Ihmeotukset ja niiden olinpaikat (2016) - Arvostelu

Joulukuussa 1926 kirjailija ja taikazoologi Lisko Scamander saapuu New Yorkiin laukku täynnä ihmeotuksia, joka kuitenkin katoaa.

Genre: Fantasia / Perhe
Ohjaus: David Yates
Käsikirjoitus: J.K. Rowling
Päätähdet: Eddie Redmayne, Colin Farrell, Katherine Waterston, Dan Fogler, Ezra Miller, Alison Sudol

Kesto: 133 min.

My philosophy is if you worry, you suffer twice.

David Yates on ohjannut kaikki Potter-maailman leffat alkaen Feeniksin killasta ja tulee ohjaamaan myös neljä seuraavaa Ihmeotukset -leffaa. Viimeisin miehen ohjaama elokuva oli kuitenkin kesäelokuva Tarzanin legenda, mikä oli ihan kelvollista höttöä kesäelokuvaksi. Olen itse maratonina Potterit katsoessani arvostellut Yatesin ohjaamat näköjään järjestyksellä 6, 9, 8, 8. Ekan tapauksessa halusin muistaakseni selvästi erottaa koko sarjan heikoimman yksilön kun siihen oli ainekset, mutta perusteluihin ei muisti enää kanna. Toki tuolloin kaikki aiemmat käsikirjoitukset rustannut Steve Kloves (tuottajana Ihmeotuksissa) oli vaihtunut Michael Goldenbergiin, joten siinä olisi varmasti yksi syy. Ilmeisesti muutkin olivat samaa mieltä, sillä Kloves palasi takaisin pysyvästi takaisin Puoliverisen prinssiin, jonka jälkeen muuten Alfonso Cuaronin Azkabanin vanki on kakkossuosikkini.

Yates toki muuten sai sarjan herkullisimmat elokuvat ohjattavakseen, joissa tunnelma muuttui pimeämmäksi, mutta kyllähän mies myös teki tasaisen hyvää jälkeä. Silti olisin mieluummin halunnut ihan uuden ohjaajan puikkoihin, jolla olisi ollut uudenlainen freesi ote ja näkemys velhomaailmaan. Mutta jos haluat kiinnittää saman ohjaajan viiteen elokuvaan, niin kieltämättä potentiaalisten ja jo tasonsa todistaneiden nimien määrä vähenee dramaattisesti. Että ei voi syyttää. Kyseessä myös Rowlingin ensimmäinen elokuvakäsikirjoitus. Toki ollut varmasti todella tiiviisti mukana jo aiemmissa elokuvissa.

