Kirjoittanut
Leffatuomari
- Hae linkki
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Listaan on sisällytetty pääasiassa vuonna 2016 Suomen leffateattereissa ensi-iltansa saaneet elokuvat. Jos elokuva ei ole teatterilevitykseen päässyt, niin sitten on tarkasteltu tapauskohtaisesti.
Yhtenä ihmisenä kaikkea ei ole ehtinyt vielä nähdä, joten siinä yksi syy miksi jokin voi puuttua. Eritoten loppuvuoden filmeistä aina jää paljon väliin kun ne ovat vain teattereissa nähtävillä ja kaikki leffat eivät pyöri kaikissa teattereissa. Tänä vuonna katsomieni elokuvien, lyhytelokuvien, dokumenttien ja TV-sarjojen määrä on 779. Elättelin toiveita 800 rikkomisesta, mutta joulukuun viimeisellä kolmanneksella olen katsonut vain kuutisen elokuvaa.
Kunniamaininnat: Hymyilevä mies, La pazza gioia, Kubo ja samuraiseikkailu, Son of Saul, Land of Mine, Luokkakokous 2: Polttarit
Mainittakoon, että listan viimeiset neljä elokuvaa olen arvostellut omalla IMDB-sivullani 9/10. Eli ei kymppejä kuten ei muistaakseni viime vuonnakaan. Kaikki leffat arvostellaan samalla janalla genreen katsomatta.
Yhtenä ihmisenä kaikkea ei ole ehtinyt vielä nähdä, joten siinä yksi syy miksi jokin voi puuttua. Eritoten loppuvuoden filmeistä aina jää paljon väliin kun ne ovat vain teattereissa nähtävillä ja kaikki leffat eivät pyöri kaikissa teattereissa. Tänä vuonna katsomieni elokuvien, lyhytelokuvien, dokumenttien ja TV-sarjojen määrä on 779. Elättelin toiveita 800 rikkomisesta, mutta joulukuun viimeisellä kolmanneksella olen katsonut vain kuutisen elokuvaa.
Kunniamaininnat: Hymyilevä mies, La pazza gioia, Kubo ja samuraiseikkailu, Son of Saul, Land of Mine, Luokkakokous 2: Polttarit
Mainittakoon, että listan viimeiset neljä elokuvaa olen arvostellut omalla IMDB-sivullani 9/10. Eli ei kymppejä kuten ei muistaakseni viime vuonnakaan. Kaikki leffat arvostellaan samalla janalla genreen katsomatta.
40.
Veloce come il vento (The Italian Race)
Draama / Urheilu
Ohjaus & käsikirjoitus: Matteo Rovere
Päätähdet: Stefano Accorsi, Matilda De Angelis
Giulia De Martino on nuori ja lahjakas teini-ikäinen ammattikilpa-ajaja, joka ajaa isänsä omistamassa pikkutallissa Italian GT-sarjaa. Tytön isän kuollessa äkillisesti Giulialle jää selvitettäväksi kaksi ongelmaa. Giulia ja hänen pikkuveljensä ovat molemmat alaikäisiä, joten valtio haluaa ottaa heidät huostaansa. Tämän lisäksi myös tallin rahoitus on vaakalaudalla ja ellei kilpakautta ajeta riittävällä menestyksellä loppuun saakka, velkojat vievät perheen kotitalon. Ongelmat ovat ratkaistavissa vain perheen mustan lampaan avulla. Ja se on Giulian huumeisiin koukussa oleva isoveli Loris, joka on entinen rallimestari.
Englanninkieliseltä nimeltään The Italian Racen tarina on semmoista perushyvää Hollywoodin hengessä tehtyä mättöä, jossa autetaan, annetaan anteeksi ja täten kasvetaan ihmisinä. Mutta listalle sen nostavat todella hienosti ja jännittävästi kuvatut kisaosuudet, sekä Giuliaa näyttelevä Matilda De Angelis, jota voisi äkkiseltään kuvata italialaiseksi Jennifer Lawrenceksi. Jos vain englannin kieli tarttuu, niin Hollywoodin ovet avautuvat takuuvarmasti.
Draama / Jännitys
Ohjaus: Gavin Hoo
Käsikirjoitus: Guy Hibbert
Päätähdet: Helen Mirren, Alan Rickman, Aaron Paul
"Never tell a soldier that he does not know the cost of war"
Eye in the Sky näyttää meille reaaliajassa tapahtuvan lennokki-iskun Keniassa, käsitellen siinä sivussa erilaisia tälläisen operaation herättämiä moraalisia ongelmia. Operaation johto kun on esimerkiksi Englannissa ja lennokin lentäjät Amerikassa. Kuka kantaa vastuun ja kenen mukaan tehdään päätökset kun tähtäimessä on yksi maailman etsityimmistä terroristeista tiheään asutulla alueella. Elokuva on intensiivinen, realistinen ja ajatuksia herättävä. Elokuvan tekijät eivät ota kantaa, vaan nimenomaan herättävät elokuvalla kiehtovia kysymyksiä, joihin ei ole olemassa oikeita vastauksia ja siitä riittääkin purtavaa kahvipöytäkeskusteluihin. Katsomisen arvoinen myös siksi, koska Eye in the Sky jäi Alan Rickmanin viimeiseksi roolisuoritukseksi.
Feel Good -komedia brittiläisestä mäkihyppääjästä Eddie Edwardista, joka on lajin kulttihahmoja. Lahjoja ei ollut mikä johtui jo siitä, kun mies oli 20 vuoden hujakoilla vasta aloittaessaan mäkihypyn. Sen sijaan intoa ja peräänantamattomuutta, sekä rohkeutta seurata unelmia löytyi senkin edestä. Mies halusi olympiaurheilijaksi ja loppu on historiaa. Unelma toteutui Albertville 1988 ja siellähän oli myöskin unelmiaan tavoitellut kelkkajoukkue Jamaikasta. Eddien mentoriksi on luotu Hugh Jackmanin esittämä entinen jenkkilupaus, joka on hahmona perinteistä Hollywoodia ja selvää kosiskelua amerikkalaisten katsojien suuntaan. Se ei kuitenkaan ole ongelma, koska aihe on mielenkiintoinen sekä Jackmanilla ja Edwardsia näyttelevällä Taron Egertonilla on hieno kemia. Mäkihyppypuolessa on ehkä muutamia yksittäisiä hassuja yksityiskohtia tottuneemman katsojan silmään, mutta sen antaa anteeksi saman tien.
Omissa kirjoissani vuoden paras suomalaiselokuva, jonka ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaa Oscar-ehdokkaana lyhytelokuvastaan ollut Selma Vilhunen. Kyseessä on sydämellinen tarina pienituloisen yksinhuoltajaäidin arjesta n. 12 vuotiaan tyttären kanssa. Ei oikein tiedä kumpi holhoaa ja ketä, vaan meillä on Hollywood-tyyliin pieni aikuinen ihminen käsissämme. Jonkunhan se vastuu on kannettava ja uupuneesta äidistä ei tahdo tähän aina olla. Varpu-tyttöä esittää mainiosti Linnea Skog ja hämmästyttävän hyvä on myös Paula Vesala tytön äitinä. Draamaa repäistään siitä vielä lisää kun niukkaan materiaaliseen elämäänsä kyllästynyt Varpu karkaa etsimään isäänsä toiselta puolelta Suomea. Elokuvassa on pieniä kauneusvirheitä ja se ehkä sortuu myös pieneen melodraamaan, mutta kaikesta huolimatta se on tunnelmallinen, virkistävä ja suurella sydämellä tehty elokuva. Se käsittelee monia nykyajan yhteiskuntamme ongelmia sympaattisella otteella.
Dope ei ole pyörinyt leffateattereissa, ja dvd julkaistu Suomessa 2016 puolella joten listalle. Päähenkilönämme on nörttimäisesti hip-hopiin suhtautuva Malcolm, joka hengailee kavereidensa Jibin sekä avoimesti lesbon Diggyn kanssa. Kolmikko asuu Kalifornian Inglewoodissa jengien terrorisoimalla köyhällä mustalla alueella. Erinäisten käänteiden kautta eräs jengiläinen piilottaa huumelastin Malcolmin reppuun, josta repeää hillitön sekasotku. Musiikki toimii ja seksinnälkäinen, sekä sanavalmis teinikolmikkomme tarjoaa lukuisat naurut. Juoni ja toteutus eivät yksinään oikeuttaisi listalle pääsyä, mutta persoonallisissa päähahmoissa on tolkuttomasti vetovoimaa, sekä dialogi luistaa. Leffan soundtrackin tietää jo kuulemattakin olevan timanttia, koska leffan tuottajina ovat Sean Combs ja Pharrell Williams.
Sekopäinen animaatiokomedia, jossa haikarat ovat hylänneet vauvabisneksen ja ovat pykänneet pystyyn normaalia krääsää myyvän verkkokaupan. Eikö kuulosta vielä kovin sekopäiseltä? Entäpä se kun susilauma muodostaa toimivan sukellusveneen kaikuluotaimineen? Junior-haikara on kovassa uraputkessa haikara-organisaation sisällä ja hän on vahvin ehdokas uudeksi pomoksi Hunterin tilalle. Kunnes siis Hunter haluaa Juniorin erottavan puljun ainoan ihmisen, Orpo-Tuuli kun aiheuttaa vain kaaosta ja vahinkoja. Asiat eivät suju odotetusti ja lopulta Juniorilla ja Orpo-Tuulella on käsissään vauva, joka pitäisi toimittaa hissun kissun perille ilman että kukaan huomaa. Muuten molemmat saavat kalossin kuvan takamukseensa. Elokuvan on ohjannut ja rustannut esimerkiksi Neighboursista, sekä Forgetting Sarah Marshallista tuttu Nicholas Stoller ja meininki on sen mukaista. Paljon sekopäistä toimintaa ja tilannekomediaa, hauskoja hahmoja ja ironialla kuorrutettua sanailua. Parasta silti on ehkäpä työelämän me-henkisten kliseiden kustannuksella pilaileminen. Kirsikkana kakun päälle elokuva äityy jopa parodioimaan itseään.
Hippipariskunta on ryhtynyt tuumasta toimeen ja erakoitunut kauas sivistyksestä keskelle metsää, jonne he ovat luoneet oman paratiisinsa. He ovat kasvattaneet kuutta lasta tiukalla kurilla, sekä ankarilla fyysisillä ja henkisillä harjoitteilla. Äiti on kuitenkin kuollut ja nyt perheen pitäisi lähteä "sivistyksen" pariin äidin hautajaisiin. Matka tulee haastamaan perheen isän käsityksen vanhemmuudesta ja samalla lapset astuvat uuteen maailmaan, jossa heillä ei välttämättä ole kaikesta sivistyksestä ja puhutuista kielistä huolimatta valmiuksia toimia. Elokuva on hauska, surullinen ja kosolti ajatuksia herättävä. Eikä Viggo Mortensenilla taaskaan pysy housut jalassa.
Dreamworksin animaatioissa on aina yhdistelmä vauhtia, mäiskettä ja komediaa. Kenties juuri Kung Fu Panda on tästä osuvin esimerkki. Välillä mennään mielestäni ylikin sen vauhdin kanssa ja vaikka ihan kelpo arvosanoja Kung Fu Panda 2, sekä Croodsit vaikkapa ovat keränneet, niin itse en oikein ole tahtonut jaksaa niitä katsoa. Ykkönen oli erinomainen ja kolmonen ei mahdottomasti jää tuosta. Poskettomia sivuhahmoja tekemässä niin tyhmiä asioita, ettei niille voi olla nauramatta. Se tästä on jäänyt päällimmäisenä mieleen. Jack Black ei ole viime vuosina ollut järin siedettävä, mutta Po'n ääneksi mies sopii erinomaisesti.
Elokuva oopperalaulajasta... kuulostaa tylsältä. Elokuva maailman huonoimmasta oopperalaulajasta, kuulostaa viihdyttävämmältä. Maailmansotien ajoille sijoittuva elokuva kertoo tositapahtumiin pohjautuvan tarinan rikkaasta New Yorkilaisesta perijättärestä nimeltään Florence Foster Jenkins. Diiva oli suuri musiikin ystävä, mutta sävelkorva oli kuin nälkäisellä kujakatilla. Tästä huolimatta neito esiintyi loppuun myydylle Carnegie Hallille. Rahalla saa kaikkea ja lyylin vaikutusvalta oli sitä luokkaa, että samoissa seurapiireissä pyörivät henkilöt ensinnäkin ostivat lipun näihin konsertteihin ja sitten istuivat sen läpi hymyssä suin tarjoten räiskyvät suosionosoitukset. Elokuva onnistuu satumaisen hyvin siinä, että se siirtää katsojansa ivailijasta lopulta arvostamaan ja ihailemaan päähenkilöään. Toisaalta siellä katsojan tunteiden kirjossa esiintyy myös sääli. Elokuva on todella taitavasti tehty ja se kahmi neljä Golden Globe -ehdokkuutta.
