Vuoden 2015 parhaat elokuvat

Voin toki puhua ja sisällyttää vain ne, jotka olen nähnyt. Vielä on muutamia potentiaalisia nimikkeitä katsomatta, joten jos joku puuttuu, niin siinä on ehkä todennäköisin syy. Sisällytän tähän kaikki v. 2015 ensi-iltansa Suomessa saaneet elokuvat, enkä edes yritä saattaa niitä kummemmin parhausjärjestykseen. Tai no kolme ensimmäistä olen arvottanut yseiksi ja loput on kaseja. Pari vahvaa seiskaa otin myös jokereina mukaan. Tämän aloitin ennen Oscar-ehdokkaiden julkistusta ja tässä vierähtikin kaksi istumaa kun lista oli yksinkertaisesti kovin pitkä. Luonnollisesti mitä aikaisemmin 2015 olen leffat nähnyt, niin yleensä sitä hatarammat muistikuvat tuppaa olemaan. Olen monesti katunut, etten vain kirjoita jonnekin muutamaa riviä ajatuksia aina per. elokuva. Toki nyt ollaan jo raakasti myöhässä, mutta olisi juuri jotain vipuvartta muistille, mitä kautta leffat palaisivat paremmin mieleen.

Inside Out - Mielen sopukoissa

Kiukku, Inho, Ilo, Pelko ja Suru vauhdissa ohjaamassa ihmistä

Jos joku kysyisi minulta vuoden 2015 parasta elokuvaa nyt, niin vastaukseni olisi tämä Pixarin animaatio. Se
vienee parhaan piirroselokuvan Oscarin, venyy kenties ehdolle myös parhaan alkuperäiskässärin  -kategoriaan, mutta suurin jännityksen aihe on kuitenkin yltääkö se parhaan elokuvan ehdokaslistalle. Ennenkuulumatonta se ei ole, sillä siellä on aiemmin ollut Kaunotar ja kulkuri, sekä Up ja Toy Story 3. Mielestäni se kuuluisi sinne. Voittoon se ei kuitenkaan yllä, koska myös Oscarit valitaan massoja miellyttämällä. Äänestäjät ovat kypsäikäisiä alan ihmisiä ja niitä on paljon. Että perusihmisdraama on kova sana. Fantasialeffa on voittanut kerran (arvatkaa mikä), supersankarileffat eivät ole tainneet olla edes ehdolla ja (kevyt)komedia voitti viimeksi 70-luvulla. Toki todettakoon, että toisen esimerkin kohdalla potentiaalia omaavat on olleet hyvin vähissä.

Star Wars: The Force Awakens 

Vuoden kovin viihde-elokuva. Odotukset olivat infernaaliset ja Abramsin ohjaama laiva on vastannut niihin maistuen sekä yleisölle ja kriitikoille. Itse kävin varmuuden vuoksi kaksi kertaa katsomassa ja elokuva oli yhtä hyvä toisellakin kerralla. Daisy Ridleylla on tulevaisuus.

Birdman

Menneisyyden paino / ego liihottaa ja kuiskuttelee

Viime vuoden Oscar -rohmu. Silkkaa kamerapornoa ja kiehtova käsikirjoitus, joka on vähän kaikkea olematta selvästi mitään. Luotu illuusio siitä, että elokuva olisi kuvattu yhdellä ainoalla otolla ja jälki on kaunista. Lisämausteensa tuovat myös näyttelijät, jotka näyttelevät versiota itsestään. Otti myös kaikessa tohinassa kantaa nykyelokuviin ja näyttelijöihin. "You're not an
actor, you're a celebrity".

Wild Tales

Road Rage!

Argentiinalainen ja ronskia mustaa huumoria sisältävä elokuva tarjoilee meille tukun normielämän sävyttämiä
tarinoita, joiden yhteenpunovana teemana on kosto. Miltä kuulostaa tarina äärimmilleen menevästä road ragesta, tai morsian jolle kesken häidensä selviää, että sulho on pettänyt häntä ja morsian tahtoo tietenkin tasata tilin välittömästi. Olen toistaiseksi törmännyt vain toiseen hieman samankaltaiseen leffaan, japanilaiseen Survive Style 5+:n, mikä taas on kaikessa outoudessaan yksi ehdottomia suosikkejani.

