Kirjoittanut
Leffatuomari
- Hae linkki
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Kässäri: Cinco Paul, Ken Daurio, Brian Lynch, Simon Rich
Musiikki: Alexandre Desplat
Genre: Animaatio/Perhe/Komedia
Julkkari: 5.8.2016
Valmistusmaa: USA/Japani
Kesto: 87 min
Rooleissa: Paavo Kerosuo, Stan Saanila, Roope Salminen, Hanna Kaila, Timo Torikka, Sanna Stellan, Heljä Heikkinen, Jani Alkio, Peter Pihlström, Juhani Rajalin, Petrus Kähkönen, Joonathan Kettunen, Riku Nieminen
Ikäraja: 7
Ikäraja: 7
Lähtökohdat ja odotukset
Pidin eritoten ensimmäisestä trailerista, missä vain kuvattiin mitä lemmikit tekevät ollessaan yksin kun omistajat ovat töissä. Joten odotin nokkelaa, fiksua ja kypsää animaatiota kuten oikeastaan aina toivon. Elokuva on myös maailmanlaajuisesti kaikkien aikojen tuottoisin ei-Disneyn elokuva ohittaen aiempaa ykköspaikkaa pitäneen Kung Fu Pandan. Myös Suomessa se on vetänyt hyvin yleisöä ja kukapa ei pitäisi tälläisestä lemmikkejä käsittelevästä elokuvasta, joiden hahmoista varmasti löytyy samoja piirteitä kuin siitä omasta karvapallosta. Eli odotukset olivat korkealla ja olisin mielelläni halunnut nähdä alkuperäisellä ääninäyttelyllä, sillä siellä on aikamoinen kasa suosittuja koomikoita äänirooleissa. Mutta se ei ole valitettavasti mahdollista oikein ikinä, ellen jaksa odottaa DVD-julkaisua.
Käsikirjoitus ja dialogi 5,5
Leffa sijoittuu New Yorkiin ja voin vain kuvitella millaista slangia, sekä aksentteja se sisältää. Se on nimittäin ainakin selvää, ettei se ole kovinkaan nätisti tai hauskasti siirtynyt kankealle kotimaiselle. Varmasti aika tekemätön paikka elokuvan kääntäjälle kun takuulla alkuperäisen charmi koostuu jo suurelta osin puhetyylistä ja kielestä. Käsikirjoitus on taas sitä nykylapsien värikyllästettyä adhd-meininkiä, jossa on kauhea vauhti ja kaaos päällä. Lapset nyt ei varmaan kyllästy, mutta aikuiselle tuo aivoton sähellys käy aika turruttavaksi. Harmi tosiaan kun eka traileri antoi odottaa erityylistä elokuvaa ja itse liputan sen puolesta, että oikeasti hyvä animaatioelokuva ei katso sitä onko katsojana lapsi vai aikuinen, vaan molemmat nauttivat siitä. Ei toki aina välttämättä täysin samoista elementeistä. Tältä vuodelta Zootropolis on ollut tälläinen elokuva. Toki sijaa on myös Ice Agenkin kaltaiselle hauskalle ja aivottomalle viihteelle. Lemmikkien salainen elämä tosiaan vain onnistui olemaan aivotonta viihdettä vailla erityisen mainittavaa hauskuutta. Liekö tosiaan kadonnut käännöksessä. Ehkä joskus katsoa alkuperäinen, jos aukeaa mahdollisuus. Montakohan kertaa tuo gag on nähty, että joku säikähtää ja luikauttaa ulos jotain.
Näyttelijät ja roolihahmot 6+
Mitä näistä nyt animaatioissa sanoisi, eritoten kun ei toivoakaan ole suomalaisia ääniä yhdistää noihin nimiin. Hahmot on aika helposti unohdettavia ja paha, söpö pupu on heikkoa vastakohtahuumoria. Kehutaan, että suomalainen ääninäyttely on mielestäni erittäin hyvää tasoa ja joskus jopa onnistuu ylittämään alkuperäisen, mikä on valtava komplimentti. Tarjoaisin esimerkkinä ehkäpä Hotelli Transylvaniaa, jossa alkuperäisessä Adam Sandlerin johdolla vedetään kliseisillä "Dracula -äänillä", jotka eivät tuo mitään lisäarvoa tai persoonallisuutta elokuvaan. Myös Ice Agen kohdalla nautin ihmeellisen paljon tästä viimeisimmästä osasta, mikä oli eka suomeksi dubattuna katsomani versio sarjasta. Edellinen osa oli aika kestämätön ja tämä nelonenkaan ei kovin hyviä arvosteluja ole kerännyt, mutta itse pidin huomattavasti keskimääräistä enempi. Sanoisin että syy on kotimaisen käännöksen.