Vuoden iloisin ja positiivisin elokuva heittämällä. Aina iloiset, halivat ja lauleskelevat trollit viettävät huoletonta elämää kunnes heidän arkkivihollisensa bergeniläiset löytävät herkullisten trollien piilopaikan. En sitten tiedä miksi imdb-rating on noinkin matala, eikö Justin Timberlake ole onnistunut ääniroolissaan näyttelemisen osalta. Ainakin suomidubbaus toimi loistavasti ja mikä parasta suominäyttelijät esittivät myös kaikki biisit. Näistä oli vieläpä kaivettu/tehty suomenkieliset versiot. Siihen päälle vielä hienoa vastakohdista pelattua komediaa, niin nautin suunnattomasti. Ehkä liikaakin, mutta kuten arvostelussa mainitsin; olen perso vanhan Disneyn perään ja tässä oli juuri sellaista fiilistä. Sitä tiettyä iloisuutta on valitettavasti kadotettu paljon viimeisen 20-25 vuoden aikana. Johtuuko WTC:stä, vai tietokoneanimoinnista. Vai kokeeko nykysukupolvi musikaalit vanhentuneena konseptina.
On ehkäpä vähimmälle huomiolle jäänyt supersankarifranchise ja osia alkaa olla paljon kun eka tuli ulos jo 2000, joten kokonaiskuvio alkaa olla jo sekava. Mutta X-Men omaa laadukkaimman näyttelijäkaartin, sekä Bryan Singerkin on palannut ohjaajaksi. Pidin todella, todella paljon edeltävästä X-Men: Days of Future Pastista ja erityinen helmi siinä oli tämä Quicksilverin hidastettu kohtaus Jim Crocen mainion Time in a bottle -biisin rytmittämänä. Ja arvostelin ysiksi, joten todella massiiviset odotukset oli Apocalypselle. Ei se ihan yltänyt samoihin sfääreihin, mutta koin sen silti mainiona kevyt viihteenä. Lisäksi tälläisissä elokuvissa jo pelkkä pahis tuo todella paljon uskottavuutta ja lisäarvoa. Se osasto oli vahvasti kunnossa Imhotepmaisen En Sabah Nurin myötä. Iso, pelottava, mystinen ja voittamattomalta vaikuttava vastustaja.
Ensimmäinen Kirottu saattaa jopa olla moderni kauhuelokuvan klassikko. Se oli niin perkeleen pelottava, että päivällä valot päällä katsottunakin joutui kiemurtelemaan sohvalla kun olo alkoi olla niin jännittynyt. Omaa laadukkaat näyttelijät ja kaiken lisäksi todella laadukkaasti kaikin puolin toteutettu kässäriä myöten. Toki ne pienet kliseet ja juoniaukot ovat aina olemassa kun pitää jotenkin saada tarina käännettyä kohti pakollista loppuhuipennusta. Lisäksi kuten elokuvantekijät ovat tajuaneet, pahinta eivät ole ne äkkisäikäytykset, vaan se hidas kiusoittelu ja katsojan jatkuva varpaisillaan pitäminen kun ei ole mitään selvää rytmiä, tai paikkoja joissa voisi hengähtää. Jatko-osa on vieläkin pelottavampi ja sen päädemonin ajatteleminen laittaa edelleen ihoa kananlihalle. Muistan sen turhankin elävästi ja tarkasti. En ole ollut yhtä lähellä television sulkemista sitten ensimmäisen Painajainen Elm Streetilla elokuvan jälkeen. Valitettavasti elokuvana tämä ei ollut mielestäni yhtä hyvä kuin ykkönen ja elokuvan loppu oli turhan väsynyt, eikä tuo demonikaan enää siinä toiminut samanlaisella tehokkuudella. Taisin täälläkin todeta, että seuraavaksi alan tonkimaan kauhuelokuvia kun on maileja mittarissa jo sen paljon, ettei ne oikein tunnu missään. Nämä kaksi elokuvaa todistivat, että olen pahasti väärässä. Mutta taidanpa silti toteuttaa tuon aikanaan.
Tämä Paolo Sorrentinon elokuva muistuttaa kovasti hänen v. 2014 parhaan ulkomaisen Oscarin voittanutta elokuvaa Suuri kauneus. Eikä vähiten sen puolesta, ettei kummassakaan meinaa aina tajuta mitä helvettiä oikein tapahtuu ja miksi. Niistä on hyvin vaikea imeä kaikkea yhdellä katsomiskerralla sisään ja symboliikkaakin piisaa. Joku voisi moittia käsikirjoituksia turhankin vaikeaselkoisiksi. Mutta kaikki tuotantoon sekä tekniseen puoleen liittyvät osa-alueet ovat ehdotonta priimaa, ja sitä ei käy kenenkään kiistäminen. Ei siis ole yllätys, että Paolo on kova Federico Fellinin ihailija. Elokuvassa pari vanhempaa herrasmiestä nauttivat eläkepäivistään lomaillen luksushotellissa Alpeilla. Muita loimailijoita ovat möhömahainen ja palloa pompotteleva "etelä-amerikkalainen", sitten löytyy itseriittoisa näyttelijä, sekä esimerkiksi Miss Universumia esittävä romanialainen malli Madalina Diana Ghenea, jonka kuvassakin näkyvä kohtaus on takuuvarmasti vuoden pysäyttävimpiä ja kelatuimpia. Se on kuten Margot Robbie Wolf of Wall Streetissa, tai Rosario Dawson Trancessa. Tämmöisenä rapalana tämä yksityiskohta jos ei muuten meinaa kiehtoa. Elokuva käsittelee ikää ja ikääntymistä tarjoten kiehtovaa dialogia, kontrastia, tilanteita, hahmoja. Surrealistinen ja hieman yläluokkainen, mutta yhtälailla mielenkiintoinen kokemus.
Tämä kolahti muutamista syistä. Rakenne oli äärimmäisen mielenkiintoinen, onnistunut kikkailu piristää aina. Nimittäin elokuva on kuin teatteria ja se on rakennettu Jobsin yhtiöiden kolmen ison tuotelanseerauksen ympärille: ensimmäinen MacIntosh, NeXT-tietokone ja iMac. Seuraamme näiden lanseerausten hektisiä loppuvalmisteluja kulissien takana ja samalla opimme millainen Steve Jobs oli miehiään. Elokuvaa ennen toki ukosta oli julkaistu jo kirjaa, tehdy dokumentti, sekä hätäisesti sutaistu leffa. Kaikki nämä taisivat tulla miehen kuoleman jälkeen. En ollut mitään noista katsonut ja tiesin Jobsista vain murusia sieltä täältä bongattuna. En varmaan vieläkään tiedä hirveästi, mutta minusta tuntuu että elokuva summasi erinomaisesti Jobsin persoonan ja miehen työhistoriaa. Ja mikäs tälläistä näyttelyn juhlaa on katsoessa kun ruudulla Sorkinin vuorosanoja latovat tiskiin Michael Fassbender, Kate Winslet, Jeff Daniels ja Seth Rogen? Kyllä ja vallan passelisti.
Toisen maailmansodan jälkimainingeissa Puolassa luostarista salaa yön pimeydessä ulos livahtanut nunna hakee apua Punaisen Ristin lääkäriltä, sillä yksi luostarin nunnista on raskaana ja hengenvaarassa. Vastentahtoinen Abbedissa puolestaan olisi ollut valmis jättämään tilanteen Jumalan käsiin. Asia on kuitenkin pidettävä salassa luostarin, sekä sen asukkaiden maineen ja tulevaisuuden vuoksi. Mutta pian lääkäri huomaa lisää raskaana olevia nunnia, jotka eivät ole erinäisistä syistä alkuunkaan yhteistyöhaluisia. Pääosassa nuorena naislääkärinä on Lou de Laage, jolla on sen luokan preesens/karisma valkokankaalla ettei ole vaikea povata menestyksekästä tulevaisuutta. Etenkin jos englannin kieli on hallinnassa. Nunnista isoimman ruudun hoitaa Agata Buzek, joka on tuttu esimerkiksi hyvin hämmentävästä/naurettavasta Jason Stathamin Hummingbird -elokuvasta. Siinä Buzek taisi näytellä "seksikästä" nunnaa, johon Stathamin hahmo oli jostain syystä pihkassa, vaikka Stathamin hahmolla oli toinenkin daami pyörityksessä. Se elokuva jos mikä yritti kurottaa aivan liian korkealle. Viattomat tulee Suomen leffateattereissa ensi-iltaan vuoden 2017 puolella, joten kannattaa käydä katsomassa. On parempi kuin juonenkuvauksesta voisi päätellä ja jos ei muuten iske, niin kyllä de Laagen kasvoihin uppoutuu helposti vajaaksi kahdeksi tunniksi.
Islantilainen elokuva, joka kertoo kahdenlaisista pässeistä. Kaksi veljestä toimivat molemmat lammasfarmareina ja ovat naapureita, mutta eivät ole puhuneet toisilleen neljäänkymmeneen vuoteen. Kahden eläkeikäisen vanhan jukuripään välinen toistensa kyttäily on samaan aikaan koomista ja hieman surullista. Etenkin kun molemmat ovat nykyään poikamiehia ja ihmiskontaktit ovat hyvin harvassa. Osin toki koska papparaisten asuttama pitäjä on niin harvaan asuttu. On aika maltillisen vauhdin omaava pätkä, joten tästä nauttii parhaiten kun kykenee myös itse rauhoittumaan. Kärsivällisyys palkitaan ruhtinaallisesti ja siinä saattaa muuta kyynelkin tirahtaa.
Olin aika kyllästynyt supersankarielokuviin alkuvuodesta. Batman v Superman oli yli 400 miljoonan dollarin arvoista roskaa vailla mitään tyylitajua ja Marvel keskittyi tarjoamaan keskinkertaisia elokuvia isommilla, pidemmillä ja tylsemmillä toimintakohtauksilla höystettynä. Viime vuoden Avengers oli kuin varjo siitä ensimmäisestä. Captain America: Winter Soldier oli kuitenkin hemmetin hyvä pätkä, joten raahauduin kaikesta huolimatta ihan optimistisena katsomaan jälleen yhtä Marvel-elokuvaa. Ja olihan se ihan hyvää menoa. Kaikki supersankarit ruudulla, Sebastian Stanin sarjan paras pahis ja jälleen uuden Hämähäkkimiehen varsin viihdyttävä debyytti, joka varasti koko leffan. Eihän nämä mitään Citizen Kaneja ole, mutta viihdyin erinomaisesti ja sehän tässä loppu viimein on homman ydin. Supersankarielokuvien parhaimmistoa.
Jake Gyllenhaal on ehdottomasti Hollywoodin taitavimpia kavereita valitsemaan omat roolinsa ja Oscar on vain ajan kysymys. Hänen elokuvansa ovat usein hieman tummanpuhuvia ja ennen kaikkea erilaisia, sekä aina jollain tavalla kiinnostavia. Mielestäni mitään huteja ei oikein ole tullut aikoihin, vaan huoletta voi aina katsoa elokuvan jossa mies esiintyy. Tässä Jean-Marc Valléen ohjaamassa, mustalla huumorilla kuorrutetussa elokuvassa sijoituspankkiiri menettää traagisesti vaimonsa. Mies taivaltaa seuraavat päivät ikään kuin pienessä usvassa uudelleenarvioiden elämäänsä. Ulospäin näyttää siltä, että mies on menettänyt täysin järkensä, mutta ehkäpä hulluuden takana piilee sittenkin järkevä syy. Demolition on hauska ja outo, jälkimmäinen selittänee laimeita arvosanoja. Siellä on pimahdettu kun palikat eivät sovi siististi rei'istä sisään. Itse taas nautin suuresti tunnelmasta ja huumorista. Sekä siitä tietynlaisestä järjettömyydestäkin.
John Carneyn elokuvien kantamana teemana on usein musiikki, joka saattaa yhteen kaksi toisilleen tuntematonta ihmistä. Näin on niin Oncessa, Uusia alkuja -elokuvassa kuin Sing Streetissa. Kaikki ovat ehdottomasti tutustumisen arvoisia, sillä kukapa ei nauttisi pienestä romanssista ja hyvästä alkuperäismusasta. Sing Street sijoittuu köyhään 1980 Dubliniin, jossa teini-ikäinen poika päättää perustaa täysin tyhjästä bändin tehdääkseen vaikutuksen salaperäiseen pari vuotta vanhempaan tyttöön, jota hän pyytää näyttelemään bändin musavideoihin. Tämä on hieman kuin Teit meistä kauniin -elokuvasta ja kyse oikeastaan onkin samojen aiheiden ympärille rakennetusta elokuvasta, mitä nyt bändi on fiktiivinen. Bändikaveritkin löytyvät samasta koulusta, vain yksi kaveri osaa ennestään soittaa ja ilman musiikkia tuokaan sakki tuskin olisi yhteen päätynyt. Erittäin hyvää alkuperäismusaa, josta löytyy pari helmeä. Sing Street on tarina siitä ensimmäisestä aikuisuuden kynnyksellä olevasta MTV-sukupolvesta.
