Wonder Woman (2017) - Arvostelu

 Arvostelussa Wonder Woman (2017)


Amatsonit ovat eläneet piilossa maailmalta kunnes ensimmäinen maailmansota rantautuu myös heidän rannoilleen.

Traileri

Genre: Fantasia / Toiminta
Ohjaus: Patty Jenkins
Käsikirjoitus: Allan Heinberg. Zach Snyder & Heinberg & Jason Fuchs (tarina)
Päätähdet: Gal Gadot, Chris Pine, Connie Nielsen, Robin Wright, Danny Huston, David Thewlis
Kesto: 141 min.

"I am Diana of Themyscira, daughter of Hippolyta."

Patty Jenkins on aiemmin ohjannut yhden tv-elokuvan ja yhden teatterielokuvan. Näiden ohessa nainen on ohjannut muutamia jaksoja tv-sarjoja, sekä mainoksia. En oikein osaa sanoa miksei hän ole ohjannut enempää elokuvia, eikä hän ollut tähänkään projektiin ensimmäisenä kiinnitetty nimi. Tämä Jenksinsin ainoa täysiverinen elokuva on nimittäin hänen käsikirjoittamansa, Charlize Theronille Oscarin tuonut, Monster - Aileen Wuornos. Toisaalta kun tuon elokuvan viime vuonna näin, niin ei ollut kovinkaan vaikea huomata miksi se toi palkintoehdokkuuksia vain Theronille. Ohjaus oli toki hillittyä ja yksinkertaisen tyylikästä, mutta samalla siellä oli tarinan rakenteessa pientä epäselvyyttä ja välillä leikkaukset olivat jatkuvuuden kannalta vähän kankeita. Käsikirjoitus ei myöskään pienimuotoisen ylidramatisoinnin lisäksi ihan täysin malttanut olla kutsumatta sittenkään katsojan sympatiaa päähahmolleen.

Toki kun miettii Hollywoodin naisohjaajia, niin siitä varmaankin on se vastaus kaivettavissa miksei Jenkinsistä ole kuulunut mitään vuosikymmeneen. Sieltä löytyy lähinnä jotain Nancy Meyersia ja Nora Ephronia, jotka ovat saaneet ohjata perättäisiä isomman budjetin studioelokuvia ja ne ovat romanttisia komedioita. Mutta jos haluat ohjata naisena draamaa, niin kaikki tälläiset viime vuosilta mieleeni tulevat menestyselokuvat on tehty indypiireissä, tai jenkkilän ulkopuolelta. Sen sijaan amerikkalaisenkin TV:n puolella naiset ovat vallanneet aika isostikin jalansijaa. Sieltä ei ole mahdottoman pitkä ponnistus enää Hollywoodiin ja jos siellä on jo toimintakulttuuri muuttunut tasapäisempään suuntaan, niin eiköhän se muutos hiljalleen levittäydy Hollywood-studiojen dinosaurustenkin pariin. Asiasta on varmasti lukuisia hyviä juttuja netti täynnä ja oma tietämys ei tämän enempää tarjoa.

Käsikirjoittaja Allan Heinbergin uralta löytyy pelkkiä TV-sarjoja kuten The Catch, The O.C., Greyn Anatomia ja jopa Sinkkuelämää uran alkupuolelta. Näitä televisiojopeja merkittävämpi on kenties se fakta, että hän käsikirjoitti niiden töiden ohessa DC Comicsin sarjakuvia kehittäen "Young Avengersit" ja hän vastasi myös juurikin Wonder Womanin uudesta tulemisesta sarjakuvasivuille. Lienee syytä myös mainita, että tarinaa ovat olleet työstämässä Batman v Supermanin ja tulevat Justice Leaguet ohjaava Zack Snyder, sekä Jason Fuchs. Molempien CV:t käsikirjoittajina ovat vähän kyseenalaisia toistaiseksi ja Wonder Woman tuntuu paikka paikoin hämmentävän paljon Zach Snyderin oloiselta elokuvalta. Huolimatta siis siitä, että kädenjälkensä käsikirjoitukseen on jättänyt varmaankin kymmenisen ihmistä taas kerran kun puhutaan ison studion elokuvasta.

Ennen teatteriin jalkautumista oli läsnä odottava, jopa hieman jännittynyt fiilis. Ei tiennyt yhtään mitä on luvassa ja lähes kaikki tuntui olevan mahdollista. Trailereista oli tapahtumapaikoiksi selvinnyt vain Amatsonien saari, teollistumisen ajan Lontoo, sekä ensimmäisen maailmansodan juoksuhaudat. Kyllähän noista keitoksista mieleenjäävän elokuvan pyöräyttää ajattelin. Tosin kun ne edelliset DC universumin leffat olivat vähän niin ja näin sisällöllisesti, sekä Gal Gadot näytti Batman v Supermanissa hetkittäin aika pökkelömäiseltä, niin ilmassa leijui isoja kysymysmerkkejä.