Mad Max: Fury Road

Haastaa Star Warsin vuoden kovimman viihdeleffan tittelistä, mutta ainakin omissa kirjoissani jäi kuitenkin kakkoseksi. Kromi kiilsi, moottorit pauhasivat, hiekka maistui suussa ja bensankatkun pystyi haistamaan. Oli ehdoton kesän leffakohokohta. Juonikin tässä taisi olla, mutta en nyt enää hirveästi muista ja jossain kohtaa ilmestyi vähäpukeisia mallinaisiakin sinne, jotka tietenkin pelastettiin. Mutta oli menoa ja meininkiä. Pitänee tiirata töllöstä uudelleen, vaikka tuskin HDTV ja hifikuulokkeet yltävät teatterikokemuksen tasolle.

Elämältä kaiken sain 

Vuoden laadukkain kotimainen. Meillä on hieman leikkisästikin todettu aina, että Peter Franzen on parhaimmillaan uunon roolissa, eikä tämä elokuva todistanut sitä vääräksi huomioksi. Siihen päälle luonnollisesti Loiria ja muutenkin ihan hienosti kynäilty kypsä komedia, jossa pysyy järkikin mukana. Esimerkiksi teinityttö kahden rakastuneen vanhemman välissä automatkalla on hinnatonta. Tunsin sen kivun istua tuollaisessa seurassa tuntikaupalla, mutta en voinut olla röhönauramatta.

Napapiirin sankarit 2

Kreisikomedia joka ylsi aikalailla ykkösosan tasolle. Ykkösessä oli muistaakseni enemmän tarinaa ja järkeä, mutta kakkonen keskittyi tarjoamaan tiheämmin naurunpuuskia. Eikä siinä mitään niin kauan kun se toimii ja ei ihan pelkällä tissi, kakka, lerssi -linjalla mennä. Nautin.

Henkesi edestä

Petri Kowican leffa, joka herätti mielenkiintoisia ajatuksia ja oli tilanteensakin puolesta ainakin suomalaisissa leffoissa ihan uniikki. Eli pappi ja pelkääjän penkillä istunut vaimo ajavat erinäisten tapahtumien jälkeen syyspimeällä jonkin yli. Luulivat peuraksi, mutta kyseessä oli tietenkin ihminen. Siitä alkaa pieni kissa-hiiri leikki parillakin rintamalla. Leffa ontuu hieman ja on ehkä melodramaattinenkin, mutta tarina ja tilanne on hyvinkin kiehtova ja pientä jännitystäkin leijuu ilmassa.

Ollaan vapaita

Suomalainen musikaali, näitä kahta sanaa ei kuule enää kovinkaan usein. Vanhoissa suomileffoissahan
useinkin luriteltiin, joskin en tiedä onko sielläkään ihan musikaaleja. Olen havainnut oman suhteeni musikaaleihin olevan vähän mustavalkoinen, nimittäin minä joko pidän niistä, tai en pidä. Välimuotoja ei oikein tunnu löytyvän. Tämä tuli puskista ja vaikutti joltain humanistihippiteokselta kaikin puolin. Ja kyllähän se sitä onkin, mutta maistui kuitenkin. Tarinan lähtökohta on se, että mopoikäinen poika lähtee Hesaan etsimään oikeaa äitiään. Äiti löytyy ja siinä sivussa skidi saa tuhdin annoksen elämänkokemusta. Biisit ovat kevyitä poppilurituksia ja toimivat, vaikkei mitään korvamatoja olekaan tarjolla.

