Kirjoittanut
Leffatuomari
- Hae linkki
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Minulla oli tapana ylenkatsoa animaatioita, koska on yleinen tapa niputtaa kaikki animaatiot pelkiksi lastenelokuviksi. Vakavan ja normaalin aikuisen ihmisen ei kuulu yksikseen katsoa mielikuvitusmaailmaan sijoittuvaa typerää ja lapsellista tarinaa, jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa saati sitten painavaa sanottavaa. Mutta jos lähtee lukemaan rivien välistä, niin voit yllättyä positiivisesti. Listallani on myös pari elokuvaa, jotka muuttivat isosti käsitystäni animaatiosta vakavasti otettavana tarinankerronnan muotona. Animaatiossa voidaan tyylikkäästi käsitellä aiheita, jotka muuten olisivat aivan liian tuskallisia. Sitäpaitsi animaatio oli ennen CGI:n kehittymistä ainoa genre, jossa tarinankertojan ei tarvinnut tehdä kompromisseja, koska kaikki oli toteutettavissa. Nykyään animaatiossa katsoja tapaa edelleenkin ne villeimmät ideat, jotka olisivat muutoin liian kalliita toteutettaviksi. Tosin joukossa on edelleen niitäkin joiden toteuttaminen sellaisenaan olisi vähintäänkin haastavaa, ellei jopa mahdotonta.
Animaatioita on monenlaisia. Hyvin harva nykyanimaatio on yksinomaan lapsille suunnattu. Disney on tehnyt jo aikojen alusta saakka elokuvia kaiken ikäisille. Hieman ennen vuosituhannen vaihdetta kuvioihin ilmestynyt Dreamworks on pyrkinyt vieläkin selvemmin kosiskelemaan myös vanhempaa yleisöä esimerkiksi lukuisilla aikuissävytteisillä vitseillä ja popkulttuuri -viittauksilla. Välillä on tullut jättipotti kuten Shrek ja välillä on menty rysähtämällä metsään kuten Hain tarinassa. Japanilaisesta animaatiosta löytyy jo enemmän vaihtelevuutta. Koko perheen animaatioiden lisäksi löytyy selvästi teineille ja jopa aikuisemmillekin suunnattua tavaraa. Eritoten 70-80 -luvulla japanilaisen animaation teemat olivat melko synkkiä ja se näkyy jopa Hayo Miyazakin teoksissa. Eritoten 80-luvun japanilaista animaatiota voi kuvata sanoin "dark and brooding", sillä se oli b-luokan kauhuanimen kulta-aikaa. Se tarjoili mm. Urotsukidojin, Wicked Cityn, Vampire Hunter D:n Golgo The Professionalin, Space Adventure Cobran jne. Mikään näistä ei ole lasten elokuva, sillä kaikista löytyy alastomuutta ja väkivaltaa. Nykyaikana taas esimerkiksi Ranskasta tulee lähes vuosittain jotain taiteeseen verrattavissa olevaa kypsää animaatiota kuten Bellevillen kolmoset, joiden parissa piisaa pureskeltavaa.
Vaikka lista on pitkä, sieltä jäi pois monta mielenkiintoista nimikettä. En oikein lämmennyt eurooppalaisille animaatioille kuten irlantilaisille Song of the Sealle, The Secret of Kellsille ja vaikkapa ranskalaisille Pikku prinssille, Kuninkaalle ja satakielelle, tai Ernest & Celestinelle. Mutta eivät ne sattumalta ole imdb:ssä parhaiden animaatioiden kärkisijoilla ja listaan voi lisätä vaikkapa Angel's Eggia, The Plague Dogsia, Mind Gamea, Arrugasia jne. Keskityin tosiaan paljolti Hollywoodiin ja japanilaiseen animaatioon, eli animeen, koska ne olivat helpoiten ja halviten saatavilla. Sekä ne ovat yleensäkin suosituimpia.
Lista on ennen kaikkea rakennettu nykykatsojan silmin ja viihdepää edellä. Sijoitukset eivät ole kiveenhakattuja ja päätä rapsuteltiin sijoitusten suhteen. Vain kärjen voisi sanoa olevan jonkinlaisessa kiveen hakatussa järjestyksessä. Leffan nimessä on linkki sen imdb-sivulle ja tuottajana on mainittu vain animaatiosta vastannut studio. Sen lisäksi poimin youtubesta elokuvan mieleenjäävimmän kohdan mikäli sellainen on tarjolla. Sain samalla verestettyä muistiani, koska osa näistä elokuvista on katsottu viimeksi jopa 10 vuotta sitten. En myöskään tehnyt viisauksissani mistään mitään muistiinpanoja, joten tuonkin suhteen niistä pätkistä oli apua.
Osia tulee vielä kolme ja julkaisen niitä sitä mukaa kun saan ne valmiiksi. Tavoite olisi saada viimeinen osa ulos viimeistään 5. päivä toukokuuta. Toivottavasti lukijat löytävät täältä jotain katsomisen arvoista ja kenties kiinnostuvat animaatioista enemmän.
Listan ainoa live-actionia ja animaatiota yhdistelevä teos. Halusin pitää kiinni puhtaista animaatioista. Lempeä Lohikäärme on periaatteessa mainospätkä, jossa kierretään Disneyn Burbankin studiota radiokoomikko Robert Benchleyn esittämän toheloivan hahmon johdolla. Katsoja oppii perinteisestä cel-animaatiosta helposti ja hauskasti kaiken oleellisen. Sekaan on uitettu neljä lyhytanimaatiota, joista erityisesti Baby Weems on kerrassaan loistava ja jonka yhtäläisyyttä Boss Babyyn on vaikea olla huomaamatta. Tuon lisäksi Hessu esittelee cowboyn taitojaan, törmäämme Aku Ankkaan ja luonnollisesti pääsemme myös tutustumaan elokuvan nimikko-otukseen. Lempeä Lohikäärme maksoi 600 000 dollaria tuottaen lippuluukuilta aikanaan vain 400 000. Kansa olisi halunnut nähdä kokoillan animaation Lumikin ja Pinokkion hengessä. Mutta nykykatsojan silmin tämä on sisältönsä ohella myös mielenkiintoinen aikamatka monellakin tavalla. Elokuvassa esimerkiksi ylistetään Disneyn perhemäistä yhteishenkeä ja lämpöisyyttä, vaikka juuri leffan ilmestymisvuonna animaattorit lakkoilivat vaatien Disneyn taipumista hiljattain perustetun Screen Cartoonists Guildin työehtosopimuksen alle. Alkuvuosina Disneyn työntekijät olivat parhaiten palkattuja, mutta yhtiön liusuessa rahahuoliin Pinokkion ja Fantasian jälkeen, työntekijöitä lomautettiin, etuuksia leikattiin ja yhtiön sisällä rivianimaattorin, sekä huippuanimaattorin palkkaero kasvoi valtavaksi. Lopulta liittovaltion sovittelijan avustuksella Disney taivutettiin alan yhteisen työehtosopimuksen alle. Joskin lienee syytä mainita, ettei siirtymä ollut muissakaan kilpailevissa yhtiöissä kovin kivuton.
Mieleenjäävä hetki
Alunperin kyseessä oli animesarja, josta kuitenkin pyöräytettiin sen suosion ansiosta tämä elokuva. Tarina sijoittuu lähitulevaisuuteen, jossa ihmismäiset androidit ovat jokapäiväinen osa elämää. Ne suorittavat kiireisten ihmisten askareita aina ruoanlaitosta ja siivouksesta lapsista huolehtimiseen. Time of Even ytimenä on valtava moraalinen ongelma. Ihmiset tietenkin kohtelevat ihmismäisiä androidejaan kuin mitä tahansa omistamaansa esinettä, vaikka androidin ovat tuntevia ja ajattelevia yksilöitä. Kyseessä on ylipäänsä eräänlainen futuristinen "rotuerottelu". Hieman pelottavaa ja kiehtovan tästä tekee se, että on todella helppoa kuvitella asioiden menevän prikulleen näin tulevaisuudessa. Time of Eve keskittyy kuvaamaan näiden kiehtovien androidien persoonien kehittymistä lukuisten hienojen keskustelujen kautta. Keskustelut keskittyvät laillisesti harmaalla alueella sijaitsevaan baariin, jonka tiukkana sääntönä on, että androidit ja ihmiset ovat samanarvoisia. Ja tähän liittyy tuo klippikin yllä, jota on höystetty hauskasti Terminaattorista tutulla äänipätkällä.
98.
97.
Mieleenjäävä hetki
Animaatioissa on tapana törmätä todella uniikkeihin ja outoihin ideoihin, joita olisi hyvin vaikea toteuttaa edes nykyisellä CGI:llä. Patema Inverted on lähtökohdiltaan yksi omaleimaisimmista listan elokuvista ja semmoiset tuppaavat yleensä tulemaan tuolta Japanian puolelta. Vuonna 2067 tiedemiehet yrittävät valjastaa painovoiman energianlähteeksi ja sehän menee tietenkin pipariksi pahemman kerran. Syntyy kaksi toisten olemassaolon kiistävää maailmaa, jossa painovoimat ovat pysyvästi vastakkaiset. Eli jos toisen maailman ihminen, tai esine, siirtyy tähän toiseen maailmaan, tuo ihminen/esine tippuu kohti taivasta. Jotenkin elokuva saa kaiken tämän selitettyä järkevästi ja heittää vielä mukaan erinäisiä vertauksia, sekä viestejä alkaen siitä perinteisestä "olemme kaikki pohjimmiltamme samanlaisia, miksemme voi tulla toimeen". Elokuva on audiovisuaalisesti kiiltävä ja jännittävä katseenvangitsija, mutta sisällöltään vähemmän uniikki perushyvä suoritus. Silti tarjoaa kokeneemmallekin animaation ystävälle ihan riittävästi viihdettä ja "vau"-hetkiä.
96.
Mieleenjäävä hetki
Elokuvaa seuraa Ming Dynastian aikaisessa Kiinassa pakomatkalla olevaa nuorta poikaa koirineen. Tuntemattomista syistä poikaa jahtaa pahamainen palkkasoturijoukko. Poika kuitenkin törmää sattumalta mystiseen roniniin (= isännätön samurai), joka kamppailee menneisyytensä haamujen kanssa. On sanomattakin selvää, että luvassa on useita hienoja toimintakohtauksia ja sopivaa pientä machoilua. Järkeenkäypän tilanteen kokonaiskuva avautuu kiusoittelevan rauhallisella tempolla ja mukaan soppaan heitetään maaherroja, munkkeja, sekä armeijoita. Elokuvan kruunaa yksi animaation historian parhaista taistelukohtauksista, jota kelpaa näyttää kenelle tahansa. Siinä on kuitenkin ehkä sen verta lievää spoileria, että mennään vangitsevan alun myllytyksellä mieleenjäävän klipin osalta. Sisällöllisesti Hollywoodilta tuntuva tarina ei tarjoile mitään ihmeempää historiaan jäävää sisältöä, vaan kyse on puhtaasti hiuksia nostattavalla toiminnalla varustetusta ja visuaalisesta, sekä tunnelmallisesta crowd pleaserista. 10 vuotta aikaisemmin julkaistuna elokuvasta olisi tullut todellinen kulttihitti kuten eräästä toisesta samantyylisestä elokuvasta, joka löytyy listalta huomattavasti ylempää.
95.
Mieleenjäävä hetki
Ala-asteikäisenä lapsosena bongasin eräästä nimeltä mainitsemattomasta tavaratalosta elokuvan vhs-kasetin, joka oli ilmeisesti juuri ilmestynyt. Lapsenomaisella innolla kotiin päästyäni katsoin elokuvan kaksi kertaa putkeen ja se oli tietysti kovinta ikinä. Nyt kun viime vuonna elokuvan katsoin ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden päivien, olin riittävän kypsä tajuamaan, että elokuvan alkuhan kettuili 10-11 vuotiaalle minälleni. Siinä pojat livahtavat alaikäisinä katsomaan uutta Terrence & Phillip elokuvaa, joka koostuu pelkästä rivoilusta vailla mitään juonta. Kaikki aikuiset ihmiset lähtevät teatterista, mutta pojat katsovat silmät kiiluen eturivissä leffan loppuun saakka täysin haltioituneina. Heidän mielestään se oli kovinta ikinä. South Park satirisoi itseään ja ihmisiä, jotka näkevät sen vain rivona ja aivottomana viihteenä. Musikaalit ja eritoten sensuuri saavat myös oman osansa. Leffa nyt ei muuten ollut mikään järisyttävä napakymppi, koska osa sen aiheista ovat sen 20 vuotta vanhoja, sekä Saatanan kanssa naimakaupat tehnyt Saddamkin on kylmennyt jo yli kymmenen vuotta sitten. Sen laulut olivat kuitenkin käsittämättömiä korvamatoja, jotka soivat päässäni viikkokaupalla. Laulu "Blame Canada" sai jopa Oscar-ehdokkuuden ja Robin Williams esitti sen itse gaalassa. Elokuva oli muuten tuottoisin "Rated R"-ikärajan animaatio kunnes toinen penisvitsin nimessään omaava elokuva, Sausage Party, viime vuonna rikkoi tuon ennätyksen. Toisaalta tuon ikärajan omaavat jenkkianimaatiot voi varmastikin laskea yhden käden sormin.
