Pirates of the Caribbean: Salazar's Revenge (2017) - Arvostelu

 Arvostelussa Pirates of the Caribbean: Salazar's Revenge (2017)


Elävä kuollut, Kapteeni Salazar, jahtaa joukkoineen Jack Sparrow'ta, joka taas jahtaa Poseidonin kolmikärkeä.

Traileri

Genre: Seikkailu / Fantasia
Ohjaus: Joachim Rønning, Espen Sandberg
Käsikirjoitus: Jeff Nathanson, Terry Rossio & Nathanson (tarina)
Päätähdet: Johnny Depp, Brenton Thwaites, Kaya Scodelario, Javier Bardem, Geoffrey Rush
Kesto: 129 min.
Sisältää lopputekstien jälkeisen kohtauksen


"I'd kill to be stoned right now!"

Pirates of the Caribbean -sarja on kulkenut erittäin hyvän ykkösosan jälkeen pientä alamäkeä, joka eritoten nelososan kohdalla oli kasvanut vapaapudotukseksi. Siellä on jo taustajoukoissakin varmasti haluttu kääntää laadullista kurssia, joten siihen nähden ei ole mikään ihme, että uusimman ja edellisen Pirates -elokuvan välissä ehti ensinnäkin kulua 6 vuotta. Se on pisin väli ilman Pirates of the Caribbean -elokuvaa. Siinä vaiheessa kun tähän uusimpaan oli ohjaajiksi pestattu Max Manusilla mainettaan uudelleenluoneet ja Kon-Tikillä Oscar-ehdokkuuteen yltänyt norjalaiskaksikko, niin sitä alkoi itsekin uskoa, että nyt luvassa taitaa olla jotain hypen arvoista. Toki vastapuolella takaraivossani jyskytti kyyninen tieto siitä, että tässä Disneyn elokuvasarjassa on jo ehditty kokea lähimain kaikki mahdollinen. Löytyykö sieltä enää uudenlaista seikkailua, joka ei tuntuisi ainakaan liikaa vanhan kierrättämiseltä? Samaten on sanottu, että Johnny Deppin aarrekirstun pohja on näkyvissä avioeron ja railakkaan elämisen jäljiltä. Jos on palkan oheen neuvoteltu prosentteja tuloista, niin ei tarvitse hetkeen taas pukea merirosvoasua päälle. Joten näillä tiedoilla istuuduin tarkastamaan onko Jerry Bruckenheimerin ja Disneyn paatti vielä merikelpoinen.

Hyvää


Kun tarvitaan uskottavaa ja mielenkiintoista pahista, kilautetaan Javier Bardemille. Toki espanjalaiseltakin löytyy niitä ohi huiskivia suorituksia, jotka näyttävät karmean kömpelöiltä, kuten vaikkapa The Counselorissa ja The Gunmanissa pääsi käymään. Mutta isoissa näyteikkunoissa Bardem ei ole toistaiseksi pettänyt ja joka kerta kun hän on Salazarin kostossa ruudulla, vangitsee hän katsojan mielenkiinnon. Ehkä osatekijä on hahmon tukkamuoti, jota tekisi kovasti mieli pyytää seuraavan kerran parturilta. Vähän kuin Ruotsin euroviisuesitystä olisi katsonut kun tukka liehui itsekseen kuin vedessä kelluen. Suurimmat krediitit Salazarista onkin annettava hahmon mätänevälle ulkonäölle, eläväiselle fledalle, sekä itse näyttelijälle. Nimittäin harmittavan pinnalliseksi jäävästä pahiksesta olisi ollut otettavissa enemmän syvyyttä irti, mutta käsikirjoitus tyytyi vain raapaisemaan pintaa. Mikä on sinänsä ymmärrettävää, koska katsojat ovat tulleet katsomaan Jack Sparrow'ta. Jos pahiksesta olisi haluttu enemmän irti, Sparrow ja Salazar olisikin täytynyt skyfallmaisesti liittää yhteen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa elokuvaa. Mikä taas olisi vaatinut ihan erilaista rakennetta ja pari uutta naamaa olisi jouduttu mahdollisesti uittamaan kölin ali, joten vaikeaksi olisi sekin mennyt.

