21.4.2017

Kaikkien aikojen parhaat animaatiot 75-51 - Lista

75. 

Haikarat (2016)



"My old nemesis: glass!"
Tuotanto: RatPac-Dune Entertainment, Warner Bros. Animation
Ohjaus: Nicholas Stoller, Doug Sweetland
Käsikirjoitus: Nicholas Stoller
Päätähdet: Andy Samberg, Katie Crown, Kelsey Grammer / Antti Lang, Hanna Mönkäre, Markus Bäckman
Musiikki: Jeff Danna, Mychael Danna

Mieleenjäävä hetki

Kyseessä on sekopäinen komedia, jossa haikarat ovat hylänneet vauvabisneksen ja pykänneet pystyyn normaalia krääsää myyvän verkkokaupan. Jos se tuntuu vielä liian normaalilta, niin hulluus viedään potenssiin kaksi kun susilauma muodostaa mm. toimivan sukellusveneen kaikuluotaimineen. Elokuvassa Junior-haikara on kovassa uraputkessa haikara-organisaation sisällä ja hän on vahvin ehdokas uudeksi pomoksi Hunterin tilalle. Kunnes Hunter haluaa Juniorin erottavan puljun ainoan ihmisen, Orpo-Tuuli kun aiheuttaa vain kaaosta ja vahinkoja. Asiat eivät suju odotetusti ja lopulta Juniorilla, sekä Orpo-Tuulella on käsissään vauva, joka pitäisi toimittaa hissun kissun perille. Jos joku organisaation sisällä saa tästä vihiä saavat molemmat kalossin kuvan takamukseensa. Kaksikkomme epäonneksi työpaikan jeesmies Pigeon Toady haistaa palaneen käryä käynnistäen omat tutkimuksensa. Elokuvan on ohjannut ja rustannut esimerkiksi Neighboursista, sekä Forgetting Sarah Marshallista tuttu Nicholas Stoller ja meininki on sen mukaista. Paljon sekopäistä toimintaa ja tilannekomediaa, hauskoja hahmoja ja ironialla kuorrutettua sanailua. Parasta silti on ehkäpä työelämän me-henkisten kliseiden kustannuksella pilaileminen. Kirsikkana kakun päälle elokuva äityy jopa parodioimaan itseään.

74. 

Summer Wars (2009)



"Please tell me you didn't break the internet."
Tuotanto: Madhouse
Ohjaus: Mamoru Hosoda
Käsikirjoitus: Satoko Okudera
Päätähdet: Ryunosuke Kamiki, Nanami Sakuraba, Mitsuki Tanimura / Michael Sinterniklaas, Brina Palencia, Maxey Whitehead
Musiikki: Akihiko Matsumoto

Mieleenjäävä hetki

Summer Wars on animen versio isosta Hollywoodin kesäelokuvasta. En edes ala selittämään Summer Warsin juonta, sillä siinä on niin paljon rinnakkaisia tapahtumia. Tai no selitetään se helpompi puoli. Matikkanörtti Kenji saa oudomman puoleisen kesätyön kun koulun suosituin tyttö Natsuki pyytää häntä esittämään poikaystäväänsä muutaman päivän pituiseen perhekokoontumiseen. Joten jo noista lähtökohdista kyseessä on hemmetin viihdyttävä tarina sympaattisella ja sosiaalisesti kömpelöllä päähenkilöllä varustettuna. Perhe on täynnä Persoonia ja tietenkin nuoren parimme välille kehkeytyy ihan oikeaa rakkautta. Mutta elokuvan toinen puoli sijoittuu internetin maailmaan, ja elokuvan poikkeuksellinen suhtautuminen siihen puoleen nostaa sen listalle heittämällä. Nimittäin yksi perheenjäsenistä on huoneeseensa sulkeutunut 13-vuotias Kazuma. Hän on erakkoluonne joka on mahdollisimman vähän tekemisissä muun perheensä kanssa, mutta hän on ihailtu supertähti onlinemaailmassa. Tuo maailma tuodaan katsojalle esiin helposti hahmotettavassa muodossa ja Kazuma esitetään jopa hieman myyttisenä supersankarina. Elokuva kunnioittaa tälläisten ihmisten valintaa, eikä peitä heitä kliseiden alle. Myöskin nettimaailman esittäminen koneistoa myöten pysyy realismin puitteissa, eikä sillä saralla ammuta yli kuten Hollywoodissa on tapana. Elokuva kaiken kattava sosiaalinen nettimaailma OZ on ihan mahdollinen skenaario tulevaisuudessa ja sekin lisää osaltaan mielenkiintoa. Kyseessä oli mukavasti katsojia kerännyt hitti Japanissa, joka lähetti sen ehdokkaanaan kisaan parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarista.

73. 

Ghost in the Shell - aaveääni (1995)



"It can also be argued that DNA is nothing more than a program designed to preserve itself. Life has become more complex in the overwhelming sea of information. And life, when organized into species, relies upon genes to be its memory system."

Tuotanto: Production I.G.
Ohjaus: Mamoru Oshii
Käsikirjoitus: Kazunori Ito
Päätähdet: Atsuko Tanaka, Akio Otsuka, Tamio Oki / Mimi Woods, Richard Epcar, William Knight
Musiikki: Kenji Kawai

Mieleenjäävä hetki

Animen merkkiteoksia, jonka aikaansa edellä ollut tarina toimi julkisesti myönnettynä innoittajana mm. The Matrixille ja Avatarille. Sen lisäksi Ghost in the Shell ennusti nykyajan jatkuvasti elämissämme läsnä olevan internet-kulttuurin ja kyseinen sarjakuva on siis tehty 80-luvun puolella. Elokuva alkaa tyylikkäänä toimintapätkänä muuttuen matkan varrella filosofiseksi pohdinnaksi ihmisyydestä, identiteetistä ja yhteiskunnasta. Ainoa syy miksi elokuva on näinkin alhaalla, johtuu yksinkertaisesti siitä etten tyhmänä tahtonut ihan pysyä kärryillä ja tuo erhe pitää jossain vaiheessa korjata. Tosin pakko huomauttaa väliin, että joidenkin julkaisujen englanninkielen käännöstä on moitittu. Siitäkin huolimatta kyse on syvästi vaikuttavasta ja mieleen ikuisesti palavasta animesta, josta Hollywoodkin päätti pyöräyttää elokuvan Scarlett Johanssonin tähdittämänä, joka ilmestyi kuukausi takaperin.

Ghost in the Shell sijoittuu tulevaisuuteen, jossa koko maailma on yhteydessä keskenään sähköisen verkon kautta. Myös ihmiset, joista valtaosalla on "kyberneettisiä parannuksia", eli käytännössä robottiosia. Jos olet kirjoittaja sinulle voidaan asentaa kädet, joissa on molemmissa kymmenen sormea. Jos haluat kännätä ilman krapulaa, saat sitä varten räätälöidyn maksan. Voit jopa siirtää tietoisuutesi/henkesi (= ghost) täysin uuteen keinotekoiseen ruumiiseen (= shell). Ja salaisessa toimintayksikössä lakia ylläpitävä elokuvamme päähenkilö Majuri Motoko Kusanagi on juuri sellainen tapaus. Animaatio on täynnä ikonisia ja loistavalla silmällä luotuja kohtauksia, joissa tunnelman takaa Kenji Kawain ikoninen musiikki. Elokuva kaappaa välittömästi katsojan otteeseensa, eikä päästä irti.

