Hard Target (1993)

Ohjaus: John Woo

Rooleissa: Jean-Claude Van Damme, Lance Henriksen, Yancy Butler, Arnold Vosloo, Wilford Brimley & Kasi Lemmons

Kesto: 97 min.








Hard Target on John Woon ensimmäinen Hollywood -elokuva ja syystäkin se ei kerännyt kovin mairittelevaa vastaanottoa kriitikoiden ja katsojien keskuudessa. Herra Woo itse teki seuraavan elokuvansa vasta kolmen vuoden kuluttua.

Natasha Binder (Yancy Butler) saapuu New Orleansiin etsimään isäänsä ja huomaa että tämä on paitsi joutunut kodittomaksi, myös kadoksissa. Etsiessään isäänsä, Natasha löytää itsensä vaikeuksista, mutta onneksi paikalla sattuu olemaan myös Chance Boudreaux (Jean-Claude Van Damme), joka auttaa neidon pulasta ja suostuu auttamaan tätä isänsä etsimisessä. He saavat selville, että hänen isänsä katoamisen takana on organisaatio, joka tarjoaa rikkaille mahdollisuutta metsästää ihmisiä. Ja kohta kaksikkomme joutuu samaan asemaan.

Pääosassa ohjaaja?

Jos on vähääkään nähnyt Van Dammen elokuvia, niin varmaan osaa jo olla odottamatta kaverilta liikoja tuolla draaman puolella. Puupökkelömäinen olemus ja jälleen hahmolla ranskalaiset/belgialaiset juuret, ettei miehen aksentista tarvitse välittää. Mutta onhan tämä Van Dammen parhaimpia elokuvia ja mies on ilahduttavan badass takatukkineen ja pitkine nahkatakkeineen.

Lance Henriksenin näyttelemä pääpahis ja Arnold Vosloon apuri ovat sitten taas tätä kliseistä peruskauraa. Henriksen pimputtelee pianoa, pitää valkoisia vaatteita, omaa erikoisen aseen, pimahtaa elokuvan kuluessa täysin ja ei osaa lopettaa ajoissa. Toki eihän siitä kummoista toimintaleffaa tule jos pahis pakenee paikalta kesken kaiken ja menee piilottelemaan jonnekin jumalan selän taa.

Suurin häiriötekijä ovat kuitenkin jatkuvat hidastukset, joita tarjoillaan tuutin täydeltä naurettavuuksiin asti. Siihen päälle vielä lisää pakollisia Woo-trademarkkeja kuten mexican stand-off, moottoripyöriä, heittäytymisiä ja niin edelleen. Tosin kuulemma Woo olisi ollut vaikeuksissa diivailevan Van Dammen kanssa, joka halusi tehdä asioita parhaaksi katsomallaan tavalla ja mm. heitteli potkuja silloin kun olisi pitänyt ammuskella. Tätä sitten kai piti jollakin tavalla koittaa saada paikkailtua sieltä ohjaajan tuolilta. Tosin mielestäni tämä oli yksi ensimmäisiä näkemiäni Van Dammen leffoja, joissa oli mukavan paljon näitä kierrepotkuja ja vieläpä usea hidastettuina.

Loppua kohti piiputtaa

Pidin elokuvasta siihen saakka, kunnes piiput alkoivat kääntyä kohti Van Dammea ja megalomaaninen ihmisjahti käynnistyi, jossa oli mukana kaikkea helikoptereista ja raketinheittimistä lähtien. Dialogi alkaa mennä naurettavuuksiin ja loppukohtauksen paikaksi tietenkin löytyy se hylätty varastorakennus. Räjähdyksiä ja pahiksia riittää loputtomiin. Neito hankkii itsensä pulaan, mutta onnellinen loppu on taattu. Tosin löytyy sieltä myös ihan mukavaa kulttikamaa, kuten käärmeen turpakäräjät, jossa matelija lyödään tajuttomaksi.

Lopputuomio

Aivot narikkaan, kaverit kylään ja olut virtaamaan. Kyllähän tämän kerran katsoo selvin päin, vaikka miksei näilläkin elokuvilla ole omat ystävänsä. Parhaimpia JVCD:n elokuvia ja vastaavasti huonoa John Woo'ta.

★★☆☆☆