Vuoden 2020 parhaat elokuvat - Top 50

Fantasia (1940)



Helmiä sialle. Olen kahdesti tätä nyt yrittänyt katsoa tässä vuosien varrella ja molemmilla kerroilla sormi lipsui kelausnapille. Toki kun ajattelee, että kaikki nuo efektit ovat käsin piirrettyjä, niin onhan se ihan vaikuttavaa ajatustasolla. Mutta monet elokuvan osioista eivät vain jaksa enää ainakaan tämän modernin katsojan mielenkiintoa ja huomiota kahlita, vaan ajatukseni karkasivat monesti aivan muihin asioihin. Toisaalta Fantasia on jakanut muidenkin mielipiteitä. Jotkin listaavat sen kaikkien aikojen top-10 animaatioihin ja toisille se on yksi yliarvostetuimpia elokuvia ikinä.
Mikki ja Yen Sid.

Fantasia on Disneyn kolmas pitkä elokuva ja ainoa yhtiön animaatio, joka ylittää kestossaan kaksi tuntia. Alunperin Disneyn oli tarkoitus tehdä lyhytelokuva tästä kuuluisasta Velhon oppipoika kohtauksesta, mutta sen kustannusten noustessa saatiin idea kietoa se osaksi elokuvaa, joka sisältää klassisen musiikin tahtiin tehtyjä animaatiopätkiä. Halvaksi ei toki tullut tämä elokuvakaan, sillä se maksoi nykyrahassa 38,5 miljoonaa dollaria ja en tiedä sisältääkö se leffan näyttämiseen liittyneitä kuluja. Nimittäin Fantasia oli ensimmäinen monikanavaisella tilaäänellä esitetty elokuva ikinä. Alkuperäisen kopion äänet nauhoitettiin Fantasoundina, joka oli tätä nimenomaista elokuvaa varten kehitelty menetelmä, jossa äänet nauhoitettiin kahdeksalle eri soundtrackille. Esitettäessä elokuvaa tyypillinen Fantasound äänijärjestelmä piti sisällään kolme kaiutinta valkokankaan takana, sekä 65 kaiutinta ripoteltuna näiden kolmen muun seinän taakse. Joten sanomattakin on selvää, että menetelmä oli liian kallis ja työläs. Walt Disney visioi myös, että leffan aikana teattereihin suihkutettaisiin erinäisiä parfyymeja lisäämään aistikkuutta. Ideasta luovuttiin ennenkaikkea koska ei tiedetty miten vanhat tuoksut saataisiin tuuletettua aina pois uusien tieltä.

Ja kun nyt ääniin hieman takerruttiin, niin Fantasia oli myös ensimmäinen elokuva, joka esitettiin yleisölle digitaalisen äänen kera. 1985 Los Angelesin Century Cityn Plitt Century Plaza teatteri tykitti ääniraidan Digital Ready HPS-4000 soundsystemilla.
Sunflower

Itse ääniraidan Disney uudelleennauhoitti 1982 uudelleenjulkaisua varten, koska alkuperäinen Leopold Stokowskin johtaman Philadelphian orkesterin alkuperäinen ääniraita kuulosti ikääntyneeltä ja melodisesti rajoittuneelta. Mutta 1990 50-vuotisjuhlajulkaisua varten alkuperäinen ääniraita palautettiin ja se korjattiin niin hyvin kuin mahdollista. Kaikissa tuon jälkeen julkaistuissa versioissa on alkuperäinen soundtrack. Ja sen pystyy myös havaitsemaan tarkasti kuunneltaessa, sillä tuota jälkimmäistä valituksen aihetta ei ole saatu korjattua. Vaikken erityisen herkkäkorvainen olekaan, mutta pitkä penni tuli upotettua silti laadukkaisiin kuulokkeisiin. Ei ole naapureillakaan nokankoputtamista, eikä volyymissa tarvitse säästellä.

Noidan oppipojan lisäksi Fantasia pitää sisällään muutaman muunkin maineikkaan kohtauksen. Siellä esimerkiksi kuvataan maailman syntyä, jossa viivytään pitkä tovi ansiokkaasti mallinnettujen dinosaurusten seurassa. Sen jälkeen tuleva musiikkikohtaus puolestaan yhdistelee Beethovenia, sekä kreikkalaista mytologiaa ja se piti sisällään Sunflower -nimisen naiskentaurin, joka on mustaihoisen tytön, sekä aasin risteytys. Kohtauksessa Sunflower toimii eräänlaisena palvelijana muita naiskentaureja kohtaan. Joten luonnollisesti, tosin vasta 1960, alkoi tulla syytöksiä, että hahmo on rasistinen paitsi ulkonäöltään, niin myös toiminnaltaan/rooliltaan. Disney painoi paniikkinappulaa ja Sunflowerin kohtaus poistettiin koko elokuvasta 1969. Kunnes 50 vuotisjuhlajulkaisuun nämä kohtaukset palautettiin, mutta Sunflower rajattiin piiloon ja siinä mallissa on pysytty tähän päivään saakka. Mutta etsivä toki löytää vallan helposti tämän alkuperäisen ja sensuroimattoman kohtauksen internetistä.
Chernabog

Elokuvan päättää pelottava ja vaikuttava Yö autiolla vuorella. Siinä paholainen nimeltä Chernabog herää keskiyöllä ja manaa ylös haudoistaan erinäisiä pahoja henkiä. Henget sitten tanssivat yötaivaalla kunnes enkelikellon kumahdukset ajavat ne tiehensä ja yö joutuu väistymään aamun kajastaessa jne. Se on todellakin vaikuttava edelleen ja en ihmettele, että säännöllisesti Disney on saanut vanhemmilta valituskirjeitä koskien tätä kohtausta. Ja käsittämättömästi tämän lopputuloksena kohtaus oli jopa poistettu kun Fantasia ensimmäistä kertaa julkaistiin videokasetilla, mutta luonnollisesti se palautettiin takaisin elokuvaan pikapikaa.

Fantasia jakoi jo 1940 arvostelijoiden mielipiteitä ja se oli aika iso floppi rahallisesti. Jälleen toki toinen maailmansota oli osasyynä, mutta edes Yhdysvalloissa kaikki teatteriketjut eivät suostuneet enää esittämään elokuvaa myöhempinä vuosina. Kunnes vuonna 1969 kun elokuva uudelleenjulkaistiin jälleen teatterikiertoon, elokuvan psykedeeliset kuvat herättivät uuden sukupolven kiinnostuksen ja Fantasia menestyi, sekä sen maine ja arvostus kasvoi. Vuoden 1991 videokasettijulkaisu rikkoi myyntiennätyksiä (mm. 9,25 miljoonaa ennakkotilausta) ja Fantasia onkin telineisiin jäämisensä jälkeen ehtinyt tuottamaan 76,5 miljoonaa dollaria.



Kommentit