Fast & Furious 8 (2017) - Arvostelu

 Arvostelussa Fast & Furious 8 (2017)


Dominic Toretto kääntää selkänsä perheelleen.

Traileri

Genre: Toiminta, Rikos
Ohjaus: F. Cary Gray
Käsikirjoitus: Chris Morgan, perustuen Gary Scott Thompsonin luomiin hahmoihin
Päätähdet: Vin Diesel, Dwayne Johnson, Jason Statham, Charlize Theron, Michelle Rodriguez
Kesto: 136 min.

"I will beat your ass like a Cherokee drum."

Odotukset, vangitsevuus ja teema


Taitaa olla aiheellista kutsua Fast and Furiousia kaikkien aikojen kovimmaksi franchiseksi, sillä elokuvat ovat tuoneet yli 4 miljardia pelkästään lipputuloina. Viimeisin osa toi yksinään 1,5 miljardia, eli sarja on kuumempi kuin koskaan. Viimeisin oli myös tasoltaan parasta vähintäänkin sitten ykkösosan, joten senkin suhteen saavutettiin jonkinlainen piikki. Eikä fanien tarvitse kantaa huolta sarjan tulevaisuudesta, sillä suunnitelmissa on jo kaksi jatko-osaa. Tyhmäähän se olisi luopua varmasta kassahitistä kun rauta on edelleenkin kuumaa.

Olen nähnyt kaikki elokuvat vuosien varrella. Vuosituhannen alussa ilmestynyt ykkönen tarjosi hyvän perustan ja se on kerännyt franchisen edetessä matkaansa kosolti nostalgista viehätystä. Ilman Torettoa tehty kakkososa taas oli nostalgiallakin valeltuna aikamoista tuubaa. Tokyo Driftin olen nähnyt vain kerran sen ilmestymisvuonna ja ainakin silloin se oli jännittävä, sekä viehättävän erilainen kokemus. Joskin se ei silloinkaan näyttänyt merkkejä siitä millainen mammutti sarjasta kehittyisi. Kenties Tokyo Drift oli käänteen tekevä osa siinä mielessä, että tuolloin Justin Lin astui puikkoihin. Sen jälkeen sarja löysi todenteolla nykyisen kaavansa.
Mukana oli ollut aina kuumaa pintaa (autoja ja ihmisiä), mutta nyt stuntteja ruuvattiin huolella isompaan mittakaavaan. Suorastaan piirroselokuvamaisiksi. Mikä tahansa hullu idea tuntui olevan vähintäänkin ajattelun arvoinen. Perhekin vain kasvoi ja kasvoi. Mukaan tuotiin action tähtiä kuten The Rock, Jason Statham, Tony Jaa ja sellaiseksi hamuavia kuten vaikkapa MMA:n parista tutut Gina Carano ja Ronda Rousey. Tuossa vaiheessa alkoi jo minuakin todenteolla kiinnostaa. Nelosesta eteenpäin tarjolla oli jo erittäin hyvää, joskin pinnallista viihdettä. Oli jatkuvaa machoilua, huumoria, nättejä menopelejä, lyhyitä shortseja, populaarimusiikkia ja tietenkin poskettomia stuntteja. Mutta jonkinlainen alusta loppuun kiinnostava ja kaiken yhteenkutova tarina sieltä kerta toisensa jälkeen vain puuttui.

Leffat ovat myös kaikki vitosesta eteenpäin yli kaksi tuntisia. Joten omalla kohdallani toistuva teema oli, että nautin hyvinkin paljon elokuvasta ja sen audiovisuaalisesta annista aina ensialkuun, kunnes siinä vajaan puolentoista tunnin kohdalla katseltiin kelloa ja huokaistiin, että tämähän kestää vielä 40 minsaa. Toisen kauhuelokuvia ohjanneen ohjaajan, James Wanin kipparoima seitsemäs osa olikin sitten jo jonkinlainen poikkeus. Siinä oli selvä tunnelataus Paul Walkerin äkillisen kuoleman vuoksi ja toimintakohtauksistakin löytyi reilummalti vanhaa kunnon nyrkkihippaa, jotka esitettiin mukavan eeppisellä tyylillä, sekä uniikkia Tony Jaa'ta hyödynnettiin urakalla. Siihen päälle loistava soundtrack ja hienot jäähyväiset, jolloin teatterista lähti ulos hämmentävän tunteellisena.

