2016 Oscarit

Kaikki isojen kategorioiden ehdokkaat olen kahlannut läpi, joten nyt on veikkausten aika perusteluineen.

Parhaan elokuvan ehdokkaat (veikkaus: The Revenant)

Spotlight - Rankkaisin toiseksi haastajista. Tositarina kertoo Boston Globe -lehden tutkivan journalismin tiimistä, Spotlightista, joka toi päivänvaloon katolisen kirkon lasten hyväksikäytön, sekä sen miten kirkko peitteli sitä. Vaikka leffa on eittämättä kaikkinensa erittäin hyvä, niin sen voittomahdollisuuksia heikentänevät pari seikkaa. Se on perinteinen parhaan elokuvan ehdokas, eli mainstream Hollywoodia. Se julkaistiin jo marraskuun alussa ja tätä tarinaa on myös aiemmin ruodittu jo erinomaisesti dokumenteissä, joista muistettavin ja kenties paras on Mea Maxima Culpa. Äänestäjäthän koostuvat Hollywoodin alan ihmisistä ja elokuva saa varmasti vanhemmalta siiveltä ääniä, mutta veikkaisin että tämän siiven äänet kenties jakautuvat jopa kolmelle eri elokuvalle.

The Big Short - Tässä on kenties se yksi potentiaalinen äänensyöjä edellä mainitulta. Elokuva kertoo asuntomarkkinoiden romahduksesta ja sitä seuranneesta finanssikriisistä. Tarkemmin se kertoo neljästä hylkiöstä, jotka havaitsevat ennalta tämän romahduksen ja päättävät hyötyä siitä pankkien kustannuksella. Itselläni vain iski ongelma elokuvaa katsoessa. Se ei peittele, tai vältä monimutkaisuutta ja vaikeita sanoja. Sanoja joiden merkitystä itse tuskin ymmärtäisin suomeksi, saati sitten englanniksi. Toisaalta se yrittää selittää kaiken auki ja mielestäni minulla on paljonkin kattavampi kuvaus tapahtuneesta kuin ennen elokuvan katsomista. Ja vaikka elokuva yrittää kieli poskessa selventää ja selittää asioita, niin oli varsin työlästä pysyä mukana. Tuntui kuin tässä olisi saarnattu päivänselvää asiaa tyhmille katsojille tyyliin: "Koska ette ole tätä vielä tajunneet, teemme tästä elokuvan". Aihe olisi sopinut paremmin dokumentiksi. Eittämättä elokuva on kunnianhimoinen, koska se kertoo koko tarinan sieltä mistä tämä maailmanlaajuinen paskavyöry lähti liikkeelle. Mutta ymmärrän nyt, miksi aiemmat aihetta käsitelleet leffat ovat rajanneet aihealueensa. The Big Short on kiinnostava elokuva, mutta mielestäni se on liian persoonaton ja siitä jää turhan omahyväinen maku. Toinen seiskaksi arvostamistani elokuvista, eli kahdesta huonoimmasta tässä seurassa.

Mad Max: Fury Road - Summer blockbuster, joka ylitti odotukset moninkertaisesti. Muistillani on hieman vaikeuksia kantaa jotain 8 kuukautta taaksepäin. Mutta muistan palloilleeni turhankin ankarasti päädynkö antamaan elokuvalle ysin, vaiko kasin. Lopulta vaihdoin sen yhdeksäisestä kasiin. Hiekkamyrskykohtaus leffan alkupuolella sai aikaan jonkinlaisen mental orgasmin kuvan ja äänen yhdistelmällä. Bensan pystyi lähes haistamaan, hiekka kuivatti katsojankin suun, moottorin jylinä ja tietenkin autossa rämpyttelevä kitaristi ämyreineen, joka jäänee elämään popkulttuuriin. Tosin henkilökohtaisesti esitän pienen vastalauseen ja totean, että oma kovin aivot narikkaan elokuvani oli Star Wars tältä Oscar-kaudelta. Mutta kenties siinä sitten tuli henkilökohtaisetkin tuntemukset peliin ja loppuarvosanasta tuli auttamatta ei-objektiivinen. Mutta on todella harvinaista, että tulee toimintaelokuva, josta pitävät sekä toimintafanit, että ns. hieman elitistisemmät katsojat. Ja sellainen mielestäni Mad Max oli ja siksi sen paikka löytyy tältä listalta ihan ansaitusti.