72. 


Akira (1988)



"What's happened to me? I must be dreaming. I feel like I can take out the world."
Tuotanto: TMS Entertainment
Ohjaus: Katsuhiro Otomo
Käsikirjoitus: Otomo, Izo Hashimoto
Päätähdet: Mitsuo Iwata, Nozomu Sasaki / Cam Clarke, Jan Rabson
Musiikki: Shoji Yamashiro

Mieleenjäävä hetki

Sci-fi animen toinen merkkipaalu Ghost in the Shellin ohella. Akira sijoittuuu vuodelle 2019, jolloin maailmasta on muotoutunut melko lohduton dystopia. Postapokalyptinen Tokio vilisee erinäisiä moottoripyöräjengejä. Akiran kyberpunk-tyyli on inspiroinut, sekä kerännyt useita faneja ympäri maailmaa jo kohta 30 vuoden verran. Kyseessä on sekavahko ja nörttiydellä valeltu vauhdikas, sekä yksityiskohtia vilisevä tarina. Se popularisoi sci-fiä eritoten Japanissa ja sen hahmojen sisällä piilevät psyykkiset kyvyt toimivat innoittajina, tai vähintäänkin suunnannnäyttäjinä monille eri teoksille kuten vaikkapa Inceptionille ja Ringulle. Tämä menee myös Ghostin kanssa samaan kastiin siinä, että en tahtonut pysyä täysin kärryillä. Tässä on jopa liikaakin turhan monimutkaisella sanastolla pätemistä. Vaihdoin pari kertaa kesken elokuvan enkkutekstityksestä englanniksi dubattuun ääniraitaan, koska niissä on yleensä yksinkertaistettu asioita hieman. Mutta vaikka kyse on ymmärrykseni mukaan yhdestä parhaasta 70-80 luvun animen dubbauksesta, niin siitä välittyi silti fiilis lauantaiaamun lastenpiirretystä. Asioita oli yksinkertaistettu liikaakin ja ääninäyttelyn jälki tuntui irralliselta elokuvaan nähden. Tämäkin siis odottelee uudelleenkatselua, mutta jälleen se mitä näin ja ymmärsin oli unohtumatonta. Tästä ei tosin olla ihan heti tekemässä live-action versiota, koska se maksaisi maltaita.

71. 


Itse Ilkimys 2 (2013)



"Just because everybody hates it doesn't mean it's not good."
Tuotanto: Illumination Entertainment
Ohjaus: Pierre Coffin, Chris Renaud
Käsikirjoitus: Cinco Paul, Ken Daurio
Päätähdet: Steve Carell, Kristen Wiig, Russell Brand, Steve Coogan / Ville Haapasalo, Katja Aakkula, Jarmo Koski, Carl-Kristian Rundman
Musiikki: Heitor Pereira

Mieleenjäävä hetki

Jatko-osa on pykälän verran parempi kuin ykkönen ja se pykälä koostuu puhtaasti suuremmasta määrästä hauskaa komediaa. Se taas on jossain määrin seurausta jo siitä, että ekassa osassa suuren suosion keränneiden kätyrien ruutuaikaa on kasvatettu isolla kädellä. Toki myös tarina ja uudet hahmot ovat myös erittäin onnistuneita. Joskin voisi sanoa, että tarinasta puuttuu jonkinlainen keskipiste ja näin lähimain vuosi leffan näkemisen jälkeen en muista siitä enää oikeastaan mitään. Mutta näistä viihdyttävistä hahmoista on mahdoton olla pitämättä ja heidän koheltamistaan seuraa mielellään olipa se sitten miten pinnallista tahansa. Elokuvan biisejä oli tekemässä muuten Pharrell Williams ja yksi niistä on "Happy", johon on ollut vaikea olla törmäämättä. Elokuvan epäonneksi samana vuonna tehtiin Frozen, joka vei sekä animaation, että parhaan laulun Oscarit. Toisaalta Happy oli esimerkiksi Billboardin vuoden 2014 paras single, se voitti 2 Grammya ja laulu oli ylipäänsä vuoden 2014 myydyin ja todennäköisesti myös soitetuin. Jatko-osaa pukkaa kesällä Autojen tavoin.

70. 

Kätkijät (2010)



"You can't live a life that is built on nothing but wishes."
Tuotanto: Studio Ghibli
Ohjaus: Hiromasa Yonebayashi
Käsikirjoitus: Hayao Miyazaki, Keiko Niwa
Päätähdet: Mirai Shida, Ryunosuke Kamiki / Saoirse Ronan, Tom Holland / Satu Pikkusaari, Antti Pääkkönen
Musiikki: Cecile Corbel

Mieleenjäävä hetki

Arrietty on "lainaaja". Eli erittäin pienikokoinen ihminen, joka elää salassa ihmisasumuksen seinien sisässä, tai lattian alla. Lainaajat tulevat yön turvin esiin koloistaan haalimaan tarvitsemiaan "välttämättömyyksiä", eli esimerkiksi ruokaa ja vaikkapa lankaa. Eli siitä siis löytyy vastaus, miksi jotain on ihmisiltä aina hukassa. Arrietty on teini-ikäinen ja luonnollisesti utelias, mikä taas voi koitua nuppineulan kokoiselle olennolle kohtaloksi monellakin tapaa. Mikäli ihminen jo pelkästään näkee lainaajan, on lainaajaperheen pakko muuttaa toiseen taloon. Kyseessä on tunnelmallinen ja kaunis elokuva, joka tarkastelee maailmaa kiehtovasta perspektiivistä. Tarinallisesti se on melko ohut, mutta sen silkka ihmeellisyys, hahmojen pidettävyys ja visuaalinen lumo riittää helposti korvaamaan nuo puutteet. Katsoin elokuvan poikkeuksellisesti englanniksi dubattuna ja Saoirse Ronanin ihana irlantilaisaksentti teki todellakin oikeutta elokuvan lämpimälle tunnelmalle. Joten vaikka yleinen nyrkkisääntö on, että alkuperäinen on parempi, niin tässä tapauksessa sain takuulla ekstranautintoa irti dubbauksesta. Kyseessä on Japanin vuoden katsotuin elokuva ja se toi maailmanlaajuisestikin ihan mukavat 150 miljoonaa dollaria lippuluukuilta.

69. 


