Blind Beast (1969) - elokuvan arvostelu

Genre: Draama / Kauhu
Ohjaus: Yasuzô Masumura
Käsikirjoitus: Rampo Edogawa & Yoshio Shirasaka

Päätähdet: Mako Midori, Eiji Funakoshi, Noriko Sengoku
Kesto: 86 min.

"Touch is bliss."

Kaivauduin syvälle elokuvakokoelmani synkimpiin soppiin ja rasvaisiin sormiini osui lähes sattumanvaraisesti tämä japanilainen sexploitaatio-elokuva. Blind Beastin niputtaminen kyseiseen genreen on kuitenkin hieman epäreilua, sillä kyseessä ei ole varsinaisesti mikään likainen törkysuihku, jonka joutuu katsomaan pyykkipoika nenässä. Kyseessä on vakavasti otettavaa visuaalista taidetta täynnä symbolismia ja paljaan pinnan esittelyn suhteen elokuva on hyvinkin pidättyväinen. Triviana tosin mainittakoon, että elokuvaa kyllä markkinoitiin tuolloin Japanissa viriileille softcore-piireille, mutta siinä on voineet sadetakkimiehet pettyä pahanpäiväisesti monellakin tapaa, sillä yleensä nämä elokuvat ovat kevyitä ja tehty kieli poskessa.

Blind Beast on Edgar Allan Poeta esikuvanaan pitäneen japanilaisen mysteerikirjailija Edogawa Ranpon (= Taro Hirai) kiehtovan groteski kauhutarina eroottisin vivahtein. Se esiintyi ensimmäistä kertaa ymmärtääkseni vuosina 1931 ja '32 sarjamuotoisena Japanin kansallisessa Asahi sanomalehdessä.

Alkuperäisessä tarinassa psykopaattinen ja sokea kuvanveistäjä Michio etsi sopivia naisten ruumiinosia luodakseen niistä täydellisen ja aistikkaan veistoksen, joka mullistaisi taidemaailman. Hän etsi sopivia uhreja käyttäen hyväksi hierojan ammattiaan ja sopivan jäsenen löydyttyä, Michio amputoi tämän osasen jättäen jälkeensä silvottuja ruumiita.

Tarinaa on yksinkertaistettu ja virtaviivaistettu Blind Beastia varten, jonka ohjaajana toimii Japanin uuden aallon merkittävimpiin ohjaajiin kuuluva Yasuzo Masumura. Hän opiskeli yliopistossa filosofiaa, kouluttautui elokuviin eksklusiivisessa roomalaisessa opinahjossa, jossa häntä opettivat sellaiset nimet kuin kreivi Luchino Visconti, Federico Fellini ja Michelangelo Antonioni. Sen jälkeen Masumura toimi Japanissa tovin verran mm. Kon Ichigakawan ja Keiji Mizoguchin apuohjaajana. Masumura tuli tunnetuksi sulavana genrejen välillä liikkujana, jonka elokuvissa käsiteltiin yleensä pidättäytynyttä japanilaista yhteiskuntaa.

Elokuva alkaa taidegalleriasta, jonne tarinan kertojana toimiva naismalli, Aki Shima (Midori), saapuu keskustelemaan seuraavasta projektistaan. Hänen huomionsa kiinnittyy mieheen, joka hivelee Shimasta valettua alastonta patsasta varsin innokkaasti ja estottomasti. Ensin näky ällöttää Shimaa, mutta tunnustelun muuttuessa selvästi himokkaammaksi, Shima alkaa tuntea Michion (Funakoshi) patsaalla lipuvan käden ihollaan ja tuntee mielihyvää. Shima ei huomaa häneen selin olevan miehen sokeutta, mikä varmistetaan katsojallekin vasta kohtauksen lopussa lähikuvalla miehen kasvoista.

Myöhemmin hotellihuoneessaan Shima tilaa hierojan ja kukapa muukaan sieltä tulee kuin Michio. Seuraa äärimmäisen karmiva kohtaus, jossa Michio hieroessaan alkaa kehua naisen vartaloa ja hänen kätensä alkavat harhailla kohti henkilökohtaisia alueita. Pian Shima tuntee olonsa niin epämukavaksi, että hän pyytää miestä poistumaan. Michiolla on kuitenkin muita aikeita ja hän kidnappaa naisen yhdessä oven takana odottaneen äitinsä (Sengoku) avustuksella.

