Big Game - Suurriistaa

Toiminta/Seikkailu
Kesto: 90 min.
Ohjaus ja Käsikirjoitus: Jalmari Helander
Rooleissa: Samuel L. Jackson, Onni Tommila, Ray Stevenson, Jim Broadbent, Victor Garber, Mehmet Kurtulus, Ted Levine, Felicity Huffman

Hollywood ja Suomi

Jalmari Helanderin toinen täyspitkä elokuva Rare Exportsin jälkeen. Big Game on kaikkien aikojen kallein suomalaiselokuva ja budjettina 8,5 miljoonaa euroa. Eli edelleen taskurahoja Hollywood-mittareilla. Jotain on kuitenkin tehty matkan varrella oikein, koska mukaan on saatu Samuel L. Jacksonin, Jim Broadbentin ja Ray Stevensonin kaltaisia nimiä. Leffa sijoittuu nimellisesti Lappiin, mutta ihan ymmärrettävästi sitä on kuvattu Alpeilla ja Saksassa. Mistä luonnollisesti löytyy pitkät perinteet, paljon kokemusta ja varmasti hyvät olosuhteet. Olihan Saksa vielä mykkäelokuvien aikaan se, joka asetti muille maille riman. Ja edelleen sieltä tulee tasaisesti erinomaisia teoksia ja tekijöitä.

Oskari (Onni Tommila) on 13-vuotias poika, joka lähtee paikallisia perinteitä kunnioittaen metsälle yksin eräänlaisena miehisyysriittinä. Samaan aikaan terroristit tiputtavat Air Force Onen ja Oskari saakin saaliikseen maailman mahtavimman miehen. Metsästä täytyisi kuitenkin selviytyä pois ja terroristitkin lähtevät kaksikkomme perään.

In Finland you got to be tough

Leffan vaikutteita ei tarvitse kauaa etsiä. Sieltä löytyy lainauksia niin Sakaalista, Cliffhangerista, Die Hardeista kuin myös Carpenterin scifi-klassikosta Pako New Yorkista. Ei voi välttyä ajatukselta, että kyseessä olisi eräänlainen käyntikortti Hollywoodin tähtitehtaan suuntaan. Toisaalta se on ihan käypä sellainen. Leffa on visuaalisesti nätti ja henkii tietynlaista eeppisyyttä. Toimintakohtaukset ovat ihan näppäriä ja CGI:tä, sekä jälkiprosessointia on käytetty urakalla. Toisinsanoen Big Game on hyödyntänyt hyvin budjettinsa.

Ongelmaksi nousee se, ettei elokuvassa ole substanssia. Englanninkielinen dialogi kuulostaa hyvin yksinkertaiselta ja ontolta. Jopa silloin kun ne sanat tulevat ulos Broadbentin, tai Jacksonin suusta. Paikka paikoin myös vaikuttaa siltä, että tekijät eivät osaa ottaa näyttelijöistään kaikkea mahdollista irti. Saavutus sekin, että saa näin rautaisen perussuoritustason omaavat kaverit näyttämään välillä hieman kömpelöiltä. Onko kyse sitten silmästä, pienestä ylikunnioituksesta, tyytymisestä liian vähään, rajatusta kameroiden määrästä, vai mistä. Mutta herra Jacksonin tavaramerkit ovat kyllä hyödynnettyinä. Elokuva on kaikkinensa hauskaa ja vaivatonta pintaliitoa. Juoni ei pääse yllättämään liikaa ja draamasta, tai hahmokehityksestä on turha puhuakaan. Se unohtui sinne jonnekin matkalle. Toisaalta on olemassa karkeasti kahdenlaisia toimintaelokuvia; realistisia ja tietoisesti yliampuvia. Tässä on kyse jälkimmäisestä. Selvästi.

Tarinan kannalta avainasemassa ovat luonnollisesti Oskari ja presidentti Moore (Jackson), sekä näiden kahden välinen kemia. Kyllä siellä pientä synkkaamista on havaittavissa ja leffan hauskimmat kohtaukset koetaan pitkälti näiden kahden hahmon välillä. Olkoonkin, että Oskarin ilmehtiminen on ehkä välillä hieman kömpelöhköä. Mikä toisaalta samalla tekee siitä tietyllä tavalla luonnollista ja sympaattista. Itse kun en ole mikään suuri lapsi, tai nuorisoleffojen ystävä. En pidä jenkkilän usein viljelemästä kypsä nuori aikuinen näkökulmasta a'la Gary Coleman.


Kuten pienen budjetin elokuvissa yleensä, niin tarinaa ja tunnelmaa vaivaa tietynlainen kuplamaisuus. Leffa kun pääosin sijoittuu vain erämaahan ja Pentagonin bunkkeriin, jossa jenkkien johto yrittää paikantaa presidenttiään ja selvittää mitä on tekeillä. Roolihahmoja on niukanlaisesti ja tarinan puolesta harmittaa kun Pentagonin päässä näyttelijöiden rooli jää niin olemattomaksi. Big Gamen visuaalisuus ja rytmitys kuitenkin takaavat sen, että edessä on tiivis 90 minuuttinen, jonka aikana ei tarvitse kelloa vilkuilla.

Lopputuomio

Big Game on kokeneimmille katsojille ennalta-arvattava juonellisesti, mutta toisaalta on myös mukava katsella hatunnostoja niiden samojen elokuvien suuntaan, joiden parissa on itsekin kasvanut. Yhdeltä suuremmalta ajatukselta ei voi kuitenkaan välttyä. Miten tästä nauttivat ja miten tämän näkevät ei-suomalaiset? Kotimaassa tämä varmasti maistuu, mutta samalla leffa pyrkii myös jälleen ulkomaiseen levitykseen. Elokuvasta löytyy eritoten alusta ja lopusta taattua suomihuumoria, sekä keskivaiheiltakin löytyy mm. tuo väliotsikoksi nostamani one-lineri. Iskee ja osuu ainakin suomiyleisölle, sekä tuli yleensäkin hekoteltua ihan mukavasti läpi elokuvan.

Helander, sekä kuvaajana toiminut Mikko Orasmaa ovat tehneet todellakin hyvää työtä repiessään elokuvaan ison seikkailun tuntua. Kaksikolta löytyy eittämättä enemmän osaamista kuin monilta virkaveljiltään Amerikan puolella. Kunniamaininta on jaettava myös Juri ja Miska Sepän sävellyksen suuntaan. Ainakin itselläni elokuvan tunnari soi edelleen päässä ja musiikki onnistui hyvin lisäämään viihdyttävyyttä.

★★★☆☆