Itse ilkimys 3 (2017) - Arvostelu

Genre: Animaatio

Ohjaus: Kyle Balda, Pierre Coffin, Eric Guillon

Käsikirjoitus: Cinco Paul, Ken Daurio

Pääroolit: 

Steve Carell ja Ville Haapasalo näyttelevät sekä Grun, että tämän kaksoisveljen Drun roolit. Gru on kolmen tyttärensä rohkaisemana luopunut konnan elämästä ja tienaa leipänsä pahisten vastaisessa liigassa taistellen superkonnia vastaan. Dru taas on Grun salainen kaksoisveli, jolla on rahaa, kartano, menestystä, valloittava persoonallisuus ja tukka. Hän on kaikkea mitä Gru ei ole.
Kristen Wiig ja Katja Aakkula ovat Lucyn roolissa. Lucy ja Gru ovat lyöneet hynttyyt yhteen ja Lucy totuttelee uuteen rooliinsa kolmen lapsen äitinä. Hän haluaa omaksua uuden roolinsa vähän turhankin innokkaasti.
Trey Parker ja Juha Varis pääsevät revittelemään Balthazar Brattina. Kyseessä on entinen 80-luvun lapsitähti, joka hautoo kostoa maailmaa vastaan, koska hänen 80-luvun hittishow peruutettiin. Ulkonäöltään jossain määrin Michael Jacksonia ja Princea yhdistelevä Bratt on iskenyt silmänsä maailman suurimpaan timanttiin. Aseina tällä lempiajanjaksolleen jumiutuneella takatukkamiehellä olkatoppauksineen on tieteellisesti paranneltu purukumi, sekä tuttuja 80-luvun hittejä riffittelevä keytar.
Luonnollisesti myös Kätyreillä on oma pikkutarinansa, joka jalkauttaa hölynpölyä puhuvat ystävämme maailmalle.

"Pito pato milo mila taka tiki poulet tika Cepa la joi demitoka lana moule macarena."

Itse Ilkimys oli aikanaan kekseliään raikas tuulahdus slapstick-huumoria kuorrutettuna sopivalla sentimentaalisuudella. Itse Ilkimys 2 heitti tietoisesti enemmän plörinäksi. Sentimentaalisuus karistettiin pois ja sitä paikattiin erittäin menestyksekkäästi suuremmalla annoksella komediaa. Kuten animaatiolistauksessa kertoilin, niin pidin henkilökohtaisesti enemmän kakkososasta. Sitten tehtiin jossain määrin melko luonnollinen Kätyrit-elokuva, jossa valotettiin energisten keltaisten ystäviemme historiaa. Järki heitettiin entistä huolellisemmin romukoppaan. Pidin valtavasti Kätyrien alusta, mutta elokuvan vauhti kiihtyi loppua kohden armottomaksi säheltämiseksi. Sama vika on vaivannut viimeisimmistä Illuminationin tuotoksista eritoten myös Lemmikkien salaista elämää. Studio saa elokuvasta toiseen timanttisia ideoita, joita se sitten ahtaa nykymaailman vauhdintäytteiseen ja sekopäiseen adhd-muottiin, jossa on aivan pakko koko ajan tapahtua jotain viihdyttävää. Sing lupaili olevansa jossain määrin poikkeus, mutta sekin päätyi lupaavista lähtökohdista tämän saman ongelman ääreen. On hieman huolestuttavaa, että tästä muotista on tulossa Illuminationin tavaramerkki ja myös Itse ilkimys 3 jatkaa tällä samalla hiljalleen väsyneeksi käyvällä linjalla.

Jälleen kerran Illuminationin ideat ovat aikamoista kultaa. Kasarille jaksaa aina naureskella ja joidenkin mielestä siellä ei jopa ollut juuri mitään muuta hyvää kuin musiikki. Junioreille vain ei taida täysin avautua miksi isi niin kovasti hohottaa sille hassun näköiselle ja oudolle viiksimiehelle. Balthazar Brattille nauramiseen nimittäin tarvitaan kontekstia. Hihitin jopa Brattin jojoilulle, jossa oli vahva 3D-efekti. Kohtauksessa ei itsessään ollut yhtään mitään koomista. Mutta kun 80-luvulla koettiin edellinen 3D-elokuvien pieneksi jäänyt buumi. Esimerkiksi Perjantai 13. päivä -leffasarjan kakkososassa näytettiin juurikin alhaalta päin kuvattuna jojon liikettä melkoisen tovin. On se kumma, ettei buumi tuolloin ottanut tulta alleen kun tuon luokan väkinäisiä efektejä vieläpä katsottiin kömpelöillä, pahvisilla 3d-laseilla.

