Onneli, Anneli ja salaperäinen muukalainen (2017) - Arvostelu

Onnelin ja Annelin talon naapuriin avataan lastenkoti, jonka asukkien arki on ankeaa johtajatar Minna Pinnan "hirmuvallan" alla.

Genre: Perhe
Ohjaus: Saara Cantell
Käsikirjoitus: Sami Keski-Vähälä, perustuen Marjatta Kurenniemen kirjaan
Päätähdet: Jenni Kokander, Aava Merikanto, Lilja Lehto, Jaakko Saariluoma, Aarni Rämö, Aleksis Koistinen

Kesto: 75 min.

Mitä te täällä oikein metelöitte ja välkytte?

Kyseessä on ensikosketukseni tähän suosittuun kotimaiseen ja etunenässä lapsille suunnattuun elokuvaan, joka ymmärtääkseni päättää Cantellin Onneli ja Anneli -trilogian. Osa vastaavista lapsille suunnatuista tuotoksista on ihan asiansa ajavia ja jopa viihdyttäviä aikuisenkin näkökulmasta, mutta yleinen keskitaso asettunee sinne kehnon haituville. Joten astelin teatteriin jälleen peläten pahinta ja miettien paljonko tätä jaaritteluani elokuvasta pitäisi pehmentää. Mielipide kuitenkin muuttui nopeassa tahdissa elokuvan lähtiessä käyntiin.


Ensinnäkin elokuva on tietoisesti aavistuksen höpsö. Onhan pohjimmiltaan kyse sadusta ja tällöin realismi on lupa hylätä. Vetosihan jo Jean Cocteau kuuluisasti yleisöön vuoden 1946 Kaunotar ja Hirviö -elokuvansa alussa suurinpiirtein seuraavanlaisessa hengessä: "pyydän katsojiltani lapsenkaltaista uskoa siihen, että kaikki esittämäni on mahdollista". Siitä Onnelissa ja Annelissa vaikuttaisi olevan kyse. Luontoon ja normaaliin arkielämään, sekä askareisiin yhdistetään magiaa. Olipa kyse sitten vain rakennuksista, värimaailmasta, tai pienistä ihmisistä ja puhuvista kasveista. Taitava tekijätiimi osaa nähdä maailmaa sopivalla tavalla lapsen näkökulmasta ja sitoo tämän kaiken arkisen maailman ympärille parodioiden aikuisia.

Elokuvan tähti on vankilamaista lastenkotia pyörittävä tiukkapipo Minna Pinna, jota näyttelee mainiosti Jenni Kokander. Lastenkodin lapsilla on harmaat vaatteet, tiukka kuri ja rutiinit, sekä kaikilla lapsilla on nimen sijaan oma numero. Viimeinen yksityiskohta tuo viimeistään Oliver Twistin sijaan mieleen keskitysleirit, vaikkakin sillä halutaan ehkä alleviivata yksinkertaisesti lastenkodin ankeutta ja miten ylivarovainen Minna Pinna tulee kahlinneeksi lasten mielikuvituksen, hauskanpidon ja oman identiteetin muodostumisen. Hahmona Minna Pinna parodioi ehkäpä hieman nykyajan meininkiä, sitä kuinka aikuisen maailmankuvassa ei jää enää riittävästi sijaa lapsenkaltaiselle mielikuvitukselle vaan kaikki otetaan liian vakavasti. Jos muuten poimitaan numeroinnin ohella toinen hieman puolihuolimaton yksityiskohta, niin en pitänyt vertauksesta "lasten leikki on työ ja lapset orpokodissa ovat kuin työttömiä". Se on vähän turhan poliittisesti arka lausunto lastenelokuvaan. Aikuiset ainakin lukevat tuosta rivien välistä sen mitä jää sanomatta. Se olisi ollut helposti kierrettävissä, tai pehmennettävissä. Kuuluu ja voi oikeastikin kuulua lasten suusta kyllä, mutta elokuvan dialogin takana on aikuinen.

Leffan käsikirjoituksesta vastaa tuttuun tapaan Sami Keski-Vähälä, jonka aiemmista tuotoksista löytyy Onnelin ja Annelin kahden aiemman osan ohella mm. Tie Pohjoiseen, Elämältä kaiken sain ja Haarautuvan rakkauden talo. Juoni on ehkäpä vähän irrallinen ja liikutaan vain kömpelöllä suoraviivaisuudella tilanteesta toiseen. Jos katsoisit ensin leffan ja yrittäisit sen jälkeen arvata elokuvan nimeä, niin ensimmäisenä ei tulisi mieleen "salaperäinen muukalainen", sillä muukalainen ei säily kauaakaan salaperäisenä ja ei ole periaatteessa edes elokuvan varsinaisessa keskiössä. Mutta myyvä ja kiehtova nimi. Kässäri muuten sisältää yllättävänkin monta kelvollista one-lineria, jotka hieman Kummelin hengessä ovat sopivan lentäviä, sekä hieman tyhmiä ja täten toimivat. Minulla oli jopa pienimuotoista valinnanvaikeutta poimia jokin dialoginpätkä tämän jutun alkuun.

Ja kun puhuin kuinka elokuva on kiinni oikeassa maailmassa vain maustaen sitä magialla, niin erikoistehosteet ovat hyviä kotimaiseen tuotantoon. Toki ne ovat sinällään simppeleitä kun on kyse esimerkiksi näyttelijän pienentämisestä. Eikö sitä nyt melkein ole tehty aikojen alusta saakka perspektiivin kautta. Nykyään se toimii jo niin tehokkaasti green screenin kautta, että ohjaaja näkee reaaliajassa miltä lopputulos näyttää jo kuvattaessa, jolloin hän pystyy ohjaamaan näyttelijöitä paremmin. Ennen kaikkea nämä erikoistehosteet ovat vain sivuosassa maustamassa kokemusta, eikä niiden varaan ole menty rakentamaan koko elokuvaa. Kyllä, ajattelen tässä kohtaa erästä toista kotimaista lastenelokuvaa viime ajoilta.

Summaten Onneli, Anneli ja salaperäinen muukalainen on riemastuttava ja lämmin kotimainen lastenelokuva, josta lapset pitävät ja jonka parissa aikuinenkin huomaa viihtyvänsä vallan passelisti. Kenties jopa nauttien. Se ei ota itseään liian vakavasti, ei lähde juonellaan tavoittelemaan kuuta taivaalta ja sen jokainen ruutu vaikuttaa mukavan harkitulta. Tekijät kunnioittavat katsojaansa, eivätkä ole pelkästään nostamassa palkkaa kunnianhimoisempien projektiensa välissä.

Odotukset, vangitsevuus ja teema 6,5

Näyttely 6,5
Audiovisuaalinen elämys 7

Juoni/käsikirjoitus 6,5
Uudelleenkatseluarvo 6
Viihde 7

★★★☆☆

IMDB

Katsomisvinkit: Kanelia kainaloon! Tatu ja Patu, Hevisaurus-elokuva, McBride ja haltiat, Song of the South, Maija Poppanen