Kaiken se kestää (2017) - Arvostelu

Genre: Kotimainen draama
Ohjaus & käsikirjoitus: Visa Koiso-Kanttila
Päätähdet: Vili Saarela, Olavi Angervo, Antti Luusuaniemi, Pihla Viitala, Malla Malmivaara, Tomi Enbuska
Kesto: 82 min.

"Miltä tuntuu kuolla nuorena?"

Visa Koiso-Kanttila on oululainen ohjaaja, joka on aiemmin tullut tunnetuiksi dokumenteistaan. Esimerkiksi 2010 julkaistu Miehen kuva syventyy siihen, millaisen henkisen perinnön ja millaisia arvoja 60- ja 70-luvun liberaali aika iskosti tuolloin kasvaneisiin lapsiin ja nuoriin, jotka dokumentissa ovat nyt keski-iän taitteessa. Koiso-Kanttilan ensimmäinen elokuva Kaiken se kestää jatkaa tällä samalla linjalla, jossa vanhempien teot heijastuvat tuleviin sukupolviin.

Elokuva sijoittuu 70-luvun Ouluun, vaikkei sitä erikseen taidettu elokuvassa mainita.Vesa (Saarela) ja Kaarlo (Angervo) ovat vasta teini-iän kynnyksellä olevia parhaita ystävyksiä, joiden perheet ovat hyvin läheisiä keskenään. Poikien isät Tapio (Luusuaniemi) ja Antero (Enbuska) työskentelevät samassa suunnittelufirmassa. Tapio ilmeisesti omistaa firman, tai on muuten vain hyvin kunnianhimoinen kaveri, sillä firma saa moraalisesti arveluttavan projektin, jossa Oulun kaupunkikuvaa päätetään nykyaikaistaa. Vanhoja omakotitaloja puretaan pois modernimpien kerrostalojen tieltä ja Tapiota ei paljoa hetkauta, että yksi näistä taloista kuuluu hänen appivanhemmilleen. Antero jakaa erilaiset arvot ja hän näkee mieluummin firman menevän vaikka nurin, kuin tarttuvan tuollaiseen oliivinoksaan. Pian draama senkus lisääntyy vällyjen välissä kun Tapio tekee intiimimpää tuttavuutta Anteron vaimon kanssa. Nämä kuviot alkavat heijastua ja ravistella merkittävällä tavalla kolmen eri sukupolven elämää.

Toisin kuin voisi ennakkoon luulla, elokuvan tapahtumat koetaan yksinomaan nuorten poikien näkövinkkelistä. He kokevat, näkevät ja kuulevat asioita, joilta heitä pitäisi vielä varjella. Asioita, joita he eivät kykene vielä ymmärtämään ja joita vanhemmat eivät pysähdy heille selittämään. Vesa nukkuu vanhempiensa huoneen seinän takana ja noiden ohuiden seinien läpi hän kuulee niin avioparin hyvät kuin huonotkin hetket. Elokuvassa meno on useimmiten myrskyistä ja Vesan peruskallioina toimivatkin hänen ukkinsa, sekä paras ystävänsä Kaarlo. Mutta eihän Vesa itsekseen näin kivuliaista asioista kenellekään avaudu, vaan näissä asioissa aloite on aina vanhemman. Valitettavasti vain elokuvan kaikille vanhemmille lapset tuntuvat olevan kuin ilmaa ja lapset ovatkin elokuvassa täysin omissa oloissaan. Lasten ja vanhempien tiet kohtaavat lähinnä ruokapöydän ja muiden arkirutiinien ympärillä. Silloinkin ollaan yleensä hiljaa, riitahan siitä vain muuten syntyisi.

Käsikirjoitus on ilmava ja se jättää kosolti tilaa katsojan omille persoonallisille johtopäätöksille ja näkemyksille. Koska elokuvan tapahtumat koetaan lasten silmien läpi, katsojan on hyvin vaikea löytää vanhempien tekemille päätöksille syitä. Mutta toisalta eihän yksittäisiä tilanteita todistavalla lapsellakaan ole kokonaiskäsitystä tapahtumien tolasta, tai vanhempiensa motiiveista. Kenties suurin elokuvan tarjoama oppi onkin juuri sen tarjoama ikkuna, jonka kautta esitetään vanhempien päätösten ja valintojen konkreettinen vaikutus lapsen elämään ja kehitykseen lapsen näkökulmasta.