Mutta katsotaanpa mitä pojat ja tytöt saivat tällä kertaa aikaiseksi. Onko se jotain, jonka muistaa muutamankin vuoden päästä. Vai käykö niin kuten itselläni kutos- ja nelososien kohdalla, että katson kuvia ja juonenkuvausta, mutta en vain kertakaikkiaan pysty muistamaan niistä juuri mitään. Luulen muistavani jonkun stuntin tai yksittäisen hetken, mutten ole sittenkään satavarma oliko se juuri siinä elokuvassa. Jokatapauksessa siitä voi lyödä vetoa, että kyseessä on jälleen pitkälti sama elokuva, mutta erilaisin maustein tarjoiltuna. Toisaalta niinhän on Bondienkin kohdalla puhumattakaan yleisesti Hollywoodista, jossa tämä taito jalostettiin jo aikoja sitten huippuunsa. Mutta mennään viimeinkin asiaan.

Näyttely


Oscar-voittaja ja toimintaelokuva Mad Maxin tähtenä vakuuttavasti Furiosana häärännyt Charlize Theron on hieman hukkaanheitettyä potentiaalia. Naiselle ei tarjota oikeastaan yhtään toimintakohtausta, eikä hahmo oikein pääse tihkumaan Theronille ominaista seksuaalista jännitettä. Lukuunottamatta hahmon ihan mukavaa avauskohtausta. Tarjolla on vain perinteisen väsynyt rooli komentokeskuksessa luurit päässä käskyjä jaellen. Noh, nainen on kai ilmeisesti ison rikollisjärjestön johtaja... Vai oliko se hakkerijärjestö... Onko se sama asia? Olen hämmentynyt. Eritoten kun sieltä se oma pieni palkka-armeijakin löytyy. Mutta ilmeisesti tässä on sitten Bondia apinoitu liikaakin, koska siellähän pääpahikset ei oikeastaan koskaan likaa käsiään. Englantilaisittain a bloody shame, koska Theronissa olisi ollut ainesta näyttelijättärenä lähteä uskottavasti Torettoa vastaan jossain vaiheessa ilman mitään välikäsiä ja se olisi tehnyt elokuvasta hieman paremman. Joskin Theronilla näytti olevan siitä huolimatta ihan mukavaa, vaikkei hirveästi tarvinnut näyttelijänä venyä.

Vin Diesel taas on Vin Diesel, eli oma rento itsensä. Miehen näyttely on parantunut vuosien varrella heittämällä. Ikä on tuonut lisää sopivan rosoista karismaa, sekä ääni on vain syventynyt. Vuosien varrella mies on ymmärtänyt omat vahvuutensa ja realiteettinsa näyttelijänä. Diesel on ollut parhaimmillaan kuin veistos ja mikäs siinä on patsastellessa ruudulla laukoen onelinereita. Sillä tavalla on moni muukin uransa luonut, eikä Dieseliltä ainakaan uskottavuutta tai asennetta puutu ulkonäöstä. Tämä xXx:n arvostelun ote pätee edelleen.
 
Sen sijaan Dwayne Johnsonilla ja Vin Dieselillä on ilmeisesti jotain henkilökohtaista ja ammatillista skismaa ilmoilla. Diesel olisi kuulemma viime hetkillä poistanut muutaman Rockin hahmon jo valmiiksi suunnitellun kohtauksen, minkä lisäksi olisi itse myöhästellyt, sekä jättänyt tulematta omiin kohtauksiinsa ajallaan jättäen sadat ihmiset odottamaan häntä useammaksi tunniksi. Kuulostaa hieman oudolta kun kyseessä kuitenkin franchisen kahdeksas osa ja samat naamat pyörii mukana, eli ei voi kovinkaan helvetillistä olla leffojen tekeminen. Tai sitten korvaus on kohdallaan. Diesel on myös ollut kiireisempi kuin koskaan xXx:n ja Guardians of the Galaxyn vuoksi. Tai ehkä Vinnie pelkää jäävänsä maailman seksikkäimmäksi mieheksi valitun Rockin varjoon, mutta eihän tämän hetken jenkkilän tuottoisinta tähteä voi poiskaan jättää. Tai sitten kyseessä on loistava viraalinen markkinointi elokuvalle. The Rock muuten on pitkälti Vin Dieselin näyttelykoulun tuote, eli en ole varma pystyykö Johnsonikaan hirveästi olemaan muuta kuin oma itsensä. Toisaalta lyöpäs tollasen kropan omaava kaveri johonkin La La Landiin. Ihan sama kuinka hyvä olisi, niin eihän se nyt vain yksinkertaisesti toimisi. Molemmilta kaapeilta muuten löytyy mm. vähemmän mairitteleva koko perheen elokuva. Rockylta löytyy ainakin Hammaskeiju ja Kisa noitavuorelle (tjs.). Kukapa taas kykenisi unohtamaan Dieselin Tuttisoturia.