Hyvää 

Jos saat Eddie Redmaynen elokuvan pääosaan, niin silloin on jo hyvin pullat uunissa. En tiedä mistä ihmeestä Newt Scamanderin etunimi on saatu suomennettua Liskoksi (tai Leguaniksi), mutta todennäköisesti hahmoa on jossain kirjassa kuvailtu siihen viittaavasti tai vetäisty vain sukunimestä. Ehkä se olisi jätetty koskemattomaksi jos olisi tiedetty, että hahmon ympärille rakennetaan tulevaisuudessa viisi elokuvaa. Toisaalta voisi ehkä Newtin askelluksesta kuvata miehen liikettä liskomaiseksi. Aika jäykällä vartalolla, ryhti vähän sitä ja tätä ja kenties tuo jäykkä pää-olkapää alue tekee sellaista kankeaa puolelta toiselle liikettä. Eli voisi kuvitella käärmeen tai liskon pääksi. En tiedä, heräsin vasta tarkkailemaan tuota liikkumista viimeisessä kohtauksessa. Redmayne painelee ujona, hentona, kömpelönä ja hieman oudonnäköisellä ryhdillä, sekä askelluksella eteenpäin kuten esim. ennen jalokivikauppakohtausta huomaamme. Scamanderia voisi yleisluontoisesti kuvata kenties nörttimäiseksi. Puhuessaan Newt tuijottelee lattiaa, seiniä, kyynärpäitä uskaltaen vain ajoittain katsahtaa ihmisten silmiin. Samalla hahmo on kuin velhomaailman otusten sir David Attenborough, hän on tieteilijä, joka tietää ihmeellisistä otuksista enemmän kuin muut samassa huoneessa olijat yhteensä. Välillä hahmo purkautuu ulos kuorestaan tunteenpurkauksen saattamana kunnes hahmo tajuaa ikään kuin vetävänsä huomiota puoleensa ja palaa varovaiseen ulkokuoreensa. Mutta kun kyse on otuksista ja kun toimimme Newtille ominaisessa ympäristössä, niin mies saa saavikaupalla itseluottamusta. Näissä kohtauksissa hän on itsevarma, suorempi ryhdiltään ja sanat tulevat selvästi ja määrätietoisemmin ulos. Hän ikäänkuin hallitsee näiti tilanteita. Mutta tämän mukavuusalueensa ulkopuolella Newt on tavallaan viaton ja ujo sielu, joka pyrkii piilottamaan jostain syystä tunteensa. Kenties hän ei vain ole tottunut toimimaan ihmisten parissa, tai sitten taustalla on jotain muutakin. Ehkäpä tulevat elokuva valottavat enemmän. Jokatapauksessa ihan mielenkiintoinen hahmo ja erinomainen esitys.

Muut näyttelijät tekevät ihan kelpo jälkeä, muttei mitään poikkeuksellista. Leffa on lähtenyt vakaasti puhtaalle viihdelinjalle ja Dan Foglen esittämä pulleaposkinen leipuri ja ei-taiki, Jacob Kowalski hoitaa lähes yksin komedisen puolen. Ja hyvin hoitaakin. Se on sitten eri keskustelu olisiko tämä saanut olla vähemmän kevyempi ja huolettomampi, sekä täten tosissaan otettavampi.

Katsoin elokuvan 3D:nä ja 2D:nä. Ensin mainittuun oli ladattu pari kappaletta todella hienoja 3D-efektejä. Jopa parasta mitä olen nähnyt lähes pariin vuoteen. Vastakohtaisesti elokuvan yleisilme ja valotus on jo valmiiksi synkkä ja 3D-lasien kautta katseltuna se on entistä tummempi. Se on ikuisuusongelma kuten katsojan katseen ohjailu näillä sumennoksilla. Eli kun vaikkapa joku taustalla oleva alkaa puhumaan jotain dramaattista, niin kamera siirtyy sinnepäin ja ruudun etuala sumennetaan. Tämä elokuva on sen kompastuskiven välttänyt täydellisesti. Ja tota sumentelua en ole ikinä ymmärtänyt kun kyse 3D-elokuvista. Toisaalta nykypäivänä valtaosa elokuvista muutetaan jälkikäteen 3D:ksi, enkä tiedä paljonko ohjaajat ja kuvaajat sitä ennakkoon miettivät, tai ottavat huomioon.

Jotain tässä on tehty poikkeuksellisella tavalla oikein kuitenkin tarinan suhteen, vaikka siinä eittämättä on vähän kompastuskiviä ja moitin jo liiallisesta keveydestäkin. Mutta jopa toisellakin katsomiskerralla piisasi ruokaa ja detaljeja joihin tarttua. Elokuva liikkuu koko ajan eteenpäin ja se on täynnä yksityiskohtia. Merkittäviä ja turhempia. Jos ajattelet jotain muuta parikymmentä sekuntia, niin jotain menee ohi. Jotain paketin tiukkuudesta kertonee se, että alussa usvan piirittämä Warner Brosin logo viipyy ruudulla vain kymmenisen sekuntia ja sitten siirrytään jo itse asiaan.

Kuten arvata saattaa, niin Ihmeotukset ovat ihan kiinnostavia ja hienosti tehtyjä. Osa suorastaan valloittavia kuten myrskyli, joka on sanan kaikissa merkityksissä pitkäkyntinen. Voinkohan enää koskaan ajatella Myyrä-lastensatuja normaalisti.