Ja yleensä on myös etu se, että suomalaisia ääniä en ainakaan minä juuri koskaan tunnista, joten tällöin keskitytään hahmoon. Eikä että siellä se Johnny Depp menee liskona aavikolla. Toki välillä alkuperäisissä nähdään ihan historiallisiakin suorituksia. Vaikka Vesku Loiri oli ihan loistava suomalainen korvike Aladdinissa Hengeksi, niin Robin Williamsin suoritus on silti animaation historian hauskin ja ehkä paraskin, koska se on täydellisesti räätälöity hänelle. Samoihin sfääreihin yltää yksi maailman ikonisimmista äänistä James Earl Jones Mufasana. Sitten on vielä poikkeuksellinen Eddie Murphy Mulanissa ja Shrekeissä. Listaa voisi jatkaa pitkään. Ehkä ajan takaa sitä, että alkuperäinen on aina se tekijöiden visio, mutta ei dubbauksia sovi todellakaan yhtään väheksyä. Esim. japsianimaatioiden suhteen nostan ainakin rehellisesti käden pystyyn ja sanon, että englantilaisdubit toimivat paremmin koska en ymmärrä japania ja sen dialektiikkaa, jolloin painotukset, sanojen sisältämät tunnelataukset ja muut hienoudet vyöryvät pääosin ohi ja tarina ei välttämättä nouse samoihin sfääreihin kuin enkkudubilla.
Ja yleensä on myös etu se, että suomalaisia ääniä en ainakaan minä juuri koskaan tunnista, joten tällöin keskitytään hahmoon. Eikä että siellä se Johnny Depp menee liskona aavikolla. Toki välillä alkuperäisissä nähdään ihan historiallisiakin suorituksia. Vaikka Vesku Loiri oli ihan loistava suomalainen korvike Aladdinissa Hengeksi, niin Robin Williamsin suoritus on silti animaation historian hauskin ja ehkä paraskin, koska se on täydellisesti räätälöity hänelle. Samoihin sfääreihin yltää yksi maailman ikonisimmista äänistä James Earl Jones Mufasana. Sitten on vielä poikkeuksellinen Eddie Murphy Mulanissa ja Shrekeissä. Listaa voisi jatkaa pitkään. Ehkä ajan takaa sitä, että alkuperäinen on aina se tekijöiden visio, mutta ei dubbauksia sovi todellakaan yhtään väheksyä. Esim. japsianimaatioiden suhteen nostan ainakin rehellisesti käden pystyyn ja sanon, että englantilaisdubit toimivat paremmin koska en ymmärrä japania ja sen dialektiikkaa, jolloin painotukset, sanojen sisältämät tunnelataukset ja muut hienoudet vyöryvät pääosin ohi ja tarina ei välttämättä nouse samoihin sfääreihin kuin enkkudubilla.
Audiovisuaalinen kokemus 7-
Nykyanimaatioissa ja miksei elokuvissakin on aika hämmästyttävän paljon pop-musiikkia mukana ja Desplatin sävellykset soljuivat aika huomaamattomasti siellä kaiken kovaäänisen mökän seassa mukana. Elokuvassa oli pari aika pelottavaa kohtausta ja ei varmaan hirveästi jäänyt varaa kovempaan ikärajaan, mikä olisikin sitten ollut varmasti katastrofi, jonka ei olisi annettu tapahtua. Se on hieman hämmentävää kun samalla elokuva oli tosiaan aika vahvasti ja yksipuolisesti lapsille suunnattu yksinkertaisen tarinansa ja vaisun komediansa puolesta. Kamerassa ja miljöössä ei ollut mitään erityistä, vaan ihan perussetillä mentiin kaikinpuolin. Värejä ja yksityiskohtia oli, hahmot pörröisiä ja söpöjä. Animaatiokin oli hyvää, mutta jonkinlaista persoonallisuutta ja vangitsevuutta tästä kaikesta puuttui. Tämän kirjoitettuani aloin miettiä Pinokkion kissimirriä, Dumboa, Bambia ja mietin, että olenko nähnyt tietokoneanimaatiossa sellaista vastaavaa liikkeen pehmeyttä ja viettelevyyttä mitä käsin saatiin aikaan. Enpä tiedä. En usko, joskin voi olla että unohdan jotain nyt pahasti. Mutta nyt sellaiselle jäykkyyden poistajalle olisi jokatapauksessa ollut tilausta. Jokin noissa tietokoneanimoiduissa hahmoissa on, ettei ihan se viimeinen askel rakastumisessa hahmoihin toteudu... Pixar tosin manipuoloi niin taitavasti kaikkea muuta mahdollista Wall-E:ssä, että laatikkomainen robotti sulatti täysin sydämen. Wally, Eva...
No onko se nyt katsomisen arvoinen?
Jos olisin katsonut kotona, niin en olisi jaksanut loppuun saakka. Lapset tosin tuntuivat tykkäävän, joten tämä on kai aikuisten näkökulmasta sitä materiaalia, joka on vain kestettävä. Ainakin saa rentoutua vajaan 1,5 tuntia ja kääntää aivot ohoville. Toki jos ei ole koko aikaa varaa, tai aikaa käydä leffoissa, niin eiköhän huomenna ensi-iltansa saava Doria etsimässä ole huomattavasti laadukkaampi ja kypsempi tuotos.
★★☆☆☆
IMDB, Wikipedia, Metacritic
★★☆☆☆
IMDB, Wikipedia, Metacritic
Kommentit
Lähetä kommentti