Logan (2017) - Arvostelu

Arvostelussa: Logan (2017)
Dystooppishenkisessä lähitulevaisuudessa Logan huolehtii ikääntyneestä tohtori X:stä piilopaikassa lähellä Meksikon rajaa.

Traileri

Genre: Toiminta / Sci-Fi
Ohjaus: James Mangold
Käsikirjoitus: Scott Frank, James Mangold, Michael Green
Päätähdet: Hugh Jackman, Patrick Stewart, Dafne Keen, Boyd Holbrook
Kesto: 137 min.

"Nature made me a freak. Man made me a weapon. And God made it last too long."

Odotukset, vangitsevuus ja teema 


Elokuva on Hugh Jackmanin viimeinen kerta Wolverinena, se oli jo aikoja sitten selvää kaikille. Tämä on myös ilmeisesti Patrick Stewartin viimeinen kerta Professori Charles Xavierina. Näyttelijä itse mainitsi sen ohimennen samalla sohvalla istuneen Jackmanin yllätykseksi The Graham Norton Show'ssa viikko takaperin. Onhan se pitkä aika kun ykkösosasta on jo 17 vuotta. Tuona aikana Jackman on näytellyt Wolverinea 10 kertaa ja Stewart Xavieria seitsemästi. Se on toki selvää, että molemmat hahmot nähdään edelleen mukana universumin elokuvissa. On vain löydettävä uudet näyttelijät ja veikkailu käy kuumana aina Jake Gyllenhaalista Kit Harringtoniin. Täytettävät saappaat ovat valtavat ja jos sieltä vaikkapa juuri joku Harrington päätetään niihin suoraan sujauttaa, niin siitä ei kyllä tule yhtään mitään. Jackman asetti riman niin korkealle, että siinä olisi kokeneellakin leffatähdellä sovittelemista.

Itse X-Men universumi alkaa leffapuolellakin olla jo valtava, eikä asioiden hahmottamista yhtään auta, että leffat sijoittuvat aikajanoilla minne sattuu. Logan sijoittuu vuoteen 2029, jolloin Transigen-projektin luoma virus uhkaa pyyhkiä mutantit kokonaan sukupuuttoon. Charles Xavier on jo yli 90-vuotias invalidi vanhuudenvaivoineen ja tämän "omaishoitajana" toimivalla Wolverinellakin on omat henkiset, sekä fyysiset ongelmansa. He viettävät, yhdessä Stephen Merchantin näyttelemän Calibanin kanssa, hiljaista elämää yhteiskunnan ulkopuolella ranchilla lähellä jenkkien ja Meksikon rajaa. Eihän siitä mitään tietenkään tule, vaan vaikeudet löytävät heidät.

Elokuva herättää kysymyksiä ja viittaa tapahtumiin, joita emme ole vielä valkokankaalla nähneet. Itse tosin leffan aikana kuvittelin, että sillä viitataan nimenomaan aiemmissa leffoissa nähtyihin tapahtumiin ja minä en vain muista niitä. Kaikki olen nähnyt, mutta tapanani on katsoa valtaosa elokuvista vain kerran. Olen miettinyt, että kun joku näistä massiivisista supersankarifranchiseista loppuu, katsoisin kaikki sen osat putkeen. Vähän vain on alkanut tässä viimeisen 3-4 vuoden aikana tuntua, ettei sitä päivää tule koskaan. Toisaalta pakkohan nyt jossain vaiheessa on käydä niin, ettei samoilla hahmoilla voi enää tehdä mitään uutta. Toisaalta taas noita sarjakuvia on tehty vuodesta '63 saakka. Materiaalia löytyy ja tarinoiden ei ole pakko olla lineaarisia. Toisaalta elokuvahistoria etenee sykleissä. Jo pari vuotta on odotettu, milloin supersankarileffoille käy kuten valkokankaita dominoineille westerneille 50-luvulla. Odotus vain taitaa olla turhaa. Nämä sarjakuvauniversumit ovat levittäytyneet elokuvista jo televisionkin puolelle. Ainakin Marvelilla on Agents of Shield ja DC Comicsilta löytyy Gotham. Ne toimivat mainoksena elokuville ja noudattavat sarjakuvien kaavaa, joissa fanin on seurattava monia eri läpysköjä pysyäkseen täysin kartalla kaikista pienistäkin juonenkäänteistä, sekä viittauksista. Lisäksi sarjakuvafanit ovat uskollista asiakaskuntaa ja sarjakuvat yleisesti ovat tuskin koskaan olleet suositumpia kuin nyt näiden elokuvien myötä. Printtimedian pitäisi olla kuolemassa, mutta sarjakuvamyynti ylitti 2015 Pohjois-Amerikassa ensimmäistä kertaa miljardin dollarin rajan ja tästä vain vajaa 100 miljoonaa oli digitaalista myyntiä. Eli genre on takuulla tullut valkokankaalle pysyvästi. Ainostaan volyymi voi vaihdella, mutta ne eivät tule kuolemaan pois ja minä en saa koskaan mahdollisuutta katsoa X-Men, Marvel, tai DC Comics -universumin tarinaa kokonaisuudessaan alusta loppuun elokuvamuodossa.