94.
Brittiläisvoimin tuotettu When the Wind Blows perustuu mm. Lumiukko -animaation tekijän Raymonds Briggsin tarinaan ja sen pääosassa olevan vanhan pariskunnan innoittajana toimivat miehen omat vanhemmat. Animaatio sijoittuu 80-luvulle, jolloin hullu ydinsotavarustelu oli huipussaan. Yleensä sodassa kuitenkin on olemassa voittajia ja häviäjiä. Ydinsodassa kaikki häviävät. Englannissa vanha ja brittikliseillä täytetty eläkeläispariskunta alkaa valmistua ydinsotaan hallituksen virallisten ohjeiden mukaan. Ja näitähän tarinan vanha brittiläisherrasmies noudattaa pilkulleen, vaikkei tahdo aina ymmärtääkään kaikkea. Komediaa lisää myös se, että mies puhuu kaikesta aina ja vain niiden virallisilla termeillä. Vaimo sitten hössöttää vieressä, että vaikka tulisikin atomisota, niin minähän en tee tarpeitani mihinkään ämpäriin vaan aion käydä yläkerrassa vessassa, etkä sitten takuulla käytä suojaasi juuri ostamiani uusia sohvatyynyjä! Ovelasti rakennettu juoni koukuttaa ensin katsojat huolettomiin hahmoihinsa intiimillä tavalla, kunnes ruutu täyttyy silkasta epätoivosta. Katsojan hauskuus kääntyy lieväksi masennukseksi. Soundtrackistä on vastannut Genesiksen nokkamies Roger Waters ja nimikkolaulu taas on David Bowien käsialaa.
93.
Kyseessä on listan ainoa Don Bluthin elokuva. Mies aloitti Disneylla ja hääri siellä yhtenä tähtianimaattoreista, mutta hän lähti 11 muun animaattorin kanssa ja perusti oman studion: Don Bluth Productionsin. He tekivät hieman tummasävytteisempiä tarinoita vailla Disneyn keveyttä, huumoria ja budjetteja. Esimerkiksi NIMH on tarkastamisen arvoinen kulttiklassikko. Huolimatta kriitikoiden arvostuksesta, Bluthin tuotokset eivät löytäneet suurta yleisöä ja studio meni vararikkoon. Uutta kuitenkin pystytettiin uuden rahoituksen voimin. 1986 Bluthin poppoo löi hynttyyt yhteen Steven Spielbergin kanssa ja lopputulos oli Fievel: Amerikkalainen seikkailu. Seuraava projekti olikin jo Maa aikojen alussa, johon Spielbergin lisäksi tuottajiksi tulivat George Lucas, Kathleen Kennedy ja Frank Marshall. Elokuva kertoo Apatosaurus Pikku-Tassun tarinan. Maahan iskee meteoreita ja kaikki vehreys, sekä vesi katoaa. Dinojen keskuudessa kuitenkin kiertää huhu Suuresta Laaksosta, joka olisi säästynyt kaikelta hävitykseltä. Pikku-Tassu joutuu kuitenkin lähtemään tälle matkalle yksin, mutta matkan varrella hän kerää mukaansa sekalaisen joukon ystäviä.
Elokuvasarja on edelleen hengissä, viimeisin osa taidettiin julkaista viime vuonna. Taso on toki laskenut tasaisesti ja jo sarjan toinen osa oli pelkkä VHS-julkaisu. Mutta nämä olivat lapsuudessani kovaa kamaa ja useampi osa tuli pentuna nähtyä. Ykkönen on näistä kuitenkin selvästi paras ja alkuperäiskielellä eritoten Judith Barsin esittämä pieni Ducky on todella mieleen jäävä ja eläväinen hahmo: "Yep, yep, yep". Tyttö oli lapsitähti, joka kuoli jo kymmenvuotiaana isän tappaessa koko perheen. En tiennyt tästä mitään ennakkoon. Suoritus oli niin spesiaali, että minun oli pakko varta vasten tarkistaa miksei noin loistavasta (ääni)näyttelijästä ollut kasvanut tunnettua tähteä.
92.
Isao Takahata on se toinen Studio Ghiblin suuri mies, joka on jäänyt jossain määrin Hayao Miyazakin varjoon. Nämä kaksi miestä poikkeavat toisessaan merkittävimmin siten, että Miyazaki on ensimmäisenä piirtäjä ja vasta toisena ohjaaja/käsikirjoittaja. Miyazakin tyyli on aika samanlainen kaikissa elokuvissa ja pääosassa on järjestäinsä teini-iän kynnyksellä oleva tyttö. Takahata taas on vain ohjaaja/käsikirjoittaja, eikä hän piirrä omia elokuviaan. Siksi Takahatan tuotanto on huomattavasti rikkaampaa ja tyyli vaihtuu elokuvien tarpeiden mukaan. Lisäksi miehen tarinat keskittyvät melko tiukasti ihmisten ja heidän toimintansa ympärille erinäisinä ajanjaksoina.
Kuten valtaosassa Studio Ghiblin tuotoksista, myös Pom Pokon idean alkujuuret ovat japanilaisissa kansanuskomuksissa. Niissä supikoirat kuvataan sosiaalisina ja ilkikurisina eläiminä, joilla on kyky illuusion omaisesti muuttaa mitä tahansa miksi tahansa. Eli vaikkapa muuttua itse ihmiseksi. Mutta ne ovat liian laiskoja ja kilttejä ollakseen oikea uhka kenellekään, tai saadakseen koskaan oikeastaan mitään aikaiseksi. Elokuvassa eräässä metsässä asustelevien supikoirien on kuitenkin järjestäydyttävä "sissisotaan", kun rakennusprojekti uhkaa tuhota heidän elinalueensa. Kyseessä on aika vahvasti komedia, joka kuitenkin kantaa mukanaan perinteisiä japanilaisen animaation teemoja perinteiden, sekä luonnon vaalimisesta. Komedia on paikoitellen aika outoa, sillä supikoirat käyttävät esimerkiksi kiveksiään kuumailmapallona. Japani lähdetti elokuvan ehdokkaakseen kisaan Parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarista, mutta se karsiutui jo ennen finaalivaihetta. Tuolloin ei ollut animaatioille vielä omaa kategoriaansa, se tuli vasta 2001. Muuten Ghiblillä olisi se Oscarkin jo voitettuna, mitä se ei ole käsittämättömästi koskaan vielä voittanut viidestä ehdokkuudestaan huolimatta.
91.
Olisiko tässä ensimmäinen merkki siitä, ettei tätä listaa tule ottaa liian vakavasti, vaan mennään vankasti viihdepää edellä. Katsoin ykkösosan töllöttimestä alkuperäisellä ääninäyttelyllä ja se oli vaivaannuttava, sekä hieman ympäripyöreä. Esimerkiksi Sandlerin kliseinen dracula-aksentti ei oikein ottanut tulta alleen. Kakkosen olen katsonut vain teatterissa suomidubilla ja naurua riitti, sillä ruuvia oli käännetty puhtaammin pelkän komedian suuntaan. Luonnollisesti kriitikot eivät pitäneet, mutta leffa oli lippuluukuilla menestys tuoden pelkästään sieltä lähes 500 miljoonaa dollaria. Leffan juoni on summaten se, että Draculan hotelli on auki nyt myös ihmisille ja hänestä on tullut isoisä. Dracula joutuu lapsenvahdiksi ja huomaa, ettei vaavi osoita minkäänlaisia vampyyrimaisia ominaisuuksia. Joten Dracula päättää värikkäiden ystäviensä kanssa koulia lapsenlapsesta vampyyrin. Kaikki menee pieleen ja isoisä Vladkin tuppautuu vierailulle. Luonnollisesti kolmatta osaa pukkaa 2018.
90.
Riittäisiköhän tähän perusteeksi yksi Disneyn historian absoluuttisesti parhaista biiseistä: Colours of the Wind. Tuon vuoksi jaksan katsoa elokuvia. Iho kananlihalla, suu auki ja päässä kiertää ainoastaan yksi järkevä ajatus: "Tämä on mahtavaa". Elokuvan loputtua välittömästi Youtubeen ja kohtaus talteen soittolistalle. Leffa kertoo perinteisen kansantarinan Pocahontaksesta ja John Smithin äänenä kuultiin vielä silloin Disney-leffaan sopivaa Mel Gibsonia. John Smithin ystävää Thomasta muuten näytteli Christian Bale, joka tulisi n. 10 vuotta myöhemmin tähdittämään Terrence Malickin Pocahontas-elokuvaa, The New World. Juuri Malickin elokuvan olin nähnyt ennen tätä animaatiota, eivätkä ne ison kuvan osalta niin hirveästi eroa toisistaan. Howard Ashman vastasi Pocahontasin musiikista ja Broadwaylta tuotiin Stephen Schwartz (Egyptin Prinssi, Enchanted, Notre Damen kellonsoittaja) rustaamaan lyriikat. Elokuva voittikin lauluistaan ja musiikeistaan kaksi Oscaria, sekä soundtrack kipusi aina Billboardin kärkisijalle. Itse elokuva jakoi kuitenkin sekä katsojien, että kriitikoiden mielipiteitä. Suurimmat soraäänet keräsivät historialliset epätarkkuudet ja tarinan tietynlainen pinnallisuus. Mutta osaltaan elokuva kärsinee siitä, että se tehtiin rautaisella 90-luvulla. Elokuvan summanneekin parhaiten Roger Ebertin arvostelussaan esittämä toteamus, että Merenneidon, Kaunottaren ja Hirviön, Aladdinin, sekä Leijonakuninkaan sisältävällä listalla on Pocahontas 5. paras elokuva.
89.
Isao Takahatan viides elokuva Studio Ghiblin alla ja neljännestä elokuvasta, Naapurini Yamadat, oli vierähtänyt jo 14 vuotta. Elokuva perustuu japanilaiseen kansantarinaan "The Tale of the Bamboo Cutter", jossa bambunleikkaaja löytää bamburuokon sisältä eräänä päivänä pienen, hohtavan tytön. Tytössä on selvästi jotain jumalaista ja mies viekin tytön kotiinsa, jossa he vaimonsa kanssa päättävät kasvattaa tytön. Tyttö nimetään Prinsessaksi. Pian bambunleikkaaja löytää bambunsa seasta kultaa ja hienoa kangasta, mikä bambunleikkaajan silmissä vahvistaa hänen tyttärensä olevan jonkinlainen jumalainen olento. Näiden rikkauksien avulla bambunleikkaaja aikoo tehdä tyttärestään oikean prinsessan, eli toisinsanoen ostaa tien parempiin piireihin ja elää itsekin makeaa elämää. Mutta kenties sydäntäsärkevintä on se, että isä oikeasti kuvittelee tyttärensäkin haluavan juuri tuollaisen elämän ja toimii loppupeleissä hyvinkin pyyteettömästi tuon tavoitteen saavuttamiseksi. Ja Kaguya kuuliaisena tyttärenä taipuu isänsä tahtoon tukahduttaen omat halunsa. Elokuva on monitahoinen ja visuaalisesti se on ehdoton mestariteos. Kuvat ovat kuin lyijykynällä tuotettuja värien muistuttaessa vesivärejä. Se sai Oscar-ehdokkuuden parhaasta animaatiosta poikkeuksellisen kovana vuonna, jolloin ehdolla olivat esimerkiksi Song of the Sea ja Big Hero 6. Kyseessä on moderni klassikko, joka kenties ansaitsisi olla korkeammalla listalla.
88.