Huonoa 

Käsikirjoitus on kelpo tasoa, mutta se jättää silti toivomisen varaa. Tarina oli loppujen lopuksi aika ympäripyöreää ja harmitonta silmäkarkkia, josta lopulta saatiin käteen vain mahdollinen pahis lopulle leffasarjalle. Emme saaneet oikein mitään viitteitä mitä tulevaisuudessa tapahtuu, missä ja ketä mukana. Tokkopa voivat ainakaan vastustaa Tylypahkassa pyörimistä ja vanhojen tuttujen hahmojen näkemistä.

On muuten ihan kiva joskin kliseinen repliikki tämä "We're going to recapture my creatures before they get hurt. They're currently in alien terrain surrounded by millions of the most vicious creatures on the planet" ja sitten todellinen pause for dramatic effect... "humans". Huomattavasti pidempi kuin trailerissa. Tuohon ehkäpä kiteytyy se Rowlingin lievä kokemattomuus elokuvakäsikirjoittajana, eli ei ihan hahmota miltä lopputuote ruudulla paitsi kuulostaa niin myös ennen kaikkea näyttää ja miten palaset sopivat kohdilleen. Kova repliikki paperilla, mutta toteutus elokuvassa keinotekoista mehustelua. Toki ohjaaja on vastuussa lopputuotteesta. Myöskin muutamissa kohdissa oli ihan pakko ilmaista se maailman ilmiselvin asia vielä repliikin muodossa ilmoille, että yleisö ihan varmasti ymmärtäisi mistä kyse. Vaikka tämä nyt vahvasti castingin puolesta teineille onkin suunnattu, niin lievää katsojan aliarviointia ehkä havaittavissa.

Elokuvan narratiivi oli aika poukkoileva. Toisaalta jatkuvasti vihjataan synkällä musiikilla kuorrutetuissa, varjojen keskelle sijoittuvissa kohtauksissa, että jotain todella pahaa tulee tapahtumaan. Jää ympäripyöreäksi kiusoitteluksi. Leikkaus ja seuraavaksi juostaan pitkässä komedisessa kohtauksessa jonkun otuksen perässä, joka ei kuljeta isoa juonta eteenpäin. Leikkaus ja taas vihjataan, että jotain pahaa tulee tapahtumaan, mutta emme ole sen viisaampia. Sitten viritellään aika roskamaista rakkautta ensisilmäyksellä sivujuonta kohtauksilla, jotka on lähes kokonaan pyhitetty pelkästään sille. Välillä noita otuksia metsästettiin useamman peräkkäisen kohtauksen voimin keskittyen pelkästään niihin. Sitten pitäisi taas kyetä syttymään jälleen yhdelle tummalle ja pahuutta henkivälle kohtaukselle. Ei onnistu, ei toimi. Ja näin ollen 130 minuutin poukkoilun jälkeen päällimmäinen ajatus ainakin itselläni oli, että tuossako se nyt oli. Kliimaksi pääsi puoliksi yllättämään ja sen jälkeen meni todellllla kaaaauuan, että elokuva saatiin paketoitua. Lopun leipomokohtaus oli täysin turha, säilyketehdaskohtaus olisi riittänyt ja katsojan mielikuvitus hoitaisi kyllä loput. Hämmentävästi mahdollisesti jopa vain tässä yhdessä elokuvassa esiintyvät sivuhahmot olivat viimeisinä estradilla... Odotin jopa elokuvan olevan läsnä Oscareiden isoissa kategorioissa, mutta käsikirjoitus ja sen keveys torpedoinee täysin sen mahdollisuuden kaikilta.

