Swiss Army Man (2016) - Arvostelu

Autiolle saarelle juuttunut mies ystävystyy rantaan huuhtoutuneen ruumiin kanssa.

Genre: Komedia / Draama
Ohjaus ja käsikirjoitus: Dan Kwan & Daniel Scheinert
Päätähdet: Paul Dano, Daniel Radcliffe, Mary Elizabeth Winstead

Kesto: 97 min.

"If you don't know Jurassic Park, you don't know shit."

Pienemmän budjetin indieleffoista kaksi on toistaiseksi aiheuttanut melkoista hypeä ja kiinnostusta ihan mainstream-medioidenkin puolella. Ne molemmat nähtiin R&A festareilla Suomessakin syyskuussa. Eka on uusi-seelantilainen Hunt for the Wilderpeople, joka on "vampyyridokumentin" What we do in the Shadowsin tekijän, Taika Waititin käsialaa. Ja toinen puolestaan on tämä "The Danielsien" ensimmäinen koko illan elokuva; Swiss Army Man, jonka budjetiksi on arvioitu 3 miljoonaa dollaria. On se hämmentävää mitä osaavissa käsissä tommosella summalla voi saada lopputulokseksi. Tosin ei ole kovinkaan tavatonta, että tunnetut Hollywood-nimet, joilla on vielä tikkaita kiivettävänään kohti niitä isoimpia liigoja, käyvät näissä pikkutuotannoissa hyvin edullisesti pyörähtämässä jos rooli on helvetin hyvä ja tekijät osaavat hommansa. Etenkin kun näiden leffojen kuvaukset on paketissa yleensä tyyliin kolmessa viikossa.

Hyvää 

 

Jos tykkäsit Castawaysta, niin Swiss Army Man vaihtaa Wilson-lentopallon tilalle ruumiin ja keskittyy täydellisesti tähän äärimmäisestä yksinäisyydestä/eristäytyneisyydestä syntyvään ystävyyteen. Kaikki tämä on toki kuorrutettu raskaalla mustalla huumorilla ja suoranaisella outoudella, jossa katsojakaan ei aina tiedä mitä helvettiä tapahtuu. Mitä lie sieniä siellä käsikirjoitussessioissa on vedelty. Nimittäin jos jo elokuvan yltälöytyvät synopsis ja lainaus hämmentävät, niin spoilattakoon vielä sen verran että mies pääsee saarelta pois käyttämällä pierevää ruumista vesiskootterina. Tuo kun on pressikiertuillakin jo jaettu. Eikä tuo todellakaan ole oudointa mitä tekijöillä on tarjottavanaan, vaan ihmisten ilmoille pyrkivä, Paul Danon esittämä, Hank käyttää ruumista vähintään yhtä kekseliäästi kuin MacGyver jesaria.

Mutta ei tämä kuitenkaan ole pelkkää piereskelyä, tai South Parkin "Cock magic"-henkistä huumoria. Periaatteessa elokuva tarjoaa kaikki vulgaarit ideansa alkupuolella ja lähtee siitä sitten rakentamaan hyvinkin koskettavaa ja kaunista tarinaa. Kuinkahan paljon tuli gag reelille materiaalia kun kohtaukset ovat järjestäinsä aika intensiivisia ja intiimejä. Siis sillä tavalla intiimejä, että ties kuinka monta kertaa ovat aivan kasvokkain jumalattoman oudossa skenaariossa ja siinä pitäisi sitten naama peruslukemilla ladella aika absurdeja repliikkejä.

Editointi ja kameratyö, sekä ohjaus on aika hienoa. Eritoten yksi musiikin tahtiin leikattu ja näytelty kohtaus on uskomattoman nätti pumpaten hetken aikaa seisoneeseen elokuvaan ihan uudenlaista sähköä ja tunnelmaa.  Myöskään mätänevää ruumista näyttelevän Radcliffen maskeerauksessakaan ole valittamista. Kuvauksiinhan teetettiin Radcliffestä pari aidon kokoista ruumisnukkea, joista yhtä Radcliffe tykkäsi pitää mukanaan omilla pressikiertuieillaan ja jonka hän muistaakseni otti itselleen. Lopulta noille nukeille ei ollut hirveästi käyttöä, koska Radcliffe halusi itse näytellä jokaisen kohtauksen. Nukeille ei sitten jäänyt kuin stunttikohtaukset.

Tämä on kahden miehen show ja Paul Dano loistaa kuten tavallista. Mies ei ole ulkonäkönsä puolesta todellakaan Hollywoodin perinteistä pääroolimateriaalia ja onkin usein isoissa tuotannoissa saanut toistaiseksi lähinnä näytellä sitä limaista, halveksittavaa pikkupahista. Ellei ikä tuo charmia, niin uran katto saattaa olla tämmöisten Ruby Spark -henkisten romanttisten komedioiden rakkaudessa kömpelönä ja hieman nörttimäisenä päämiehenä. Mitä Radcliffeen tulee, niin ainakin omissa papereissani mies on jo onnistunut karistamaan Harry Potter-leiman otsaltaan. On ollut jos jonkinmoista roolia Rudyard Kiplingin pojasta uusnatsiin ja kyllä siitä kelpo näyttelijä on tullut. Pottereissahan Emma Watson oli ihan omalla tasollaan ja vastaavasti Rupert Grint oli kolmikon kolmanneksi paras ja tämän järjestyksen käsikirjoittajatkin mielestäni tuolloin tiedostivat.