Audiovisuaalinen elämys


Avauskohtaus on toimintaelokuvista tuttu legendaarinen "poke the bear". Eli pahaa aavistamattomat pikkurikolliset eivät tiedä kuka heillä on vastassaan, vaan he yksinkertaisesti ärsyttävät konfliktia välttelevää päähenkilöä niin pitkään, että tältä palaa käämi. Toinen huomattava asia avauksessa on sen graafisuus. Taistelukohtaukset ylipäänsä koostuvat puhtaasta raivosta ja ovat vailla mitään kummempia hienouksia. Kaikkien liikkeiden tarkoitus on tehdä selvää vastapuolesta mahdollisimman nopeasti. Veri roiskuu ja raajojakin irtoaa, mutta emme astu kuitenkaan väkivaltamässäilyn puolelle. Elokuva on halunnut olla läsnä reaalimaailmassa ja siksi toimintakin on graafisempaa. Yleensähän nämä supersankarileffat ovat k12 kamaa, jossa ei taida saada kiroilla. Ainakaan jenkkilän puolella vastaavaan pg-13 rajoitukseen yltääkseen. Ilmeisesti Deadpool todisti genrelle, ettei sarjakuvaleffan tarvitse olla väkisin k12 takoakseen rahakasoja, vaan siihen riittää varttuneempikin yleisö kunhan tuote on kunnossa.

Myös lapset ovat avainroolissa taisteluissa, eikä heitä kohdella joka käänteessä silkkihansikkain. Mainstreamin puolella tälläistä on nähty varmaankin viimeksi Kick Assissa, sekä legendaarisessa korealaisessa Battle Royalessa. Se on pysäyttävää, siistiä ja hieman häiritsevääkin. Kuten on myös eräs trendi, jota X-Men jatkaa. Tiedätte kun näette.


Olemme jonkinlaisessa dystooppisessa lähitulevaisuudessa ja emme tiedä mitä maailmalle on tapahtunut, sillä siitä ei ole vielä tehty elokuvaa. Pieniä vihjeitä kuitenkin annetaan. Jokatapauksessa maisemat ovat hienoja, sillä aloitamme läheltä Amerikan ja Meksikon rajaa. Tarinan päättyessä olemme kulkeneet Kanadan rajalle. Haistaako joku ajankohtaisiin tapahtumiin liittyvää kommentaaria kun mukana menossa on myös meksikolaisia? Maisemat ovat hienoja ja ihastuttavan periamerikkalaisia. Jos leffassa keskityttäisiin vähän enemmän vielä roadtrip-puoleen, niin tätä voisi nimittää jonkinlaiseksi americanaksi. Muistaakseni myös Wolverinen Origins -elokuva oli samanlainen hienoilla maisemilla ryyditettyä pläjäys, jossa Wolvie taisi olla ironisesti metsuri muistaakseni. Eikä sovi unohtaa Mangoldin ohjaamaa Wolverineakaan, mikä sijoittui kiehtovasti sekin unohtumattomaan ympäristöön. Nimittäin Japaniin.

