Lincoln (2012)

Ohjaus: Steven Spielberg
Käsikirjoitus: Tony Kushner, perustuen Doris Kearns Goodwinin kirjaan
Rooleissa: Daniel Day-Lewis, Sally Field, Tommy Lee Jones, Hal Holbrook, David Strathairn, Jackie Earle Haley, Joseph Gordon-Levitt
Kesto & tyyppi: 150 min, Biografia/Historia/Draama
Muuta: Ehdolla 12 Oscariin

Vaativa elokuva

Ohjaaja Steven Spielberg on tullut tunnetuksi viihdyttävistä ja erittäin tunteellisista elokuvista. Tämä elokuva esittää meille äärimmäisen suuren hetken USA:n historiasta ja keskittyy näyttämään millaisia uhrauksia tuo saavutus kabinettien puolella politiikassa vaati. Aiheeseen perehtymättömälle (kuten minä) siis aika paljon höpöhöpöä, sekä hienojen sanojen helinää mahdollisesti suhteellisen etäisen asian muodossa, jolle on täällä päin maailmaa varmaankin yleisesti historiankirjoissa omistettu vain pari hassua riviä. Kun taas valtameren toisella puolen koulussa on todennäköisesti aiheen tiimoilta ihan oma kurssikin yleisessä oppimäärässä. Mutta kuitenkin elokuva on alhaalta ylös laadukkaasti tehty ja negatiivisessa, sekä positiivisessa mielessä Spielbergin elokuva.

Elokuva alkaa mutaiselta taistelukentältä vuosi ennen Amerikan sisällissodan loppumista. Raakaa lähitaistelua näytetään tovi ja sitten leikataan patsaan lailla sateessa ja pimeydessä istuvaan Lincolniin (Day-Lewis), joka lempeästi hymyillen puhuu parin tumman sotilaan kanssa. Lincoln nähdään itseasiassa monesti elokuvassa osa kasvoista varjojen peitossa, ikään kuin hän kantaisi jatkuvasti jonkinlaista syyllisyyden taakkaa raskaan sisällissodan jatkumisesta ja siinä menetetyistä hengistä.

Kun Lincoln aloittaa toisen presidentin kautensa hän laittaa kaiken poliittisen uskottavuutensa peliin ja haluaa runnoa läpi 13. lisäyksen perustuslakiin, joka lopettaisi orjuuden. Ja tämä täytyisi runnoa vieläpä läpi ennen kuin sisällissota on voitettu. Lincoln joutuu tekemään kauppaa radikaalirepublikaani Thaddeus Stevensin (Jones), sekä konservatiivisen republikaanin Preston Blairin (Holbrook) kanssa näiden johtamien ryhmittymien äänistä. Blairin vaatimuksena on, että Lincoln suostuu jonkinnäköiseen rauhanneuvotteluun saman aikaisesti Virginian kanssa. Tämä poliittinen peli ja äänten ostelu on pääosassa, sekä jossain kohtaa jo näyttää siltä että Lincoln joutuisi jopa luovuttamaan 13. lisäyksen ajamisensa, jotta runsaasti orjia omistava Etelä suostuisi rauhanneuvotteluihin ja suuria määriä kuolleita vaatinut sisällissota saataisiin päätökseen. Ja vastaavasti jos Etelän edustajat pääsisivät mukaan tuohon Kongressin äänetykseen 13. lisäyksestä, niin esityksellä ei olisi mitään mahdollisuuksia mennä läpi.

Kaiken tämän keskellä nähdään hieman henkilökohtaistakin draamaa. Lincoln ja hänen vaimonsa Mary (Field) ovat jo aiemmin ilmeisesti menettäneet lapsen, mikä on ilmeisimmin myös horjuttanut vaimon mielenterveyttä. Ja kun Lincolnin pojista Robert (Gordon-Levitt) haluaa palavasti liittyä armeijaan, niin pariskunnan välillä puhkeaa jälleen yksi armoton riita, jonka aikana Lincoln uhkaa kuuluisasti jälleen sulkea vaimonsa mielisairaalaan. Minne hän muuten sitten vuosien kuluttua lopulta joutuikin salamurhan jälkeen, ironisesti poikansa Robertin toimesta.

