Fifty Shades Darker (2017) - Arvostelu

Arvostelu Fifty Shades Darker (2017)


Christian Grey ja Anastasia yrittävät palata yhteen.

Traileri (Youtube)

Genre: Rakkaus / Draama
Ohjaus: James Foley
Käsikirjoitus: Niall Leonard. Perustuu E.L. Jamesin/Erika Leonardin romaaniin
Päätähdet: Dakota Johnson, Jamie Dornan, Kim Basinger, Jennifer Ehle, Marcia Gay Harden, Tyler Hoechlin
Kesto: 118 min.

"I will have dinner with you..... because I’m hungry."

Olen hieman yllättynyt. Fifty Shades of Greyn ohjasivat ja käsikirjoittivat pätevät tekijät, mutta ainakin henkilökohtaisesti se oli aivan liian pitkä ja otti lähdemateriaalinsa aivan liian vakavasti. Joten noin puolivälin kohdalla riitti, hyppelin pari kertaa aikajanalla eteenpäin ja luovutin. Syyttävä sormi osoitti vähän kaikkeen, myös pääosiin.

Ilmeisesti ykkösosan ohjanneella Sam Taylor-Johnsonilla ja E.L. Jamesilla meni sukset ristiin. Universal kaivoi kuitenkin naftaliinista James Foleyn tilalle, jonka tunnetuimmat suoritukset löytyvät viime vuosituhannen puolelta. Niihin tosin kuuluu esimerkiksi legendaarinen Myyntitykit: "A always, B be, C Closing, always be closing!!! Edellinen miehen leffa on kymmenen vuoden takaa ja tässä välissä hän on ohjaillut etunenässä erittäin laadukasta House of Cardsia television puolella.

Käsikirjoittajakin löytyi läheltä ja se on Niall Leonard, joka on naimisissa kirjat kirjoittaneen Erika Leonardin aka. E.L. Jamesin kanssa. Niallin aikaisempaan tuotaan kuuluu brittiläisiä TV-sarjoja ja -elokuvia kuten Murha mielessä.

Tämä on tosiaankin leffasarjan toinen osa ja kun rahaa sataa riittävästi ovista ja ikkunoista, niin kolmaskin osa on jo kuvattu. Se on para-aikaa jälkituotannossa ja tulee ulos vuoden 2018 puolella. Kannattaa istuskella lopputekstit, mikäli haluaa pienimuotoista teaseria trilogian kolmannesta osasta.

Hyvää


Fifty Shades Darker on kuin saippuasarjan kokonainen tuotantokausi hieman vajaassa kahdessa tunnissa. Etenemme isoista tapahtumista toisiin täyttä höyryä pysähtymättä miettimään yhtään mitään, tai ketään. Ja se on hieman hämmentävää. Elokuvalla ei vaikuttaisi olevan selkeää juonta, joka olisi kaiken keskiössä. Noh, keskiössä ovat oikeastaan höyryävän kuumat seksikohtaukset, jossa aktia simuloidaan niin innokkaasti että homma lähentelee sekä komediaa, että pehmopornoa. Ei siis sillä, että minä mitään jälkimmäisestä tietäisin.

Leffa ei ole niin vakava kuin ykkösosa, jossa ehkäpä yritettiin tehdä vakavaa draamaa pysyen uskollisena lähdemateriaalille, joka ei sellaiseen oikein sopinut. Nyt elokuva on täynnä höpsöjä yksityiskohtia. Luoja tietää, miksi Christian Greyn asunnossa on The Chronicles of Riddick elokuvajuliste. Se ei ole kovin hyvä, eikä eritoten liity tähän elokuvaan mitenkään. Paitsi että sekin on Universalin omaisuutta. Toinen höpsö esimerkki: Grey piirtää rajat Anastasialle, että minne tyttö saa häntä koskea ja minne ei. Kosketukselta kielletty alue on rinta ja vatsa. Symbolistako, että sydänkin jää täten kielletylle alueelle. Ken tietää. Hämmentävämpää oli se, että ne rajat olivat vielä seuraavanakin päivänä miehen kropassa. Puhumattakaan Anastasian rakettimaisesta uranoususta. Hyvällä tavalla campia.


Näyttelijätkin suoriutuvat paremmin tässä uudessa tyylissä, jossa ei tarvitse monitahoisia tunteita yrittää tuoda esiin. Riittää että Dakota Johnson on hassulla tavalla pidettävä ja että Jamie Dornan on lihaskimppu, joka hallitsee kehonsa pukilla. Siis sillä voimistelupukilla. En tosin pysty vieläkään näkemään Dornania karismaattisena ja nuorena miljardöörinä, jolla on pimeä puoli. Eikä nyt Dakotakaan ihan osuva omaan rooliinsa leffasarjan ykkösosassa ollut, mutta siihenkään ei varmaan ollut nimeä luoneita näyttelijöitä jonoksi asti tuntien lähdemateriaalin maineen.