"Our family is a bit different from others."
Tuotanto: Studio Chizu
Ohjaus: Mamoru Hosoda
Käsikirjoitus: Hosoda, Satoko Okudera
Päätähdet: Aoi Miyazaki, Haru Kuroki, Yukito Nishii / Colleen Clinkenbeard, Jad Saxton, Micah Solusod
Musiikki: Masakatsu Takagi

Mieleenjäävä hetki


Tokiolainen opiskelijatyttö Hana rakastuu mystiseen poikaan, joka paljastuu ihmissudeksi. Rakkaus tuottaa lapsia ja Hana jää yksinhuoltajaksi. Pian Tokio alkaa tuntua energisiä ihmissusilapsia kasvattavasta äidistä liian ahtaalta, virikkeettömältä ja liikaa silmäpareja vilisevältä ympäristöltä. Joten jälleen kerran animen saralla pääsemme nauttimaan Japanin maaseudun vehreydestä kun pesunkestävä kaupunkilaistyttö pesueineen muuttaa maalle. Siellä on tarjolla perinteisiä ongelmia kuten välimatkat ja ennen pitkää työtäkin pitäisi löytää, koska säästöt tulevat loppumaan jossain vaiheessa. Lapset alkavat olla myös hiljalleen kouluiässä ja tuskinpa missään taloudessa kuunaan on ekaan koulupäivään valmistauduttu yhtä suurella harjoittelulla ja jännityksellä. Lapset pystyvät muuntautumaan sudeksi milloin tahansa halutessaan, mutta mikäli he hermostuvat, niin muutos tapahtuu tahdosta riippumatta. Fantasian mausteista huolimatta kyseessä on nimenomaan kasvatuksellinen tarina. On kiehtovaa seurata kuinka kahdesta samassa ympäristössä yhdessä vuosikaudet telmineestä ja paljon yhteistä omaavasta lapsesta kasvaa lopulta kaksi hyvin erilaista yksilöä. Ja kuinka ristiriitaisia tunteita se aiheuttaa vuosia elämästään täysin lapsilleen omistaneessa äidissä, joka jää yhtäkkiä yksin ikään kuin hieman vailla tarkoitusta. Eli vaikka tarina sinällään kulkee perinteisiä polkuja käänteissään, niin sen ydin on herkullinen kuin mikä ja kestää parikin katsomiskertaa.

68. 

Kaunotar ja kulkuri (1955)



"As my grandpappy, Ol' Reliable, used to say... I don't recollect if I ever mentioned Ol' Reliable before?"
Tuotanto: Disney
Ohjaus: Clyde Geronimi, Wilfred Jackson, Hamilton Luske
Käsikirjoitus: Erdman Penner, Joe Rinaldi, Ralph Wright, Don DaGradi
Päätähdet: Larry Roberts, Barbara Luddy, Bill Baucom / Matti Ranin, Karin Pacius, Kauko Helovirta
Musiikki: Oliver Wallace

Mieleenjäävä hetki

Ensinnäkin elokuvaa työstettiin peräti 18 vuotta ja tarinan innoittajana toimi Joe Grantin oma, samanniminen narttukoira. Hän aloitti tarinan hahmottelun ja vuosien vieriessä siihen jätti jälkensä useampi kynäseppo, mutta Disneyn mukaan tarinassa ei ollut riittävästi toimintaa. 50-luvun alussa tarina kuitenkin hyväksyttiin virallisesti Disneyn kehitykseen kun pomo itse luki Cosmopolitanista tarinan, jossa narttukoira rakastui kyyniseen urokseen. Disney osti oikeudet tarinaan ja Grantin tarinavedoksia alettiin punoa tuon rakkauskuvion ympärille. Tosin Grant itse oli jättänyt yhtiön jo 1949, eikä saanut tarinasta virallista tunnustusta.

Kyseessä on ensimmäinen Cinemascopelle tuotettu animaatio, mikä tuskin aiheutti piirtäjien keskuudessa hirveästi riemunkiljahduksia. Mitä taas tulee elokuvahistorian yhteen kuuluisampaan kohtaukseen, eli rakastavaisten tähtien alla syömään spagetti-illalliseen, se oli päätyä poistetuksi tarinasta Walt Disneyn toimesta. Mutta arvovaltainen animaattori Frank Thomas oli vahvasti eri mieltä ja animoi yksin koko kohtauksen raakaversion, jonka nähtyään Walt oli vakuuttunut paitsio kohtauksesta myös Thomasin päättäväisyydestä.

Kaunotar ja kulkuri keräsi lippuluukuilta Disneyn historian toiseksi suurimmat tulot häviten vain Lumikille. Myös elokuvan soundtrackia pidetään yhtiön yhtenä parhaista. Kaunotar ja kulkuri on tavallaan myös Disneyn ensimmäinen reaalimaailmaan sijoittuva koko illan animaatio. Eli ei ole prinsessoja, tai mitään taianomaista. Ne on korvattu terävillä havainnoilla silloisesta nykymaailmasta, sekä ihmisen ja koiran suhteesta. Mielenkiintoinen on myös tuo pienimuotoinen rakkauskolmio, jossa Ladyyn on Kulkurin ohella lätkässä myös naapurin vanha vainukoira Trusty, sekä tuo klipissä näkyvä skottiterrieri.

67. 

Topi ja Tessu (1981)



"Darling, forever is a long, long time, and time has a way of changing things."
Tuotanto: Disney
Ohjaus: Ted Berman, Richard Rich, Art Stevens
Käsikirjoitus: Berman, Larry Clemmons, David Michener, Peter Young, Burny Mattinson, Steve Hulett, Earl Kress, Vance Gerry
Päätähdet: Mickey Rooney, Kurt Russell, Pearl Bailey / Matti Ranin, Jukka-Pekka Palo, Rose-Marie Precht
Musiikki: Buddy Baker

Mieleenjäävä hetki

Huikea tarina ystävyydestä. Kettu ja metsästyskoira kasvavat pentuina yhdessä leikkien, mutta ajan vieriessä elämä repii heidät erilleen. Tai tässä tapauksessa lajierot, jotka tekevät heistäpä vielä vihollisia. Hieno on myös orvon ketun ja tämän suojiinsa ottaneen vanhan, sekä yksinäisen muorin välinen suhde. Kohtaus, jossa vanha muori päättää kaikkien yhteiseksi hyväksi luopua ketusta on yksi Disneyn historian tunteikkaimpia. Tässä kohden kulisseissa tapahtui myös sukupolvenvaihdos, sillä elokuvan teon aikana Disneyn Yhdeksän vanhaa miestä astuivat kaikki sivuun. Uusi sukupolvi animaattoreita astui remmiin ja tämän elokuvan animaattoreihin kuuluivat mm. John Lasseter, John Musker, Ron Clements, Brad Bird, Henry Selick, Chris Buck, Mark Dindal ja Tim Burton. Eikä kulisseissa kuohuminen tuohon loppunut, sillä Disneysta lähtivät omille teilleen 13% animaattoreista Don Bluthin, Gary Goldmanin ja John Pomeroyn johdolla. Heidän mielestään Disneyn animaatio oli vanhanaikaista ja jäänyt pyörimään paikalleen. Tuon vuoksi elokuvan julkaisu lykkääntyi puolella vuodella kun Disney joutui värväämään pikavauhtia lisää animaattoreita.

Kriitikoiden mielipiteet jakaantuivat elokuvan suhteen, mutta taistelukohtaus Topin, Tessun ja karhun välillä keräsi laajaa suitsutusta ympäriinsä. Mutta minä keskityn aina ensimmäisenä tarinaan kunhan puitteet ovat kutakuinkin kunnossa. Ja tuo tarina on erilainen kuin Disneyn elokuvissa tähän asti, sillä se sisälsi melko teräviäkin huomioita. Eli juuri kuinka yhteiskunta luokitteluineen ja ennakkoasenteineen määrittää väkisinkin käytöstämme ja kuinka lujinkin side voi rikkoutua.

66. 


