alkaa leffapuolellakin olla jo valtava, eikä asioiden hahmottamista yhtään auta, että leffat sijoittuvat aikajanoilla minne sattuu. Logan sijoittuu vuoteen 2029, jolloin Transigen-projektin luoma virus uhkaa pyyhkiä mutantit kokonaan sukupuuttoon. Charles Xavier on jo yli 90-vuotias invalidi vanhuudenvaivoineen ja tämän "omaishoitajana" toimivalla Wolverinellakin on omat henkiset, sekä fyysiset ongelmansa. He viettävät, yhdessä Stephen Merchantin näyttelemän Calibanin kanssa, hiljaista elämää yhteiskunnan ulkopuolella ranchilla lähellä jenkkien ja Meksikon rajaa. Eihän siitä mitään tietenkään tule, vaan vaikeudet löytävät heidät.

Elokuva herättää kysymyksiä ja viittaa tapahtumiin, joita emme ole vielä valkokankaalla nähneet. Itse tosin leffan aikana kuvittelin, että sillä viitataan nimenomaan aiemmissa leffoissa nähtyihin tapahtumiin ja minä en vain muista niitä. Kaikki olen nähnyt, mutta tapanani on katsoa valtaosa elokuvista vain kerran. Olen miettinyt, että kun joku näistä massiivisista supersankarifranchiseista loppuu, katsoisin kaikki sen osat putkeen. Vähän vain on alkanut tässä viimeisen 3-4 vuoden aikana tuntua, ettei sitä päivää tule koskaan. Toisaalta pakkohan nyt jossain vaiheessa on käydä niin, ettei samoilla hahmoilla voi enää tehdä mitään uutta. Toisaalta taas noita sarjakuvia on tehty vuodesta '63 saakka. Materiaalia löytyy ja tarinoiden ei ole pakko olla lineaarisia. Toisaalta elokuvahistoria etenee sykleissä. Jo pari vuotta on odotettu, milloin supersankarileffoille käy kuten valkokankaita dominoineille westerneille 50-luvulla. Odotus vain taitaa olla turhaa. Nämä sarjakuvauniversumit ovat levittäytyneet elokuvista jo televisionkin puolelle. Ainakin Marvelilla on Agents of Shield ja DC Comicsilta löytyy Gotham. Ne toimivat mainoksena elokuville ja noudattavat sarjakuvien kaavaa, joissa fanin on seurattava monia eri läpysköjä pysyäkseen täysin kartalla kaikista pienistäkin juonenkäänteistä, sekä viittauksista. Lisäksi sarjakuvafanit ovat uskollista asiakaskuntaa ja sarjakuvat yleisesti ovat tuskin koskaan olleet suositumpia kuin nyt näiden elokuvien myötä. Printtimedian pitäisi olla kuolemassa, mutta sarjakuvamyynti ylitti 2015 Pohjois-Amerikassa ensimmäistä kertaa miljardin dollarin rajan ja tästä vain vajaa 100 miljoonaa oli digitaalista myyntiä. Eli genre on takuulla tullut valkokankaalle pysyvästi. Ainostaan volyymi voi vaihdella, mutta ne eivät tule kuolemaan pois ja minä en saa koskaan mahdollisuutta katsoa X-Men, Marvel, tai DC Comics -universumin tarinaa kokonaisuudessaan alusta loppuun elokuvamuodossa.

Audiovisuaalinen elämys


Avauskohtaus on toimintaelokuvista tuttu legendaarinen "poke the bear". Eli pahaa aavistamattomat pikkurikolliset eivät tiedä kuka heillä on vastassaan, vaan he yksinkertaisesti ärsyttävät konfliktia välttelevää päähenkilöä niin pitkään, että tältä palaa käämi. Toinen huomattava asia avauksessa on sen graafisuus. Taistelukohtaukset ylipäänsä koostuvat puhtaasta raivosta ja ovat vailla mitään kummempia hienouksia. Kaikkien liikkeiden tarkoitus on tehdä selvää vastapuolesta mahdollisimman nopeasti. Veri roiskuu ja raajojakin irtoaa, mutta emme astu kuitenkaan väkivaltamässäilyn puolelle. Elokuva on halunnut olla läsnä reaalimaailmassa ja siksi toimintakin on graafisempaa. Yleensähän nämä supersankarileffat ovat k12 kamaa, jossa ei taida saada kiroilla. Ainakaan jenkkilän puolella vastaavaan pg-13 rajoitukseen yltääkseen. Ilmeisesti Deadpool todisti genrelle, ettei sarjakuvaleffan tarvitse olla väkisin k12 takoakseen rahakasoja, vaan siihen riittää varttuneempikin yleisö kunhan tuote on kunnossa.

