Vuoden 2020 parhaat elokuvat - Top 50

Pete ja lohikäärme Elliott (2016) - Arvostelu


Orpopoika Pete elää metsässä parhaan ystävänsä Elliottin kanssa, joka on lohikäärme.


Genre: Seikkalu / Perhe / Fantasia
Ohjaus: David Lowery
Käsikirjoitus: David Lowery & Toby Halbrooks
Päätähdet: Bryce Dallas Howard, Robert Redford, Oakes Fegley, Oona Laurence
Kesto: 103 min.

Alkuperäinen Pete ja lohikäärme Elliott on tehty v. 1977, jolloin animaatio ei tapahtunut tietokoneella, vaan se tehtiin käsin piirtäen ja on ihan vilkaisemisen arvoista miten se ja ihmisnäyttelijät sulautettiin yhteen. Tälläisten elokuvien tarinat toki olivat melko pliisuja ja jopa toivottoman lapsellisia lukuunottamatta ihan harvoja yksittäisiä poikkeuksia. Joten siinä mielessä on Disneylta perusteltua lähteä tekemään remakea alkuperäiseen nähden, koska nyt lohikäärmeestä saadaan uskottava ja alkuperäisen taso on mahdollista ylittää elokuvallisesti. Tämä uudelleenfilmatisointi tosin vain lähinnä jakaa nimen, sekä muutamia yksityiskohtia tuohon alkuperäiseen verrattuna ja tarina on kokonaan uusi.

Ohjaaja Loweryn mainittavin saavutus on Ain't Them Bodies Saints, jolle en henkilökohtaisesti hirveästi lämmennyt. Se oli hieman mätä juonensa puolesta, mutta tarjosi visuaalisesti kivan kokemuksen. Tuossa leffassa Lowery oli myös mukana käsikirjoittajana ohjauksen lisäksi, joten liekö sattumaa, että hän Petessä vain ohjaajana. Käsikirjoitus tosin on Halbrooksin käsialaa ja tämä on miehen ensimmäinen kokoillan elokuva. Tämä sama kaksikko on pestattu mukaan myös v. 2019 ulos tulevaan Peter Paniin. Mahtaa olla Disneylla oikeasti ideat vähissä. Tai mitä turhia luoda uutta kun vanha myy.

Hyvää


Leffa sijoittuu jonnekin sinne aikaan ennen kännyköitä ja internettiä. Veikkaisin ihan 80-luvun alkupuolta, kenties tuokin on liian rohkea arvaus, koska elokuvassa ei oikein ole ajankohtaa paljastavia yksityiskohtia. Visuaalisesti tämä on nätti kuin mikä ja Daniel Hartin selvästi John Williamsmainen musiikki toimii erittäin hyvin ja se onkin monissa kohtauksissa framilla näyttelijöiden lörpöttelyjen sijaan. Luonnollisesti myös lohikäärme on viimeisen päälle animoitu ja näyttää niin aidolta kuin pörröinen vihreä lohikäärme nyt voi näyttää. Eli hahmosta on haluttu riittävän söpö ja hellyttävä, joten se käyttäytyy kovin koiramaisesti ja pakettiin on heitetty sisään vielä kissamainen kehräys.

Elokuva sisältää muutamia avainkohtauksia, jotka erottuvat muutenkin nätistä massasta. Alku on vahva ja tarinan synkemmät käänteet nostavat katsojan niskavillat pystyyn. Metsäkohtauksia katsellessa ei voi olla välttymättä Viidakkokirjan ajattelulta, mikä onkin osuvaa, koska samat tuottajat häärivät myös sen uudelleenfilmatisoinnin takana.


Pete ja lohikäärme Elliott on audiovisuaalisesti erittäin hieno kokemus. Vaikka musiikki vyöryy jälleen katsojan päälle kuin hyökyaalto, niin elokuva malttaa myös olla hiljaa riittävästi oikeissa kohdissa. Tällöin katsoja saa rauhassa imeä sisäänsä metsän hiljaisia ja hienovaraisia ääniä, kuten tuulessa natisevia puita ja asentoaan vaihtavan lohikäärmeen alla rahisevia lehtiä ja oksia.

Jopa suomidubin läpi paistaa se, että Robert Redford vetää kerrassaan hienon roolin ja hänellä on myös suomidubin paras ääninäyttelijä takanaan. Sen sijaan Bryce Dallas Howardin suoritusta on vaikeampi arvioida, koska hänen ääninäyttelijänsä oli päinvastainen ja mielestäni tuo hento kuiskauksen omainen ääni ei sopinut ollenkaan hahmolle tai Brycelle. Se kaipasi vahvempaa ääntä ja ei mielestäni muistuttanut ollenkaan Brycen ääntä, olkoonkin että minulla on siitä hatarat muistikuvat miltä se kuulostaa. Elokuvan poikalapsinäyttelijä Oakes Fegley ansaitsee myös maininnan, sillä siinä oli ainakin fyysisesti sen näköistä menoa, että parasta vuosiin tuolla saralla. Kyllä tämä varmaankin pitää joskus jostain katsoa alkuperäisessä paketissa uudestaan.

