Miksi käydä nykypäivänä elokuvateatterissa?

On perjantai-ilta. Se tarkoittaa todennäköisesti kahta asiaa. Paikallisessa elokuvateatterissa on ensi-iltaan saapuva elokuva ja olet väsynyt raskaan työviikon jälkeen.

Ei ole parempaa tapaa rentoutua, kuin käpertyä omalle sohvalle ja laittaa elokuva pyörimään. Perheelliselle elokuvan ystävälle kyse voi olla myös olosuhteiden sanelemasta pakosta. Vanhempana ei lähdetä niin vain ulos irrottelemaan, vaan on tyydyttävä lasten nukkumaanmenon jälkeen Netflixiin ja puolivälissä elokuvaa torkahtamiseen.

Elämme etuoikeutettua aikaa, sillä suoratoistopalvelut satsaavat isolla rahalla sisältöönsä ja sait tänä vuonna n. 10 euron kuukausimaksulla nauttia esimerkiksi Martin Scorsesen The Irishmanin virallisesta ensi-illasta kotisohvallasi. Tämä on ollut kaikkien aikojen vuosi suoratoistopalveluiden alkuperäiselokuvien saralla ja vauhti vain kiihtyy Disneyn liityttyä mukaan maailmanlaajuiseen kilpailuun tilaajista.

Tämä kaikki saa jälleen miettimään, miksi lähteä elokuvateatteriin saakka. Reissu sinne syö suurimman osan illasta, sillä elokuvan keston ohella matkaan ja muuhun menee melko helposti lähes tunnin verran ylimääräistä aikaa. Reissu elokuviin syö arkipäivänä lähes puolet tavallisen työssä käyvän ihmisen töiden jälkeisestä vapaa-ajasta. Lisäksi ennen elokuvaa olisi mieluusti toimitettava tukka putkella pakolliset arkiset askareet ja varmistettava, että näyttää edustavalta pimeässä salissa.

Täten en ihmettele, miksi joidenkin ihmisten mielestä elokuvan katsominen omassa viimeisen päälle varustellussa kotiteatterissa on parempi kokemus kuin ilta elokuvissa.

He ovat väärässä.

Elokuvateatterissa on huonot puolensa. Kun ihmisiä houkutellaan teattereihin (elokuvien ensisijainen tulonlähde) entistä isommilla elokuvilla ja kalliimmalla sekä jatkuvasti muuttuvalla esitystekniikalla - hintatasot nousevat. Se huolettaa minua monesta syystä. Se ei esimerkiksi takaa mitään sisällön suhteen, vaan tietyllä tavalla jopa muuttaa sitä turvallisempaan suuntaan, sillä esimerkiksi aikuisille suunnatut isot ja keskisuuren budjetin elokuvat ovat vähentyneet. Ennen kaikkea elokuva on historiallisesti ollut työluokan taidemuoto, josta kaikilla on ollut varaa säännöllisesti nauttia.

Elokuvateatterissa katsojan on myös kestettävä mainosten ja trailereiden tulva. On silloin tällöin purtava huulta, kun elokuvat pyörivät väärillä asetuksilla ja volyymissa saattaisi olla hienosäädön varaa. Mutta elokuvateatterit suhtautuvat vaikutusvallassaan oleviin asioihin ja parannuskohtiin vakavasti - kuten heidän kuuluukin.

Huonoin puoli elokuvateatterikokemuksessa lienee kuitenkin, että siellä on muita ihmisiä. He rapistelevat ja ryystävät eväitään, eivätkä aina osaa käyttäytyä. He vaihtavat kuulumisiaan aulan sijaan julkisesti salissa trailereiden ja alkutekstien yli. On kuiskaajia, jotka kommentoivat kaikkia elokuvan käänteitä ystävälleen ja lähimmille penkkiriveille. Ihmiset vilkuilevat jatkuvasti kirkasnäyttöisiä puhelimiaan, vaikka elokuvakokemuksessa on kyse ulkomaailman jättämisestä teatterin ovelle ja astumisesta toiseen maailmaan.