Myös lapset ovat avainroolissa taisteluissa, eikä heitä kohdella joka käänteessä silkkihansikkain. Mainstreamin puolella tälläistä on nähty varmaankin viimeksi Kick Assissa, sekä legendaarisessa korealaisessa Battle Royalessa. Se on pysäyttävää, siistiä ja hieman häiritsevääkin. Kuten on myös eräs trendi, jota X-Men jatkaa. Tiedätte kun näette.


Olemme jonkinlaisessa dystooppisessa lähitulevaisuudessa ja emme tiedä mitä maailmalle on tapahtunut, sillä siitä ei ole vielä tehty elokuvaa. Pieniä vihjeitä kuitenkin annetaan. Jokatapauksessa maisemat ovat hienoja, sillä aloitamme läheltä Amerikan ja Meksikon rajaa. Tarinan päättyessä olemme kulkeneet Kanadan rajalle. Haistaako joku ajankohtaisiin tapahtumiin liittyvää kommentaaria kun mukana menossa on myös meksikolaisia? Maisemat ovat hienoja ja ihastuttavan periamerikkalaisia. Jos leffassa keskityttäisiin vähän enemmän vielä roadtrip-puoleen, niin tätä voisi nimittää jonkinlaiseksi americanaksi. Muistaakseni myös Wolverinen Origins -elokuva oli samanlainen hienoilla maisemilla ryyditettyä pläjäys, jossa Wolvie taisi olla ironisesti metsuri muistaakseni. Eikä sovi unohtaa Mangoldin ohjaamaa Wolverineakaan, mikä sijoittui kiehtovasti sekin unohtumattomaan ympäristöön. Nimittäin Japaniin.

Marco Beltramin musiikki toimii ja sitä ryyditetään teemaan, sekä maisemiin sopivasti mm. jo aiemminkin X-Meneissä kuullulla Jim Crocella, sekä tietenkin Johnny Cashilla. Muutamissa kohtauksissa käytetään vähän kyseenalaisesti sydämen ääntä matkivaa äänitehostetta, vai mitä lie jännityksen tehostamiseen. Yllättävää kyllä se toimii tässä tapauksessa passelisti.

Näyttely


Mistä näitä lapsinäyttelijöitä oikein tulee? Joskus menneisyydessä oli aika kun roolit olivat kliseisiä, eikä itse suorituksissakaan ollut muistelemista. Nyt ensimmäisessä elokuvaroolissaan oleva, pelottavan tuiman katseen omaava Dafne Keen tekee vakuuttavaa jälkeä. Hän on alkuosan elokuvasta ikään kuin vain mukana kohtauksissa kohoten hiljalleen elokuvan pääosaan Hugh Jackmanin rinnalle. Jackman taas ei ole koskaan ollut parempi Wolverinena, joka on Loganissa henkisesti ja fyysisesti kaput. Vahvan kolmikon täydentää pian tulevassa Emoji -elokuvassa paska-emojia ääninäyttelevä Sir Patrick Stewart, joka on patriarkkamaisessa roolissaan hauska, haavoittuva ja koskettava. Sivuhahmoille ei sitten hirveästi jääkään tilaa ja näyttelijät tekevät parhaansa eväillä, jotka heille on annettu. Eritoten pystymetsästä yhtäkkiä mukaan vedetyt pahikset ovat kaksiulotteisia kliseitä, minkä tavallaan ymmärtää kun leffan tarinallinen fokus on loppupeleissä muualla kuin ikuisessa hyvät vs. pahikset -asetelmassa.

Juoni/käsikirjoitus


Käsikirjoittaja/ohjaaja James Mangold (3:10 lähtö Yumaan, Walk The Line), sekä muut käsikirjoittajat Scott Frank (Minority Report, Get Shorty) ja Michael Green (Alien Covenant, uusi Blade Runner) saavat taputtaa itseään olalle. En ole aivan varma miten tämä on saatu pitchattua läpi studiolle. Ehkä aika ja palaset vain olivat sopivat. Logan ei tunnu supersankarielokuvalta, mikä on tietenkin kehu. Tarina pitää jalat maassa ja esittää päähahmonsa ihmisinä, joilla on ihmisten ongelmia. Ei lähdetä mässäilemään efekteillä pyrkien tekemään kaikesta elokuvaan liittyvästä isompaa, äänekkäämpää, merkittävämpää ja muka dramaattisempaa. On menty ihan päinvastaiseen suuntaan ja tyylillisesti Logan on osuva sekoitus sopivan hillittyä toimintaa ja arkista draamaa.