Nämä uudet maakravut Brendon Thwaites ja Kaya Scodelario täyttävät passelisti saappaansa tämmöiselle kevyelle viihde-elokuvalle, joskin se romanssipuoli jää vajaaksi. Mutta eipä sille ihan mahdottomasti jalansijaakaan tarjota kässärin puolelta, joskin kemiaakaan siellä ei tällä kaksikolla ihan tuntunut olevan. On mahdotonta välttyä huomaamasta, että elokuvasarjan kangistuneisuutta alleviivaa se, että tämän kaksikon hahmot ovat vahvoja kopioita Orlando Bloomin ja Keira Knightleyn hahmoista. Tuota elokuva itsekin tulee suoraan alleviivanneeksi elokuvan hienossa lopetuksessa, joka ainakin omaan suhteellisen vanhaan silmääni osoittaa, kuinka ennen asiat olivat hieman paremmin. Voisin vannoa ruudun jossain määrin sähköistyneen. Sinänsä Thwaitesin hahmon samankaltaisuus Bloomin hahmoon on täysin ymmärrettävää, koska hänen hahmonsahan on Will Turnerin poika. Poju ja hänen motiivinsa vain ovat niin Disneyta kuin ikinä olla ja voi. Scodelario taas on täysin Keira Knightley. Eli tiukassa korsetissa vahvan itsenäisen naisen roolissa, jota ajankuvalle sopivasti miehet vähättelevät joka käänteessä ja tuntevat olonsa, asemansa ja miehuutensa vähän uhatuksi.


Thwaitesin ja Scodelarion mainittavimmat aikaisemmat työnäytteet pitävät allaan pari teini- ja jumalaleffaa. Thwaitesilla melko kehno CGI-festivaali Gods of Egypt ja teinipuolelta Meryl Streepinkin mukanaan pitänyt vahvasti Outolintu -henkinen The Giver, mikä taas ei ole yhtään hassumpi. Scodelario puolestaan näyttelee Theresaa kohta trilogiaksi paisuvassa Labyrintti -sarjassa. Varhaisimpiin töihin taas kuuluu niin ikään väsynyt CGI:n kyllästämä kesähöttö Titaanien taistelu, joka jollain ilveellä poiki vielä heikomman jatko-osankin Titaanien kosto.


Palatakseni Salazar's Revengeen, niin elokuva antaa katsojalle haluamansa. Vanhat suosikit ovat mukana ja Sparrow itse saa luonnollisesti eniten ruutuaikaa tuttuine manöövereineen. Kun ajattelee mitä Pirates of the Caribbean -leffan pitäisi pitää sisällään, niin eipä tästä siinä mielessä puutu oikeastaan mitään. Löytyy pari isohkoa toimintakohtausta, ämyreistä lähtee bassoa ja ikoninen, elokuvistaan ulos kasvanut tunnusmusiikki raikuu kliimaksina ilmoille. Kuten 230 miljoonan dollarin budjetilla operoivan elokuvan kohdalla voi kuvitella, niin tuotantoarvot ovat viimeisen päälle kunnossa. Joskin Disneyn omatessa tuon ns. nuorennustekniikan, täytyy ihmetellä miten sitä ei tässä tapauksessa taidettu käyttää?