Vakoojien silta

Steven Spielberg + Tom Hanks, eli sellainen turvallisen hyvä perustaso on takuuvarma. Elokuva alkaa kertakaikkisen kauniilla varjostuskohtauksella, jossa New Yorkin herkullinen äänimaailma tuodaan framille. Historiaviittauksia löytyy kivasti ja aika pysäyttävästi tuodaan myös esiin se henki, missä juuri vaurastunut Amerikan keskiluokka ja koko maa eli. Perustuu tositarinaan ja muistan omilta historiantunneiltanikin jotain juttua näistä vakoilulennoista ja vakoilukoneen tippumisesta. Mark Rylance esittää sivuroolissa venäläisvakoojaa ja olen aika varma, että Oscar-ehdokkuus tippuu sivuosasta. Sattumaa tai ei leffan suorituksen kanssa, koska hyvinhän tuo veti jo Wolf Hallissa, Christopher Nolan on pestaamassa/pestannut miehen seuraavaan elokuvaansa. Pienenä knoppina leffassa pidetään hauskaa flunssalla, joka liikkuu hahmolta toiselle ja myös Itä-Berliinin virkamiehet esitetään vähintäänkin humoristisessa valossa. En ole ihan varma yltääkö täytteeksi Parhaan leffan -kategoriaan Oscareissa, koska kovinkaan montaa tämän vuoden potentiaalista ehdokasta en ole ehtinyt nähdä. Eli ei räjäyttänyt pankkia, mutta laadukkuutta ei voi kiistää.

Kingsman: Salainen palvelu

Vuosi piti sisällään agenttielokuvia ja parodioita agenttielokuvista. Bondia, Mission Impossiblea, Vakoojien siltaa ja sitten vastapuolella Spy, Henry Cavillin ja Armie Hammerin leffa jonka nimi ei tule mieleen, sekä näiden molempien kategorioiden paras suoritus; Kingsman. Leffa olisi varmasti ollut sarjakuvamaisella, ylinäyttävällä toiminnalla, sekä niin ikään hieman "cheesy"lla dialogilla ollut paljon parempikin, jos ei Kick Ass olisi tehnyt kaikkea samaa ylittämättömästi n. viitisen vuotta aikaisemmin. Kingsman alkaa todella hyvin, mutta loppua kohti vähän lerpahtaa. Silti ansaitsee mainintansa.

Everest

Tämä voi olla vähän yksilöllisempi fiilis omalta osaltani valtavirtaan verrattuna. Mutta 3D:nä ja teatterissa kokemus oli erinomainen. Perustuu karuun tositarinaan ja tiedostan kyllä, että vähän ontui ja vähän olisi voinut lypsää enemmän tunnetta irti katsojalta, mutta silti pysäyttävä kertomus esim. unelmaansa jahdanneesta postimiehestä.

Cinderella

Chick flick, mutta tunnetusti ne toimivat myös minulle. Kenneth Branaghin ohjaama leffa, joka kertoo
Tuhkimon tarinan. Nättiä miljöötä, pukuja ja ihan hurmaava pääosanesittäjä. Pakko tosin tunnustaa, etten näin jälkeenpäin tyyliin 9 kuukautta myöhemmin muista paljoakaan.

Terminator Genisys

Kuten todettua Creedin arvostelussa, niin kasvoin mm. tämän franchisen parissa. En piittaa hirveästi Terminator-loren päälle kusemisesta, enkä jaksa metsästää aukkoja tarinasta. Alku on mahtava, kiusoitteleva, tarjoaa viittauksia vanhoihin osiin ja nuori Arska kruunaa kaiken. Emilia Clarken näytteleminen on so-so, mutta tyttö on nätti ja suloinen kuin mikä. Aivot pois päältä ja antaa mennä. Olen tehnyt sen jo kahdesti ja toimi toisellakin kerralla. En mielestäni ole väärässä jos omissa kirjoissani kasiksi arvostan, vaikka siinä on kenties sitä omaa henkilökohtaista lisää hieman.

Crimson Peak

Nätti kuin mikä.

