Jumanji: Welcome to the Jungle (2017) - Arvostelu

Genre: Seikkailu / Komedia
Ohjaus: Jake Kasdan
Käsikirjoitus: Chris McKenna, Erik Sommers, Scott Rosenberg, Jeff Pinkner
Päätähdet: Dwayne Johnson, Kevin Hart, Jack Black, Karen Gillan
Kesto: 119 min.

"It's hard to be brave when you've only got one life."

Kaiken takaa löytyy Chris Van Allsburgin vuonna 1981 ilmestynyt lastenkirja Jumanji, joka vuonna 1995 poiki Robin Williamsin tähdittämän suositun elokuvan, jossa viidakkoteemaisen lautapelin hahmot ja eläimet karkasivat pelistä aiheuttamaan kaaosta Brantfordin uneliaaseen pikkukaupunkiin. Elokuvan päätteeksi lapset heittivät lautapelin jokeen ja viimeisessä kohtauksessa ranskaa puhuvat lapsukaiset löysivät sen rantaan huuhtoutuneena jossakin päin maailmaa. Tämä "jatko-osa" tavallaan jatkaa siitä mihin alkuperäinen jäi. Tällä kertaa vain liikenne kulkee toiseen suuntaan, sillä 90-luvun lopussa Suomenkin televisiossa pyörineen Jumanji-animaatiosarjan tapaan tällä kertaa pelaajat matkaavat viidakkoon, eikä toisinpäin.

On vuosi 1996, kun Metallica-paitaan sonnustaunut teinipoika löytää lautapelin Bratfordin joen rantahiekkaan huuhtoutuneena. Avattuaan laatikon kotosalla teini toteaa tylsistyneenä, että kuka muka enää nykypäivänä pelaa jotain lautapelejä ja alkaa haka PlayStationia, joka rantautui Pohjois-Amerikkaan vuoden 95 marraskuussa. Mutta kuten tänä vuonna ilmestyneessä Ringsissakin kävi, niin "paha" muuttaa muotoaan. Tutut, kovaääniset viidakkorummut alkavat pauhata ja lautapeli muuttuu modernimpaan videopelimuotoon kohtalokkain seurauksin.

Tästä siirrymme nykyaikaan, jossa neljä hyvin erilaista teiniä on joutunut jälki-istuntoon hieman Breakfast Clubin hengessä. Spencer on nörtti, Fridge suosittu jenkkifutaaja, Bethany puhelimeensa koukussa oleva itsekeskeinen kaunotar ja joukon täydentää ujo lukutoukka Martha. Omiin oloihinsa kellaria siivoamaan jätetty tylsistynyt nelikko löytää kaiken romun joukosta vanhan videopelin, joka vaikuttaa jännittävän oloiselta ajantappajalta. Tietenkin kellarista löytyy myös sopiva pelikonsoli neljän ohjaimen kera ja televisiokin vielä, joten nelikko valitsee puolihuolimattomasti pelihahmonsa ja aloittaa pelin, joka imaisee heidät sisäänsä muuttaen heidät pelihahmoikseen. Tervetuloa viidakkoon, joka tarjoaa kosolti hersyvää huumoria.

Jääkaappipakastimen kokoisen Fridgen pelihahmo on Kevin Hartin näyttelemä pienikokoinen ja heikko eläintieteilijä "Hirvi" Finbar ("Missä on loput minusta?"). Pelokkaasta ja nörttimäisestä Spencerista kehkeytyy valtavan lihaksikas Dwayne Johnson, joka näyttelee urheaa ja sankarillista tutkimusmatkailijaa, tohtori Bravestonea ("Missä on tukkani?). Itsekeskeisestä ja diivamaisesta Bethanysta tulee Jack Blackin esittämä kartografi Shelly Oberon ("Voi ei! Olen keski-ikäinen ja lihava mies!"). Sekä introvertista Marthasta puolestaan tulee Karen Gillanin näyttelemä miestennielijä ja taistelulajiekspertti Ruby Roundhouse ("Miksi ylläni on kireä toppi ja lyhyet shortsit viidakossa?"). Kuten voi päätellä elokuva sisältää kosolti herkullisia one-linereita, joissa osaltaan tehdään pilaa itse näyttelijöistä.

Pääosanesittäjillä on keskenään erittäin hyvä kemia ja tämä on yhdessä hauskan parivaljakon muodostavan Dwayne Johnsonin, sekä Kevin Hartin toinen yhteinen elokuva keskinkertaisen agenttikomedian, Central Intelligencen jälkeen. He näyttelevät jälleen enemmän tai vähemmän itseään. Kevin Hart on täysin hänelle ominaisessa roolissa lyhyenä, suulaana ja kärttyisänä miehenä, joka on tuttu jo esimerkiksi hauskoista Ride Along -elokuvista Ice Cuben kanssa. Elokuvan keskiössä oleva Dwayne "The Rock" Johnson taas on hänkin tuttu sankarillinen, karismaattinen ja vitsaileva voimanpesä, johon on päälleliimattu kontrastiksi muutama hauska nörttimäinen ominaisuus. Kaverukset ovat hyviä kankaalla ja eritoten mainoskiertueella, mutta elokuvan tähdeksi nousee kuitenkin tyttöduo.

