Vuoden 2020 parhaat elokuvat - Top 50

Alvin ja pikkuoravat reissussa (2016) - Arvostelu

Ennakkoluulot tätä leffasarjaa kohtaan oli valtavat. Jostain syystä omaan päähäni on iskeytynyt, että live actionia ja animaatiota sekoittava leffa + dubbaus vielä päälle tarkoittaisi automaattisesti sietämätöntä leffaa. Tämä oli siis eka osa minkä katsoin.

Alvin, Simo ja Tero, eli pikkuoravat, uskovat "isänsä" Daven kosivan uutta tyttöystäväänsä Miamin reissulla. Pikkuoravat eivät tule toimeen Daven tyttöystävän pojan Milesin kanssa ja lisäksi he pelkäävät Daven hylkäävän heidät takaisin metsään. Näistä syistä pikkuoravat ja Miles päättävät reissata kohti Miamia ja missiona on estää kosinta. Kommelluksilta ei tietenkään vältytä missään vaiheessa.

Juoni on siis ihan yksinkertainen kuten yleensä lastenleffoissa ja elokuvan kestoksi tulee n. tunti ja 25 minsaa ennen kuin lopputekstit pärähtävät ruudulle. Elokuvaa on täytetty useammalla musiikkiperformanssilla, joista useimmissa pikkuoravat coveroivat tuttuja hittejä viime ajoilta. Myönnettäköön, että toimi ihan hyvin ja pienemmillä katsojilla raajat heiluivat. Suomeksi kaikkien heittojen kääntäminen oli ehkä vähän hapuilevaa hetkittäin, mutta uskoisin ettei alkuperäisessäkään painoksessa kaikkien hassujen heittojen taso ollut kovin korkea. Joukkoon kuitenkin mahtui myös muutamia timanttisia hetkiä. Mikäpä sen hauskempaa kuin lihavin pörröhäntä herää kuolon partaalta ja toteaa ensimmäisenä hieman suomalaisesti muunnettuna, että haiseeko täällä lihapiirakka.

Aikuisen silmin tämä oli ihan passelia ja harmitonta viihdettä, jossa aivot voi kääntää hetkeksi offille. Voisin jopa tämän rohkaisemana tiirata aiempiakin osia, jos joskus TV:stä tulee ja ajankohta on sopiva. Sen sijaan lapsille tämä uppoaa takuuvarmasti ja arvosana olisi varmaan niiden silmin läpi katseltuna pari paunaa korkeampi. Aiheuttaahan se pientä hymyä kun jotkut lapset poistuivat suurinpiirtein tanssien salista ulos. Eli internetin ahdasmielinen sopulilauma on jälleen hieman väärässä.

Kommentit