Kameleontti

Kuten arvata saattaa, niin Daniel Day-Lewis on mahtava ja eittämättä kun vielä koko elokuva keskittyy hänen ympärilleen, niin Oscarin parhaasta miespääosasta voisi antaa jo ennakkoon. Hänen Lincolninsa puhuu korkeahkolla, mutta silti kantavalla äänellä kuten historiankirjoissa mainitaan, mutta aikaisemmin Hollywoodissa ja muualla on laajalti jätetty huomiotta. Sillä pitäähän nyt presidentin kuulostaa miehiseltä ja mahtipontiselta. On aivan uskomatonta kuinka Day-Lewis pystyy muuttamaan koko olemuksensa, äänensä ja kävelytyylinsä täysin vieraaksi ja erilaiseksi. Elokuvasta toiseen. Koitin tarkoituksella metsästää merkkejä Daniel Plainview'sta (ei löytynyt) ja hoin mielessäni, että siinä ruudulla heiluu hatun alla Daniel Day-Lewis, eikä Abraham Lincoln. Tiedättehän te kuinka joku näyttelijä on niin iso tai tuttu, että hänen roolihahmonsa hukkuu tähden alle. Katsojakin ajattelee, että Tom Cruise siellä heiluu humoristisena salaisena agenttina kainalossaan Cameron Diaz. Et varmaan edes elokuvankaan aikana muista roolihahmojen nimiä. Lincolnissa heräät välillä huomauttamaan puolipaniikissa itsellesi, että tämä on elokuva ja tuo ei ole oikeasti Abe. Läsnäolo ja Lincolnista huokuva aura on valtava, vaikka hän on elokuvassa kotioloissa ilman hattua, jalat pitkällään lukemassa lehteä.

Elokuvasta löytyy myös rautaisasti osaamista muista rooleista ja jouduin jo kylmästi lopettamaan kesken tuon näyttelijödien nimeämisen tuossa alussa. Siellä on vielä James Spader, John Hawkes jne. Ja kaikki tekivät kelpo työtä. Elokuvan tunnelmasta ja ehkä myös merkityksestä muuten kertoo jotain, että Spielberg ohjasi sen kuulemma puku päällä.

Mutta täytyy sanoa, että tarinamielessä tämä on minullekin liian kuiva ja laahaava elokuva. Muuta materiaalia ja sivujuonta ei ole oikein nimeksikään ja vaikka hieman komediallakin välillä yritetään keventää tunnelmaa, niin tämä oli aika armottoman raskas 2,5 tuntia. Ja tietysti tämä on periaatteessa lopulta elokuva Amerikalta amerikkalaisille. Taputellaan toisia selkään ja todetaan että olipas hienoa kun lakkautettiin orjuus, kahden äänen marginaalilla. Tietysti myös presidenttiys on edelleen USA:ssa valtavan korostetussa asemassa ja menneet presidentit jopa lapsenomaisen, kritiikittömän ihailun kohteena. Elokuvassa Lincolninkin rasistisuutta pyritään reippaanlaisesti siistimään tai piilottamaan maton alle, eikä oteta sen kummemmin kriittiseen tarkasteluun. Se olisi ollut kultaista materiaalia. Lincolnhan kävi keskusteluja, että nämä vapaat tummaihoiset voisi sitten kärrätä Liberiaan, missä ilmasto on heille sopivampi ja he saavat hedelmällisen maan kokonaan itselleen. Ja eräässä kirjeessä Lincoln mainitsi että molemmat osapuolet (valkoiset ja tummat) kärsivät toistensa läsnäolosta, joten ne olisi vähintään järkevintä erottaa toisistaan. Ja kirjeessään Horace Greenleylle Lincoln mainitsee, että hänen perimmäisin tarkoituksensa on pelastaa Unioni. Jos se onnistuu vapauttamatta yhtään orjaa, hän tekee sen. Jos hänen pitää vapauttaa kaikki, hän tekee sen jne. Toki en ole mikään asiantuntija, tai ole aiheeseen perehtynyt. Mutta hieman kummastelin, että elokuvassa pyrittiin siistimään kaikki negatiivisuus, vaikka sitä sentään oli otettu mukaan. Odotin hieman rosoisempaa käsittelyä jostain syystä. Ja lisäksi Lincoln ei kokonaan lopettanut orjuutta esityksellään koko maasta, sellainen perustuslaillinen lisäys tapahtui ymmärrykseni mukaan vasta vuosia hänen kuolemansa jälkeen.

Lopputuomio

Varmasti lähellä sydäntä amerikkalaisille, muulle maailmalle vain yksi elokuva muiden joukossa. Mutta kyllähän tämä täytyy sinänsä nähdä Day-Lewisin rautaisen esityksen vuoksi ja taustalta tulee vielä hyvää tukea mm. Tommy Lee Jonesin (potentiaalinen voittaja Oscareissa myös), sekä Joseph Gordon-Levittin muodossa. On perinteistä Spielbergiä ja ei ole perinteistä Spielbergiä. Toivottavasti nyt ei oikeasti voita sentään parhaan elokuvan Oscaria, voisi nakertaa kivasti uskoa taas ainakin vuodeksi ja teroittaa jälleen, että minkä maan pippalot nämäkin lopulta ovat.

★★★★☆