The Boss Baby (2017) - Arvostelu

 Arvostelussa The Boss Baby (2017)
Templetonin perheeseen saapuu uusi, pukua pitävä ja salkkua kantava, vauva. Esikoinen tuntee olonsa syrjäytetyksi ja pian hän huomaa, ettei vauvan outous rajoitukaan pelkkään ulkokuoreen.

Traileri

Genre: Animaatio / Komedia
Ohjaus: Tom McGrat
Käsikirjoitus: Michael McCullers perustuen Marla Frazeen lastenkirjaan
Päätähdet: Alec Baldwin, Miles Bakshi, Steve Buscemi, Jimmy Kimmel, Lisa Kudrow / Juhani Rajalin, Taneli Vaittinen, Taisto Oksanen, Joonathan Kettunen, Kristiina Vahvaselkä
Kesto: 98 min.
"Miksemme voisi vain jakaa?
- Et tainnut käydä kauppakorkeaa?"

Olin odottanut tätä Dreamworksin elokuvaa innolla, sillä sen idea ja osa trailereista olivat silkkaa kultaa. Se tuo vähän mieleen Disneyn 76 vuotta vanhan lyhytanimaation, Baby Weems. Siinä Weemsin perheeseen syntyy poikkeuksellisen älykäs vauva, jonka kynttilä palaa syntymästä saakka kuumana ja kirkkaana. Se on sanalla sanoen loistava ja on yksi suosikkejani tuolla saralla.

Boss Babyn on ohjannut Tom McGrath, jonka aiempia töitä ovat tähtiä vilisevät animaatiot Megamind ja Madagascar -leffasarja. Ne molemmat sisältävät kosolti hauskoja hetkiä, eritoten mm. Will Ferrellillä, Jonah Hillillä ja Brad Pittillä varustettu superroistoparodia Megamind. Mutta niille on myös yhteistä, että löpö loppuu koneesta jo reilummalti ennen leffan loppua ja komediaa tehdään yhdentekeväksi jäävän tarinan kustannuksella. Kässäristä taasen vastaa Michael McCullers, joka on tarinoinut Austin Powers -elokuvat ja on entinen Saturday Night Liven käsikirjoittaja. Mies on mukana tulevissa Shrek 5 ja Hotel Transylvania 3 -elokuvissa. Joten noista on pääteltävissä, että kyseessä on hyvinkin Dreamworksin näköinen tarinaniskijä. Eli animaatioita lapsille ja aikuisille, jonne on ripoteltu sekaan vain aikuisten likaisissa mielissä muodostuvia kaksimielisyyksiä, pieruhuumoria ja popkulttuuriviittauksia.

Joten siirrytään katsomaan millaisen maun elokuva jätti jälkeensä ja tarjosiko se minkäänlaisia yllätyksiä. Ja ennen kaikkea kykenikö tekijätiimi jalostamaan loistavasta ideasta kokonaisen 1,5 tuntia käsittävän tarinan.

Hyvää


Elokuva ei lähtökohtaisesti petä katsojansa odotuksia. Perinteiseen Dreamworksin tapaan löytyy kosolti kaksimielisiä vitsejä ja popkulttuuriviittauksia. Esimerkiksi Pomovauva käski Timin laittaa tutin suuhun ja imeä sitä kovempaa melko aggressiiviseen sävyyn. Tälle löytyy täydellinen selitys juonen osalta, mutta tästä aikuiselle heräävä kaksimielisyys ei ole todellakaan sattumaa, vaan täysin tarkoituksenmukaista. Siinä missä lapset taas nauranevat pelkälle tilanteen komiikalle ja Timin selvälle epämukavuudelle. Viittausten saralla Maija Poppanen ja siinä sivussa häntä esittänyt Julie Walters saavat oman osansa irvailusta. Mukana on myös selvät viittaukset Kadonneen arkin metsästäjiin ja Gandalfiin, jonka klipit eritoten olisi kiinnostavaa kuunnella alkuperäiskielellä. Vitsejä riittää ja ainakin omaan makuhermooni ne kolahtivat ihan mukavasti.

Boss Baby pelailee myös kaikille tutuilla tunteilla ja esikoislapsen, Timin, yhtäkkiseen yksinäisyyteen on helppo samaistua. Etenkin kun pikkuvauva tuntuu olevan itse piru, joka jatkuvasti ohjaa kaiken huomion nimenomaan itseensä, jos se oli hetkeksi karkaamassa vanhemmilta jonnekin muualle. Tuttuja oikean elämän tilanteita, joita on sopivalla tavalla liioiteltu komiikan maksimoimiseksi.


Välillä mennään jopa Looney Tunesmaisella meiningillä, eli kovavauhtisella ja lievällä piirretty"väkivallalla". Tätä harrastettiin eritoten leikkimiskohtauksissa, joissa siirryttiin toiseen maailmaan, eli lasten mielikuvitukseen. Mukana oli myös useita läpsäisyjä sisältävä The Three Stooges -henkinen kohtaus. Pomolla oli myöskin tapana mm. läpsäyttää muiden käpälät irti tuttipullostaan. Se on muuten suuri harmi, että Väiski ja kumppanit tuntuvat kadonneen Suomen televisiosta. Ihan samalla tavalla kuin oikeastaan Disneynkin lyhytanimaatioille kävi. Kenties digiaikaan ja laajakuvaformaattiin siirtyminen karsi ne ainakin jossain määrin pois.

