Kirjoittanut
Leffatuomari
- Hae linkki
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Koska kaksi edellistä Disneyn animaatiota eivät olleet vielä tuottaneet voittoa, vyö vedettiin tarkoituksella tiukille Dumbon kohdalla. Dumbo kustansi nykyrahassa "vain" 13 miljoonaa dollaria, eli se oli halvin kaikista Disneyn animaatioista. Ja niinpä se sitten tuottikin jo 40 miljoonaa ensimmäisellä teatterirundillaan, mikä oli enemmän kuin Pinokkio ja Fantasia olivat tuoneet yhteensä tuossa vaiheessa. Budjetti näkyy tietysti myös kankaalla, sillä elokuvassa ei vilisi erityisiä yksityiskohtia, hahmot pysyvät simppeleinä ja joissain vauhtikohtauksissa muuttuvat todella, todella yksinkertaisiksi ja taustat on tehty vesiväreillä.
Dumbon tarina syntyi Helen Abersonin kynästä ja Harold Pearlin kuvittamana lastenkirjaa/lelua varten, joka tunnettiin nimellä roll-a-book. Dumbon tarina on kasattu samoista aineksista kuin Petteri Punakuono, joka on käsittääkseni tarinoista vanhempi. Molemmilla hahmoilla on jokin erityispiirre, joka erottaa ne lajitovereistaan ja jonka vuoksi hahmot kokevat aluksi naljailua, sekä syrjintää. Leffa myös alkaa mielenkiintoisesti kun haikarat toimittavat äideille lapsia. Ei ole ilmeisesti tietoa, mistä ja kuinka vanha tämä laajalti levinnyt kansantarina oikein on.
Alunperin Walt ei olisi halunnut tehdä tätä elokuvaa, mutta animaattorit houkuttelivat hänet mukaan kelkkaan toimittamalla joka aamu yhden tarina-arkin palasen hänen pöydälleen. Lopulta mielenkiinto heräsi ja Dumbosta kaavailtiin ensialkuun puolen tunnin lyhytelokuvaa, mutta tarinaa laajennettiin 64 minuuttiin. Disneyn levittäjä RKO Radio Pictures ei tuosta kestosta oikein pitänyt, vaan he yrittivät taivuttaa Disneyn joko lyhentämään leffaa lyhytelokuvan mittoihin, pidentämään kesto 70 minuuttiin, tai että Dumbo julkaistaisiin "B-rainana". Eli tuohon aikaanhan oli yleistä, että teattereissa järjestettiin tuplanäytöksiä, joissa isoa elokuvaa "lämmitteli" usein halvemmalla tuotettu ja tasoltaan keskinkertaisehko B-luokan elokuva.
Mutta Disney piti päänsä ja Dumbo julkaistiin A-luokan rainana ja siitä tuli yksi Disneyn koskettavimpia elokuvia. Ei sentään tarvinnut vetistellä, mutta suru ja myötätunto kävivät kyllä visiitillä pariinkin otteeseen. Eittämättä voimakkain kohtaus on kun Dumbon äiti suojelee lastaan tätä kiusaavilta ja pilkkaavilta ihmislapsilta, mutta sitten saa palkakseen raippaa ja joutuu eristykseen, jolloin Dumbo jää yksin. Dumbo puolestaan on animoitu kuten Figaro, eli koko kroppa on käytössä tunteiden ilmaisuun ja söpöysmittari heiluu jatkuvasti punaisella.
Alkuperäisessä tarinassa Dumbon kaverina oli punarinta, mutta elokuvaanhan hänen kaverikseen muutettiin Timotei Hiiri. Mikä on taas osaksi vitsi, koska kansantarinoiden mukaan eleffantit pelkäävät hiiriä. Leffa leikittelee myös Pienen pieni veturi -sadulla/laululla. Elokuvassa olevat mustat korpit taas esitetään mustina ihmisinä. Osan pienemmistä rooleista hoitivat mustat näyttelijät, mutta parissa avainroolissa oli kuitenkin valkoinen näyttelijä. Yksi näistä oli Samu Sirkan ääni, eli Cliff Edwards. Tästäkin ajan myötä nousi polemiikkia, että miksi korpit esitetään mustina, vaikka korpit ovat elokuvan ainoat sympaattiset ja ymmärtäväiset hahmot Dumboa kohtaan. Minulla oli muuten vähän vaikeuksia pysyä korppien aksentin perässä. Timotein New Yorkin aksentti sen sijaan ei tuottanut vaikeuksia.
Dumbo voitti Oscareissa parhaan sävellyksen palkinnon, sekä pääsi parhaassa laulussa ehdolle kappaleella "Baby Mine".
Iso korvainen elefantti sai kunnian olla ensimmäinen Walt Disneyn klassikko, joka julkaistiin videokasetilla. Tämä tapahtui 1981 kun kasetti tuotiin videovuokraamoihin. Yleisölle ostettavaksi se saapui puolestaan vuotta myöhemmin.
Jo elokuvan aikalaiset pitivät leffaa arvioissaan sydämellisenä pikkutarinana, joka pitää sisällään aimo annoksen huumoria ja viehkeitä eläinhahmoja. Tuo onnistuu ansiokkaasti myös summaamaan omat ajatukseni elokuvasta. Elokuvaa olisi katsonut vielä vähän pidempäänkin, mutta toisaalta tällä kestolla se pitää katsojan täysin otteessaan ja jättää sopivasti haluamaan vielä vähän lisää. Tosin onneksi näistä elokuvista ei ole jatko-osia tehty, sillä alkuperäisistä voisi samalla hävitä se pieni ripaus taikaa ja ainutlaatuisuutta, mitä ne pitävät sisällään. Dumbo on siis kaiken kaikkiaan kuten päähahmonsa; suloinen, sympaattinen ja kallisarvoinen.
