Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla - Elokuvan arvostelu

Genre: Komedia / Animaatio
Ohjaus: Genndy Tartakovsky
Käsikirjoitus: Tartakovsky & Michael McCullers
Päätähdet: Adam Sandler, Selena Gomez, Andy Samberg, Kathryn Hahn / Jukka Rasila, Yasmine Yamajako, Petrus Kähkönen, Krista Kosonen
Kesto: 97 min.

"Oh, no you don't! Last time you gambled you lost an arm and a leg! Literally!"

Kolmannen Hotel Transylvania -elokuvan ohjaajana jatkaa kahden aiemman osan tapaan Genndy Tartakovsky, joka on tämän hetken parhaimpia animaatio-ohjaajia mitä komediaan tulee. Hän yksinkertaisesti hallitsee visuaalisen komedian, sekä slapstick-huumorin ajoituksineen ja variaatioineen. Yhtäkkiä muistimerkintöjäni purkaessani aloin ajattelemaan elokuvan leikkauksia; miten Tartakovsky oikein leikkasikaan? En huomannut kohdistaa siihen juurikaan huomiota elokuvan kaapatessa minut mukaansa. Kuitenkin elokuvan energisyyden ja leikkausten verrattaisen huomaamattomuuden ansiosta voisin veikata leikkausten tapahtuneen usein liikkeestä liikkeeseen. Lisäksi kuva ja eri otokset oli sommiteltu mukavaan tasapainoon, sillä Tartakovsky tiesi minne katsojan silmä hakeutuu ja seuraavassa otoksessa kuvan fokus säilyy samana. Tai kuva-alueesta on jätetty jokin kohta tietoisesti tyhjäksi, joka täytetään ja näin saavutetaan sellainen silmälle miellyttävä harmonia. Ei niissä leikkauksissa mitään järin erityisiä temppuja ole, mutta jos elokuvan voisin nähdä uudelleen, niin keskittyisin ehdottomasti leikkauksiin ja niiden komediaa tehostavaan rytmiin. Niissä on takuulla jotain oppimisen arvoista havaittavissa, vaikkei tämä nyt mitään Satoshi Konia olekaan. Hän nimittäin käyttää eri todellisuuksien välillä hyppivissä elokuvissaan välillä leikkauksia, joille ei taida olla edes nimeäkään.

Tällä kertaa Tartakovsky on myös ensimmäistä kertaa ollut mukana käsikirjoituksessa. Ainakin siis siten, että hän saa virallisen käsikirjoituskrediitin. Neuvostoliitossa syntyneen Tartakovskyn animaatioden tyylissä näkyvät hänen taustansa Cartoon Networkin puolelta. Kyseisen kanavan tv-animaatioista Tartakovsky onkin saanut useita Emmy-ehdokkuuksia, sekä voittoja (Star Wars: Clone Wars, Tehotytöt, Samurai Jack ja Dexterin laboratorio). Jos sitä tyyliä olisi pakko yrittää kuvata jotenkin, niin Chuck Jonesin opetuslapsia Tartakovsky tuntuisi olevan. Toisen elokuvan käsikirjoittajan, Michael McCullersin, työnjälkeen taas kuuluvat mm. Austin Powers -elokuvat.

Hotel Transylvania on siis eräänläinen lomaparodia. Omaa hotelliaan edelleen pyörittävä Dracula on yksinäinen ja haluaisi kumppanin. Pimeyden ruhtinaan aikuista tytärtä Mavisia taas surettaa isänsä alakulo, joten Mavis järjestää "Draculle" ystävineen yllätysristeilyn. Tässä veden päällä lipuvassa loistohotellissa Dracula saa nostaa jalat pystyyn, nauttia auringosta ja tavata pari uutta hahmoa. Kaikki uudet tuttavuudet eivät vain olekaan niin ystävällisiä kuin päällepäin vaikuttaisi, vaan eräs heistä kantaa kaunaa vuosien takaa...

Tämä elokuvasarja on yksi mainittavimpia esimerkkejä, jossa kriitikoiden ja katsojien mielipiteet eroavat toisistaan reippaanlaisesti. Kriitikot eivät ole hirveästi perustaneet näistä löysän tarinan varaan punotuista sketsikokoelmista, kotimaisia esimerkkejä vastaavanlaisista sketsielokuvista ovat tietenkin Uuno Turhapurot, Vääpeli Körmyt ja Pekka Puupäät. Minäkin tiedostan Hotel Transylvanioiden tarinalliset puutteet, mutta eihän tälle visuaaliselle komedialle voi olla nauramatta mahaansa kipeäksi. Minusta siinä on läsnä lähes kaikki mitä komedialta voi vaatia, jonka tarkoitus kuitenkin on ensisijaisesti naurattaa ja viihdyttää.