Disneylla oli Atlantista kohtaan suuret odotukset, sillä viritteillä oli TV-sarjaa ja animaation ympärille sijoittuvaa kokonaista osiota Disneylandiin. Mutta 100 miljoonan dollarin budjetilla elokuva tuotti yhteensä vain 186 miljoonaa lippuluukuilla ympäri maailman ja suuret suunnitelmat kuopattiin kaikessa hiljaisuudessa. Elokuva on kuitenkin eräänlainen kulttiklassikko, sillä sen energistä visuaalista tyyliä tuotiin suunnittelemaan mm. sarjakuvien maailmassa kulttihahmon asemasta nauttiva Mike Mignola, sekä Atlantiksen asukeille luotiin oma kieli. Atlantis oli askel poispäin näistä 90-luvun Broadway-henkisistä tuotannoista, joiden taika oli jo hiukan alkanut kuihtua. Elokuvan Atlantis oli myös sivilisaationa mukavan poikkeava perinteisistä uskomuksista ja täten sci-fi -elementtejä sisältävä tarina on hyvinkin odottamaton. Innoitusta on haettu animen maailmasta ja joidenkin mielestä vähän liikaakin, josta esimerkkinä olisi kuulemma anime Nadia: The Secret of Blue Water. Isossa kuvassa myös kun miettii, että samaan aikaan Atlantiksen kanssa julkaistiin ensimmäinen Shrek, niin olihan Disney hieman pudonnut kehityksen kelkasta. Vaikka Atlantis nyt yhdistelikin taas vähän enemmän CGI:tä ja perinteistä animaatiota kuin mikään edeltäjistään. Elokuva on erittäin hauskaa ja harmitonta silmäkarkkia. Eritoten hauskempia sivuhahmoja ei kovinkaan monesta animaatiosta löydy. Tai kauniimpaa prinsessaa.
87.
Ensimmäinen monista Hayao Miyazakin taianomaisista elokuvista tällä listalla ja kyseessä on muuten myös ensimmäinen Studio Ghiblin tuottama elokuva. Tarinassa poika löytää tajunsa menettäneen tytön, jolla on hallussaan taikakristallin sisältävä amuletti, jonka avulla on mahdollista löytää mystinen taivaalla leijuva linna, Laputa. Luonnollisesti myös ilmapiraattijoukkio halajaa amulettia päästäkseen käsiksi Laputan myyttisiin rikkauksiin. Idea lentävästä linnasta on lähtöisin Jonathan Swiftin romaanista Gulliverin matkat, josta taas tuleekin mieleeni, että "jostain syystä" tämän elokuvan nimi on Espanjassa Lapuntu. Elokuvaa pidetään yhtenä parhaista animaatioista koskaan, mutta jostain syystä tämä ei minuun ihan kympillä kolahtanut. Ehkä syynä oli hieman geneerinen ja liian toiminnallinen juoni. Ilman sen visuaalista tyyliä ja muutamia hulluja yksityiskohtia voisi kuvitella kyseessä olevan Hollywood-elokuva. Miyazaki on itse sanonut olleensa vielä nuorempana melko naiivi ja omannut turhan yksinkertaisen käsityksen maailmasta. Kenties sen vuoksi näiden hänen ensimmäisten elokuviensa hahmot ovat hieman yksinkertaisia ja liian helposti jaettavissa hyviksi, sekä pahoiksi. Ja ainakin Laputan tapauksessa osa pahiksistakin on pohjimmiltaan hyviä kuten tuo toheloiva ilmapiraattijoukkio, joka toi mieleeni Pokemonin Rakettiryhmän. Tosin Mark Hamillin hahmo puolestaan on vain puhtaasti paha.
86.
Fantasia kuuluu jokaisen elokuvien ystäväksi itseään nimittävän yleissivistykseen, vaikka se voikin testata katsojansa kärsivällisyyttä. Nimittäin Fantasia koostuu kahdeksasta animoidusta lyhytelokuvasta, jotka on koostettu klassisen musiikin tahtiin. Dialogia ei ole, ellei lasketa Deems Taylorin alustuksia näille tarinoille ja musiikille. Fantasia oli Disneyn suuruudenhullu viritys, jota varten kehiteltiin uusi Fantasound -äänijärjestelmäkin, joka ei epäkäytännöllisyydestään johtuen ottanut ikinä tuulta alleen. Aikanaan kriitikot suurimmalti osin ylistivät elokuvaa, mutta voittoa leffa tuotti vasta vuosia julkaisunsa jälkeen. Nykyään kyseessä on yksi suurimpia ja maineikkaimpia elokuvia ikinä. Sen historiallista arvoa on mahdotonta kiistää, vaikka nykykatsojan silmin se saattaakin olla hieman haastava, joskin täysin uniikki kokemus. Silti nykykatsojankin on vaikea olla lumoutumatta esimerkiksi avausnumerona olevasta legendaarisesta ja usein mainitusta Mikin Noidan oppipojasta, tai lopun pelottavasta "Yö kaljuvuorella"-numerosta. Tähän animaation jos mihin sopisi todellakin se erään tuotantoyhtiön ars gratia artis, eli taidetta taiteen vuoksi. Myös Looney Tunes teki vastaavanlaisia animaatioita Merrie Melodies -sarjassaan, jonka kenties kuuluisin osa A Corny Concerto, jopa hieman parodioi Fantasiaa.
85.
Elokuva perustuu 80-luvulla julkaistuun mangaan, joka taas perustuu aitoihin 1800-luvun henkilöihin ja tapahtumiin. Tarina kertoo naispuolisesta kuvataiteilijasta, Matsushika Oista, joka työskentelee maankuulun isänsä Tetsuzon studiossa. Tetsuzo ei maalaa vain taidetta, vaan hän luo myös sarjakuvia, pornografista materiaalia ja jopa mainoksia. Tytär on yhtä lahjakas kuin isänsä, mutta siitä huolimatta hän auttaa täyttämään isänsä maalaustöitä kopioiden tämän jälkeä. Joskus tyttö tekee työt jopa kokonaan signeeraten työn isänsä nimiin. Isä kun on uppiniskainen ja vaikea taiteilijanluonne, jolla on kaiken lisäksi välillä taipumusta ottaa kuppia liiankin kanssa. Tarinaa on luonnollisesti sivelty japanilaisilla uskomuksilla ja mystiikalla. Elokuva on kaunis ja animelle melko arkinen kuvaus todella kiehtovasta naisesta. joka pintapuolisesti vaikuttaa elävän tiukasti elämäänsä omalla tavallaan. Mutta asiat ja elokuvan teemat eivät ole aivan näin yksinkertaisia. Tytärtä esimerkiksi vaivaa itseluottamuksen puute, mikä on kenties seurausta maineikkaan isän varjossa elämisesta ja tuo puute vaikuttaa koskettavalla tavalla hänen henkilökohtaiseen, sekä ammatilliseen elämäänsä. Elokuvan hahmot ovat eläväisiä, miljöönä oleva vanha pääkaupunki Edo sykkii elämää ja oman kiintoisan säväyksensä tarinaan tuo myös musiikkina käytetty rock.
84.
Pieni merenneito aloitti ns. Disney-renessanssin (1989-1997 tai 1999), sillä sitä edeltäneiden 18 vuoden aikana julkaistut animaatiot olivat kaikki enemmän tai vähemmän kaupallisia pettymyksiä. Jopa koko Disneyn animaatio-osaston tulevaisuus oli vaakalaudalla 80-luvun puolivälissä Hiidenpadankin flopatessa. Sen perään tehty Basil Hiiri - Mestarietsivä piti kuitenkin animaatiopuolen elossa kohtalaisella menestyksellään. Sitä seurannut, animaatiota ja live-actionia sekoitellut Disneyn ja Warner Brosin yhteistuotos Kuka viritti ansan, Roger Rabbit? oli suuri menestys. Mutta se Disneyn täysin oma tuotanto, joka todella räjäytti potin ja loi uuden suunnan Disneyn animaatioille oli Pieni Merenneito. Elokuva oli tavallaan paluu yhtiön juurille, mutta modernein maustein tarjoiltuna. Jo alusta asti oli selvää, että tämä tulee olemaan musikaali. Mutta vasta viime hetkillä ennen tuotannon aloittamista tarina hiottiin Broadway-musikaalin muotoon. Loppu on historiaa, sillä tämä sama kaava tuotti kaikki yhtiön 90-luvun suosikit. Pieni Merenneito sai peräti kolme Oscar-ehdokkuutta voittaen parhaan laulun ja sävellyksen. Tämän lisäksi mukaan tarttui myös kaksi Grammya ja elokuvan soundtrack on myynyt kuusinkertaisesti platinaa. Näistä lauluista vastasivat tietenkin jo Broadwaylla yhteistyötä tehneet Alan Menken ja Howard Ashman. Kyseessä on aika tukevasti tyttöjen elokuva, mutta sivuhahmot, komedia, laulut ja meren kauneus tekevät siitä kaikille ihan tutustumisen arvoisen kokemuksen.
83.
Belladonna of Sadness on ikimuistoinen, eroottisia vivahteita sisältävä elokuva, joka koostuu pääasiassa pelkistä vesivärimaalauksista. Ne herätetään vangitsevalla tavalla henkiin musiikin, dialogin ja taitavan kameratyön avulla. Elokuva kertoo kauniin maalaistytön tarinan, joka raiskataan hääyönään ja tekee tuon jälkeen kostonjanoisena sopimuksen paholaisen kanssa. Leffa oli aikanaan suuri floppi ja johti lähestulkoon välittömästi elokuvan tuottaneen Mushi Productionsin konkurssiin. 2014 Cinelicious Pics restauroi elokuvan ainoasta jäljellä olleesta alkuperäisestä 35 mm filmikelasta. Työ valmistui 2016, jolloin elokuva lähti 4K-versiona teatterikiertueelle ja tuli hieman myöhemmin markkinoille Blu-Ray- ja DVD-julkaisuina. Elokuva on muuten aikuissävytteisen Animerama-trilogian viimeinen osa ja koko trilogia on ostettavissa boksina, mikä on tosin julkaistu jo 2004. Kyseessä siis on puhtaasti aikuisten elokuva, joka on kuvissaan välillä henkeäsalpaavan kaunis ja välillä hyvinkin häiritseviä tunteita herättävä. Sanoisin, että kyseessä on jopa listan ikimuistoisen elokuva. Riippunee tosin katsojasta millä tavalla se jää ikimuistoiseksi.
82.
Autot-elokuvaa pidettiin ilmestyessään yleisesti Pixarin heikoimpana elokuvana, koska tarina on ohuemman puoleinen. Joskin ainakin omasta mielestäni Ötökän elämää menee vielä Autojen alapuolelle näistä Pixarin varhaistuotoksista. Itse olen nähnyt Autot kolmisen kertaa ja niin enklannin kuin suomenkin kielelle dubattuna. Pidän edelleen sen huumorista, visuaalisesta silmäkarkista ja paneutumisesta yksityiskohtiin. Tarina ja tunnelma on animaatiolle harvinaista americanaa ja sen sielu lepää enemmän 50-luvulla kuin nykyajassa. Allekirjoitan toki tuon, että elokuva käy hieman tyhjäkäynnillä hetkittäin pääjuonen unohtuessa pitkäksi aikaa. Vastapainoksi Autot kuitenkin onnistuu luomaan autoista aitoja ihmismäisiä hahmoja, joiden kohtaloista ja tunteista jopa välittää. Pari Oscar-ehdokkuutta ja Grammy tuli palkintocircuitilta. Jatko-osa ei sitten ollutkaan oikein mistään kotoisin ja juuri se onkin heikoin Pixarin elokuva tähän päivään saakka. Niin heikko, että kesällä ilmestyvä kolmososa on takuulla sitä parempi. Jos se yltää edes lähelle nyt trilogiaksi kohoavan sarjan ensimmäistä osaa, niin silloin puhutaan jo erittäin hyvästä animaatiosta.
81.
Ihmeperheen on ohjannut Brad Bird, joka vastasi vanhemmalla iällä eräänlaiseksi amerikkalaiseksi klassikoksi kohonneesta Rautajätistä. Tuo mutterikasa floppasi lippuluukuilla aikanaan, vaikka se keräsikin katsojilta ja kriitikoilta kiitosta. Tältä listalta se jäi kuitenkin niukasti ulos, sillä sen tarina oli hieman turhan tuttu ja yllätyksetön, koska se noudatteli esimerkiksi jo E.T.:stä tuttua kaavaa. Brad Bird teki Ihmperheen kohdalla historiaa ollen ensimmäinen Pixarin ulkopuolelta tullut ohjaaja. Hän pitchasi Ihmeperheen idean Pixarille ja toi mukanaan samaa henkilöstöä, jotka olivat olleet toteuttamassa Rautajättiäkin.
Toiminnalla ja huumorilla täytetyn Ihmperheen pelättiin floppaavan jo ennen ensi-iltaa. Nimittäin sen lievä piirrosväkivalta ja parissa kohdassa läsnä ollut sopimaton kielenkäyttö aiheutti sille esimerkiksi PG-merkinnän. Mutta sen sijaan Ihmeperhe rikkoikin ennätyksiä lippuluukuilla keräten mm. jo avausviikonloppunaan pelkästään Yhdysvalloissa 70 miljoonaa dollaria. Yleisön lisäksi myös kriitikot tykkäsivät satiiria ja toimintaa vilisevästä tarinasta, joka keskittyi monitahoisesti kuvaamaan supersankarina olemisen seurauksia jo ennen Marvelin ja Batmanin elokuvia. Kaiken olennaisen elokuvan tasosta kertonee, että se keräsi Oscar-ehdokkuuden parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta. Sen lisäksi se voittikin kaksi pystiä, animaation ja parhaan äänieditoinnin. Kyseessä on siis eittämättä yksi vuoden 2004 parhaista elokuvista tarkasteleepa asiaa miltä kantilta tahansa.
