Kellopeliappelsiini (1971)

Ohjaus: Stanley Kubrick

Rooleissa: Malcolm McDowell, Patrick Magee, Warren Clarke, Adrienne Corri, Steven Berkoff, David Prowse, Carl Duering

Kesto: 136 min.

Muuta: Keräsi neljä Oscar-ehdokkuutta, oli aikanaan pitkään esityskiellossa Briteissä Kubrickin vaatimuksesta


Alex ja kolme droogaa

Elokuva perustuu Anthony Burgessin samannimiseen novelliin, jossa pääosassa oleva jengi puhuu slangia missä on sekoitus englantia ja venäjää. Ei ole varmaan yllätys, että novellin mukana tuli reiluhko sanakirja tälle slangille ja että kirja meni aika reippaasti ohi ellei vaivautunut käyttää tuota sanakirjaa. Tämä elokuva oli kyllä yksi hetki kun sai oikeasti olla iloinen, että siinä oli suomen kielen tekstitys. Siihen oli toki jätetty ilahduttavasti paljon noita olennaisia slangisanoja, mutta kyllä siellä myös jotain merkityksettömämpiä sanoja oli ihan selkeytetty kotimaiseen muotoon.

Leffa sijoittuu futuristiseen Britanniaan, vaikkakin elokuva on sinänsä toteutettu niin että periaatteessa se voisi olla kuvattua ihan missä tahansa länsimaassa. Alex DeLarge (McDowell) ja hänen kolme kaveriaan ovat ihan tavallisia teinejä päivisin, mutta yöllä he päästävät todelliset minänsä irti ja terrorisoivat kaduilla. Ilta alkaa aina maitobaarista, josta vedetään nassuun hieman huumeilla terästettyä maitoa ja sitten lähdetään harrastamaan äärimmäistä väkivaltaa. He pahoinpitelevät, raiskaavat, ryöstävät, rikkovat, kaikkea mahdollista. Kohtaus, jossa joukko huijaa itsensä maaseudulla asuvan kirjailijan ja tämän kauniin vaimon kotiin, kertoo kaiken oleellisen päähenkilö Alexista. Tarjolla on vanhaa sisään-ulos meininkiä raiskauksen muodossa, kirjailijaa voi hieman kurmuuttaa ja vietävissä on vielä arvotavaraakin. Alex saavuttaa jonkinlaisen euforisen tilan ja alkaa tanssia, sekä laulaa Singin' In The Rainia. Samalla hän potkii maassa makaavaa kirjailijaa ja kaatelee tavaraa lattialle. Sekä Gene Kellyn henkilöhahmo ja Alex ovat molemmat onnellisimmillaan kun he lurauttavat tämän kipaleen.

Mutta lopulta Alex jää jengistä kiinni ja joutuu pitkäksi aikaa vankilaan. Siellä hän kuitenkin pääsee vapaaehtoiseen hoitoon, jossa ehdollistetaan/aivopestään Pavlovin menetelmällä vankeja tuntemaan kuoleman kaltaisia tunteita ja äärimmäistä pahoinvointia aina kun heillä herää väkivaltaisia ajatuksia, tai he näkevät väkivaltaa. Plussana tässä kokeiluasteella olevassa hoidossa on se, että vanki vapautetaan heti hoidon päätyttyä. Alex pääsee vapaaksi ja maailman armoille. Menneisyys palaa kostamaan ja päähenkilömme on täysin avuton.

Politiikkaa ja ajan henkeä


Elokuva sai ja saa vieläkin tietenkin todella paljon kritiikkiä kaikesta väkivallasta. Olipa tämä vielä nykykatsojallekin aika "raaka". Kubrick itse piti sitä surullisena, koska hänen mielestään nämä katsojat keskittyivät vääriin asioihin. Ja lopulta sitten kun hän ja hänen perheensä saivat tappouhkauksia, sekä tabloidit paukuttelivat hänen elokuvaansa syyksi vielä muutamille murhille, niin Kubrick veti elokuvan kokonaan pois Britanniasta. Sitä ei saanut esittää missään julkisesti.