Tarina tuntuu monin osin hieman westernmäiseltä ja ylipäänsä klassiselta toimintaelokuvien Hollywoodilta. Tätä havaintoa edesauttaa elokuvan suora viittaus 50-luvun Shane -länkkäriin, jossa on periaatteessa sama juoni isossa kuvassa kuin Loganissa. Se on osuvaa, sillä Wolverinehan on aina ollut hieman western-henkinen yksinäinen ratsastaja. Se clint eastwoodmainen kaveri, joka vain haluaa olla omissa oloissaan ja ajatuksissaan. Jonka kovan ulkokuoren ja puheiden takaa löytyy haavoittuneen sielun ohella myös se hyvä sydän. Minkä vuoksi sankarimme hieman vastentahtoisesti kerta toisensa jälkeen aina lähtee korjaamaan tielleen osuneet vääryydet. Joten siihen nähden elokuva on myös tyylillisesti ja temaattisesti loistava joutsenlaulu Jackmanin Wolverinelle.

Uudelleenkatseluarvo


Tässä on yksinkertaisesti sanoen kyseessä paras Wolverinen oma elokuva ja toiseksi paras X-Men elokuva. Minulle täydellinen elokuva sisältää yleensä myös hieman elämää suurempia aspekteja, jonka vuoksi sijoitan edelleen Days of Future Pastin listan ykköseksi ajanpysäytyskohtauksineen, sekä aikamatkailuineen. Logan on kuitenkin supersankarileffojen genren kermaa ja kerrankin voi vain toivoa muiden studioiden surutta matkivan tätä. Tällä hetkellä tilanne toki vaikuttaa taas ihan mielenkiintoiselta supersankariuniversumeissa. Edellinen Captain America oli kiinnostavin Marvel-elokuva sitten... edellisen Captain American ja se vieläpä sekoitti pakan uuteen uskoon. Entä mitä tehdään Deadpoolilla? Lähteekö DC Comicsin maailma miten pörräämään nyt kun se hätäisesti alustettiin Batman v Supermanilla, jota taas seurasi erittäin hyvin asiansa ajanut, Oscar-voittaja Suicide Squad. Mitä tapahtuu X-Meneille nyt kun pari avainkasvoa poistuu ja mille aikajanalle hypätään seuraavaksi?

Siitä muuten tietää tämän installaation olleen onnistunut, koska minulla heräsi kiinnostus katsoa nämä kaksi aikaisempaa Wolverinen omaa elokuvaa läpi. En niistä ole imdb-arvosanojeni perusteella sen suuremmin fanittanut, vaikka ne ovatkin jättäneet jälkeensä muutamia vahvoja mielikuvia maisemien ja juonenkäänteiden muodossa.

Vaikka tässä on myös tullut paasattua kaiken mahdollisen hyvyydestä, niin tarina ja elokuva on kuitenkin loppupeleissä silti sen verran simppelihkö, että sen pystyy aika hyvin imaisemaan yhdellä kerralla sisään. Sen kun yhdistää pituuteen, niin en olisi ihan heti seuraavana päivänä istumassa elokuvaa kuitenkaan uudelleen läpi.

Viihde


Leffasta nauttiakseen ei tarvitse olla oikeastaan ollenkaan perillä X-Men universumin tapahtumista, vaan Logan toimii yksittäisenäkin kokemuksena hyvin. Se on sekä elokuva supersankarielokuvista pitäville, että niitä normaalisti inhoaville. Vaikka kyseessä on pitkä elokuva, niin se ei tuntunut sellaiselta ajantajun kadotessa ekalla katsomiskerralla. Dialogista löytyy muutamat hienot vuorosanat, on nättiä maisemaa ja normaaliin rellestelyyn verrattuna virkistävän hillittyä menoa. Jackman on lähes viisikymppisenä edelleen kadehdittavan tajuttomassa tikissä. Ennen kaikkea hän vain yksinkertaisesti on Wolverine. Lähde siinä sitten sellaista korvaamaan. Samat sanat Stewartin kohdalla. X-Menilla oli heittämällä paras näyttelijäkaarti, saa nähdä ketä löytyy tilalle. Seuraako McKellenkin hyvän ystävänsä jalanjäljissä? Siellä on pojilla visioimista mihin suuntaan vievät elokuvasarjaansa.



Odotukset, vangitsevuus ja teema 8
Näyttely 8
Audiovisuaalinen elämys 8
Juoni/käsikirjoitus 8
Uudelleenkatseluarvo 7,5
Viihde 8

Arvio 7,9 tai ****

IMDB

Katsomisvinkit: Children of Men - Ihmisen pojat, Safe, Unforgiven - Armoton, Shane, Paper Moon, The Road, Zatoichi