Sota apinoiden planeetasta (2017) - Arvostelu


Genre: Toiminta / Sci-Fi

Ohjaus: Matt Reevesin ura alkoi television parissa, jossa hän vierailevana ohjaajana työsti jakson verran Homicide: Life on the street -sarjaa, joka on kenties kaikkien aikojen tv-sarjan, The Wiren, tekijöiden ensimmäinen viritelmä. Reeves loi, käsikirjoitti ja ohjasi 90-luvun lopussa teinirakkaudesta kertovaa televisiosarjaa Felicity. 2008 Reeves iski jättipottiin Cloverfieldilla, joka on Blair Witch -hengessä hahmojensa käsikameroin kuvaama elokuva paniikista New Yorkissa, kun oudot hirviöt hyökkäävät kaupunkiin. Tätä seurasi jenkkiversio Tomas Alfredsonin ruotsalaistimantista Låt den rätte komma in - Ystävät hämärän jälkeen, jossa kiusattu pikkupoika rakastuu outoon ja salaperäiseen pikkutyttöön. Tämän jälkeen Reeves astui lyhyellä varoitusajalla menestyksekkäästi Rupert Wyattin saappaisiin ohjaten Apinoiden planeetan trilogian kakkososan. Matt Reevesin seuraava elokuva tulee olemaan The Batman, jossa hän korvaa ohjaajan pallilla Ben Affleckin, joka virallisen tarinan mukaan haluaa keskittyä enemmän rooliinsa.

Käsikirjoitus: Reevesin ohella elokuvan käsikirjoituksesta vastaa Mark Bombach, jolla on varsin värikäs toimintaelokuvien kirjo. Löytyy jatko-osia kuten Die Hard 4.0 ja Nälkäpelin vanavedessä syntyneen Outolintu teiniscifi-sarjan jatko-osa Kapinallinen. On uusia versioita vanhoista elokuvista/ideoista kuten Deception (Eyes Wide Shut), Kilpajuoksu taikavuorelle ja Total Recall. Sitten löytyy vielä ensimmäinen Wolverine -elokuva ja huikean äänimaailman omaava Unstoppable - pysäyttämätön.

Päätähdet: Andy Serkis on apinoiden Mooses-hahmo, Caesar. Legendaarinen johtaja, joka ensimmäisen elokuvan lopussa huudahti "ei" ja joka toisessa osassa kävi apinoiden sisäistä valtataistelua katkeran ja ihmisiä vihaavan Koban kanssa. Caesar haluaisi edelleen elää laumoineen rauhassa metsässä tarjoten rauhaa ihmisille, mutta ihminen ei halua jakaa planeettansa herruutta. Caesarin kokiessa henkilökohtaisen menetyksen ihmisten salahyökkäyksen seurauksena, hän joutuu käymään sisäistä sotaa. Hän janoaa kostoa kadottaen kaiken myötätuntonsa ja "ihmisyytensä" alkaen miettiä, oliko Koba sittenkin oikeassa. Etteivät ihmiset ja apinat voi elää rauhassa.
Woody Harrelson on vain Everstinä tunnettu kapinallisjohtaja, jonka joukkio on irtautunut ihmisten suuremmasta armeijasta. Eversti on kuin kollegansa Kurtz Ilmestyskirjassa, eli kaljupäinen, messiaaninen sekopää, jolla on radikaalit näkemykset sodan voittamisesta ja ihmisyydestä ylipäänsä.
Steve Zahnin roolihahmo Tuhma apina, tuo raskaaseen tarinaan paljon kaivattua kevennystä. Kyseessä on sympaattinen ja muita ihmismäisempi eläintarha-apina, jota on mitä ilmeisimmin kohdeltu aika rankalla kädellä.
Amiah Miller näyttelee nuorta ja mykkää Nova-tyttöä, johon apinat törmäävät kostoretkensä varrella.
Karin Konoval on lempeä Maurice-oranki, joka on kulkenut Caesarin vierellä elokuvasarjan alusta saakka.