Hollywoodin kaksi ehkäpä vetovoimaisinta nimeä tällä hetkellä, tai kaksi kuuminta seksisymbolia. Käsi kädessähän nuo tuppaavat menemään. Nyt sitten testamaan pystyykö kaksikko kantamaan elokuvaa periaatteessa kahdestaan kaksi tuntia ja pystyväthän he ainakin kevyttä draamakomediaa. En ihan osaa sanoa paljonko leffa menettäisi viehätystään kotisohvalla katseltuna, mutta teatterissa 3D:nä puitteiden tilavuus saa aivan uuden merkityksen ruudulle muodostuvan syvyyden myötä. Tilat kun on suunniteltu käsiksen mukaan 5000 ihmiselle, mutta niitä miehittää vain kaksi. On mielestäni paras 3D-elokuva, jonka olen tänä vuonna nähnyt. Ei ole mitään ruudulta ulos tulevia efektejä, mutta kun ruudulle saadaan leveyden lisäksi myös syvyyttä 3D:n myötä, niin audiovisuaalinen aspekti ja puitteet nousevat ihan uusiin sfääreihin. Mukana myös Michael Sheenin esittämä androidibaarimikko laukomassa vanhoista elokuvista tuttuja kliseisiä baarimikkoviisauksia.
Paraneeko kevyt viihde-elokuva enää romanttisesta komediasta, jossa on naurua, hempeilyä, surullisuutta, optimismia, kaipuuta ynnä muita kivoja adjektiiveja, sekä kaiken kruununa se kiva lämmin tunne minkä ne jättävät jälkeensä. Bridget Jones oli vuoden paras tällä saralla (hups), mutta toinen yllättävä helmi oli tämä romaaniin perustuva elokuva, joka on sekin lähtöisin brittien kynästä. Odotukset eivät olleet korkeat. Emilia Clarke on tuttu Game of Thronesista ja ei se näyttely siellä ole aina näyttänyt ihan priimalta. Vastanäyttelijänäkin minulle melko tuntematon Sam Claflin, joka on toki näytellyt mm. Finnick Odairia Nälkäpelissä. Ohjaajana ensimmäisen elokuvansa ohjannut Thea Sharrock, joka aiemmin luonut uraa teatterin puolella. Lopputulos on kaikesta imelyydestään huolimatta kerrassaan loistava, hauska ja koskettava. Ja kyseessä on vuoden paras kesäelokuva. Emilia Clarkekin on todella suloinen energiapakkaus näin miesnäkökulmasta kommentoituna. Hekotin pääni kipeäksi.
Komedia / Toiminta
Ohjaus: Louis Leterrier
Käsikirjoitus: Sacha Baron Cohen, Phil Johnston, Peter Baynham
Päätähdet: Mark Strong, Sacha Baron Cohen
"How about a kiss? Not on the lips, I’m not from London."
Minulle kelpaa aina roisi komedia. Huomasin jopa pitäväni Norbitista, vaikka sitä on joissakin yhteyksissä haukuttu kestämättömän huonoksi ja typeräksi elokuvaksi. Toki Grimsby on elokuvallisesti tuota huomattavasti laadukkaampi ja onnistuu oleman vielä hauskempikin. Suunnan komedialle antaa jo trailerissakin nähty otos, jossa toista Grimsbyn veljeksistä ammutaan myrkkynuolella palleihin. Siitä sitten osuman saanut agenttiveli naama vakavana tokaisee valkoista roskasakkia edustavalle idioottiveljelleen, että sulla on 30 sekuntia aikaa imeä myrkky pois ennen kuin se leviää verenkiertoon. Ja tätä komediaa todellakin riittää, itseasiassa elokuva on rakennettu sen varaan.
Batman v Superman oli floppi. Mutta ehkäpä se oli vain pakko tehdä pois alta mutkat suoriksi vetäen, että päästään DC Comicsin universumissa sysäisemään rattaat liikkeelle ja kyllähän sitä tuli hieman jo annettua anteeksi kun Suicide Squadin näki. Se oli audiovisuaalista sarjakuvapornoa. Muutenkin kuin Margot Robbien vähintäänkin anteliaan asusteen myötä. Sen rakennekin oli vielä kaupan päälle hieman kuin jostain videopelistä, joten sitähän oli kuin kotonaan. Synkkiä ja nättejä otoksia. Erityisenä kohokohtana muistan edelleen Deadshotin sateessa tuijottamassa tarkkuuskiväärinsä kiikarin läpi ja kuinka pisarat valuivat Deadshotia esittävän Will Smithin leuasta. Oli päähän soimaan jäävää musiikkiakin, mitä toki edesauttoi radiosoittokin. Ainoastaan uusi Jokeri vaatii totuttelua, koska se on niin erilainen Nicholsonin ja Ledgerin vastaavista. Päätetään tulevissa osissa vasta pysyvästi, että oliko tuommoinen veto huono ratkaisu.
Joskus vastaan tulee sellainen elokuva, jonka lyhyestä juonikuvauksesta jo tietää sen olevan täyttä kultaa. Er ist wieder da:n kohdalla se kuuluu kutakuinkin näin: Hitler matkustaa tietämättään ajassa eteenpäin heräten nykyajan Saksassa. Perustuu samannimiseen kirjaan. Hitlerin näkökulmasta kommentoidaan ja esitetään useampia nykymaailman ongelmia varsin mielenkiintoisessa ja hassussakin valossa. Ehkäpä erityistä timanttia ovat kaduilla tavallisten tallaajien seassa kuvatut kohtaukset, joissa Hitler on vuorovaikutuksessa satunnaisten ihmisten kanssa sissityyliin kuvattuna. Täällä taas henkii Borateja ja Brunoja omaten kuitenkin hieman selvemmän tarinan ja pointin, eikä komediakaan ole sellaista samanlaista shokeeraavaa laatua. Hauska elokuva, jolla on myös tärkeää sanottavaa. Vaikuttava ilmestys ja löytynee edelleen Netflixistä, jonka kautta sen katsoin.
Oli ehdolla parhaan ulkomaisen Oscarin saajaksi, eikä tarvitse ihmetellä miksi. Kun viisi siskosta nähdään leikkimässä viattomasti rannalla poikien kanssa, pienessä kaupungissa syntyy pienimuotoinen skandaali ja vanhoillisen perheen kunnia, sekä maine ovat vaakalaudalla. Siskosten isä lukitsee tytöt pysyvästi kotiin ja alkaa pikavauhtia järjestelemään avioliittoja kun tytöt ovat vielä neitsyitä. Mustang on erittäin tunteisiin vetoava tapaus, ehkä jopa liiankin kanssa ja en pysty ottamaan elokuvaan mitään muuta kantaa kuin elokuvallisen kannan. Viiden erottamattoman ja vapaudenjanoisen siskoksen hidas elämänilon kuihtuminen on aika raskasta seurattavaa. Sitä kompensoidaan ripauksilla huumoria ja kauniilla kameratyöskentelyllä. On enemmän minun makuuni sopiva kuin parhaan ulkomaisen Oscarin vienyt Son of Saul.
Dalton Trumbo oli yksi Hollywoodin parhaita käsikirjoittajia kunnes Hollywoodissa alkoi julkinen kommunistien jahtaus surullisen kuuluisan senaattori McCarthyn johdolla. Trumbo kuului "Hollywood Teniin", jotka kutsuttiin todistamaan Yhdysvaltain edustajainhuoneen epäamerikkalaista toimintaa tutkivan komitean väitteisiin kommunismista Hollywoodin elokuvissa, sekä Hollywoodin yhteyksistä kommunismiin. Trumbo kieltäytyi joutuen vajaaksi vuodeksi vankeuteen sekä Hollywoodin mustalle listalle, jolle päätyneitä nimiä epäsuorasti kiellettiin palkkaamasta elokuvapiireissä. Trumbo ja monet muut kuitenkin saivat jatkettua salanimien ja välikäsien turvin töitään. Trumbo esim. kirjoitti pannassa ollessaan elokuvat Loma Roomassa, Papillon ja Spartacus salanimiensä takaa, joista herui ainakin yksi Oscarkin. Elokuva kuvaa juuri näitä mainitsemiani tapahtumia ja pääosassa loistaa Bryan Cranston. Leffa meinattiin tuoda Suomessa teattereihin v. 2016 alussa, mutta se jäi toteutumatta.
Dystooppisessa lähitulevaisuudessa yksin elävät ihmiset viedään Hotelliin, jossa heidän on löydettävä romanttinen kumppani 45 päivässä. Ellei se onnistu ihminen muutetaan haluamakseen eläimeksi ja vapautetaan Metsään. The Lobster on hyvin uniikki ja outo elokuva, joka kommentoi nykyisen maailmamme menoa sisältäen kosolti vähäeleistä mustaa huumoria. Absurdin hauska leffa, joka arvuuttelee ja kiusaa katsojaa sillä mitä on meneillään ja mitä tulee tapahtumaan.
Ei ollut sitä perinteisintä Tarantinoa ja jakoi mielipiteitä, mutta kyllä mies vaan osaa kynäillä mieleen jääviä hahmoja, sekä näppärää dialogia. Hämmentävän hyvä taito tehdä elokuvia, jotka ovat suurempia kuin osiensa summa. Uskoakseni sanoin kaiken oleellisen jo arvostelussa.
Supersankarigenre oli jo aika väsynyt kunnes kankaille saapui ainakin jossain määrin fanien ja yleisön liikkeelle panema viisasteleva, sekä vitsejä laukova Deadpool. Budjettikin tämmöiselle elokuvalle vaatimattomahko 58 miljoonaa dollaria kun esimerkiksi Ant-Maninkin budjetti oli 130 miljoonaa puhumattakaan vaikkapa Captain America: Civil Warista, joka kustansi 250 miljoonaa. Deadpool otettiin vastaan ympäriinsä riemulla ja kun rahaa vaan satoi ja satoi Foxille, niin jatko-osalle näytettiin vihreää valoa. Elokuvaa ja päätähteä Ryan Reynoldsia muistettiin Golden Globe-ehdokkuuksilla. Tästä pitääkseen ei tarvitse syttyä supersankarielokuville, sillä tämä on erilainen supersankarielokuva kuten sen mainoskampanjassakin todettiin. Hemmetin hauska. Sanoisin jopa hulvaton, ellei se olisi puhki kulutettu ja väärin käytetty.
Vuoden paras romanttinen komedia. Bridget Jones on ihailtavan brittimäinen. Nöyryytetyksi tulemisen ja kiusallisten tilanteiden erikoisnainen. Mutta ei muuta kuin leuka pystyyn ollen kuin ei olisikaan, koska arvokkuus ennen kaikkea ja eteenpäin. Ainakin muuten paitsi rakkausasioissa, joita nainen jaksaa edelleen ihanasti velloa ja pyöritellä päiväkirjassaan. Cast on aivan loistava. Renee Zellwegerille tulitukea tarjoavat brittiherrasmiehen prototyyppi Colin Firth, sekä amerikkalainen Hugh Grant, eli Patrick Dempsey. Pidin tolkuttomasti ja voisin tältä seisomalta katsoa uudelleenkin. Ja pää kipeänä nauramisesta ulos teatterista.
Yksi kuluneen vuoden henkilökohtaisia suosikkejani ja vieläkin harmittaa hieman Stallonen jääminen ilman Oscaria. Kun kasvoin niin minulle elokuvat olivat pitkälti yhtä kuin: Rambo, Rocky, Terminator, Pekka & Pätkä, Uuno Turhapuro, Vääpeli Körmy, Sergio Leonen länkkärit, Slapstick-komediat ja Bud Spencer & Terrence Hill. Creed oli hieno ja kaunis tribuutti ikoniselle hahmolle, sekä se oli parasta Rockya sitten sen alkuperäisen. Asettaa Stallonen näyttelijäntaidotkin aivan uuteen valoon kun mies saa toimia osaavan ohjaajan kanssa, mitä ei ole juuri koskaan miehen uralla varmaankaan aiemmin tapahtunut kun on profiloitunut toimintaleffoissa ja -komedioissa. Edelleen sen arvostelussa mainitsemani vajaan viisiminuuttisen ajattelu laittaa hieman ihoa kananlihalle. Pelkkä Adonis Creedin tarina on aika perushöttöä ja se tarjoaakin lähinnä vain näyttämön, jossa Rocky saa loistaa vanhana, unhoon vaipuneena nyrkkeilysankarina. Siihen kun vielä tuntee hahmon historian kaikki elokuvat nähneenä, sekä on päälle lukenut edes pari nyrkkeilijän elämänkertaa niin avot. Rahat on mennyt, kuuluisuus häivynyt, iskut jättäneet jälkeensä, kaikki ystävät kadonneet tai kuolleet ympäriltä. Päivittäin pakotettu elämään muistojaan huippuvuosista samalla kun paiskii pitkää päivää normiduunissa kuoleman kolkuttaessa jo ovella. Ja silti ei häivääkään katkeruutta, vaan päinvastoin kiitollisuutta.
