Vuoden 2020 parhaat elokuvat - Top 50

Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille (2016) - Arvostelu


Teinipoika joutuu keskelle läpi ajan ulottuvaa mysteeriä, jonka johtolankoja tutkiessaan hän löytää paitsi neiti Peregrinen ja eriskummalliset lapset, mutta myös heitä kohtaavan vaaran.



Genre: Seikkailu / Fantasia
Ohjaus: Tim Burton
Käsikirjoitus: Jane Goldman (kässäri), Ransom Riggs (romaani)
Päätähdet: Asa Butterfield, Eva Green, Ella Purnell, Samuel L. Jackson
Kesto: 127 min.

Elokuva perustuu siis Ransom Riggsin samannimiseen romaaniin, joka on käsittääkseni ihan kirjasarja. Siihen nähden on mielenkiintoista, ettei lopputulos ainakaan ihan suoraan jätä ovea selälleen jatko-osille. Joskin sellainen eittämättä tulee jos vain riittävästi rahaa sataa tuotantoyhtiöiden laariin. Elokuvaksi tämän on rustannut Jane Goldman, joka on myöskin käsikirjoittanut, tai ollut kehittelemässä tarinaa mm. elokuviin Tähtisumua, Kingsman: Salainen palvelu, X-Men: Days of Future Past ja Kick-Ass. Eli vakuuttavia nimikkeitä, mutta huomionarvoista on se, että näissä jokaisessa on aina ollut vähintään joku toinenkin käsikirjoittaja mukana. Aiemmin Goldman on yksin romaanin pohjalta rustannut The Woman in Blackin, jonka arvosanat ovat keskitasoa/kohtalaisia.

Ohjaaja Tim Burton on puolestaan harmillisesti tehnyt viime vuosina pelkkää lasten ja nuorten fantasiaa. Onneksi välissä on edes erittäin hyvä Big Eyes vuodelta 2014, mutta sitten saadaankin peruuttaa vuoteen 2007, että löydetään kiehtova musikaali Sweeney Todd: Fleet Streetin paholaisparturi. Toki ei tuolla ajanjaksolla Dark Shadowsia lukuunottamatta ole mitään selkeitä tasollisia floppeja. Ehkä Liisa Ihmemaassa olisi se seuraavaksi heikoin, mutta siinäkin oli jumalattoman hyvä idea ja se oli paikoin erittäinkin hauska, sekä vangitseva. Frankenweeniehan taas perustui Burtonin uran alkuaikoina tehtyyn samannimiseen lyhytelokuvaan ja kokopitkä elokuva olisikin ollut mielestäni erittäin hyvä, jos se olisi kestänyt vain tunnin. Parhaat ideat kun olivat alussa ja sitten se oli selkeästi pitänyt vain jotenkin saada saatetuksi loppuun. Mutta siirrytäänpä itse asiaan, eli ameriikan maalla hyvin hypetettyyn Burtonin uusimpaan.

Hyvää


Ideahan tässä on aivan loistava. Kukapa ei haluaisi pystyä matkaamaan ajassa, tai saavuttaa ikuista elämää. Olkoonkin että elokuvassa ikuisella elämällä ja aikamatkaamisella on vähemmän kivat reunaehdot. Nimittäin aikamatkaaminen tapahtuu silmukoiden kautta ja silmukassa voi elää vain 24 tunnin mittaista ajanjaksoa yhä uudestaan ja uudestaan. Eli meininki on kuin Bill Murrayn Päiväni murmelina elokuvasta; samat tapahtumat toistuvat joka päivä tasan samaan aikaan. Tuo sisältää vielä muitakin pieniä muuttujia, mutta jätetään ne elokuvan/kirjan selitettäväksi. Jälkeen jää myös juoniaukkoja, mutta niistä lisää myöhempänä.