Kauhistunut Shima herää valtavassa ja pilkkopimeässä tilassa. Pimeydessä syttyy taskulamppu, jota sokea hieroja pitelee käsissään esitelläkseen naiselle vankilansa. Kyseessä on valtava teollisuushalli, joka on muutettu galleriaksi. Sen seinät muodostuvat valtavista tableau -teoksista, joista yksi sisältää esimerkiksi erimallisia naisen suita, toinen jalkoja ja yksi tietysti rintoja. Salvador Dali ja Luis Bunuel ovat varmaankin nyökkäilleet tälle surrealismille hyväksyvään tapaan. Outouden kruunaa kaksi valtavaa veistosta makuuasennossa olevista alastomista naisvartaloista.

En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa ja harvoin osaan kehua lavastusta, mutta tämä varastohalli yksinään tekee elokuvasta katsomisen arvoinen. Tässä galleriassa on usein pimeää ja meille ei missään vaiheessa näytetä tarkalleen kuinka iso tämä tila oikein on. Noita kahta valtavaa veistosta pitkin mm. kiipeillään elokuvan aikana "kissa ja hiiri" -jahdin merkeissä. Hallitila tuntuu valaistuksesta riippuen ensimmäisellä puoliskolla klaustrofobiselta vankilalta ja toisella puoliskolla siitä luodaan loppumaton maailma.

Michio käy pian kunnon monologiin kertoen itsestään ja mistä on kyse. Hän on ollut syntymästään saakka sokea, minkä vuoksi hän on ollut pakotettu kuvittelemaan maailman kauneutta. Mies on kouluttautunut hierojaksi, koska näin hän saa koskettelun kautta nähdä kaikkein kauneimpia olentoja, joita maa päällään kantaa. Eli ihmisiä ja tarkemmin sanoen naisia. Kun hän halusi nauttia koskettamisen herättämistä tuntemuksista milloin tahansa, hän alkoi valaa hivelemiään kohteita veistoksen muotoon ulkomuistista.

Siitä hän sai päähänsä alkaa taiteilijaksi, koska sokea ei voi havainnoida maailman kauneuden sisäänsä vangitsevia taiteen muotoja kuten maalauksia. Michio haluaa olla edelläkävijä, joka tekee käsin kosketeltavaa taidetta. Ilmeisesti hän ei tiedä olevansa jokusen tuhat vuotta myöhässä, vaikka tuskin tuollaista hieromista hyvällä ihmisten ilmoilla katseltaisiin. Mutta Michiolla on siis todellakin pointtinsa. Jos nyt asiaa saa ihan kirjaimellisesti ja naiivisti ajatella, niin kaupasta voi kyllä ostaa julisteen Marlon Brandosta tai Marilyn Monroesta. Sitä saa ihailla ja mittailla silmillään miten paljon haluaa, eikä sitä pidetä outona ja epänormaalina. Mitenkös sitten sen patsaan kanssa olisi laita. Vaikea noita kahta tähteä, tai ylipäänsä ketään on sanoinkaan kenellekään kuvailla, sillä jokainen havainnoi maailmaa eri tavalla.

Michio joka tapauksessa anelee Shimaa malliksi mestariteostaan varten, sillä hän on etsinyt täydellistä naisvartaloa pitkään ja tämän teoksen valmistumisen jälkeen nuori nainen olisi vapaa lähtemään. Ongelma on tietysti vapaudenriiston ohella siinä, että tämä mestariteos vaatii tietenkin armottomasti perinpohjaista koskettelua, mikä on raiskaus sekin. Tunteellisella tasolla hieman lapsen kenkiin jäänyt Michio onkin eittämättä yhdistelmä karmivaa, pateettista ja jopa tietyllä tavalla koomista. Hieman kuin japanilainen versio Norman Batesista.

Shima ei alistu voivottelemaan lohdutonta tilannettaan, vaan alkaa käyttää hyväkseen kärsimättömän Michion tarpeita ja tunteita muuttuen nopeasti uhrista tilanteen hallitsijaksi. Katsoja näkee kaiken aikaa Shiman todelliset ilmeet, joita äänensävy ei sokealle miehelle paljasta. Kun pako ei kuitenkaan yrityksistä huolimatta ota onnistuakseen, Shima alkaa lyödä kiilaa Michion ja tämän äidin välille kohtalokkain seurauksin.

Elokuvan loppupuoliskolla melkoisen epäuskottavassa käänteessä Tukholman-syndrooma alkaa vaikuttaa ja Shima alkaa rakastua Michioon. Tällöin tarina muuttuu vankeudesta, sekä pakkomielteisestä taiteesta hulluksi irstailuksi, jolloin katsojan eteen ladotaan niin paljon shokkiarvoa, että Blind Beastin kulttiasema on viimeistään sillä ansaittu.