Vuoden paras animaatio on Disneyn käsialaa, joka on yksi ainakin kaikkien aikojen parhaimpia länsimaisia animaatioita, ja se on tuottanut jo yli miljardi dollaria. On aina mukavaa kun laatu ja katsojamäärät kohtaavat. Kuten jo arvostelussa muistaakseni totesin, niin elokuvassa on riittävästi vauhtia lapsille, löytyy paljon huumoria ja sitten on ennen kaikkea jännittävä, kypsä sekä ajankohtainen käsikirjoitus. Eli sopii kenelle tahansa ikään katsomatta ja toimii suomidubina, sekä alkuperäisellä. Lähes täydellinen vanhan ja uuden Disneyn sekoitus.
Voitti parhaan elokuvan Oscarin eikä ihan syyttä suotta ja vei myös parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen pystin. Perustuu tositarinaan kertoen katolisen kirkon pappien systemaattisesta lasten hyväksikäytöstä Bostonin alueella ja siitä miten näitä tapauksia yritettiin peitellä mm. kirkon tahojen toimesta. Spotlight on tehty mestarillisella ammattitaidolla pysyen uskollisena faktoille ja yksityiskohdille, eikä se lähde maalailemaan paksulla pensselillä mitään hyvä vs. paha asetelmia, vaan se kunnioittaa katsojaansa jättäen tälle liikkumavaraa omassa ajattelussaan. Itse kun vedän vähän fiilispainotteisesti, niin tarinan dramaattisuutta vähensi se kun olin aiemmin mm. bongannut Alex Gibneyn dokumentin Ja kirkko vaikeni.
Palanen aitoa ja ehtaa Americanaa, tarina nykypäivän cowboysta. Teksasissa laman keskellä ihmisillä on vaikeaa ja pankit ajavat vain omaa etuaan yrittäen rikastua muiden kurjuudella. Joten kun Toby Howardilta on perhetila menossa pankin pakkolunastettavaksi, niin mies päättää alkaa sekopäisen veljensä kanssa ryöstää saman pankin haarakonttoreita saadakseen lainat kuitatuksi. Poikien pahaksi onneksi ryöstöjä päätyy tutkimaan pian eläköityvä filosofinen Teksasin ranger, joka tuo hyvällä tavalla kovasti mieleen Tommy Lee Jonesin hahmon modernissa klassikossa Menetetty maa. Tarinan on kynäillyt Taylor Sheridan, joka jo viime vuonna sykähdytti Sicariolla, joten nyt on jo korkea aika painaa nimi mieleen. Tolkuttoman hyvä elokuva loistavilla musiikkivalinnoilla ja fiiliksellä. Paljon pieniä yksityiskohtia, joita voi sitten ihastella toisella ja kolmannella katsomiskerralla. Voi vain ihmetellä kuka näitä seuloo jos ei Suomen teattereissa nähdä.
Hieman yli 20-vuotias nainen ja pieni poika viettävät päiviään Huoneessa. Elokuva kiusoittelee katsojaa erinaisilla skenaarioilla siitä mitä on meneillään ja samalla herkistellään kun tilanteet koetaan paljolti tämän... olikohan n. 5 vuotiaan pojan näkökulmasta. Naispääosassa on Brie Larson, jonka kohdalla on todettu jo jokunen vuosi sitten, että nainen tulee kahmimaan urallaan Oscareita. Tästä roolista napsahti täysin ansaitusti ensimmäinen. Elokuva perustuu Emma Donoghuen samannimiseen romaaniin ja nainen itse on nykyajalle harvinaisesti vastannut myös leffan kässäristä. Olin kuullut Roomista paljon kehuja ennakkoon, mutta olin silti erittäin skeptinen kun mennään rajatuissa tiloissa ja lapsinäyttelijä toisena pääosana. Mutta kun ihmiset ympärillä ovat taitavia, niin myös lahjakkaasta lapsinäyttelijästä saadaan irti erinomainen ja riittävän luonnollinen suoritus. Ehdottomasti yksi kuluneen vuoden parhaita ja koskettavimpia elokuvia. Oli elokuvamaku sitten millainen hyvänsä.
Perustuu Fredrick Backmanin v. 2012 julkaistuun samannimiseen kirjaan, jota on kutsuttu Ruotsin Mielensäpahoittajaksi. Pääosassa on 59-vuotias Ove, joka on periaatteiden mies. Saab on paras automerkki ja Volvoa hän ei voi sietää. Miehen pitää olla käsistään kätevä, osata peruuttaa peräkärryllä ja asuinalueen yhteisiä järjestyssääntöjä on noudatettava pilkulleen. Näitä Ove naapuriensa suureksi "riemuksi" valvoo haukan lailla. Eläkeikää lähestyvällä miehellä on tiukat rutiinit ja lyhyt pinna. Muiden asukkaiden mielestä Ove on naapuri helvetistä. Vanhaa kunnon herravihaakin löytyy. Ulkokuoren alle kätkeytyy kuitenkin monisävyinen tarina vanhanaikaisesta miehestä, jonka on vaikea avata kenellekään syvintä sisintään ja joka on parempi tekemään kuin puhumaan. Ovea esittävän Rolf Lassgårdin suoritus on kerrassaan fantastinen ja elokuva tuskin olisi edes tällä listalla ilman kyseisen herrasmiehen panosta. Siinä missä Mielensäpahoittaja oli enemmänkin komedia, niin tämä on täydellinen draaman ja komedian sekoitus. En voi suositella kylliksi.
Ensin pidin elokuvan ekaa puolikasta jälkimmäistä heikompana, mutta itseasiassa eka puolikas kestää paremmin useita katselukertoja. Garfieldilla ja Teresa Palmerilla oli hieno kemia, Hugo Weaving oli aivan suvereeni ja tietenkin myös koko tarina on poikkeuksellinen, lopetus pysäyttävä. Silmiään joutui hieman räpyttelemään teatterin pimeydessä. En ole ehkä vieläkään ihan satavarma mihin tämän elokuvan tason asettaisin, mutta se on ainakin vääryys mikäli se ei ole ehdolla parhaana elokuvana. Jo arvostelussa totesin, että tämä on yksinkertaisesti pakko nähdä. Tämä on toistaiseksi paras näkemäni elokuva tämän vuoden Oscar-rundilta ja en jaa hanakasti yhdeksäisiä tai kymppejä kuten tältäkin listalta näkyy. Niissä molemmissa on jo oltava jotain poikkeuksellista. Elokuvan avaus on hieno, lopetus käsittämättömän koskettava juuri elokuvan nähneenä kun sitä pohtii, että kuinka paljon tässä on värikynää käytetty. Ei tuo voi mahdollista. Totuus on tarua ihmeellisempää.
Niin mitä että? Romanttinen draama, 1950-luvun New York ja isona teemana paikkansa löytäminen maailmassa? Kuin mittatilaustyötä meikäläiselle! Siihen vielä ihana Saoirse Ronan päärooliin ujoksi irlantilaistytöksi, joka lähtee etsimään onneaan Amerikkaan, niin sydämeni on varastettu ainakin 112 minuutiksi. Itkin, nauroin ja nautin. Kahdesti. Hetken aikaa piti miettiä jopa menisikö ykköseksi, mutta ehkei ihan kuitenkaan. Vaikka kenties jos kärkikolmikosta pitäisi joku elokuva valita juuri nyt katsottavaksi, niin valintani taitaisi olla juuri tämä. Brooklyn on kaunis elokuva, joka pursuaa elämäniloa ja optimismia tulevaisuutta kohtaan.
Näköjään tämä on sitten se kuluneen leffavuoden kovin pätkä itselleni kun nämä listana järjestelin, eikä mikään päässyt ohitse. Ihan loogista toisaalta kun veikkasin sille parhaan elokuvan Oscaria ja elokuvana kyseessä on unohtumaton kokemus. Pitäisi tyydyttää niin taiteellisemman elokuvan kuin perinteisemmänkin elokuvan ystäviä. Tositarina, uskomattoman kauniisti kuvattu sisältäen esimerkiksi ainutlaatuisen taistelukohtauksen, jossa kamera on täysin toiminnan keskiössä ja ihmissilmä ei havaitse yhtään leikkausta koko taistelun aikana. Oikeastaan paras mainos elokuvalle löytyy kun katsoo Oscareita. Paras ohjaus, paras miespääosa, paras kuvaus. Saamatta jäi vain paras kässäri. Sotii logiikkaa vastaan, että parhaan elokuvan pysti jäi saamatta. Toisaalta se kertoo mikä on elokuvassa edelleenkin tärkeintä. Yhtäkaikki The Revenant on ainutlaatuinen cinemaattinen kokemus ja ruudulta välittyvää ammattitaitoa, sekä kunnianhimoa ja sitoututumista on täysin mahdotonta olla arvostamatta.
39.
The Brand New Testament
Komedia / Fantasia
Ohjaus: Jaco Van Dormael
Käsikirjoitus: Van Dormael & Thomas Gunzig
Päätähdet: Pili Groyne, Benoit Poelvoorde, Catherine Deneuve
“Don’t get any crazy ideas like your brother”
Ohjaus: Jaco Van Dormael
Käsikirjoitus: Van Dormael & Thomas Gunzig
Päätähdet: Pili Groyne, Benoit Poelvoorde, Catherine Deneuve
“Don’t get any crazy ideas like your brother”
Kulttiohjaaja Jaco Van Dormaelin käsialaa on yksi kaikkien aikojen suosikeistani, Mr. Nobody. Tässä elokuvassa kuitenkin leikitellään ajatuksella, mitä jos Jumala olisi kärttyinen keski-ikäinen mies joka hallitsee maailmaa tietokoneella. Jumala on elokuvassa itsekäs ja kiroileva öykkäri, joka terrorisoi perhettään tyrannin lailla. Vaimo on täysin alistettu ja tytärkin pidetään kurissa, sekä nuhteessa vyön voimalla. Perheessa oli myös veli "JC", mutta hän karkasi jo aikoja sitten kooten itselleen 12 seuraajaa ja kirjoituttaen Uuden Testamentin. Nyt perheen tytär päättää tehdä samoin. Elokuva on ainutlaatuinen, hauska ja kekseliäs satiiri, joka käsittelee raamatullisia teemoja surrealistisella ja absurdilla otteella.
38.
Ohjaus: Gavin Hoo
Käsikirjoitus: Guy Hibbert
Päätähdet: Helen Mirren, Alan Rickman, Aaron Paul
"Never tell a soldier that he does not know the cost of war"
37.
Urheilu / Komedia
Ohjaus: Dexter Fletcher
Käsikirjoitus: Sean Macaulay, Simon Kelton
Päätähdet: Taron Egerton, Hugh Jackman
You’re not gonna give up, are you?
You’re not gonna give up, are you?
Feel Good -komedia brittiläisestä mäkihyppääjästä Eddie Edwardista, joka on lajin kulttihahmoja. Lahjoja ei ollut mikä johtui jo siitä, kun mies oli 20 vuoden hujakoilla vasta aloittaessaan mäkihypyn. Sen sijaan intoa ja peräänantamattomuutta, sekä rohkeutta seurata unelmia löytyi senkin edestä. Mies halusi olympiaurheilijaksi ja loppu on historiaa. Unelma toteutui Albertville 1988 ja siellähän oli myöskin unelmiaan tavoitellut kelkkajoukkue Jamaikasta. Eddien mentoriksi on luotu Hugh Jackmanin esittämä entinen jenkkilupaus, joka on hahmona perinteistä Hollywoodia ja selvää kosiskelua amerikkalaisten katsojien suuntaan. Se ei kuitenkaan ole ongelma, koska aihe on mielenkiintoinen sekä Jackmanilla ja Edwardsia näyttelevällä Taron Egertonilla on hieno kemia. Mäkihyppypuolessa on ehkä muutamia yksittäisiä hassuja yksityiskohtia tottuneemman katsojan silmään, mutta sen antaa anteeksi saman tien.
36.
Draama
Ohjaus & Käsikirjoitus: Selma Vilhunen
Päätähdet: Linnea Skog, Paula Vesala
Omissa kirjoissani vuoden paras suomalaiselokuva, jonka ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaa Oscar-ehdokkaana lyhytelokuvastaan ollut Selma Vilhunen. Kyseessä on sydämellinen tarina pienituloisen yksinhuoltajaäidin arjesta n. 12 vuotiaan tyttären kanssa. Ei oikein tiedä kumpi holhoaa ja ketä, vaan meillä on Hollywood-tyyliin pieni aikuinen ihminen käsissämme. Jonkunhan se vastuu on kannettava ja uupuneesta äidistä ei tahdo tähän aina olla. Varpu-tyttöä esittää mainiosti Linnea Skog ja hämmästyttävän hyvä on myös Paula Vesala tytön äitinä. Draamaa repäistään siitä vielä lisää kun niukkaan materiaaliseen elämäänsä kyllästynyt Varpu karkaa etsimään isäänsä toiselta puolelta Suomea. Elokuvassa on pieniä kauneusvirheitä ja se ehkä sortuu myös pieneen melodraamaan, mutta kaikesta huolimatta se on tunnelmallinen, virkistävä ja suurella sydämellä tehty elokuva. Se käsittelee monia nykyajan yhteiskuntamme ongelmia sympaattisella otteella.
35.