Samuel L. Jackson on vaikuttava ja yllättävän pelottava. Jos tulisi pimeällä kujalla vastaan, niin aika lähellä olisi valahtaminen toimintakyvyttömäksi puhtaasta pelosta. Samuel tosin vetää roolinsa hieman kieli poskessa ja pitäen hauskaa, mikä tuo sopivan keventävän kontrastin miehen ulkoasulle kun kuitenkin nuorten elokuvasta kyse. Samaten Eva Green vetää hienon ja hieman Helena Bonham-Cartermaisen roolisuorituksen monivivahteisena neiti Peregrinena.

"Kyllä, Eva. Anteeksi, Eva".

Kyllähän Burton myös visuaalisen puolen ja synkkien, kiehtovien maailmojen henkiin herättämisen hallitsee. Mitä annettavaa miehellä olisikaan kauhun, tai trillerin saralla. Onhan se toki ohjannut Päättömän ratsumiehen 90-luvulla. En sitten tiedä miten onnistui siinä, koska en ole ko. leffaa nähnyt kuin pentuna. Tällä kertaa muuten lähdemateriaali sopii hyvin Burtonin synkkään ilmeeseen, koska tarina ei ole enää suoraan lastenkirjasta revitty, vaan ansaitsee täysin K-12-leimansa. Pahiksen kätyrinä toimivat "Ontot" ovat Slendermanin hengessä suunniteltuja ja näyttävät nekin pelottavilta. Harmi vain, että Suomessa tämmöisen tittelin omaava K-12 elokuva on vähän sellainen väliinputoaja katsojakunnan suhteen. Kaikki eivät voi tulla koko perheen voimin ja ikärajan ylittävät junnut valitsevat vielä elokuviaan tittelin, nimien ja julisteen perusteella. Toki asiat olisivat voineet olla pahemmin jos tämä olisi suomeksi dubattu K-12 leffa kuten Iso kiltti jätti... Elokuvaversiot kun ostetaan erikseen, niin pienet teatterit joutuivat valitsemaan ottavatko alkuperäiskielisen, vaiko dubatun version ja seuraava valinta on ottavatko sen 2D:nä, vaiko 3D:nä. Kaikista pitäisi maksaa erikseen ja täten lopulta katsojat häviävät. Itse jouduin jäämään odottamaan Ison kiltin jätin DVD-julkkaria (taidan odottaa Netflixiin saakka) kun omalla sen hetkiselläni paikkakunnalla se oli vain dubattuna versiona tarjolla ja enhän minä nyt helvetissä Spielbergin live-action elokuvaa ala dubattuna katsomaan. Jonkun Alvinin ja pikkuoravat vielä katsoo kun se on alkuperäiselläkin ääninäyttelyllä vähän sitä sun tätä.

Leffa sisälsi muutamia rikollisen nättejä kohtauksia, joita kelpaisi ottaa talteen ja esitellä ihan irrallisena. Esimerkiksi trailereissakin näkynyt luurankojen ja onttojen tivolitaistelu, jonka taustalla pauhasi diskomusa, oli ihan huikea.

Huonoa


Jokin tästä puuttui, ettei tunnelma loksahtanut niihin eeppisiin mittasuhteisiin joihin pintakiilto ja musiikki katsojaa yritti singota. Mielestäni sitä jarruttivat aavistuksen toivomisen varaa jättäneet nuoret näyttelijät, sekä käsikirjoitus dialogin, tarinankuljettamisen, sekä hahmojen "lihaisuuden" puolesta. Kuinka monta kiinnostavaa taustastooria jäikään kertomatta kun lapset olivat yhtä kuin heidän eriskummallisuutensa. Samaten vähäinen tapahtumapaikkojen ja aikojen määrä harmitti kun kuitenkin aikamatkustuksesta puhutaan. Pahiskin vilahti ensialkuun nopeasti, mutta sitten se unohtui jonnekin kokonaan helposti yli tunniksi. Tunti tepasteltiin kukkaskedolla ja sitten naps, oltiin hengenvaarassa. Vaikka Jumper on elokuvana vähän niin ja näin, niin olen sen kuitenkin pariin kertaan katsonut ja se viihdyttää puhtaasti tuolla maisemanvaihdoilla ja kissa-hiiri leikillään. Tästä elokuvasta nuo aspektit jäivät puuttumaan ja tunnelma valahtaa välillä hieman paikallaan seisovaksi.

