Tulen morsian (2016) - Arvostelu

Nuori Anna himoitsee varattua miestä ja päättää hyödyntää uuden Kihlakunnantuomarin pakkomiellettä noituutta kohtaan saavuttaakseen haluamansa.

Genre: Draama / Historia
Ohjaus: Saara Cantell
Käsikirjoitus: Saara Cantell & Leena Virtanen
Päätähdet: Tuulia Eloranta, Magnus Krepper, Elin Petersdottir, Claes Malmberg, Antti Reini

Kesto: 110 min.

Ainoa asia mitä Suomen noitavainoista tiedän on se, että meilläkin niitä oli ison maailman malliin. Elokuvan toinen käsikirjoittajista, Leena Virtanen, on kirjoittanut Suomen noitavainoista ihan tietokirjankin: Noitanaisen älä anna elää - tosikertomus noitavainoista Suomessa 1666-1671 (WSOY). Lisäksi hän toimii mm. Yle Draaman leivissä dramaturgina. Saara Cantell taas on enemmänkin tunnettu Onneli ja Anneli -elokuvien ohjaajana. Tulen Morsiamen budjetti on suomalaisittain huomattavan suuri, peräti 2,8 miljoonaa euroa ja leffaa on kuvattu Latviassa, sekä Ahvenanmaalla. Vertailun vuoksi esim. viime vuotisen Kätilön budjetti oli 1,8 miljoonaa.

Hyvää

Elokuvan aihe on äärimmäisen kiehtova ja sitä voi kuvata, sekä siinä voi keskittyä lukuisiin eri näkökulmiin. Voi keskittyä sen silkkaan järjettömyyteen ja raadollisuuteen. Kirkon ja tuomarien järjettömään pelonlietsontaan, sekä farssimaisiin oikeudenkäynteihin. Massahysteriaan. Noituudesta epäiltyjen tilanteen epätoivoisuuteen. Erinäisiin pikkumaisiin syihin ja vainoharhaan, joiden perusteella saatoit joutua syytetyksi. Leffa oikeastaan onnistuu sivuamaan kaikkia näitä, mutta ei pysähdy sen kummemmin syväluotaamaan oikein mitään.

Viimeinen kohtaus on luonnollisestikin pysäyttävä, joskin paljon potentiaalia jäi käyttämättä koska asioita kiirehdittiin liikaa kässärissä ja leikkausten suhteen. Myös kaikki kuvakulmavalinnat eivät osuneet ihan kohdilleen. Tunnepuolella kohtaus olisi voinut olla koko elokuvan tavoin paljon kylmempi ja tylympi, ehkä se yrittikin olla hieman sitä, mutta mihin koira karvoistaan pääsisi. Nimittäin loppuun laitettiin lämmintä vivahdetta, jolla yritettiin hieman saada kyynelkanavia aktivoitumaan. Tuloksetta, koska perusta oli laho.

Ulkomaalaisvahvistukset vakuuttavat.

Näyttelypuolella ruotsalaiset Krepper ja Malmberg vakuuttivat kuten myös Antti Reini voutina. Ensiksi mainittu näytteli kihlakunnantuomaria ja jälkimmäinen ruotsalainen pappia, joka Spotlight -tyylisesti koki olevansa Jumalan rakkauden välikappale. Sitä rakkautta hän sitten pyyteettömästi jakoi eteenpäin nuorille tyttösille. Minulle tuo näyttäytyi lähinnä mustana komediana, en sitten tiedä mikä sillä oli oikeasti tarkoitus. Näyttää vain, että tämä hahmo on kuulkaas pahis, joka voi tehdä ihan mielensä mukaan joutumatta vastuuseen. Onkohan tuosta historiallisia todisteita, vai eikö vain uskallettu pitää pappia puhtoisena ja normaalina. Nythän leffasta saa enemmänkin sen kuvan, että siellä on pari mätää yksilöä kaukana sivistyksestä käyttämässä valtaansa väärin. Mites se inkvisitio...

Huonoa

Hahmot ovat ilmeisesti kaikki pitkälti tosia, mutta tarina kerrotaan kovin yksipuolisesti. Miehet tyydytään esittämään pelkureina ja murhaajina, eikä heidän motiivejaan, ajatuksiaan ja tilanteitaan valoteta läheskään tyydyttävästi. Kaikista pahinta tämä on Tuomari Nils Psilanderin (Krepper) kohdalla, koska hän on tarinan keskeisin hahmo. Katsojalle ei käy selväksi mikä Psilanderia ajaa, vai onko se vain ensin puhdas velvollisuudentunto ja sitten hän huomaa olevansa niin syvällä, ettei sieltä voi enää kuivana astua ulos. Mutta entä se outo reaktio siellä vankityrmässä Annaa kohtaan, jossa Psilander vaikutti hyvin ei-tasapainoiselta ihmiseltä? Vastaus taisi jäädä saamatta, tai vähintäänkin huomaamatta. Vai saiko siirappisesti Psilanderin äidin kohtalo miehen hetkellisesti pois tasapainosta ja sitten vähän vahingossa irroteltiin päitä.

