The Hunger Games - Nälkäpeli (2012)

Ohjaus: Gary Ross

Rooleissa: Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson, Woody Harrelson, Elizabeth Banks, Stanley Tucci, Toby Jones, Liam Hensworth, Donald Sutherland, Lenny Kravitz

Kesto: 142 min.

Lähtökohta

Tulevaisuudessa sota on runnellut maailman. Raunioista nousee Panem -niminen sivilisaatio, joka nousee valtaan ja alistaa jäljellä olevat kansat valtansa alle. Capitol on tämän uuden valtion rikas keskuspaikka ja sitä ympäröivät alueet on jaettu kahteentoista piiriin, joille on annettu paljonpuhuvat nimet kuten Piiri 1 ja Piiri 2 jne. Sodan päättyessä kirjoitettiin rauhansopimus, jossa määrättiin mm. että joka vuosi jokaisen piirin on annettava kaksi 12-18 -vuotiasta "tribuuttia", joista toinen on poika ja toinen tyttö. Nämä kaksi ratkaistaan arpajaisilla ja tietenkin näihin arpajaisiin on mahdollista "saada" lisälippuja ruoka-apua vastaan. Nämä arvotut 24 tribuuttia viedään pääkaupunkiin ja pakotetaan ottelemaan keskenään kuolemaan saakka metsäisellä areenalla. Ja tietenkin tämä taistelu näytetään livenä ympäri valtakunnan jättimäisten screenien välityksellä ja eritoten pääkaupunki Capitolissa, joka ei ilmeisestikään ota osaa kilpailuun, tämä vuotuinen kontesti on suurta sirkushuvia ja osanottajia mm. haastatellaan ennen päätapahtumaa.

Eli periaatteessa olemme palanneet jälleen Rooman aikoihin, jossa kansaa pidettiin koossa tarjoamalla heille leipää ja sirkushuveja. Sekä puolestaan nykyajan reality-TV on viety ihan uudelle tasolle. Todellakin kiinnostaisi tietää perinpohjaisesti, miten tälläiseen tilanteeseen on päädytty. Miten ihmiset ovat sallineet ja alkaneet vieläpä hurraamaan kun 24 nuorta pakotetaan teurastamaan toisiaan? Todellakin dystooppinen yhteiskunta ja tuollaisia ajatuksia on vaikea välttää elokuvaa katsoessa. En ole kirjoja lukenut tosin, joten vain elokuvan pohjalta mennään. Varmasti muuten jonkinlaista innoitusta ja viitoitusta kirjoihin, sekä elokuvaan on tarjonnut vuonna 2000 ilmestynyt japanilaiselokuva Battle Royale, jossa valtio pakottaa yhdeksäsluokkalaisia Battle Royale -lain nojalla samanlaiseen TV-taisteluun kuolemaan saakka. On muuten huomattavasti koruttomampi kuvaus ja tämä tuotos on siihen verrattuna kuin kukkakedolla tanssahtelua. Kaikki kuolemat ovat siistejä, edes verta ei juurikaan ruudulla näy ja kilpailijoiden kesken vallitsee jopa jonkinlainen kunnia, mikä on suoraan sanoen suurta hevonkukkua. Mutta säästetään nyt hieman lopputuomioonkin ajatuksia.

Vauhdilla eteenpäin

Pääsankarittaremme on Katniss Everdeen (Lawrence), joka henkilöhahmonsa puolesta uusii Winter's Bone -elokuvan roolinsa. Nuori aikuinen, joka joutuu huolehtimaan äidistään, sekä nuoremmasta siskostaan, joka on ensimmäistä vuotta ehdolla Nälkäpeliin. Ruoka on tiukilla ja Katniss on opetellut metsästämään oravia, lintuja, poroja ja niin edelleen, käyttäen jousta tappavalla tarkkuudella. Arvontapäivänä korista nouseekin Katnissin pikkusiskon nimi, mutta huolehtiva isosisko uhrautuu tämän sijasta vapaaehtoisena. Ja luonnollisesti poika joka nousee korista, on Katnissin tuttu Peeta Mellark. Joten romanssi, check.

Nämä kaksi siis matkustavat junalla kohti Capitolia seuranaan Piirin 12 edustajistoa, Effie Trinket (Banks, kuvassa), sekä Nälkäpelistä voittajana selvinnyt Haymitch (Harrelson), joka vastaa kaksikon lyhyestä koulutuksesta.