Rohkenisin sanoa, että hinnoista huolimatta suurin syy, miksi ihmiset jäävät mieluummin kotiin katsomaan elokuvia, johtuu jollain tapaa kanssakatsojista. Oli kyse sitten suorasta negatiivisesta kokemuksesta, tai vain houkutuksesta katsoa elokuva kodin rauhassa. Ihmiset ajattelevat saavansa paremman elokuvakokemuksen kotona, jossa ei ole minkäänlaista riskiä elokuvakokemuksen pilaantumisesta muiden katsojien toimesta.

Jos ajattelet näin, niin olet vapaaehtoisesti luopunut parhaasta tavasta katsoa elokuvia. Jätät menemättä mahdollisesti ilmenevien epämukavuuksien vuoksi. Jätät menemättä, koska et kestä erilaisia ihmisiä. Jätät menemättä sen ainoan syyn vuoksi, mikä tekee elokuvateatterikokemuksesta erityisen.

Minulla on ollut onni/kirous katsoa elokuvia useamman kerran tyhjässä teatterissa. Se on siistiä ja erityistä ensimmäistä kerralla, mutta kolmannella kerralla huomaa kokemuksen olevan toivottoman steriili ja että jotain olennaista puuttuu.

Puuttuva ainesosa = muut ihmiset.

Ihmisten käytös ja tunteet ovat tarttuvia; jännitys, kauhu, suru, ihmetys ja erityisesti nauru. Kaikki ihmistunteet ja -kokemukset ovat parhaimpia jaettuna. Ihmisjoukon sisäänsä kätkevässä elokuvasalissa virtaa käsinkosketeltava energia. Pimeässä istuvat kymmenet, sadat ihmiset katsovat ja kokevat samoja asioita, läpikäyvät samoja tunteita samanaikaisesti.

Me astuimme elokuvasaliin yksitellen toisillemme tuntemattomina yksilöinä. Kahden tunnin jälkeen ilmestymme pimeydestä joukkona, jolla on sama yhteinen jaettu kokemus ja tunneskaala takana. Olemme kuin pieni salaseura. Voin poistuessa aloittaa keskustelun elokuvasta ihan kenen tahansa kanssa. Teatterista poistuessa meillä on maaginen yhteenkuuluvuuden tunne.

Nyky-yhteiskunnassa ei ole parempaa tapaa kokea vastaavaa kollektiivisesti. Se on paras tapa kokea asioita. Siksi olemme tehneet niin vuosituhansia; kokoontuneet kokemaan tarinoita leirinuotioilla, toreilla, teattereissa, areenoilla. Kaikkialla, missä tarinankertojat ja esiintyjät ovat ihmisjoukkoja viihdyttäneet.

Ihmisjoukko on kuin antenni, joka toimii tunteiden vahvistajana. Elokuvateatterissa nauraa heikon elokuvan väsyneillekin vitseille, kunhan vain yleisöstä löytyy muutama ihana ihminen, jotka näille rohkenevat ääneen hekottaa ja luovat meille muille kepeän tunnelman. Samaan perustuu naururaitojen käyttö ja yleisön tai näyttelijöiden reaktioiden kuvaaminen, sekä käyttäminen osana tarinankerrontaa. Ne suurentavat, tartuttavat ja manipuloivat tunteita.

Jokainen törmää aina välillä ärsyttäviin ihmisiin ja näin voi käydä joskus myös elokuvateatterissa. Potkitaan tuoleja, nostetaan jalat selkänojien päälle, heitellään popcornia ja jopa puhutaan puhelimeen. Vaikka suomalaisuuteen kuuluu istua hiljaa, kärsiä ja sitten innokkaasti muistella kärsimystään jälkeenpäin, niin ehkä kuitenkin kannattaa kerätä rohkeutta ja huomauttaa, mikäli joku alkaa vaikka näprätä puhelintaan siinä vieressä elokuvan aikana. Usein ihmiset eivät välttämättä ymmärrä olevansa häiriöksi, he saattavat lopettaa kohteliaisuudesta tai hämmentyneisyydestä. Toki jotkin ihmiset saattavat olla oikeasti piittaamattomia muista ja he eivät vain välitä, mutta tällöin ainakin yritit. Nyt ei tarvitse istua koko elokuvaa ja toivoa, että kunpa joku sanoisi jotain, tai tajuaisivatpa itse lopettaa.

