Assassins Creed (2016) - Arvostelu

Halki vuosisatojen temppeliherrat ovat etsineet Eedenin omenaa ja assassiinit ovat suojelleet sitä. Callum Lynch joutuu tämän varjoissa käydyn taistelun keskiöön, koska hän on viimeisenä omenan nähneen mestariassassiinin jälkeläinen ja hänen kauttaan omenan piilopaikka on selvitettävissä.

Genre: Toiminta / Sci-Fi
Ohjaus: Justin Kurzel
Käsikirjoitus: Michael Lesslie, Adam Cooper, Bill Collage perustuen Patrick Désiletsin, Corey Mayn ja Jade Raymondin luomaan videopelisarjaan
Päätähdet: Michael Fassbender, Marion Cotillard, Jeremy Irons, Charlotte Rampling, Michael Kenneth Williams, Brendan Gleeson

Kesto: 115 min.

"You're about to enter the Animus. What you're about to see, hear and feel are the memories of your ancestor, who has been dead for five hundred years."

Odotukset, vangitsevuus ja teema

Assassins Creed on ranskalaispeliyhtiö Ubisoftin yksi kruununjalokivistä. Se ei suinkaan ole pelitalon ensimmäinen valkokankaalle tuotu videopeli, vaan se kunnia meni Prince of Persialle, jolla oli takanaan tuottajistossa kesäelokuvien kultasormi Jerry Bruckheimer. Se näkyi lopputuloksessa, sillä Prince of Persia oli kieli poskessa tehtyä poppariviihdettä, joka ei ottanut itseään vakavasti. Siksi se on yksi parhaita videopelien pohjalta tehtyjä live action elokuvia, mutta niistä lisää legendaosiossa.

Mikä on Assassins Creed pähkinänkuoressa ja miksi se on ollut niin suosittu videopeli? Se on hieman kuin Da Vinci koodi, mutta "aikamatkailulla", parkourilla ja salamurhilla höystettynä. Da Vinci koodi vertaus mielestäni toimii, sillä myös AC:ssa raamattu, taide ja historialliset tapahtumat ovat avainosassa. Assassins Creedissa temppeliherrat ja assassiinit ovat olleet sodassa keskenään vuosisatoja ja tuo sota jatkuu edelleen nykyaikanakin. Temppeliherrat etsivät Raamatusta tuttua Eedenin omenaa, joka on muinainen artefakti joka pelisarjassa pitää sisällään jonkinlaisia jumalallisia voimia. Assassiinit taas suojelevat omenaa. Nykyajan temppeliherrat ovat kehittäneet Animus-nimisen laitteen, jonka kautta he voivat nähdä ihmisen geneettisten jälkeläisten muistoja, jotka ovat ilmeisesti jotenkin jääneet DNA:han periytyen sukupolvelta toiselle. Älkää kysykö miten. Joten temppeliherrat etsivät käsiinsä omenaa suojelleiden assassiinien suoria geneettisiä jälkeläisiä löytääkseen tuon myyttisen omenan, jota heitä on piiloteltu useita satoja vuosia.

Ensimmäisessä pelisarjan osassa pyörimme kolmannen ristiretken aikaisessa Lähi-Idässä. Peli alkaa Salomonin kaivoksista ja se huipentuu kun Rikhard Leijonamieli saapuu armeijoineen Pyhälle maalle. Pelisarjalle ominaiseen tyyliin mukana tapahtumissa ovat lisäksi muita tuon tapahtuma-ajan suuria nimiä kuten Saladin, Guy de Lusignan ja muistaakseni myös Barbarossa. Kaikki nämä suuret, myyttiset hahmot ovat kiedottu tarinaan mukaan jollain keskeisellä tavalla. Ja tuo tarina on kiedottu historiallisten faktojen ja tapahtumien ympärille. Pelialueena ovat tuonaikaiset kaupungit kaikkine nähtävyyksineen, joista pelaajalle tarjoillaan knoppitietoa pelin aikana. Pelisarjan toisessa ja kolmannessa osassa taas seikkaillaan Renessanssin aikaisessa Italiassa ja silloin sotkeudutaan huolella Borgioiden uskomattomiin käänteisiin. Kolmas osa huipentuu varsin eeppisesti kun Borgioiden suvun päämiehestä tulee oikean historian malliin Paavi ja pääosassa oleva assassiinimme Ezio pääsee häneen viimeinkin Vatikaanin Pietarinkirkossa käsiksi.