Pelin pyörittämisestä vastaa Seneca Crane (Bentley), jolla on yksi elokuvahistorian erikoisimmista ja pirullisimmista parroista. Ja näyttelijän itsensä mukaan se on täysin oikea, olen kateellinen. Crane vastaa vain ja ainoastaan Panemin presidentille, jota näyttelee konkari Donald Sutherland. Ja kuten arvata saattaa niin peliä pystyy manipuloimaan raskaasti ja säännötkin ovat muutettavissa, joten sivuhuomiona on hieman outoa koska voittajasta voi lyödä vetoa. Ja kansakin tietää tämän manipuloinnin mahdollisuuden, joten tuskin ainakaan kovin moni järkevä vedonlyöjä rahojaan tuhlaisi tuollaiseen. Toki yhteiskunta näyttää siltä, ettei siellä ole enää mitään muutakaan viihdettä tarjolla.

Liian vähän epätoivoa

Elokuva on kaiken kaikkiaan liian siisti, kesy ja pinnallinen. Siis oikeasti, joka vuosi valitaan 24 nuorta teuraalle. Näin vedonlyöjän silmin kertoimet omalle kuolemalle ovat 23-1, eli hyvin todennäköisesti esirippu laskeutuu. Silti näkemässämme arvontatilaisuudessa lampaat asettuvat vapaaehtoisesti teuraalle, kaikki seisovat naama peruslukemilla ja mistään ei kuulu nyyhkimistä. Kukaan tribuutiksi joutunut ei osoita mitään paniikin merkkejä, heidän tilanteeseensa ja tunteisiinsa ei elokuvassa liiemmin porauduta. Lopulliset tribuutit valmistautuvat taisteluun niinkuin kyseessä olisi joku koulujenvälinen kykykilpailu. Siellä on joku 12-vuotias tyttö mukana 18-vuotiaita miehiä vastaan, eikä tilanteen oikeellisuuteen porauduta yhtään mitenkään.

Ja jos puolet elokuvasta keskittyy itse peliin, niin odotin edes sillä osastolla epätoivoista kynsin ja hampain taistelua elämästä. Ensinnäkin kaikki tribuutit tuntuvat osaavan edes jotakin ja kukaan ei joudu suoranaisesti teurastetuksi. Ilmeisesti vuosierä oli hyvä. Kaikki kuolemat ovat tosiaan viimeisen päälle siistejä, että ikäraja on saatu painettua mahdollisimman alhaiseksi. Ja se ihana kunnia osanottajien kesken. Katniss on kuolla todenteolla kolmisen kertaa, mutta joka kerralla hänet pelastaa joku ja vain yhden ainoan kerran voin tämän jotenkin käsittää. Kyllähän jonkinlaisia liittoumia voi syntyä ja sen mukana taas jatkuvaa epätietoisuutta, sekä selkäänpuukottamisia. Mutta ne vain marssivat siellä metsässä jonossa niinkuin jollain luokkaretkellä, vaikka heikommat olisivat voineet samassa joukkiossa punkanneen vahvimman edustajan pelata pois. Näkökulma tuntui vain olevan Katniss vs. muut.

Lopputuomio

Tässä olisi ollut pohjaa vaikka mille aiheille, mutta elokuvan ohjaaja Gary Ross (perhe-elokuva Seabiscuit) ja käsikirjoittajat vetävät mutkat suoriksi ja tarjoilevat jonkinasteisen puolittaisen teinielokuvan, jolle on jo jatko-osiakin tulossa. Elokuvan musiikki on erinomaista ja eritoten lopputeksteissä pyörivät Arcade Firen ja Taylor Swiftin esittämät kappaleet, joissa tuotantotiimissä on ollut mukana sellainen tuttu mies Oscareista viime vuosina kuin T-Bone Burnett. Varmaan nähdään näiden biisien tiimoilta tänäkin vuonna mukana ehdolla. Mutta kuitenkin paljosta negatiivisesta kirjoittelustani huolimatta, kyseessä on kuitenkin viihdyttävä ja juurikin tapahtumiltaan ajatuksia herättävä elokuva. Joka kuitenkin valitettavasti hukkasi mielestäni aimo kasan potentiaalia olla vielä jotain suurempaa kuin vain jokin maaliskuun julkaisun (= hiljaista aikaa, koska leffat ehtii unohtumaan helposti ennen Oscar-ehdokkaiden julkistusta tammikuussa) saanut elokuva. Tekijät itse sanoivat että jatko-osien tekeminen riippuu tämän elokuvan tuotoista ja mahdollisimman suurelle massalle tämä on selvästikin pyritty kohdistamaan.

★★★★☆