Lopputapahtumat ovat kuin ote Markiisi de Saden villeimmistä fantasioista, joita hän ei kuitenkaan kainonnut paperille vuodattaa. Se saa Fifty Shades of Greyn vaikuttamaan lastenkirjalta ja elokuva lopputapahtumineen inspiroi aika varmasti Nagisa Ōshimaa, joka oli tuleva kohahduttamaan maailmaa vuonna 1976 Aistien valtakunnalla. Voi vain kuvitella millainen kokemus tämä on ollut katsojalle vuonna 69, jolloin mainstream-elokuvat olivat vieläkin melko naiiveja ja kesyjä. Studiojärjestelmäkin oli Hollywoodissa periaatteessa puhaltanut viimeiset henkäyksensä vasta 60-luvun puolella.

Nykykatsojalle tarinan intensiivisyys näyttäytyy hieman koomisenakin, mutta päällimmäisenä mieleen jää kuitenkin Blind Beastin silkka outous, tilanteiden karmivuus. Kun olet nähnyt tuhansia elokuvia, niin sitä alkaa arvostaa kasvavissa määrin omaperäisyyttä ja tämä filmi on todellakin uniikki tapaus. Mieleeni tulee ainoastaan William Wylerin The Collector vuodelta '65, jossa mies ottaa naisen panttivangikseen voidakseen ihailla tämän kauneutta. Se perustuu John Fowlesin vuoden 1963 samannimiseen romaaniin ja käsittelee konkreettisemmin naisen esineellistämistä.

Blind Beastin produktio on ollut todennäköisesti hyvinkin halpa, mutta se ei näy lopputuloksessa millään lailla ja se on jopa käännetty vahvuudeksi intiimin, sekä intensiivisen tunnelman muodossa. Ylipäätään elokuvassa on läsnä vain kolme eri lokaatiota taidegallerian, varastohallin, sekä hallin "eteisen" muodossa. Mukana on myös vain kolme näyttelijää, mutta mikään näistä ei tosiaankaan toimi tarinaa rajoittavana tekijänä ja näihin ei elokuvan aikana kiinnitä huomiota.

Kukakohan sitten osaisi selkeällä kielellä selittää, mistä tuossa lopussa oikein on kysymys. Luultavasti tarvittaisiin vähän taiteellisempaa silmää ja älyä, sillä elokuva on kuvissaan täynnä symbolismia, sekä huomio kiinnittyy ensimmäisellä katsomiskerralla niin vahvasti itse tapahtumiin.

Kenties tuo viimeinen kolmannes esittää miten hiuksen hieno ero on kivulla ja mielihyvällä. Ehkä se näyttää miten todellinen taiteilija vuodattaa jokaiseen teokseensa palasen itseään, mikä sopisi myös galleriakohtaukseen kun Shima tuntee patsastaan hivelevän Michion kädet ihollaan. Tai miten todellinen taide syntyy kärsimyksen kautta.

Ehkä kuitenkin minusta siinä on animalistinen ihmisyytemme tiivistettynä. Olemme pohjiltamme mielihyvän tavoittelijoita ja tämä hedonismi ohjaa kaikkea toimintaamme. Olemme ristiriitaisia ja järjettömiä olentoja, jotka palvomme ja ihannoimme täydellisten ihmiskehojen kauneutta, kun me samaan aikaan tuhoamme omia kehojamme lyhyen, ohikiitävän mielihyvän nimissä kuten alkoholi, tupakka, tai roskaruoka.

Kenties voisi myös klassisella tavalla ajatella Michion (vanha japanilainen yhteiskunta) olevan viaton luonnonlapsi, jonka lopulta suuresta ja pahasta maailmasta tullut Shima (länsimäinen yhteiskunta) turmelee. Se muuten sopii aika hyvin kokonaiskuvankin kannalta, vaikka tuskin on totta. Mutta kenties asiat ovat juuri siltä, miltä ne näyttävätkin. Eli Blind Beast on kutakuinkin kuvaus seksuaalisesta intohimosta ja pakkomielteestä sadomasokismiin, sekä tällaisten "kiellettyjen" asioiden tavoitteluun liitetystä häpeästä.

★★★★☆

IMDb | Vanhoja arvosteluja | Arvosanan muodostuminen | Facebook