Jason Stathamin mukana pysyminen on loistavaa. Kaikki tietävät kaverin uskottavuuden ja taidot fyysiseen toimintarooliin, minkä lisäksi Spy-komedia viimeistään nosti esiin myös karskin brittikoviksen koomiset taidot. Sen valossa ei ole kovinkaan yllättävää, että Statham vastaa elokuvan hauskimmista hetkistä ja toisaalta mahdollistaa myös Johsonin ohella nyrkkihippailut. Mikä on ehdottomasti aina tervetullutta vaihtelua pelkille ajelusta koostuville toimintakohtauksille.

Audiovisuaalinen elämys


Ohjaaja F. Cary Gray on ensimmäistä kertaa F&F:n peräsimessä. Miehen edellinen ja paras elokuva oli uraauurtavan hip-hop -ryhmä N.W.A.:n tarina Straight Outta Compton. Tuon lisäksi sieltä löytyy hyvä toimintapläjäys Law Abiding Citizen, jossa perustallaajalta menee hermot kuin Rankassa päivässä ikään. On Italian Job, jota en ole saanut vieläkään katsotuksi töllöttimestä, koska haluan ensin nähdä alkuperäisen. Ja edelliseltä vuosituhannelta löytyy vielä mainitsemisen arvoisena Samuel L. Jacksonin tähdittämä The Negotiator - neuvottelija.

Valitettavasti vain Grayn jälki haisee pelkältä yksittäiseltä ohjauskeikalta, vailla mitään kummempaa mahdollisuutta, tai kenties intohimoa vaikuttaa sisältöön. Elokuvasta löytyy pari vallan eeppistä toimintakohtausta. Pahishakkeri Cipher esimerkiksi kaappaa haltuunsa satoja autoja usuttaen ne kuin buffalolauman Leijonakuninkaassa konsanaan jahtaamaan Domin tiimiä New Yorkin katujen läpi. On sanomattakin selvää, että huipennus on jotain melko uskomatonta ja tyydyttävää. Tai olisi pitänyt olla. Aivoni huusivat minulle, että sinun pitäisi nauttia tästä, tämän pitäisi olla uskomatonta. Mutta olin jäänyt kyydistä jo aikoja sitten, eikä romuuntuvan automassan karkea CGI ainakaan auttanut tunnelman uudelleen nostattamisessa. 

Fast & Furious 8 nimittäin alkaa todella lupaavasti elokuvan upeimmalla kohtauksella, jossa ikään kuin palaillaan jälleen kerran leffasarjan juurille. Paljon extroja, värejä ja jännittävä kiihdytyskisa, jossa limitillä painelevan auton moottori hehkuu kuumempana kuin Formula ykkösten jarrupalat Monzan pääsuoran jälkeisessä shikaanissa. Mutta kun siirrytään pois yksinkertaisista, parin osasen toimintakohtauksista isompiin ja monimutkaisempiin, alkavat ohjaajan rahkeet hieman loppua.