Sisäistä teini-ikäistä prinsessaansa ja puhelimensa kadottamisen tuskaa kanavoiva Jack Black varastaa täysin elokuvan kaksi kolmannesta. Puhetapa, ilmeet, maneerit ja kehonkieli osuvat hauskojen, varmasti ainakin osin improvisoitujen vuorosanojen ohella napakymppiin. Näitä kehonvaihtoon perustuvia komedioita on tehty ainakin 80-luvulta saakka paljon ja Jack Blackin suoritus saattaa hyvinkin olla heittämällä näistä paras ja hauskin yksittäinen roolisuoritus. Myös saman aihepiirin ympärillä pyörineen loistavan animen Your Namen tapaan, myös Jumanjissa sukupuolten väliset fysiologiset eroavaisuudet nostetaan tapetille kun tyttö vaihtaa pojan kehoon, tai toisinpäin.

Elokuvan viimeinen kolmannes taas kuuluu pahiksia tanssien turpaan leipovalle Karen Gillanille, jota Jack Black tulee elokuvan aikana opastaneeksi flirttailussa ja miestennielemisessä huonolla lopputuloksella elokuvan timanttisimmassa yksittäisessä ja ilahduttavan pitkässä komediakohtauksessa, joka on kaikessa hykertävyydessään pudottaa katsojan tuolilta.

Jos on kehovaihdoista tehty elokuvia, niin viime vuosina myös peleistä on yritetty tehdä elokuvia. Länsimaissa siinä on toistaiseksi järjestäinsä enemmän tai vähemmän epäonnistuttu ehkäpä Warcraftia lukuunottamatta (tulevan Ready Player Onen suhteen on kovat odotukset), mutta esimerkiksi Japanissa on tehty mainio anime Summer Wars. Löysästi ja kieli poskessa itsensä pelin muotoon kietonut Jumanji onkin eittämättä ihan kelpo versio tässäkin mielessä. Viidakon tapahtumissa on pelimäinen rakenne, joka alkaa helposta ja lyhyestä alkutaistosta, jota seuraa pakollinen ja yleensä tylsä perehdytysosuus pelin tarinaan ja maailmaan. Tämän ohella kullakin hahmolla on omat vahvuudet ja heikkoudet, sekä rajallinen määrä elämiä, joista ainakin itse tuli pidettyä alitajuntaisesti melko tarkkaa kirjaa. Lisäksi pelin maailmassa luonnollisesti vilisee myös ns. NPC-hahmoja, jotka ovat lyhenne sanasta ei-pelattava-hahmo. Periaatteessa nämä ovat hyvin yksinkertaisia ja tyhmiä hahmoja, joilla on ennaltamäärätyt toiminnot ja vuorosanat, jotka aktivoituvat pelaajan toimien perusteella. Eritoten Rhys Darbyn näyttelemä NPC-hahmo Nigel Billingsley kutittaa nauruhermoja. Ja onhan läsnä tietenkin pahiksen roolissa myös Bobby Cannavalen näyttelemä metsästäjä Van Pelt, jota on häntäkin hieman modernisoitu nykyajan pelien henkeen sopivammaksi. Liekö hänkin sitten joskus osaksi peliä muotoutunut hahmo, sillä hän käyttäytyy elokuvassa jokseenkin ihmismäisesti.

Elokuvan viidakko-osuudet on kuvattu Havaijilla ja sieltä on löydetty toiminta/seikkailu -elokuvalle varsin näyttävät puitteet, joissa kelpaa rellestää ja heittää huulta. Ohjaaja-käsikirjoittaja Lawrence "Larry" Kasdanin (Imperiumin vastaisku, Kadonneen aarteen metsästäjät) poika Jake Kasdan vastaa elokuvan ohjauksesta ja muutamaa oudon sekavaa taistelukohtausleikkausta lukuunottamatta jälki on varsin toimivaa. Vaikka päähahmot tietenkin tulevat kliseisesti elokuvan aikana tasapainoisemmiksi ja paremmiksi ihmisiksi, niin elokuva säilyttää alusta loppuun saakka kepeytensä ja pilkkeen silmäkulmassa. Se ei sorru edes ylimitoitettuihin toimintakohtauksiin, vaan tyytyy jakamaan hienovaraista ja maltillista tribuuttia esimerkiksi Steve MacQueenille Suuresta pakoretkestä.

Alkuperäisen Jumanjin tapaan elokuva livahtaa aavistuksen pitkänpuoleiseksi, mikä kenties johtuu osaltaan vähän hohdottomasta ja juoniaukon sisältävästä lopputaistelusta pelaajien ja pahiksen välillä. Mutta sitä lukuunottamatta Jumanji on nauruhermoja kutkuttavaa ja erinomaista kertakäyttöviihdettä, ja se saattaa jopa hakata alkuperäisen, joka ei lämpimistä muistoista huolimatta ole elokuvana mikään kaikkein tasapainoisin suoritus. Jumanji: Welcome to the Jungle haluaa olla vain pelkkä hauska ja harmiton joulunajan viihdepläjäys ja siinä se onnistuu erittäin hyvin.

Odotukset, vangitsevuus ja teema ***½

Näyttely ***½
Audiovisuaalinen elämys ***½

Juoni/käsikirjoitus ***
Uudelleenkatseluarvo **½
Viihde ****

★★★☆☆

IMDB | Vanhoja arvosteluja

Katsomisvinkit: The Change-up, Your name, Summer Wars, Nerve