Mielenkiintoisesti Itse ilkimys 3:sen tarina koostuu suurimmilta osin palasista, jotka pienimpiä taaperoita tuskin hirveästi kiinnostavat. Näitä ovat Brattin lisäksi Grun murehtiminen työpaikkansa eteen, tutustumisprosessi kaksoisveljeen ja ulkopuoliseksi itsensä hieman kokevan Lucyn pakkomielinen tarve olla hyvä äiti. Onneksi on Kätyrit, jotka tahtovat edelleen varastaa koko elokuvan ja Illumination myös käyttää heitä. Olkoonkin, ettei studio ole heitä saanut enää kiedottua osaksi päätarinaa, vaan heille on pitänyt kehitellä oma seikkailunsa. Toki tuon lisäksi kätyreitä vilahtelee ruudulla kujeilemassa kohtuu tasaisin väliajoin vailla mitään järjellistä tarkoitusta. Sitä huomasi välillä ihan itsekin toivovansa, että nuo keltaiset vesselit ilmestyisivät jälleen ruudulle hauskuttamaan. Kätyreiden laulutaidon ja kovistelun aikana naurunremakasta ei meinannut tulla loppua.

Russell Brandia tekijät eivät ilmeisesti saaneet palaamaan rooliinsa tohtori Nefariona, mutta häntä lukuunottamatta vanha kaarti on jälleen koossa. Kakkososassa Silas Ramsbottomia esittänyt Steve Coogankin on laitettu esittämään Drun hovimestaria, Fritzia. Eli mitään uutta ei ole juurikaan tuotu mukaan hahmokaartin, tai ääninäyttelijöiden saralla. Joskin Julie Andrews ja Leena Uotila tekevät hersyttävän hauskan pikkuroolin kaksosten äitimuorina, joka on kypsästä iästä huolimatta edelleen kovasti nuoren lihan perään.

Katsoin elokuvan dubattuna ja huomasin toivovani alkuperäistä ääninäyttelyä. Eihän tässä toki mitään suoranaista vikaa ole. Muutamassa kohdassa ei tahdo saada ihan selvää mitä sanotaan ja sitten on se perinteinen käännöksen kankeus. Varmaankin suurin tekijä tässä suomidubin vierastamisessa on kuitenkin se outous, kun olen ainoastaan alkuperäisellä ääniköörillä nuo aiemmat osat katsonut. Heitä varten nuo hahmot on kuitenkin luotu ja he rikastuttavat sitä hahmoa myös omalla persoonallaan. Ei Steve Carell nyt ihan sattumalta ole miljonääri, vaikka Amerikkaan sattui syntymäänkin. Ulkomaisissa julkaisuissa ainakin joissain alkuperäisiä ääninäyttelijöitä on tosin kritisoitu "palkkapäivästä". Eli on ilmestytty studioon mumisemaan intohimottomasti rutiinilla vuorosanat ja kuitattu se Chris Rockin vitsin mukainen miljoona dollaria.

Itse ilkimys 3:sessa ei ole varsinaisesti mitään suurempaa vikaa, mutta se ei vain toimi läheskään samalla tasolla kuin kaksi aiempaa ilkimys-elokuvaa. Neljännen osan myötä uutuudenviehätys on kadonnut ja elokuva pyörii edelleen saman kaavan ja vitsien ympärillä. Lisäksi elokuvasta tehtiin monta 2,5 minuutin traileria ja ne sisältivät aivan liian paljon elokuvan herkullisimpia hetkiä, jopa kokonaisia kohtauksia. Lapset luonnollisesti edelleenkin tulevat pitämään elokuvasta, koska se on vauhdikas, värikäs ja sekopäinen. Eli piirrettymäinen. Mutta tuskinpa hekään pitävät tästä uusimmasta tulokkaasta yhtä paljoa kuin aiemmista. Luonnollisesti slapstick uppoaa meihin aikuisiinkiin ja kuten mainittua, tarinassa on melko kypsiä ja kiinnostavanoloisia aihioita. Valitettavasti ne jäävät vain pelkiksi ohikiitäviksi sivujuonteiksi, joilla tarjotaan parit naurut ja sitten ne unohdetaan. Kasarillekin kelpaa naureskella ja soundtrack on kultaa, sillä sieltä löytyy popin kuninkaallisten ohella myös kovia yhden hitin ihmeitä. En voi millään kieltää viihtyneeni elokuvan parissa ihan kelvollisesti, mutta samalla oloni on myös hieman pettynyt.

★★★☆☆

IMDB

Katsomisvinkit: The Three Stooges, Monty Pythonin hullu maailma, Kultakuume, Kovaa kyytiä ja kaunottaria, Latvasta laho, Harold iskukunnossa, Enoni on toista maata, Abbott & Costello Meet Frankenstein, Kaksi kulkuria