Syysprinssi (2016) - Arvostelu

Kaksi nuorta ja kapinoivaa kirjailijaa kohtaavat toisensa 1980 Helsingissä ja rakastuvat toisiinsa palavasti.

Genre: Romanttinen draama
Ohjaus & Käsikirjoitus: Alli Haapasalo perustuen Anja Snellmanin romaaniin
Päätähdet: Laura Birn, Lauri Tilkanen, Tiina Weckström, Kaija Pakarinen

Kesto: 95 min.

Syysprinssin arvioitu budjetti on n. 1,4 miljoonaa euroa ja elokuvan miljöönä toimii 1980 luvun Helsingin kirjailijapiiri. Teos perustuu Anja Snellmanin romaaniin, jonka omaelämäkerrallinen aspekti käy ajattelevalle katsojalle selväksi jo pelkkää elokuvaa katsoessa. Elokuvan ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaa jenkeissä elokuvantekoa opiskellut Alli Haapasalo, joka on ohjannut aiemmin urallaan lähinnä lyhytelokuvia ja tämä onkin hänen ensimmäinen kokoillan elokuvansa.

En ole lukenut kirjaa ja astuin täysin ummikkona katsomaan tätä elokuvaa. Trailerin olin nähnyt, eikä se vaikuttanut minunkaltaiseltani elokuvalta, vaan päinvastoin. En oikein pidä tälläisestä omahyväisestä  ja kapinoivasta hipsteripelleilystä, jossa tärkeillään ja pädetään isoilla sanoilla kun samanaikaisesti yritetään jopa lapsellisella epätoivolla saada jonkun merkityksetöntä hyväksyntää. Joten esimerkiksi kaon monien ranskalaiselokuvien kohdalla.

Hyvää

Syysprinssi tähtää myös kansainvälisille markkinoille ja siinä on jotain erilaista, ehkä koska ohjaaja on käynyt koulunsa muualla. Lukittauduin seuraamaan aika paljon kuvaustyöskentelyä ja pettymyksekseni se oli aika hengetöntä, pinnallista ja vähän jopa poukkoilevaa. Sitä en tosin tiedä miksi oli ihan pakko zoomata paikoillaan olevaa kuvaa erikseen kaikista mahdollisista objekteista kuten vaikkapa puhelin ennen kuin sillä soitettiin, tai laatikossa oleva käsikirjoitus ennen kuin se luettiin. Jos haluat kuvata elinvoimaisen ja intiimin tarinan jollainen lähdemateriaali oli, niin laita kamera liikkumaan niin kuin katsoja itse olisi koko ajan vierellä läsnä. Älä jää kuvaamaan liiaksi paikallaan ja kaukaa kylmästi tarkastellen. Kuvauksen ja leikkausten tulisi olla saumattomia, sekä ajatteluun provosoivia. Nyt lähdettiin tunteen kustannuksella näpertelemään jotain ihmeellistä taiteellista elokuvaa, johon ei sitten ollutkaan millään tasolla eväitä. Tosin saan jälleen yhden elokuvissa koetun kokemuksen yliviivata. Nimittäin enpä muista, että olisin aiemmin nähnyt katsomissani elokuvissa vanhaa kunnon puhelinseksiä. Isoimmat arvet on toki jostain Wim Wendersin elokuvista kun väännettiin ilmeisesti ihan oikeat paskat. Päähahmo oli elokuvaprojektorien korjaaja, joka pakulla kiersi ympäri Saksaa.

Huonoa

Elokuvan alkupuolella käytetään yhdessä rauhattomuutta rummuttavassa kohtauksessa ihmeellistä ufomusiikkia kun Laura Birnin hahmo pohtii eroa miehestään. Lisäksi jos ruudulla näkyy käsinkirjoitettua tekstiä ja plakaateja, niin olisi ihan kiva jos ne olisi riittävän isolla fontilla ja selvästi kirjoitettuja, että ne jopa näkisi lukea.