Hyvää


Ainakin toinen noista kysymysmerkeistä osoittautui täysin perusteettomaksi. Katsoja on alusta loppuun saakka Dianaa (aka. Wonder Woman) esittävän Gal Gadotin lumoissa. Sehän olikin jo alusta saakka selvää, että jumalattarelta näyttämisen suhteen ei ole mitään ongelmaa. Nyt näimme, että Gadot on täysin kotonaan olipa kyse raivoisasta taistelusta, tai viattomuudella kuorrutetusta komediasta lontoolaisessa tavaratalossa. Jo pelkästään naisen simppelit ilmeet, kuten otsan kurtistaminen ja silmäkulman kohottaminen viestivät kehonkielen ohella valtavasti.


Kuten aina ison budjetin elokuvissa tarvitsemme hahmon, johon myös toinen sukupuoli voi samaistua. Se on Chris Prattin näyttelemä amerikkalainen vakooja Evan, joka saa oman yhdenvertaisen sankaritarinansa. Evan on seinä, josta on Dianan hahmon naiiviuden, itsepäisyyden ja kokemattomuuden kautta helppo repiä komediaa. Ja tietysti kiusoitella katsojaa kevyillä romanttisilla aineksilla. Komedia kirjoituttaa osin jo itse itsensä kun Diana astuu naisten maailmasta miesten maailmaan. Hän ihmettelee naisten alistuneisuutta, taisteluun täysin sopimattomia hepeneitä ja nostattaa silmäkulmia saapumalla brittien sotajohdon kokoukseen, mikä on vasta alkua viiksekkäiden gentlemannien syvälle järkytykselle.

 
Ohjaaja ja käsikirjoitus käyttävät myös hyväkseen mahdollisuuden tutkia sukupuolien välisiä pieniä eroja. Se onkin juuri se, missä Wonder Woman eniten eroaa muista DC Universen edeltäjistään. Nimittäin Diana on elämäniloinen, hauska ja sanalla sanoen valloittava tapaus. Ennen kaikkea hän on täynnä empatiaa ja rakkautta. Hän näkee maailmassa olevan kärsimyksen ja toimii epäitsekkäästi yrittäessään poistaa sen. Hän on kuin vanhan ajan sarjakuvasankarit. Toki tämä tietty naiivius karisee hänestä hieman elokuvan edetessä pois ja onkin mielenkiintoista nähdä tulevissa installaatiossa onko hänen hahmonsa onnistunut missä määrin säilyttämään luonnonlapsen piirteensä. Vai onko 100 vuotta meidän maailmaa muovannut hänestä Batmanin ja Supermanin kaltaisen omien henkilökohtaisten ongelmiensa kanssa painivan synkistelijän.

Taistelukohtaukset nostattivat pariinkin otteeseen ihon kananlihalle. Osasyy siihen oli, että ääntä käytettiin muutoin melko säästeliäästi, mutta toimintakohtauksissa ämyrit painettiin heittämällä pari napsua ylemmäs. Siihen vielä se perinteinen eeppisyyttä henkivä musiikki manipuloimaan katsojan fiilistä, niin onko se nyt ihme. Toisaalta en voi olla myöntämättä, että olivat ne taistelut myös aikas hienoja koreografian ja stunttien puolesta, joten ihan mielelläni olin manipuloinnin kohteena. 3D:nä kun vieläpä katsoi, niin siinä on toimintakohtauksissa vaarana, että liike ruudulla kasvaa liian suureksi, jolloin katsoja ei enää kykene kovinkaan yksityiskohtaisesti hahmottamaan tapahtumia. Olisikohan tässä jonkinlainen osasyy sille, että aika paljon käytettiin hidastuksia ja aika simppeleitä kuvakulmia. Useampaan kertaan kamera myös lähti seuraamaan ammuttuja nuolia ja panoksia. Välillä ne taas tulivat kohti, jolloin jouduin väistelemään niitä.

Itse toimintakohtaukset oli toki melko simppelisti kuvattu, eli siellä periaatteessa pilkottiin toiminta osiin ja kuvattiin aina vain yhtä asiaa kerrallaan. Mieluummin sitä katselisi aina mahdollisimman pitkiä toimintakohtauksia näiden vahvasti leikeltyjen sijaan, mutta kyllähän ne vaativat aivan järjettömän määrän työtä ja valmistautumista. Sitten kun aikataulut on tiukat, projekteja on jonossa ja menee kinttu poikki pääosan esittäjältä, niin ei ole kenelläkään kivaa. Kokeneiden toimintatähtien puhtaassa toimintaelokuvassa tuollaista voisi pitää tavoiteltavan arvoisena, mutta ei sillä nyt oikein tälläisessä supersankarielokuvassa ole mitään väliä. Sitäpaitsi ainakin minusta lopputulos näytti hyvältä, joten ei valittamista. Ehkä eniten häiritsi se että vaikka kuinka köydet oli digitaalisesti pyyhitty pois, niin katsojan oli siltikin ihan liian helppoa havaita niiden käyttö ja vähän sama muutenkin cgi:n kanssa. Näinkin massiiviseksi toimintaelokuvaksi sen budjetti oli kovimpienkin arvioiden mukaan "vain" 149 miljoonaa dollaria. Puolet vähemmän kuin Batman v Supermanilla ja kolmekymmentä miljoonaa vähemmän kuin Suicide Squadilla.