"My God. Look at your eyes... Almost human."

Apinoiden planeetan synnyn kantava teema oli ihmisten harjoittama eläinten kohtelu. Kuinka emme aina pidä niitä tuntevina, puhumattakaan tietoisina olentoina. Apinoiden planeetan vallankumouksessa puolestaan kaksi aikalailla samanvertaista "kansaa" ei pysty tulemaan toimeen keskenään ja elämään harmoniassa. Osaltaan kyse oli myös siitä, etteivät kaikki ihmiset halunneet tunnustaa tätä "uutta" kansaa samanarvoiseksi heidän kanssaan, eivät halunneet jakaa elintilaansa ja halunneet luopua ajatuksestaan herruudesta. Sota apinoiden planeetasta oikeastaan jatkaa edellisen osan tematiikkaa näyttäen toteen Koban näkemyksen ihmisistä parantumattoman julmana lajina.

Sota apinoiden planeetasta on synkkä ja hetkittäin kovin paatoksellinen elokuva, mutta onneksi tekijät ovat ymmärtäneet myös lisätä riittävästi kepeyttä, mitä muistaakseni edellinenkin osa olisi kaivannut. Steve Zahnin Tuhma apina on riemastuttavan sympaattinen hahmo, joka nostaa aina ruudulla ollessaan katsojan huulille leveän hymyn. Lisäksi elokuva ei ole suoranaisesti mikään sotaelokuva, vaikka se sisältääkin muutaman todella näyttävän paukkukohtauksen alussa ja lopussa. Siinä välissä elokuva muuttuu eräänlaiseksi vanhan ajan westerniksi, minkä jälkeen saamme apinaversion Suuresta pakoretkestä.


Apinat kommunikoivat edelleen keskenään elein ja viittomakielellä, sillä edelleen lähinnä vain Caesar osaa puhua. Tämä tarkoittaa, että elokuvassa on paljon hiljaisempia hetkiä. Näitä täyttävät rikkaat luonnonäänet ja Michael Giacchinon loistava musiikki, jossa on alkukantaisia ja sotaisia vivahteita, unohtamatta myöskään kesäelokuville sopivaa eeppisyyttä. Kaiken kruunaa tuo erittäin hennolla kosketuksella soitettu piano-osuus. Lisäksi musiikki toimii tiiviinä tarinankerronnan jatkeena viestien hahmojen sisäisiä ajatuksia ja konflikteja. Oscar-ehdokkuus ei tule ainakaan jäämään kauas kun sitä tässä kuuntelen uudelleen kirjoittaessani.

Elokuvan ympäristönä toimivat lumiset Kanadan Kalliovuoret näyttävät henkeäsalpaavan kauniilta. Tästä kuuluu iso kiitos elokuvan väripaletille, joka on hyvin luonnollinen. Elokuvan kuvauksesta on jälleen vastannut Michael Seresin ja vastaavansuuntainen paletti on nähtävillä esimerkiksi hänen kollaboraatioissaan Alan Parkerin kanssa elokuvissa kuten Angel Heart ja Birdy. Ja kun lyöt tuollaiseen dokumentaariseen maisemaan ruudun täydeltä digitaaliapinoita, jotka sulavat täydellisesti ympäristöönsä, niin voidaan puhua jälleen kerran nykytekniikan riemuvoitosta.