80.
Aristokatit on viimeinen Walt Disneyn hyväksymä projekti ennen kuolemaansa ja elokuva on meitin lapsuuden suuria suosikkeja. Kyseessä on perinteinen Disney-musikaali hieman Viidakkokirjan hengessä ja tämänkin elokuvan lauluista vastasivat tietenkin legendaariset Shermanin veljekset. He kuitenkin jättivät Disneyn tämän elokuvan jälkeen tuskastuttuaan tapaan, jolla yhtiötä johdettiin sen perustajan kuoleman jälkeen. Liekö osasyynä tuskastumiseen ollut se, että vain kaksi Shermaneiden laulua sisällytettiin elokuvaan. Aristokatit on hauska pikkutarina, jonka jazzia jammailevat kissat saavat jalan väpättämään rytmin tahdissa. Myös Eva Gaborin, eli Zsa Zsan siskon, ääninäyttelemä kaunis ja elegantti Herttuatar-kissa varastaa katsojan sydämen. Harmi vain, että tarina itsessään on aika olematon ja jopa hieman katkonainen. Eikä veijarimainen kollikissa Thomas O'Malley oikein toiminut edes lapsenakaan katsellessa. Sen sijaan sivuhahmot ovat jälleen veikeää tavaraa olipa kyseessä juonivan hovimestarin palkkaama toheloiva rikollisduo, tai Cynthia Bucket -henkiset naishanhet, sekä heidän juopotteleva sukulaisensa Waldo.
79.
Vuoden 1995 suosittu ja laadukas anime Sydämen kuiskaus synnytti tämän spin-offin. Tässä elokuvassa Haru -niminen tyttö pelastaa kissan hengen, jonka jälkeen hän yllättyy kissan noustessa kahdelle jalalle ja kiittäen häntä. Kyseinen kissa paljastuukin peräti prinssiksi. Tuon jälkeen Haru joutuukin melkoiseen pyöritykseen kissojen tuodessa hänelle erinäisiä lahjoja kiitokseksi prinssin pelastamisesta. Eikä siinä vielä kaikki, vaan kissaprinssi haluaa naida Harun. Kyseessä on Studio Ghiblin tuotos ja jälkeä, jossa näkyy Hayao Miyazakin perintö. Jälki on kuitenkin hulluudessaan ja mielikuvituksessaan hieman jäljessä mestarin vastaavasta, mutta tarina on silti melko uniikki, sadunomainen ja täynnä hienovaraista huumoria. Useissa kohdissa on vaikeaa olla hymyilemättä ja hahmot sisältävätt kosolti charmia. Joskin meno jää ehkä hieman turhan pinnalliseksi ja suoraviivaiseksi, mutta kyseessä on jokatapauksessa erittäin veikeä ja viihdyttävä reissu toiseen maailmaan.
78.
En tiedä miten voisin olla pitämättä Prinsessasta ja sammakosta. Tarina ensinnäkin sijoittuu 1920-luvun tunnelmalliseen Louisianaan. Toiseksi se oli tuotettu nostalgisesti perinteisellä animoinnilla aikana jolloin jo Disneykin oli siirtynyt tietokoneanimointiin. Kolmanneksi elokuvassa palattiin siihen Disneyn 90-luvun broadwaymaiseen musiikkityyliin. Ohjaajan pallillekin palasivat Merenneidosta, Aladdinista, Herkuleksesta ja myöhemmin Vaianasta vastanneet Ron Clements, sekä John Musker. Historiallista arvoa Prinsessalle ja sammakolle tuo myös se, että monet pitävät sitä sytyttäjänä ja tienviitoittajana Disneyn uudelle 2010-luvun kultakaudelle. Ja samalla tavalla kuin Basil Hiirelle kävi, niin Prinsessa ja sammakko menestyi vain kohtalaisesti lippuluukuilla. Yhdeksi syyksi on esitetty elokuvan nimeä, joka antaa vaikutelman (pienten) tyttöjen elokuvasta. Se kuulostaa ihan järkevältä ja on varmasti osasyynä. Nimittäin itsekin tuon elokuvan katselin aikanaan pikkusiskon dvd:ltä samalla ennakkoasenteella varustettuna ja yllätyin valtavasti siitä, kuinka hyvä elokuva olikaan kyseessä. Kyse oli ainakin itselleni nimenomaan lämpimästä nostalgiatripistä vielä kerran sinne kultaisten 90-luvun lapsuudenmuistojen pariin. Tarina on yllättävä, kypsä, ajaton ja erittäin hauska.
77.
Kyseessä on muuten ensimmäinen elokuva, joka käytti Dolby Atmos -ääniformaattia. Näin ihan visailutippinä mainiten. Urhea sisältää kerrassaan vakuuttavan ääninäyttelykaartin ja se oli mielenkiintoisesti vasta ensimmäinen Pixarin elokuva, jossa oli naispuolinen sankari. Alunperin pääosassa piti olla skotlantilaisen Kelly McDonaldin sijaan Reese Witherspoon, mutta skotlantilainen aksentti osoittautui liian hankalaksi näyttelijättärelle. Olen törmännytkin monissa talk show -ohjelmissa juuri tuohon, että skottiaksentti vaikuttaa äkkiseltään ajateltuna pettävän helpolta. Virallinen selitys aikanaan toki oli, että muut projektit alkoivat painaa Witherspoonilla päälle. Elokuvan musiikki on luonnollisestikin kelttiläistä ja mukaan on siroteltu pari popimpaa alkuperäislaulua. Vaikka kyseessä on Pixarin elokuva, niin tarina on enemmänkin Disneyta. Meillä on poikamainen tyttöprinsessa, joka saa pienenä syntymäpäivälahjakseen jousen. Tuosta päivästä lähtien tyttö, sekä jousi ovat yhtä ja tytöstä tulee valtakunnan paras jousiampuja. Mutta naimaikään saapuessa kuninkaalliset velvollisuudet alkavat painaa päälle, eli edessä on poliittinen avioliitto. Kuningattarella on jokseenkin kädet täynnä leipoa villistä ja modernista tyttärestään mallikelpoinen ja hillitty vanhanaikainen vaimo. Tarinan ytimessä on koskettava viesti kommunikaation välttämättömyydestä, sillä eräässä vaiheessa äitin ja tyttären välit vaikuttavat kertakaikkiaan korjaamattomilta. Lisäksi kyse on myös valinnan vapaudesta elää elämä haluamallaan tavalla kuitenkaan unohtamatta tietynlaista vastuullisuutta.
76.
Mieleenjäävä hetki
Kyseessä on new age -henkinen elokuva, jossa peruutetaan yli tuhat vuotta taaksepäin seuraamaan erään amerikkalaisen alkuperäiskansan kolmen veljeksen tarinaa. Heistä nuorin, Kenai ajautuu aina vaikeuksiin, eikä pidä karhuista tippaakaan. Kalastusreissulla karhu uhkaa viedä hänen saaliinsa ja Kenai käy vastataistoon, mutta jää tietenkin alakynteen. Hänen vanhin veljensä kuitenkin kuulee Kenain avunhuudot ja tulee väliin saaden surmansa. Nyt Kenai vannoo kostoa ja alkaa todenteolla vihata karhuja. Koska universumilta löytyy huumorintajua, niin mystiset voimat muuttavat Kenain itse karhuksi. Asian tekee vieläkin herkullisemmaksi se, että keskimmäinen veli uskoo juuri Kenai-karhun olevan se karvaturri, joka tappoi veljeskolmikon nestorin. Täten keskimmäinen veli aikoo päästää Kenai-karhun hengiltä. Joten Shakespearensa lukeneille vastaus on kyllä. Tarinan inspiraationa toimii Kuningas Lear. Ja siitä on myös vedettävissä jonkinlaiset viivat 2000 ilmestyneeseen Keisarin uudet kuviot -animaatioon.
Herkullisen juonen ja henkeäsalpaavien maisemien lisäksi tarjolla on hienoa komediaa. Päähenkilömme tutustuu energiseen pikkukarhuun nimeltään Koda, joka on turhautuneen Kenain vastakohta ja siitä saadaan monet naurut. Komediakaartia täydentävät lukuisat eläinsivuhahmot kuten vaikkapa hieman tyhmät hirviveljekset, jotka siitä huolimatta välillä jopa suoranaisesti kettuilevat Kenaille.
Sijat 75-51
Sijat 50-26
Sijat 25-1
Animaatioita on monenlaisia. Hyvin harva nykyanimaatio on yksinomaan lapsille suunnattu. Disney on tehnyt jo aikojen alusta saakka elokuvia kaiken ikäisille. Hieman ennen vuosituhannen vaihdetta kuvioihin ilmestynyt Dreamworks on pyrkinyt vieläkin selvemmin kosiskelemaan myös vanhempaa yleisöä esimerkiksi lukuisilla aikuissävytteisillä vitseillä ja popkulttuuri -viittauksilla. Välillä on tullut jättipotti kuten Shrek ja välillä on menty rysähtämällä metsään kuten Hain tarinassa. Japanilaisesta animaatiosta löytyy jo enemmän vaihtelevuutta. Koko perheen animaatioiden lisäksi löytyy selvästi teineille ja jopa aikuisemmillekin suunnattua tavaraa. Eritoten 70-80 -luvulla japanilaisen animaation teemat olivat melko synkkiä ja se näkyy jopa Hayo Miyazakin teoksissa. Eritoten 80-luvun japanilaista animaatiota voi kuvata sanoin "dark and brooding", sillä se oli b-luokan kauhuanimen kulta-aikaa. Se tarjoili mm. Urotsukidojin, Wicked Cityn, Vampire Hunter D:n Golgo The Professionalin, Space Adventure Cobran jne. Mikään näistä ei ole lasten elokuva, sillä kaikista löytyy alastomuutta ja väkivaltaa. Nykyaikana taas esimerkiksi Ranskasta tulee lähes vuosittain jotain taiteeseen verrattavissa olevaa kypsää animaatiota kuten Bellevillen kolmoset, joiden parissa piisaa pureskeltavaa.
Vaikka lista on pitkä, sieltä jäi pois monta mielenkiintoista nimikettä. En oikein lämmennyt eurooppalaisille animaatioille kuten irlantilaisille Song of the Sealle, The Secret of Kellsille ja vaikkapa ranskalaisille Pikku prinssille, Kuninkaalle ja satakielelle, tai Ernest & Celestinelle. Mutta eivät ne sattumalta ole imdb:ssä parhaiden animaatioiden kärkisijoilla ja listaan voi lisätä vaikkapa Angel's Eggia, The Plague Dogsia, Mind Gamea, Arrugasia jne. Keskityin tosiaan paljolti Hollywoodiin ja japanilaiseen animaatioon, eli animeen, koska ne olivat helpoiten ja halviten saatavilla. Sekä ne ovat yleensäkin suosituimpia.
Lista on ennen kaikkea rakennettu nykykatsojan silmin ja viihdepää edellä. Sijoitukset eivät ole kiveenhakattuja ja päätä rapsuteltiin sijoitusten suhteen. Vain kärjen voisi sanoa olevan jonkinlaisessa kiveen hakatussa järjestyksessä. Leffan nimessä on linkki sen imdb-sivulle ja tuottajana on mainittu vain animaatiosta vastannut studio. Sen lisäksi poimin youtubesta elokuvan mieleenjäävimmän kohdan mikäli sellainen on tarjolla. Sain samalla verestettyä muistiani, koska osa näistä elokuvista on katsottu viimeksi jopa 10 vuotta sitten. En myöskään tehnyt viisauksissani mistään mitään muistiinpanoja, joten tuonkin suhteen niistä pätkistä oli apua.
Osia tulee vielä kolme ja julkaisen niitä sitä mukaa kun saan ne valmiiksi. Tavoite olisi saada viimeinen osa ulos viimeistään 5. päivä toukokuuta. Toivottavasti lukijat löytävät täältä jotain katsomisen arvoista ja kenties kiinnostuvat animaatioista enemmän.
100.
"Poika: Have you had any nice battles lately? Lohikäärme: Battles? Oh, no. No battles. No. - Oh. Probably too busy scourging the countryside and devouring fair damsels, then.¨ - Scourging? Devouring? Good heavens, no.- But don't you ever do anything desperate?- Well, yes, I... I do make up poetry."