Dumbon tarina syntyi Helen Abersonin kynästä ja Harold Pearlin kuvittamana lastenkirjaa/lelua varten, joka tunnettiin nimellä roll-a-book. Dumbon tarina on kasattu samoista aineksista kuin Petteri Punakuono, joka on käsittääkseni tarinoista vanhempi. Molemmilla hahmoilla on jokin erityispiirre, joka erottaa ne lajitovereistaan ja jonka vuoksi hahmot kokevat aluksi naljailua, sekä syrjintää. Leffa myös alkaa mielenkiintoisesti kun haikarat toimittavat äideille lapsia. Ei ole ilmeisesti tietoa, mistä ja kuinka vanha tämä laajalti levinnyt kansantarina oikein on.
Alunperin Walt ei olisi halunnut tehdä tätä elokuvaa, mutta animaattorit houkuttelivat hänet mukaan kelkkaan toimittamalla joka aamu yhden tarina-arkin palasen hänen pöydälleen. Lopulta mielenkiinto heräsi ja Dumbosta kaavailtiin ensialkuun puolen tunnin lyhytelokuvaa, mutta tarinaa laajennettiin 64 minuuttiin. Disneyn levittäjä RKO Radio Pictures ei tuosta kestosta oikein pitänyt, vaan he yrittivät taivuttaa Disneyn joko lyhentämään leffaa lyhytelokuvan mittoihin, pidentämään kesto 70 minuuttiin, tai että Dumbo julkaistaisiin "B-rainana". Eli tuohon aikaanhan oli yleistä, että teattereissa järjestettiin tuplanäytöksiä, joissa isoa elokuvaa "lämmitteli" usein halvemmalla tuotettu ja tasoltaan keskinkertaisehko B-luokan elokuva.
Mutta Disney piti päänsä ja Dumbo julkaistiin A-luokan rainana ja siitä tuli yksi Disneyn koskettavimpia elokuvia. Ei sentään tarvinnut vetistellä, mutta suru ja myötätunto kävivät kyllä visiitillä pariinkin otteeseen. Eittämättä voimakkain kohtaus on kun Dumbon äiti suojelee lastaan tätä kiusaavilta ja pilkkaavilta ihmislapsilta, mutta sitten saa palkakseen raippaa ja joutuu eristykseen, jolloin Dumbo jää yksin. Dumbo puolestaan on animoitu kuten Figaro, eli koko kroppa on käytössä tunteiden ilmaisuun ja söpöysmittari heiluu jatkuvasti punaisella.
Alkuperäisessä tarinassa Dumbon kaverina oli punarinta, mutta elokuvaanhan hänen kaverikseen muutettiin Timotei Hiiri. Mikä on taas osaksi vitsi, koska kansantarinoiden mukaan eleffantit pelkäävät hiiriä. Leffa leikittelee myös Pienen pieni veturi -sadulla/laululla. Elokuvassa olevat mustat korpit taas esitetään mustina ihmisinä. Osan pienemmistä rooleista hoitivat mustat näyttelijät, mutta parissa avainroolissa oli kuitenkin valkoinen näyttelijä. Yksi näistä oli Samu Sirkan ääni, eli Cliff Edwards. Tästäkin ajan myötä nousi polemiikkia, että miksi korpit esitetään mustina, vaikka korpit ovat elokuvan ainoat sympaattiset ja ymmärtäväiset hahmot Dumboa kohtaan. Minulla oli muuten vähän vaikeuksia pysyä korppien aksentin perässä. Timotein New Yorkin aksentti sen sijaan ei tuottanut vaikeuksia.
Dumbo voitti Oscareissa parhaan sävellyksen palkinnon, sekä pääsi parhaassa laulussa ehdolle kappaleella "Baby Mine".
Iso korvainen elefantti sai kunnian olla ensimmäinen Walt Disneyn klassikko, joka julkaistiin videokasetilla. Tämä tapahtui 1981 kun kasetti tuotiin videovuokraamoihin. Yleisölle ostettavaksi se saapui puolestaan vuotta myöhemmin.
Jo elokuvan aikalaiset pitivät leffaa arvioissaan sydämellisenä pikkutarinana, joka pitää sisällään aimo annoksen huumoria ja viehkeitä eläinhahmoja. Tuo onnistuu ansiokkaasti myös summaamaan omat ajatukseni elokuvasta. Elokuvaa olisi katsonut vielä vähän pidempäänkin, mutta toisaalta tällä kestolla se pitää katsojan täysin otteessaan ja jättää sopivasti haluamaan vielä vähän lisää. Tosin onneksi näistä elokuvista ei ole jatko-osia tehty, sillä alkuperäisistä voisi samalla hävitä se pieni ripaus taikaa ja ainutlaatuisuutta, mitä ne pitävät sisällään. Dumbo on siis kaiken kaikkiaan kuten päähahmonsa; suloinen, sympaattinen ja kallisarvoinen.
Aivan paras filmi & erinomaisesti kasattu blogaus!
VastaaPoista