Elokuvasarjan on tarkoitus kattaa kymmeniä vuosia ja tapahtumapaikat vaihtelevat. Harry Potterissa oli selvät tarinankaaret, sillä jokainen tarina koostui yhdestä kouluvuodesta Tylypahkassa ja ympärillä oli pääosin aina samoja ihmisiä. Hahmoihin tykästyi ja niistä välitti, maailma imi sisäänsä. Kerronta oli periaatteessa täysin jatkuvaa ja oli tiedossa, että se tulee loppumaan jossain vaiheessa, sekä mihin se tulee johtamaan. Eli kaikki tiedostivat ajan olevan rajallista ja se sai nauttimaan matkasta kahta kovemmin. Nyt joudutaan hyppimään, hahmot ja ympäristö vaihtuvat, eikä mikään näistä ollut samalla tavalla uniikkia kuin Harry, Ron, Hermione ja Tylypahka. Miten saat luotua sen momentumin ja omistautumisen, joka Pottereita kohtaan oli. Jokaisen kirjan julkkari tuntui olevan aina edellistä odotetumpi ja suurempi tapaus. Kun sait yhden luettua, et malttanut odottaa seuraavaa. Sama vika elokuvien kohdalla, sillä katselin nuo 8 elokuvaa läpi kolmessa päivässä ilman mitään vaikeuksia. Kaikki olivat yhtä mukaansa tempaavia kuin aiemmat osansa. Tämä on periaatteessa vain rahastusta ja vanhoilla töillä ratsastamista. Ennen kuin ekakaan leffa oli ulkona, niin ilmoitettiin neljästä jatko-osasta. Jumalaton ja omistautunut fanikunta on valmiina ja kiinnostus on taattua. Ja olipa näiden taso mitä tahansa, niin myös minä olen siinä määrin maailmassa loukussa, että aion ne kaikki käydä katsomassa niin pian kuin mahdollista. Ja teroitetaan nyt vielä, että eihän tämä huono elokuva ollut. Se oli ihan hyvä, mutta se olisi voinut olla parempi. Odotin sen olevan hieman parempi. Se ei ainakaan ensivilauksella ja yksikseen tarkasteltuna kutsu puoleensa samanlaista omistautumista ja kiehtovuutta kuin Potterit. Mutta kun pohditaan miten tämä elokuva seisoisi omilla jaloillaan, niin on muistettava että Potter-elokuvilla taas oli supersuosittu kirjasarja selkänojanaan. Eli ei niidenkään omilla jaloillaan tarvinnut seistä, vaikka ne siihen erinomaisesti pystyvätkin. Ja niin pystyy Ihmeotuksetkin. Mutta on jännä nähdä pystyykö se miten hyvin irtautumaan tuosta emosarjastaan, vai onko se tuomittu ikuisesti "isoveljensä" varjoon. En tiedä miten maailmalla, mutta minulle kävi noin Hobitin kanssa. En voinut olla vertaamatta sitä Taru Sormusten Herrasta -elokuviin ja kuinka ei ylletä samalle yli-inhimilliselle tasolle. En osannut nauttia siitä omana kokonaisuutenaan. Ehkä kun katson ne joku päivä uudestaan ilman megalomaanisia odotuksia.

Katherine Waterston täytti roolinsa ihan hyvin, mutta käsikirjoitus jätti naishahmon hämmentävän harmaaksi. Jonkinlainen feministihahmohan tämä taitaa olla ja mielenkiintoista myös se kun elokuva sijoittui 1926 joulukuuhun, jolloin naisten oikeudet oli vielä vähän mitä oli joskin äänestysoikeus jenkeissä oli tullut jo 6 vuotta aiemmin, niin Waterstonin hahmo työskenteli taikamaailman ministeriössä aurorina. Eli aikas korkeassa asemassa. Puhumattakaan siitä, että jenkkien taikamaailman presidentti oli nainen. Samaan aikaan oikeassa maailmassahan naisia yritettiin työntää takaisin sukupuolirooleihinsa kodin seinien sisään juuri kun he olivat sodan aikana saaneet maistiaisen jonkinlaisesta tasa-arvosta toimien miehille tarkoitetuissa ammateissa, ansaiten oman palkkansa ja muutenkin nauttien mahdollisesti itsenäisemmästä elämästä miesten ollessa rintamalla. Ei tuolloin vielä sinkkuuttakaan vielä paljoa taidettu tuntea, eritoten ainakaan naisten keskuudessa. Tai sitten se oli juuri tekemässä ekan maailmansodan jälkeen tuloaan. Ainakin moni jäi yksin miesten kaatuessa rintamalla. En tunne nyt niin tarkasti historiaa. Mutta jokatapauksessa ihan mielenkiintoinen asetelma noilla kahdella siskoksella kun asuvat yksikseen New Yorkissa saman katon alla.