Marco Beltramin musiikki toimii ja sitä ryyditetään teemaan, sekä maisemiin sopivasti mm. jo aiemminkin X-Meneissä kuullulla Jim Crocella, sekä tietenkin Johnny Cashilla. Muutamissa kohtauksissa käytetään vähän kyseenalaisesti sydämen ääntä matkivaa äänitehostetta, vai mitä lie jännityksen tehostamiseen. Yllättävää kyllä se toimii tässä tapauksessa passelisti.

Näyttely


Mistä näitä lapsinäyttelijöitä oikein tulee? Joskus menneisyydessä oli aika kun roolit olivat kliseisiä, eikä itse suorituksissakaan ollut muistelemista. Nyt ensimmäisessä elokuvaroolissaan oleva, pelottavan tuiman katseen omaava Dafne Keen tekee vakuuttavaa jälkeä. Hän on alkuosan elokuvasta ikään kuin vain mukana kohtauksissa kohoten hiljalleen elokuvan pääosaan Hugh Jackmanin rinnalle. Jackman taas ei ole koskaan ollut parempi Wolverinena, joka on Loganissa henkisesti ja fyysisesti kaput. Vahvan kolmikon täydentää pian tulevassa Emoji -elokuvassa paska-emojia ääninäyttelevä Sir Patrick Stewart, joka on patriarkkamaisessa roolissaan hauska, haavoittuva ja koskettava. Sivuhahmoille ei sitten hirveästi jääkään tilaa ja näyttelijät tekevät parhaansa eväillä, jotka heille on annettu. Eritoten pystymetsästä yhtäkkiä mukaan vedetyt pahikset ovat kaksiulotteisia kliseitä, minkä tavallaan ymmärtää kun leffan tarinallinen fokus on loppupeleissä muualla kuin ikuisessa hyvät vs. pahikset -asetelmassa.

Juoni/käsikirjoitus


Käsikirjoittaja/ohjaaja James Mangold (3:10 lähtö Yumaan, Walk The Line), sekä muut käsikirjoittajat Scott Frank (Minority Report, Get Shorty) ja Michael Green (Alien Covenant, uusi Blade Runner) saavat taputtaa itseään olalle. En ole aivan varma miten tämä on saatu pitchattua läpi studiolle. Ehkä aika ja palaset vain olivat sopivat. Logan ei tunnu supersankarielokuvalta, mikä on tietenkin kehu. Tarina pitää jalat maassa ja esittää päähahmonsa ihmisinä, joilla on ihmisten ongelmia. Ei lähdetä mässäilemään efekteillä pyrkien tekemään kaikesta elokuvaan liittyvästä isompaa, äänekkäämpää, merkittävämpää ja muka dramaattisempaa. On menty ihan päinvastaiseen suuntaan ja tyylillisesti Logan on osuva sekoitus sopivan hillittyä toimintaa ja arkista draamaa.


Tarina tuntuu monin osin hieman westernmäiseltä ja ylipäänsä klassiselta toimintaelokuvien Hollywoodilta. Tätä havaintoa edesauttaa elokuvan suora viittaus 50-luvun Shane -länkkäriin, jossa on periaatteessa sama juoni isossa kuvassa kuin Loganissa. Se on osuvaa, sillä Wolverinehan on aina ollut hieman western-henkinen yksinäinen ratsastaja. Se clint eastwoodmainen kaveri, joka vain haluaa olla omissa oloissaan ja ajatuksissaan. Jonka kovan ulkokuoren ja puheiden takaa löytyy haavoittuneen sielun ohella myös se hyvä sydän. Minkä vuoksi sankarimme hieman vastentahtoisesti kerta toisensa jälkeen aina lähtee korjaamaan tielleen osuneet vääryydet. Joten siihen nähden elokuva on myös tyylillisesti ja temaattisesti loistava joutsenlaulu Jackmanin Wolverinelle.