Tuotanto: Disney
Ohjaus: Alfred L. Werker, Hamilton Luske
Käsikirjoitus: Ted Sears, Al Perkins, Larry Clemmons, William Cottrell, Harry Clork jne.
Päätähdet: Robert Benchley, Frances Gilford, Buddy Pepper
Musiikki: Frank Churchill, Larry Morey
99.
"Are you enjoying the Time of EVE?"
Tuotanto: Studio Rikka
Ohjaus ja käsikirjoitus: Yasuhiro Yoshiura
Päätähdet: Jun Fukyama, Kenji Nojima, Rie Tanaka / Carrie Keranen, Yuri Lowenthal, Michael Sinterniklaas
Musiikki: Tooru Okada
Mieleenjäävä hetki
Late Lammas elokuva (2015)
Täytyyhän listalle mahduttaa Aardmanin ikonisia ja kekseliäitä stop-motion vaha-animaatioita. Late Lammas voitti tässä vertailussa niukasti Wallace & Gromitin Kanin kirous -elokuvan. Tarinassa Late Lammas on kyllästynyt farmin kurinalaiseen elämään, joten hän punoo juonen jolla hankkiutua tilapäisesti eroon maanviljelijästä. Juoni menee kuitenkin pieleen ja lammaslauman on lähdettävä kaupunkiin pelastamaan muistinsa menettänyt isäntä. Kuulemani mukaan itse tv-sarja olisi jopa hauskempi. Jokatapauksessa elokuva tarjoilee useita leffaviittauksia ja komediaa riittää. Eritoten jo minulle ennakkoon mainostettu ravintolakohtaus paljastui kehujen arvoiseksi ja se on esittelyssä tuossa klipissäkin. Dialogia elokuvassa ei ole oikeastaan ollenkaan ja 1,5 tuntia pelkkää huumoria, sekä elehtimistä kävi hieman kuluttavaksi loppua kohden. Muistaakseni kaikki Aardmanin kokoillan savianimaatiot ovat Oscar-ehdokkuuden pokanneet ja Late Lammas ei ole poikkeus. Ainoat Oscarinsa Aardman on kuitenkin voittanut lyhytelokuvista. Nautin tavallaan kaikista lafkan elokuvista, mutta minulla oli jokaisen kohdalla hieman vaikeuksia säilyttää mielenkiintoni loppuun saakka.
"Bää."
Tuotanto: Aardman Animations
Ohjaus ja käsikirjoitus: Mark Burton, Richard Starzak
97.
"It's all like hanging from the ceiling."
Tuotanto: Purple Cow Studio
Ohjaus: Yasuhiro Yoshiura
Käsikirjoitus: Marc Diraison, Yasuhiro Yoshiura
Käsikirjoitus: Marc Diraison, Yasuhiro Yoshiura
Päätähdet: Yukiyo Fujii, Nobuhiko Okamoto / Cassandra Morris, Michael Sinterniklaas
Musiikki: Michiru Ohshima
Animaatioissa on tapana törmätä todella uniikkeihin ja outoihin ideoihin, joita olisi hyvin vaikea toteuttaa edes nykyisellä CGI:llä. Patema Inverted on lähtökohdiltaan yksi omaleimaisimmista listan elokuvista ja semmoiset tuppaavat yleensä tulemaan tuolta Japanian puolelta. Vuonna 2067 tiedemiehet yrittävät valjastaa painovoiman energianlähteeksi ja sehän menee tietenkin pipariksi pahemman kerran. Syntyy kaksi toisten olemassaolon kiistävää maailmaa, jossa painovoimat ovat pysyvästi vastakkaiset. Eli jos toisen maailman ihminen, tai esine, siirtyy tähän toiseen maailmaan, tuo ihminen/esine tippuu kohti taivasta. Jotenkin elokuva saa kaiken tämän selitettyä järkevästi ja heittää vielä mukaan erinäisiä vertauksia, sekä viestejä alkaen siitä perinteisestä "olemme kaikki pohjimmiltamme samanlaisia, miksemme voi tulla toimeen". Elokuva on audiovisuaalisesti kiiltävä ja jännittävä katseenvangitsija, mutta sisällöltään vähemmän uniikki perushyvä suoritus. Silti tarjoaa kokeneemmallekin animaation ystävälle ihan riittävästi viihdettä ja "vau"-hetkiä.
96.
"Even if we speak different words, we're both human."
Tuotanto: Bones
Ohjaus: Masahiro Ando
Käsikirjoitus: Fumihiko Takayama
Käsikirjoitus: Fumihiko Takayama
Päätähdet: Tomoya Nagase, Yuri Chinen / Michael Adamthwaite, Aidan Drummond
Musiikki: Naoki Sato
Elokuvaa seuraa Ming Dynastian aikaisessa Kiinassa pakomatkalla olevaa nuorta poikaa koirineen. Tuntemattomista syistä poikaa jahtaa pahamainen palkkasoturijoukko. Poika kuitenkin törmää sattumalta mystiseen roniniin (= isännätön samurai), joka kamppailee menneisyytensä haamujen kanssa. On sanomattakin selvää, että luvassa on useita hienoja toimintakohtauksia ja sopivaa pientä machoilua. Järkeenkäypän tilanteen kokonaiskuva avautuu kiusoittelevan rauhallisella tempolla ja mukaan soppaan heitetään maaherroja, munkkeja, sekä armeijoita. Elokuvan kruunaa yksi animaation historian parhaista taistelukohtauksista, jota kelpaa näyttää kenelle tahansa. Siinä on kuitenkin ehkä sen verta lievää spoileria, että mennään vangitsevan alun myllytyksellä mieleenjäävän klipin osalta. Sisällöllisesti Hollywoodilta tuntuva tarina ei tarjoile mitään ihmeempää historiaan jäävää sisältöä, vaan kyse on puhtaasti hiuksia nostattavalla toiminnalla varustetusta ja visuaalisesta, sekä tunnelmallisesta crowd pleaserista. 10 vuotta aikaisemmin julkaistuna elokuvasta olisi tullut todellinen kulttihitti kuten eräästä toisesta samantyylisestä elokuvasta, joka löytyy listalta huomattavasti ylempää.
95.
"I'm sorry I can't help myself. That movie has warped my fragile little mind."
Tuotanto: Comedy Central, Scott Rudin Productions, Braniff Productions
Ohjaus: Trey Parker
Käsikirjoitus: Matt Stone, Trey Parker, Pam Brady
Käsikirjoitus: Matt Stone, Trey Parker, Pam Brady
Päätähdet: Trey Parker, Matt Stone, Isaac Hayes, George Clooney, Eric Idle
Musiikki: Marc Shaiman
Ala-asteikäisenä lapsosena bongasin eräästä nimeltä mainitsemattomasta tavaratalosta elokuvan vhs-kasetin, joka oli ilmeisesti juuri ilmestynyt. Lapsenomaisella innolla kotiin päästyäni katsoin elokuvan kaksi kertaa putkeen ja se oli tietysti kovinta ikinä. Nyt kun viime vuonna elokuvan katsoin ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden päivien, olin riittävän kypsä tajuamaan, että elokuvan alkuhan kettuili 10-11 vuotiaalle minälleni. Siinä pojat livahtavat alaikäisinä katsomaan uutta Terrence & Phillip elokuvaa, joka koostuu pelkästä rivoilusta vailla mitään juonta. Kaikki aikuiset ihmiset lähtevät teatterista, mutta pojat katsovat silmät kiiluen eturivissä leffan loppuun saakka täysin haltioituneina. Heidän mielestään se oli kovinta ikinä. South Park satirisoi itseään ja ihmisiä, jotka näkevät sen vain rivona ja aivottomana viihteenä. Musikaalit ja eritoten sensuuri saavat myös oman osansa. Leffa nyt ei muuten ollut mikään järisyttävä napakymppi, koska osa sen aiheista ovat sen 20 vuotta vanhoja, sekä Saatanan kanssa naimakaupat tehnyt Saddamkin on kylmennyt jo yli kymmenen vuotta sitten. Sen laulut olivat kuitenkin käsittämättömiä korvamatoja, jotka soivat päässäni viikkokaupalla. Laulu "Blame Canada" sai jopa Oscar-ehdokkuuden ja Robin Williams esitti sen itse gaalassa. Elokuva oli muuten tuottoisin "Rated R"-ikärajan animaatio kunnes toinen penisvitsin nimessään omaava elokuva, Sausage Party, viime vuonna rikkoi tuon ennätyksen. Toisaalta tuon ikärajan omaavat jenkkianimaatiot voi varmastikin laskea yhden käden sormin.
94.
When the Wind Blows (1986)
"There's no need to forget your manners just because there's a war on."
Tuotanto: TVC London
Ohjaus: Jimmy T. Murakami
Käsikirjoitus: Raymond Briggs
Brittiläisvoimin tuotettu When the Wind Blows perustuu mm. Lumiukko -animaation tekijän Raymonds Briggsin tarinaan ja sen pääosassa olevan vanhan pariskunnan innoittajana toimivat miehen omat vanhemmat. Animaatio sijoittuu 80-luvulle, jolloin hullu ydinsotavarustelu oli huipussaan. Yleensä sodassa kuitenkin on olemassa voittajia ja häviäjiä. Ydinsodassa kaikki häviävät. Englannissa vanha ja brittikliseillä täytetty eläkeläispariskunta alkaa valmistua ydinsotaan hallituksen virallisten ohjeiden mukaan. Ja näitähän tarinan vanha brittiläisherrasmies noudattaa pilkulleen, vaikkei tahdo aina ymmärtääkään kaikkea. Komediaa lisää myös se, että mies puhuu kaikesta aina ja vain niiden virallisilla termeillä. Vaimo sitten hössöttää vieressä, että vaikka tulisikin atomisota, niin minähän en tee tarpeitani mihinkään ämpäriin vaan aion käydä yläkerrassa vessassa, etkä sitten takuulla käytä suojaasi juuri ostamiani uusia sohvatyynyjä! Ovelasti rakennettu juoni koukuttaa ensin katsojat huolettomiin hahmoihinsa intiimillä tavalla, kunnes ruutu täyttyy silkasta epätoivosta. Katsojan hauskuus kääntyy lieväksi masennukseksi. Soundtrackistä on vastannut Genesiksen nokkamies Roger Waters ja nimikkolaulu taas on David Bowien käsialaa.
93.
Maa aikojen alussa (1988)
Mieleenjäävä hetki
"Let your heart guide you."
Tuotanto: Sullivan Bluth Studios, Amblin Entertainment, Lucasfilm
Ohjaus: Don Bluth
Käsikirjoitus: Stu Krieger
Päätähdet: Gabriel Damon, Judith Barsi, Candace Hutson / Kasimir Pennanen, Anu Parviainen, Satu Nurmi
Musiikki: James Horner
Kyseessä on listan ainoa Don Bluthin elokuva. Mies aloitti Disneylla ja hääri siellä yhtenä tähtianimaattoreista, mutta hän lähti 11 muun animaattorin kanssa ja perusti oman studion: Don Bluth Productionsin. He tekivät hieman tummasävytteisempiä tarinoita vailla Disneyn keveyttä, huumoria ja budjetteja. Esimerkiksi NIMH on tarkastamisen arvoinen kulttiklassikko. Huolimatta kriitikoiden arvostuksesta, Bluthin tuotokset eivät löytäneet suurta yleisöä ja studio meni vararikkoon. Uutta kuitenkin pystytettiin uuden rahoituksen voimin. 1986 Bluthin poppoo löi hynttyyt yhteen Steven Spielbergin kanssa ja lopputulos oli Fievel: Amerikkalainen seikkailu. Seuraava projekti olikin jo Maa aikojen alussa, johon Spielbergin lisäksi tuottajiksi tulivat George Lucas, Kathleen Kennedy ja Frank Marshall. Elokuva kertoo Apatosaurus Pikku-Tassun tarinan. Maahan iskee meteoreita ja kaikki vehreys, sekä vesi katoaa. Dinojen keskuudessa kuitenkin kiertää huhu Suuresta Laaksosta, joka olisi säästynyt kaikelta hävitykseltä. Pikku-Tassu joutuu kuitenkin lähtemään tälle matkalle yksin, mutta matkan varrella hän kerää mukaansa sekalaisen joukon ystäviä.
Elokuvasarja on edelleen hengissä, viimeisin osa taidettiin julkaista viime vuonna. Taso on toki laskenut tasaisesti ja jo sarjan toinen osa oli pelkkä VHS-julkaisu. Mutta nämä olivat lapsuudessani kovaa kamaa ja useampi osa tuli pentuna nähtyä. Ykkönen on näistä kuitenkin selvästi paras ja alkuperäiskielellä eritoten Judith Barsin esittämä pieni Ducky on todella mieleen jäävä ja eläväinen hahmo: "Yep, yep, yep". Tyttö oli lapsitähti, joka kuoli jo kymmenvuotiaana isän tappaessa koko perheen. En tiennyt tästä mitään ennakkoon. Suoritus oli niin spesiaali, että minun oli pakko varta vasten tarkistaa miksei noin loistavasta (ääni)näyttelijästä ollut kasvanut tunnettua tähteä.