Beware, beware. Guillermo Del Toro tarjoilee Panin labyrinttiä muistuttavan vuoristoradan, josta valitettavasti
jäädään kuitenkin lopun osalta. Kameratyö ja kaikki mahdollinen on todella, todella nättiä, sekä mielenkiintoisesti kamera on kuin tyylitellen lähes jatkuvassa liikkeessä jonnekin. Valitettavasti iso twist juonessa paistaa aivan liian selkeästi ja vielä päälle Del Toro ei peittele sitä ohjaustyöskentelyssään, vaan päin vastoin. Silti ehdottomasti yksi vuoden uniikeimpia elokuvia ja parit kokovartalosätkytkin on tarjolla, vaikka ehkä niitäkin jäi vielä vähän lisää kaipaamaan.

Ted 2 

Rääväsuinen nallekarhu tulee jälleen ja naurua riittää myös kakkososassa, jonka arvostaisin samalle askelmalle ykkösen kanssa. Tumman huumorin ystävänä tietenkin stand-up kohtaus tiputti täydellisesti. Sori Seth McFarland, mutta ainakin toistaiseksi haluan vain pelkän äänen. Kyllä, viittaan Miljoona tapaa kuolla lännessä -leffaan.

Pitch Perfect 2

Pidän popista, rakastan Anna Kendrickiä ja tyttövoimaa katselee mielellään. Ykkönen kolahti, kakkonen
todellakin kolahti ja kolmonenkin toivottavasti (melko varmasti) tulee. Eli A cappellan ystävät saavat nautiskella. Leffa sisältää esim. kisatilanteissa selostuskaksikon, jossa miesselostaja laukoo yleensä naisia väheksyviä kommentteja ja naisselostaja piikittelee ironisesti/ivallisesti takaisin. Kakkososassa tämän lisäksi pidetään hauskaa esim. saksalaisen täsmällisyyden kustannuksella, sekä osallistutaan kovasti Euroviisuja muistuttavaan skabaan. Hauskaa, viihdyttävää ja leffan loputtua on hyvä mieli. Niin ja muuten tämän leffan seurauksena Hailee Steinfeld sai levytyssopimuksen. Hän lauloi coverina Flashlight -nimisen Jessie J:lle tehdyn biisin, jota olivat luomassa esim. Sia ja Sam Smith. Tai ehkä se biisi tehtiin myös osin leffaa varten, en tiedä.

Hotel Transylvania 2 

Olisikohan Adam Sandler löytänyt kutsumuksensa animaatiosta ja niiden ideoimisesta/käsikirjoittamisesta.
Ykkösosan katsoin töllöstä alkuperäiskielellä, eli kuuntelin Sandlerin possea vetämässä kliseisellä piirroselokuvista tutulla dracula-aksentilla. Ei oikein esiintynyt edukseen ja ihmettelin miten porukka oli siitä kuitenkin tykännyt. Kakkososan sain katsoa suomidubilla ja *pam*, kolahti. Sitä en kyllä pysty sanomaan, että oliko kakkonen vain paljon hauskempi kuin perustarinan varassa kulkenut ykkönen, josta komediaa tuntui ehkä hieman puuttuvan. Vai maistuiko se paremmin vähemmän ärsyttävänkuuloisesti puhuvan ääninäyttelykaartin osalta. Adam Sandlerin elokuvat toimivat ilman Adam Sandleria. Vitsailen vain puolittain.

Whiplash

J.K. Simmonsin show, joka tuo väkisin mieleen Full Metal Jacketin ensimmäisen tunnin, mikä on aika vahvoilla jos etsitään leffahistorian kovinta tunnin tykitystä. Whiplash (jazz-kappaleen nimi) kertoo kunnianhimoisesta rumpalista, joka päätyy katkeamispisteeseen päästyään mukaan musiikkiopistonsa orkesteriin ja sen vaativan johtajan alle. Intensiivinen 1,5h, vaikka musiikki ei aiheena hirveästi kiinnosta tai siitä ymmärrä mitään, tai ei ymmärrä jazzia. Ainakin kaksi vipaa pätee itseeni täysin. Leffa keräsi useita Oscar -ehdokkuuksia viime vuonna ja ainakin Simmons kävi hakemassa yhden sivuosastaan.