Elokuvan syvempiä viestejä taitaa olla kaksi, tai sen verran bongasin. Pierut ovat ei kovinkaan hienovarainen tai tyylikäs metafora sille, että ihmisen kuuluu saada ilmaista itseään ja olla oma itsensä. Se vähän syvempänä pinnan alla oleva tarkoitus koko elokuvalle on se, että Danon Hank on erittäin yksinäinen hahmo, joka haluaa tuntea rakkautta ja ei haluaisi olla yksin. Ja Hank häpeää tilannettaan, sekä näitä tunteita. Tätä kun on jatkunut tarpeeksi kauan, niin jokunen muumi on karannut laaksosta. Fantasia ja todellisuus sekoittuvat. Tästä kaavasta saa johdettua tyydyttävän selityksen kaikkeen.

Huonoa

Swiss Army Man yrittää olla hetkittäin liian syvällinen siihen nähden, että elokuvan viestiksi katsojalleen muodostuu se perinteinen carpe diem. Se myös hakee hieman tietoisestikin jonkinlaisen kulttielokuvan statusta ja takuulla saakin sen. Tätä on vaikea suositella laajalle joukolle ihmisiä, koska joku pitää tätä roskana ja jättää kesken. Toinen toteaa että ihan kiva pikku indiehöttö, joka vaipuu viikon - parin päästä unholaan. Kolmas sitten toteaa, että parhaita leffoja mitä tänä vuonna olen nähnyt. Sundance-festivaaleilla porukkaa kuulemma käveli ulos elokuvan näytännöstä, mutta leffa pokkasi ohjauksesta palkinnon.

Tekijöiden haastattelujen perusteella kaverit ovat saaneet tämmöisen idean ja ovat pitäneet siitä tinkimättömästi kiinni. Ihan sama mitä lopputuloksesta ajatellaan, niin tekijöiden nimet on tuotantoyhtiöiden listalla takuulla alleviivattu paksulla tussilla. Jälki on nättiä ja pitääkin olla, koska mitään liian selvää juonta ei ole, vaan leffa on enemmänkin sarja erinäisiä hetkiä ja sattumuksia ilman selvää päämäärää/tarkoitusta. Se ei oikeastaan yritä edes olla mikään perinteinen unimainenkaan elokuva kuten vaikkapa Terrence Malickin viimeisin elokuva Knight of Cups. Swiss Army Man vain näyttää tarinansa ja se siitä. Se on ennen kaikkea fiilistelyelokuva. Sen toki voi myös analysoida puhki. Tekijät eivät kuitenkaan lähde juurikaan avaamaan elokuvan tarkoitusta, tai oikeastaan juuri edes kannusta miettimään siitä. Jää aikalailla täysin katsojan vastuulle etsiä tälle kaikelle järkiperäinen selitys, jos siis sellaista ylipäänsä kaipaa.

Tuomio

Tämä on uniikki kokemus, johon on hankala pureutua ja avata. Muistivihkokin jäi aika tyhjäksi. Ei nyt mikään Koyaanisqatsi mutta kuitenkin. Kuten yltä näkee siinä on erittäin paljon hyvää ja vähän nokan koputtamista. Eli kenties näillä eväillä ei vain ollut juuri tehtävissä parempaa elokuvaa, eikä toisaalta taas henkilökohtaisesti ihan kolahtanut vaikka mustasta huumorista ja hämmentävistä elokuvista sinänsä pidänkin paljon. Mutta hypeä ja kiinnostusta nämä eväät synnyttivät. Suomessakin elokuva tuodaan vielä leffateatterikiertueelle tammikuun alussa. Jenkkiläs(s/t)ä on saatavilla jo levynä, tai streamingina. Ei sovi kaikille, mutta jos haluat jotain erilaista niin tässä olisi yksi uniikki puolitoistatuntinen tarjolla. Ja jos kaipaat lisää tyylikästä, sekopäistä ja outoa meininkiä, niin alla olevien suosittelujen eka leffa on yksi henkilökohtaisia suosikkejani. YLE, herätys. Suomesta tuota ei taida olla saatavilla edelleenkään DVD:nä, tai suomiteksteillä, mutta on pienen vaivan arvoinen kulttiklassikko.

Näyttely 8
Audiovisuaalinen elämys 8

Juoni/käsikirjoitus 7,5
Odotukset, vangitsevuus ja teema 7,5
Uudelleenkatseluarvo 7
Legenda-arvo 7
Viihde 7
★★★★☆

IMDB

Muita samanlaisia elokuvia: Survive Style 5+, Harold ja Maude, The Brass Teapot, Kauan eläköön Bernie, The Voices, The Science of Sleep, Castaway on the Moon