Komedia
Ohjaus & käsikirjoitus: Rick Famuyiva
Päätähdet: Shameik Moore, Tony Revolori, Kiersey Clemons
"I'm George W. Bush. I don't give a fuck what the vote says."
"I'm George W. Bush. I don't give a fuck what the vote says."
Dope ei ole pyörinyt leffateattereissa, ja dvd julkaistu Suomessa 2016 puolella joten listalle. Päähenkilönämme on nörttimäisesti hip-hopiin suhtautuva Malcolm, joka hengailee kavereidensa Jibin sekä avoimesti lesbon Diggyn kanssa. Kolmikko asuu Kalifornian Inglewoodissa jengien terrorisoimalla köyhällä mustalla alueella. Erinäisten käänteiden kautta eräs jengiläinen piilottaa huumelastin Malcolmin reppuun, josta repeää hillitön sekasotku. Musiikki toimii ja seksinnälkäinen, sekä sanavalmis teinikolmikkomme tarjoaa lukuisat naurut. Juoni ja toteutus eivät yksinään oikeuttaisi listalle pääsyä, mutta persoonallisissa päähahmoissa on tolkuttomasti vetovoimaa, sekä dialogi luistaa. Leffan soundtrackin tietää jo kuulemattakin olevan timanttia, koska leffan tuottajina ovat Sean Combs ja Pharrell Williams.
34.
Animaatio / Komedia
Ohjaus: Nicholas Stoller & Doug Sweetland
Käsikirjoitus: Nicholas Stoller
Päätähdet: Andy Samberg, Katie Crown, Kelsey Grammer
"We can't let it get out that we accidentally made a baby!"
"We can't let it get out that we accidentally made a baby!"
Sekopäinen animaatiokomedia, jossa haikarat ovat hylänneet vauvabisneksen ja ovat pykänneet pystyyn normaalia krääsää myyvän verkkokaupan. Eikö kuulosta vielä kovin sekopäiseltä? Entäpä se kun susilauma muodostaa toimivan sukellusveneen kaikuluotaimineen? Junior-haikara on kovassa uraputkessa haikara-organisaation sisällä ja hän on vahvin ehdokas uudeksi pomoksi Hunterin tilalle. Kunnes siis Hunter haluaa Juniorin erottavan puljun ainoan ihmisen, Orpo-Tuuli kun aiheuttaa vain kaaosta ja vahinkoja. Asiat eivät suju odotetusti ja lopulta Juniorilla ja Orpo-Tuulella on käsissään vauva, joka pitäisi toimittaa hissun kissun perille ilman että kukaan huomaa. Muuten molemmat saavat kalossin kuvan takamukseensa. Elokuvan on ohjannut ja rustannut esimerkiksi Neighboursista, sekä Forgetting Sarah Marshallista tuttu Nicholas Stoller ja meininki on sen mukaista. Paljon sekopäistä toimintaa ja tilannekomediaa, hauskoja hahmoja ja ironialla kuorrutettua sanailua. Parasta silti on ehkäpä työelämän me-henkisten kliseiden kustannuksella pilaileminen. Kirsikkana kakun päälle elokuva äityy jopa parodioimaan itseään.
33.
Draama / Komedia
Ohjaus & käsikirjoitus: Matt Ross
Päätähdet: Viggo Mortensen, George MacKay, Annalise Basso
"If you assume that there is no hope, you guarantee that there will be no hope. If you assume that there is an instinct for freedom, that there are opportunities to change things, then there is a possibility that you can contribute to making a better world."
"If you assume that there is no hope, you guarantee that there will be no hope. If you assume that there is an instinct for freedom, that there are opportunities to change things, then there is a possibility that you can contribute to making a better world."
Hippipariskunta on ryhtynyt tuumasta toimeen ja erakoitunut kauas sivistyksestä keskelle metsää, jonne he ovat luoneet oman paratiisinsa. He ovat kasvattaneet kuutta lasta tiukalla kurilla, sekä ankarilla fyysisillä ja henkisillä harjoitteilla. Äiti on kuitenkin kuollut ja nyt perheen pitäisi lähteä "sivistyksen" pariin äidin hautajaisiin. Matka tulee haastamaan perheen isän käsityksen vanhemmuudesta ja samalla lapset astuvat uuteen maailmaan, jossa heillä ei välttämättä ole kaikesta sivistyksestä ja puhutuista kielistä huolimatta valmiuksia toimia. Elokuva on hauska, surullinen ja kosolti ajatuksia herättävä. Eikä Viggo Mortensenilla taaskaan pysy housut jalassa.
32.
Komedia / Animaatio
Ohjaus: Alessandro Carloni & Jennifer Yuh Nelson
Käsikirjoitus: Jonathan Aibel & Glenn Berger
Päätähdet: Jack Black, Bryan Cranston
"Panda's don't walk. We roll!"
"Panda's don't walk. We roll!"
Dreamworksin animaatioissa on aina yhdistelmä vauhtia, mäiskettä ja komediaa. Kenties juuri Kung Fu Panda on tästä osuvin esimerkki. Välillä mennään mielestäni ylikin sen vauhdin kanssa ja vaikka ihan kelpo arvosanoja Kung Fu Panda 2, sekä Croodsit vaikkapa ovat keränneet, niin itse en oikein ole tahtonut jaksaa niitä katsoa. Ykkönen oli erinomainen ja kolmonen ei mahdottomasti jää tuosta. Poskettomia sivuhahmoja tekemässä niin tyhmiä asioita, ettei niille voi olla nauramatta. Se tästä on jäänyt päällimmäisenä mieleen. Jack Black ei ole viime vuosina ollut järin siedettävä, mutta Po'n ääneksi mies sopii erinomaisesti.
31.
Komedia / Henkilödraama
Ohjaus: Stephen Frears
Käsikirjoitus: Nicholas Martin
Päätähdet: Meryl Streep, Hugh Grant, Simon Helberg
"Now I must warn you, I work very hard. I study an hour everyday, sometimes two."
"Now I must warn you, I work very hard. I study an hour everyday, sometimes two."
Elokuva oopperalaulajasta... kuulostaa tylsältä. Elokuva maailman huonoimmasta oopperalaulajasta, kuulostaa viihdyttävämmältä. Maailmansotien ajoille sijoittuva elokuva kertoo tositapahtumiin pohjautuvan tarinan rikkaasta New Yorkilaisesta perijättärestä nimeltään Florence Foster Jenkins. Diiva oli suuri musiikin ystävä, mutta sävelkorva oli kuin nälkäisellä kujakatilla. Tästä huolimatta neito esiintyi loppuun myydylle Carnegie Hallille. Rahalla saa kaikkea ja lyylin vaikutusvalta oli sitä luokkaa, että samoissa seurapiireissä pyörivät henkilöt ensinnäkin ostivat lipun näihin konsertteihin ja sitten istuivat sen läpi hymyssä suin tarjoten räiskyvät suosionosoitukset. Elokuva onnistuu satumaisen hyvin siinä, että se siirtää katsojansa ivailijasta lopulta arvostamaan ja ihailemaan päähenkilöään. Toisaalta siellä katsojan tunteiden kirjossa esiintyy myös sääli. Elokuva on todella taitavasti tehty ja se kahmi neljä Golden Globe -ehdokkuutta.
30.
Musiikki / Animaatio
Ohjaus: Walt Dohrn & Mike Mitchell
Käsikirjoitus: Jonathan Aibel, Glenn Berger, Erica Rivinoja
Päätähdet: Anna Kendrick, Justin Timberlake
"Seriously, more singing?"
"Seriously, more singing?"
Vuoden iloisin ja positiivisin elokuva heittämällä. Aina iloiset, halivat ja lauleskelevat trollit viettävät huoletonta elämää kunnes heidän arkkivihollisensa bergeniläiset löytävät herkullisten trollien piilopaikan. En sitten tiedä miksi imdb-rating on noinkin matala, eikö Justin Timberlake ole onnistunut ääniroolissaan näyttelemisen osalta. Ainakin suomidubbaus toimi loistavasti ja mikä parasta suominäyttelijät esittivät myös kaikki biisit. Näistä oli vieläpä kaivettu/tehty suomenkieliset versiot. Siihen päälle vielä hienoa vastakohdista pelattua komediaa, niin nautin suunnattomasti. Ehkä liikaakin, mutta kuten arvostelussa mainitsin; olen perso vanhan Disneyn perään ja tässä oli juuri sellaista fiilistä. Sitä tiettyä iloisuutta on valitettavasti kadotettu paljon viimeisen 20-25 vuoden aikana. Johtuuko WTC:stä, vai tietokoneanimoinnista. Vai kokeeko nykysukupolvi musikaalit vanhentuneena konseptina.
29.
Toiminta / Sci-Fi
Ohjaus: Bryan Singer
Käsikirjoitus: Simon Kinberg, Bryan Singer, Michael Dougherty, Dan Harris
Päätähdet: James McAvoy, Michael Fassbender, Oscar Isaac
"I've never felt power like this before..."
"I've never felt power like this before..."
On ehkäpä vähimmälle huomiolle jäänyt supersankarifranchise ja osia alkaa olla paljon kun eka tuli ulos jo 2000, joten kokonaiskuvio alkaa olla jo sekava. Mutta X-Men omaa laadukkaimman näyttelijäkaartin, sekä Bryan Singerkin on palannut ohjaajaksi. Pidin todella, todella paljon edeltävästä X-Men: Days of Future Pastista ja erityinen helmi siinä oli tämä Quicksilverin hidastettu kohtaus Jim Crocen mainion Time in a bottle -biisin rytmittämänä. Ja arvostelin ysiksi, joten todella massiiviset odotukset oli Apocalypselle. Ei se ihan yltänyt samoihin sfääreihin, mutta koin sen silti mainiona kevyt viihteenä. Lisäksi tälläisissä elokuvissa jo pelkkä pahis tuo todella paljon uskottavuutta ja lisäarvoa. Se osasto oli vahvasti kunnossa Imhotepmaisen En Sabah Nurin myötä. Iso, pelottava, mystinen ja voittamattomalta vaikuttava vastustaja.
28.
Kauhu
Ohjaus: James Wan
Käsikirjoitus: Carey & Chad Hayes, James Wan, David Johnson
Päätähdet: Patrick Wilson, Vera Farmiga
"After everything we've seen, there isn't much that rattles either of us anymore. But this one... this one still haunts me."
"After everything we've seen, there isn't much that rattles either of us anymore. But this one... this one still haunts me."
Ensimmäinen Kirottu saattaa jopa olla moderni kauhuelokuvan klassikko. Se oli niin perkeleen pelottava, että päivällä valot päällä katsottunakin joutui kiemurtelemaan sohvalla kun olo alkoi olla niin jännittynyt. Omaa laadukkaat näyttelijät ja kaiken lisäksi todella laadukkaasti kaikin puolin toteutettu kässäriä myöten. Toki ne pienet kliseet ja juoniaukot ovat aina olemassa kun pitää jotenkin saada tarina käännettyä kohti pakollista loppuhuipennusta. Lisäksi kuten elokuvantekijät ovat tajuaneet, pahinta eivät ole ne äkkisäikäytykset, vaan se hidas kiusoittelu ja katsojan jatkuva varpaisillaan pitäminen kun ei ole mitään selvää rytmiä, tai paikkoja joissa voisi hengähtää. Jatko-osa on vieläkin pelottavampi ja sen päädemonin ajatteleminen laittaa edelleen ihoa kananlihalle. Muistan sen turhankin elävästi ja tarkasti. En ole ollut yhtä lähellä television sulkemista sitten ensimmäisen Painajainen Elm Streetilla elokuvan jälkeen. Valitettavasti elokuvana tämä ei ollut mielestäni yhtä hyvä kuin ykkönen ja elokuvan loppu oli turhan väsynyt, eikä tuo demonikaan enää siinä toiminut samanlaisella tehokkuudella. Taisin täälläkin todeta, että seuraavaksi alan tonkimaan kauhuelokuvia kun on maileja mittarissa jo sen paljon, ettei ne oikein tunnu missään. Nämä kaksi elokuvaa todistivat, että olen pahasti väärässä. Mutta taidanpa silti toteuttaa tuon aikanaan.
27.
Draama / Komedia
Ohjaus & käsikirjoitus: Paolo Sorrentino
Päätähdet: Michael Caine, Harvey Keitel, Rachel Weisz
"I appreciate irony but when it is drenched in poison and the strain of it is forced, it reveals something else: Frustration."
"I appreciate irony but when it is drenched in poison and the strain of it is forced, it reveals something else: Frustration."
