Hannibal (2001)

Ohjaus: Ridley Scott

Rooleissa: Anthony Hopkins, Julianne Moore, Ray Liotta, Gary Oldman, Giancarlo Giannini, Frankie Faison, Zeljko Ivanek

Kesto: 131 min.

Lampaat hukassa

Uhrilampaat on kertakaikkiaan mahtava elokuva ja Hannibal Lecter (Hopkins) oli siinä samalla noin kymmenen kertaa moniulotteisempi ja kiehtovampi kuin tässä jatko-osassa. Hän oli mies joka yritti kovasti olla hyvä, mutta samalla hän joutui käymään jatkuvaa kamppailua perimmäisen luonteensa ja halujensa kanssa. Myös Jodie Foster oli Clarice Starlingin hahmossa täysin erilainen kuin nyt tässä elokuvassa tapaamamme Clarice, jota esittää Julianne Moore. Uhrilampaissa Clarice oli kokematon, haavoittuvainen. Kymmenen vuotta vanhempi Clarice Starling taas on kyyninen ja harmaa, hän on jopa päässyt Guinnessin Ennätysten kirjaan olemalla eniten ihmisiä tappanut naispuolinen FBI-agentti. Elokuva alkaa jopa kohdasta, jossa tämä meidän kokeneempi Starlingimme johtaa FBI-operaatiota, joka menee mönkään koska eräs sooloilijakyttä ei suostu jättämään operaatiota kesken. Ja tottakai kaikki paska valuu Claricen syliin ja tämä ei sitten mukamas saa sanottua kuulusteluissa, että eräs ihminen alkoi sooloilemaan vastoin käskyjäni. Tämän seurauksena agenttimme alennetaan pöydän ääreen ja laitetaan takaisin Lecter-jutun pariin.

Kasvoton mies

Kannibaali Hannibalin perässä on lainvalvonnan lisäksi myös miljonääri Mason Verger, joka janoaa kostoa. Nähkääs tämä mies oli Hannibalin neljäs uhri aikoinaan. Verger oli lapsiinsekaantuja, joka päätyi Lecterin potilaaksi. Tämä suhde ei jäänyt vain pelkäksi potilassuhteeksi, vaan meille näytetään kuinka eräänä iltana nämä kaksi ovat ilmeisesti Vergerin kartanossa viettämässä iltaa. Lecter huumaa isännän ja heittää ilmoille ehdotuksen, että mitäs jos vähän leikkelisit naamaasi ja syötetään palat koirille. "Se tuntui silloin hyvältä idealta", Verger kertoo meille muistellessaan tapausta. Tämä tapahtuma jätti brutaalit jäljet hänen kasvoihinsa, hänellä ei mm. ole huulia tai silmäluomia. Verger liikkuu pyörätuolissa, joutuu välttelemään liikaa auringonvaloa ja esimerkiksi vääränlainen ruoka voi tappaa hänet. Joten eipä ihme, että hän on luvannut kolmen miljoonan dollarin palkkion Lecteristä, jolle hän on suunnitellut raa'an tavan kuolla.

Jotenkin sopivaa, että tätä kasvotonta miestä näyttelee toinen kasvoton mies, Gary Oldman. Alkupuolella elokuvaa ajattelin, että jospa siihen olisi laitettu Anthony Hopkins koska Vergerillä ei todellakaan ole mitään kasvonpiirteitä. Mutta pääsin tuosta ajatuksesta eroon hyvin nopeaan ja sitten lopputekstien rullatessa kävi selväksi kuka siellä maskin takana oikein oli.

Lecter vapaana

Sivistynyt tappajamme Hannibal Lecter piileskelee Firenzessä, tai ennemminkin oleileee. Siellä hän nauttii oopperoista ja hoitaa jonkinlaisen kirjaston kuraattorin virkaa väliaikaisesti. Paikallinen etsivä Pazzi (Giannini) saa kuitenkin sattumalta selville tämän professorin oikean henkilöllisyyden ja hän ilmiantaa tämän palkkion motivoimana Vergerille. Tämä ei kuitenkaan pääty Pazzin kohdalla kovin hyvin, mutta se johtaa kuitenkin Vergerin suoraan Lecterin jäljille.

Vaikka Hannibal Lecter on edelleen se sama vanha sulavakäytöksinen hirviö kuin Uhrilampaissa, niin silti Lecterin vapaus talsia minne hän ikinä haluaa, vie pois osan hahmon aiemmasta kiehtovuudesta. Ja tietysti takaa myös enemmän toimintaa ja vähemmän antoisia keskusteluja. Mutta nyt tuntuu kuin Lecter olisi ihan mikä tahansa pahis. Lecterin hahmo ei vain ikäänkuin pysty kannattelemaan sitä rimaa, mikä asettui niin korkealle Uhrilampaissa kun Clarice vieraili Lecterin luona vankilassa ja joutui astelemaan useiden ovien ja pitkien käytävien läpi, aina sinne perälle saakka. Tämän hahmon täytyy olla varsinainen pahuuden ilmentymä. Osa Lecterin viehättävyydestä syntyi nimenomaan siitä kun hän oli tiukasti useiden lukkojen takana, vailla toivoakaan pakenemisesta. Ainoastaan terävä mieli vaelsi vapaana ajatuksista ja haavekuvista toiseen.

Lopputuomio

Vaikka elokuva pullistelee isoja nimiä, käsikirjoittajina David Mamet, Steve Zaillian ja säveltäjänä Hans Zimmer, se ei ole lyhyesti kiteytettynä mitään Uhrilampaisiin verrattuna. Tutut henkilöhahmot ovat heikompia, tarina on tuttu ja köyhä. Lopun ateriointikohtaus on kyllä ihan mieleenjäävä kokemus, mutta muutoin anti jää tosiaan aika heikoksi. Ohjaaja tekee sen minkä voi, mutta tarina ei vain ole kovin vangitseva ja aivojen syöminenkään ei juuri nykykatsojaa enää onnistu shokeeraamaan. Viittaus muuten Dante Alighierin Jumalaisen näytelmän Helvetin osioon.

Mainitaan muuten että alkuperäinen Manhunter on katsomatta, enkä ole myöskään toistaiseksi nähnyt tätä Punaista lohikäärmettä kokonaan.

★★☆☆☆