"There's one thing that bothers me. It's like you said, every major city around us has been bombed over and over again. But never Hiroshima."
Tuotanto: Madhouse
Ohjaus: Mori Masaki
Käsikirjoitus: Keiji Nakazawa
Päätähdet: Issei Miyazaki, Masaki Koda / Catherine Battistone, Brianne Brozey
Musiikki: Kentaro Haneda

Mieleenjäävä hetki

Barefoot Gen kuuluu ehdottomasti siihen sarjaan elokuvia, jonka joku vanhempi on joskus lapselleen puolihuolimattomasti ostanut, koska kyseessä on animaatio. Nimittäin Barefoot Gen kuvaa Toisen maailmansodan ja Hiroshiman pommituksen japanilaisten lasten näkövinkkelistä. Ja se on melkoisen raakaa touhua todistaa näin animaationkin välityksellä atomipommin maanpinnassa aiheuttamaa monimuotoista tuhoa, kaaosta ja epätoivoa. Pommin iskeytyminen, ja sen johtamat välittömät tuhot maan pinnalta kuvattuna, on yksi animen legendaarisimpia kohtauksia, joka on varmaan jonkinlaisia henkisiä arpia aiheuttanut yhdelle jos toiselle pikkukatsojalle. Se on yksinkertaisesti tämän listan elokuvien raa'in kohtaus. Elokuvassa seurataan Genin perheen jokapäiväistä elämää ruoka- ja tarvikepulasta kärsivässä Hiroshimassa. Välissä sitten ihmetellään miksi Hiroshima on säästynyt pommituksilta kun amerikkalaiset pommikoneet ovat moukaroineet kaikkia muita isoja kaupunkeja antaumuksella. Etenkin kun amerikkalaiset koneet ovat kyllä lennelleet pariinkin otteeseen kaupungin yli pudottamatta mitään. Noh, sitten koittaa 6. elokuuta, joka alkaa Genille ihan tavallisena kouluaamuna. Kunnes noin 8:15 kaikki muuttuu.

Ehdottomasti elokuvan ja sitä edeltäneen mangan kiinnostavuutta nostaa vielä se fakta, että kyseessä on Keiji Nakazawan osittain omaelämäkerrallinen kuvaus. Toki Barefoot Gen on ikuinen kakkonen samaa aihetta käsitelleelle Tulikärpästen haudalle, joka onnistui kiteyttämään kaiken universaalisti samaistuttavaan pakettiin ja oli luonnollisesti Studio Ghiblin elokuvana ihan erilaisella budjetilla liikkeellä. Barefoot Gen ei ole läheskään yhtä hyvin kestänyt audiovisuaalisesti aikaa. Mutta se ei himmennä yhtään Barefoot Genin voimaa ja sen kuvaamia sodan vaikutuksia. Elokuva keskittyy eritoten alleviivaamaan sitä, että onpa tilanne kuinka surkea tahansa, niin lapset ovat lapsia. He eivät suistu ympärillä vallitsevaan epätoivoon, vaan toipuvat ja sopeutuvat nopeasti.

65. 


"Let's play sumo!"
Tuotanto: Shin-Ei Animation
Ohjaus: Keiichi Hara
Käsikirjoitus: Hara, Masao Kogure, Yuichi Watanabe
Päätähdet: Kazato Tomizawa, Takahiro Yokokawa, Naoki Tanaka
Musiikki: Kei Wakakusa

Mieleenjäävä hetki


Kappa on japanilainen tarueläin, joka muistuttaa eurooppalaisittain näkkiä. Molemmat elelevät vesistöissä, mutta Kappa muistuttaa ulkonäöltään peikon, kilpikonnan, sammakon ja apinan risteytystä. Elokuvassa pieni tokiolainen poika löytää samuraiden ajalta säilyneen kapan ja vie sen tietenkin kotiinsa. Kun perhe ei keksi mitä tehdä kapalle, se adoptoidaan luonnollisestikin osaksi perhettä. Sumopainista pitävä kappa ei tietenkään kauaa pysy salassa silmiä vilisevässä metropolissa, eikä kuiva betonikaupunki muutenkaan sovi sen elinympäristöksi. Kyseessä on roimalla komedialla höystetty hyvän olon tarina ystävyydestä ja uhrauksista yhden unohtumattoman kesän aikana. Ainoa heikompi piirre on siinä, että elokuva kestää 138 minuuttia tarinan käsitellessä vähän kaikkea mahdollista.

64. 


"That desk was where we sealed Judas' soul."
Tuotanto: Rockwell Eyes, Steve N' Steven
Ohjaus ja käsikirjoitus: Shunji Iwai
Päätähdet: Yu Aoi, Anne Suzuki
Musiikki: Shunji Iwai

Traileri

Animaatiopuristit löytänevät napistavaa siitä, että kyseessä on rotoskooppinen animaatio. Eli kaikki kohtaukset on tehty ensin live actionina ja sen jälkeen animaattorit ovat piirtäneet nuo kohtaukset animaation muotoon. Siitä aiheutuu usein pieniä ongelmia liikkeiden, sekä painon suhteen ja elokuvaa katsoessa yksi niistä pistänee silmään katsojalle kuin katsojalle. Nimittäin eräässä kohtauksessa toinen päähenkilöistämme näyttää kovin painottomalta hypätessään pois miehen käsivarsilta. Mutta kuten traileristakin näkyy, niin välillä animaatio on kertakaikkisen ensiluokkaista. Se on vain hieman epätasaista. Mutta hylätään silmäkarkki, sillä loppukädessä minä pidän kiinnostavilla hahmoilla varustetuista tarinoista ja tässä meillä on sellainen.

Tarina on herkullisen teinimäinen ja arkisella mystiikalla valeltu. Alice saapuu uuteen kouluun ja törmää luokassa kiertävään legendaan murhatusta Yudas-pojasta, jolla oli neljä vaimoa. Legenda on niin outo ja hullu, ettei Alice tai katsoja tiedä mitä siitä oikein ajattelisi. Alice kuitenkin kiinnostuu tarinasta ja siihen liittyvästä oudosta erakkotytöstä Hanasta, joka ei ole käynyt lähelläkään kyseistä koulua sitten Yudaksen murhan. Tarina on hauska, erilainen ja mukaansa tempaava, päähahmot ovat kiinnostavia. Kyse on kaikkinensa raikkaasta ja erilaisesta tuulahduksesta. Tämä elokuva on muuten ohjaajan ensimmäinen animaatio ja kyse on esi-osa hänen 2004 ilmestyneelle elokuvalleen Hana & Alice. Eikä sitäkään voi olla suosittelematta. Animaatio oli keino tuoda samat näyttelijät samoihin rooleihin.

63. 

Viidakkokirja (1967)



"Oh no! It's Baloo, that shiftless, two-bit jungle bum."
Tuotanto: Disney
Ohjaus: Wolfgang Reitherman
Käsikirjoitus: Larry Clemmons, Ralph Wright, Ken Anderson, Vance Gerry
Päätähdet: Bruce Reitherman, Phil Harris, Sebastian Cabot, George Sanders, Sterling Holloway, Louis Prima / Jaana Saarinen, Reino Bäckman, Vuokko Saarinen, Erkki Valaste, Viktor Klimenko, Eemeli (1968) / Antony Bentley, Pekka Lehtosaari, Veikko Honkanen, Esa Saario, Antti Pääkkönen, Eeki Mantere (1993)
Musiikki: George Bruns

Mieleenjäävä hetki

Listalta ei yksinkertaisesti löydy enää 60-lukulaisempaa elokuvaa kuin Viidakkokirja. Elokuva sisältää yhden historian parhaista soundtrackeista, joka on "Bare Necessitiesia" (Terry Gilkyson) lukuunottamatta Shermanin veljesten käsialaa. Bill Peet vastasi alunperin Rudyard Kiplingin tarinan sovittamisesta animaatioksi, mutta Walt Disney ei ollut tyytyväinen tarinan synkkyyteen. Riitojen päätteeksi Peet jätti eroanomuksensa ja Larry Clemmonsille lankesi päävetäjän vastuu luoda kevyempi, hahmopainotteinen tarina. Ääninäyttelijöiksi palkattiin alkuajan Disneylle harvinaisesti isoja nimiä kuten koomikko Phil Harris, jazz-legenda Louis Prima ja Oscar-voittaja George Sanders.