Kankaalle ei onnistuta tuomaan yhtään hahmoa, jonka kohtalosta välittäisi ja johon pystyisi samaistumaan. Asa Butterfieldin esittämä päähahmo on kuin tyhjä valkoinen paperi, eli aivan vailla minkäänlaista persoonallisuutta, tai omaa tahtoa. Lapsien eriskummallisuudetkin ovat suuremmilta osin aika outoja ja hyödyttömiä, eivätkä ne täten kaappaa katsojan mielikuvitusta. "Mitä minä tekisin, jos olisin tuollainen". Eriskummallisuudet vaikuttavat pääosin enemmänkin rangaistuksilta. Mitä hyötyä on jos painovoima ei vaikuta lainkaan, vaan leijut kykenemättä itse hallitsemaan sitä mitenkään. Ei oikeastaan mitään, minkä elokuvakin jo kertoo.

"Jostain syystä" odotin kovasti Sir Daniel Fortesquen näköistä luurankoa.

Ei pitäisi, mutta kun ei voi olla huomaamatta jotain ammottavia juonenreikiä. Eli vaikkeivat lasten kropat ikäänny aikasilmukassa, niin eikö heidän mielensä kuitenkin pitäisi olla jo kuin aikuisella? He eivät menetä silmukan nollauksessa muistojaan ja täten he ovat tietoisesti eläneet ja kartuttaneet kokemuksiaan useita vuosikymmeniä. Puhumattakaan, ettei kukaan näytä oikein minkäänlaisia kyllästymisen merkkejä, vaikka joutuvat saman päivän elämään aina samoine tiukkoine rutiineineen läpi. Nimittäin kyllähän tuossa väistämättä pitäisi tulla hulluksi. Bill Murrayn hahmo oli hulluuden partaalla ja Veren vangit -leffassa pieni vampyyrityttö ajautui lopulta hulluksi, koska hänellä oli oleva ikuisesti aikuinen mieli lapsen ruumiissa. Näitä mielestäni väistämättömiä ja oleellisia ongelmia ei millään tavalla käsitelty, tai lähdetty ratkomaan käsikirjoituksessa. Kirjasta en tiedä. Ja kun ei ole kyse ihan mistään lastenelokuvasta/sadusta, niin nämä ovat jo ihan oikeutettuja kysymyksiä.

Tuomio


Elokuva onnistuu kaappaamaan loistavista ideoistaan huolimatta katsojan mielenkiinnon vain hetkittäin ja mielikuvitusta ei sitäkään vähää. Sen kohtalona on olla tietynlainen väliinputoaja ja tietääkö se itsekään lopulta, mikä sen piti olla. On kauhua ja jännitystä, mutta ei riittävästi. On hieman pilkettä silmäkulmassa, mutta ei varsinaista huumoria. On mielenkiintoisia fantasiaelementtejä, joita ei kuitenkaan käytetä riittävästi. Neiti Peregrinen koti on kuitenkin ihan vierailemisen arvoinen paikka, joskin hukattu potentiaali harmittaa.

Näyttely 7
Audiovisuaalinen elämys 8,5
Juoni/käsikirjoitus 6,5
Lähtökohdat ja teema 7
Uudelleenkatseluarvo 6,5
Legenda-arvo 6
Viihde 7,5


IMDB

Muita samanlaisia elokuvia: Jali ja suklaatehdas (1971), Hugo, Tähtisumua, Ihmemaa Oz, Big Fish, Prinsessan ryöstö

Kommentit