Emoji-elokuva (2017) - Arvostelu

Genre: Animaatio / Seikkailukomedia
Ohjaus: Tony Leondis
Käsikirjoitus: Leondis, Eric Siegel, Mike White
Päätähdet: T.J. Miller, James Corden, Anna Faris, Maya Rudolph, Patrick Stewart / Aksu Palmén, Antti Pääkkönen, Yasmine Yamajako, Krista Kosonen, Jorma Uotinen
Kesto: 86 min.

"Son, please tell me you weren’t just laughing right now."

Emoji-elokuva on isoista animaatiostudioista sen heikoimman, Sony Picturesin, tuotoksia, joten rima ei ollut alunperinkään korkealla pinnan alla melko haastavaan elokuvaan. Toki tiimillä oli esimerkkejä joista kopioida viitteet hyvälle tarinalle. Jo ennen leffaa oli tietenkin selvää, että suurin innoitus Emoji-elokuvalle ovat Lego elokuvat ja elokuvaa katsoessa sieltä löytyi myös viitteitä Inside Outusta, sekä Räyhä-Ralfista. Ovathan Emojit myös universaalisesti tunnettuja ja ymmärrettyjä, joten paperillakin tämä vaikutti hitiltä. Mutta kun tekijöillä ei ole minkäänlaista visiota, vaan kaikki vähätkin ideat varastetaan muualta, ei Emoji-elokuva ole älykäs, saati järin hauskakaan. Se on vain vastenmielinen annos nykykulttuurin ruminta puolta yhdeltä maailman suurimmalta elektroniikkavalmistajalta. Parasta tässä kokemuksessa olikin studion suurimman hitin, Hotelli Transylvanian lyhytelokuva, joka esitettiin ennen varsinaista elokuvaa. Sekin oli lyhytelokuvien mittapuulla vain keskinkertainen tasoltaan.

Emoji-elokuvan ohjaaja Tony Leondis on ohjannut Disneylle halvat jatko-osat elokuville Lilo & Stitch, sekä Keisarin uudet kuviot. Miehen ainoa elokuvateatterijulkaisun saanut elokuva on Igor, joka on yksi harvoja Weinstein Companyn tuottamia animaatioita. Tosin puolivälissä tuotantoa Weinsteinit myivät oikeudet MGM:lle. Huomasivat varmaankin, ettei tästä mitään tule ja tarvitsivat rahnaa muihin projekteihin. Igor oli floppi tuottaen vain niukasti voittoa, jos sitäkään.

Käsikirjoituksesta yhdessä Leondiksen kanssa vastaavat Eric Siegel ja Mike White tulevat etunenässä televisiosarjojen maailmasta. Eli tässä on tekijöiden osalta periaatteessa aivan sama budjettilinja kuin studion edellisen osan, Smurffien kadonneen kaupungin kohdalla. Siegel on ollut mukana kolmessa televisiosarjassa, jotka kaikki ovat loppuneet ensimmäiseen tuotantokauteen. Mike Whitella vähän samaa tarinaa, joskin Laura Dernin tähtivoimalla Valaistunut pyöri toisenkin kauden. Lisäksi Whitelta löytyy leffapuolelta esimerkiksi Jack Black-elokuvat School of Rock ja Nacho Libre. Ne ovat Blackin tuotannon parempaa puolta, mutta keskinkertaisia, ja jopa vähän alle, elokuvia.

Emoji-elokuvassa sukelletaan nuoren pojan älypuhelimen sisäiseen maailmaan, tarkemmin sanoen Textopolikseen, jossa emojit elelevät. Pääosassa on Gene, joka on "meh-emoji", joka sinänsä sopii nykynuorison "ihan sama"-kulttuuriin, jossa tunteiden ilmaiseminen on työn ja tuskan takana. Genellä kuitenkin on vaikeuksia sopia hänelle tarkoitettuun muottiin, koska hän kykenee ilmaisemaan paljon muitakin tunteita kuin vain pelkkää välinpitämättömyyttä. Tämä liian rikas itseilmaisukyky saattaakin Genen ja koko puhelimen sisäisen maailman suuriin vaikeuksiin. Genen on lähdettävä yhdessä sähläävän Ylävitosen kanssa matkalle etsimään legendaarista hakkeria, Jail Breakia, joka pystyisi korjaamaan Genen virheet ja pelastamaan puhelimen.

Näyttelijät yrittävät parhaansa, mutta kun materiaali on susi, niin ei se oikein ole pelastettavissa. Dialogissa on yllin kyllin väsyneitä puujalkavitsejä, jossa kakka-emojia esimerkiksi haukutaan löysäksi ja muuta huokauksia aiheuttavaa. Kaikki elokuvan hahmot ovat joko ärsyttäviä, tai yhdentekevän tylsiä. Puhelimen sisäinen maailma ja hahmosuunnittelu on mielikuvituksetonta. Taustoissa on vain sen verran yksityiskohtia kuin on tarvis. Lopussa on jopa vaivaannuttava ja nolo muistelupätkä, joka niputti elokuvan hymiöiden mukamas unohtumattoman seikkailumatkan. Eli ilmeisesti tekijät eivät ole hahmottaneet millainen elokuva oikein tulikaan tehtyä, koska tuo kohtaus kuuluisi ehdottomasti roskakoriin.

Hieman ihmettelin miksei pääosassa ole ainoa oikea ja alkuperäinen hymiö. Siihen olisi voinut kasata vaikka millaisen tarinan. Kuinka se on kehittynyt :) -> 😀teknologian mukana tekstistä nykymuotoonsa. Sinne olisi voitu ripotella sekaan nostalgiaa, jossa osa elokuvasta olisi vietetty ei-älypuhelimessa, jolloin väri olisi kaikonnut ja hymiöt muuttuneet merkeiksi jne. Oltaisiin voitu viedä tarinaa jopa tietokoneiden puolelle, koska sama merkistöhän sielläkin on saatavilla. Tai sitten jopa vaikkapa 3D-tulostimella tulostaa Emojit seikkailemaan oikeaan maailmaan?

Tämän elokuvan todennäköisesti piti olla jonkinlainen teknologian ja sosiaalisen median juhlistaminen, johon kuitenkin olisi mukaan liitetty myös muistutus, että mikään ei viime kädessä korvaa sitä perinteisempää "kivikautista" kommunikointia ja ajanviettoa, jossa kaksi ihmistä jakavat saman fyysisen tilan. Tuo muistutus elää myös oikeassa maailmassa kuitenkin hukkui sivumarginaaleihin ja koko elokuva aiheutti ainakin minussa negatiivisen reaktion nykyajan jokapaikkaan ulottuvia teknologian lonkeroita kohtaan. Jos tästä väkisin repii jotain hyvää, niin se saa miettimään omaa suhtautumistaan nykyajan maailmanmenoa kohtaan.

Vaikka näin aikuisen silmin tuomitsen tämän elokuvan huonoimmaksi näkemäkseni animaatioksi niin ei se tarkoita, etteikö tästä joku voisi hyvinkin nauttia. Makuja on monia ja varmaankin siellä jossain 10 ikävuoden kohdalla on olemassa pieni kohdeyleisö, joka tästä keitoksesta voisi jaksaa nauttia kunnialla loppuun saakka. Siksi en edes ala vaahdota siitä kuinka huonosti elokuva ymmärtää teknologiaa ja kuinka se kuin sattumalta tulee alleviivanneeksi tuotteidensa turvallisuutta ja murtovarmuutta.

Meh.

★☆☆☆☆

IMDB

Katsomisvinkit: Igor, Hotelli Transylvania 2, Lego elokuva