18.5.2017

Alien: Covenant (2017) - Arvostelu

 Arvostelussa Alien Covenant


Tuhansia ihmisiä sisältävä avaruusalus on matkalla asuttamaan kaukaista planeettaa kunnes he vastaanottavat mystisen signaalin.

Traileri

Genre: Sci-Fi / Kauhu
Ohjaus: Ridley Scott
Käsikirjoitus: John Logan, Dante Harper
Tarina: Jack Paglen, Michael Green
Päätähdet: Michael Fassbender, Katherine Waterston, Billy Crudup, Demian Bichir, Danny McBride, Carmen Ejogo
Kesto: 122 min.

"I'll do the fingering."

Ohjaaja Ridley Scott hiljensi The Martianilla mieheen kohdistetun kritiikin siitä, että hänen aikansa elokuvantekijänä olisi ohi. Elokuvalle ropisi ehdokkuuksia ties missä pippaloissa ja hiljattain esimerkiksi kuuluisa astrofyysikko Neil DeGrasse Tyson nimesi The Martianin parhaaksi sci-fi elokuvaksi tieteelliseltä näkökannalta. Siellä on siis viihdyttävän ja kiehtovan elokuvan lisäksi faktat kohdallaan. Käsikirjoituspuolella tämä on Dante Harperin ensimmäinen elokuva ja hänen parinaan on kokenut, 3-kertainen Oscar-ehdokas John Logan (Gladiaattori, Hugo, The Aviator).

Alien: Covenantissa Prometheuksen tapahtumista on kulunut 10 vuotta ja Covenant punoo Prometheusta, sekä Alienia hieman lähemmäksi toisiaan. Jossain haastatteluissa jo lähes 80-vuotias Ridley Scott on jo todennut, että he olisivat valmiita tekemään vielä jopa 6 Alien-elokuvaa. Kuten yleensä, niin edeltävien osien (Prometheus) katsominen on sinänsä ihan hyödyllistä, mutta ei missään nimessä välttämätöntä. En minäkään Promesta enää muista oikein mitään, kun sen lähes viisi vuotta sitten olen katsonut. Covenant tarjoilee uudelle katsojalle kaikki edellisen osan olennaiset yksityiskohdat viimeistään rivien välissä.

Hyvää


Kuten jo kaikki ovat pidemmän aikaa tietäneet, niin Michael Fassbender vetäisee vahvan tuplaroolin kahtena androidina. Kenties koko elokuvan tähtihetki on kohtaus, josta ei puutu eroottisesti alleviivattuja sävyjä kun Fassbender opettaa Fassbenderille kuinka soitetaan nokkahuilua. Tämä tuplarooli on toteutettu hämmentävän hyvin niin teknisesti kuin näyttelijänkin osalta. Jokaisessa kohtauksessa läsnä tuntuu olevan kaksi hahmoa ja Fassbender pystyy hillitysti näyttelemään tunteettomia androideja sellaisilla vivahteilla, että on jopa vaatetusta tuijottamattakin mahdollista erottaa kumpi hahmoista on kumpi. Temaattisesti ollaan jälleen luomisen kimpussa ja tuosta pakkomielteestä on vanhemmalle androidille kehittynyt jumalkompleksi.

11.5.2017

King Arthur: Legend of the Sword (2017) - Arvostelu

 Arvostelussa King Arthur: Legend of the Sword


Eno murhaa nuoren pojan vanhemmat. Pakoon päässyt poika kasvaa Londiniumin kaduilla tietämättä, että hän on oikeutettu kuningas. Sitten vedetään miekka kivestä, taistellaan syntymäoikeudesta ja pyöreä pöytäkin tekee cameon.
Traileri

Genre: Toiminta / Fantasia
Ohjaus: Guy Ritchie
Käsikirjoitus: Ritchie, Joby Harold, Lionel Wigram / David Dobkin, Harold (tarina)
Päätähdet: Charlie Hunnam, Jude Law, Aidan Gillen, Djimon Hounsou, Astrid Berges-Frisbey
Kesto: 126 min.

"I'm not getting drawn to this mess."

Minulla on ollut vähän vaihteleva suhde Guy Ritchien elokuviin. Miehen kaksi ekaa elokuvaa Puuta, heinää ja muutama vesiperä, sekä Snatch - Hävyttömät ovat loistavia. Hieman pinnallisia, mutta erittäin viihdyttäviä. Niiden jälkeen tulleista elokuvista olen nauttinut lähinnä ensimmäisestä Sherlock Holmesista ja kaikki miehen elokuvat Swept Awayta lukuunottamatta olen nähnyt. Ritchie tuntuu osaavan tehdä vain sitä yhtä samantyyppistä elokuvaa kerta toisensa jälkeen. Tulee olemaan hemmetin mielenkiintoista, mikäli Ritchie tosiaan ohjaa Disneylle Aladdinin.