The Martian / Yksin Marsissa - Toinen näistä seiskan elokuvistani listalla. Suurin ongelma omissa silmissäni oli se, että siitä maistui liian ilmiselvä massoihin vetoaminen. Eli periaatteessa että koskettava, sekä harvinaisen epätoivoinen tilanne/tarina päätettiin vetää pinnallisella ja kevyellä otteella. Mukana oli myös useita sivuhahmoja ja nimekkäitä näyttelijöitä pelkästään koristeena, koska vuorosanoja niillä oli merkityksettömissä rooleissa vain pari hassua kappaletta. Lisäksi se epätoivon ja yksinäisyyden fiilis katosi kokonaan, kun kuva poukkoili jatkuvasti sekä Maassa, että Marsissa. Katsokaapa vaikka Moon. Odotin sellaista ja ehkä sen vuoksi pettymykseni oli liiankin suuri. Joo, tämä oli nätti ja avaruudessa/Marsissa homma oli realistista. Kiva, kiva. Olen kuitenkin eniten tarinoiden perässä ja se oli mielestäni hieman ryssitty. Eli olen yllättynyt, että löytyy tältä ehdokaslistalta, vaikka onkin pelkkää täytettä.

Bridge of Spies / Vakoojien silta - Tämä oli Mad Maxin ohella ainoa tästä kategoriasta, jotka katsoin ennen kuin ehdokkuudet julkaistiin. Eikä ollut vaikea arvata, että tämä pätkä olisi täällä täytteenä. Steven Spielberg ei isoja huteja ammu ja Tom Hanks vieläpä pääosassa. Tavallinen asianajaja ajautuu suurvaltojen pelinappulaksi käytännössä keskelle Kylmää sotaa, eli Saksoihin. Avauskohtaus on jotain todella mahtavaa kun mies astuu ovesta New Yorkin elämään ja saamme muutaman minuutin hiljaisuudessa seurata tätä miestä, sekä hänen varjostajiaan. Näissä toisen maailmansodan jälkeisten vuosien tarinoissa on vain jotain todella mielenkiintoista. Leffa sijoittuu juuri niille vuosille kun sotalamasta on noustu ja vauras keskiluokka syntyy, nuorisokulttuuri syntyy ja televisiokin saadaan huusholleihin. Kaikki alkaa mullistua ja muotoutua kohti nykyistä. Vanha kohtaa uuden. Itse elokuva on ihan mukiinmenevä vakoojajännäri, jossa istutaan ja jutellaan hämärissä huoneissa, sekä saadaan maistiaisia millaista oli elää arkea ydinsodan uhkassa.

Brooklyn - Kolahti kovaa, vaikka tiedostan että periaatteessa elokuva on perinteisiä polkuja asteleva feelgood -leffa oman paikkansa löytämisestä maailmassa. Mutta kukapa ei tykkäisi inspiroivasta, ajattomasta ja elämänmakuisesta tarinasta, joka jättää katsojalle sen kivan lämpimän tunteen ja ehkä vuodattaa pari kyyneltäkin matkan varrella. Leffa sijoittuu 50-lukuun ja kertoo irlantilaistytön muutosta Amerikkaan paremman tulevaisuuden toivossa. Henkilökohtaisesti tämä oli toiseksi paras elokuva tästä joukosta.

Room - Tässä on mielestäni se toinen potentiaalinen haastaja Spotlightin ohella. Elokuva alkaa kertakaikkisen kiusoittelevasti. Nainen ja pieni poika vaikuttavat ensinäkemältä elävän kohtuu onnellista ja rutiinien sävyttämää elämää pienessä ja rähjäisessä huoneessa. Miksi? Mitä on tapahtunut? Hetki hetkeltä paljastuu pieniä tiedonmurusia lisää, joista kiusoittelevasti katsoja muodostaa omia teorioitaan. Kuvion paljastuttua kyyneleet virtaavat ja elokuva ei ole ylittänyt edes puoliväliään. Alku oli järkyttävän hyvä ja totesin siinä itsekseni, että tämähän voi voittaa. Tässä vaiheessa minulla oli enää yksi muu ehdokas katsomatta. Mutta kun mainitsin että jo ennen puoliväliä elokuva menee katsojan tunteisiin, niin samanlainen kyyneltenherutus uhkaa jatkua loppuun saakka. Tämä indiedraama valuu yli. Okei, loppupuolen tapahtumat ovat varmasti todennäköisiä. Mutta jokin menee jossain vikaan ja en enää jaksa välittää loppuun saakka. Sormeni kääntyy kässärin ja ohjaajan puoleen. Se on harmi, sillä leffan puolivälissä omissa kirjoissani Room oli voittamassa tämän kategorian. Siihen päälle vielä leffalla on pari rajoitetta tähän skabaan. Se on indieleffa ja lisäksi ne em. elokuvat kenties syövät osan tämänkin pätkän äänistä.