Jotain jää puuttumaan 1920-luvun New Yorkista ja sitä selittämätöntä sydäntä ei saavuteta, vaikka kuinka soitetaan jazzia ja vieraillaan kaikille ihan varmasti tutuissa paikoissa kuten Central Parkissa. Kultahattuhan sijoittuu myös 1920-luvun New Yorkiin ja sitä pidetään jazz-aikakauden tarkkana kuvauksena. Sitä halusin ehkä epärealistisestikin, koska se nyt sijoittui ihan ekana rikkaisiin seurapiireihin. Ihmeotusten New York on pimeänpuhuva dystooppishenkinen paikka, jonka asujaimisto on tiukasti jakautunut ei-velhoihin ja velhoihin. Vähemmistöt ja lain väärälle puolelle joutuvat saavat armotta kyytiä ja pimeät voimat työskentelevät varjoissa. Etsimäni tunnelma saavutettiin kuitenkin hetkeksi salakapakka/yökerhokohtauksessa alamaailman keskellä. Sille ei tosin saatu selvyyttä oliko velhomaailmassa alkoholin kieltolaki voimassa. Ainakin elokuvan alussa lehtisessä mainostettiin ilolientä, joten kenties ei ollut.

En taida olla ainoa joka ihmettelee filmin viimeisiin kuuluvia reploja: "Will we die, just a little? " Ei ole mitään konkreettista hajua mitä se tarkoittaa. Kontekstissa se tarkoittanee sitä, että velhomaailman lait suojelevat lähinnä ihmisiä ja että niin kauan kun velhot piileskelevät, sekä salaavat olemassaolonsa ihmiskunnalta, niin velhot eivät voi olla vapaita. Ja täten tavallaan pieni osa heistä on kuollut. Netistä ongittuani löytyi toinenkin teoria, mutta se menee jo spoilerien puolelle.

Tuomio

Kyseessä on loppujen lopuksi hyvä ja jopa hämäävän syvä, sekä yksityiskohtia vilisevä elokuva. Näin oli todettava toisen katsomiskerran jälkeen ja oli hieman arvosanaa nostettava. Vaikka keskityin käsikirjoitukselle antamaan huutia, niin se on ihan hyvä jos pystyy unohtamaan nuo lukuisat pienet rosoisuudet. Odotukset olivat massiiviset ja materiaalia Rowlingilla kuitenkin tuntuisi olevan. Nyt se vain pitää saada tulevissa osissa oikealla tavalla työstettyä elokuvaksi. Voi olla että jossain vaiheessa rysähtää kohdilleen ja kovaa. Vielä kun säätäisivät tunnelmaa piirun verran poispäin kevyestä kohti vakavampaa. Ei muuta kuin uusia osia odottelemaan, mutta aavistuksen maanläheisimmin odotuksin.

Näyttely 8
Audiovisuaalinen elämys 8

Juoni/käsikirjoitus 7
Odotukset, vangitsevuus ja teema 8
Uudelleenkatseluarvo 7,5
Legenda-arvo 6,5
Viihde 7,5
★★★★☆

IMDB

Muita samanlaisia elokuvia: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille, Panin labyrintti, Henkien kätkemä, Mr. Nobody, Crimson Peak