Esimerkiksi lopun todella pitkä toimintakohtaus vaikutti hetkittäin hyvinkin sekavalta ja pidän siitä kiinni, vaikka olinkin katsomassa myöhäisnäytöstä ja olin ohittanut normaalin nukkumaanmenoaikani. Huomasin muuten pari kertaa havahtuvani tietoisuuteen jonkun paksun bassoefektin myötä. Niissä ei ole säästelty, vaan koko ajan on taustalla jotain pientä painetta ja moottorit tuntuvat värisyttävän lattiaa. Kyllä siinä kelpaa ameriikan raudoista ja Lamboista nautiskella, vaikka ylipäänsä tyylissä on kärsitty menetyksiä edelliseen osaan nähden. Sitä yritetään vain kopioida, eikä lähdetä tuomaan omaa kädenjälkeä.

Juoni/käsikirjoitus


Kässäriosastolla komeilee tuttu nimi, Chris Morgan. Ukko on väkertänyt kuusi edellistä F&F-elokuvaa ja mistään noista ei löydy toista käsikirjoittajaa, ainakaan virallisesti. Näiden lisäksi sieltä cv:stä löytyy mm. erinomainen Paul Walkerin toimintaelokuva Cellular, sekä 8-9 vuoden takainen kesäleffahitti Wanted, jossa salamurhaajat ampuivat kierteellä luoteja seinien taakse.

Eihän tämä stoori sinänsä missään nimessä huono ole, vaan kyseessä on ihan kivvaa viihdettä. Kaava on löydetty ja siinä tietenkin pysytellään. Suurin nalkuttamisen aihe on se, ettei leffassa kertakaikkisesti tapahdu mitään muistamisen arvoista. Poikkeuksena ehkäpä se alun drag-race. Hauskinta antia taas oli ehkäpä karskin Jason Stathamin toimintakohtaukset varsin yllättävän ja lahjakkaan "apurin" kanssa. Kohtaus on arvatenkin lainattu John Woon legendaarisesta Hong Kong -toimintaleffasta Hard Boiled.

Juoni olisi todella ohut jopa puolentoista tunnin toimintaleffalle. Bondmainen pahis Cipher kiristää Dominic Toretton puolelleen taistoon Domin tiimiä vastaan. Millä hän kiristää? Se paljastetaan vasta elokuvan loppupuolella ja sitä ilmeisesti piti tajuta jännittää. Dom siis puukottaa tiimiään selkään, mistä ei puolestaan tunnetasolla saada revittyä irti oikeastaan yhtään mitään. Ellei lasketa Michelle Rodriguezin Lettya, joka edes jossain määrin näyttäisi käsittelevän sisällään ristiriitaisia tunteita joutuessaan rakastamansa miehen pettämäksi. Valitettavasti kun kokoaa noin valtavan näyttelijäköörin, niin esimerkiksi Lettyn ruutuaika jää melko rajalliseksi. Sanaa perhe käytetään miljoona kertaa juonessa linkittämään kaikki kuviot yhteen kuin pikaliimalla konsanaan ja näin saadaan samalla elokuvaan isojen muskelien ohella sopiva ripaus tunnetta ja näin ollen paremmatkin puoliskot saavat viimeistään nautinnon aihetta.

Tarjolla jälleen isoja ja naurettavia (=piirroselokuvamaisia) stuntteja ympäri maailmaa, joista ei voi olla pitämättä. Mutta olemme todellakin pisteessä, jossa alkaa olla mahdotonta keksiä enää mitään isompaa. Vai joko siellä mietitään, miten hahmot saadaan autoineen avaruuteen tai meren alle. Helpoin tapa virkistää ja jopa parantaa sarjaa olisi paperilla. Meillä on hyvät hahmot, parhaita toimintatähtiä mitä löytyy, selvät suuntaviivat ja paljon historiaa. Ei luulisi olevan ihan mahdoton tehtävä rakentaa noista merkityksellinen tarina siihen toiminnan, autopornon ja machismon oheen. Etenkin kun voisi väittää, että näillä ohuilla tähän saakka nähdyillä saippuasarjamaisilla draamankoukeroilla sarja on ratsastanut loppupeleissä tähänkin saakka.

