Elokuvat ja elokuvantekijät #1

Vellon mielelläni muistoissani ja etsin jatkuvasti uutta katseltavaa. Joten tyhjien hetkieni täytteeksi aloitan tälläisen sarjan, jossa pyrin parhaani mukaan lyhyesti suosittelemaan ja esittelemään erinäisiä huomion arvoisia elokuvia. En halua tästä ylimääräistä stressiä ja alkaa pakottamaan mitään, joten nämä jutut tulevat ilmestymään täysin satunnaisesti. Lähteitäkin on jopa käytetty, mutta hyvän maun vastaisesti en niitä erittele. Perimmäinen tarkoitus on jakaa rakkautta elokuvaa kohtaan.

Muut sarjan osat löydät täältä.

Survive Style 5+ (2004)

survive style 5+

Mysteeri / Komedia
Ohjaus: Gen Sekiguchi
Käsikirjoitus: Taku Tada
Tähdet: Tadanobu Asano, Reika Hashimoto, Vinnie Jones, Kyoko Koizumi, Jai West
"What's your function in life?"
Jos olen sillä päällä, että haluan antaa persoonallisen vastauksen kysymykseen suosikkielokuvastani, niin vastaan Survive Style 5+. Viimeksi kun tarkistin, ei tätä elokuvaa oltu tuotu Suomen markkinoille, eikä sitä ole nähty televisiossa! Olen odottanut noiden asianhaarojen korjautuvan n. vuodesta 2006 saakka. Tätä melko pienen piirin elokuvaa voi siis joutua vähän etsimään, mutta takaan sen olevan kaiken vaivan arvoista. Kyseessä nimittäin on surrealistinen ja satiirinen kulttielokuva, joka on täysin oma uniikki tapauksensa. Elokuva koostuu viidestä oudosta tarinasta, jotka muuttuvat aina vain oudommiksi. On mies, joka yrittää murhata vaimonsa. On joukko kaikin puolin todella kömpelöitä teinimurtovarkaita. Löytyy filosofiaa harrastava palkkamurhaaja ja hänen tulkkinsa. Neljäntenä on omasta mielestään nokkela mainosguru, joka väläyttelee toinen toistaan puisevampia mainosideoita eri tuotteille. Viidentenä on pinnallisesti idyllisen japanilaisen perheen isä, joka tulee valinneeksi kohtalokkaan vapaa-ajanviettotavan. Vai vapautuiko isä sittenkin vain raastavasta arjesta ja saa nyt elää onnellisena?

Elokuvassa ei ole periaatteessa mitään järkeä. Tarinat liittyvät ja kietoutuvat toisiinsa, mutta mitään kaiken yhdistävää suurta punaista lankaa ei taida olla olemassa. Elokuvan suurin hienous piileekin siinä, että voit katsoa sen ensin täytenä viihteenä ja nauttia sen tarjoamasta uniikista sekoituksesta musiikkia, värejä, toimintaa ja komediaa. Sen nautinnon jälkeen voit halutessasi palata uudelleen ihmettelemään miksi Tadanobu Asano haluaa hengiltä yhden valkokankaan historian kauneimmista naisista (Reika Hashimoto) ja ennen kaikkea voit yrittää tulkita mistä hemmetistä tässä kaikessa on kyse. Jokatapauksessa luvassa on unohtumaton elokuvakokemus ja itse muistan katsoneeni koko elokuvan ensimmäisen kerran monttu auki ja suu hymyssä täydet 1,5 tuntia. On valtavan suuri sääli, että kyseessä on mainoksia ja musiikkivideoita ohjanneen Gen Sekiguchin ainoa kokoillan elokuva. Tämä nimittäin on visuaalisesti lahjakkaan ja sopivalla tavalla hullun ohjaajan työtä.

IMDB

Citizen Kane (1941)

citizen kane

Draama / Mysteeri
Ohjaus: Orson Welles
Käsikirjoitus: Welles & Herman J. Mankiewicz
Tähdet: Welles, Joseph Cotten, Dorothy Comingore
1 Oscar (käsikirjoitus), 9 ehdokkuutta
"Rosebud..."
Sight & Sound -lehti on alkanut vuodesta 1962 julkistamaan listaa maailman parhaimmista elokuvista ja useimmiten piikkipaikalta on löytynyt Citizen Kane, jota on monissa yhteyksissä tituleerattu myös vuosisadan parhaaksi elokuvaksi. Orson Welles oli jo kuuluisuus ennen tätä maailmanmaineeseen noussutta esikoiselokuvaansa, sillä hän oli luonut radioshow'ssaan dramatisointeja klassisista kirjallisuuden teksteistä. Tunnetusti H.G. Wellsin Maailmojen sotaan perustunut radiokuunnelma aiheutti 1938 valtavan paniikin kun tuhannet ihmiset uskoivat marsilaisten hyökkäävän oikeasti. Radion ohessa tämä ihmenuori oli noussut teatterin keskeiseksi uudistajaksi, veti omaa näyttelyseuruettaan jota käytettiin Citizen Kanessa, ja hallitsi myös näyttelyn virtuoosimaisella tavalla.

Wellesin ensimmäinen elokuvaprojekti piti olla Joseph Conradin Heart of Darkness -romaaniin perustuva filmatisointi, josta Francis Ford Coppola tulisi ohjaamaan Ilmestyskirjan nelisenkymmentä vuotta myöhemmin. Mutta tuo Wellesin projekti hautautui ja samoin kävi lukuisten muiden elokuvantekijöiden kohdalla ennen Coppolaa. Seuraava konkreettinen elokuvaidea olikin sitten jo "tunnetun amerikkalaisen muotokuva heti hänen kuolemansa jälkeen intiimien ja ristiriitaisten todistusten perusteella, joita esittäisivät hänet eri aikoina ja eri olosuhteissa tunteneet henkilöt". Eli idea oli kasassa, mutta seuraavaksi tarvittiin kohdehenkilö, että tarinaa voitaisiin todenteolla alkaa työsmään. Kohteeksi pohdittiin esimerkiksi Walt Disneyta, miljonääri-eksentrikko Howard Hughesia, sekä pankkiryöstäjä John Dillingeria ennen kuin Herman Mankiewicz ja Welles päätyivät lehtimoguli William Randolph Hearstiin.

Tehdessään Citizen Kanen, Welles oli vain 24-vuotias. Elokuvan mainetta kasvattivat hyvässä ja pahassa sen ilmeiset yhteydet vaikutusvaltaiseen Hearstiin. Hänen tavoin myös elokuvan päähenkilö Charles Foster Kane oli ollut lietsomassa Espanjan ja Yhdysvaltojen välistä sotaa Kuuban kamaralle lisätäkseen lehtiensä levikkiä. Molemmat olivat pyrkineet poliittisiin virkoihin ja molemmilla oli käsipuolessa kaunis blondi, jonka uraa miehet yrittivät edistää. Hearstin tapauksessa blondin rakastajattaren nimi oli Marion Davies, joka ei tosin ollut lahjaton näyttelijänä, mutta siitä huolimatta Daviesin ura ei oikein ottanut tuulta alleen. Kaiken kruunasivat huhupuheet, että Hearst oikeasti käytti Daviesin intiimialueesta lempinimeä "Rosebud". Lienee myös syytä mainita tähän väliin, että Mankiewicz tunsi Hearstin. Joten näiden seikkojen varjolla ei ole mikään ihme, että Hearst yritti pysäyttää Citizen Kanen teon kaikin keinoin. Hän yritti ostaa elokuvan ainoan kopion ja olisi tuhonnut sen. Kun se ei onnistunut, hän aloitti pitkine lonkeroineen valtavan mustamaalauskampanjan, jossa oli mukana esimerkiksi yksi vanhan Hollywoodin kovimmista juoruakoista, Louella Parsons. Parsonsia muuten on useissa elokuvissa tulkittu kollegansa Hedda Hopperin tavoin jossain määrin huomionkipeänä seurapiirisiipeilijänä, joka nautti vallastaan edistää ja tuhota uria kynänsä liikkeellä.

Itse elokuva kertoo siis lehtimoguli Charles Foster Kanen elämäntarinan ja Orson Welles itse näyttelee pääosaa ohjaustöidensä ohella. Charles syntyy köyhänä, mutta rikastuu hänen perheelleen testamentatun kultakaivoksen ansiosta. Hän rakentaa populistisen lehti- ja radioimperiumin, nai presidentin veljentyttären ja pyrkii kuvernööriksi. Mutta kaikki hänen yrityksensä saavuttaa todellista valtaa epäonnistuvat ja Kane erakoituu katkerana valtavan, keskeneräisen kartanonsa uumeniin kaivaten takaisin lapsuutensa, jolloin kaikki oli yksinkertaisempaa.

Elokuvana Kane teki historiaa monella tavalla. Tarina kerrottiin kauniisti takaumina, yksi kerrallaan ja yhden henkilön näkökulmasta. Elokuva on jo tuon moniosaisen kerrontansa vuoksi ohjauksen ja käsikirjoituksen taidonnäyte. Vielä sitäkin suuremman huomion kerää edelleen kaikkien näiden vuosien jälkeen Gregg Tolandin kameratyö ja tarkemmin sanoen Tolandin luoma syvätarkka kuvaustekniikka. Eli tuossa kuva on yhtä terävä etualalla kuin taka-alallakin. Tällöin katsoja saa vapaasti valita haluamansa yksityiskohdat ruudulta, joihin keskittyä ja tästä vapaudesta Welles piti kiinni myöhempiensäkin elokuvien kohdalla. Hän ei halunnut pakottaa katsojan huomiota minnekään. Tämän lisäksi Welles suosi pitkiä kohtauksia, joissa valo ja varjo olivat oikeastaan aina olennaisessa osassa. Kaiken huipuksi elokuvasta löytyy päällekkäin menevää dialogia ja kyseessä taitaa olla ensimmäisiä tätä hyödyntäneitä elokuvia. Myöhemminhän tuosta päällekkäisestä dialogista taisi tulla esimerkiksi Howard Hawksin tavaramerkki, jolla oli tapana lisätä elokuviensa dialogien alkuun ja loppuun joutavaa täytettä, että ne voisivat mennä päällekkäin katsojan menettämättä mitään oleellista ja täten loisivat autenttisuuden tunnetta, sekä intensiteettiä.

Vaikka kyse on Orson Wellesin mestariteoksesta, niin ei sovi unohtaa myöskään Central Parkin Voltairen, Herman Mankiewiczin alkuperäiskäsikirjoitusta, johon kädenjälkensä jätti myös tuottaja John Houseman. Nimittäin voisi väittää, että Wellesin myöhemmistä elokuvista puuttuu jotain ja jonkinlainen konsensus on vuosien saatossa muodostunut siitä, että se jokin taitaa olla Mankiewiczin luoma loistava käsikirjoituksellínen selkäranka, josta Welles saattoi vapaasti ammentaa ja soveltaa. Tai kuten tuottaja Houseman sen itse sanoi: "Wellesin ohjaus, visuaalinen näkemys, omaperäinen ylirealistinen äänenkäyttö ja teatraalinen viraalisuus loivat elokuvan, jota ei olisi koskaan voitu toteuttaa ilman Mankiewiczin käsikirjoitusta."

IMDB

Kommentit