Näyttelijät hallitsevat apinoita täydellisesti motion capturen avulla. Eli kyse ei ole vain naamasta, vaan myös esimerkiksi ryhdistä ja liikkumisesta. Apinoiden melko jäyköillä kasvoilla näkyvät väläykset tunteista, sekä silmistä paistava itsetietoinen ajattelu ovat edelleen yhtä hämmästyttäviä detaljeja kuin elokuvasarjan alussakin. Muistaakseni se oli sarjan ensimmäinen osa, jolloin Andy Serkisille kovaan ääneen vaadittiin Oscar-ehdokkuutta Caesarin näyttelemisestä, mutta kuten Klonkunkin tapauksessa, esteenä on osin akatemian vanhanaikaisuus. "Liikkeentallennus" on kovin uusi näyttelemisen muoto, jota kaikki eivät edelleenkään pidä näyttelemisenä. Sitä on vaikea verrata perinteiseen näyttelemiseen ja toisaalta myös animoijilla on mahdollisuus vaikuttaa jälkikäteen näyttelijän suoritukseen. Mutta toisaalta roolisuoritus koostuu tasan samoista detaljeista kuin normaalikin näytteleminen. Tapahtuipa tuolla saralla mitä hyvänsä, niin jossain vaiheessa uraansa Serkis tulee pokkaamaan vähintäänkin kunnia-Oscarin.


Apinoiden luonnollisuus on hiottu huippuunsa tässä kolmososassa ja kuten edellisissäkin osissa, niin elokuvan edetessä katsoja hiljalleen unohtaa seuraavansa digitaalisia apinoita, joiden takana on ihmisnäyttelijä. Apinoiden uskottavuus, rikkaus ja inhimillisyys on tärkeää, sillä ilman sitä elokuva romahtaisi kasaan. Ihmiselle on suotu enää pelkkä pahiksen rooli, joten periaatteessa katsojan on kyettävä olemaan apinoiden puolella. Kun mahdollisuutta rauhaan ei enää ole, niin samalla katsoja tulee automaattisesti hurranneeksi vääjäämättömälle ihmiskunnan tuholle / alistumiselle Charlton Hestonin Apinoiden planeetan kaltaiseksi kotieläimeksi. Ja niinhän siinä kävi, että elokuvan loppuessa minä hurrasin. Se on monen osan summa. Tekniikka, kolme elokuvaa käsittävä matka ja eritoten tässä viimeistä elokuvaa seurattiin enää pelkästään Caesarin näkökulmasta. Lisäksi apinoiden sivilisaation suurin laki on edellisessä osassa useasti toistettu "ape not kill ape". Laki joka on läsnä ihmistenkin keskuudessa, mutta jonka rikkomista joissain välttämättömissä tapauksissa jopa juhlitaan. Elokuva kietoo näistä aineksista pysäyttävän lopun, joka saa ajattelemaan.

Tunnustan, etten ole ollut mikään sarjan suurin fani. Elokuvat ovat ilmestyneet kolmen vuoden välein ja tapanani on harvoin katsoa elokuvia uudelleen, joten tällöin edellisten osien tapahtumat ovat olleet utuisia. Jälleen tehdään melko kehnoa työtä edellisten osien kertaamisessa, sillä se suoritetaan vain nopeasti etenevänä tekstihelvettinä. Lisäksi olen huono kasvojen kanssa, joten tässä tapauksessa liian samanlaiset apinat menevät minulta usein sekaisin. Onneksi Caesar on harmaantunut kolmanteen osaan. Mutta Sota apinoiden planeetasta kykenee seisomaan mainiosti omilla jaloillaankin ja se on selkeästi kolmikon paras tuotos. Eritoten teknisten aspektiensa vuoksi on lisäksi syytä epäillä, että tämä elokuvasarja voi olla jonkinasteinen tuleva klassikko, jonka arvostus nousee vielä hieman lisää vuosien myötä.

Odotukset, vangitsevuus ja teema 8
Näyttely 8
Audiovisuaalinen elämys 9
Juoni/käsikirjoitus 8
Uudelleenkatseluarvo 7,5
Viihde 7,5

Arvio 8 tai ****

IMDB

Katsomisvinkit: Kong: Pääkallosaari, Ystävät pimeän jälkeen, Chappie, A.I. - tekoäly, Sumuisten vuorten gorillat, Virunga, Koko: a talking gorilla, Max, My Love

Kommentit