Elokuva liioittelee tapahtumissaan heittämällä, sillä on vaikea kuvitella missään päin Suomea ystäväporukan järjestävän keskenään orgioita, jotka vetävät akteissaan vertaa New Yorkin 70-luvun seksiklubien kulta-ajan kuvauksille. Uusi vastuuton ja seksuaalisesti vapaa sukupolvi käyttäytyy kuin keskenkasvuiset kakarat. Mikään ei ole pyhää ja jatkuvasti tavoitellaan hedonistisesti vain sitä omaa mukavuutta ja nautintoa välittämättä vastuusta ja velvollisuuksista muita kohtaan. Elokuvan poikakaksikko elää herkkää kasvuvaihetta, jossa oma identiteetti alkaa muodostua, koetaan seksuaalinen herääminen. Tuossa iässä tapahtuvilla asioilla on kauaskantoisia vaikutuksia pitkälle aikuisuuteen ja osaltaan näiden surkeiden roolimallien itsekäs toiminta sysää pojat jo nyt kyseenalaisille poluille ja epätoivoittuihin kokeiluihin.

Kaiken se kestää kuvaa myös sitä kuinka vanha Suomi raivataan pois tieltä kangistuneine perinteineen ja luodaan uutta. Vanhat asuintalot väistyvät asukkeineen - jotka vain haluaisivat nauttia ansaituista eläkepäivistään seesteisessä tunnelmassa - pois kehityksen tieltä. Voisi nähdä, että uusi ja vanha henkilöityvät jossain määrin Vesan perheen isään ja äitiin. Tapio tosiaan on elokuvan suurin ja itsekkäin kusipää, joka kunnianhimossaan ja statusjahdissaan tulee mylletäneeksi usean ihmisen elämän päälaelleen. Perheen äiti taas on vanhoillisemmin kasvatettu ja hän tavallaan laittaa ainakin jossain mielessä perheen itsensä etusijalle. Hän on valmis yrittämään avioliittonsa pelastamista ja antamaan anteeksi pintapuolisesti katuvan Tapion syrjähypyn, koska siten hänet on kasvatettu. Elokuvan lopussa voi nähdä kuvauksessa jotain symbolismia kun Tapio ja Marja tulevat kuvan eri suunnista yhteen, kun he etsivät lapsiaan. Vastaavasti samassa lopetuksessa lasten ja vanhempien välille on syntynyt symbolisesti valtava määrä etäisyyttä. Niin paljon, että nämä kaksi osapuolta hädin tuskin kuulevat toistensa huutoja veden yli. Se jos mikä kuvaa aikuisten ja lasten vieraantuneista toisistaan nykyaikana.

Lasten toivottoman aseman ohella kylmäävin yksittäinen hetki nähdään kun Tuomas Enbuskan Antero kokee epäonnistuneensa elämässään ammatillisesti, henkilökohtaisesti ja miehenä. Mitäpä suomalainen mies siinä tilanteessa tekee kuin ottaa käteensä viinapullon ja pyssyn. Sitten etsitään kylmä ja pimeä soppi, jossa aletaan punnita, että onko tässä hommassa enää mitään järkeä kun vuosia rakennettu elämä murenee jalkojen alta.

Kaiken se kestää on mielenkiintoinen, subjektiivinen ja kaunis pikkuelokuva. Se saa miettimään omaa elämäänsä, arvojaan ja tärkeinä pitämiään asioita. Arvostamaan omia vanhempiaan ihan onnellisen lapsuuden johdosta. Vastapuolella elokuvan fokus rönsyilee ja eritoten appivanhempien syy mukana oloon, sekä heidän tiputtamisensa kuvasta yhtäkkiä on melko hämmentävää. Heidän merkityksensä tarinaan jää kovin ohueksi, vaikka sitä kautta olisi voitu tehokkaammin alleviivata kahden täysin eri maailmasta tulevan sukupolven välistä kuilua. Uskoisin, että elokuvalla olisi ollut tavoitteena jotain syvempääkin sanottavaa kuin tässä on nyt tarjoiltu, mutta se jäi ainakin minulta tavoittamatta. Silti pidin siitä mitä näin ja mitä sain ongittua. Saalista jäi takuulla toisellekin katsomiskerralle.

★★★☆☆

IMDB

Katsomisvinkit: Boyhood, What Maisie Knew, Peili, Hiljaisuus, Isän paluu, Poika