Walt itse oli tiukasti mukana valvomassa elokuvaa, mutta kuoli 10 kuukautta ennen elokuvan ensi-iltaa. Viidakkokirja oli jo aikanaan suunnaton hitti, joka täytti jälleen tyhjyyttään humisseet Disneyn rahaholvit. Kyseessä oli vuoden 1967 neljänneksi tuottoisin elokuva ja loppuviimein kyseessä arvioidaan olevan Ameriikan markilla kaikkien aikojen 29. tuottoisin elokuva lippuluukuilla. Edelle menevät animaatioistakin vain Fantasia, Leijonakuningas, 101 Dalmatialaista ja tietenkin Lumikki.

62. 

Tuulen laakson Nausicaa (1984)



"Every one of us relies on water from the wells, because mankind has polluted all the lakes and rivers."
Tuotanto: Top Craft
Ohjaus: Hayao Miyazaki
Käsikirjoitus: Miyazaki, Kazunori Ito
Päätähdet: Sumi Shimamoto, Mahito Tsujimura, Goro Naya / Alison Lohman, Shia LaBeouf, Patrick Stewart, Uma Thurman
Musiikki: Joe Hisaishi

Korealaiset teki huikean trailerin

Hayao Miyazakin ensimmäinen monista mestariteoksista. Sijoittuu postapokalyptiseen maailmaan, jossa kaupunkivaltiot yrittävät selviytyä valtavan ja myrkyllisen erämaan paineen alla. Erämaa on täytetty erinäisillä valtavilla ötököillä, joilta ei puutu tuhovoimaa. Luonnollisesti ihmiset etsivät keinoa tuhota tuo erämaa asukkeineen, mutta sankarittaremme hoitaa miyazakimaisesti taistelunsa myötätunnolla. Hänestä ainoa oikea ratkaisu on, että kaupunkivaltiot oppisivat elämään rauhassa toistensa ja ötököiden kanssa. Joten läsnä ovat Miyazakille ne perinteiset anti-sota ja pro-ympäristö teemat. Nykykatsojan ja vanhempaan Miyazakiin tottuneiden silmin elokuva voi olla hieman ankea ja audiovisuaalisesti se on joutunut hieman ajan hampaan nakertamaksi. Kyse on kuitenkin yksi animaation virstanpylväistä, joka kaikesta huolimatta sisältää edelleen nykykatsojankin silmään vaikuttavia hetkiä kuten traileri antaa osoittaa.

61. 



"You who I called brother, how could you have come to hate me so? Is this what you wanted?"
Tuotanto: DreamWorks
Ohjaus: Brenda Chapman, Steve Hickner, Simon Wells
Käsikirjoitus: Philip LaZebnik, Nicholas Meyer
Päätähdet: Val Kilmer, Ralph Fiennes, Michelle Pfeiffer, Sandra Bullock, Jeff Goldblum, Danny Glover, Patrick Stewart, Helen Mirren, Martin Short, Steve Martin / Veli-Matti Ranta, Heikki Sankari, Petra Karjalainen, Rinna Paatso
Musiikki: Hans Zimmer

Mieleenjäävä hetki

DreamWorks pamahti animaatiomaailmaan näyttävästi ja isolla kasalla tähtiä. Ensimmäinen animaatio oli samanaikaisesti Prinssin kanssa työstetty Antz - muurahaiset, jonka pääosassa oli neuroottinen Woody Allen ja josta löytyi myös Stallonea, Gene Hackmania, Anne Bancroftia, Sharon Stonea jne. Vajaat puoli vuotta myöhemmin ilmestynyt Egyptin Prinssi ei ole sen suhteen poikkeus, vaan yhtiölle ominaisesti tähtikavalkadi on pitkä.

Elokuva kertoo Raamatun Exodus-kirjan tarinan. Cecil B. DeMille teki tästä jo merkittävän elokuvan Hollywoodin hulluina vuosina ja sen kesto oli vain jotain 4-5 tuntia. Egyptin Prinssi tiivistää tapahtumansa reiluun puoleentoista tuntiin ja se kaappaa katsojan mielenkiinnon välittömästi mieleenjäävällä alkunumerolla, jonka poiminkin tuohon framille. Hämmentävästi kyseessä on myös melko kypsäsävytteinen tarina länsimaiseksi animaatioksi, vaikka siellä toki Ramseksen ylipappeina toimivat koomikkolegendat välillä keventävätkin huolella tunnelmaa. Yleensä nämä Raamatun tarinoita kuvaavat elokuvat ovat yllätyksettömiä ja vähän harmaita, koska tunnet tarinan ja toisaalta tekijät eivät halua astua kenenkään varpaille ottamalla liikaa vapauksia. Egyptin Prinssi kertoo tutun tarinansa tehokkaasti ja sopivan kevyellä tunnelmalla, vaikkei kyseessä olekaan mikään Ben-Hur.

60. 

Rango (2011)



"Who am I? I'm nobody."
Tuotanto: Industrial Light & Magic
Ohjaus: Gore Verbinski
Käsikirjoitus: John Logan
Päätähdet: Johnny Depp, Isla Fisher, Abigail Breslin, Alfred Molina, Ray Winstone / Reino Nordin, Elena Leeve, Ella Haartti, Seppo Pääkkönen, Jarmo Mäkinen
Musiikki: Hans Zimmer

Mieleenjäävä hetki

Pirates of the Caribbeanin ajavat voimat Gore Verbinski ja Johnny Depp löivät jälleen hynttyyt yhteen ja lopputulos oli animoitu western lemmikkiliskosta, joka hylätään aavikolle. Sieltä vihreä otus löytää tiensä terrorisoidun pikkukaupungin pelastajaksi. Rango sisältää kosolti viittauksia aina Clint Eastwoodin länkkäreistä Deppin omiin elokuviin kuten Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa. Komedia toimitetaan ns. vakavalla naamalla ja vitsien seasta löytyy kosolti visuaalistakin komediaa. Animaatiosta vastasi esimerkiksi Star Warsin tehosteiden takana olevan Industrial Light & Magic ja kyseessä oli yhtiön ensimmäinen, sekä toistaiseksi viimeinen animaatio.