Suomidubbaus on hyvää jälkeä. Joskin alkuperäisessä Alec Baldwin on mitä ilmeisimmin täyttä timanttia ja Pomokin omaa selvästi hänen kasvonpiirteitään. Samoin kuin ominaisuuksia ja viittauksia miehen legendaariseen Glengarry Glenn Ross -elokuvaan, joka taisi olla suomennettu Myyntitykit -nimen alle. Jo trailerissa Pomo esimerkiksi toteaa toiselle paksulle vauvalle, että keksit ovat menestyjille. Myyntitykeissä se oli muistaakseni kahvi, joka oli vain klousaajille. Tuon lisäksi olin havaitsevinani pienimuotoista parodiointia Donald Trumpista, joka sekin kuuluu Baldwinin repertuaariin.

Musiikista vastaa Hans Zimmer ja sekaan on isketty lukuisia klassisia mestariteoksia, joista luntattuna yksi on ainakin Prokofievin Romeo & Julia. Oma tietämykseni näistä on olematon. Kaikenlaisiin tulee törmättyä elokuvia katsoessa, mutta ne jäävät vain melodiana tutuiksi. Nimi ja tekijä jäävät ehkäpä kolmannella kerralla mieleen. Mutta klassiset teokset toimivat hyvinä maustajina niille muutamalle kohtaukselle, joissa niitä käytetään. Muu soundtrack on melko huomaamaton, joten sen kai voisi tuossakin tapauksessa luokitella sinänsä ihan toimivaksi. Ainakin elokuvan kevyt tunnelma vastaa täysin sen sisältöä. Mainitaan vielä, että 3D-versiossa pari kertaa lensi kamaa katsojaa kohti ja ainakin itsellä meni silmät kiinni niissä kohdissa. Minkä lisäksi muutenkin voisi todeta 3D:n olleen hyvinkin onnistunut. Joskin sitä on ehkä vaikeampi arvioida kriittisesti animaation kuin live-actionin osalta.

Huonoa


Ideahan on yksinkertaisesti herkullinen, mutta kun toteutus ei tahdo kantaa loppuun asti. Et voi rakentaa koko elokuvaa pelkän aikuismaisen vauvan ympärille, vaan kulisseissa täytyy olla jokin suurempi juoni. Mistä se tuli, mitä se aikoo? Ja tämä palanen juonea ei toimi ja jos sitä kaiken vauhdin keskellä erehtyy vähänkään ajattelemaan, se jättää jälkeensä valtavia kysymyksiä. Hyvä idea, jota ei vain saatu onnistuneesti venytettyä kokonaiseksi elokuvaksi. Trailerit ja markkinointi lupasivat tietynlaisen ympäristön, mutta puolivälissä sille maanläheiselle lähestymistavalle heitetään viimeistäänkin hyvästit. Nimittäin koiranpennut uhkaavat vauvojen asemaa maapallon rakastetuimpana olentona ja iso paha korporaatio on luonut uudenlaisen supersöpön sessen, joka ei tule jättämään vauvoille enää kuin rakkauden murusia. Jos tuo vaikuttaa sekavalta, niin yhtä hämärä se selitys on itse elokuvassakin. Muuten samanlainen loistava idea, mutta epäonnistunut lopputulos kohtasi toisenkin animaatiostudion, Illuminationin edellistä animaatiota, Lemmikkien salainen elämä.


Ympäristö ja värimaailma henkii sellaista American Beautymaista rauhallista lähiöelämää, jossa aika tuntuu pysähtyneeltä ja modernin maailman kiireet eivät vaivaa. Se on toimiva veto. Sinne sekaan on lyöty hypervauhdikkaita ja värikkäitä leikkikohtauksia, jossa lapset mielikuvituksensa avulla siirtyvät ikään kuin toiseen todellisuuteen. Tällä mahdollistetaan esimerkiksi muutama villi takaa-ajokohtaus. Wanha idea ja valitettavasti tiettyjen studioiden animaatioille on ominaista, että sinne on kerta toisensa jälkeen vaan pakko pumpata se järjetön määrä vauhtia. Tämän sitten kruunaa se, että kaikki hahmot ovat oikeastaan hajuttomia ja mauttomia. Eritoten ulkoisesti, mutta myös hahmoina. Ne eivät oikeastaan herätä juuri minkäänlaisia tunteita, vaan ovat pelkkiä karikatyyreja.

Tuomio


Periaatteessa viime vuotinen Haikarat oli juoneltaan rakennettu samoista aineksista. Molemmissa on salainen, taivaalla sijaitseva vauvatehdas. Molemmissa on järjetön määrä söpöyttä ympäriinsä ja sitä vauhtiakin. Molemmat kosiskelevat vahvasti sekä aikuisia, että lapsia. Molemmat irvoilevat nykyajan työpaikkakulttuurille, kliseille ja yritysten pakotetulle "me"-hengelle. Mutta Haikarat sai pidettyä hullun ja simppelin juonensa hallinnassa ja yhtenäisenä. Katsoja ja elokuva olivat ikäänkuin samalla sivulla. Sen lisäksi Haikarat omasi persoonallisia hahmoja ja onnistui loistavan komedian ohella pitämään myös tunteet mukana pelissä. Nauroit makeasti ja lähdit teatterista sen mukavan ja lämpimän tunteen kanssa takaisin arkeen. Boss Baby onnistui vain komediassaan juonen levitessä huolella käsiin loppua kohti. Viihdyin kokonaisuutena vallan mukavasti, mutta Boss Baby ei vain onnistu Haikaroiden tavoin siinä hallitussa hulluudessa, johon katsojakin ilomielin heittäytyi mukaan.

Odotukset, vangitsevuus ja teema 7,5
Näyttely 7
Audiovisuaalinen elämys 7,5
Juoni/käsikirjoitus 6
Uudelleenkatseluarvo 6
Viihde 7,5


IMDB

Katsomisvinkit: Haikarat, Megamind, Hotel Transylvania 2, Herra Peabody & Sherman, Myyntitykit

Kommentit