Nyttemminhän pelisarjassa on jo miljoona osaa, ja mielestäni se on kadottanut juuriaan ja täten hohtoaan. Pelejä on puskettu joka vuosi ulos kauan aikaa ja olen valmis omalta kohdaltani viheltämään pelin poikki. Elokuvaa odotin jännittynein ja pelonsekaisin tuntein. Näyttelijät olivat jopa poikkeuksellisen hyvää tasoa, mutta kameran ulkopuolelle jäävät avaintekijät eivät aiheuttaneet kovinkaan optimistisia tuntemuksia. Valitettavasti olin oikeassa.

On vaikea arvioida miltä elokuva näyttää normaalin katsojan silmin. Ja en myöskään osaa sanoa vaikuttiko pelisarjan tuntemiseni yltiönegatiivisesti katsomiskokemukseeni. Vaikka olen pelisarjan kaikki merkittävät osat pelannut läpi, niin en siltikään tahtonut olla aina ihan täysin kärryillä. Toki tuota tarinaa ei ole ihan tuollaisenaan nähty missään pelissä.

Näyttely

Elokuvan julisteessa seisovat nimet Fassbender, Cotillard, Irons ja jokaisen yläpuolella teksti "Oscar-voittaja". Fassbender oli tänäkin vuonna ansaitusti ehdolla Steve Jobsista. Kaikki ovat kovia ammattilaisia ja urilta löytyy lukuisia erittäin hyviä elokuvia, sekä henkilökohtaisia suorituksia. En tiedä miten läheinen pelisarja on Fassbenderille, joka on elokuvan tuottajia, mutta samat ajatukset leijuivat kuin Christian Balen kohdalla Exoduksessa. Yritystä on, mutta todennäköisesti sisimmässä näyttelijän itsensäkin on jossain vaiheessa tiedostettava, että ei tämä nyt taida ihan putkeen mennä. Jeremy Ironskin tekee hyvää työtä semmoisessa kovin geneerisessä pahiksen roolissa.




Cotillardin hahmo on eniten vituralleen kirjoitettu ja siitä ei ota selvää onko sen turkki valkoinen, vai musta. Halvasti koitetaan katsojaa johdatella suuntaan ja toiseen, sillä hahmon motiivit heiluvat kuin tuuliviirillä sen mukaan, mikä milloinkin palvelee elokuvan narratiivia. Cotillardille myös jää videopelistä tuttujen termien kömpelö ilmoille laukominen kuten vaikkapa "leap of faith". Vika on käsikirjoittajien, koska miksi niitä pitää esittää ad verbatim, tai yleensäkään edes sanoa. Fanit tietävät ja peruskatsoja ei välitä. Nyt se oli molemmista kiusallista.

Audiovisuaalinen elämys

Elokuvan saundi oli rakennettu kovaäänisen ja intensiivisen rumpurytmin päälle, joka toimintakohtauksissa dominoi huolella äänimaailmaa jättäen kaiken muun hieman alleen. Se on ehkäpä semmoinen ratkaisu, joka olisi toiminut hyvin mikäli muut osa-alueet eivät olisi pettäneet. Joten nyt se lähinnä antaa mahdollisuuden kuvailla elokuvaa kokonaisuutena kovaääniseksi sekasotkuksi.

Nimittäin visuaalisella puolella tulemme käsikirjamme kohtaan 3; miten ei kannata tehdä 3D-elokuvaa. Budjetti kuitenkin oli 120 miljoonaa dollaria jolloin on kovin outoa, että tausta on jatkuvasti epätarkennettu/sumennettu. Siihen päälle sekavat toimintakohtaukset, joissa otosten keskipituus on taas tyyliin jotain 1,2 sekuntia. Ei nyt yhtä lyhyitä kuin Jason Bournessa läheskään, mutta kun mielestäni moderni elokuva menee jatkuvasti siihen suuntaan, että suositaan pidempiä otoksia ja saumattomia leikkauksia. Siitä voi kiittää mm. Terrence Malickia, sekä vaikkapa näitä espanjaa puhuvia ohjaajia kuten Del Toroa, Inarritua ja Cuaronia. He jaksavat maanisella tavalla nähdä vaivaa yksityiskohtien eteen ja suunnittelevat asioita huolellisesti. Myös Terrence Malick omalla tavallaan, vaikka miehen edellinen elokuva Knight of Cups kuvattiin periaatteessa ilman kunnon käsikirjoitusta. Omissa kirjoissani myös viime vuosien parhaat toimintaelokuvat ovat olleet näitä John Wickeja, sekä Raid Redemptioneita, jossa pääosanesittäjät ovat treenanneet ihan saakelin kauan osiaan varten. Tämä siksi että saataisiin pitkät toimintakohtaukset purkitettua jopa ihan yhtenä jatkuvana ottona.