Uudelleenkatseluarvo


Fast & Furious on sitä kastia, joka on ylpeästi iso ja tyhmä toimintaelokuva. Tavallaan haluan katsoa kaikki osat uudelleen kronologisessa järjestyksessä sitten kun sarja joskus loppuu. Se päivä ei vain ole vielä näkyvissä. Yksittäisinä herkkuina näiden uudelleenkatsominen on aika mahdoton ajatus. Tämäkin on 135 minuuttia ja se ei tarjoa sitten minkäänlaista syvyyttä. Mielestäni tuossa on pieni dilemma, että kevyt viihde-elokuva kestää kolmatta tuntia. Vai ajatellaanko sitä, että ostanpa tämän elokuvan näistä kahdesta, koska se on pitempi ja täten saan enemmän arvoa rahoilleni. Siinä tapauksessa äkkiä ostamaan vaikkapa Bernardo Bertoluccin elokuva 1900. Aivan loistava elokuva, mutta jessus vieköön. Meni muutama kuukausi ennen kuin olin sopivan kiireettömässä mielentilassa ja oli kuutisen tuntia hukka-aikaa.

Autoleffojen kastissa FF8 on edelleen huomattava tekijä, vaikkei fokus enää ehkä olekaan siellä yhtä tiiviisti kuin leffasarjan alkuvuosina. Toki jos halajat puhtaita autoelokuvia, niin katseet kannattaa suunnata sinne 60-70 luvuille, josta löytyy Bullitt, Nasta Laudassa ja muun muuassa se alkuperäinen Puhallettu 60 sekunnissa. Tai miten olisi nopeista menopeleistä pitäneen Steve McQueenin hullu projekti nimeltään Le Mans. Välillä ajelu vei täysin legendan mielenkiinnon ja päivät menivät ilman yhtään kuvattua materiaalia. Budjetti paisui, tarinaa ei ollut missään vaiheessa ja lopulta käsissä oli jonkinlainen kasa irrallisia kohtauksia, joista lopulta koostettiin jonkinlainen elokuva Le Mansin kilpailusta. Sanomattakin selvää, että leffassa on paljon kuvaa pelkistä kisailevista autoista. Joten näiden tasolle F&F:t eivät kyllä yllä, mutta ne tarjoavat uniikin sekoituksen autoilua, toimintaa ja huumoria ollen jopa hieman omassa kastissaan.

Viihde


Tätähän ei tästä puutu ja kenties maailmanlaajuisesti katsojia viehättääkin tässä sarjassa suuresti juuri tämä. Tiedetään varmuudella mitä saadaan joka ainoa kerta kun uusi osa pyöräytetään ilmoille. Toki nykymaailma on muutenkin franchise -elokuvien maailmaa, sillä ne dominoivat katsotuimpien listoja vuosi toisensa jälkeen animaatioiden ohella. Katsojaa viehättänee tuttuus, sekä edellinen osa on luonnollisestikin parasta mahdollista mainosta jatko-osille. Studiot saavat maailmanlaajuisia hittejä pienellä riskillä. Se on ihan luonnollista. Luin hiljattain ihan kiinnostavan ja ajankohtaisen artikkelin asiaan liittyen. Jää nähtäväksi mitä tuostakin liikkeestä seuraa, koska ei kai kaikille franchiseille voi riittää uskollisia katsojia? Mitä jos iskee ähky ja yhdeltä studiolta pari megatuotantoa ottaa kunnolla takkiin. Toivottavasti siellä on järki tallella ja elokuvien diversiteetti säilyy. Itse ainakin turrun Oscar-kaudellakin jo hyviin elokuviin ja usein tuolloin menee kevyitä, aivottomia komedioita mukavana välipalana. Että kun lähtee aiheen ohi, niin antaa mennä vaan. Vastaukset muutenkin viihdepuoleen ripoteltuna jo aikaisempiin kappaleisiin. On mökää, vauhtia ja huumoria. What's not to like? Ai niin, seuraamisen arvoinen tarina ja merkityksellinen dialogi toisivat nekin osaltaan lisää viihdearvoa.


Odotukset, vangitsevuus ja teema 7
Näyttely 7,5
Audiovisuaalinen elämys 8
Juoni/käsikirjoitus 6
Uudelleenkatseluarvo 5,5
Viihde 7


IMDB

Katsomisvinkit: Kumi käryää, Italian Race, Pilvikallion vauhtikisat, Rush, Drive Hard, Drive Fast, Viikonloppu

Kommentit