The Revenant - Ja sitten se voittaja. Ainoa uhkakuva on se, että saman miehen tekele tyhjäsi pöytää jo viime vuonna. Jos viime vuonna kamerapornoa harrastettiin sisätiloissa, niin nyt nostettiin vaikeustasoa pykälällä ylöspäin ja siirryttiin kuvaamaan ulos luonnonvalolla. Siitäkin huolimatta kameratyöskentely on edelleen jumalallista ja elokuvan alun taistelukohtaus on yksi parhaita ikinä. Minkä kaikki varmaan huomaavat viimeistään silloin kun kamera hyppää vauhdissa ohi menevän ratsastajan kyytiin ja hetkeä myöhemmin tippuu kuolleen ratsastajan mukana maahan, sekä "kömpii" sieltä ylös. Elokuva myös kertoo poikkeuksellisen ja aika unohdetun tositarinan. Tosin se pohjautuu mieheen, joka ilmeisesti tykkäsi lisätä hieman värikynää juttuihinsa. Myös elokuvantekijät ovat ottaneet vapauksia tarinan suhteen ja en yleensä ymmärrä siitä vinkumista, jos se parantaa (huom. ei helpota!) lopputulosta elokuvallisesti. Ennen oli miehet miehiä ja en enää uskonut, että voisin jotain shokeeraavaa nähdä valkokankaalla, mutta olin jälleen väärässä. Ja tarkoitan juuri Sitä kohtausta. Painauduin syvemmälle penkkiin, olin hengittämättä ja tuijotin myötätunnosta kurtistetuin kulmin tilannetta. En sitten tiedä varmasti mitä näillä kaikilla taiteellisimmilla kohdilla yritettiin ajaa takaa, mutta se ei erinomaisessa leffassa vähennä ainakaan elokuvan mielenkiintoa. Lisäksi kuten hyvä elokuva aina, niin tämä oli jopa hieman parempi toisella katsomiskerralla, jolloin silmä on herkempi yksityiskohdille ja pystyy ehkä ajattelemaankin vähän paremmin kun ei tarvitse niin intensiivisesti juonta enää seurata.

Paras ohjaaja (Alejandro G. Inarritu, Revenant)

Löytyykö maailmasta ketään toista yhtä hullua ohjaajaa, joka lähtee yli sadan miljoonan dollarin budjetin elokuvaa kuvaamaan luontoon ja vaatii sen kuvattavan luonnonvalossa? Ei löydy. Varmasti osin myös siksi, ettei kenenkään muun annettaisi tuollaista tehdä. Toki Revenantin budjetti oli alunperin jotain 60 miltsiä, mutta se vähän kasvoi tämän perfektionistin käsissä ja kesken kuvausten useampi kuvausryhmän jäsen sai kenkääkin. Milloin oli lumesta pulaa (lenneltiin sen perässä Kanadasta Argentiinaan) ja milloin puhtaasti ei vain ehditty sitä muutaman tunnin optimaalista päivänvaloa käyttää hyväksi. Tuon kuvausajan vuoksi myös kaikki otokset oli suunniteltu etukäteen erittäin tarkasti, ettei kuvausaikaa valuisi hukkaan. Eli tässä on ollut niin eeppinen kokonaisuus hallittavana, että eiköhän tuo viimeisen päälle hiotulta näyttävä lopputulos kerro kaiken oleellisen ja ole paras perustelu. Ja siihen päälle vielä taiteellinen elokuva, joka on kassamagneetti ja kelpaa sekä elitisteille, että massalle.