Huonoa


Juonea ei ole oikeastaan nimeksikään ja se on se kliseinen Disney-kaava, jota aloiteltiin jo Bambin kohdalla. Eli ihmiset ovat myös pahiksen roolissa (metsurit tällä kertaa) ja hyvisten puolella lasten lisäksi on pari hassua aikuista, jotka eivät ole menettäneet kosketusta sisäiseen lapseensa. On rikkinäisiä perheitä ja onnellisia loppuja. Toivottavasti en spoilannut ja siinä välissä tapahtuu se perinteinen kuvio.

Leffa on K7 ja mielestäni se hipoo rajoja, sillä sieltä löytyy intensiivisen pelottavia kohtia alusta ja loppupuolelta. Ja jos tämä olisi K12 leiman alle joutunut, mikä on ymmärtääkseni seuraava ikäraja, niin se olisi mielestäni tuhonnut täysin elokuvan mahdollisuudet menestyä Suomessa. En tiedä onko siellä saunoteltu, vai onko muuten mennyt rimaa hipoen läpi. Koska normaalistihan K7 leffat on näitä normaaleja animaatioita kuten vaikkapa Haikarat ja Trolls, joissa ainakin joskus tuntuu että kieltomerkintä on lätkäisty vaan siksi ettei tule mitään sanomista.


Yllättyneet käsi ylös, sillä dubbaus on huono ja pilaa isoimman terän kokemusta. Suosittelen välttämään sitä jos mahdollista. Jo volyymi on aika kyseenalaista kun se on välillä hukkua efektien ja musan sekaan, toki se varmasti seuraa alkuperäistä ajatusta, mutta kun näitä dubbeja ei ole enää säätänyt mikään voice engineering guru Hollywoodista, niin jälki on vaihtelevaa. Joko uhrataan parit linet kun ei täysin kuule, tai sitten tärykalvot saa kyytiä parissa kohtaa. Elokuvan volyymi nousee kliseisesti loppua kohden kovemmaksi, mikä ei ainakaan helpota kaiken tasapainotusta. Toisaalta Robert Redfordin ääninäyttelijä puhuu ihan kuultavasti ja vahvasti läpi elokuvan, samaa ei voi sanoa muista hahmoista. Välillä suomidubbaus on yleisellä tasolla ihan passelikin jopa live action elokuvissa, esim. Alvinin elokuvissa se ei ole itseäni ollenkaan haitannut. Toisaalta ne on muutenkin hassuja komedioita. Nyt hieman harmittaa, että tuliko ihan hyvän ja tosissaan otettavan elokuvan ensikokemus pilattua menemällä katsomaan suomidubia. Sitä kokemusta ei saa koskaan takaisin.

Tuomio


Pete ja lohikäärme Elliott on yllättävän hyvänoloinen elokuva, etenkin jos sen katsoo alkuperäisellä ääninäyttelyllä jolloin sen kokonaisarvosana voisi alkaa 7:lla. Jälleen se on sellainen elokuva kuten Iso kiltti jättikin, eli vaikea markkinoitava ei-englanninkieliselle yleisölle. Koska nuorille se on eittämättä liian kesy ja lapset taas pystyvät kovin vaihtelevasti lukemaan ja seuraamaan tekstityksiä. Ja pääsääntöisesti dubbauksessa katoaa aina hieman tasoa alkuperäiseen verrattuna. Isossa kuvassa elokuva edustaa kuitenkin elokuvatyyppiä, jonka ei toivo katoavan milloinkaan tarjonnasta. Se henkii sitä 40-60 luvun Disneytä, jolloin Swiss Family Robinson oli esimerkiksi jonain vuotena jopa ihan Amerikan katsotuin elokuva, mikäli ihan oikein muistan. En tiedä elämmekö uutta tämmöisten elokuvien kulta-aikaa, koska studiot panostavat näihin rahaa ja palkkaavat osaavia tekijöitä ja näyttelijöitä mukaan. Tänä vuonna on jo nähty IKJ, Viidakkokirja ja viimekin vuonna oli ainakin Pan ja Cinderella, sekä edeltävänä Maleficent. Toisaalta se ison potin räjäyttäjä puuttuu vielä ja kaikki tässä mainitut elokuvat ovat ideoiltaan pelkkää vanhan kierrätystä.

Näyttely 6,5
Audiovisuaalinen elämys 8
Juoni/käsikirjoitus 6,5
Lähtökohdat ja teema 6
Uudelleenkatseluarvo 6
Legenda-arvo 5,5
Viihde 7


IMDB

Muita samanlaisia elokuvia: Robinsonin perhe, Näin koulutat lohikäärmeesi, Viimeinen lohikäärme, Song of the South

Kommentit