Vuoden 2020 parhaat elokuvat - Top 50

The Shallows (2016) - Arvostelu


Valkohai hyökkää yksinäisen surffarin kimppuun, eristäen tämän laskuveden aikaan vedenpinnan yläpuolella olevalle luodolle.


Genre: Trilleri / Kauhu
Ohjaus: Jaume Collet-Serra
Käsikirjoitus: Anthony Jaswinski
Päätähdet: Blake Lively, Óscar Jaenada
Kesto: 86 min.

Ohjaaja Jaume Collet-Serran muistan itse lähinnä parista ihan perushyvästä Liam Neesonin toimintapätkästä ja muistikuvien perusteella elokuvan ilme oli hyvinkin tuttua. Espanjalaisohjaaja on ainakin tykästynyt tarinan kertomiseen nykytavoin, eli aina kun leffassa hahmo näprää kännykkäänsä, niin kankaan reunalle ilmestyy reaaliaikainen puhelimennäyttö. Oli mielestäni ihan ensimmäisiä näkemiäni ohjaajia, jotka tuota oikein isommin ja säännöllisemmin käyttivät tarinan kuljettamisessa. Ainakin näissä isomman budjetin leffoissa. Hyvä ja nykyaikainen mauste, mutta kuten oikeassakin elämässä, niin kasvokkain samassa tilassa keskustelu on mielenkiintoisempaa ja eläväisempää.

Elokuvan pahiksena on tietenkin valkohai ja voisi väittää, että tämän lajin kauhuleffoja on tasan yksi hyvä kappale tehty historian saatossa. Eli tietenkin Tappajahai. Pääosinhan tämä genre koostuu pienen budjetin B/C luokan elokuvista kuten näistä Sharknadoista ja muista. Sitten on näitä muutamia tapauksia tuolla alla suosituksissa, jotka ovat tehneet monia asioita hyvin, mutta kaikki ei kuitenkaan asetu kohdalleen. Joten katsotaan liittyykö The Shallows viimeksi mainittujen seuraksi, ottaako se genrensä kaikkien aikojen toiseksi parhaan leffan paikan, vai valuuko se täydeksi epäonnistumiseksi.

Hyvää


Alkuun tietenkin luodaan seesteinen tunnelma kivasta lomamatkasta lämpimällä väripaletilla, aaltojen lorinalla ja kauniilla Australiassa kuvatuilla, mutta Meksikoksi väitetyissä, maisemissa. On kaunis salainen ranta, Blake Lively bikineissä ja hänen hahmonsakin esitetään paitsi lääkiksen opiskelijana, niin myös viimeisen päälle kokeneena surffarina. Ja sitten asiaankuuluvasti vähän kiusoitellaan kuvakulmilla, sekä välillä pikkaisen vingutetaan pahaenteisesti musapuolella jousia ja lyödään rummuilla tahtia. Marco Beltramin musa on ihan perustavaraa tähän genreen, hoitaa hommansa ja nostattaa osaltaan pulssia. Ei kuitenkaan tarjoa mitään spesiaalia.

Miksei Australia voinut olla Australia.

Kuvakulmia tarjotaan useita erilaisia. On veden alta, ihan veden rajasta siten että aallot iskevät suoraan kameraan. Käytetään Go-Prota, on laajaa maisemakuvaa ja overhead -kuvakulmaa. Eikä tietenkään unohdeta sitä perus first person -kuvakulmaa. Välillä saadaan jopa hidastettuna ja myös päähahmoa kuvataan melko monipuolisesti ja antoisasti, vaikkei nyt Michael Bayn tasolle ylletäkään siinä touhussa.

Isossa kuvassa kässäri on ihan kohtalaista perustasoa ja selviytymisleffasta kun on kyse, niin ihan kivaa MacGyverointia nähdään parissa kohtaa. Myöskin jos pääosaan pitää saada vetisissä maisemissa liikkuva nainen ja jos Jessica Alba ei ole vapaana, niin eipä siihen juuri Blake Livelya parempaa valintaa voi tehdä. Toki roolikin on sinänsä vaativa, koska tämä on vain yhden näyttelijän elokuva kuten vaikkapa 127 tuntia. Samalla tavalla myös kässäri ja ohjauskin on vaativaa, koska koko elokuva vietetään lopulta samassa maisemassa ja samoilla jalansijoilla. Tältä osin elokuva ei kyllä onnistunut läheskään niin hyvin kuin olisi pitänyt, sillä staattinen ympäristö vaatii laatua kaikilta muilta osastoilta ja sitä ei vain löytynyt tarpeeksi. Näinköhän b-luokan leffoja rustaillut Anthony Jaswinski laittoi itselleen vähän liian ison palan purtavaksi.

Huonoa


Elokuva on aika pienellä 17 miljoonan dollarin budjetilla toteutettu, mikä näkyy välillä maisemissa kun niitä saa peilata päähahmoa vasten, jolloin huomaa että tämä kohtaus on selvästi kuvattu studiossa.

