Vuoden 2020 parhaat elokuvat - Top 50

Bodom (2016) - Arvostelu

Ohjaus: Taneli Mustonen
Kässäri: Mustonen & Aleksi Hyvärinen
Kuvaus: Daniel Lindholm
Musiikki: Panu Aaltio
Genre: Kauhu
Julkkari: 19.8.2016
Valmistusmaa: Suomi/Viro
Kesto: 85 minuuttia
Rooleissa: Nelly Hirst-Gee, Santeri Helinheimo Mäntylä, Mikael Gabriel, Mimosa Willamo
Ikäraja: 16





Lähtökohdat ja odotukset

Mitään mistään ennakkoon lukeneena luulin elokuvan ensin kertovan suoraan 1960 tapahtuneista Bodomjärven murhista ja ajattelin että onpas rohkea veto. Jopa kyseenalainen näillä leveysasteilla, vaikka olisikin kuinka rutiinia isossa maailmassa. Mutta näin ei ollutkaan, vaan elokuvassa neljä nykyajan nuorta lähtee telttailemaan Bodomjärvelle rekonstruktioidakseen vuoden 1960 tapahtumat. Toki leffan tarkka tapahtuma-aika on pidetty ajattomana ja kankaalla ei näyttänyt vilahtavan kännyköitä ollenkaan.

Bodom pitää/mainostaa itseään kauhuelokuvana ja vielä tarkemmin kyseessä on slasher-elokuva. Eli leffa jossa murhaaja paloittelee/viiltelee kylmäksi useamman hahmon kissa-hiiri hengessä. Tämän kauhuleffan alalajin kuuluisimpia edustajia ovat Painajainen Elm Streetilla ja Halloween.


Minulla ei ollut oikein mitään odotuksia elokuvan suhteen. Näin leffan posterista näyttelijäkaartin ja ainoa tuttu nimi oli Mikael Gabriel, jonka tiesin jopa olevan räppäri. Bodom oli myös ensimmäinen näkemäni suomalainen kauhuelokuva ja muutenkin olen nähnyt olemattoman määrän kauhuleffoja. Parhaillaan katselen animaatioita edelleen ja kun olen ne saanut tiirattua, niin sitten on tarkoitus pilata yöunet ja siirtyä kauhun pariin. Tosin olen sen verran monta leffaa nähnyt, etten ihan tosta vaan enää pysty eläytymään ruudulla näkyvään maailmaan.

Käsikirjoitus ja dialogi 6-

Dialogi ei vaikuta tönköltä, vaan tuntuu pääosin sopivan hahmojen ja näyttejöiden suihin ja soljuu parissa kohtaa jopa erittäin luonnollisesti. Kässärin suhteen tuntuu, että elokuvasta olisi ollut lypsettävissä enemmän jännitystä ja ympäristöä olisi pitänyt käyttää paremmin hyväksi. Asun itse metsän laidalla ja en pidä pimeästä. Aina iltalenkillä hämärässä lähes pelottaa katsoa sinne puurajan taa pimeään. En oikeastaan välitä metsän keskellä lenkkeillä edes päivänvalossa. Joten olin tavallaan täysin sopivaa kohdeyleisöä leffan ympäristön puolesta, mutta ympäristö ei oikein lisännyt kauhun tunnetta, vaan jos mahdollista niin se vähensi sitä ainakin noiden juoksukohtausten osalta. Elokuva jäi kaipaamaan enemmän jännitystä ja säikäytyksiä.

Isoin töksähdys elokuvassa on leffan puolivälissä tuleva halpa käänne, jonka kohdalla sanoin hiljaa mielessäni itselleni "ei helvetti". Me tiedetään jo, että siellä hilluu ulkopuolinen. Miksi siitä sopasta ei oteta kaikkea mahdollista irti, vaan sitä pitää sekoittaa turhalla ja hahmoihin nähden epäuskottavalla draamalla. Tehkää siitä oma leffa (ruotsalaiset toki ehti jo vähän lievemmissä määrin 1998) älkääkä alkako liikaa hämmentämään. Nyt tuntui kun leffa olisi vaihtunut kesken kaiken toiseen ja se rikkoi tunnelman karkeasti satuttaen huipennuksenkin fiilistä.

Näyttelijät ja roolihahmot 6

En kovinkaan tiiviisti seuraa suomileffaa, joten kaikki näyttelijät olivat minulle tuntemattomia uusia kasvoja. Kaikki kuitenkin selviytyivät rooleistaan ihan rutiininomaisesti ja kukaan ei jäänyt hyvässä, tai pahassa mieleen. Paljon enemmän minulla on hampaankolossa turhan yksiulotteisista hahmoista. Se aika mitä käytettiin tuohon salkkari-tason draamaan, olisi voinut käyttää myös tekemään hahmoista moniulotteisempia ja näin niistä olisi voinut välittääkin. Nyt en ensinnäkään muista roolihahmojen nimiä kuin että jompikumpi tytöistä taisi olla Ida (blondi?) ja että Gabriel näytteli perinteistä kauhuleffojen kulmakiveä "jockia"/urheilijamachoa. Blondi oli haavoittuva, toinen poika outo nörtti ja toinen tyttö se suosittu, mutta hieman ilkeäkin lyyli. Eli melkein kuin"näin kirjoitat kauhuleffan"-käsikirjasta.

Audiovisuaalinen kokemus 7+

Juostiin steadicamilla valitettavan avarassa ja valoisassa metsässä, käytiin veden alla sukeltelemassa ja sitten oli pakkomiellettä sisäänrummuttava takaumakohtaus, joka oli ihan kiva. Musiikki oli aika yksinkertaista perustuen vahvasti bassoääniin ja syntentisaattoriin, mutta se ajoi asiansa hyvin nostaen katsojan pulssia. Elokuva alkoi ihan vaikuttavasti ja eritoten loppu oli kerrassaan poikkeuksellisen hyvä ja vahva! Teatteri täyttyi ahdistuksesta ja hädästä, kankaalla näkyi irrallisia kuvia ja aina välissä ruutu oli kokonaan musta. Ikäänkuin yritettäisiin herätä pahasta unesta. Jäi mieleen useaksi päiväksi. Vastaavasti mielestäni noista ryteikköjuoksuista puuttui intensiteetti ja jännitys. En ole tyytyväinen niihin oikeastaan millään tasolla. Liikaa valoa (kesäyö on toki valoisa, mutta taiteelliset vapaudet), liikaa tilaa ja ei oikein mitään kautta synny paniikinomaista hädäntunnetta.

No onko se nyt katsomisen arvoinen?

Mielestäni kannattaa käydä katselemassa, vaikka se onkin hieman kaksijakoisia fiiliksiä aiheuttava. Yksi vieressäni poistunut henkilö totesi kavereilleen, että olipas paska. Vastaavasti muutama muu poistui kyynelsilmin ulos. Ja minä ymmärrän nämä molemmat näkökannat. Tässä on huonoa ainesta ja hukattua potentiaalia, mutta myös vastapainoksi tässä on onnistuneita ja jopa vaikuttavia ratkaisuja.




IMDB, Helsingin Sanomat, Episodi, Ilta-Sanomat, HBL, Wikipedia

Samantyyppisiä elokuvia


Antichrist, Eden Lake, Haute Tension, Deliverance, Fucking Åmål (teini-iän pakkomielteisyys)

Kommentit