The Imitation Game

Toisen maailmansodan aikana britit keräävät joukon nerokkaimpia mieliä yhteen saman katon alle ja näiden tehtävänä on murtaa Natsi-Saksan Enigma-koodi, mikä käytännössä ratkaisisi sodan kohtalon liittoutuneiden hyväksi. Eli britit ovat löytäneet keinon ensinnäkin kaapata saksalaisten viestintä, mutta viestit ovat monimutkaisesti koodatut. Yksi näistä nerokkaista mielistä on matemaatikko Alan Turing, joka sitten sodan jälkeen joutui kiitokseksi sotaponnisteluistaan vankilaan syytettynä homoseksuaalisuudesta. Mutta leffa keskittyy itse koodinmurtamiseen ja pokkasi Oscareissa parhaan sovitetun käsikirjoituksen palkinnon.

Paper Towns

Varsin kiehtova roadmovie teineistä aikuisuuden kynnyksellä. Margo on koulun suosituin tyttö, jolla on
mystinen maine. Tytön naapurissa asuu poika nimeltä Quentin ja eräänä iltana nämä kaksi viettävät varsin unohtumattoman yön, ihan henkisellä tasolla. Seuraavana päivänä Margo on kuitenkin kadonnut jättäen jälkeensä vain vihjeitä, joita Quentin ystävineen sitten lähtee seuraamaan kauas kotoa. Margona heiluu malli Cara DeLavigne ja olin kovin skeptinen hänen suhteensa, mutta homma hoitui mallikkaasti. Elokuva on mukava seikkailu, jonka parissa verestää omia vastaavia muistojaan samoilta ikävuosilta, sekä leffan loputtua jäljelle jää se kiva lämmin tunne.

Kaiken teoria

Noh, Eddie Redmayne = Stephen Hawking ja Oscarista ei ollut mitään epäselvyyttä. Leffa kertoo periaatteessa Hawkingin elämäntarinan keskittyen tietenkin rakkaustarinaan tämän ja hänen ensimmäisen vaimonsa välillä, ALS-sairauteen, sekä tietenkin hänen tutkimustyöhönsä.

Foxcatcher

Kertoo tositarinan. Koomikkona tunnettu Steve Carell yllättää muuntautuen eksentriseksi miljonääriksi John
E. du Pontiksi, joka perusti tiluksilleen periaatteessa USA:n painimaajoukkueen harjoituspaikan majoituksineen. Hän houkutteli riveihinsä jo Soulin olympialaisissa menestyksekkäästi painineet Schultzin veljekset, jotka nyt treenaavat Barcelonaa varten. Mutta uudessa ympäristössä veljesten välille syntyy skismaa. Tarina on takuulla tuttu ihan täällä pohjolassa saakka ja leffassa on läsnä jatkuvasti sellainen pieni tunne, ettei kaikki ole kohdallaan. Silti loppu pääsee yllättämään. Siihen päälle kun vertaa Carellin roolisuoritusta oikean du Pontin manöövereihin Youtubesta löytyvistä dokumenttipätkistä koskien Team Foxcatcheria ja du Pontia itseään, niin arvostus elokuvaa kohden nousee vielä hieman lisää.

Mortdecai 

Itse pidän kaikenlaisesta huumorista, enkä tunne häpeää nauraa jollekin epäsovinnaiselle. Ehken sitten ajattele liikoja, miten vain. Johnny Depp tarjoilee jo esim. Rommipäiväkirjasta ja vaikkapa Jack Sparrowna tutuiksi tulleita manööverejään ja ylinäyttelee, elehtii jatkuvasti teatraalisesti. Ja se toimii vaihteeksi hyvinkin hauskasti. Pidin tästä vekkulista miljonääristä, joka on auttamaton pelkuri ja nauroin läpi elokuvan. Tervetullutta vaihtelua kaikkien Lone Rangereiden jälkeen, jotka jaksoi loppuun saakka vain kelaamalla.