92.
Pom Poko (1994)
Traileri
"They used their balls as weapons in a brave kamikaze attack."
Tuotanto: Studio Ghibli
Ohjaus: Isao Takahata
Käsikirjoitus: Isao Takahata
Päätähdet: Makoto Nonomura, Yuriko Ishida, Norihei Miki / Jonathan Taylor Thomas, Jillian Bowen, J.K. Simmons
Musiikki: Shang Shang Typhoon
Isao Takahata on se toinen Studio Ghiblin suuri mies, joka on jäänyt jossain määrin Hayao Miyazakin varjoon. Nämä kaksi miestä poikkeavat toisessaan merkittävimmin siten, että Miyazaki on ensimmäisenä piirtäjä ja vasta toisena ohjaaja/käsikirjoittaja. Miyazakin tyyli on aika samanlainen kaikissa elokuvissa ja pääosassa on järjestäinsä teini-iän kynnyksellä oleva tyttö. Takahata taas on vain ohjaaja/käsikirjoittaja, eikä hän piirrä omia elokuviaan. Siksi Takahatan tuotanto on huomattavasti rikkaampaa ja tyyli vaihtuu elokuvien tarpeiden mukaan. Lisäksi miehen tarinat keskittyvät melko tiukasti ihmisten ja heidän toimintansa ympärille erinäisinä ajanjaksoina.
Kuten valtaosassa Studio Ghiblin tuotoksista, myös Pom Pokon idean alkujuuret ovat japanilaisissa kansanuskomuksissa. Niissä supikoirat kuvataan sosiaalisina ja ilkikurisina eläiminä, joilla on kyky illuusion omaisesti muuttaa mitä tahansa miksi tahansa. Eli vaikkapa muuttua itse ihmiseksi. Mutta ne ovat liian laiskoja ja kilttejä ollakseen oikea uhka kenellekään, tai saadakseen koskaan oikeastaan mitään aikaiseksi. Elokuvassa eräässä metsässä asustelevien supikoirien on kuitenkin järjestäydyttävä "sissisotaan", kun rakennusprojekti uhkaa tuhota heidän elinalueensa. Kyseessä on aika vahvasti komedia, joka kuitenkin kantaa mukanaan perinteisiä japanilaisen animaation teemoja perinteiden, sekä luonnon vaalimisesta. Komedia on paikoitellen aika outoa, sillä supikoirat käyttävät esimerkiksi kiveksiään kuumailmapallona. Japani lähdetti elokuvan ehdokkaakseen kisaan Parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarista, mutta se karsiutui jo ennen finaalivaihetta. Tuolloin ei ollut animaatioille vielä omaa kategoriaansa, se tuli vasta 2001. Muuten Ghiblillä olisi se Oscarkin jo voitettuna, mitä se ei ole käsittämättömästi koskaan vielä voittanut viidestä ehdokkuudestaan huolimatta.
91.
Hotel Transylvania 2 (2015)
Mieleenjäävä hetki
"Baby proofing a guillotine? So you cut your finger off. It's part of the fun."
Tuotanto: Sony Pictures Animation
Ohjaus: Genndy Tartakovsky
Käsikirjoitus: Robert Smigel, Adam Sandler
Päätähdet: Adam Sandler, Andy Samberg, Mel Brooks / Jukka Rasila, Petrus Kähkönen, Jukka Voutilainen
Musiikki: Mark Mothersbaugh
Olisiko tässä ensimmäinen merkki siitä, ettei tätä listaa tule ottaa liian vakavasti, vaan mennään vankasti viihdepää edellä. Katsoin ykkösosan töllöttimestä alkuperäisellä ääninäyttelyllä ja se oli vaivaannuttava, sekä hieman ympäripyöreä. Esimerkiksi Sandlerin kliseinen dracula-aksentti ei oikein ottanut tulta alleen. Kakkosen olen katsonut vain teatterissa suomidubilla ja naurua riitti, sillä ruuvia oli käännetty puhtaammin pelkän komedian suuntaan. Luonnollisesti kriitikot eivät pitäneet, mutta leffa oli lippuluukuilla menestys tuoden pelkästään sieltä lähes 500 miljoonaa dollaria. Leffan juoni on summaten se, että Draculan hotelli on auki nyt myös ihmisille ja hänestä on tullut isoisä. Dracula joutuu lapsenvahdiksi ja huomaa, ettei vaavi osoita minkäänlaisia vampyyrimaisia ominaisuuksia. Joten Dracula päättää värikkäiden ystäviensä kanssa koulia lapsenlapsesta vampyyrin. Kaikki menee pieleen ja isoisä Vladkin tuppautuu vierailulle. Luonnollisesti kolmatta osaa pukkaa 2018.
90.
Pocahontas (1995)
Mieleenjäävä hetki
"Look around you. This is where the path of hatred has brought us."
Tuotanto: Disney
Ohjaus: Mike Gabriel, Eric Goldberg
Käsikirjoitus: Carl Binder, Susannah Grant, Philip LaZebnik
Päätähdet: Irene Bedard, Mel Gibson, David Ogden Stiers / Arja Koriseva, Santeri Kinnunen, Veikko Honkanen
Musiikki: Alan Menken
Riittäisiköhän tähän perusteeksi yksi Disneyn historian absoluuttisesti parhaista biiseistä: Colours of the Wind. Tuon vuoksi jaksan katsoa elokuvia. Iho kananlihalla, suu auki ja päässä kiertää ainoastaan yksi järkevä ajatus: "Tämä on mahtavaa". Elokuvan loputtua välittömästi Youtubeen ja kohtaus talteen soittolistalle. Leffa kertoo perinteisen kansantarinan Pocahontaksesta ja John Smithin äänenä kuultiin vielä silloin Disney-leffaan sopivaa Mel Gibsonia. John Smithin ystävää Thomasta muuten näytteli Christian Bale, joka tulisi n. 10 vuotta myöhemmin tähdittämään Terrence Malickin Pocahontas-elokuvaa, The New World. Juuri Malickin elokuvan olin nähnyt ennen tätä animaatiota, eivätkä ne ison kuvan osalta niin hirveästi eroa toisistaan. Howard Ashman vastasi Pocahontasin musiikista ja Broadwaylta tuotiin Stephen Schwartz (Egyptin Prinssi, Enchanted, Notre Damen kellonsoittaja) rustaamaan lyriikat. Elokuva voittikin lauluistaan ja musiikeistaan kaksi Oscaria, sekä soundtrack kipusi aina Billboardin kärkisijalle. Itse elokuva jakoi kuitenkin sekä katsojien, että kriitikoiden mielipiteitä. Suurimmat soraäänet keräsivät historialliset epätarkkuudet ja tarinan tietynlainen pinnallisuus. Mutta osaltaan elokuva kärsinee siitä, että se tehtiin rautaisella 90-luvulla. Elokuvan summanneekin parhaiten Roger Ebertin arvostelussaan esittämä toteamus, että Merenneidon, Kaunottaren ja Hirviön, Aladdinin, sekä Leijonakuninkaan sisältävällä listalla on Pocahontas 5. paras elokuva.
89.
Prinsessa Kaguyan taru (2013)
Mieleenjäävä hetki
"I was born to truly live."
Tuotanto: Studio Ghibli
Ohjaus: Isao Takahata
Käsikirjoitus: Isao Takahata, Riko Sagakuchi
Päätähdet: Aki Asakura, Tatsuya Nakadai / Chloe Grace Moretz, James Caan / Krista Kosonen, Markku Huhtamo
Musiikki: Joe Hisaishi
Isao Takahatan viides elokuva Studio Ghiblin alla ja neljännestä elokuvasta, Naapurini Yamadat, oli vierähtänyt jo 14 vuotta. Elokuva perustuu japanilaiseen kansantarinaan "The Tale of the Bamboo Cutter", jossa bambunleikkaaja löytää bamburuokon sisältä eräänä päivänä pienen, hohtavan tytön. Tytössä on selvästi jotain jumalaista ja mies viekin tytön kotiinsa, jossa he vaimonsa kanssa päättävät kasvattaa tytön. Tyttö nimetään Prinsessaksi. Pian bambunleikkaaja löytää bambunsa seasta kultaa ja hienoa kangasta, mikä bambunleikkaajan silmissä vahvistaa hänen tyttärensä olevan jonkinlainen jumalainen olento. Näiden rikkauksien avulla bambunleikkaaja aikoo tehdä tyttärestään oikean prinsessan, eli toisinsanoen ostaa tien parempiin piireihin ja elää itsekin makeaa elämää. Mutta kenties sydäntäsärkevintä on se, että isä oikeasti kuvittelee tyttärensäkin haluavan juuri tuollaisen elämän ja toimii loppupeleissä hyvinkin pyyteettömästi tuon tavoitteen saavuttamiseksi. Ja Kaguya kuuliaisena tyttärenä taipuu isänsä tahtoon tukahduttaen omat halunsa. Elokuva on monitahoinen ja visuaalisesti se on ehdoton mestariteos. Kuvat ovat kuin lyijykynällä tuotettuja värien muistuttaessa vesivärejä. Se sai Oscar-ehdokkuuden parhaasta animaatiosta poikkeuksellisen kovana vuonna, jolloin ehdolla olivat esimerkiksi Song of the Sea ja Big Hero 6. Kyseessä on moderni klassikko, joka kenties ansaitsisi olla korkeammalla listalla.
88.
Atlantis - kadonnut kaupunki (2001)
Mieleenjäävä hetki
"I got your four basic food groups! Beans, bacon, whiskey and lard."
Tuotanto: Disney
Ohjaus: Gary Trousdale, Kirk Wise
Käsikirjoitus: Tab Murphy
Päätähdet: Michael J. Fox, James Garner, Cree Summer / Pete Lattu, Tapani Perttu, Vuokko Hovatta
Musiikki: James Newton Howard
Disneylla oli Atlantista kohtaan suuret odotukset, sillä viritteillä oli TV-sarjaa ja animaation ympärille sijoittuvaa kokonaista osiota Disneylandiin. Mutta 100 miljoonan dollarin budjetilla elokuva tuotti yhteensä vain 186 miljoonaa lippuluukuilla ympäri maailman ja suuret suunnitelmat kuopattiin kaikessa hiljaisuudessa. Elokuva on kuitenkin eräänlainen kulttiklassikko, sillä sen energistä visuaalista tyyliä tuotiin suunnittelemaan mm. sarjakuvien maailmassa kulttihahmon asemasta nauttiva Mike Mignola, sekä Atlantiksen asukeille luotiin oma kieli. Atlantis oli askel poispäin näistä 90-luvun Broadway-henkisistä tuotannoista, joiden taika oli jo hiukan alkanut kuihtua. Elokuvan Atlantis oli myös sivilisaationa mukavan poikkeava perinteisistä uskomuksista ja täten sci-fi -elementtejä sisältävä tarina on hyvinkin odottamaton. Innoitusta on haettu animen maailmasta ja joidenkin mielestä vähän liikaakin, josta esimerkkinä olisi kuulemma anime Nadia: The Secret of Blue Water. Isossa kuvassa myös kun miettii, että samaan aikaan Atlantiksen kanssa julkaistiin ensimmäinen Shrek, niin olihan Disney hieman pudonnut kehityksen kelkasta. Vaikka Atlantis nyt yhdistelikin taas vähän enemmän CGI:tä ja perinteistä animaatiota kuin mikään edeltäjistään. Elokuva on erittäin hauskaa ja harmitonta silmäkarkkia. Eritoten hauskempia sivuhahmoja ei kovinkaan monesta animaatiosta löydy. Tai kauniimpaa prinsessaa.
87.
Laputa - linna taivaalla (1986)
Fanitraileri
"The earth speaks to all of us, and if we listen, we can understand."