Muista käsikirjoittajista Joby Harold on käsikirjoittanut ja ohjannut trillerin Awake, ollut mukana Edge of Tomorrow'ssa tuottajana ja tulevaisuuden projekteihin kuuluvat Robin Hood, sekä The Flash. Lionel Wigram taas on Ritchien luottomiehiä ja kyseessä on kolmas kerta kun he tekevät yhteistyötä The Man from U.N.C.L.E:n ja Sherlock Holmesin jälkeen. Lienee kohdallaan myös mainita, että Wigramilla on kokemusta synkistä fantasiaelokuvista, sillä hän on toiminut tuottajana näissä loppupuolen synkissä Harry Pottereissa. Mahtuupa sinne sekaan myös kamala Seventh Son, jossa pari Oscar-voittajaa käyvät hakemassa paksut tilipussit pois kuljeksimasta.

Teatteriin astelin täysin ummikkona, sillä en ennakkoon tiennyt edes kyseessä olevan Guy Ritchien elokuva. Ihmettelin lähinnä miksi on tehty suuren budjetin (175m.€) elokuva puhki kolutusta aiheesta, jonka on vaikea kohota suureksi kassahitiksi. Studiolla ja tekijöillä on ilmeisesti kuitenkin toisenlainen näkemys, sillä elokuva jättää jossain määrin varaa jatko-osille ja jatko-osia oltaisiin valmiita tekemään jopa kuusi kappaletta.

Hyvää


En ole koskaan tutustunut Kuningas Arthuriin sen kummemmin. Olen nähnyt vain pari jalat maassa olevaa elokuvaa, sekä Disneyn Miekka kivessä. Luulin Guy Ritchien elokuvan matkivan esimerkiksi Taru Sormusten Herrasta -elokuvia, sillä ruudulla näkyy monenmoista fantasiaolentoa. Mutta käykin ilmi pikaisella nettiselauksella, että alusta saakka Kuningas Arthuriin on liitetty erilaisia legendoja. Kuinka hän oli yhdessä versiossa vertaansa vailla oleva soturi, joka suojeli Britanniaa maallisilta ja ylimaallisilta uhkilta kuten jättimäisiltä "kissahirviöiltä" ja villisioilta, sekä jättiläisiltä, lohikäärmeiltä ja noidilta. Kuinka hän vaelsi walesilaisessa manalassa, Annwn:ssa ja miten hän voitti yksikseen 300 soturia. Arthur on ollut oikea henkilö, mutta hänen tarinansa yksityiskohdat ovat mitä suurimmiltaan osin kansan suussa kasvaneet legendoiksi ja loput on kirjailijoiden sepitettä. Nimittäin keski-ajalla Arthur oli suosittu kirjallinen hahmo Ranskassa saakka. Suosio kuihtui 1300-luvulle tultaessa, mutta hahmo "löydettiin uudelleen" 1800-luvulla. Yleensähän elokuvissa Kuningas Arthur on pyritty esittämään nimenomaan sinä aitona, 500-600 lukujen taitteessa eläneenä sankarina. Joskin niitäkin filmatisointeja on tietenkin ryyditetty Arthuriin liitetyillä, tunnetuimmilla legendoilla. Joten Guy Ritchien filmatisointi tuo siinä mielessä paljonkin uutta energiaa vanhaan ja väsyneeseen tarinaan herättäen ihan uudenlaista mielenkiintoa päähahmoaan kohtaan.

28.4.2017

Guardians of the Galaxy vol. 2 (2017) - Arvostelu

 Arvostelussa Guardians of the Galaxy vol. 2 (2017)


Sekopäiset seikkailut jatkuvat ja vitsit lentävät uuden mahtimixnauhan tahdissa. Quillin isiongelmat otetaan suurennuslasin alle, tavataan vanhoja tuttuja ja luodaan uusia miellyttäviä, sekä vähemmän miellyttäviä tuttavuuksia. Sosiaalisen kanssakäymisen ja avaruusrosvojen kanssa nahistelun ohessa galaksikin tulee pelastettua ikään kuin refleksinomaisesti kun sellainen tilanne kerta kohdalle sattuu.

Traileri

Genre: Toimintakomedia / Sci-Fi
Ohjaus ja käsikirjoitus: James Gunn
Päätähdet: Chris Pratt, Zoe Saldana, Dave Bautista, Bradley Cooper, Vin Diesel, Michael Rooker, Kurt Russell
Kesto: 136 min.

"I'm Mary Poppins y'all!"

Guardians of the Galaxy vol. 2 on täällä ja kuten asiaan kuuluu, niin se on isompi, äänekkäämpi ja kenties näyttävämpikin. Esimerkiksi ainakin Kurt Russellin enemmänkin Fantastic Four -sarjaan kuuluvan Ego-hahmon asuttamaa planeettaa pidetään jopa suurimpana erikoistehosteena, joka on konsanaan ruudulla nähty. Siis jos sillä jollekin on oikeasti väliä. Jos ykköosa oli jossain määrin avaruuswestern, niin nyt mennään enemmänkin Star Warsin episodien 5 ja 6 tahdissa. Itseasiassa jos Star Wars luotaisiin juuri nyt tyhjästä, niin ainakin omasta mielestäni lopputulos olisi paljon lähempänä tätä anarkistista ja vitsailevaa Guardians of the Galaxy vol. 2:sta kuin hillitympää Imperiumin vastaiskua. Ajat ja tyylit muuttuvat, sekä budjetit kasvavat.