Gore Verbinski mainitsi useasti Rangoon liittyneissä haastatteluissa animaatiolegenda Ralph Bakshin nimen, joka tuotti 60-80 luvuilla kypsää ja enemmän aikuisille suunnattua animaatiota. Gore kun filosofoi sillä, että animaatioelokuvat ovat kasvaneet liian isoiksi ja kalleiksi. Ettei animaation tarvitsisi ja pitäisi olla pelkkää perheviihdettä, vaan siellä seassa voisi olla enemmän diversiteettiä. Mutta animaatioiden hintalaput ovat niin valtavia, ettei tekijä voi keskittyä vain yhteen katsojaryhmään, vaan on otettava kaikki huomioon jos halutaan päästä plussalle. Tämähän ei ole vain animaatioiden ongelma, vaan sama haaste on näiden massiivisten Hollywood-elokuvien kohdalla. Kaikkia pitää miellyttää, koska katsojia tarvitaan pirusti jos joskus halutaan nähdä viivan alla plussaa. Samalla pitäisi kuitenkin tehdä jotain uutta, jolla erottua massasta. Mutta ei kuitenkaan mitään liian radikaalia, sillä 300 miljoonan dollarin elokuva ei ole mikään testilabra, vaan sellaisen elokuvan sukeltaminen aiheuttaa jo lovea studion kassaholviin.

59. 

Keisarin uudet kuviot (2000)



"It's my birthday gift to me. I'm so happy."
Tuotanto: Disney
Ohjaus: Mark Dindal
Käsikirjoitus: David Reynolds
Päätähdet: David Spade, John Goodman, Eartha Kitt, Patrick Warburton / Jarkko Tamminen, Eero Saarinen, Seela Sella, Santeri Kinnunen
Musiikki: John Debney

Mieleenjäävä hetki

Kyseessä voisi sanoa olevan eräänlainen road movie. Yksinkertaisessa juonessa liikumme paikasta A paikkaan B ja sieltä takaisin. Välissä tehdään parit koukkaukset pois suoralta reitiltä, että saadaan vaihtelua ympäristöön ja lisää mahdollisuutta komediaan. Kyseessä on varmasti yksi listan hauskimpia elokuvia. David Spade on ainakin tietyissä piireissä eräänlainen koomikkolegenda ja hän pääsee herkuttelemaan itserakkaana hallitsijana, jolle kreikkalaisen mytologian Narsissuskin kalpenisi. Koko valtakunta yksinkertaisesti vihaa häntä. Lisää vettä kiukaalle heittää hallitsijan toheloiva neuvonantaja ja pahiksen roolia vetävä Yzma, joka on elokuvan sanoin jäänne dinosaurusten aikakaudelta. Hahmo on ruma ja vanha kuin mikä, mutta pian katsojan pelko muuttuu nauruksi kun tämä toilaileva vallananastaja pääsee vauhtiin. Yzman apurina on hänen "boytoynsa" Kronk, jolla on ulkonäköä ja lihaksia, vaan ei älliä. Ripauksen sympaattisuutta elokuvaan tuo John Goodmanin näyttelemä köyhä maanviljelijä, jonka avusta laamaksi muuttunut hallitsija onkin yhtäkkiä riippuvainen päästäkseen hengissä takaisin palatsiinsa.

Elokuvan piti olla alunperin musikaali ja Disney halusi Stingin säveltämään laulut. Sting suostui sillä ehdolla, että hänen vaimonsa saisi kuvata dokumentin elokuvan tekovaiheista. Musikaali oli 25% valmis, rahaa oli uponnut 25-30 miljoonaa dollaria ja Sting ehti luoda puolisen tusinaa laulua kunnes Notre Damen kellonsoittajan flopatessa elokuvasta päätettiin muuttaa pelkäksi komediaksi. Joten dokumenttikamera oli oikeassa paikassa kuvaten tämän 6 vuoden sekavan ajanjakson ja tuo dokumentti on nimeltään The Sweatbox. Loppua kohti vaikutti siltä, että Disney on vain helpottunut saadessaan elokuvan ulos. Se ilmestyi melko kiusallisessa ajankohdassa, sillä samoihin aikoihin DreamWorks julkaisi myöskin mainion Tie El Doradoon -elokuvansa, sekä Disneyn valtava markkinointikoneisto oli keskittynyt puffaamaan 102 dalmatialaista. Se keräsi Disneyn elokuvalle melko vaatimattomat 160 miljoonaa lipputuloina kriitikoiden kehuessa sen ajatonta slapstick komediaa ja omalaatuista ilmettä.

58. 

Räyhä-Ralf (2012)



"They invited Pac-Man? That cherry-chasing dot-muncher isn't even part of this game!"
Tuotanto: Disney
Ohjaus: Rich Moore
Käsikirjoitus: Phil Johnston, Jennifer Lee
Päätähdet: John C. Reilly, Sarah Silverman, Jack McBrayer, Jane Lynch / Niko Saarela, Iina Kuustonen, Riku Nieminen, Elina Knihtilä
Musiikki: Henry Jackman

Mieleenjäävä hetki

Kyseessä on kekseliäs, pelimaailmaan sijoittuva elokuva. Päivällä pelien hahmot vetävät roolejaan, mutta yöllä kun pelihallin valot sammutetaan, eri pelien hahmot sosialisoivat keskenään vaeltaen vapaasti pelimaailmojen välillä. Elokuvamme päähahmo Ralf on kyllästynyt pelinsä rooliin ikuisena pahiksena, hän paljastaa videopelipahisten tukiryhmässä haluavansa olla kerrankin hyvis. Pian Ralf saakin siihen mahdollisuuden aiheutettuaan vakavan glitchin, joka uhkaa koko pelimaailmaa.

Leffa on luonnollisesti täynnä legendaaristen arcade-hahmojen cameoita. Näemme Super Mariosta tutun Bowserin, Sonicista tutun Dr. Eggmanin ja vilahtavatpa ruudulla esimerkiksi Pacman, sekä Paperboykin. Tämän lisäksi viittauksia riittää alkaen aina Call of Dutysta, Tomb Raiderista ja Metal Gearista jatkuen vaikkapa legendaarisiin "All you're base are belong to us", tai Leroy Jenkins -huudahduksiin.

Sanomattakin selvää, että Kuka viritti ansan, Roger Rabbitt? innoitti tämän elokuvan, jota työstettiin 80-luvulta saakka. Tekijät olivat kuitenkin varovaisia välttäen änkemästä liikaa tuttuja pelihahmoja ruudulle. Disney esimerkiksi sai luvan Nintendolta käyttää myöskin Super Marioa, mutta Disney ei löytänyt ikoniselle hahmolle sopivaa kohtausta ja noin kuuluisan hahmon läsnäolo olisi vienyt liikaa fokusta pois itse tarinasta. Minusta tuo oli harmi, sillä itsehän odotin tietämättömänä koko elokuvan, että koska Mariot ja Sonicit astuvat estradille. Meni sitten sillä tavalla vähän se fokus pois tarinasta. Suunnitelmissa oli myös GTA:maisen open world -pelin lisääminen tarinaan, mutta modernin pelin punominen mukaan arcadepeleistä kertovaan elokuvaan osoittautui juonellisesti liian vaikeaksi. Räyhä-Ralf voitti ansaitusti Oscarin ja kyseessä on mielikuvituksellinen, uniikki ja hauska puolitoistatuntinen. Ja jatkoa pukkaa vuoden kuluttua Ralph breaks the internet -nimellä, joten tuo kenties sijoittuu jo modernimpaan pelimaailmaan, mikä olisi kerrassaan herkullista.

57. 