Elokuva tuntui ennakkoon todella pitkältä, mutta henkilökohtaisesti viihdyin kuitenkin hyvin loppuun saakka. Leffan alku vietetään Amatsonien saarella, jossa kerrotaan suurpiirteinen tarina Amatsonien synnystä ja tarkoituksesta maan päällä. Tuota tarinaa on muokattu ehkä vähän turhankin suurella antaumuksella alkuperäisestä kreikkalaisesta mytologiasta. Lisäksi se ei sukella alkuunkaan kuvaamaan saaren arkista elämää, tai ylipäänsä muutakaan vähänkin yksityiskohtaisempia asioita. Mikä on ainakin bisnesnäkökannalta ihan ymmärrettävää. Nimittäin Gadotin näyttelemä Diana toteaa eräässä vaiheessa elokuvaa, että miehiä tarvitaan vain lisääntymistä, ei nautintoa varten. Näinhän se oli mytologiassakin, jossa amatsoneista osa kävi kerran vuodessa naapurisaaren miesten luona hoitamassa lisääntymiseen liittyviä välttämättömyyksiä ja muuten he pitivät hauskaa keskenään.

Huonompaa


Elokuva on erittäin haastava katsojalleen siinä mielessä, ettei sitä pidä ottaa alkuunkaan tosissaan. Mikä taas on vaikeaa juuri sen vuoksi, koska elokuva itse haluaa välttämättä painia helvetin suurten ja raskaiden asioiden keskellä. Se on myös melko vaikeaa siksi, että mielestäni Marvelin elokuvat ovat melko hyvin jalat maassa realismin osalta ja katsoja tunnistaa, että ne sijoittuvat samaan maailmaan jossa mekin elämme. Wonder Woman ja yleensäkin DC-universumin elokuvat taas tuntuvat sijoittuvan jonkinlaiseen pimeämpään ja anarkistisempaan rinnakkaisuniversumiin. Näin on siis tässäkin tapauksessa. Vaikka elokuva sijoittuu Gothamin sijaan ekan maailmansodan näyttämöille ja Lontooseen, niin se tuntuu siltikin epärealistiselta sarjakuvatarinalta. Eikä asiaa varsinaisesti auta, että pahisten niminä ovat kenraali Ludendorf ja Tohtori Myrkky. Tosin pikaisella tarkistuksella ensin mainittu oli komediallisesta nimestään huolimatta ihan oikea historiallinen hahmo, joka oli ihan Saksan armeijan ylintä johtoa ensimmäisessä maailmansodassa.

Käsikirjoituksessa on kosolti epärealistisia tilanteita, juonireikiä ja jopa jatkuvuudessa on pieniä kauneusvirheitä teknisesti ja tarinallisesti. Esimerkiksi yksi saksalainen sotalaiva katoaa yhtäkkiä jonnekin ja jäljelle jää pelkkiä saksalaisia soutuveneissään. Jumalattarelle ominaisesti Diana näyttää aina täysin virheettömältä, vaikka hän olisi juuri seisonut mudassa torjuen konekivääripesäkkeen tulitusta kilvellään sysäten ensimmäisen maailmansodan kulun kohti päätepistettään parissa minuutissa. Toki se kohtaus ja sitä edeltäneet, sekä seuranneet hetket juoksuhaudoissa ja kylässä olivat minulle elokuvan hienoimmat hetket Lontoon shoppailujen ohella.

Tuossa konekiväärikohtauksessa myös alleviivattiin sukupuolten välisiä eroja. Trevor halusi välttää tuon yhteydenoton ei-kenenkään-maalla, koska he eivät todennäköisesti saavuttaisi siinä yhtään mitään. Heidän pitäisi vain pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja asettaa yhteinen hyvä muutaman yksittäisen ihmishengen edelle. Sen sijaan Diana ei halunnut katsoa hetkeäkään kärsimystä, vaan riskeerasi henkensä kääntäen sodan kulun ratkaisevasti liittoutuneille.