Uudelleenkatseluarvo


Tässä on yksinkertaisesti sanoen kyseessä paras Wolverinen oma elokuva ja toiseksi paras X-Men elokuva. Minulle täydellinen elokuva sisältää yleensä myös hieman elämää suurempia aspekteja, jonka vuoksi sijoitan edelleen Days of Future Pastin listan ykköseksi ajanpysäytyskohtauksineen, sekä aikamatkailuineen. Logan on kuitenkin supersankarileffojen genren kermaa ja kerrankin voi vain toivoa muiden studioiden surutta matkivan tätä. Tällä hetkellä tilanne toki vaikuttaa taas ihan mielenkiintoiselta supersankariuniversumeissa. Edellinen Captain America oli kiinnostavin Marvel-elokuva sitten... edellisen Captain American ja se vieläpä sekoitti pakan uuteen uskoon. Entä mitä tehdään Deadpoolilla? Lähteekö DC Comicsin maailma miten pörräämään nyt kun se hätäisesti alustettiin Batman v Supermanilla, jota taas seurasi erittäin hyvin asiansa ajanut, Oscar-voittaja Suicide Squad. Mitä tapahtuu X-Meneille nyt kun pari avainkasvoa poistuu ja mille aikajanalle hypätään seuraavaksi?

Siitä muuten tietää tämän installaation olleen onnistunut, koska minulla heräsi kiinnostus katsoa nämä kaksi aikaisempaa Wolverinen omaa elokuvaa läpi. En niistä ole imdb-arvosanojeni perusteella sen suuremmin fanittanut, vaikka ne ovatkin jättäneet jälkeensä muutamia vahvoja mielikuvia maisemien ja juonenkäänteiden muodossa.

Vaikka tässä on myös tullut paasattua kaiken mahdollisen hyvyydestä, niin tarina ja elokuva on kuitenkin loppupeleissä silti sen verran simppelihkö, että sen pystyy aika hyvin imaisemaan yhdellä kerralla sisään. Sen kun yhdistää pituuteen, niin en olisi ihan heti seuraavana päivänä istumassa elokuvaa kuitenkaan uudelleen läpi.

Viihde


Leffasta nauttiakseen ei tarvitse olla oikeastaan ollenkaan perillä X-Men universumin tapahtumista, vaan Logan toimii yksittäisenäkin kokemuksena hyvin. Se on sekä elokuva supersankarielokuvista pitäville, että niitä normaalisti inhoaville. Vaikka kyseessä on pitkä elokuva, niin se ei tuntunut sellaiselta ajantajun kadotessa ekalla katsomiskerralla. Dialogista löytyy muutamat hienot vuorosanat, on nättiä maisemaa ja normaaliin rellestelyyn verrattuna virkistävän hillittyä menoa. Jackman on lähes viisikymppisenä edelleen kadehdittavan tajuttomassa tikissä. Ennen kaikkea hän vain yksinkertaisesti on Wolverine. Lähde siinä sitten sellaista korvaamaan. Samat sanat Stewartin kohdalla. X-Menilla oli heittämällä paras näyttelijäkaarti, saa nähdä ketä löytyy tilalle. Seuraako McKellenkin hyvän ystävänsä jalanjäljissä? Siellä on pojilla visioimista mihin suuntaan vievät elokuvasarjaansa.

Odotukset, vangitsevuus ja teema 8
Näyttely 8
Audiovisuaalinen elämys 8
Juoni/käsikirjoitus 8
Uudelleenkatseluarvo 7,5
Viihde 8


IMDB

Katsomisvinkit: Children of Men - Ihmisen pojat, Safe, Unforgiven - Armoton, Shane, Paper Moon, The Road, Zatoichi

Kommentit