"She had a lonely life."
Tuotanto: Studio Ghibli
Ohjaus: Hiromasa Yonebayashi
Käsikirjoitus: Yonebayashi, Keiko Niwa, Masashi Ando, David Freedman
Päätähdet: Sara Takatsuki, Kasumi Arimura, Toshie Negishi/ Hailee Steinfeld, Kiernan Shipka, Grey DeLisle / Emma Louhivuori, Jenna Hukkinen, Maija-Liisa Peuhu
Musiikki: Takatsugu Muramatsu

Traileri


Elokuvalla on hieman kehnomman puoleinen nimi, koska sekoitan sen jatkuvasti Alfred Hitchcockin Marnien kanssa. Se on nimittäin ainoa sana, jonka muistan tämän animaation nimestä. Kyseessä on toistaiseksi uusin Studio Ghiblin julkaisema elokuva ja se kertoo tarinan 12-vuotiaasta Annasta. Astmaattinen ja masentunut tyttö lähetetään kesäksi sukulaisten luo maalle nauttimaan kiireettömyydestä ja puhtaasta ilmasta. Siellä Anna kiinnostuu hylätystä kartanosta, joka vaikuttaa oudon tutulta. Poistuessaan paikalta hän näkee kartanon hetken verran täydessä loistossaan ja sisältä kantautuu musiikkia. Seuraavana yönä Anna näkee aidon tuntuisen unen, jossa hän näkee kartanossa keltatukkaisen tytön ja vanhan isoäidin harjaamassa tämän hiuksia. Joten kyllä, tarina on hemmetin kutkuttava lähtökohdiltaan. Se on sekä sydäntäsärkevä, että rohkaiseva. Masentunut Anna esimerkiksi oppii, että hänen olemassaolollaan on arvoa ja merkitystä. Elokuvan soundtrack on mahtava ja elokuva toimii loistavasti, ellei jopa parhaiten englanninkielisenä dubbauksena, jonka pienemmistä rooleistä löytyy raskassarjalaisia kuten John C. Reilly, Geena Davis ja Kathy Bates. Viimeisin jopa vuodatteli kyyneliä elokuvan ekstroissa kuvaillessaan mitä Marnie merkitsi Annalle. Tässä on elokuva ulkopuolisille, joka on yhtäaikaa kitkerä ja makea. Surullinen ja rohkaiseva.

56. 

Coraline ja toinen todellisuus (2009)



"You think they're trying to poison me?"
Tuotanto: Laika
Ohjaus ja käsikirjoitus: Henry Selick
Päätähdet: Dakota Fanning, Teri Hatcher, Jennifer Saunders, Dawn French, Ian McShane
Musiikki: Bruno Coulais

Mieleenjäävä hetki

Kyseessä on eittämättä yksi listan pelottavimmista elokuvista, jonka ohjaaja Henry Selick toimi aiemmin esimerkiksi Painajainen ennen joulua -leffassa animoijana. Elokuvan nimikkotyttö Coraline ei saa riittävästi huomiota vanhemmiltaan ja hän löytää tiensä outoon rinnakkaismaailmaan, jossa ihmiset on korvattu iloisilla, mutta sisältä ontoilla kaksoisolennoilla. Esimerkiksi hahmojen silmät on korvattu mustilla napeilla, koska erään sanonnan mukaan silmät ovat peili ihmisen sieluun. Ja sitä näillä hahmoilla ei ole. Elokuvaa onkin innoittanut esimerkiksi B-kauhuklassikko Ruumiinryöstäjät. Elokuvan ikäraja on ymmärtääkseni K7 ja se on kyllä pykälän verran liian alhaalla. Nimittäin siinä sai aikuinenkin ihminen muutamissa kohdissa hieman puhallella jännitystä ulos, etenkin kun sen illalla katseli töllöstä. Toki toisaalta elokuvasta ei ymmärtääkseni ole edes tehty suomeksi dubattua versiota, joten se tasoittaa asiaa. Elokuva pokkasi ansaitusti Oscar-ehdokkuuden ja keräsi reippaasti suitsutusta kriitikoilta.

55. 

Kung Fu Panda (2008)



"You are too concerned about what was and what will be. There is a saying: yesterday is history, tomorrow is a mystery, but today is a gift. That is why it is called the present."
Tuotanto: DreamWorks
Ohjaus: Mark Osborne, John Stevenson
Käsikirjoitus: Jonathan Aibel, Glenn Berger
Päätähdet: Jack Black, Dustin Hoffman, Ian McShane, Angelina Jolie, Jackie Chan, Seth Rogen, Lucy Liu / Tuomas Uusitalo, Ismo Kallio, Seppo Pääkkönen, Matleena Kuusniemi
Musiikki: John Powell, Hans Zimmer

Mieleenjäävä hetki

Kung Fu Panda on hienosti summattuna toimintakomedian muottiin ahdettu tribuutti itämaisten taistelulajien elokuville. Alunperin kyseessä piti olla puhdas parodia, mutta Stevenson halusi tehdä elokuvasta wuxia -tyyppisen toimintakomedian perinteisellä sankarijuonella. Itse elokuvan ohella erityismainintoja keräsi arvosteluissa alun perinteisen kiinalaisen varjonukke-esityksen hengessä käsin animoitu tarinan alustus. Kiinassa elokuva oli ensimmäinen animaatio, joka rikkoi 100 miljoonan juanin rajan keräten suitsutusta uskollisuudesta, kunnioituksesta ja tyylistä, jolla se käsitteli kiinalaista kulttuuria ja mytologiaa. Kung Fu Panda sai myös animaatiolle harvinaisen kunnian avata 61. Cannesin elokuvafestivaalin saaden useiden minuuttien seisovat aplodit. Valitettavasti pörröisen pandan kannalta samana vuonna ilmestyi WALL-E, joka vei Oscarit ja Golden Globet. Tosin mielenkiintoisesti puolestaan animaatioalan palkintogaalassa Kung Fu Panda voitti 10/16 mahdollisesta palkinnosta WALL-E:n jäädessä nuolemaan näppejään, sillä robottiveitikka keräsi ylipäänsä vain 8 ehdokkuutta.

54. 

Moana / Vaiana (2016)



"If you wear a dress, and have an animal sidekick, you're a princess."
Tuotanto: Disney
Ohjaus: Ron Clements, Don Hall, John Musker, Chris Williams
Käsikirjoitus: Jared Bush
Päätähdet: Auli'i Carvalho, Dwayne Johnson, Temuera Morrison / Yasmine Yamajako, Veeti Kallio, Heikki Sankari
Musiikki: Mark Mancina, Opetaia Foa'i, Lin-Manuel Miranda

Mieleenjäävä hetki

Mene ja tiedä onko uutuudenkiiltoisena liian ylhäällä, mutta kuuluu silti heittämällä listalle. Biisit keräävät radioaikaa. Tuli kaksi Oscar-ehdokkuutta. Kyseessä ylipäänsä täydellinen vanhan ja nykyisen Disneyn liitos. Jotenkin aika oli jälleen sopiva tälläiselle hyvälle ja perinteiselle prinsessatarinalle, joka oli sitten saatu iskettyä uuteen mielenkiintoiseen ympäristöön. Taianomainen seikkailu, roolimallin mitat täyttäviä henkilöhahmoja, opetuksia, komediaa, oman tien löytämistä, eläinystäviä ja tietenkin unohtumatonta musiikkia. Mantereesta riippuen Moana / Vaiana ei ihan yllä viime vuosien kovimpien Disney-leffojen joukkoon, mutta kyseessä on silti erinomainen ja mieleenjäävä kokemus.


