La Strada - Tie (1954)

Ohjaus: Federico Fellini

Rooleissa: Giulietta Masina, Anthony Quinn, Richard Basehart, Aldo Sivani

Kesto: 108 min.

Tässä tulee Zampano!

Itsekäs ja karkeakäytöksinen voimamies Zampano (Quinn) kiertää ympäri Italiaa moottoripyörällä, johon on kiinnitetty ainakin jonkinlainen perävaunu. Miehellä on yksi ainoa varsinainen esitysnumero, hän rikkoo teräksisen ketjun pullistamalla rintaansa ja tätä edeltävät selvästi ulkoa opetellut vuorosanat, jotka ovat tismalleen samanlaiset joka kerta. Hänen entinen avustajansa Rosa on kuollut, joten hän palaa tämän äidin luo uuden avustajan tarpeessa ja ostaa tämän vanhimman tyttären, Gelsominan (Masina), avukseen. Kaksikkomme kiertää kaupungista toiseen ja vaikka Zampano kohtelee Gelsominaa kuin orjaa, niin viaton tyttö pysyy silti vain iloisena ja nauttii kun hän oppii erilaisia pieniä taitoja kuten vaikkapa soittamaan trumpettia. Kerran kuitenkin myös Gelsominan maltti loppuu ja tämä lähtee lätkimään, mutta tyttö on kaukana kotoa eikä hänellä ole paikkaa minne mennä. Zampano sitten tulee lopulta etsimään Gelsominaa ja pakottaa hänet puoliväkisin mukaan.

Kiertävä kaksikkomme päätyy elokuvan puolivälissä sirkuksen mukaan, ilmeisesti hieman säännöllisemmän ja paksumman leivän toivossa. Siellä he törmäävät Hulluun (Basehart), joka on monipuolinen viihdyttäjä ja hän myös nauttii suuresti saadessaan härnätä selvästi taidoiltaan yksipuolisempaa Zampanoa. Tappeluhan tästä seuraa ja kummatkin esiintyjät heitetään ulos sirkuksesta. Sirkuksen väki kehottaa Gelsominaa lähtemään heidän mukaansa, koska he tietävät kuinka kurjasti Zampano tyttöä kohtelee. Mutta Hullu puhuu Gelsominan jäämään Zampanon seuraan ja tämä sitten osoittautuu lopulta huonoksi päätökseksi kaikkien kolmen kannalta. Jopa itse Zampano, joka ei ole läpi elokuvan osoittanut minkäänlaisia tunteita muita kuin itseään kohtaan, murtuu syyllisyyden painosta elokuvan lopussa.

Näyttelyä parhaimmillaan

Tätä elokuvaa voisi pitää italiasohjaaja Federico Fellinin ensimmäisenä todellisena mestariteoksena ja sitä tulisi myöhemmin seuraamaan sellaiset mestariteokset kuten Ihana elämä (La Dolce Vita), 8½, Amarcord, Satyricon. Elokuva myös sisältää lukuisia toistuvia aiheita Fellinin elokuvissa. Hänellä oli henkilökohtaisesti konfliktinomainen suhde naisiin ja hänen elokuviensa naiset ovat usein hieman rehevähköjä ja luonteeltaan joko viattomia/hyviä vaimoja tai sitten prostituoituja/viettelijättäriä. Muita tuttuja visuaalisia näkyjä ovat sirkus, paraatit, merenranta ja esimerkiksi jonkinlainen mieshahmo taivaan, sekä maan välissä.

Näyttelijäsuoritukset ovat erittäin onnistuneita. Anthony Quinnin Zampano on äärimmäisen kylmäsydäminen, itsekäs ja tunteeton ulospäin, mutta jotenkin koko ajan on myös läsnä sellainen tunne, että syvällä sisimmässään mies kuitenkin välittää. Katsojan mieleen hiipii lopulta myös sellainen ajatus että tämä karski ulkokuori on vain jonkinlainen menneiden pettymysten seurauksena syntynyt suojakilpi. Että elokuvan loppu toimisi, niin katsojan on tunnettava edes ripaus sympatiaa voimamiestä kohtaan.

Giulietta Masina Gelsominana on jälleen täysosuma. Pelkästään Masinan kasvot ja koko vartalo pystyvät yhdessä ja erikseen viestimään kasan erilaisia tunteita. Kävelytyyli ja olemus vaihtelivat tilanteesta toiseen. Väkisinkin tulivat mykkäelokuvat mieleen, vaikkakin välillä tämä koko vartalolla reagoiminen tuntui hieman liian tietoiselta, tai keinoteikoiselta voisi sanoa. Masina oli muuten Fellinin vaimo jo tämän elokuvan aikaan ja myös pysyi  tämän vaimona aina ohjaajan kuolemaan saakka.

Ja kolmannessa merkittävässä osassa oli myös toinen ei-italialainen, Richard Basehart. Hän näytteli Hullua, joka oli vastakohta karskille Zampanolle. Hullun monet erilaiset esitykset ovat äärimmäistä taitoa vaativia ja luonteeltaan hän on ensisilmäyksellä joviaali. Mutta kuten Zampanon tapauksessa, niin Hullun letkeän hahmon takaa löytyy myös eräänlaista armottomuutta, ehkä jopa ylemmyyttä. Hän härnää selvästi lahjattomampaa ja yksinkertaisempaa Zampanoa sadistin tavoin.

Lopputuomio

Vaikka kyseessä onkin ehdoton klassikko, niin myös ajan hammas ja henkilökohtaiset mieltymykset määrittävät lopullisen mielipiteen. Päähenkilöiden matkassa ei esiinny missään vaiheessa mitään päämäärää, vaan pääpaino on tunteilla, sekä tarkemmin Zampanon sekä Gelsominan välisessä suhteessa. Elokuva on yksinkertaisesti kiteytettynä katsaus ihmisyyteen.

Musiikista muuten vastaa luonnollisesti Fellinin elokuvassa, Nino Rota. Joka on tietenkin tuttu nimi myös esimerkiksi kahden ensimmäisen Kummisetä -elokuvan musiikin tiimoilta.

★★★★★