AC:n toimintakohtauksia sekavoittaa lisäksi entisestään hyppiminen menneisyyden ja nykyajan välillä. Molempia hahmoja kun kuitenkin esittää Fassbender, niin miksi ihmeessä tämmöiseen ratkaisuun on päädytty. Ehkäpä siksi kun Animuksesta on tehty tylsän pedin sijaan jännä ja kallis rautakoura, jossa nykyajan Fassbender heiluu kuin virtuaalitodellisuudessa.

Justin Kuerzel on AC:n ohjaaja ja hän, Cotillard, Fassbender ja käsikirjoittajista Michael Lesslie ovat tehneet yhteistyötä jo viime vuonna Macbethin merkeissä. Minun piti tuo elokuva katsoa ennen Assassins Creedia, mutta se nyt jäi. Olisi saatu ohjaajaa vähän tutummaksi. Tämä on ensimmäinen näkemäni Kurzelin elokuva ja pintapuolisella silmäilyllä ukon aiemmatkin ohjaukset ovat keränneet varsin keskinkertaisia arvosteluja.

Juoni/käsikirjoitus

Käsikirjoitustiimi antoi jo ennakkoon luvan odottaa keskinkertaista elokuvaa. Cooper ja Collage kun ovat olleet esimerkiksi mukana surullisissa Exodus: God of Kings, sekä Tower Heist -elokuvissa. Tuolloin kun Nooakin floppasi ja tänä vuonna Ben-Hur, niin on aina välillä liikkunut juttuja siitä kuinka uskonnollisteemaiset elokuvat eivät enää myy. Olisikohan vika siinä, että kerrotaan kaikkien läpikotaisin tuntemia tarinoita. Jos joku onnistuisi yhtä nerokkaan elokuvan tekemään kuin alkuperäinen Ben-Hur (perustui toki romaaniin), niin kyllä se vain myisi. Mutta kun aliarvioidaan ohjaajien ja käsikirjoittajien panosta. Kuten todettua Assassins Creedilla ei tällä kokoonpanolla ollut ikinä edes mahdollisuutta olla parhaimmillaan kuin passeli keskinkertainen elokuva.

Yritän olla spoilaamatta liikaa elokuvan loppuhuipennusta. Totean vain että siinä oli juonireikiä oikein olan takaa. Toki se on niin löysästi ja avonaisesti koostettu, että esimerkiksi Cotillardin osuus tapahtumissa on selitettävissä auki. Assassiinien toiminta, tai enemmänkin toimimatta jättäminen taas ei ole.

Merkittävät historialliset ajanjaksot, tapahtumat ja ihmiset ovat olleet Assassins Creedissa avainasemassa, ja tässäkin tarinassa vietimme aikaa (nykyajan lisäksi) inkvisition aikaisessa Espanjassa 1500-luvun taitteen tienoilla. Varmaan siellä oli ihan oikeita historiallisia hahmoja, mutta niitä ei esitelty oikeastaan kuin nimen ja tittelin puolesta. Minun yleissivistykseni ei ainakaan riittänyt täyttämään aukkoja, tai edes tunnistamaan noita hahmoja. Elokuva olisi ansainnut tältä historialliselta kantilta jotain parempaa. Toki ei edes 120 miljoonalla välttämättä herätellä henkiin mitään renessanssin ajan Italiaa Borgioineen, mutta varmasti historiasta olisi löytynyt jokin tunnistettava, kiehtova ja riittävän pieniskaalainen historiallinen tapahtuma, johon nämä Animus-osuudet olisi voitu kietoa.

Lisäksi Assassins Creed haluaa välttämättä saattaa tarinansa jonkinlaiseen loppuun. Syynä arvatenkin jos ei tule vihreää valoa jatko-osalle. Se riippuu tuotoista ja kun elokuva on ymmärtääkseni jenkkilässä laskettu ilmoille jo 14. joulukuuta, niin tässä vaiheessa elokuva on tuottanut vasta n. 25 miljoonaa euroa. Ei taideta millään päästä plussalle, koska budjeteissa ei huomioida mainoskuluja. En ymmärrä miksei tätä ole lähdetty toteuttamaan samanlaisella pieteetillä ja rakkaudella kuin pelisarjan avausosia. Nyt tulee liian paljon tavaraa ja liikkuvia osasia 106 minuuttiin, sekä matkalla on unohdettu mikä teki pelisarjasta niin suositun. Historia, yksityiskohdat ja arvoitusten ratkaisu. Olisiko se sitäpaitsi nyt muka kauheaa jos tarina jäisi kesken. Ja miksi emme vain voi hypätä keskelle tarinan ydintä kuten pelisarjan avauksessa tapahtui. Siinä se viehätys olikin kun asioiden laita paljastui pikkuhiljaa enemmän ja enemmän. Mielestäni tämmöisellä hötöllä AC:n tekijät varmistivat ihan omakätisesti ettei jatkoa tule.