Tarina olisi pitänyt kertoa vahvemmin Psilanderin kautta, koska siihen rooliin saatiin kova ruotsalainen Magnus Krepper, joka on esiintynyt laadukkaissa ruotsalaistuotantoissa kohokohtana vaikkapa Millenium -filmatisoinnit. Etenkin kun pääroolin Annana vetää kokematon ja ehkä liiankin modernin kauniit piirteet omaava Tuulia Eloranta, joka on heitetty ja jätetty räpiköimään altaan syvään päähän. Suoritus jättää kauniisti sanoen parantamisen varaa ja ihmetyttää onko ohjaaja tosiaan tyytyväinen saamaansa jälkeen. Yhtälailla tuo on ohjaajan ja castingin syytä, jopa enemmänkin.

Elokuva olisi hyötynyt useammassakin aspektissa tarkemmasta keskittymisestä vähempään, sillä hahmoja oli melko paljon ja kaikki saivat ihan käypää ruutuaikaa. Mutta eniten fokusta olisi kaivannut käsikirjoitus. Suomalaisissa elokuvissa tuntuu yleensäkin kovin usein, että mukaan sekoitetaan liikaakin erinäisiä aineksia. Nyt mukana on kehno ja tuskastuttavan huonosti näytelty (koostuu lähinnä mielenvikaisesti hymyilystä) rakkaustarina, joka toimii keskeisenä motivaattorina tarinassa, joka tuntuu olevan ensisijaisesti rakkaustarina ja toissijaisesti historiallinen tarina Ahvenanmaan noitavainoista. Lisäksi Annan sydänystävällä ei ole mitään virkaa elokuvassa. Se toimii ainoastaan välikappaleena, jonka kautta Anna saa ajatuksensa ja tekonsa esitettyä katsojille puheen muodossa. Kaiken tämän olisi voinut tuoda ilmi hienovaraisesti tekojen, ilmeiden jne. kautta. Älkää aliarvioiko katsojianne.

Paidaton mies ei sentään muutu sudeksi.

Toinen yleinen kömmähdys on sitten se kömpelö, sekä tönkkö kirjakielinen dialogi, joka ei tule uskottavasti ulos näyttelijöiden suusta. Dialogi ei tunnu siltä, että se sopisi 1600-luvun ihmisten suuhun ja se ei myöskään sovi nykyihmisten suuhun. Dialogissa oli jotain vanhoja suomalaisia loruja ja muita kyllä mukana, mutta paljon enemmän ajantuntua jäin kaipaamaan dialogin suhteen, sekä ihan yleiselläkin tasolla. Eli millaista oli elää, mitä oli arki. Nyt vain hyppelehdittiin kukkaskedolla auringonvalossa hieman kärjistettynä ja ainoa asia mikä tossa elämässä oli haastavaa/epäreilua/huonoa; oli se että naiset olivat miesten armoilla.

Siinä missä traileri oli luonnollisesti äänekäs ja intensiivinen musiikkinsa puolesta ja yritti sitä myös kuvamateriaalin puolesta olla, niin itse elokuvassa äänimaailma on kovin hiljainen. Musiikissa on haettu ajantuntua mitä ilmeisimmin, mutta lopputulos ei miellytä korvaa ja ei tuo elokuvalle ainakaan lisäarvoa.

Tuomio

Tulen morsian onnistuu parhaimmillaankin vain ohimennen raapaisemaan äärimmäisen mielenkiintoisen aihealueensa pintaa. Se jättää katsojansa kylmäksi joka osa-alueella ja en oikein osaa sanoa syytä, miksi tämä kannattaisi katsoa. Käykää vaikka katsomassa Hymyilevä mies, tai sitten Teit meistä kauniin. Jälkimmäisestä tulee arviota kunhan World Cupilta ja muulta urheilulta ehdin sopivaan näytökseen.

Näyttely 5,5
Audiovisuaalinen elämys 5,5

Juoni/käsikirjoitus 4,5
Lähtökohdat ja teema 6
Uudelleenkatseluarvo 4,5
Legenda-arvo 3
Viihde 4,5
★☆☆☆☆

IMDB

Muita samanlaisia elokuvia: Witches Hammer, Goyan aaveet, Venetsian kurtisaani, Paholaiset, Vihan päivä, Noita