Tähän löytynee haastajaksi Mad Maxin George Miller, joka on 70-vuotiaana ekan kerran ehdolla ja ohjasi luonnollisesti aiemmatkin Mad Maxit. Joten kuten elokuva, niin taso tuli täysin puskista. Mitä lähemmäs Oscareita menty, niin sitä kovemmin vielä Roomin Lenny Abrahamson on tehnyt nousua. Hän teki taikojaan eritoten Roomin ensimmäisessä puolikkaassa kun operoitiin ahtaassa, rajatussa tilassa. Mutta mielestäni Inarritu ottaa tästä varmemman voiton kuin Revenant parhaasta elokuvasta. Kuuluisia viimeisiä sanoja. Toki ihmiset äänestävät ja kuten todettua viime vuonna jo Inarritun pätkä tyhjäsi pöytää. Koska alkaa naama väsyttää? Ei näissä ihan aina välttämättä ne parhaat ole juhlineet.

Paras miespääosa (Leonardo DiCaprio, Revenant)

Netissä on hassuteltu "Things Leo would eat to win an Oscar" -topiikeilla. Elokuvassa ovat pääosassa kamera ja Leo. Suurin asia mikä on erona tässä DiCaprion aiempiin suorituksiin on, että hän poistuu tietynlaiselta mukavuusalueeltaan. Hugh Glassin rooli on ehkä enemmänkin rankka fyysinen koettelemus kuin pelkkää puhdasta näyttelemistä. Aiemmin DiCaprion roolit ovat olleet kivoja sisäsiistejä osia, joissa hän on saanut loistaa omalla poikkeuksellisella luonnonlahjakkuudellaan, joista täydellisin esimerkki on Great Gatsbyn/Kultahatun Jay Gatsbyn rooli. On kuin F. Scott. Fitzgerald itse olisi kirjoittanut sen hahmon DiCaprioon pohjautuen. The Revenantin tekeminen tuskin oli kivaa, mutta nyt Jack Dawson saa viimein palkintonsa.

Eddie Redmayne veti mekon päälle, mutta ei irtoa back-to-back voittoa. Bryan Cranston jatkoi tasaista suorittamistaan Trumbossa. "Kovin" haastaja on kuitenkin Michael Fassbender, joka esitti egoistista visionääriä Steve Jobsia hieman näytelmämäisessä elokuvassa, joka nojasi Fassbenderin ja Rose De... Kate Winslettiin.

Paras naispääosa (Brie Larson, Room)

Elokuva oli rakennettu siten, että avainasemassa kaiken nerokkuuden toimimiseen, eritoten leffan alussa, olisi puhtaasti naispääosan suoritus. Brie Larson ei ollut alkuperäinen valinta, mutta hän oli oikea valinta. Hänellä on melko poikkeuksellinen kyky pystyä ilmaisemaan monimutkaisetkin tunteen vähäeleisesti ja luonnollisesti. Ja siihen päälle vielä niinkin tavalliset kasvot, että välillä unohdin katsovani elokuvaa ja täysin fiktiivistä hahmoa.

Charlotte Rampling oli kova ennakkosuosikki jostain minulle ymmärtämättömästä syystä, mutta hänen mahdollisuutensa taisivat kuivua siihen kun hän suorassa radiohaastattelussa jo tovi sitten kritisoi Oscar -valitsijoita siitä kun joukossa oli niin vähän ei-valkoisia ehdokkaita. Muilla ehdokkailla puolestaan rooli ei ollut tarpeeksi lihaisa, että olisivat päässeet kunnolla erottumaan. Jennifer Lawrencen ei ehkä olisi pitänyt olla mukana tänä vuonna, mutta ehkei parempiakaan enää löytynyt eikä minullakaan ole sellaisia ehdottaa näin yhtäkkiä.

