Vuoden 2020 parhaat elokuvat - Top 50

Unelmien pelikirja (2012)

Ohjaus & käsikirjoitus: David O. Russell, perustuu Matthew Quickin romaaniin
Rooleissa: Bradley Cooper, Jennifer Lawrence, Robert De Niro, Jacki Weaver, Chris Tucker, Julia Stiles, Shea Wigham, Anupam Kher
Kesto & tyyppi: 122 min, romanttinen draamakomedia
Muuta: Ehdolla 8 Oscariin, sisältäen kaiken kuviteltavissa olevan. Ensimmäinen sitten elokuvan Punaiset (1981) jälkeen, joka on ehdolla kaikissa neljässä näyttelijäkategoriassa. Ehdolla myöskin "isossa vitosessa" (ohjaus, elokuva, käsikirjoitus, mies- ja naispääosa), viimeinen samaan yltänyt elokuva oli Million Dollar Baby.

Vaikea yhdistelmä


Romanttinen komedia on mahdoton suorittaa ilman kliseitä ja sitten kun siihen halutaan tunkea vielä draamaa sekaan, niin koko keitos muuttuu äärimmäisen vaikeasti tasapainotettavaksi. Ohjaaja-käsikirjoittana toimii David O. Russell, joka pikkulintujen mukaan tuntisi ns. arvonsa ja enemmänkin elokuvantekijänä, sekä taiteilijana. Miehen tuotoksista on aivan pakko nostaa esiin The Fighter - Taistelija, jonka olisi pitänyt olla Oscar-ehdokkaana kaksi vuotta takaperin. Toisaalta muistamma myös I *sydän* Huckabeesin. Mutta tietyt elementit tuntuvat toistuvan lähimain jokaisessa Russellin elokuvassa. Hänen elokuviensa sankarit epäilevät itseään ja omia kykyjään, sekä elävät jollain tapaa häiriintyneissä perheissä.

Romanttisen komedian ja psykologisen draaman välillä tasapainoileva Unelmien pelikirja alkaa mielisairaalasta, jonka asukeista Patrick Solitano jr. (Cooper) pääsee tänään ulos kärsittyään 8 kuukauden tuomionsa. Hänellä on todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö ja hänet oli tuomittu mielisairaalaan, koska hän hakkasi vaimonsa rakastajan yllätettyään kaksikon pariskunnan suihkusta, sekä taustalla soi laulu Patrickin ja hänen vaimonsa häistä. Siinä meni siis miehen ura, avioliitto, koti ja henkinen hyvinvointi. Vapautuksella on kuitenkin ehtonsa. Patrickin täytyy elää vanhempiensa luona, ottaa lääkityksensä, pysytellä erossa vaimostaan ja käydä säännöllisesti psykiatrilla. Mutta Patrickin perhe ei ole ihan sieltä normaaleimmasta päästä. Isä Patrick sr. (De Niro) on virallisesti työtön, mutta hän pyörittää kotoaan käsin laitonta uhkapelirinkiä. Seniori on myös kaikkien elokuvassa esiintyvien hahmojen ohella jenkkifutisjoukkue Philadelphia Eaglesin fani. Vaikka hänellä on porttikielto joukkueen stadionille. Mutta hän katsoo jokaisen pelin kotoa TV:n välityksellä ja on armottoman taikauskoinen. Äiti (Weaver) taas on tälläinen omistautunut, sovitteleva.

Päivänä eräänä Pat jr. kutsutaan ystävien toimesta illalliselle ja siellä hän tapaa Tiffanyn (Lawrence). Tiffany on nuori leski, joka elää periaatteessa vanhempiensa autotallissa, jonka tyttö on muuttanut tanssistudioksi. Myös Tiffanylla on omat henkiset ongelmansa, joten periaatteessa Patrickilla ja Tiffanylla synkkaa heti äärimmäisen oudolla ja hauskalla tavalla illallisilla. Patrick on kuitenkin edelleen pakkomielteinen vaimoaan kohtaan ja erinäisten käänteiden jälkeen Patrick, sekä Tiffany päätyvät osallistumaan tanssikilpailuun. No siinäkin on tietenkin jotain muuta takana, katsokaa elokuva.