Lisäksi tämä on mielestäni yksi niitä elokuvia, joissa suomenkielinen näyttelijäkaarti jopa hakkaa alkuperäisen. Alkuperäinen ääninäyttelykavalkaadi on tajuttoman komea kokoelma ikonisia komediataitureita ja mukana on alussa mainittujen ohella niin Mel Brooksia, Fran Drescheria kuin Kevin Jamesiakin. Minua ehkä ekassa elokuvassa häiritsi juuri tuo ääninäyttelijöiden tunnettavuus, kuten myös vampyyreiden piirroselokuvamainen transylvanialaisaksentti, jota olen kuullut aivan liikaa vuosien saatossa englanninkielisessä viihteessä. Joten minulle suomalaiset äänet paitsi sopivat hahmoille erittäin hyvin, niin ovat myös anonyymimpiä. Vaikka vitsikkyyttä katoaa väistämättä aina jonkin verran komedian käännöksessä, niin kotimaiset ääninäyttelijät paikkaavat sitä omalla komediatajullaan, minkä lisäksi elokuvassa on niin paljon muutakin kuin pelkkää kielellistä puujalkaa.

Tuttuun tyyliin jatko-osassa on kaikki vanhat suosikit mukana ja sekaan heitetään pari uutta tulokasta. Draculan lapsenlapsen valtavankokoinen koiranpentu Pisu kuuluu uusien tulokkaiden joukkoon, vaikka teknisesti lemmikki tekikin debyyttinsä lyhytelokuvassa, joka esitettiin Emoji-elokuvan yhteydessä. Hahmojen suunnittelu on kekseliästä ja ulkomuotoa, sekä monstereiden stereotyyppisiä kykyjä ja heikkouksia käytetään taitavasti luomaan erinäistä komediaa. Lisäksi loma-alus tarjoaa sekin uuden ympäristön, mikä tarkoittaa uusia tapoja tehdä komediaa ja hyödyntää niitä tuttujenkin hahmojen tuttuja kykyjä hieman uudella tavalla.

Jätetään komediasta jauhaminen pienelle tauolle tässä vaiheessa ja tartutaan elokuvan tarinaan. Se on erittäin vaatimaton. Välillä näyttää ettei sitä ole ja kun se alkaa hahmottua, seisoo juonenkuljetus usein pitkiä aikoja täysin paikallaan. Oikeastaan vasta elokuvan loppupuolella sitä aletaan viedä jossain määrin systemaattisesti eteenpäin. Ja kuten todettua, tarina on enemmänkin kokoelma sketsejä, mikä voi ärsyttää jos tarinasta hakee jotain tarkoitusta, tai alkaa sitä puolta miettimään syvemmin elokuvan aikana. Lisäksi tarina on se sama vanha kahden palan palapeli, jonka kulku on vaivattoman helppoa hahmotella alusta loppuun saakka.

Pellin alta löytyy se vanha kahdessa aiemmassakin osassa läsnä ollut viesti: Hirviöt ja ihmiset ovat samanarvoisia, ja heidät on hyväksyttävä sellaisina kuin he ovat. Vaikka he ovat ulkopuolisesti erilaisia, niin sisältä he ovat samasta puusta veistettyjä. Ketään ei pidä määrittää tai tuomita yksin ulkonäkönsä perusteella, vaan elokuva kannustaa tutustumaan siihen ulkokuoren sisältä löytyvään henkilöön. Kaikenlaisesta erilaisuudesta huolimatta, ihmiset voivat tulla toimeen keskenään. Nämä asiat ovat elokuvasta helposti lapsenkin poimittavissa ja toivottavasti he niitä soveltavat jokapäiväisessä elämässään, jolloin maailmasta tulee hieman parempi paikka meille kaikille.

Elokuvan huumori on ajatonta ja se sopii kaikenikäisille, minkä lisäksi joukkoon on heitetty erityisiä vitsejä aikuisillekin kuten yleensä on tapana. Läsnä on esimerkiksi tuttu ihmissusipari, jolla on pentuja valtavasti. Nämä kurittomat ja ylienergiset pennut roikkuvat jatkuvasti kiinni kynsillään väsyneissä vanhemmissaan, ja ihmissusipari elääkin elämäänsä täysin alistettuna pentujen ehdoilla. Sitten he löytävät alukselta päivähoidon, johon lapset voi jättää. "Siis, te hoidatte lapsiamme... vapaaehtoisesti?", ihmettelee isä suu auki. Kohtaus jatkuu vieläkin pidemmälle ja hauskemmissa merkeissä.

Elokuvassa on läsnä valtavat määrät visuaalista komediaa, jota höystetään mm. puujalkavitsein. Siinä on myös wattikaupalla energiaa, sillä ruudulla on aina jonkin sortin liikettä johon huomionsa kiinnittää. Asioita ja hahmoja astuu sisään, sekä poistuu kuvasta yllättävin tavoin. Taustoilla voi tapahtua jotain, hahmot elehtivät mitä valloittavimmin tavoin. Leffa löytyy myös animaatioon melko näyttäviä efektejä, erityisesti pari bassojohtoista musiikkikohtausta, jotka on miksattu onnistuneella tavalla tälläiseen perhe-elokuvaan sopivaksi. Se ei ole missään nimessä liian kovalla, eikä uhkaa valua ääninäyttelyn yli. Pidän tästä, että myös lapset saavat nauttia niistä kaikista elokuvissakäynnin immersiivisistä teknisistä iloista joista aikuisetkin. Efekteistä, joihin kotivehkeet eivät pysty kukkaroa tyhjäämättä ja/tai naapureita vihastuttamatta. Siis sen ison ruudun 4k- ja 3d-kuvan ohella, mihin kotimaisemissa ei myöskään oikein vielä pysty vaikka olisikin laitteet. 4k-elokuvia kun on vähän kotimaisilta toimijoilta tilattavissa ja hinnat ovat totisesti kohdallaan.