Tuotanto: Studio Ghibli
Ohjaus ja käsikirjoitus: Hayao Miyazaki
Päätähdet: Keiko Yokozawa, Mayumi Tanaka, Minori Terada / Anna Paquin, James Van Der Beek, Mark Hamill / Joel Bonsdorff, Adeliina Sankari
Musiikki: Joe Hisaishi
Ensimmäinen monista Hayao Miyazakin taianomaisista elokuvista tällä listalla ja kyseessä on muuten myös ensimmäinen Studio Ghiblin tuottama elokuva. Tarinassa poika löytää tajunsa menettäneen tytön, jolla on hallussaan taikakristallin sisältävä amuletti, jonka avulla on mahdollista löytää mystinen taivaalla leijuva linna, Laputa. Luonnollisesti myös ilmapiraattijoukkio halajaa amulettia päästäkseen käsiksi Laputan myyttisiin rikkauksiin. Idea lentävästä linnasta on lähtöisin Jonathan Swiftin romaanista Gulliverin matkat, josta taas tuleekin mieleeni, että "jostain syystä" tämän elokuvan nimi on Espanjassa Lapuntu. Elokuvaa pidetään yhtenä parhaista animaatioista koskaan, mutta jostain syystä tämä ei minuun ihan kympillä kolahtanut. Ehkä syynä oli hieman geneerinen ja liian toiminnallinen juoni. Ilman sen visuaalista tyyliä ja muutamia hulluja yksityiskohtia voisi kuvitella kyseessä olevan Hollywood-elokuva. Miyazaki on itse sanonut olleensa vielä nuorempana melko naiivi ja omannut turhan yksinkertaisen käsityksen maailmasta. Kenties sen vuoksi näiden hänen ensimmäisten elokuviensa hahmot ovat hieman yksinkertaisia ja liian helposti jaettavissa hyviksi, sekä pahoiksi. Ja ainakin Laputan tapauksessa osa pahiksistakin on pohjimmiltaan hyviä kuten tuo toheloiva ilmapiraattijoukkio, joka toi mieleeni Pokemonin Rakettiryhmän. Tosin Mark Hamillin hahmo puolestaan on vain puhtaasti paha.
86.
Fantasia (1940)
"How do you do? Uh, my name is Deems Taylor, and it's my very pleasant duty to welcome you here on behalf of Walt Disney, Leopold Stokowski, and all the other artists and musicians whose combined talents went into the creation of this new form of entertainment, "Fantasia"."
Tuotanto: Disney
Kertoja: Deems Taylor
Fantasia kuuluu jokaisen elokuvien ystäväksi itseään nimittävän yleissivistykseen, vaikka se voikin testata katsojansa kärsivällisyyttä. Nimittäin Fantasia koostuu kahdeksasta animoidusta lyhytelokuvasta, jotka on koostettu klassisen musiikin tahtiin. Dialogia ei ole, ellei lasketa Deems Taylorin alustuksia näille tarinoille ja musiikille. Fantasia oli Disneyn suuruudenhullu viritys, jota varten kehiteltiin uusi Fantasound -äänijärjestelmäkin, joka ei epäkäytännöllisyydestään johtuen ottanut ikinä tuulta alleen. Aikanaan kriitikot suurimmalti osin ylistivät elokuvaa, mutta voittoa leffa tuotti vasta vuosia julkaisunsa jälkeen. Nykyään kyseessä on yksi suurimpia ja maineikkaimpia elokuvia ikinä. Sen historiallista arvoa on mahdotonta kiistää, vaikka nykykatsojan silmin se saattaakin olla hieman haastava, joskin täysin uniikki kokemus. Silti nykykatsojankin on vaikea olla lumoutumatta esimerkiksi avausnumerona olevasta legendaarisesta ja usein mainitusta Mikin Noidan oppipojasta, tai lopun pelottavasta "Yö kaljuvuorella"-numerosta. Tähän animaation jos mihin sopisi todellakin se erään tuotantoyhtiön ars gratia artis, eli taidetta taiteen vuoksi. Myös Looney Tunes teki vastaavanlaisia animaatioita Merrie Melodies -sarjassaan, jonka kenties kuuluisin osa A Corny Concerto, jopa hieman parodioi Fantasiaa.
85.
Miss Hokusai (2015)
Traileri
"Life isn't that good but I still have a great time."
Tuotanto: Production I.G.
Ohjaus: Keiichi Hara
Käsikirjoitus: Miho Maruo
Päätähdet: Anne Watanabe, Yutaka Matsushige / Erica Lindbeck, Richard Epcar
Musiikki: Harumi Fuki
Elokuva perustuu 80-luvulla julkaistuun mangaan, joka taas perustuu aitoihin 1800-luvun henkilöihin ja tapahtumiin. Tarina kertoo naispuolisesta kuvataiteilijasta, Matsushika Oista, joka työskentelee maankuulun isänsä Tetsuzon studiossa. Tetsuzo ei maalaa vain taidetta, vaan hän luo myös sarjakuvia, pornografista materiaalia ja jopa mainoksia. Tytär on yhtä lahjakas kuin isänsä, mutta siitä huolimatta hän auttaa täyttämään isänsä maalaustöitä kopioiden tämän jälkeä. Joskus tyttö tekee työt jopa kokonaan signeeraten työn isänsä nimiin. Isä kun on uppiniskainen ja vaikea taiteilijanluonne, jolla on kaiken lisäksi välillä taipumusta ottaa kuppia liiankin kanssa. Tarinaa on luonnollisesti sivelty japanilaisilla uskomuksilla ja mystiikalla. Elokuva on kaunis ja animelle melko arkinen kuvaus todella kiehtovasta naisesta. joka pintapuolisesti vaikuttaa elävän tiukasti elämäänsä omalla tavallaan. Mutta asiat ja elokuvan teemat eivät ole aivan näin yksinkertaisia. Tytärtä esimerkiksi vaivaa itseluottamuksen puute, mikä on kenties seurausta maineikkaan isän varjossa elämisesta ja tuo puute vaikuttaa koskettavalla tavalla hänen henkilökohtaiseen, sekä ammatilliseen elämäänsä. Elokuvan hahmot ovat eläväisiä, miljöönä oleva vanha pääkaupunki Edo sykkii elämää ja oman kiintoisan säväyksensä tarinaan tuo myös musiikkina käytetty rock.
84.
Pieni merenneito (1989)
Mieleenjäävä hetki
"Teenagers... They think they know everything. You give them an inch, they swim all over you."
Tuotanto: Disney
Ohjaus ja käsikirjoitus: Ron Clements, John Musker
Päätähdet: Jodi Benson, Rene Auberjonois, Samuel E. Wright / Ulla Tapaninen, Esa Sario, Jyri Ojaluoma, Antti Pääkkönen, Matti Ranin
Musiikki: Alan Menken
Pieni merenneito aloitti ns. Disney-renessanssin (1989-1997 tai 1999), sillä sitä edeltäneiden 18 vuoden aikana julkaistut animaatiot olivat kaikki enemmän tai vähemmän kaupallisia pettymyksiä. Jopa koko Disneyn animaatio-osaston tulevaisuus oli vaakalaudalla 80-luvun puolivälissä Hiidenpadankin flopatessa. Sen perään tehty Basil Hiiri - Mestarietsivä piti kuitenkin animaatiopuolen elossa kohtalaisella menestyksellään. Sitä seurannut, animaatiota ja live-actionia sekoitellut Disneyn ja Warner Brosin yhteistuotos Kuka viritti ansan, Roger Rabbit? oli suuri menestys. Mutta se Disneyn täysin oma tuotanto, joka todella räjäytti potin ja loi uuden suunnan Disneyn animaatioille oli Pieni Merenneito. Elokuva oli tavallaan paluu yhtiön juurille, mutta modernein maustein tarjoiltuna. Jo alusta asti oli selvää, että tämä tulee olemaan musikaali. Mutta vasta viime hetkillä ennen tuotannon aloittamista tarina hiottiin Broadway-musikaalin muotoon. Loppu on historiaa, sillä tämä sama kaava tuotti kaikki yhtiön 90-luvun suosikit. Pieni Merenneito sai peräti kolme Oscar-ehdokkuutta voittaen parhaan laulun ja sävellyksen. Tämän lisäksi mukaan tarttui myös kaksi Grammya ja elokuvan soundtrack on myynyt kuusinkertaisesti platinaa. Näistä lauluista vastasivat tietenkin jo Broadwaylla yhteistyötä tehneet Alan Menken ja Howard Ashman. Kyseessä on aika tukevasti tyttöjen elokuva, mutta sivuhahmot, komedia, laulut ja meren kauneus tekevät siitä kaikille ihan tutustumisen arvoisen kokemuksen.
83.
Belladonna of Sadness (1973)
"You are more beautiful than God."
Tuotanto: Mushi Productions
Ohjaus: Eiichi Yamamoto
Käsikirjoitus: Yoshiyuki Fukuda, Eiichi Yamamoto
Belladonna of Sadness on ikimuistoinen, eroottisia vivahteita sisältävä elokuva, joka koostuu pääasiassa pelkistä vesivärimaalauksista. Ne herätetään vangitsevalla tavalla henkiin musiikin, dialogin ja taitavan kameratyön avulla. Elokuva kertoo kauniin maalaistytön tarinan, joka raiskataan hääyönään ja tekee tuon jälkeen kostonjanoisena sopimuksen paholaisen kanssa. Leffa oli aikanaan suuri floppi ja johti lähestulkoon välittömästi elokuvan tuottaneen Mushi Productionsin konkurssiin. 2014 Cinelicious Pics restauroi elokuvan ainoasta jäljellä olleesta alkuperäisestä 35 mm filmikelasta. Työ valmistui 2016, jolloin elokuva lähti 4K-versiona teatterikiertueelle ja tuli hieman myöhemmin markkinoille Blu-Ray- ja DVD-julkaisuina. Elokuva on muuten aikuissävytteisen Animerama-trilogian viimeinen osa ja koko trilogia on ostettavissa boksina, mikä on tosin julkaistu jo 2004. Kyseessä siis on puhtaasti aikuisten elokuva, joka on kuvissaan välillä henkeäsalpaavan kaunis ja välillä hyvinkin häiritseviä tunteita herättävä. Sanoisin, että kyseessä on jopa listan ikimuistoisen elokuva. Riippunee tosin katsojasta millä tavalla se jää ikimuistoiseksi.
82.
Autot (2006)
Mieleenjäävä hetki
"Float like a Cadillac, sting like a Beemer."
Tuotanto: Pixar
Ohjaus: John Lasseter, Joe Ranft
Käsikirjoitus: Lasseter, Ranft, Dan Fogelman, Kiel Murray, Phil Lorin, Jorgen Klubien
Päätähdet: Owen Wilson, Paul Newman, Bonnie Hunt, Larry the Cable Guy / Sami Uotila, Aarno Sulkanen, Irina Saari, Heikki Silvennoinen
Musiikki: Randy Newman
Autot-elokuvaa pidettiin ilmestyessään yleisesti Pixarin heikoimpana elokuvana, koska tarina on ohuemman puoleinen. Joskin ainakin omasta mielestäni Ötökän elämää menee vielä Autojen alapuolelle näistä Pixarin varhaistuotoksista. Itse olen nähnyt Autot kolmisen kertaa ja niin enklannin kuin suomenkin kielelle dubattuna. Pidän edelleen sen huumorista, visuaalisesta silmäkarkista ja paneutumisesta yksityiskohtiin. Tarina ja tunnelma on animaatiolle harvinaista americanaa ja sen sielu lepää enemmän 50-luvulla kuin nykyajassa. Allekirjoitan toki tuon, että elokuva käy hieman tyhjäkäynnillä hetkittäin pääjuonen unohtuessa pitkäksi aikaa. Vastapainoksi Autot kuitenkin onnistuu luomaan autoista aitoja ihmismäisiä hahmoja, joiden kohtaloista ja tunteista jopa välittää. Pari Oscar-ehdokkuutta ja Grammy tuli palkintocircuitilta. Jatko-osa ei sitten ollutkaan oikein mistään kotoisin ja juuri se onkin heikoin Pixarin elokuva tähän päivään saakka. Niin heikko, että kesällä ilmestyvä kolmososa on takuulla sitä parempi. Jos se yltää edes lähelle nyt trilogiaksi kohoavan sarjan ensimmäistä osaa, niin silloin puhutaan jo erittäin hyvästä animaatiosta.
81.
Ihmeperhe (2004)
Mieleenjäävä hetki
"No matter how many times you save the world, it always manages to get back in jeopardy again. Sometimes I just want it to stay saved! You know, for a little bit? I feel like the maid; I just cleaned up this mess! Can we keep it clean for... for ten minutes!"
Tuotanto: Pixar
Ohjaus ja käsikirjoitus: Brad Bird
Päätähdet: Craig T. Nelson, Holly Hunter, Samuel L. Jackson / Sasu Moilanen, Rinna Paatso, Annituuli Kasurinen, Jarkko Tamminen, Petteri Summanen
Musiikki: Michael Giacchino
Ihmeperheen on ohjannut Brad Bird, joka vastasi vanhemmalla iällä eräänlaiseksi amerikkalaiseksi klassikoksi kohonneesta Rautajätistä. Tuo mutterikasa floppasi lippuluukuilla aikanaan, vaikka se keräsikin katsojilta ja kriitikoilta kiitosta. Tältä listalta se jäi kuitenkin niukasti ulos, sillä sen tarina oli hieman turhan tuttu ja yllätyksetön, koska se noudatteli esimerkiksi jo E.T.:stä tuttua kaavaa. Brad Bird teki Ihmperheen kohdalla historiaa ollen ensimmäinen Pixarin ulkopuolelta tullut ohjaaja. Hän pitchasi Ihmeperheen idean Pixarille ja toi mukanaan samaa henkilöstöä, jotka olivat olleet toteuttamassa Rautajättiäkin.