Kun aiemmin mainitsin tämän samassa paikassa olemisen vaikeudesta, niin siinä elokuvan arvosana laskee omissa papereissani eniten. Ensimmäisenä päähahmo tietenkin pälpättää välillä yksikseen täysiä joutavuuksia, koska ei vain uskalleta olla hiljaa ja sitten luonnollisesti selittää myös reaaliajassa motiivejaan kaikelle toiminnalleen. Mielestäni ohjauksen ja kässärin tasolla ei myöskään riittävällä selkeydellä pystytä tuomaan katsojalle auki kokonaistilannetta ja kaikkia vaihtoehtoja. Katsoja on pelkästään kyydissä ja se ei tämän tyylisessä elokuvassa riitä. Että ai, siltäkö vuotaa edelleen verta haavasta ja kuolio painaa päälle. Ai, nytkö sieltä tuleekin maailman nopeimman kuunkierron tuoma nousuvesi, että ei tarttekaan huolehtia ruokapuolesta mitenkään? Katsoja olisi pitänyt pystyä saattamaan sellaiseen mielentilaan, että hänkin olisi alkanut spekuloimaan, mitä täytyy tehdä seuraavaksi ja miten se suoritetaan.

Blake Livelyn näyttely on ihan ok -tasoa laajassa kuvassa kauhugenreen. Mutta jälleen kuten todettua, se ei riitä. Pienenä lisähuomiona hahmokin on kliseinen opiskelijatyttö, vaikka näyttelijätär näyttää kasvoiltaan ihan ikäiseltään ja jopa hieman vanhemmalta. Miksi aina nuori opiskelija? Vokotellaan kohdeyleisöä? Kässäri on laajassa kuvassa ok, mutta se tosiaan kaatuu yksityiskohdissaan tai niiden puutteeseen. Kaiken toiminnan on tultava päähahmon luo ja kun ollaan muutaman sata metriä rannasta sijaitsevalla luodolla, eikä näiden välissä ole mitään, niin eipä jää hirveästi vaihtoehtoja erinäisille skenaarioille. Mitähän myös mahtaa käydä kun englantia osaamaton meksikolainen kuulee Blaken avunhuudot? Ennalta-arvattavuus vaivaa ja ruokkii tylsyyttä. Elokuvassa taisi olla yksi varsinainen säikäytys, joka sai säpsähdyksen aikaiseksi. Kaikki muut vastaavat kohdat lässähtivät toimimattomiksi.

Hain käytös herättää varmasti keskustelua. Yksi elokuvan typerimpiä kohtauksia oli kun Blake työnsi kanssaan luodolla olleen lentokyvyttömän lokin surffilaudan palallaan kohti rantaa ja totesi vain perään: "You're gonna be okay". Luulin oikeasti, että se työnsi lokin sinne syötiksi haille, koska kaikki muu tuntui liian tyhmältä/lapselliselta. Mutta ilmeisesti lintu selvisi turvassa rantaan saakka. Valkohai kun kuitenkin on ymmärtääkseni poikkeuksellisesti näkökykyynsäkin luottava olento, joten miten ei tuo surffilaudan pala herätä mielenkiintoa. Sitten toki oli perinteistä Hollywoodia, että hai aistii salamana kun parin sadan metrin päässä tippuu pisara - pari verta veteen. Puhumattakaan, että se mieluummin vainosi ihmistä kuin olisi nauttinut lähellä olevasta seisovasta buffetista, eli isosta ja aika tuoreesta valaanraadosta. Joskin voi olla, että se koki ihmisen ainakin ensialkuun uhkana mässäilylleen ja olisi siksi ekan kerran hyökännyt varoituksena. Mutta miksi se sitten jäi muutamaksi päiväksi ennemmin kiertämään tota luotoa, niin sitä ei pysty selittämään realismin kautta. Kuten ei myöskään metallin pistämistä palasiksi. Eikä hain meduusoistakaan pitäisi välittää, koska sen iho on sen verta paksua. Jotain näitä piti googlettaa leffan jälkeen, koska liian moni kohta tuntui täydelliseltä worst case scenariolta, tai turhan uskomattomalta.

Tosi turvallisen näköistä.

Yksi asia minua tosin kiinnostaa suuresti. Tuo luoto oli juuri ja juuri vedenpinnan yläpuolella. Aallot iskeytyivät siitä välillä ylikin ja Blaken hahmo vuosi verta, josta osa takuulla huuhtoutui mereen. Joten miten hai ei sitten edes Hollywoodin mukaan hulluna ponkaise sinne pikkuluodolle? Youtubesta kuitenkin nähty kuinka ainakin jotkut hait ovat hypänneet ihan veneeseenkin kyytiin. Ja eikös se Tappajahaikin hypellyt? Hyppelihän tuo hai tässäkin, joten epäjohdonmukaisuutta.

Tuomio


Nomen est omen ja silleen. Kyseessä on kovin pinnallinen ja yhdentekevä "kauhu"elokuva. Haielokuvien genren tasosta toki kertoo se, että elokuva on silti vertaistensa joukossa aikalailla top-5 kamaa. Kun nyt tässä on kauhun saralla pyörinyt viimeaikoina The Conjuring 2:sta, The Neon Demonia ja muita, sekä marraskuussa tulee Don't Breathe, niin The Shallows ei tunnu siinä joukossa oikein miltään. Ehkä jos haluaa elämäänsä vähän jännitystä, eikä hirveän pelottavista kauhu/trillerileffoista pidä, niin kenties siinä tapauksessa The Shallows on juuri sopiva pätkä.

Näyttely 6
Audiovisuaalinen elämys 7,5
Juoni/käsikirjoitus 6
Lähtökohdat ja teema 6
Uudelleenkatseluarvo 4,5
Legenda-arvo 4,5
Viihde 6


IMDB

Muita samanlaisia elokuvia: Tappajahai, Deep Blue Sea, Open Water, The Reef, All Is Lost, 127 tuntia

Kommentit