Uudelleenkatselu- ja legenda-arvo

En halua olla ilkeä, mutta kotioloissa se jäisi ehkäpä kesken. Elokuva herätti lähinnä halua käyttää n. 80 tuntia pelisarjan kolmen ensimmäisen osan uudelleen läpipelaamiseen, mutta ehkeivät ne pelitkään kuitenkaan loppukädessä ole ihan semmosia klassikoita, joihin olisi valmis tuommoisen tuntimäärän uudelleen upottamaan. Ennemmin katsoo vajaat 40 elokuvaa siinä ajassa.

Klassikoista yleisessä mittakaavassa on turha puhua, joten sukelletaanpa videopeleihin perustuvien elokuvien aligenreen. Kärkipaikkaa siellä pitävät mielestäni Final Fantasyt, eritoten vuonna 2005 ilmestynyt animaatio Final Fantasy VII: Advent Children on käsittämättömän nättiä jälkeä. Useissa kohdissa ei voi olla varma onko kyse tietokoneanimaatiosta, vaiko ihan oikeasta live action -elokuvasta. Juoni tosin näyttäytyy aika sekavana, ellei Final Fantasy VII ole ainakin läpipelattuna. Itselläni ei ollut, mutta laatu kävi ilmankin selväksi.

Jos parhaita haetaan pelkästään live actionista, niin sillä puolella taas kyseessä on kolmen kauppa ja makuasia: Prince of Persia, Silent Hill, tai Warcraft. Tosin nostaisin itse tähän kategoriaan myöskin v. 2007 Hitmanin, joka oli erittäin viihdyttävä ja sievä toimintapläjäys. Viime vuotinen Hitman taas oli jotain todella surullista, koska se oli täyttä roskaa ja pahoin pelkään sen varmistaneen, ettei kukaan enää uskalla yrittää tuota kiehtovan juonen käsittävää pelisarjaa filmatisoida.

Assassins Creed sijoittuu varmaankin jonnekin kauas keskikastiin ja unohduksen estänee ainoastaan pelisarjan suosio. Pelaajat puolestaan saavat edelleen odottaa isoa läpimurtoa peliin perustuvalta elokuvalta. Seuraava yrittäjä on varmaankin joko Uncharted, tai Metal Gear Solid. Molemmat ovat tällä hetkellä esituotantovaiheessa takanaan esimerkiksi eritoten 2000 luvun alkupuolella useissa supersankarielokuvissa ja ekoissa Iron Maneissakin tuottajana heilunut Avi Arad jälkikasvunsa kanssa. Sama mies on tuottajana esimerkiksi myös 2017 ensi-iltansa saavan, mangaan perustuvan Ghost in the Shellin takana, josta on jo ennestään tehty pari laadukasta animaatioelokuvaakin.

Viihde

Musapuoli on ihan passelia, mutta ohjaus ja käsikirjoitus pettävät. Tällöin ei nautintoa ole liiemmin saatavilla useilla leikkauksilla ryyditetystä toiminnasta kuin tarinallisemmistakaan osuuksista. Puitteistakin on vaikea nauttia kun jatkuvasti on taustat sumeana ja katsetta ohjaillaan milloin mihinkin suuntaan. Tämä ongelma kierrettävissä katsojan puolelta toki 2D:nä.

Kyllähän tämä kuitenkin sarjan fanina on käytävä katsomassa siitä ei kahta sanaa. Hieman vaikeampi tätä on sen sijaan suositella sarjaan vihkiytymättömälle katsojalle. Paras keksimäni mainoslause ennen elokuvaa oli kuin Da Vinci koodi, mutta aikamatkailulla, parkourilla ja murhilla. Valitettavasti taide, historia ja vuosisatoja käsittävä ajojahti olivat lopulta aika olemattomissa rooleissa. Jos unohdamme puitteet, niin sisällöltään tämä on kuin mikä tahansa hieman alle keskitason oleva toimintaelokuva, joka kuin Ikaros konsanaan luulee itsestään liikoja ja kuolee sen vuoksi.


Odotukset, vangitsevuus ja teema 6

Näyttely 7
Audiovisuaalinen elämys 6,5

Juoni/käsikirjoitus 5
Uudelleenkatselu- ja legenda-arvo 5
Viihde 6
★★☆☆☆

IMDB

Muita samanlaisia elokuvia: Kingdom of Heaven, National Treasure, El Cid, Vanina Vanini, The Name of the Rose, Le Samourai