Toiminnalla ja huumorilla täytetyn Ihmperheen pelättiin floppaavan jo ennen ensi-iltaa. Nimittäin sen lievä piirrosväkivalta ja parissa kohdassa läsnä ollut sopimaton kielenkäyttö aiheutti sille esimerkiksi PG-merkinnän. Mutta sen sijaan Ihmeperhe rikkoikin ennätyksiä lippuluukuilla keräten mm. jo avausviikonloppunaan pelkästään Yhdysvalloissa 70 miljoonaa dollaria. Yleisön lisäksi myös kriitikot tykkäsivät satiiria ja toimintaa vilisevästä tarinasta, joka keskittyi monitahoisesti kuvaamaan supersankarina olemisen seurauksia jo ennen Marvelin ja Batmanin elokuvia. Kaiken olennaisen elokuvan tasosta kertonee, että se keräsi Oscar-ehdokkuuden parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta. Sen lisäksi se voittikin kaksi pystiä, animaation ja parhaan äänieditoinnin. Kyseessä on siis eittämättä yksi vuoden 2004 parhaista elokuvista tarkasteleepa asiaa miltä kantilta tahansa.
80.
Aristokatit (1970)
Mieleenjäävä hetki
"Ladies don't start fights, but they can finish them!"
Tuotanto: Disney
Ohjaus: Wolfgang Reitherman
Käsikirjoitus: Larry Clemmons, Vance Gerry, Ken Anderson, Frank Thomas, Eric Cleworth, Julius Svendsen, Ralph Wright
Päätähdet: Phil Harris, Eva Gabor, Sterling Holloway, Scatman Crothers / Pekka Lehtosaari, Carita Mäkelä, Jarmo Koski (1994 versio) / Ossi Ahlapuro, Tuula Rosqvist (1972 versio)
Musiikki: George Bruns
Aristokatit on viimeinen Walt Disneyn hyväksymä projekti ennen kuolemaansa ja elokuva on meitin lapsuuden suuria suosikkeja. Kyseessä on perinteinen Disney-musikaali hieman Viidakkokirjan hengessä ja tämänkin elokuvan lauluista vastasivat tietenkin legendaariset Shermanin veljekset. He kuitenkin jättivät Disneyn tämän elokuvan jälkeen tuskastuttuaan tapaan, jolla yhtiötä johdettiin sen perustajan kuoleman jälkeen. Liekö osasyynä tuskastumiseen ollut se, että vain kaksi Shermaneiden laulua sisällytettiin elokuvaan. Aristokatit on hauska pikkutarina, jonka jazzia jammailevat kissat saavat jalan väpättämään rytmin tahdissa. Myös Eva Gaborin, eli Zsa Zsan siskon, ääninäyttelemä kaunis ja elegantti Herttuatar-kissa varastaa katsojan sydämen. Harmi vain, että tarina itsessään on aika olematon ja jopa hieman katkonainen. Eikä veijarimainen kollikissa Thomas O'Malley oikein toiminut edes lapsenakaan katsellessa. Sen sijaan sivuhahmot ovat jälleen veikeää tavaraa olipa kyseessä juonivan hovimestarin palkkaama toheloiva rikollisduo, tai Cynthia Bucket -henkiset naishanhet, sekä heidän juopotteleva sukulaisensa Waldo.
79.
Kissojen valtakunta (2002)
Traileri
"Always believe in yourself. Do this and no matter where you are, you will have nothing to fear."
Tuotanto: Studio Ghibli
Ohjaus: Hiroyuki Morita
Käsikirjoitus: Reiko Yoshida
Päätähdet: Chizuru Ikewaki, Yoshihiko Hakamada, Aki Maeda / Anne Hathaway, Cary Elwes, Judy Greer / Annituuli Kasurinen, Tarmo Ruubel, Henna Hyttinen
Musiikki: Yuji Nomi
Vuoden 1995 suosittu ja laadukas anime Sydämen kuiskaus synnytti tämän spin-offin. Tässä elokuvassa Haru -niminen tyttö pelastaa kissan hengen, jonka jälkeen hän yllättyy kissan noustessa kahdelle jalalle ja kiittäen häntä. Kyseinen kissa paljastuukin peräti prinssiksi. Tuon jälkeen Haru joutuukin melkoiseen pyöritykseen kissojen tuodessa hänelle erinäisiä lahjoja kiitokseksi prinssin pelastamisesta. Eikä siinä vielä kaikki, vaan kissaprinssi haluaa naida Harun. Kyseessä on Studio Ghiblin tuotos ja jälkeä, jossa näkyy Hayao Miyazakin perintö. Jälki on kuitenkin hulluudessaan ja mielikuvituksessaan hieman jäljessä mestarin vastaavasta, mutta tarina on silti melko uniikki, sadunomainen ja täynnä hienovaraista huumoria. Useissa kohdissa on vaikeaa olla hymyilemättä ja hahmot sisältävätt kosolti charmia. Joskin meno jää ehkä hieman turhan pinnalliseksi ja suoraviivaiseksi, mutta kyseessä on jokatapauksessa erittäin veikeä ja viihdyttävä reissu toiseen maailmaan.
78.
Prinsessa ja sammakko (2009)
Mieleenjäävä hetki
"I swear I'm sweating like a sinner in church."
Tuotanto: Disney
Ohjaus: Ron Clements, John Musker
Käsikirjoitus: Clements, Musker, Rob Edwards
Päätähdet: Anika Noni Rose, Bruno Campos, John Goodman / Laura Voutilainen, Reino Nordin
Musiikki: Randy Newman
En tiedä miten voisin olla pitämättä Prinsessasta ja sammakosta. Tarina ensinnäkin sijoittuu 1920-luvun tunnelmalliseen Louisianaan. Toiseksi se oli tuotettu nostalgisesti perinteisellä animoinnilla aikana jolloin jo Disneykin oli siirtynyt tietokoneanimointiin. Kolmanneksi elokuvassa palattiin siihen Disneyn 90-luvun broadwaymaiseen musiikkityyliin. Ohjaajan pallillekin palasivat Merenneidosta, Aladdinista, Herkuleksesta ja myöhemmin Vaianasta vastanneet Ron Clements, sekä John Musker. Historiallista arvoa Prinsessalle ja sammakolle tuo myös se, että monet pitävät sitä sytyttäjänä ja tienviitoittajana Disneyn uudelle 2010-luvun kultakaudelle. Ja samalla tavalla kuin Basil Hiirelle kävi, niin Prinsessa ja sammakko menestyi vain kohtalaisesti lippuluukuilla. Yhdeksi syyksi on esitetty elokuvan nimeä, joka antaa vaikutelman (pienten) tyttöjen elokuvasta. Se kuulostaa ihan järkevältä ja on varmasti osasyynä. Nimittäin itsekin tuon elokuvan katselin aikanaan pikkusiskon dvd:ltä samalla ennakkoasenteella varustettuna ja yllätyin valtavasti siitä, kuinka hyvä elokuva olikaan kyseessä. Kyse oli ainakin itselleni nimenomaan lämpimästä nostalgiatripistä vielä kerran sinne kultaisten 90-luvun lapsuudenmuistojen pariin. Tarina on yllättävä, kypsä, ajaton ja erittäin hauska.
77.
Urhea (2012)
Mieleenjäävä hetki
"That scaffy witch gave me a gammy spell!"
Tuotanto: Pixar
Ohjaus: Mark Andrews, Brenda Chapman, Steve Purcell
Käsikirjoitus: Andrews, Chapman, Purcell, Irene Mecchi
Päätähdet: Kelly Macdonald, Billy Connolly, Emma Thompson, Julie Walters / Heljä Heikkinen, Jarmo Mäkinen, Satu Silvo, Maija-Liisa Peuhu
Musiikki: Patrick Doyle
Kyseessä on muuten ensimmäinen elokuva, joka käytti Dolby Atmos -ääniformaattia. Näin ihan visailutippinä mainiten. Urhea sisältää kerrassaan vakuuttavan ääninäyttelykaartin ja se oli mielenkiintoisesti vasta ensimmäinen Pixarin elokuva, jossa oli naispuolinen sankari. Alunperin pääosassa piti olla skotlantilaisen Kelly McDonaldin sijaan Reese Witherspoon, mutta skotlantilainen aksentti osoittautui liian hankalaksi näyttelijättärelle. Olen törmännytkin monissa talk show -ohjelmissa juuri tuohon, että skottiaksentti vaikuttaa äkkiseltään ajateltuna pettävän helpolta. Virallinen selitys aikanaan toki oli, että muut projektit alkoivat painaa Witherspoonilla päälle. Elokuvan musiikki on luonnollisestikin kelttiläistä ja mukaan on siroteltu pari popimpaa alkuperäislaulua. Vaikka kyseessä on Pixarin elokuva, niin tarina on enemmänkin Disneyta. Meillä on poikamainen tyttöprinsessa, joka saa pienenä syntymäpäivälahjakseen jousen. Tuosta päivästä lähtien tyttö, sekä jousi ovat yhtä ja tytöstä tulee valtakunnan paras jousiampuja. Mutta naimaikään saapuessa kuninkaalliset velvollisuudet alkavat painaa päälle, eli edessä on poliittinen avioliitto. Kuningattarella on jokseenkin kädet täynnä leipoa villistä ja modernista tyttärestään mallikelpoinen ja hillitty vanhanaikainen vaimo. Tarinan ytimessä on koskettava viesti kommunikaation välttämättömyydestä, sillä eräässä vaiheessa äitin ja tyttären välit vaikuttavat kertakaikkiaan korjaamattomilta. Lisäksi kyse on myös valinnan vapaudesta elää elämä haluamallaan tavalla kuitenkaan unohtamatta tietynlaista vastuullisuutta.
76.
"If the snow's white, then it's all right. Yellow or green, it's just not clean. I learned that one the hard way."
Tuotanto: Disney
Ohjaus: Aaron Blaise, Robert Walker
Käsikirjoitus: Tab Murphy, Lorne Cameron, David Hoselton, Steve Bencich, Ron J. Friedman
Käsikirjoitus: Tab Murphy, Lorne Cameron, David Hoselton, Steve Bencich, Ron J. Friedman
Päätähdet: Joaquin Phoenix, Jeremy Suarez, Michael Clarke Duncan / Paavo Kerosuo, Johannes Tervo, Kari Hietalahti, Jukka Rasila
Musiikki: Phil Collins, Mark Mancina
Kyseessä on new age -henkinen elokuva, jossa peruutetaan yli tuhat vuotta taaksepäin seuraamaan erään amerikkalaisen alkuperäiskansan kolmen veljeksen tarinaa. Heistä nuorin, Kenai ajautuu aina vaikeuksiin, eikä pidä karhuista tippaakaan. Kalastusreissulla karhu uhkaa viedä hänen saaliinsa ja Kenai käy vastataistoon, mutta jää tietenkin alakynteen. Hänen vanhin veljensä kuitenkin kuulee Kenain avunhuudot ja tulee väliin saaden surmansa. Nyt Kenai vannoo kostoa ja alkaa todenteolla vihata karhuja. Koska universumilta löytyy huumorintajua, niin mystiset voimat muuttavat Kenain itse karhuksi. Asian tekee vieläkin herkullisemmaksi se, että keskimmäinen veli uskoo juuri Kenai-karhun olevan se karvaturri, joka tappoi veljeskolmikon nestorin. Täten keskimmäinen veli aikoo päästää Kenai-karhun hengiltä. Joten Shakespearensa lukeneille vastaus on kyllä. Tarinan inspiraationa toimii Kuningas Lear. Ja siitä on myös vedettävissä jonkinlaiset viivat 2000 ilmestyneeseen Keisarin uudet kuviot -animaatioon.
Herkullisen juonen ja henkeäsalpaavien maisemien lisäksi tarjolla on hienoa komediaa. Päähenkilömme tutustuu energiseen pikkukarhuun nimeltään Koda, joka on turhautuneen Kenain vastakohta ja siitä saadaan monet naurut. Komediakaartia täydentävät lukuisat eläinsivuhahmot kuten vaikkapa hieman tyhmät hirviveljekset, jotka siitä huolimatta välillä jopa suoranaisesti kettuilevat Kenaille.
Sijat 75-51
Sijat 50-26
Sijat 25-1
Kommentit
Lähetä kommentti