Mitä taas tulee 3D:hen, niin Guy Ritchien Arthurin kohdalla taisin kehua sen toteutuksen olevan parasta miesmuistiin. Se rima ei kauaa pysynyt ylittämättömänä. Edellinen Pirates of The Caribbean oli jossain määrin surullisenkuuluisa esimerkki surkeasta 3D:stä. Disney on ottanut tästä onkeensa ja toki tekniikkakin on mennyt valtavin harppauksin eteenpäin, eikä enää suoranaisia epäonnistumisia tällä saralla juuri nähdä. Salazar's Revenge on isona spektaakkelina kuin tehty 3D:tä varten ja toteutuksen saralla nyt jos koskaan alkaisi olla paikka tarjota täyttä kymppiä. Mutta karavaani kulkee ja tekniikka etenee (usein käyttäjäystävällisyys laahaa hieman perässä), joten tulevaisuudessa varmasti nähdään vielä parempaakin. Näin nykykatsojan silmin ja vaatimustasolla ei kuitenkaan jää oikeastaan yhtään mitään nokan koputtamista. Hyvä istumispaikka vaan, niin saa kaiken mahdollisen irti.

Huonompaa


Se kaavoihin kangistuneisuus, sillä elokuva ei varsinaisesti tuo peliin juuri mitään uutta. Toki norjalaiset palaavat vähän enemmän sen pelkän merirosvoilun pariin. He myös käyttävät CGI:tä hyvällä silmällä, poislukien valjuksi jäävä leffan loppuhuipennus, ja ovat kiristäneet tempoa. Jälkimmäinen on eritoten todella tervetullutta kun muistelee vaikkapa Gore Verbinskin kolmatta Pirates-elokuvaa, joka oli aivan liian pitkä ja laahaava popcorn-elokuvaksi. Rob Marshallin luotsaama nelososa taas oli täysi mahalasku vähän kaikin puolin. Sen jälkeen olin valmis sanomaan elokuvasarjalle hyvästit, jos siinä oli se taso mihin enää ylletään. Onneksi eteenpäin tuosta on menty paljon. Toki vaikka sitä vauhtia ruudulla onkin tässä sarjan vitososassa, niin mitään kovin merkityksellistä äksöniä ja tapahtumaa ruudulla näkyy hieman turhan säästeliäästi. Joskin kyllähän siellä joka välissä vuorosanoin, tai elein on jotain lievää komedista vivahdetta nähtävillä. Nähdäänpä ruudulla myös cameo maailmankuululta muusikolta, joka pääsee vääntämään vitsiä luurangosta.



Olen nähnyt kaikki Pirates of the Caribbeanit. Olin yläasteella sarjan alkaessa ja luonnollisesti pidin sarjan avausosista todella, todella paljon. Saatoinpa kysyttäessä nimittää ykkösosaa tuolloin suosikkielokuvakseni ja paras näyttelijä oli 50/50 Deppin, sekä Adam Sandlerin (tiedän...) kanssa. Ykkösosan olen nähnyt ainakin kolmasti ja se on varmaan muidenkin ehdoton suosikki sarjasta. Pidän myös lähes yhtä paljon kakkososasta, eli Kuolleen miehen kirstusta. "Sattumalta" se on myös viimeinen kerta kun mieleeni on jäänyt edes jotain unohtumattomia yksityiskohtia sarjaan kuuluvan elokuvan juonesta, sekä tapahtumapaikoista. Kuten Sparrow jättimäisessä hamsterinpyörässä vierimässä alamäkeä pomppien hyppyreistä ja vierailu yleensäkin siellä ihmissyöjien luona.

Salazarin kosto onnistuu edellä mainitussa hieman kahta edeltäjäänsä paremmin, sillä mieleeni jäänevät ainakin pankkiryöstö ja Salazarin todella erityinen laiva, jota on melko vaikea sanoin kuvailla. Ennennäkemätöntä ja siistiä, jokin eläinesimerkki siitä varmasti olisi kaivettavissa, mutta juuri nyt lyö tyhjää. Esimerkiksi laivakohtauksissa yleensä maisemia ja unohtumattomia tapahtumapaikkoja ei ole ollut kenties juuri sitten kakkososan enää liiemmin tarjolla. Kaikki on ollut sellaista toisiinsa sulavaa synkkää massaa. Tarinallisesti ja visuaalisesti havaittavissa on liikaa vanhan kierrätystä. Metsästämme taas kerran jotakin väsynyttä aarretta jostain geneerisestä merenpohjasta. Edellisessäkö osassa aarteen kätköpaikka oli lopulta tylsä meriluola. Dramaattisten paattikohtausten taustalla taas tunnelmaa luomassa, mutta näkyvyyttä rajoittamassa on yleensä ensisijaisesti öinen sumu. Ehkä kaipaan sitä parin ekan osan valoisampaa ja kevyempää tunnelmaa, yksinkertaisempaa ja jossain määrin maanläheistä tarinaa, joka tarjoili tasapäisesti unohtumattomia merirosvomaisia hetkiä niin merillä kuin kuivalla maalla.