Ykkösosassa parasta olikin ehkäpä musiikki ja kakkososa jatkaa hyväksi havaittua kaavaa totutulla tasolla. Löytyy Taylor Swift, Tove Lo, Sia, Nicki Minaj & Joe Jonas, sekä John Legendia. Poppikaavalla siis mennään vahvasti ja eittämättä elokuvan unohtumattomimmat kohtaukset ovatkin niitä, joissa näitä biisejä on läsnä.

Elokuva on mukavan camp-henkinen ja tarkoitan sitä sanan kaikessa positiivisessa merkityksessä. Jotenkin minusta tuntuu, että tästä saa kiittää ainakin James Foleyta ohjaajana. Olisi kieltämättä mielenkiintoista tietää onko tämä kaikkien siunaama ja tietoinen suuntaus, sillä eivät nuo camphuumorin sävyt kuitenkaan ihan sattumalta tuonne ole pesiytyneet.

Huonoa


Minne se bdsm-touhu katosi, hyvin vaisua meininkiä oli sillä saralla. Toki jo elokuvan julisteessa luki ei enää sääntöjä, joten ehkä se meni sitten siinä. Vaisu meininki oli myös taustamusiikilla, joka operoi turhankin varovaisella volyymilla ja kaikkien muiden äänten alla. Toisaalta musan selkeä taustalle jääminen antaa katsojalle tilaa ajatella vapaammin, eikä tunteita pakkosyötetä kurkusta alas. Näin ollen minun oli mahdollista tulla loppupäätelmään, että tämä elokuva vetää aavistuksen verran kieli poskessa.


Vielä äänistä puheen ollen koko leffan dialogi on pelkkää kuiskuttelua ja pehmeästi puhumista, josta kuulee aika selvästi että puheen volyymia on jouduttu vahvistamaan. Sinänsä toki yhdentekevää ja turhaa edes nostaa esiin. Ehkä vain lopulta viittaan tuolla näyttelijöiden tasoon ja karisman puutteeseen. Nyt kun tässä on Oscar-kausi kuumimmillaan ja yritetään katsella niitä mitä pystyy, niin onhan tuo näytteleminen tässä leffassa hieman yksiulotteista. Kuten on käsikirjoituskin. Yhtenä hetkenä Anastasia tuntuu pitävän Greytä mielenvikaisena ihmisenä ja kuinka Greyn ei tarvitse kertoa mitään menneisyydestään ellei hän halua. Sitten suunnitellaan yhteistä tulevaisuutta ja muutaman minuutin kuluttua Anastasia sitten vinkuu Greylle miksei hän ikinä avaudu. Jos nämä kaksi olisivat oikeita ihmisiä, heillä molemmilla olisi ongelmia pääkopassa.

Dialogi on myös aivan liian simppeliä ja "lättänää kuin bourbon". Minulle ei jäänyt elokuvasta mieleen mitään vuorosanaa arvostelun alkuun, joten käännyin internetin puoleen. Sieltä löysin yksinomaan vain hyviä lainauksia elokuvan lähdemateriaalina toimineesta kirjasta. Kuten "olet joskus yhtä sulkeutunut kuin saarivaltio". Tai "sinulla on pikayhteys/kuumalinja jalkoväliini". Entä miten olisi karmiva "voisin katsella sinun nukkuvan ikuisesti, Ana". Todella suuri sääli, ettei elokuvassa ollut mitään vastaavaa.

Tuomio


Fifty Shades Darker on etunenässä suunnattu kirjasarjan faneille. Mutta elokuvasta voi nauttia monella tasolla ja näin ollen ei tarvitse hikoilla, mikäli esimerkiksi puoliso kaipaa leffaseuraa. Toisaalta se on hukannut identiteettiään ensimmäiseen elokuvaan nähden. Ei hyvällä tahdollakaan voi kyseessä sanoa olevan varsinainen draamaelokuva, vaan nyt kyllä liikutaan romanttisen komedian alueella aika vahvasti. En kuitenkaan kehdannut sitä omavaltaisesti tuonne alun genrekuvaukseen korjata, vaan mennään virallisella linjalla siltä osin. Eihän tällä leffalla Oscareita irtoa, mutta joskus on hyvä tietää omat rajansa. Täten vaikka leffa on laadullisesti kyseenalainen, niin se on kuitenkin passelia viihdettä.

Odotukset, vangitsevuus ja teema 6
Näyttely 6
Audiovisuaalinen elämys 6,5
Juoni/käsikirjoitus 4
Uudelleenkatseluarvo 4
Viihde 7

Arvio 5,6 tai **

IMDB (Kirjoitushetkellä menossa jälleen yksi köydenveto, jossa lähes 30% äänistä kymppejä ja toiset 30% ykkösiä)

Katsomisvinkit: Blue Velvet - Ja sinisempi oli yöElle, Eyes Wide ShutBasic Instinct, Bitter Moon, Viimeinen tango Pariisissa, Irreversible, Aistien valtakunta

Kommentit