Musiikki on elokuvan taustalla vahvasti läsnä joko vahvistamassa tunteita, tai toimimassa hauskana kontrastina tilanteen tunnelmalle. Elokuvassa ovat läsnä esim. 80-luvulta tutut kurittomat riiviöt (Gremlins), jotka pyörittävät lentoyhtiötä. Yhtiön kaikki palkolliset koostuvat riiviöistä ja he eivät välitä mistään yhtään mitään, mikä ohimennen parodioi myös tavallaan lentoyhtiöitä. Jokatapauksessa heidän lentokoneensa on putoamassa ja monsterimatkustajilla on paniikki päällä. Kuva leikataan ohjaamoon, jossa riiviölentäjät puhuvat rennosti arkisia asioita ja otoksessa soitetaan rauhoittavaa hissimusiikkia. Huomattavaa tässä musiikin käytössä on myös se, että elokuva tunnistaa myös milloin kohtaus toimii milläkin volyymilla. Muutamina hetkinä musiikkia ei edes ole läsnä, mikä ei ole ihan jokapäiväistä ja toimii merkkinä tekijöiden taidosta, sekä luottamuksesta materiaaliin.

Animaatiotyyliltään Hotel Transylvaniat muistuttavat enemmän vähän lättänää tv-piirrettyä kuin jotain täyteläistä perinteistä animaatiota. Samanlaista jälkeä on myös usein Illuminationin animaatioissa kuten Itse Ilkimyksessä. Kenties se viestii jo sympaattisella ja veikeän kevyellä ulkomuodollaan, etteivät elokuvan tapahtumat ole realismin rajoittamia. Ennen kaikkea tämä tarjoaa kenties paremman ja ilmekkäämmän kehyksen fyysiselle komedialle. Hahmojen naamat saadaan väänneltyä vähin muutoksin hyvinkin hauskoihin ilmeisiin. Jo valmiiksi hassurakenteiset hahmot (pitkät ja ohuet raajat, iso pää, kapea ja pitkä kroppa jne.) ylielehtivät energisesti ja käyttävät kirjaimellisesti koko kroppaa välittäessään hahmojen tunnetiloja ja reaktioita. Tämä muodostaakin ison osan elokuvan komediasta, ollen osaltaan luomassa sen valloittavan kepeää ja rentoa tunnelmaa. Ja juuri tälläinen ylielehtiminen sopiikin animaation. Erityisesti käsiä käytetään valtavasti ilmaisuun ja kuva onkin rajattu aina vähintään vartalosta ylöspäin, usein jopa jalkojen liike näkyy. Hahmot ovat usein läsnä samassa kuvassa toistensa kanssa, mikä mahdollistaa toiminnan ja reaktion samassa kuvassa. Usein kamera liikkuu myös hahmosta toiseen, jopa hauskalla tavalla. Perinteisessä live-actionissahan näitä dialoginvaihtoja kuvattaisiin todennäköisesti laiskemmin rutiininomaisten vastakuvien kautta, mikä verottaisi väistämättä tilanteen hauskuutta ja hahmojen välisiä jännitteitä.

Komedian ajoitus on loistavaa ja riittävän vaihtelevaa, ettei hauskuus käänny kaavamaisen puuduttavuuden puolelle. Jopa elokuvan huipennus on ihmetyttä herättävän alustamisen jälkeen riemunpyrskähdyksiä aiheuttava. Se on kuitenkin rehellisyyden nimissä todettava, ettei tässä nyt mitään kovin mieleenjääviä aineksia ole. Loistavaa viihdettä, jonka olemassaolo ja yksityiskohdat alkavat parin päivän jälkeen unohtua. Komedia on minusta ehdottomasti ajatonta ja kestää useammankin katsomiskerran, mutta tarina olisi kaivannut armotta lisää lihaa, että voisin hyvällä omallatunnolla korkeampia arvosanoja kaivella. Sen kuitenkin sanon, että varmempaa koko perheen viihdykettä saa hakea kissojen ja koirien kanssa.

★★★½ / ★★★★★

IMDb | Vanhoja arvosteluja | Elonet | Arvosanojen muodostuminen ja mihin kiinnitän huomioni

Vieläkö Hotel Transylvania 3 nauratti, vai joko ottaa aivoon piirroselokuvasarjojen kuiviin lypsäminen? Mitä arvostelussa jäi huomaamatta, tai mainitsematta? Jätä kommentti!