Teema, eli nuori ja intohimoinen rakkaus peittyy liikaa kaikkeen turhaan underground, anarkisti, punk, älymystö -paskaan ja täten peruskatsojan on vaikea päästä käsiksi tuohon tarinan suurimpaan ytimeen. Haapasalo yrittää käyttää paljon hiljaisia hetkiä ja kuvaustekniikassa näkyy tälläistä kansainvälisyyttä, jota harvemmin suomileffoissa näkee. Mutta se tärkein, eli tarinan intiimiys jää saavuttamatta. Roolihahmoista ei osaa ja jaksa välittää. Ehkä koska heissä molemmissa asuu narsisti, eikä heihin muutenkaan ole juurikaan kosketuspohjaa normaalilla katsojalla. Alussa tarinaa mainostetaan spiikissä kertojan toimesta unohtumattomaksi rakkaustarinaksi, mutta elokuva ei onnistu lunastamaan noita sanoja. Ei lähellekään. Ei siihen riitä pari "intohimoista" rakkauskohtausta, jossa vilahtaa munakarvat ja tissit. Eikä eksentrisesti pukeutunut amis, joka näyttää blondilta Güntherilta, joka taas on kokonaan parodia ja jollaisena jossain määrin voi tämän Syysprinssinkin osin nähdä. Tarvitaan jotain syvempää ja tälläisessä elokuvassa katsojan on päästävä päähahmojen pään sisään, sekä kyettävä ymmärtämään näiden ajatusmaailmaa ja tekoja, sekä niiden motiiveja. Tässä olisi voinut myös osin ratsastaa 80-luvun aikamatkustuksella, mutta siihenkään ei lähdetty mukaan. Vaan sulkeuduttiin pitkälti kynttilöillä valaistuun kellariasuntoon.

Kirjaa en tosiaan ole lukenut, mutta koska siitä on todellakin tykätty, niin uskallan sanoa että vähintäänkin rivien väliin jäi jotain, mitä ei valkokankaalle onnistuttu tuomaan. Lopputulos on aika kylmä ja hengetön. Paljon hiljaisia hetkiä joiden osan merkitystä saat ihan itseksesi arvuutella. Paljon turhanpäiväistä näpertelevää symboliikkaa ja Laura Birn kävelee enemmän kuin kerran kadulla hiljaisuuden saattamana. Molemmat pääosahahmot jäävät muovisiksi ja yhdentekeviksi. Eritoten luulisi, että identiteettinsä kanssa painiskelevasta, porvaritaustaisesta kirjailijanrentusta olisi voinut saada jotain unohtumatonta irti. Mutta ainoa unohtumaton aspekti on miehen Johnny Deppmainen ulkonäkö, johon käytöskin ilmeisesti natsaa viimeaikaisten huhuttujen sekoilujen perusteella. Samaten Laura Birn on se tuttu kivannäköinen pinnallinen posliininukke, joka on ontto sisältä.

Tuomio

Kaksi vaihtoehtoa. Joko en saanut tästä kiinni, tai sitten tämä oli silkkaa pintaliitoa joka kurotti liian ylös kuin Ikaros konsanaan. Tästä oli niin vaikea ottaa kiinni, että arvostelukin on aikalailla silkkaa (normaalia suurempaa) tuubaa. Mikä on ihan osuvaa sekin. Jokatapauksessa tätä kliseiden listaa en viitsi nähdä enää ikinä uudestaan.


Näyttely 6
Audiovisuaalinen elämys 6,5

Juoni/käsikirjoitus 5
Lähtökohdat ja teema 6
Uudelleenkatseluarvo 5,5
Legenda-arvo 4
Viihde 5,5
★☆☆☆☆

IMDB

Muita samanlaisia elokuvia: Kvarteret Korpen, Leave Her to Heaven, Reprise, Jules ja Jim, Viimeinen tango Pariisissa, Aistien valtakunta