Tämä Paolo Sorrentinon elokuva muistuttaa kovasti hänen v. 2014 parhaan ulkomaisen Oscarin voittanutta elokuvaa Suuri kauneus. Eikä vähiten sen puolesta, ettei kummassakaan meinaa aina tajuta mitä helvettiä oikein tapahtuu ja miksi. Niistä on hyvin vaikea imeä kaikkea yhdellä katsomiskerralla sisään ja symboliikkaakin piisaa. Joku voisi moittia käsikirjoituksia turhankin vaikeaselkoisiksi. Mutta kaikki tuotantoon sekä tekniseen puoleen liittyvät osa-alueet ovat ehdotonta priimaa, ja sitä ei käy kenenkään kiistäminen. Ei siis ole yllätys, että Paolo on kova Federico Fellinin ihailija. Elokuvassa pari vanhempaa herrasmiestä nauttivat eläkepäivistään lomaillen luksushotellissa Alpeilla. Muita loimailijoita ovat möhömahainen ja palloa pompotteleva "etelä-amerikkalainen", sitten löytyy itseriittoisa näyttelijä, sekä esimerkiksi Miss Universumia esittävä romanialainen malli Madalina Diana Ghenea, jonka kuvassakin näkyvä kohtaus on takuuvarmasti vuoden pysäyttävimpiä ja kelatuimpia. Se on kuten Margot Robbie Wolf of Wall Streetissa, tai Rosario Dawson Trancessa. Tämmöisenä rapalana tämä yksityiskohta jos ei muuten meinaa kiehtoa. Elokuva käsittelee ikää ja ikääntymistä tarjoten kiehtovaa dialogia, kontrastia, tilanteita, hahmoja. Surrealistinen ja hieman yläluokkainen, mutta yhtälailla mielenkiintoinen kokemus.
26.
Draama / Henkilökuva
Ohjaus: Danny Boyle
Käsikirjoitus: Aaron Sorkin
Päätähdet: Michael Fassbender, Kate Winslet
"I don't want people to dislike me. I'm indifferent to whether they dislike me."
Tämä kolahti muutamista syistä. Rakenne oli äärimmäisen mielenkiintoinen, onnistunut kikkailu piristää aina. Nimittäin elokuva on kuin teatteria ja se on rakennettu Jobsin yhtiöiden kolmen ison tuotelanseerauksen ympärille: ensimmäinen MacIntosh, NeXT-tietokone ja iMac. Seuraamme näiden lanseerausten hektisiä loppuvalmisteluja kulissien takana ja samalla opimme millainen Steve Jobs oli miehiään. Elokuvaa ennen toki ukosta oli julkaistu jo kirjaa, tehdy dokumentti, sekä hätäisesti sutaistu leffa. Kaikki nämä taisivat tulla miehen kuoleman jälkeen. En ollut mitään noista katsonut ja tiesin Jobsista vain murusia sieltä täältä bongattuna. En varmaan vieläkään tiedä hirveästi, mutta minusta tuntuu että elokuva summasi erinomaisesti Jobsin persoonan ja miehen työhistoriaa. Ja mikäs tälläistä näyttelyn juhlaa on katsoessa kun ruudulla Sorkinin vuorosanoja latovat tiskiin Michael Fassbender, Kate Winslet, Jeff Daniels ja Seth Rogen? Kyllä ja vallan passelisti.
25.
Draama
Ohjaus: Anne Fontaine
Käsikirjoitus: Sabrina B. Karine, Alice Vial, Anne Fontaine, Pascal Bonitzer, Philippe Maynial
Päätähdet: Lou de Laage, Agata Buzek
Toisen maailmansodan jälkimainingeissa Puolassa luostarista salaa yön pimeydessä ulos livahtanut nunna hakee apua Punaisen Ristin lääkäriltä, sillä yksi luostarin nunnista on raskaana ja hengenvaarassa. Vastentahtoinen Abbedissa puolestaan olisi ollut valmis jättämään tilanteen Jumalan käsiin. Asia on kuitenkin pidettävä salassa luostarin, sekä sen asukkaiden maineen ja tulevaisuuden vuoksi. Mutta pian lääkäri huomaa lisää raskaana olevia nunnia, jotka eivät ole erinäisistä syistä alkuunkaan yhteistyöhaluisia. Pääosassa nuorena naislääkärinä on Lou de Laage, jolla on sen luokan preesens/karisma valkokankaalla ettei ole vaikea povata menestyksekästä tulevaisuutta. Etenkin jos englannin kieli on hallinnassa. Nunnista isoimman ruudun hoitaa Agata Buzek, joka on tuttu esimerkiksi hyvin hämmentävästä/naurettavasta Jason Stathamin Hummingbird -elokuvasta. Siinä Buzek taisi näytellä "seksikästä" nunnaa, johon Stathamin hahmo oli jostain syystä pihkassa, vaikka Stathamin hahmolla oli toinenkin daami pyörityksessä. Se elokuva jos mikä yritti kurottaa aivan liian korkealle. Viattomat tulee Suomen leffateattereissa ensi-iltaan vuoden 2017 puolella, joten kannattaa käydä katsomassa. On parempi kuin juonenkuvauksesta voisi päätellä ja jos ei muuten iske, niin kyllä de Laagen kasvoihin uppoutuu helposti vajaaksi kahdeksi tunniksi.
24.
Draama / Komedia
Ohjaus & käsikirjoitus: Grímur Hákonarson
Päätähdet:
Sigurður Sigurjónsson, Theodór Júlíusson
Islantilainen elokuva, joka kertoo kahdenlaisista pässeistä. Kaksi veljestä toimivat molemmat lammasfarmareina ja ovat naapureita, mutta eivät ole puhuneet toisilleen neljäänkymmeneen vuoteen. Kahden eläkeikäisen vanhan jukuripään välinen toistensa kyttäily on samaan aikaan koomista ja hieman surullista. Etenkin kun molemmat ovat nykyään poikamiehia ja ihmiskontaktit ovat hyvin harvassa. Osin toki koska papparaisten asuttama pitäjä on niin harvaan asuttu. On aika maltillisen vauhdin omaava pätkä, joten tästä nauttii parhaiten kun kykenee myös itse rauhoittumaan. Kärsivällisyys palkitaan ruhtinaallisesti ja siinä saattaa muuta kyynelkin tirahtaa.
23.
Toiminta / Sci-Fi
Ohjaus: Anthony & Joe Russo
Käsikirjoitus: Christopher Markus & Stephen McFeely
Päätähdet: Chris Evans, Sebastian Stan, Robert Downey jr.
"That thing doesn't obey the laws of physics at all!"
"That thing doesn't obey the laws of physics at all!"
Olin aika kyllästynyt supersankarielokuviin alkuvuodesta. Batman v Superman oli yli 400 miljoonan dollarin arvoista roskaa vailla mitään tyylitajua ja Marvel keskittyi tarjoamaan keskinkertaisia elokuvia isommilla, pidemmillä ja tylsemmillä toimintakohtauksilla höystettynä. Viime vuoden Avengers oli kuin varjo siitä ensimmäisestä. Captain America: Winter Soldier oli kuitenkin hemmetin hyvä pätkä, joten raahauduin kaikesta huolimatta ihan optimistisena katsomaan jälleen yhtä Marvel-elokuvaa. Ja olihan se ihan hyvää menoa. Kaikki supersankarit ruudulla, Sebastian Stanin sarjan paras pahis ja jälleen uuden Hämähäkkimiehen varsin viihdyttävä debyytti, joka varasti koko leffan. Eihän nämä mitään Citizen Kaneja ole, mutta viihdyin erinomaisesti ja sehän tässä loppu viimein on homman ydin. Supersankarielokuvien parhaimmistoa.
22.
Draama / Komedia
Ohjaus: Jean-Marc Vallée
Käsikirjoitus: Bryan Sipe
Päätähdet: Jake Gyllenhaal, Naomi Watts
“If you want to fix something you have to take everything apart and figure out what’s important.”
“If you want to fix something you have to take everything apart and figure out what’s important.”
Jake Gyllenhaal on ehdottomasti Hollywoodin taitavimpia kavereita valitsemaan omat roolinsa ja Oscar on vain ajan kysymys. Hänen elokuvansa ovat usein hieman tummanpuhuvia ja ennen kaikkea erilaisia, sekä aina jollain tavalla kiinnostavia. Mielestäni mitään huteja ei oikein ole tullut aikoihin, vaan huoletta voi aina katsoa elokuvan jossa mies esiintyy. Tässä Jean-Marc Valléen ohjaamassa, mustalla huumorilla kuorrutetussa elokuvassa sijoituspankkiiri menettää traagisesti vaimonsa. Mies taivaltaa seuraavat päivät ikään kuin pienessä usvassa uudelleenarvioiden elämäänsä. Ulospäin näyttää siltä, että mies on menettänyt täysin järkensä, mutta ehkäpä hulluuden takana piilee sittenkin järkevä syy. Demolition on hauska ja outo, jälkimmäinen selittänee laimeita arvosanoja. Siellä on pimahdettu kun palikat eivät sovi siististi rei'istä sisään. Itse taas nautin suuresti tunnelmasta ja huumorista. Sekä siitä tietynlaisestä järjettömyydestäkin.
21.
Musiikki / Draamakomedia
Ohjaus & käsikirjoitus: John Carney
Päätähdet: Ferdia Walsh-Peelo, Kelly Thornton
"Did the Sex Pistols know how to play? You don't need to know how to play. Who are you, Steely Dan? You need to learn how NOT to play, Conor. That's the trick. That's rock and roll. And THAT... takes practice."
"Did the Sex Pistols know how to play? You don't need to know how to play. Who are you, Steely Dan? You need to learn how NOT to play, Conor. That's the trick. That's rock and roll. And THAT... takes practice."
John Carneyn elokuvien kantamana teemana on usein musiikki, joka saattaa yhteen kaksi toisilleen tuntematonta ihmistä. Näin on niin Oncessa, Uusia alkuja -elokuvassa kuin Sing Streetissa. Kaikki ovat ehdottomasti tutustumisen arvoisia, sillä kukapa ei nauttisi pienestä romanssista ja hyvästä alkuperäismusasta. Sing Street sijoittuu köyhään 1980 Dubliniin, jossa teini-ikäinen poika päättää perustaa täysin tyhjästä bändin tehdääkseen vaikutuksen salaperäiseen pari vuotta vanhempaan tyttöön, jota hän pyytää näyttelemään bändin musavideoihin. Tämä on hieman kuin Teit meistä kauniin -elokuvasta ja kyse oikeastaan onkin samojen aiheiden ympärille rakennetusta elokuvasta, mitä nyt bändi on fiktiivinen. Bändikaveritkin löytyvät samasta koulusta, vain yksi kaveri osaa ennestään soittaa ja ilman musiikkia tuokaan sakki tuskin olisi yhteen päätynyt. Erittäin hyvää alkuperäismusaa, josta löytyy pari helmeä. Sing Street on tarina siitä ensimmäisestä aikuisuuden kynnyksellä olevasta MTV-sukupolvesta.
20.
Sci-Fi / Draamakomedia
Ohjaus: Morten Tyldum
Käsikirjoitus: Jon Spaihts
Päätähdet: Chris Pratt, Jennifer Lawrence
"You can't get so hung up on where you'd rather be, that you forget to make the most of where you are."
"You can't get so hung up on where you'd rather be, that you forget to make the most of where you are."
Hollywoodin kaksi ehkäpä vetovoimaisinta nimeä tällä hetkellä, tai kaksi kuuminta seksisymbolia. Käsi kädessähän nuo tuppaavat menemään. Nyt sitten testamaan pystyykö kaksikko kantamaan elokuvaa periaatteessa kahdestaan kaksi tuntia ja pystyväthän he ainakin kevyttä draamakomediaa. En ihan osaa sanoa paljonko leffa menettäisi viehätystään kotisohvalla katseltuna, mutta teatterissa 3D:nä puitteiden tilavuus saa aivan uuden merkityksen ruudulle muodostuvan syvyyden myötä. Tilat kun on suunniteltu käsiksen mukaan 5000 ihmiselle, mutta niitä miehittää vain kaksi. On mielestäni paras 3D-elokuva, jonka olen tänä vuonna nähnyt. Ei ole mitään ruudulta ulos tulevia efektejä, mutta kun ruudulle saadaan leveyden lisäksi myös syvyyttä 3D:n myötä, niin audiovisuaalinen aspekti ja puitteet nousevat ihan uusiin sfääreihin. Mukana myös Michael Sheenin esittämä androidibaarimikko laukomassa vanhoista elokuvista tuttuja kliseisiä baarimikkoviisauksia.
19.
Romanttinen komedia
Ohjaus: Thea Sharrock
Käsikirjoitus: Jojo Moyes
Päätähdet: Emilia Clarke, Sam Claflin
"Every time I speak, he looks at me like I'm stupid.
- To be fair, you are pretty stupid.
- Yeah, but he doesn't know that yet."
"Every time I speak, he looks at me like I'm stupid.
- To be fair, you are pretty stupid.
- Yeah, but he doesn't know that yet."