Mutta myös nämä ärsyttävät ihmiset ovat tietyllä tapaa osa kokemusta. Heitä tapaa arkielämässä jatkuvasti kaikkialla. He ovat osa yhteiskuntaa, se on vain hyväksyttävä ja heidän kanssaan on yritettävä tulla toimeen. Asiassa kuin asiassa ja ihmisessä kuin ihmisessä on hyväksyttävä molemmat puolet; hyvät ja huonot. Elokuvateatterissa on vain lopulta yritettävä olla häiriintymättä satunnaisesti esiintyvistä mahdollisista häiriötekijöistä. Lopulta nämä mahdolliset pienet epämukavuudet ovat pieni hinta maksettavaksi taianomaisista hetkistä, jolloin joukko ihmisiä nyyhkyttää yhteen ääneen elokuvataiteen kauneuden ansiosta.

Ihmisillä on ymmärrettävä halu ja tarve vältellä epämukavia tilanteita ja olotiloja, mutta lähes poikkeuksetta tämän halun noudattaminen tarkoittaa jäämistä paitsi lukemattomista hienoista asioista.

Joten jos haluat luopua näistä elokuvateatterin tarjoamista ainutlaatuisista jaetuista hetkistä ja pitkistä perinteistä, niin sinulla on siihen täysi oikeus. Haluan vain herättää sinut miettimään ja tiedostamaan asioita, joista saatat jäädä paitsi. Pohtimaan onko mahdollinen satunnainen epämukavuus lopulta kovinkaan merkittävä asia isossa kuvassa? Miettimään hetken, mitä toivoa on yhteiskunnalla, jossa ihmiset eivät halua olla tekemisissä toisten ihmisten kanssa? Ajattelemaan, kuinka hämmästyttävän usein elokuvan katselu elokuvateatterissa on ikimuistoinen ja erityinen kokemus.

Kaiken tämän jälkeen olet vapaa käyttämään oikeuttasi valita ja tehdä oma päätöksesi.

Kotiin jäämällä et ainakaan pahoita mieltäsi ja koe kehnoa katsomiskokemusta. Samalla myös varmistat, ettet tule koskaan saamaan parasta mahdollista kokemusta. Jäämällä kotiin asetat ylärajan kokemuksellesi ja sitä ei todellinen elokuvan ystävä tee koskaan.

Elokuvan katsominen ison tuntemattoman joukon seurassa on kokemus, joka voi olla loistava, huono, hauska, ärsyttävä, tai jopa eeppinen.

Kotona istuminen tarjoaa aina yhtä steriilin kokemuksen.

Valinta on sinun.

Vihreän hengenheimolaisen filmcrithulkin hengessä toteutettu, josta hänelle iso krediitti. Muistan hänen artikkelinsa edelleen 1,5 vuoden jälkeen, enkä pysty väistämään sitä kovinkaan sulavasti. Etenkin kun pohjana on vanha runko pian tuon artikkelin lukemisen jälkeen, jota oli pakko uteliaisuudesta vilkaista. Halu kirjoittaa tämä loppuun kumpusi jälleen yhdestä yksinäisestä kokemuksesta erään vaisun elokuvan parissa, joka olisi ollut kuitenkin takuulla parempi ja positiivisempi kokemus ihmisjoukossa koettuna.

Samalla tämä on viimeinen postaus varmastikin pitkään aikaan. Katsotaan. Suunnitelmia on, ehkä niistä toteutuessa voi joitain laajentaa ja kirjoittaa niitä myös tänne henkilökohtaisten muistiinpanojen ohella.