Unfinished Business

En vain pääse yli nimestä Mike Pancake.

Sitten toinen komedia ja iso komplimentti. En oikein tykkää Vince Vaughnista. En vihaa ketään, mutta
joidenkin naamaa katson välillä hieman vastahakoisesti. Mutta tämä komedia oman firman pystyyn laittavasta liikemiehestä räjäytti pankin. Dan Trunkman leipiintyy työhönsä isossa yhtiössä ja ottaa näyttävät loparit. Hän laittaa pystyyn oman kilpailevan yrityksen ja saa vanhalta työpaikaltaan mukaansa vain kaksi apulaista, tai oikeastaan vain yhden. Toinen näistä on Mike Pancake (Dave Franco), jolla on hieman hidas sytytin ja joka on muutenkin kokematon vähän jokaisella elämän osa-alueella. Eräänlainen viaton mieslapsi ehkäpä. Trunkman saa vietyä vanhan työpaikkansa nenän edestä ison diilin, mutta se pitäisi vain käydä vielä klousaamassa kasvokkain Berliinissä. Ja siellähän sitä vasta alkaakin tapahtua.

Edelleen Alice

Julianne Moore on arvostettu lingvistiikan professori, joka nauttii työstään ja joka on naimisissa ja kolmen lapsen äiti. Elämä kuitenkin alkaa mullistua kun Mooren hahmo alkaa unohdella sanoja ja pikkuasioita. Lopulta on käytävä lääkärin pakeilla ja diagnoosi on nopeasti etenevä Alzheimerin tauti. Siinä sitten seuraamme taudin etenemistä ja Alicen kamppailua minuutensa säilyttämiseksi, samalla myös perhesuhteet joutuvat koetukselle. Viime vuoden näyttelijöiden Oscarit olivat tosiaan selvää kauraa ja Moore haki sieltä omansa pois.

Kaameat Pomot 2

Jatkamme samoissa merkeissä kuin ykkösosassakin ja hauskaa riittää. Pojat päättävät tällä kertaa perustaa oman yrityksen, mutta rahoittaja kusettaa heitä pahanpäiväisesti. Sitten onkin jälleen aika päästä tasoihin, mutta tietenkään homma ei mene ihan putkeen ja mukana ovat edelleen menossa myös Anistonin seksuaalisesti vilkas hammaslääkäri, sekä Jamie Foxxin Motherfucker Jones.

Big Eyes

Tim Burtonin ohjaama tositarina maalari Margaret Keanesta, joka oli eronnut yksinhuoltaja 50-luvulla San Franciscossa kunnes hän
tapasi hurmaavan ja hieman playboymaisen maalarin, Walter Keanen. Olikohan nyt eräässä yhteisessä taidenäyttelyssä kun Margaretin isosilmäinen tyttö kaappasi huomion ja taulu haluttiin ostaa. Walter Keane otti tästä kunnian itselleen ja homma lähti käsistä. Kuuluisuutta tuli, Walterille. Samalla kun Walter nautti julkisuudesta ja kunniasta, niin Margaret maalasi kotona lisää tauluja salassa jopa tyttäreltään. Stoorissa on se tietty Hollywood -tatsi, mutta itse tarina on kovinkin uskomaton ja vangitseva.

The Voices 

Tässä mustassa komediassa Ryan Reynoldsin Jerry on kuten Leevi And The Leavings lauloi; se
toimistotyttöjen salaisten unien kohde. Mitä nyt Jerry on sosiaalisesti kömpelö ja ujo. Ja ai niin, kotona hänen kissansa ja koiransa juttelevat hänelle. Ja hän tapaa säännöllisesti oikeuden hänelle määräämää psykiatria. Psykiatrin rohkaisemana Reynolds päätyykin deittailemaan näitä toimistotyttöjä ja epäonnekkaiden sattumien kautta koominen sarjamurhaaja on syntynyt.

Jokerit: Bunny The Killer Thing, The Martian, Spectre, Ex Machina.