Sen sijaan siinä vaiheessa kun Diana itkee sinappikaasusta jalostetun uuden joukkotuhoaseen seassa kuolleiden viattomien uhrien puolesta, aletaan ampua jo yli. Kymmenen minuuttia aiemmin on ladottu divisioonallinen saksalaisia ketoon tunnontuskitta, vaikkeivat he Dianan sanoin ole pohjimmiltaan pahoja ihmisiä. Toki tuo kaasutus on tarkoitettu käänteentekeväksi kliimaksiksi, joka murtaa Dianan lapsenomaisen uskon, että jokainen ihminen olisi pohjimmiltaan hyvä. Se antaa hänelle viimeisen sysäyksen päästää elokuvan pahis armotta hengiltä. Mutta sanotaanko, että tälläisten asioiden yksioikoinen käsitteleminen tälläisessä viihde-elokuvassa ei ole ehkä se kaikkein tyylikkäin ratkaisu. Tätä ennen muuten yksi arabitaustainen sivuhahmomme on kertonut haaveammatikseen näyttelijän uran josta ei tullut mitään, koska hän oli väärän värinen. Se on tarinaan täysin liittymätön nakkikioskiheijari esimerkiksi Marvelin leffauniversumia kohtaan, jossa esim. Dr. Strangen itämainen guru oli vaihdettu Tilda Swintoniksi. En nyt tiedä kannattaisiko hirveästi louskutella leukojaan, kun ottaa kaverin joutavaksi sivuhahmoksi seisoskelemaan taustalle. Näin puhtaana huomiona.

Tämäkin supersankarielokuva tarjoaa jumalattoman määrän erikoisefektejä ja hetkittäin ruudulla ei ole mitään aitoa. Tässäkin tapauksessa eritoten se viimeinen taistelu kärsii suurimman vahingon. Se näyttää hetkittäin jopa enemmän videopelin välianimaatioilta kuin live action -elokuvalta. En tiedä sekoittaako tuota havaintoa osaltaan väripaletti, jossa Gadotia ikään kuin valaistaan liikaa, jolloin hän näyttää kuin enkeliltä, joka on laskeutunut pelastamaan maailman pahuudelta. Värimaailma muutenkin on luonnollisesti tutun synkkää sen jälkeen kun jätämme Amatsonien saaren. Elokuvan huipennus tuo lähinnä mieleen Batmanin ja Supermanin myllytyksen kierrättämisen, tosin ilman sitä kornia dialogia. Eli raskaita iskuja vaihdellaan pimeydessä liekkien leikkiessä taustalla ja infastruktuuria laitetaan uuteen uskoon.

Tuomio


Wonder Woman jakaa jo nyt tasonsa puolesta melko laajalla skaalalla mielipiteitä. Sitä on mahdoton kiistää, etteikö kyseessä olisi uudenlainen, raikkaahko tuulahdus DC-universumiin. Etenkin kun ylipäänsä elokuvan ajankohtainen viesti on vihan muuttaminen rakkaudeksi. Mutta kun tullaan sen elokuvalliseen tasoon ja mietitään miten siihen tulisi suhtautua ja miten sitä pitäisi arvioida, niin asiat menevät aika vaikeaksi. Okei, kyseessä on popparileffa ja supersankarileffa. Älä ota sitä vakavasti. Mutta kun tarina palloilee yllättävänkin isojen asioiden äärellä ja vaikkei se niissä luhistu kuin korttitalo, niin se kuitenkin hapuilee pariin otteeseen melko paljon. Tosin samaan aikaan siitä löytyy yllättävää emotionaalista resonanssia ja syvyyttä genrensä tuotteeksi. Mitä enemmän olen ajatellut elokuvaa näin jälkikäteen, niin sitä paremmaksi se on muuttunut ajatuksissani. Olisi mielenkiintoista nähdä se toisenkin kerran. Ja tuohon alle kun löin fiilispohjaisesti numerot sisään, niin elokuva jäi juuri siihen 4 tähden rajan alapuolelle. Joten ei kai tässä voi muuta todeta kuin, että on todellakin vilkaisun arvoinen tekele. Toiset tulevat rakastumaan, toiset pettyvät ja väliinputoajiakin löytyy. Ainakin kyseessä on tähän saakka DC-universumin mielenkiintoisin tuotos, joskin tasossa sijoittaisin Suicide Squadin niukasti edelle. Ihan vain siksi, koska tykästyin suuresti elokuvan audiovisuaaliseen antiin ja videopelimäiseen rakenteeseen.

Odotukset, vangitsevuus ja teema 7,5
Näyttely 8
Audiovisuaalinen elämys 8
Juoni/käsikirjoitus 6
Uudelleenkatseluarvo 7
Viihde 7,5

Arvio 7,3 tai ***

IMDB

Katsomisvinkit: Casablanca, Kunnian polut, Superman, Pitkät kihlajaiset, Thor

Kommentit