Elokuvaa pidetään toisaalta aikansa peilinä. Hippiliike oli voimissaan, Punk teki tuloaan ja huumeita kokeiltiin. Oli kahvibaareja, musiikki koki vallankumousta. Briteissä erityisesti oli ilmassa pelko kasvavaa nuorisorikollisuutta kohtaan.

Pinnan alla ainakin itse pidin elokuvaa mustana komediana, yhteiskunnallisena satiirina. Siis kuka voi ottaa täysin tosissaan elokuvan jossa päähenkilöt käyttävät alusasulta näyttävää krikettiunivormua, heittävät siihen munasuojat päälle ja vielä valtaa symboloivan knallin päähän.

Iso moraalinen teema elokuvassa on hyvyys. Ja Kubrick kuten yleensä, sekoittaa siihen vielä aimo annoksen oikeistolaista politiikkaa sekaan. Nimittäin totalitaarinen hallitus yksinkertaistettuna aivopesee tässä elokuvan ainoita valtavirrasta poikkeavia yksilöt ja näistä tulee lähes robotteja vailla kunnollista vapaata tahtoa. Kansaa on helpompi hallita ja kohta olisi siirrytty jo varmasti muihin ihmisiin kuin pelkkiin väkivaltarikollisiin. Näiden aivopestyjen ihmisten hyvyys ei ole vapaaehtoista, vaan pakotettua sillä heillä ei ole mahdollisuutta valintaan. Tästä tulee myös elokuvan järjettömältä ensiksi kuulostava nimi, ainakin ymmärtääkseni. Kellopeliappelsiini. Orgaaninen/elävä ulkoa ja sisältä kone.

Lopputuomio

Olen vastaan kaikkia niitä joiden mukaan Kubrick ihannoi tässä väkivaltaa ja yrittäisi jotenkin samaistuttaa meitä Alexiin. Elokuva ei ota mitään puolta ja mielestäni katsojalle jää varaa muodostaa omat mielipiteensä. Alex toimii kertojana siksi, että katsoja päässee paremmin tämän pään sisään rationalisoimaan hänen käytöstään. Ulkopuolelta todennäköisesti häntä ei saataisi auki, pidettäisiin pelkkänä sosiopaattina ja ei todennäköisesti nähtäisi tippaakaan järkeä. Ja onhan tuo kertoja vielä viihdyttäväkin, musta huumori pääsee kukkimaan.

"Yllättäen" elokuva on mahtavasti kuvattu ja musiikki on erinomaista. Kubrick perfektionistina ja tyylilleen uskollisena käytti paljon aikaa täydellisten kuvauspaikkojen etsimiseen, etsi sopivia linssejä kameraan, kuvasi jokaisen kohtauksen useita ja useita kertoja. Ja lisäksi valitsi henkilökohtaisesti musiikin elokuviinsa ja sehän on klassista musiikkia kuten odottaa sopii. Kubrick nautti käsikirjoittamisesta ja kaikesta ennen kuvauksia tapahtuvasta suunnittelusta. Sen sijaan itse ohjaamisesta hän ei niin hirveästi nauttinut, vaan koki sen äärimmäisen stressaavana. Kuvaavaa onkin että kun McDowell erehtyi kerran kysymään neuvoja erääseen kohtaukseen, niin sieltä tuli vastauksena että näyttele, ei tämä ole mikään RADA (Royal Academy of Dramatic Art).

Jos etsit yksinkertaisesti jotain erilaista, niin tässähän sitä. Pystyy viihdyttämään ja tarjoaa myös ajateltavaa. Monien kriitikoiden teilausten taustalla saattaa olla se, ettei elokuva yksinkertaisesti sovi heidän arvomaailmaansa. Ja sitten jäädään kiinni siihen väkivaltaan kaiken muun valuessa viemäriin. Tämä elokuva oli todellinen harashoo.

★★★★★