53. 

Tuhkimo (1950)



"I'd be honored, Your Highness. Would you mind holding my broom."
Tuotanto: Disney
Ohjaus: Clyde Geronimi, Wilfred Jackson, Hamilton Luske
Käsikirjoitus: Bill Peet, Erdman Penner, Ted Sears, Winston Hibler, Homer Brightman, Harry Reeves, Ken Anderson, Joe Rinaldi
Päätähdet: Ilene Woods, Eleanor Audley, Verna Felton, William Phipps / Ritva Lehtelä, Ritva Lehtelä, Irina Milan, Reino Bäckman (1967) / Anna Kuoppamäki, Seela Sella, Rauha Rentola, Timo Ojala (1992)
Musiikki: Paul J. Smith, Oliver Wallace

Mieleenjäävä hetki

Jälleen yksi varhainen Disneyn klassikko, jonka parissa historian havinan näkee ja aistii. Disneyn logona kun esimerkiksi toimii juuri kyseinen Tuhkimosta tuttu linna. Disney oli jälleen kerran pakkoraossa, sillä elokuvan oli oltava hitti, ettei yhtiö joutuisi konkurssiin yli 4 miljoonan dollarin velkojensa vuoksi. Toinen maailmansota kun oli aiheuttanut sen, ettei yhtiö saanut Pinokkioita, Bambeja ja Fantasioita myytyä ulkomaille ja näin ollen nämäkin klassikot olivat ensijulkaisullaan hävinneet rahaa. Mutta ajat olivat paremmat, sekä Tuhkimokin puri yleisöönsä todenteolla. Elokuvan tuotoilla laitettiin liikkeelle erään maailmankuulun teemapuiston rakentaminen. Tarina on nykykatsojan silmin vähän sitä perinteistä kaavaa, mutta onhan se siitä huolimatta vangitseva ja sen historiallinen painoarvo on kerrassaan valtava. Disney muuten toi ensimmäistä kertaa Broadwaylta apuvoimia lauluihin ja lisäksi monet elokuvan kohtauksista kuvattiin ensin ihmisin malliksi animaattoreille.

52. 

Rottatouille (2007)



"In many ways, the work of a critic is easy. We risk very little, yet enjoy a position over those who offer up their work and their selves to our judgment. We thrive on negative criticism, which is fun to write and to read. But the bitter truth we critics must face, is that in the grand scheme of things, the average piece of junk is probably more meaningful than our criticism designating it so. But there are times when a critic truly risks something, and that is in the discovery and defense of the *new*."
Tuotanto: Pixar
Ohjaus: Brad Bird, Jan Pinkava
Käsikirjoitus: Brad Bird
Päätähdet: Patton Oswalt, Lou Romano, Ian Holm, Peter O'Toole, Janeane Garofalo / Aksu Palmen, Samuel Harjanne,  Jorma Uotinen, Lars Svedberg, Susa Saukko
Musiikki: Michael Giacchino

Mieleenjäävä hetki

Jälleen yksi Pixarin kekseliään teeman ympärille sijoittuva näppärä elokuva, joka on täynnä valloittavia hahmoja ja jolla on jotain sanottavaa maailmasta. Hemmetti, kokkaava rotta, kuka sellaista keksii? Jan Pinkava vastasi alkuperäisestä ideasta, jota tuotiin jalostamaan Brad Bird. Koska kyseessä on Pixar, niin kaikki otettiin vakavasti viimeistä detaljia myöten ja huippukokeilta kysyttiin neuvoja, sekä animoijat kävivät keittiökursseja. Varmasti epämieluisin oli matka Pariisiin, jossa he söivät viidessä kaupungin huippuravintolassa. Vaivannäkö kannatti, sillä Rottatouille keräsi peräti 5 Oscar-ehdokkuutta, jolla se jakoi aikanaan eniten ehdokkuuksia keränneen animaation tittelin Aladdinin kanssa. Toki käteen jäi lopulta vain parhaan animaation pysti ja WALL-E keräsi pari vuotta myöhemmin 6 ehdokkuutta. Kriitikot pitivät Rottatouillesta aivan hulluna ja vaikka se myi laiskanpuoleisesti vain 200 miljoonaa dollaria Pohjois-Amerikassa, niin ulkomaan tuotot nostivat saldoksi mukavat 620 miljoonaa. Silti kyseessä on Pixarin neljänneksi heikoiten tuottanut elokuva ja taakse jäävät vain Urhea, Autot 2, sekä Kunnon dinosaurus. Mutta toisaalta WALL-E on näillä molemmilla listoilla vain sijan Rottatouillen yläpuolella.

51. 

Peter Pan (1953)



"You wouldn't do ol' Hook in now, would you, lad?"
Tuotanto: Disney
Ohjaus: Clyde Geronimi, Wilfred Jackson, Hamilton Luske, Jack Kinney
Käsikirjoitus: Ted Sears, Erdman Penner, Pill Peet, Winston Hibler, Joe Rinaldi, Milt Banta, Ralph Wright, William Cottrell
Päätähdet: Bobby Driscoll, Kathryn Beaumont, Hans Conried / Jarkko Tamminen, Hanna Salakari, Veikko Honkanen (1992) / Jaana Saarinen?, Ritva Lehtelä, Reino Bäckman (1969)
Musiikki: Oliver Wallace

Mieleenjäävä hetki

Toinen tähti oikealta ja suoraan aamuun, siellä sijaitsee Mikä mikä maa aka. Neverland. Siellä tai Kalifornian Santa Barbarassa. Nimittäin luen para-aikaa yhtä Michael Jacksonin elämänkerroista ja voisi sanoa, että laulaja piti valtavasti kyseisestä elokuvasta ja hahmosta. Supertähdellä taisi olla tapana todeta järjestäinsä lapsille Peter Panin hengessä, että älä koskaan kasva isoksi. Mutta se siitä salaperäisestä ja kiistanalaisesta merkkihenkilöstä, joka vaikutti jääneen itsekin elämään ikuisesti lapsuuttaan.

Peter Pan on animaatio viattomalta aikakaudelta jolloin oli ok, että aikuiset miehet uhkailivat lapsia miekoin ja pommein. Kyse on myös Disneyn ensimmäisen kultakauden animaatioiden ylivoimaisesti hauskimmasta elokuvasta. Kiitos sähläilevän ja sisältä pehmon Kapteeni Koukun, sekä häntä ikuisesti vaanivan, tikittävän krokotiilin. Tarina toki jää melko pinnalliseksi keskittyen ainoastaan lapsuuden hengen vangitsemiseen ja sen arvon alleviivaamiseen, mutta viihdearvo paikkaa sen heittämällä. Elokuvastahan muuten tuotettiin jo 80-90 luvulla parit ihan passelit live action -elokuvat. Sen sijaan vuosi takaperin ilmestynyt Pan floppasi huolella, mikä on jonkinlainen sääli. Siinä mielessä, että se uskalsi yrittää jotain erilaista. Olkoonkin, että ei sillä vielä saa kehnomman puoleisesta elokuvasta hyvää.

Sijat 100-76

Sijat 50-26

Sijat 25-1

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti