Fifty Shades Freed (2018) - Elokuva-arvostelu

Genre: Rakkaus / Draama
Ohjaus: James Foley
Käsikirjoitus: Niall Leonard perustuen vaimonsa E.L. Jamesin romaaniin
Päätähdet: Dakota Johnson, Jamie Dornan
Kesto:  105 min.

Nauttikaa kun vielä voitte, sillä tämän nykyisen ilmapiirin on arveltu merkitsevän stoppia erotiikalle isojen studioiden rahoittamissa Hollywood-elokuvissa, ainakin toistaiseksi. Bradley Cooperin tähdittämä A Star Is Born on kuulemma kokenut merkittäviä muutoksia siveämpään suuntaan, sekä Hugh Hefneriin keskittyvä elokuvaprojekti on jäissä. Vahvojen huhupuheiden mukaan kaikkialla ollaan erittäin varovaisia mitä tulee yliseksuaaliseen materiaaliin. Toki sitä oltiin jo jossain mielessä aiemminkin studioiden ja rahoittajien tasolla, sillä Hollywood haluaa saada Kiinasta, jossa esimerkiksi Fifty Shades -trilogiaa ei ole esitetty ollenkaan johtuen sen riskaabelista materiaalista. Samoin tietysti Lähi-itään, tai vaikkapa Intiaan trilogialla ei ole ollut mitään asiaa. Se nyt on toki juuri Fifty Shadesin tapauksessa ollut se ja sama, koska trilogia on tuottanut jo yli miljardi dollaria. Mutta tämä on kuitenkin jotain, mitä isot studiot ottavat nykyään huomioon, ja kun juuri nyt on riski polttaa näppinsä myös länsimaisessa marketissa, niin odotettavissa on isojen studioiden pelaavan varman päälle. Televisio ja pienemmät rahoittajat ovatkin sitten jo halukkaampia riskinottajia, eikä heidän materiaalinvalinnassa ole odotettavissa olennaisia muutoksia.


Mutta siirrytään lähemmäksi itse asiaa. Fifty Shades Darker ja Fifty Shades Freed kuvattiin peräjälkeen, eli elokuvat ovat periaatteessa identtiset toistensa kanssa mitä tulee ohjaukseen, kuvaustyyliin, puitteisiin ja vaikkapa näyttelijöiden suorituksiin. Siinä missä ykkösosa otti itsensä vakavasti yrittäen paradoksaalisesti tehdä vakavaa draamaa pysytellen samalla uskollisena lähdemateriaalille, niin näissä kahdessa jälkimmäisessä on ollut läsnä vapauttavaa keveyttä. Olemme vain edenneet pikavauhtia draamankoukerosta ja seksikohtauksesta toiseen kuin vauhditetussa saippuasarjassa. Erityisesti kakkosesta pidin sen sisältämän koomisuuden vuoksi, joka oli osin tarkoitettua ja osin tarkoituksetonta. Valitettavasti tätä komiikkaa ei ollut enää tässä kolmannessa osassa läheskään samalla tavalla läsnä, kenties kahden peräkkäisen elokuvan kuvaaminen näkyi pienenä taisteluväsymyksenä vähän siellä ja täällä.

Tämä kolmas installaatio alkaa romanttisesti alttarilta hetkellä, jota elokuvan ja kirjasarjan fanit ovat odottaneet vuosia. Häävalat vannotaan lämpimiä tunteita herättävien jousisoitinten soidessa kohtauksen ei-diegeettisenä taustamusiikkina. Jumalan silmien alla kahdesta tulee yksi, ja näin herra sekä rouva Grey poistuvat seurapiirihäistään paparazzien valojen välkkeessä. Jetset-kuherruskuukauden jälkeen paria odottaa perhe-elämän arki ja totuttautuminen uusiin rooleihinsa aviovaimona sekä aviomiehenä.

Anastasia on todellinen kodin hengetär, joka ensitöikseen vaatii kokata ruokaa rakastamalleen miehelle kokin sijaan, minkä lisäksi hän hellii miestään kutakuinkin kaikilla kuviteltavissa olevilla arkisilla tavoilla. "Ana" haluaa kuitenkin olla enemmän kuin pelkkä perinteinen kotirouva, jollaiseksi Christian tahtoo tuoreen vaimonsa alistuvan. Terästahtoinen Anastasia tahtoo kuitenkin tilaa elää myös omaa elämäänsä ja pitää kiinni työurastaan, jota hän vaatii luoda omine avuineen. Lisää draamaa tähän perheonneen syntyy automaattisesti yhteiskuntamme ideaaleita seuraamalla, nimittäin sormusten jälkeen seuraava askel täydellisessä parisuhteessa on tietenkin jälkikasvun hankkiminen. Mutta omistushaluinen ja mustasukkainen Christian Grey ei halua jakaa Anastasiaa kenenkään kanssa. Sisäisten ongelmien lisäksi perheidylliä uhkaa ulkopuolisena voimana myös pahatahtoinen vainoaja, jonka erinäisten ja monipuolisten taitojensa puolesta kuvittelisi kuuluvan vähintäänkin CIA:han.

Elokuvan juoni koostuu tosiaan kahdesta tarinasta. Ensimmäinen, kuten aina, on uuden avioparimme rakkauselämä ja sopeutuminen menossa olevaan parisuhdevaiheeseen, mikä on tällä kertaa avioelämä. Tämä on kuitenkin pohjimmiltaan samojen asioiden uudelleenkierrättämistä kuin kahdessa aikaisemmassakin osassa, eikä elokuva oikeastaan edes yritä peitellä sitä. Kun elokuvan henkilöhahmot ovat olleet alusta saakka hyvin yksiulotteisia ja kolme elokuvaa on keskittynyt kokonaan heidän ympärilleen, ei ole mikään ihme, että elokuvan draaman aiheet ovat loppuneet totaalisesti ja kaikki tuntuu hieman kuluneelta. Lisäksi tämän saman elokuvan olisi voinut kertoa 40 minuutissa pienellä tiivistämisellä ja johdonmukaistamisella. On monia kohtia joissa elokuvan paperinohut juoni vain seisoo paikallaan. Tähän kun lisätään seksikohtaukset, jotka ovat tällä kertaa täysin juonesta irrallisia ja vaisun tavanomaisia, saadaan elokuva paisutettua perinteiseen karvan yli 90 minuutin muottiin.

Lisämateriaalia parisuhdedraamaan on jälleen haettu ulkopuolelta tulevalla uhalla ja tämä trilleri muodostaakin juonen toisen puolikkaan. Viimeksi näin piittaamattomasti kokoonheitettyjä jännityskohtauksia nähtiin 70-80 luvun televisiosarjoissa. On melkoinen saavutus saada klassisen helposta aikarajaa vastaan kamppailemisesta näin olematon määrä jännitystä irti. Ainoa kehunaihe elokuvan toiminnallisesta puolesta on trailerissakin vilahtanut autohurjastelu. Kenties juuri niitä kohtauksia kuvattaessa kokenut ohjaaja James Foley on ohikiitäväksi hetkeksi innostunut materiaalistaan sen sijaan, että hän vain tyytyy kellokorttimaisesti purkittamaan kohtauksia huolehtien vain, että elokuva näyttää kiiltokuvamaisen kalliilta ja täten ruokkii katsojien fantasioita rikkaiden etuoikeutetusta elämäntyylistä.

Elokuvan dialogista taas tuskin tarvitsisi edes mainita, että se on tutun puista, kömpelöä ja tunneköyhää. Onneksi pelastukseen tulevat jälleen kerran näyttelijät ja manipuloiva musiikki, jotka herättävät ja ohjaavat meidät niihin tunteisiin, joihin sanat eivät meitä kykene viemään. Pääosassa olevat Dakota Johnson ja Jamie Dornan yrittävät parhaansa olemattomien hahmojensa kanssa ja edeltävän osan tavoin nyt kun ei enää yritetä tehdä laatudraamaa, niin näiden vielä hieman kokemattomien näyttelijöiden yksiulotteiset suoritukset ja pelkkä olemus riittävät. Erityisesti Christian Greyllä ei tässä kolmannessa elokuvassa ole enää minkäänlaista persoonaa, sillä se rakentui pelkästään hänen satumaisen rikkautensa ja sadomasokististen taipumustensa ympärille. Nyt kun se rikkaus ei ole enää niin satumaista, elokuvan sadomasokismi on nollassa ja valtabalanssi on suhteessa tasan, niin jäljellä ei oikeastaan ole enää mitään. Hän on kuka tahansa ja ei kukaan.

Valtabalanssiin liittyen on jopa melko mielenkiintoista miten hiljalleen trilogian aikana näiden kahden päähahmon välinen valtasuhde on tasaantunut ja oikeastaan kääntynyt päälaelleen. Anastasia on siirtynyt hallitsevammaksi osapuoleksi, joka hallitsee suhdetta altapäin Christianin välillä sen kummemmin huomaamatta ja välillä taipuen. Tämä kaikki on toki isossa kuvassa naisille suunnatussa romanssikirjallisuudessa tyypillistä. Näissähän yleensä tavallinen nainen kesyttää saavuttamattomalta tuntuvan unelmamiehen, joka kuuluu yleensä aina elitistisempään yhteiskuntaluokkaan ja jonka perässä on muitakin kosijoita. Tämä genre on etunenässä naisten fantasia siinä missä supersankarielokuvat ovat etunenässä miehistä fantasiaa, jossa kaunis naispääosa hiljalleen ihastuu supersankarin sijasta tämän vaatimattomampaan ja epätäydelliseen, joskus jopa luuserimaiseen alter egoon.

Mutta mitäpä tässä enää sen kummempia jaarittelemaan, yritetään laittaa homma pakettiin. Fifty Shades Freed tuskin kerää juurikaan enää uusia ystäviä sarjan pariin, mutta se tarjoaa kuitenkin ihan riittävän oikea-aikaisen lopetuksen kaavoihinsa kangistuneille kuvioille, joiden suurin taika on melko varmasti itse kunkin mielestä alkanut sammua, jos sitä oli ensinnäkään. Ikävää potevien fanien lohdutukseksi voinen kuitenkin sanoa, että puheita jonkinlaisesta spin-offista on ollut liikkeellä ja mitään tuottavaa ei nykypäivänä malteta jättää rauhaan. Mutta nykymuodossaan tämä oli tässä. Joidenkin helpotukseksi, mutta monien suruksi.

★☆☆☆☆

IMDB | Vanhoja arvosteluja