Hipoo täydellisyyttä


Kaikissa elokuvan hahmoissa on uskomaton määrä lihaa luiden päällä, eli periaatteessa syvyyttä. Romanttista komediaa on mahdoton suorittaa ilman kliseitä, koska siihen yksinkertaisesti sisältyy romanssi. Mutta ne pystytään pitämään kuitenkin minimissä ja elokuva tuntuu tuoreelta, sekä erilaiselta. Mestarillinen käsikirjoitus ja ohjaus tulee viimeistään siinä kohtaa selväksi, kun henkilöhahmot käyvät läpi äärimmäisen tuskaisia ja raskaita emotionaalisia ongelmia, mutta elokuva ei kadota koomista otettaan. Ei vaikka Pat. jr alkaa sekoilemaan kadulla, tai ajautuu käsirysyyn lähimmäistensä kanssa. Koko ajan läsnä on sellainen outo fiilis, joka vain pakottaa ottamaan kaiken huumorilla. Jos on aihetta surullisuuteen, niin se tunne on silti komediallisesti värittynyt ja sekin tunne menee ohi muutamassa sekunnissa. Mikäli tämä olisi toteutettu pelkkänä draamana, niin hirvittää melkein ajatellakin kuinka raskaan elokuvan tästä olisikaan saanut.

Näyttelijäpuolikin on täyttä timanttia. Bradley Cooper ehdolla parhaaksi miespääosaksi. Ihan aiheesta. Jo viime vuoden elokuvassa Rajaton, Cooper pääsi väläyttelemään että hän on muutakin kuin se komea kaveri Hangoverista. Pat jr. vaikuttaa uskomattoman päättäväiseltä todistamaan itselleen, että hän pystyy pysymään positiivisena ja pääsemään ongelmiensa yli. Ja sitten hetkessä ollaan etsimässä maanisesti häävideota, jonka jälkeen romahdetaan täysin. Cooper todellakin sai myytyä jo pelkällä olemuksellaan sen, että Pat jr. uskoo siihen mitä hän tekee ja haluaa parantua. Hitto innostuin jopa elokuvan aikana siihen, että pitäisi terästää omaa kuntoilutahtia kun Cooperin hahmo siitä tuntui niin tolkuttoman paljon nauttivan.

Jennifer Lawrence on toinen äärimmäisen vahva ehdokas parhaalle naispääosalle Emmanuelle Rivan ohella. Kyllähän me kaikki tiedämme ja olemme nähneet, että J-Law osaa draaman ja vaikuttaa huomattavasti ikäistään kypsemmältä rooleissaan. Nyt roolissaan Tiffanyna Lawrence saa hieman irrotella draaman lomassa ja todistaa olevansa äärimmäisen monipuolinen näyttelijä.

Ja Robert De Niro, legenda tekee parhaan roolityönsä vuosikausiin ja nappaa siitä ansaitun ehdokkuuden miessivuosan Oscar -ehdokkuuden. Melkein surullista jopa ajatella, että joillekin De Niro on mies joka on tuttu Painajainen perheessä -elokuvista, jotka olisi pitäneet jäädä yhteen tai maksimissaan kahteen. Mutta nyt De Niro palaa muistuttamaan, että hän on edelleen yksi maailman ehdottomasti parhaita näyttelijöitä. 

Mainitaan vielä, että Chris Tucker oli pitkästä aikaa hienoa nähdä valkokankaalla, eritoten kun kyse ei ollut Rush Hour... nelosesta? Mies ei ole pelkkä stereotyyppinen komediallinen hahmo toimintaelokuvassa, vaan kyllä sielläkin näyttelijäntaitoja olisi.

Lopputuomio


Äärimmäisen vahva ehdokas pöydän tyhjääjäksi Oscareissa ja paras romanttinen komedia pitkään, pitkään aikaan. Suosittelen ehdottomasti aivan kaikille. Elokuva aiheuttaa positiivisen ja lämpimän tunteen, eli täyttää ruutunsa täydellisesti genrensä puolesta, sekä tässä tapauksessa vielä enemmän kuten Oscar-ehdokkuuksien määrästä voi jo ynnäillä. "Feelgood movie of the year" joka tapauksessa.

★★★★★

Kommentit