Paras naissivuosa (Alicia Vikander, The Danish Girl)

Näiden pippaloiden ehkäpä parhaasta näyttelijäsuorituksesta vastasi tämä Ruotsin tyttö. Samaa perustelua kuin Brie Larsonin kohdalla. Näyttää käsittämättömän helpolta. Ennakkoon leffan sanottiin petaavan Eddie Redmaynelle toista peräkkäistä Oscaria, mutta Alicia varastaa huomion joka kohtauksessa, vaikka Redmayne olisi kuinka nätiksi naiseksi saatu puettua ja meikattua. En tiedä sääntöjä, mutta jostain syystä studio ilmoitti Vikanderin hyväksytysti sivuosakategoriaan, vaikka Vikander saa elokuvassaan eniten ruutuaikaa. Sama homma tosin Rooney Maran kohdalla. Okei, tavallaan eivät ole juonen kannalta keskeisimmässä asemassa, mutta sitten taas joku Jennifer Jason Leigh Hateful Eightissa saa paljon vähemmän ruutuaikaa ja omaa jo tämän seurauksena vähemmän aikaa tehdä vaikutuksen valitsijoihin. Etenkin kun Tarantinon kässäri jättää hahmon vielä yksiulotteiseksi, vaikkakin vaikuttavaksi ilmestykseksi.

Paras miespääosa (Sylvester Stallone, Creed)

Ensimmäisellä katsomiskerralla ajattelin, että jumankauta kyllä se Stallone vaan osaa näytellä!! Toisella katsomiskerralla olin varma, että A) mies voittaa Oscarin, vaikkei ehdokkuuksia oltu edes julkaistu ja B) elokuva sisältää kymmenisen minuuttia parasta näyttelyä mitä olen nähnyt vuosiin. Ja nimenomaan siis Stallonelta. Creed elokuvana olisi voinut olla täytteenä Parhaissa leffoissa siinä missä Martiankin. Stallonellehan Rockyn osa on ollut aina se omin rooli. Ehkä koska hän kirjoitti siihen niin paljon itseään kun hän ohjasi, käsikirjoitti ja näytteli ensimmäisessä osassa 70-luvulla. Tuolloin hän sai Oscar -ehdokkuuden muttei voittanut. Sen sijaan elokuva voitti Parhaan elokuvan -palkinnon ja näppejään jäi nuolemaan semmoinen kevyt ja mitätön leffa kuin Taksikuski. Joka taas on varmaankin omassa alltime top-3:ssa. Mutta tulee olemaan hieno hetki kun Stallone pääsee pystinsä pokkaamaan ja on sääli, että ihmiset sanovat että se tulee osaksi elämäntyöstä. Mielestäni sen pitäisi irrota jo puhtaasti suorituksen perusteella. Tämä shokki ja elämäntyöosa vain varmistaa äänivyöryn. Golden Globeissa pystinhaku tapahtui standing ovationien kera. Rocky on hemmetin hieno hahmo nuo kaikki leffat joskus marraskuussa putkeen katsoneena. Leffojen taso vaihtelee isosti, mutta hahmo on kirjoitettu hienoksi average Joeksi.

Paras alkuperäiskäsikirjoitus (Inside Out)

Uskoin Inside Outin jopa yltävän Parhaan elokuvan ehdokkaaksi ollen muistaakseni vasta neljäs animaatio, joka siihen pystyisi. Mutta pienehkö aliarvostus jatkuu sillä saralla. Inside Out täytti erinomaisen piirroselokuvan tunnusmerkit ja sen parissa viihtyivät lapset, sekä aikuiset. Idea oli kerrassaan nerokas ja elokuva täytti, sekä ylitti odotukset. Se oli hauska, opettavainen ja fiksu. Kombo mikä on valitettavan harvinainen lastenleffojen saralla. C.S. Lewis sanoi aikanaan tyyliin, että "lasten tarina, josta vain lapset nauttivat, ei ole alkuunkaan hyvä lasten tarina". Ja luulen että aikuiset nauttivat tästä jopa enemmän kuin lapset.

Spotlight on tosin ennakkosuosikki voittamaan tämän palkinnon ja voi hyvinkin niin tehdä. Mutta toivon yllätystä.

Paras sovitettu käsikirjoitus (The Big Short)

Monimutkaisen asian ja numeroiden kietominen ymmärrätteväksi elokuvaksi. Toivoisin Brooklynin voittoa, mutta se vaikuttaa todella epätodennäköiseltä. Tämä on ehkäpä kovin ja tasaisin kategoria. Enkä yllättyisi mistään lopputuloksesta.

Paras animaatio (Inside Out)

Paras kuvaus (Emmanuel Lubezki, Revenant)

Loput menevätkin sen verran kovaksi veikkailuksi, ettei viitsi lähteä semmoista harrastamaan. Voi olla äänestäjienkin suhteen kovaa hajontaa.