Paraneeko kevyt viihde-elokuva enää romanttisesta komediasta, jossa on naurua, hempeilyä, surullisuutta, optimismia, kaipuuta ynnä muita kivoja adjektiiveja, sekä kaiken kruununa se kiva lämmin tunne minkä ne jättävät jälkeensä. Bridget Jones oli vuoden paras tällä saralla (hups), mutta toinen yllättävä helmi oli tämä romaaniin perustuva elokuva, joka on sekin lähtöisin brittien kynästä. Odotukset eivät olleet korkeat. Emilia Clarke on tuttu Game of Thronesista ja ei se näyttely siellä ole aina näyttänyt ihan priimalta. Vastanäyttelijänäkin minulle melko tuntematon Sam Claflin, joka on toki näytellyt mm. Finnick Odairia Nälkäpelissä. Ohjaajana ensimmäisen elokuvansa ohjannut Thea Sharrock, joka aiemmin luonut uraa teatterin puolella. Lopputulos on kaikesta imelyydestään huolimatta kerrassaan loistava, hauska ja koskettava. Ja kyseessä on vuoden paras kesäelokuva. Emilia Clarkekin on todella suloinen energiapakkaus näin miesnäkökulmasta kommentoituna. Hekotin pääni kipeäksi.
18.
Ohjaus: Louis Leterrier
Käsikirjoitus: Sacha Baron Cohen, Phil Johnston, Peter Baynham
Päätähdet: Mark Strong, Sacha Baron Cohen
"How about a kiss? Not on the lips, I’m not from London."
17.
Toiminta / Fantasia
Ohjaus & käsikirjoitus: David Ayer
Päätähdet: Margot Robbie, Will Smith, Jared Leto
"Huh? What was that? I should kill everyone and escape? Sorry. The voices. Ahaha, I'm kidding! Jeez! That's not what they really said."
"Huh? What was that? I should kill everyone and escape? Sorry. The voices. Ahaha, I'm kidding! Jeez! That's not what they really said."
16.
Komedia
Ohjaus: David Wnendt
Käsikirjoitus: Mizzi Meyer, David Wnendt, Marco Kreuzpaintner, Johannes Boss
Päätähdet: Oliver Masucci, Katja Riemann
"Even Poland still exists!"
"Even Poland still exists!"
Joskus vastaan tulee sellainen elokuva, jonka lyhyestä juonikuvauksesta jo tietää sen olevan täyttä kultaa. Er ist wieder da:n kohdalla se kuuluu kutakuinkin näin: Hitler matkustaa tietämättään ajassa eteenpäin heräten nykyajan Saksassa. Perustuu samannimiseen kirjaan. Hitlerin näkökulmasta kommentoidaan ja esitetään useampia nykymaailman ongelmia varsin mielenkiintoisessa ja hassussakin valossa. Ehkäpä erityistä timanttia ovat kaduilla tavallisten tallaajien seassa kuvatut kohtaukset, joissa Hitler on vuorovaikutuksessa satunnaisten ihmisten kanssa sissityyliin kuvattuna. Täällä taas henkii Borateja ja Brunoja omaten kuitenkin hieman selvemmän tarinan ja pointin, eikä komediakaan ole sellaista samanlaista shokeeraavaa laatua. Hauska elokuva, jolla on myös tärkeää sanottavaa. Vaikuttava ilmestys ja löytynee edelleen Netflixistä, jonka kautta sen katsoin.
15.
Draama
Ohjaus: Deniz Gamze Ergüven
Käsikirjoitus: Deniz Gamze Ergüven & Alice Winocour
Päätähdet: Günes Sensoy, Doga Zeynep Doguslu, Tugba Sunguroglu
"Everything changed in a blink of an eye."
"Everything changed in a blink of an eye."
Oli ehdolla parhaan ulkomaisen Oscarin saajaksi, eikä tarvitse ihmetellä miksi. Kun viisi siskosta nähdään leikkimässä viattomasti rannalla poikien kanssa, pienessä kaupungissa syntyy pienimuotoinen skandaali ja vanhoillisen perheen kunnia, sekä maine ovat vaakalaudalla. Siskosten isä lukitsee tytöt pysyvästi kotiin ja alkaa pikavauhtia järjestelemään avioliittoja kun tytöt ovat vielä neitsyitä. Mustang on erittäin tunteisiin vetoava tapaus, ehkä jopa liiankin kanssa ja en pysty ottamaan elokuvaan mitään muuta kantaa kuin elokuvallisen kannan. Viiden erottamattoman ja vapaudenjanoisen siskoksen hidas elämänilon kuihtuminen on aika raskasta seurattavaa. Sitä kompensoidaan ripauksilla huumoria ja kauniilla kameratyöskentelyllä. On enemmän minun makuuni sopiva kuin parhaan ulkomaisen Oscarin vienyt Son of Saul.
14.
Henkilökuva / Draama
Ohjaus: Jay Roach
Käsikirjoitus: John McNamara
Päätähdet: Bryan Cranston, Diane Lane
[John Waynelle] "If you're gonna talk about World War II as if you personally won it, let's be clear where you were stationed - on a film set, shooting blanks, wearing makeup, and if you're going to hit me, I'd like to take off my glasses."
[John Waynelle] "If you're gonna talk about World War II as if you personally won it, let's be clear where you were stationed - on a film set, shooting blanks, wearing makeup, and if you're going to hit me, I'd like to take off my glasses."
Dalton Trumbo oli yksi Hollywoodin parhaita käsikirjoittajia kunnes Hollywoodissa alkoi julkinen kommunistien jahtaus surullisen kuuluisan senaattori McCarthyn johdolla. Trumbo kuului "Hollywood Teniin", jotka kutsuttiin todistamaan Yhdysvaltain edustajainhuoneen epäamerikkalaista toimintaa tutkivan komitean väitteisiin kommunismista Hollywoodin elokuvissa, sekä Hollywoodin yhteyksistä kommunismiin. Trumbo kieltäytyi joutuen vajaaksi vuodeksi vankeuteen sekä Hollywoodin mustalle listalle, jolle päätyneitä nimiä epäsuorasti kiellettiin palkkaamasta elokuvapiireissä. Trumbo ja monet muut kuitenkin saivat jatkettua salanimien ja välikäsien turvin töitään. Trumbo esim. kirjoitti pannassa ollessaan elokuvat Loma Roomassa, Papillon ja Spartacus salanimiensä takaa, joista herui ainakin yksi Oscarkin. Elokuva kuvaa juuri näitä mainitsemiani tapahtumia ja pääosassa loistaa Bryan Cranston. Leffa meinattiin tuoda Suomessa teattereihin v. 2016 alussa, mutta se jäi toteutumatta.
13.
Komedia / Draama
Ohjaus: Yorgos Lanthimos
Käsikirjoitus: Efthymis Filippou & Yorgos Lanthimos
Päätähdet: Colin Farrell, Rachel Weisz, John C. Reilly
"If you encounter any problems you cannot resolve yourselves, you will be assigned children, that usually helps."
"If you encounter any problems you cannot resolve yourselves, you will be assigned children, that usually helps."
Dystooppisessa lähitulevaisuudessa yksin elävät ihmiset viedään Hotelliin, jossa heidän on löydettävä romanttinen kumppani 45 päivässä. Ellei se onnistu ihminen muutetaan haluamakseen eläimeksi ja vapautetaan Metsään. The Lobster on hyvin uniikki ja outo elokuva, joka kommentoi nykyisen maailmamme menoa sisältäen kosolti vähäeleistä mustaa huumoria. Absurdin hauska leffa, joka arvuuttelee ja kiusaa katsojaa sillä mitä on meneillään ja mitä tulee tapahtumaan.
12.
Rikos / Western
Ohjaus & käsikirjoitus: Quentin Tarantino
Päätähdet: Kurt Russell, Samuel L. Jackson, Jennifer Jason Leigh
"The man who pulls the lever that breaks your neck will be a dispassionate man. And that dispassion is the very essence of justice. For justice delivered without dispassion is always in danger of not being justice."
"The man who pulls the lever that breaks your neck will be a dispassionate man. And that dispassion is the very essence of justice. For justice delivered without dispassion is always in danger of not being justice."
Ei ollut sitä perinteisintä Tarantinoa ja jakoi mielipiteitä, mutta kyllä mies vaan osaa kynäillä mieleen jääviä hahmoja, sekä näppärää dialogia. Hämmentävän hyvä taito tehdä elokuvia, jotka ovat suurempia kuin osiensa summa. Uskoakseni sanoin kaiken oleellisen jo arvostelussa.
11.
Komedia / Toiminta
Ohjaus: Tim Miller
Käsikirjoitus: Rhett Reese, Paul Wernick
Päätähdet: Ryan Reynolds, Morena Baccarin
"I had another Liam Neeson nightmare. I kidnapped his daughter and he just wasn't having it... They made three of those movies. At some point you have to wonder if he's just a bad parent."
"I had another Liam Neeson nightmare. I kidnapped his daughter and he just wasn't having it... They made three of those movies. At some point you have to wonder if he's just a bad parent."
Supersankarigenre oli jo aika väsynyt kunnes kankaille saapui ainakin jossain määrin fanien ja yleisön liikkeelle panema viisasteleva, sekä vitsejä laukova Deadpool. Budjettikin tämmöiselle elokuvalle vaatimattomahko 58 miljoonaa dollaria kun esimerkiksi Ant-Maninkin budjetti oli 130 miljoonaa puhumattakaan vaikkapa Captain America: Civil Warista, joka kustansi 250 miljoonaa. Deadpool otettiin vastaan ympäriinsä riemulla ja kun rahaa vaan satoi ja satoi Foxille, niin jatko-osalle näytettiin vihreää valoa. Elokuvaa ja päätähteä Ryan Reynoldsia muistettiin Golden Globe-ehdokkuuksilla. Tästä pitääkseen ei tarvitse syttyä supersankarielokuville, sillä tämä on erilainen supersankarielokuva kuten sen mainoskampanjassakin todettiin. Hemmetin hauska. Sanoisin jopa hulvaton, ellei se olisi puhki kulutettu ja väärin käytetty.
10.
Romanttinen komedia
Ohjaus: Sharon Maguire
Käsikirjoitus: Helen Fielding, Dan Mazer, Emma Thompson
Päätähdet: Renée Zellweger, Colin Firth, Patrick Dempsey
"Good god, Bridget, you're immense."
"Good god, Bridget, you're immense."
Vuoden paras romanttinen komedia. Bridget Jones on ihailtavan brittimäinen. Nöyryytetyksi tulemisen ja kiusallisten tilanteiden erikoisnainen. Mutta ei muuta kuin leuka pystyyn ollen kuin ei olisikaan, koska arvokkuus ennen kaikkea ja eteenpäin. Ainakin muuten paitsi rakkausasioissa, joita nainen jaksaa edelleen ihanasti velloa ja pyöritellä päiväkirjassaan. Cast on aivan loistava. Renee Zellwegerille tulitukea tarjoavat brittiherrasmiehen prototyyppi Colin Firth, sekä amerikkalainen Hugh Grant, eli Patrick Dempsey. Pidin tolkuttomasti ja voisin tältä seisomalta katsoa uudelleenkin. Ja pää kipeänä nauramisesta ulos teatterista.
9.
Urheilu / Draama
Ohjaus: Ryan Coogler
Käsikirjoitus: Coogler & Aaron Covington
Päätähdet: Michael B. Jordan, Sylvester Stallone, Tessa Thompson
"You can't learn anything when you're talking. That's a fact of life. As long as you're talking, you're not listening."
"You can't learn anything when you're talking. That's a fact of life. As long as you're talking, you're not listening."
Yksi kuluneen vuoden henkilökohtaisia suosikkejani ja vieläkin harmittaa hieman Stallonen jääminen ilman Oscaria. Kun kasvoin niin minulle elokuvat olivat pitkälti yhtä kuin: Rambo, Rocky, Terminator, Pekka & Pätkä, Uuno Turhapuro, Vääpeli Körmy, Sergio Leonen länkkärit, Slapstick-komediat ja Bud Spencer & Terrence Hill. Creed oli hieno ja kaunis tribuutti ikoniselle hahmolle, sekä se oli parasta Rockya sitten sen alkuperäisen. Asettaa Stallonen näyttelijäntaidotkin aivan uuteen valoon kun mies saa toimia osaavan ohjaajan kanssa, mitä ei ole juuri koskaan miehen uralla varmaankaan aiemmin tapahtunut kun on profiloitunut toimintaleffoissa ja -komedioissa. Edelleen sen arvostelussa mainitsemani vajaan viisiminuuttisen ajattelu laittaa hieman ihoa kananlihalle. Pelkkä Adonis Creedin tarina on aika perushöttöä ja se tarjoaakin lähinnä vain näyttämön, jossa Rocky saa loistaa vanhana, unhoon vaipuneena nyrkkeilysankarina. Siihen kun vielä tuntee hahmon historian kaikki elokuvat nähneenä, sekä on päälle lukenut edes pari nyrkkeilijän elämänkertaa niin avot. Rahat on mennyt, kuuluisuus häivynyt, iskut jättäneet jälkeensä, kaikki ystävät kadonneet tai kuolleet ympäriltä. Päivittäin pakotettu elämään muistojaan huippuvuosista samalla kun paiskii pitkää päivää normiduunissa kuoleman kolkuttaessa jo ovella. Ja silti ei häivääkään katkeruutta, vaan päinvastoin kiitollisuutta.
8.