James Gunn pitelee edelleen ohjaksia ja tällä kertaa hän on ainoa käsikirjoittaja. Ykkösosaa kun oli kässäröimässä Gunnin kaverina Nicole Perlman, joka on tällä hetkellä kiinni lukuisissa eri vaiheessa olevissa projekteissa alkaen Marvelin leffoista ja päättyen Pokemoniin. James Gunnin aiempia tuotoksia ovat esimerkiksi komiikalla höystetty George A. Romeron kauhuklassikon uudelleenversiointi Dawn of the Dead, sekä supersankarikomedia Super.

Ykkösosa oli jopa jossain määrin yllätysmenestys. Jos niin voi sanoa 200 miljoonan dollarin Marvel-elokuvasta, josta kuitenkin löytyi tähtivoimaa. Ennen kaikkea Guardian of the Galaxy oli erilainen kuin mihin olimme jo ehtineet tottua geenren sisällä. Se toi suuremman keveyden supersankarileffoihin jo ennen Deadpoolia, tai Ant Mania. Luonnollisesti myös volume 2 muodostuu edelleen siitä toimivasta yhdistelmästä sarjakuvamaista toimintaa ja huumoria tarjoiltuna jälleen 70-80 luvun soundtrackilla, sekä popkulttuuriviittauksilla. Ylipäänsä elokuvan henki on jossain määrin 70-80 luvun b-elokuvaa tuotettuna a-luokan tekijöillä. Mutta miten se pärjää ja erottuu genressä, joka on sitten ykkösosan muuttunut rikkaammaksi jopa jollain tavalla jäljitellen Guardiansia, sekä genreen on tullut uusia kilpailijoita kuten DC Comicsin maailma ja Star Wars?

22.4.2017

Kaikkien aikojen parhaat animaatiot 25-1 - Lista

25. 

Mary & Max (2009)



"When I was young, I invented an invisible friend called Mr Ravioli. My psychiatrist says I don't need him anymore, so he just sits in the corner and reads."
Tuotanto: Melodrama Pictures
Ohjaus ja käsikirjoitus: Adam Elliott
Päätähdet: Bethany Whitmore, Toni Collette, Philip Seymour Hoffman, Barry Humphries
Musiikki: Dale Cornelius

Traileri

Mary & Max on kertakaikkisen on valloittava stop-motion savianimaatio. Kunhan vain annat sille 15-20 minuuttia huomiotasi, se kaappaa sinut mukaansa. Pyöreähkö ja yksinäinen 8-vuotias australialaistyttö ajautuu kirjeenvaihtoon sairaalloisesti lihavan, 44-vuotiaan New Yorkissa asustavan juutalaisen kanssa, joka on myös yksinäinen. Kyse on todellakin poikkeuksellisesta elokuvasta, jonka sydän, komedia, äly ja loistava ääninäyttely vievät katsojan mukanaan. Kaikki elokuvan dialogi tapahtuu kirjemuodossa luettuina pätkinä, jossa hahmot vastaavat edelliseen kirjeeseen ja kertovat mitä heidän elämässään on tapahtunut sitten edellisen kirjeen. Englannin kieli rullaa kauniisti ja lauseet ovat viimeisen päälle hiottuja. Pieni ja kuiva komediavire on jatkuvasti läsnä. Muistan luikauttaneeni levyn sisään viime kesänä ja ajatelleeni, että enpä usko kyseessä olevan kaiken hehkutuksen arvoinen elokuva. Meinasin lopettaa siinä vartin jälkeen, mutta onneksi pysyin mukana ja nyt voin todeta kyseessä olevan eräänlainen piilotettu timantti maineikkaampien länsimaisten animaatioiden joukossa. Ja kyse on nimenomaan kypsähköstä elokuvasta, joten lapset tästä eivät saa oikein mitään irti. Bethany Whitmore ja Philip Seymour Hoffman ovat rooleissaan lumoavia kuten pitääkin kässärin ja dialogin ohella ollakin, että puhtaasti henkilöillä ratsastava elokuva ottaa tuulta alleen.

24. 

Bambi (1942)



"I'm thumpin'! That's why they call me Thumper!"
Tuotanto: Disney
Ohjaus: James Algar, Samuel Armstrong, David Hand, Graham Heid, Bill Roberts, Paul Satterfield, Norman Wright
Käsikirjoitus: Perce Pearce, Larry Morey, Vernon Stallings, Mel Shaw, Carl Fallberg, Chuck Couch, Ralph Wright
Päätähdet: Donnie Dunagan, Hardie Albright, Peter Behn, Fred Shields / Reino Bäckman, Elina Saarinen, Jaana Saarinen, Vuokko Saarinen, Ritva Lehtelä (1969 dubbaus) / Miika Vintturi, Samuel Harjanne, Akira Takaki, Markus Bäckman (2005 dubbaus)
Musiikki: Frank Churchill, Edward Plumb