Tässä on taas vähän ajettu siihen karikkoon, että jokaisen osan pitää olla edeltäjäänsä suurempi, uhkaavampi ja kaikkinensa eeppisempi. Mutta se ei ole enää mitenkään saavutettavissa, ainakaan selkeästi. Ainoa eteenpäinvievä peliliike olisi kasata itse tarinalle lisää painoarvoa, eikä jatkaa enää vanhassa kurssissa, jossa joka osassa on uusi "legendaarinen" aarre, uusi pahis ja vanhat hahmot junnaavat mukana käsijarru päällä. Miljoonat ja miljoonat ihmiset pitävät Jack Sparrowsta, joten kyllä sinne hoipertelemisen, onelinerien, naisten perään kuolaamisen ja romminjuonnin sekaan mahtuisi jonnekin väliin aina vähän vakavampiakin, ohikiitäviä hetkiä. Tai sitten tuoda rinnalle merkityksellisiä sivuhahmoja, joiden kautta rakennetaan ja kerrotaan vähän raikkaampaa, tunteisiin vetoavampaa stooria, jossa olisi läsnä vähän sitä draamaakin. Eikös tuo Sparrow näissä 1-2 osissa ajautunut ikään kuin Knightleyn ja Bloomin johdattamana näihin seikkailuihinsa ollen hieman kuin kolmas, arvaamaton pyörä. Ja arvaamaton, saati eksentrinen, ei ole enää se päällimmäinen adjektiivi, jolla Sparrow'ta tai Pirates-leffoja kuvaisi.

Tuomio


Pirates of the Caribbean: Salazar's Revenge yllätti odotuksiin nähden jopa hieman positiivisesti. On totta, ettei se keksi pyörää uudelleen ja että se on tehty aiemmin selvästi paremminkin samoista aineista kasattuna. Mutta minun kirjoissani kyseessä saattaa hyvinkin olla elokuvasarjan kolmanneksi paras osa ja se jopa puhdistaa edellisen installaation jättämän katkeran maun ainakin osittain pois. Tietynlainen sähkö, arvaamattomuus ja pilke silmäkulmasta ovat karisseet pois vuosien varrella, mutta Salazar's Revenge tunnistaa materiaalinsa ja ottaa siitä irti kliinisesti ne merimailit, mitä siellä oli tarjolla. Fanit saavat mitä haluavat ja peruskatsojakin varmasti kokee nauttineensa kyydistä. Väistämätöntä kutososaa odotellessa ja toivottavasti tekijöillä olisi tuolloin virtaa yllättää elokuvaväki oikein todenteolla. Ilmeisesti toinen näistä norjalaisohjaajista ainakin jatkanee peräsimessä ja tuolloin ehkä on vähemmän paineita harteilla, jolloin voisi löytyä enemmän uskallusta jättää omaa kädenjälkeä.

Odotukset, vangitsevuus ja teema 7,5
Näyttely 7
Audiovisuaalinen elämys 8,5
Juoni/käsikirjoitus 6
Uudelleenkatseluarvo 5,5
Viihde 7,5

Arvio 7 tai ***

IMDB

Katsomisvinkit: Kurkunleikkaajien saari, Prince of Persia, Ritarin tarina, Karmiininpunainen merirosvo, Kapteeni Blood, Merihaukka, Voi veljet, missä lienet?, Pieni suuri mies,

Kommentit