Animaatio / Seikkailu
Ohjaus: Byron Howard, Rich Moore, Jared Bush
Käsikirjoitus: Howard, Moore, Bush, Phil Johnston, Jim Reardon, Josie Trinidad, Jennifer Lee
Päätähdet: Ginnifer Godwin, Jason Bateman, Idris Elba
"Life isn't some cartoon musical where you sing a little song and all your insipid dreams magically come true. So let it go."
"Life isn't some cartoon musical where you sing a little song and all your insipid dreams magically come true. So let it go."
Vuoden paras animaatio on Disneyn käsialaa, joka on yksi ainakin kaikkien aikojen parhaimpia länsimaisia animaatioita, ja se on tuottanut jo yli miljardi dollaria. On aina mukavaa kun laatu ja katsojamäärät kohtaavat. Kuten jo arvostelussa muistaakseni totesin, niin elokuvassa on riittävästi vauhtia lapsille, löytyy paljon huumoria ja sitten on ennen kaikkea jännittävä, kypsä sekä ajankohtainen käsikirjoitus. Eli sopii kenelle tahansa ikään katsomatta ja toimii suomidubina, sekä alkuperäisellä. Lähes täydellinen vanhan ja uuden Disneyn sekoitus.
7.
Henkilökuva / Rikosdraama
Ohjaus: Tom McCarthy
Käsikirjoitus: McCarthy & Josh Singer
Päätähdet: Michael Keaton, Mark Ruffalo, Rachel McAdams
"You know why I went along with everything? Because priests, are supposed to be the good guys."
"You know why I went along with everything? Because priests, are supposed to be the good guys."
Voitti parhaan elokuvan Oscarin eikä ihan syyttä suotta ja vei myös parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen pystin. Perustuu tositarinaan kertoen katolisen kirkon pappien systemaattisesta lasten hyväksikäytöstä Bostonin alueella ja siitä miten näitä tapauksia yritettiin peitellä mm. kirkon tahojen toimesta. Spotlight on tehty mestarillisella ammattitaidolla pysyen uskollisena faktoille ja yksityiskohdille, eikä se lähde maalailemaan paksulla pensselillä mitään hyvä vs. paha asetelmia, vaan se kunnioittaa katsojaansa jättäen tälle liikkumavaraa omassa ajattelussaan. Itse kun vedän vähän fiilispainotteisesti, niin tarinan dramaattisuutta vähensi se kun olin aiemmin mm. bongannut Alex Gibneyn dokumentin Ja kirkko vaikeni.
6.
Rikos / Western
Ohjaus: David Mackenzie
Käsikirjoitus: Taylor Sheridan
Päätähdet: Chris Pine, Ben Foster, Jeff Bridges
"I've been working here for 44 years. Ain't nobody ever ordered nothing but a T-Bone steak and baked potato. Except one time, this asshole from New York ordered a trout, back in 1987. We ain't got no goddamned trout."
"I've been working here for 44 years. Ain't nobody ever ordered nothing but a T-Bone steak and baked potato. Except one time, this asshole from New York ordered a trout, back in 1987. We ain't got no goddamned trout."
Palanen aitoa ja ehtaa Americanaa, tarina nykypäivän cowboysta. Teksasissa laman keskellä ihmisillä on vaikeaa ja pankit ajavat vain omaa etuaan yrittäen rikastua muiden kurjuudella. Joten kun Toby Howardilta on perhetila menossa pankin pakkolunastettavaksi, niin mies päättää alkaa sekopäisen veljensä kanssa ryöstää saman pankin haarakonttoreita saadakseen lainat kuitatuksi. Poikien pahaksi onneksi ryöstöjä päätyy tutkimaan pian eläköityvä filosofinen Teksasin ranger, joka tuo hyvällä tavalla kovasti mieleen Tommy Lee Jonesin hahmon modernissa klassikossa Menetetty maa. Tarinan on kynäillyt Taylor Sheridan, joka jo viime vuonna sykähdytti Sicariolla, joten nyt on jo korkea aika painaa nimi mieleen. Tolkuttoman hyvä elokuva loistavilla musiikkivalinnoilla ja fiiliksellä. Paljon pieniä yksityiskohtia, joita voi sitten ihastella toisella ja kolmannella katsomiskerralla. Voi vain ihmetellä kuka näitä seuloo jos ei Suomen teattereissa nähdä.
5.
Draama
Ohjaus: Lenny Abrahamson
Käsikirjoitus: Emma Donoghue
Päätähdet: Brie Larson, Jacob Tremblay
"When I was small, I only knew small things. But now I'm five, I know everything! "
"When I was small, I only knew small things. But now I'm five, I know everything! "
Hieman yli 20-vuotias nainen ja pieni poika viettävät päiviään Huoneessa. Elokuva kiusoittelee katsojaa erinaisilla skenaarioilla siitä mitä on meneillään ja samalla herkistellään kun tilanteet koetaan paljolti tämän... olikohan n. 5 vuotiaan pojan näkökulmasta. Naispääosassa on Brie Larson, jonka kohdalla on todettu jo jokunen vuosi sitten, että nainen tulee kahmimaan urallaan Oscareita. Tästä roolista napsahti täysin ansaitusti ensimmäinen. Elokuva perustuu Emma Donoghuen samannimiseen romaaniin ja nainen itse on nykyajalle harvinaisesti vastannut myös leffan kässäristä. Olin kuullut Roomista paljon kehuja ennakkoon, mutta olin silti erittäin skeptinen kun mennään rajatuissa tiloissa ja lapsinäyttelijä toisena pääosana. Mutta kun ihmiset ympärillä ovat taitavia, niin myös lahjakkaasta lapsinäyttelijästä saadaan irti erinomainen ja riittävän luonnollinen suoritus. Ehdottomasti yksi kuluneen vuoden parhaita ja koskettavimpia elokuvia. Oli elokuvamaku sitten millainen hyvänsä.
4.
Komedia / Draama
Ohjaus & käsikirjoitus: Hannes Holm
Päätähdet: Rolf Lassgård, Bahar Pars
“Men are what they are because of what they do. Not what they say.”
“Men are what they are because of what they do. Not what they say.”
Perustuu Fredrick Backmanin v. 2012 julkaistuun samannimiseen kirjaan, jota on kutsuttu Ruotsin Mielensäpahoittajaksi. Pääosassa on 59-vuotias Ove, joka on periaatteiden mies. Saab on paras automerkki ja Volvoa hän ei voi sietää. Miehen pitää olla käsistään kätevä, osata peruuttaa peräkärryllä ja asuinalueen yhteisiä järjestyssääntöjä on noudatettava pilkulleen. Näitä Ove naapuriensa suureksi "riemuksi" valvoo haukan lailla. Eläkeikää lähestyvällä miehellä on tiukat rutiinit ja lyhyt pinna. Muiden asukkaiden mielestä Ove on naapuri helvetistä. Vanhaa kunnon herravihaakin löytyy. Ulkokuoren alle kätkeytyy kuitenkin monisävyinen tarina vanhanaikaisesta miehestä, jonka on vaikea avata kenellekään syvintä sisintään ja joka on parempi tekemään kuin puhumaan. Ovea esittävän Rolf Lassgårdin suoritus on kerrassaan fantastinen ja elokuva tuskin olisi edes tällä listalla ilman kyseisen herrasmiehen panosta. Siinä missä Mielensäpahoittaja oli enemmänkin komedia, niin tämä on täydellinen draaman ja komedian sekoitus. En voi suositella kylliksi.
3.
Sota / Historia
Ohjaus: Mel Gibson
Käsikirjoitus: Robert Schenkkan, Andrew Knight
Päätähdet: Andrew Garfield, Hugo Weaving, Teresa Palmer
"I don't know how I'm going to live with myself if I don't stay true to what I believe."
"I don't know how I'm going to live with myself if I don't stay true to what I believe."
Ensin pidin elokuvan ekaa puolikasta jälkimmäistä heikompana, mutta itseasiassa eka puolikas kestää paremmin useita katselukertoja. Garfieldilla ja Teresa Palmerilla oli hieno kemia, Hugo Weaving oli aivan suvereeni ja tietenkin myös koko tarina on poikkeuksellinen, lopetus pysäyttävä. Silmiään joutui hieman räpyttelemään teatterin pimeydessä. En ole ehkä vieläkään ihan satavarma mihin tämän elokuvan tason asettaisin, mutta se on ainakin vääryys mikäli se ei ole ehdolla parhaana elokuvana. Jo arvostelussa totesin, että tämä on yksinkertaisesti pakko nähdä. Tämä on toistaiseksi paras näkemäni elokuva tämän vuoden Oscar-rundilta ja en jaa hanakasti yhdeksäisiä tai kymppejä kuten tältäkin listalta näkyy. Niissä molemmissa on jo oltava jotain poikkeuksellista. Elokuvan avaus on hieno, lopetus käsittämättömän koskettava juuri elokuvan nähneenä kun sitä pohtii, että kuinka paljon tässä on värikynää käytetty. Ei tuo voi mahdollista. Totuus on tarua ihmeellisempää.
2.
Romanttinen draama
Ohjaus: John Crowley
Käsikirjoitus: Nick Hornby
Päätähdet: Saoirse Ronan, Emory Cohen, Julie Walters
"You need to think carefully about your costume. It's the most Tony will ever have seen of you. You don't want to put him off."
"You need to think carefully about your costume. It's the most Tony will ever have seen of you. You don't want to put him off."
Niin mitä että? Romanttinen draama, 1950-luvun New York ja isona teemana paikkansa löytäminen maailmassa? Kuin mittatilaustyötä meikäläiselle! Siihen vielä ihana Saoirse Ronan päärooliin ujoksi irlantilaistytöksi, joka lähtee etsimään onneaan Amerikkaan, niin sydämeni on varastettu ainakin 112 minuutiksi. Itkin, nauroin ja nautin. Kahdesti. Hetken aikaa piti miettiä jopa menisikö ykköseksi, mutta ehkei ihan kuitenkaan. Vaikka kenties jos kärkikolmikosta pitäisi joku elokuva valita juuri nyt katsottavaksi, niin valintani taitaisi olla juuri tämä. Brooklyn on kaunis elokuva, joka pursuaa elämäniloa ja optimismia tulevaisuutta kohtaan.
1.
Seikkailu / Jännitys
Ohjaus: Alejandro G. Iñárritu
Käsikirjoitus: Iñárritu & Mark L. Smith
Päätähdet: Leonardo DiCaprio, Tom Hardy
"They're torturing that poor bastard, the proper thing to do will be finish him off quick."
"They're torturing that poor bastard, the proper thing to do will be finish him off quick."
Näköjään tämä on sitten se kuluneen leffavuoden kovin pätkä itselleni kun nämä listana järjestelin, eikä mikään päässyt ohitse. Ihan loogista toisaalta kun veikkasin sille parhaan elokuvan Oscaria ja elokuvana kyseessä on unohtumaton kokemus. Pitäisi tyydyttää niin taiteellisemman elokuvan kuin perinteisemmänkin elokuvan ystäviä. Tositarina, uskomattoman kauniisti kuvattu sisältäen esimerkiksi ainutlaatuisen taistelukohtauksen, jossa kamera on täysin toiminnan keskiössä ja ihmissilmä ei havaitse yhtään leikkausta koko taistelun aikana. Oikeastaan paras mainos elokuvalle löytyy kun katsoo Oscareita. Paras ohjaus, paras miespääosa, paras kuvaus. Saamatta jäi vain paras kässäri. Sotii logiikkaa vastaan, että parhaan elokuvan pysti jäi saamatta. Toisaalta se kertoo mikä on elokuvassa edelleenkin tärkeintä. Yhtäkaikki The Revenant on ainutlaatuinen cinemaattinen kokemus ja ruudulta välittyvää ammattitaitoa, sekä kunnianhimoa ja sitoututumista on täysin mahdotonta olla arvostamatta.
Lisäyksiä listaan: I, Daniel Blake (Ken Loach)
VastaaPoistaThe Student (Kirill Serebrennikov)
Yön eläimet (Tom Ford)
Elle (Paul Verhoeven)
A Monster Calls (J.A. Bayona)
Arrival (Denis Villeneuve)
The Accountant (Gavin O'Connor)
Train to Busan (Sang-ho Yeon)
A Dark Song (Liam Gavin)
In This Corner of the World (Sunao Katabuchi)
Hunt for the Wilderpeople (Taika Waititi)
Loving (Jeff Nichols)
Under the Shadow (Babak Anvari)
Suntan (Argyris Papadimitropoulos)
Jokereita lisää:
Will You Be There? (Ji-Yeong Hong)
Wolyn (Wojciech Smarzowski)
Dear Zindagi (Gauri Shinde)
Clash (Mohamed Diab)
The Eyes of My Mother (Nicolas Pesce)
Ucitelka (Jan Hrebejk)
A Cure for Wellness (Gore Verbinski)
Morgan (Luke Scott)
Certain Women (Kelly Reichardt)
Tämän jälkeen (Mia Hansen-Löve)
Popstar: Never Stop, Never Stopping (Akiva Schaffer, Jorma Taccone)
The Nice Guys (Shane Black)
The Red Turtle (Michael Dudok de Wit)
Till We Meet Again (Bank Tangjaitrong)
The Comedian (Taylor Hackford)